Pingale
perjantai 29. elokuuta 2014
Omenatunika ja nallepaita
›
Mekon, paidan ja tunikan ero ompeluksissani on häilyvän pieni, mutta aivoni eivät kyenneet nasevampaan otsikointiin. Ompelin eilen aikani k...
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Loppukesän hedelmät soseeksi
›
Rakastan loppukesää ja luonnon antimia. Tänä vuonna loppukesän herukkasato on harmikseni jäänyt kovin pieneksi. Omalta pihalta saimme herku...
maanantai 25. elokuuta 2014
Saa tulla jo!
›
Täällä mennään raskausviikolla 39+3. Laskettu aika on perjantaina, mutta uskon vauvan syntyvän syyskuun puolella. Esikoinen syntyi häädetty...
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Vauvaa vaille valmista
›
Laskettuun aikaan on vajaat kaksi viikkoa. Pieniä valmisteluja vauvaa varten on tehty, mutta sen suurempia hankintoja ei onneksi ole tarvin...
lauantai 16. elokuuta 2014
Rakas kaksivuotias tyttäremme
›
Rakas esikoistyttäremme täytti eilen kaksi vuotta. Juhlimme tänä vuonna hieman pienemmällä porukalla kuin yksivuotisjuhlia eli paikalla ol...
2 kommenttia:
maanantai 11. elokuuta 2014
Prinsessamekko ja moposhortsit
›
Kesällä on ollut syntymäpäiviä yhdellä jos toisellakin pienellä sankarilla. Kummipoikani täytti heinäkuussa vuoden ja lahjaksi hän toivoi ...
lauantai 9. elokuuta 2014
Kolme päivää vapaata
›
Mummo ja pappa ilmoittivat monen viikon mökkeilynsä jälkeen, että voisivat ottaa tyttäremme pariksi yöksi heille. Olin juuri sellaisesta ha...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio