Pingale
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Yöhousut ja bokserit isännälle
›
Olette varmasti huomanneet, että ompelen enimmäkseen lapsille ja itselleni. Olen kerran aikaisemmin ommellut miehelleni vaatteen. Vaate oli...
torstai 20. elokuuta 2015
Värikkäitä puuvillavaatteita
›
Alkukesäisellä Pärnun reissullamme löysin tieni Kangadzungel-nimiseen kangaskauppaan. Löysin sinne pian uudelleen ymmärrettyäni, että koko ...
2 kommenttia:
maanantai 17. elokuuta 2015
Kolmevuotias keijukaisemme
›
Kolme vuotta sitten minusta tuli äiti ja isännästä isä. Esikoisemme oli juuri syntynyt ja olimme aivan myytyjä saamastamme ihanuudesta! Emm...
6 kommenttia:
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Kierrätyssammareista takki lapselle
›
Opiskellessani Oulussa asuin aivan Kierrätyskeskuksen vieressä. Kävin Kiekkärissä silloin tällöin luuhaamassa ja etsimässä opiskelijabudje...
2 kommenttia:
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Ompelutehokkuutta parhaimmillaan
›
Monesti ommella surautan silloin kun siihen liikenee mukavasti (tai kotitöiden kustannuksella) aikaa. Välillä hämmennyn itsekin, että missä...
2 kommenttia:
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Heinäkuun ompeleita
›
Tämän postauksen vaatteiden sävyt, värit ja kuosit taitavat olla vähän erilaisia kuin mitä on tässä blogissa totuttu näkemään. Oma kangas...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio