lauantai 24. marraskuuta 2012

Viisi vuotta

Tasan viisi vuotta sitten elelin sinkkuna. Päätimme eräänä marraskuisena lauantaina lähteä parhaan ystäväni kanssa "vähän ulos". Yön hämärissä Helmen tanssilattialla Häneen törmäsin, Herra T:hen. Olimme tavanneet hänen kanssaan yhteisten ystäviemme juhlissa puoli vuotta aikaisemmin. Jo silloin pitkähiuksinen ja -partainen hoitoalalla työskentelevä T kiinnosti, mutta kiinnostus tuntui olevan yksipuolista. Helmessä kohtalo tuntui puuttuvan peliin, koska kirjaimellisesti törmäsimme toisiimme. Yhteistä eloa on nyt takana tasan viisi vuotta.

Asuimme omissa yksiöissämme ennen kuin muutimme yhteen puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Olemme asuneet samassa kerrostalokolmiossa nyt kolme ja puoli vuotta. Viikon päästä asumme omakotitalossa! Omakotitaloasuminen on ollut haaveissani aina ja nyt se vihdoin toteutuu pitkän säästämisen jälkeen. Etsimme sopivaa taloa vuoden verran. Kävimme katsomassa erilaisia omakotitaloja yhdessä ja erikseen varmaankin monta kymmentä! Lopulta löysimme molempia miellyttävän talon, jonka omistajat osoittautuivat lopulta minun tutuiksi. Kuinka pieni on maailma.

Herra T:n kanssa olemme matkustelleet melko paljon. Ensimmäinen ulkomaanmatkamme suuntautui Egyptiin maaliskuussa 2009. Olimme juuri muuttaneet yhteen. Seuraavana keväänä kävimme muutaman päivän lomalla ihanassa Lissabonissa ja saman vuoden kesänä teimme pikkuruisen Eurooppa-tourin, jolla kävimme Liettuan Kaunasissa, Italian Milanossa sekä Espanjan Malagassa. Matkakohteet valitsimme siis jonkun halpalentoyhtiön valikoimista, koska lennot olivat todella edulliset. Reissu kesti muistaakseni pari viikkoa ja ajoittui keskikesälle. Silloin päätin, etten enää ikinä lähde kaupunkilomalle keskellä kesää. Helle oli tukahduttava, varsinkin Milanossa! Seuraavana vuonna lähdimme muutaman viikon matkalle keväällä ja silloin kävimme Hongkongissa sekä kiertelimme Filippiinejä. Samana syksynä 2011 kävimme kahden muun pariskunnan kanssa Berliinissä viikonloppureissulla. Tänä keväänä lomailimme parin ystävän kanssa Singaporessa sekä Malesiassa muutaman viikon. Ensi keväänä reissu Madeiralle onkin hieman erilainen, kun mukana on puolivuotias tyttäremme, isovanhemmat sekä kummitäti miehineen.

Näiden vuosien aikana olen edellä mainittujen kohteiden lisäksi käynyt siskontytön (kummitytön) kanssa Kanarialla (Maspalomas), siskonpojan kanssa Kreikassa (Lefkas), äidin kanssa Prahassa sekä ystävien kanssa Rodoksella, Espanjan Fuengirolassa ja New Yorkissa. Tallinnassa ja Tukholmassa on taidettu piipahtaa myös jokunen kerta. Myös Herra T on käynyt omien kavereidensa kanssa useilla eri ulkomaanmatkoilla. Minusta on (ollut) tärkeää reissata sekä kaksistaan, että omilla kokoonpanoillamme. Matkailu on sydämessä. Edellisen matkan päätyttyä tulee olla jo seuraava matka vähintään mielessä! Saa nähdä syökö talon ylläpito velkoineen koko omaisuuden vai saammeko säästettyä sukanvarteen hieman reissaamista varten.

Viimeisen viiden vuoden sisään olemme toivoneet lasta, odottaneet sitä ja saaneet sellaisen, maailman ihanimman. Kosin Herra T:tä tämän vuoden karkauspäivänä ja pienen harkinnan jälkeen hän päätti välttyä hamekankaiden ostolta ja joutui kanssani kihloihin. Samaa sukunimeä odotellessa!

Toivon, että seuraavat viisi vuotta (ja vuosikymmenet!) tulevat olemaan yhtä ihania kuin edellisetkin. Suhde Herra T:n kanssa on tasavertainen, kunnioitamme toisiamme. Olemme lapsenkasvatuksessa samoilla linjoilla (ainakin vielä tässä vaiheessa) ja uskon, että tulemme vähintään sopeutumaan molempien periaatteisiin. Nyt tehdyt päätöksethän on helppo kumota sitten käytännössä... Itse olen luonteeltani melko huomionkipeä ja kohteliaisuuksia saa kalastella, mutta niistä harvoista spontaaneista kerroista tulee ottaa kaikki irti. Oma toiveeni, päätökseni ja haasteeni on pitää itseni samana naisena kuin olen aina ollut, enkä ole pelkkä äiti. Toivon osaavani puhua edelleen muustakin kuin vauvan yöunista ja vaipoista.  Uskon tämän olevan yksi asia, jota myös Herra T toivoo.Olen sama Pingale, mutta nykyään myös äiti.

Kuvakimara yhteisiltä matkoiltamme, olkaa hyvät.

 Helsingin Liuskasaari 2008
Egypti, Sharm El Sheikh 2009

Lissabon 2010

Kaunas 2010

Milano 2010

Malaga 2010
Hongkong 2011

Filippiinit, Panglao 2011
Berliini 2011
Singapore 2012

Malesia, Tioman 2012

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kolmas kuukausi

Tyttömme täytti eilen kolme kuukautta. Viikko sitten olleessa neuvolassa hän painoi 5230 grammaa ja oli tasan 60 senttimetriä pitkä. Neuvolantäti-Minna kehui tyttöämme suloiseksi ja motorisesti hyvin kehittyneeksi vauvaksi. Se olikin viimeinen neuvolakerta Helsingin puolella, koska kuukauden päästä neuvoloidaan Vantaalla, Nissaksen neuvolassa. Vantaa on kokonaisuudessaan minulle täysin vieras asia. Vielä jokin aika sitten Vantaa tarkoitti minulle Tikkurilaa, Ikeaa ja lähellämme kulkevaa jokea. Mutta eipä mennä asioiden edelle, kun tämän postauksen aihe on mennyt kuukausi.

Viime viikkoina olemme nähneet jälleen paljon ystäviä, mutta ei ihan samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi tytön ensimmäisenä kuukautena. Ilahduttavinta on ollut nähdä muutamaa ystävää, joita en ole nähnyt pariin vuoteen. Vaikka välissä on ollut vuosia niin nähtyämme tuntui, että viimeksihän tässä on eilen nähty! Hieman enemmän oli kuulumisia vaihdettavana...

Asuntoasiat ovat tosiaan liikahtaneet. Saimme myytyä nykyisen kerrostalokolmiomme ja tehtyä kaupat. Teimme myös loppukaupat tulevasta omakotitalostamme. Saimme myös kuulla, että viereiselle metsäiselle tontille rakennetaan talo. Alun närkästyksen jälkeen totesimme, että parempi kun rakennetaan nyt heti, kuin että tottuisimme "isompaan" tonttiin ja pusikkoiseen ympäristöön vuosiksi. Myös hiekkatien toiselle puolelle tulee talo. Viereiselle tontille muuttaa lähivuosina eläkkeelle jäävä pariskunta, joka rakentaa taloa yhteen tasoon. Tien toiselle puolelle muuttaa kuulemma kolmekymppinen pariskunta, mutta heidän talosuunnitelmistaan ei ole vielä tietoa. Uskon, että alue pysyy silti melko väljänä, koska tontit eivät ole ihan pikkuruisia ja ympärillä on suojeltua peltomaisemaa pilvin pimein.

Haimme tytölle pari viikkoa sitten oman passin. Rakasta pikku palleroa on jo nyt lähes vaikea tunnistaa kuvasta! Olemme lähdössä maaliskuussa Madeiralle ja lentolippuja varten hankimme passin jo nyt. Epäselväksi jäi tarvittiinko passia lipunhankintaan loppujen lopuksi ollenkaan, koska isäntä on hoitanut asian. Toivottavasti tyttöä ei käännytetä portilta tunnistamattomuuden vuoksi...!

Unohdin ensimmäiseen kuukauteen kirjoittaa, että tytär kävi silloin meidän mökillämme Lohjalla. Isännän mökillä Kirkkonummella kävimme tällä viikolla, mutta likka ei tainnut edes tietää käyneensä siellä. Hän nukkui autossa sillä aikaa, kun isä lastasi talvirenkaita takakonttiin. Samalla reissulla kävimme moikkaamassa tytärtämme viisi päivää nuorempaa, ihastuttavaa Vilma-vauvaa pellon toisella puolella. Oli muuten todella mielenkiintoista miten tyttö reagoi Vilmaan. Molemmat tytöt olivat äitiensä sylissä ja (aluksi) joka kerta kun Vilma äänteli tai itki, alkoi myös meidän tyttömme itkeä! Tätä jatkui tovin, mutta myöhemmin he makoilivat samalla peitolla sulassa sovussa.

Itse olen voinut edelleen hyvin, joskin on väsyttänyt huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Tyttöä ei voi syyttää edelleenkään huonoista yöunista. Myös hemoglobiini on hyvissä lukemissa (142). Luulen, että yhtäkkiä tullut pimeys on verottanut voimia. Yritän ajoittaa vaunulenkit valoisalle ajalle, mutta pimeys tuntuu tulevan niin varkain ja aamupäivät hujahtavat niin nopeasti. Odotan hulluna lumen tuloa, jotta olisi valoisampaa. Tämä toki tarkoittaa jatkossa myös hullua lumenluontia...

On ollut hieman vaikea keskittyä nykyhetkeen, kun ajatukset ovat niin vahvasti jo muutossa. Elämämme tulee varmasti muuttumaan, koska muun muassa liikenneyhteydet ovat täysin erilaiset (lue huonommat) kuin nykyään ja palvelut ovat kauempana. Mutta onneksi muutto on jo parin viikon päästä eikä onneksi tuo tyttökään ole huomaamattani oppinut vielä kävelemään... Tytär nauroi pari päivää sitten!! Hän ei varsinaisesti kikattanut, vaan hauskasti repeili äitin höpsötyksille ja hymyili äänekkäästi. Onhan se jo naurua! Juttelemme päivittäin. Juttutuokiomme ovat kyllä ihanan luottamuksellisia, koska äiti voi kertoa ihan mitä vaan. Lapsi vastailee ymmärtäväisenä takaisin eikä varmasti juorua muille.

Olemme löytäneet kestovaippailun uudelleen. Se jäi moneksi viikoksi unholaan jossain välissä, mutta saatuamme niitä lisää rytmi on pysynyt helpompana. Öisin tyttö pitää kuitenkin kertakäyttövaippaa sen paremman imukyvyn ja ohuemmuuden vuoksi. En kuitenkaan kehitä itselleni huonoa omaatuntoa kertakäyttövaippojen käytöstä. Näin vastikään puolet eräästä YLE:n vaippadokumentista, jossa punnittiin kestovaippojen ja kertakäyttövaippojen ympäristövaikutuksia. Kertakäyttöiset täyttävät kaatopaikat ja monikäyttöiset kuluttavat vettä ja energiaa pesemisen vuoksi. Yksi perusteluistani kestovaippojen käyttöön on yksinkertaisesti ja itsekkäästi raha. Tulee huomattavasti edullisemmaksi käyttää kestovaippoja (edes osittain), kuin ostaa jatkuvasti kertakäyttöisiä. Varsinkin, kun olen saanut kestovaippoja, tehnyt niitä itse sekä ostanut edullisesti kirpputorilta. Jos innostun käyttämään kestovaippoja mahdollisella toisella lapsella niin säästö vielä korostuu.

Ensimmäistä isänpäivää vietimme ensin kotona aamupalaa syöden. Olimme tytön kanssa askarrelleet isälle kortin, jossa oli valokuva isästä ja tyttärestä sekä sormiväreillä painettuna tytön jalka. Samanlaisen tein omalle isälleni, mutta siinä oli kuva papasta ja tytöstä sekä lisänä oma jalanjälkeni..! Kävimme lounastamassa minun vanhemmillani ja myöhemmin illallistettiin isännän vanhemmilla.

Olen kirjoittanut tätä postausta päivän mittaan ehkä kuudessa osassa, aloitin aamulla ja nyt kymmeneltä päätän. Toivottavasti on jotain tolkkua! Väliin on mahtunut muun muassa ulkoilua ja kauppareissua, rintareppuilua ystävän kanssa lankakaupassa ja ennen kaikkea kuulumisten vaihtoa tuntitolkulla, ihanaa! Höpöttelyjen perään vähän kuvia.

Unipussissa saa hyvät unet.

Itsetehtyjä kestovaippoja.

Mikä takatukka!


 




Vatsallaanolo vaatii vielä hieman  lisää voimia ja treeniä.



Pingale sai ystävältä ihania neilikoita.

Aamuriemua.


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Monta asiaa

Blogia kirjoittaessani olen aina ajatellut, että yhteen postaukseen pitää olla joku tietty aihe. Päivien mittaan päässä pyörii vaikka minkälaisia ajatuksia, lauseita ja kirjoituksen aiheita, mutta sitten ajattelen, että eihän siitä riittäisi kirjoitettavaa paria lausetta pidemmälle. On asioita, joita olisi kivaa jakaa, mutta ne eivät kuitenkaan ole esimerkiksi jollekin soittamisen arvoisia. Tähän postaukseen suollan kaikenlaisia pieniä juttuja. Tai sitten mopo lähtee käsistä vain asioista kirjoittamattomuuden vatvomisessa. Tai sitten en keksikään mitään kirjoitettavaa. No niin, niihin asioihin.

Tällä hetkellä tuntuu ihanan vapaalta, koska vauva on isänsä kanssa vaunulenkillä. Uskallan tunnustaa, että toivoisin heidän olevan reissullaan vielä muutaman tunnin. Keksin noin tuhat asiaa mitä olisi kivaa tehdä nyt yksin, mutta pelkään heidän tulevan ihan pian kotiin. Valitsin ensimmäiseksi vapaa-ajantekemiseksi blogin päivittämisen. Äskeisen ja tämän tekstin välissä laitoin pyykit koneeseen ja petasin sängyn.

Uskallan myös tunnustaa, että joku osa minusta salaa toivoo, että tyttö joisi maitoa myös tuttipullosta. Tämä mahdollistaisi sen, että saisin enemmän omaa aikaa. Mutta suurempi osa minusta ei missään olosuhteissa raaskisi vielä antaa hänelle pulloa! Tytär on kuitenkin niin lyhyen ajan elämästäni minussa kiinni, että pystyn vallan hyvin odottamaan. Toisaalta muun muassa äitini mahdollistamat ompelutuokiot ovat täydellistä omaa aikaa tällä hetkellä. Vaikka vauva ja äiti (mummo) ovat samassa asunnossa niin osaan nauttia suuresti saumurin surinasta -välillä hypäten imettämään.

Tyttäremme on maailman ihanin, kiltein, söpöin, hauskin, helposti luettavin vauva. En vaihtaisi sekuntiakaan yhteisestä elostamme pois. Paitsi ehkä ne karjunnantäyteiset minuutit rokotetutkimuksessa, josta lähinnä minulle jäi paha mieli.

Ajattelen olevani laittautuneempi, kun minulla on korvakorut korvissa. Päivä on ikäänkuin lähtenyt käyntiin, kun korvissa on jotain. Olenkin joillekin maininnut, että jos korvikset puuttuvat kesken päivän, minulta voi kysyä onko kaikki hyvin? (Korvia hipaistessani huomasin, että korvikset puuttuvat! Korjaan asian myöhemmin.)

Minulla oli tänä aamuna kolmen tunnin vatsatauti. Se alkoi yllättäen kello viiden vessakäynnillä ja jatkui muutamalla seuraavalla. Paha olo velloi sisälläni ja piti hieman avittaa sen ulospääsyä myös yläkautta. Helpotti suunnattomasti! Nyt olo on hieman kuivakka, mutta lähes normaali. Tiedä sitten mistä pöpö tuli. Perhepiirissä sitä kyllä on viikon sisällä löytynyt useammaltakin. Pienin parivuotias potilas joutui jopa tiputukseen!

Odotan lähestyvää muuttoa ihan sikana! Yksi niistä tuhannesta tekemisvaihtoehdosta olisi juuri pakkaaminen. Laatikoita on haalittu, mutta yhtäkään ei ole vielä täytetty. Eniten odotan laatikoiden purkua ja erityisesti keittiölaatikoiden purkua. Lautasten, lasien, kapustojen ja jauhopussien loogisten paikkojen perustaminen keittiössä on ihanaa! Kaiken lisäksi talomme keittiö on huomattavasti suurempi kuin nykyinen, joten kaappitilaakin on runsaasti, jee! Muuttoapu on tervetullutta, mutta yksikään muu ei sisusta keittiönkaappeja... Isännälle lupasin laittaa tarroilla nimet kaappeihin, jotta löytää etsimänsä. Muutamme kuun vaihteessa.

Olen välillä turhamainen tytön vaatteiden kanssa. Kävimme maanantaina ystävien luona ja puin hänelle ihanan siilipotkupuvun päälle. Illalla oli perhevalmennus, jonne olimme menossa suoraan kyläreissulta. Edellisellä perhevalmennuskerralla tytöllä oli sama siilipotkari päällä ja minun oli kyläpaikassa pakko vaihtaa puku toiseen kivaan asuun. Kävimme matkan varrella pikaruokalassa syömässä ja turhamaisuuteni sai todellisen näpäytyksen! Kesken syönnin tyttö rupsutteli massiiviset kurat ja vaippoja vaihtaessa löytyi mehevät ja harvinaiset kainalokakat! Kivat vaatteet menivät vaihtoon ja hoitolaukusta kaivettiin ei-niin-kivat-ja-mätsäävät vaihtovaatteet... Luonne ei siis silti antanut periksi pukea sitä samaa siilipotkaria.

Kyseinen vaipanvaihtotuokio on tarina jo sinällään. Kun en vielä tiennyt kainalokakasta, ajattelin että homma hoituu pikaisesti naistenhuoneessa eikä eri kerroksessa sijaitsevassa hoitohuoneessa. Riisuin tytön alustan päällä kovalla lavuaaripöydällä puolen vauvan kokoisella alueella. Pään yli vedettävän bodyn takia kakkaa meni myös käteen ja päähän (Marille terveisiä!). Kosteuspyyhkeet loppuivat viimeisen kakkatuhrun kohdalla. Olisin toki voinut myös pestä vauvan lavuaarissa, mutta oma puhtaana pysyminen olisi ollut vaakalaudalla eikä mukana ollut pyyhettä eikä toista harsoa (vaikka oikeasti kassin pohjalla olisi ollut toinen..!). Nyt jälkikäteen ajatellen, olisin voinut kuivata vaikka siihen kivaan froteiseen siilipotkariin..! Pidellessäni riemuisaa ja iloista vauvaa aina toisella kädellä paikallaan säikähdin yhtäkkiä suunnattomasti, kun hana meni itsekseen päälle. Tyttö oli huitaissut kädellään hanan tunnistimen edestä ja näin hän pesi itse toisen kätensä sekä kasteli hieman hihaansa. Aluksi kehitin pientä katkeraa hätää ja raivoa, että miksi minun pitää tämä aina hoitaa ja hampparikin jäähtyy ja ja... Mutta tajutessani tilanteen huvittuneisuuden ja oman neuvokkuuteni astelimme vessasta hymyssä suin ulos. Taputtelin itseäni olalle, kun olin aikaisemmin tajunnut varustaa hoitolaukun muun muassa pienillä likaisten vaatteiden mentävillä pakastepusseilla.

Isä ja tytär ovat vieläkin ulkona! Ovat varmasti olleet jo pari tuntia. Tämä postaus jää ilman viihdyttävää valokuvaa. Nyt jääkaappia aukomaan, mutta sitä ennen ne korvikset!


Sydämen asialla

Eilen oli tyttäremme terveyden kannalta merkittävä päivä. Kolme kuukautta sitten hänellä kuultiin synnytyssairaalassa lääkärin tekemässä kotiinlähtötarkastuksessa sydemessä sivuääni, joka todennettiin ultraäänitutkimuksella kammioväliseinän aukoksi (VSD). Juuri synnyttäneenä ja hormoonimyrskyissä uutinen oli kammottava, vaikka lääkärit totesivat sen olevan melko yleinen "vaiva" ja reiän sulkeutuvan todennäköisesti itsestään. Leppoisa vanhempi mieslääkäri totesi, että "Eiväthän nämä vauvat vielä valmiita ihmisiä ole. Eihän ne edes kävele vielä!". Itkun keskeltä yritin hymyillä, mutta ei paljon naurattanut. Ajatus pikkuruisen ihmisen joutumisesta leikkauspöydälle oli sydäntäsärkevä. Vaikka lähipiirissä on ollut muitakin saman diagnoosin saaneita, terveitä ja hyvin kehittyviä lapsia, joilla reikä on mennyt itsestään kiinni, tuntui löydös pahalta.

Tyttö on kehittynyt ja kasvanut normaalisti eikä reiän olemassaolosta ole ollut tietoakaan tässä kolmen kuukauden aikana. Välillä koko asia on jäänyt täysin taka-alalle, koska mitään huolestuttavia oireita ei ole ollut. Sellaisia olisi voinut olla esimerkiksi vauvan hikoilu syödessä, nopeutunut hengittäminen tai nukahtelu kesken syönnin. Monet vauvat varmasti nukahtavat syötyään, mutta tässä olisi kyse ollut voimien loppumisesta.

Muutama viikko sitten saimme postitse (odottamamme) kutsun Kätilöopistolle kontrolliin ja aika oli tosiaan eilen. Lääkäri kyseli tytön voinnista, tutki hänet ja kuunteli sydämen. Lääkäri sanoi: "En edes hyvällä mielikuvituksella kuule minkäänlaista sivuääntä." Reikä oli siis mennyt itsestään umpeen eikä jatkokontrolleja tarvita. Meillä on terve tyttö!





Psst. Se tv-ohjelma nimeltään Sydämen asialla ei kuulu lempiohjelmiini. Isi tosin tykkää.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Apinat potkupuvussa

Yllätyksekseni olen kovin mieltynyt potkupukuihin. Vaikka voisi kuvitella, että ne eivät ole kovin käytännöllisiä vaipanvaihtotilanteessa niin loput hyvät puolet voittavat. Ei tarvitse metsästää putoilevia sukkia, kun lahkeissa on kiinteät tossuosat. Vaate pysyy hyvin päällä eikä purista vatsan kohdalta. Potkupuku myös lämmittää ylävartaloa. Ennen kaikkea vauva näyttää niin söpöltä potkupuvussaan! Tämänkertaisen potkupuvun väritys on ehkä hieman yllättävä. Isäntä on antanut hienovaraista palautetta, että tyttäremme näyttää ihan pojalta vihreissä, ruskeissa, keltaisissa ja kirjavissa vaatteissaan. No nyt on pinkkiä! En silti hempeilemään ryhtynyt, vaan pitihän tässäkin kankaassa jotain särmää ja kuosia olla. Kankaassa seikkailee apinaperhe. Trikookangas on tilattu Royal-tuotteen nettikaupasta, vuoritrikoo on Eurokankaasta.

Palapeli odottaa kokoamista.





tiistai 6. marraskuuta 2012

Abba-haalarit

Vanhempani ovat säästäneet melko paljon minun ja isosiskoni vanhoja vauvanvaatteita. Itse arvostan aitoja retrovaatteita suuresti. Materiaalit ovat kestäviä, värit ovat säilyneet ja mallit mitä ihanimpia! Säilytettyjä vaatteita tulee käytettyä melko valikoivasti. Aluksi ajattelin pukevani niitä tyttärelle enemmänkin, mutta jostain syystä suurin osa on jäänyt käyttämättä. Useimmilla vaatteilla on nukenvaatteen status ja nyt aikuisena olen vasta tajunnut pitäneeni niitä itse. Kaksi kolmisenkymmentä vuotta vanhaa vetoketjullista yöpukua on ollut todella ahkerassa käytössä, mutta nyt ne ovat jäämässä pieniksi. Myös pari tyttären isän vanhaa vaatetta on ollut käytössä.

Kuvissa oleva Tutan keltainen haalari on 70-luvun lopulta. Lapussa lukee Made in Finland, mutta tämän päivän Tutan vaatteissa lukeekin jo Designed in Finland, Made in China. Surullista. Liila haalari on tehty keltaisen haalarin kaavoilla. Yläosassa on keltaista tähtitrikoota vuorina. Ompelemalla vuorin vältin hankalan reunusongelman... Liila kangas on froteeta -retrohenkeen!



 


 


lauantai 3. marraskuuta 2012

Pari bodya

Miten oma rakas ompeluharrastus voi olla sekä ihanan palkitsevaa että ärsyttävän raivostuttavaa? Palkitsevalta harrastus tuntuu, kun saa jotain valmiiksi ja käyttöön. Raivostuttavaa on, kun en osaa jotain kohtaa, tulee rumaa jälkeä tai koneet ryppyilevät. Viimeisimmässä projektissa yritin tehdä vauvan bodyyn resorilla reunukset, mutta tuli niin kiemuraa ja rumaa reunaa, että lähes itketti! Varmasti jostain keskustelupalstalta löytyisi paljon hyviä vinkkejä sen ompeluun... Leikkasin resorista pitkän kapean kaitaleen, josta saumuroin toisen reunan. Ompelin kaitaleen trikooseen ompelukoneella kaksoisneulalla. Malttamattomana lähdin taas soitellen sotaan enkä kokeillut resorikaitaleen ompelua jämätilkkuun vaan suoraan leikattuun trikookappaleeseen. Ensinnäkin resori meinasi rynttääntyä jatkuvasti paininjalan alle eli ompelin liian reunalla. Toiseksi kaitale oli liian kapea. Kokeilin venyttää resoria äärimmilleen, mutta sittenhän se ei enää joustanut.

En siis ole yhtään tyytyväinen resorireunuksiin, mutta kehtaan silti laittaa kuvia. Täytyy ilmeisesti ensi kerralla tehdä reunusresorista leveämpi. Kapean reunuksen kanssa tuli nimittäin eteen toinenkin ongelma: jouduin kiinnittämään haaruksien nepparit osittain ohueeseen trikooseen eli on taattua, että kangas vielä repeää neppareita aukoessa... Olisiko viisaimmilla jotain hyviä neuvoja?

Toinen kangas on Metsolasta, nimeltään Nalle kävelyllä. Tähtikangas on Eurokankaasta. Mustan resorin alkuperästä ei ole muistikuvaa. Palaan asiaan paremmalla taidolla, erilaisilla kaavoilla, leveimmillä reunuksilla ja aurinkoisemmalla säällä.