maanantai 28. tammikuuta 2013

Vaipantäyteasian välitiedote

Ajatus tyttäreni vatsantoiminnan tarkasta selostamisesta tuntuu todella kummalliselta, mutta ajattelin silti päivittää tiedon. Ongelmana on siis ollut tytön vatsan toimimattomuus. Kävimme neuvolan lääkärillä puolitoista viikkoa sitten. Hän totesi vauvan olevan ihan kunnossa, suoliston äänet kuuluivat, mutta laiskasti. Hän kirjoitti varmuuden vuoksi lähetteen Peijaksen sairaalaan, josta tuli kutsu lasten polille ensi torstaiksi. Lääkärikäynnin jälkeen tytön vatsa siis toimi kahden viikon tauon jälkeen pari kertaa, mutta vain kuumemittarilla autettuna. Olimme antaneet Levolacia jo lähes viikon ajan, mutta annokset olivat olleet aivan liian pieniä ja niistäkin luultavasti suurin osa oli mennyt harakoille. Maku ei ilmeisesti ole herkullisimmasta päästä. Tytön huulet menivät tiukasti suppuun heti kun ruisku läheni ja suupielistä valui suuhun saatu litku.

Jälleen oli monta toimimatonta päivää välissä, kunnes yhtenä yönä tyttö oksensi useaan kertaan. Hän oli myös jotenkin apea ja nuutunut. Maitokaan ei maistunut samaan malliin. Päivällä hän oksensi uudelleen. Soitin Peijaksen lasten polille kysyäkseni neuvoja tilanteeseen. He ehdottivat lähtemään herkästi päivystykseen, jos siltä tuntuu. Ja tuntuihan se. Kävimme päivystyksessä, jossa otettiin verikokeet lääkärin tutkimuksen tueksi. Verikokeiden tulokset olivat lääkärin mukaan priimaa. Hän ehdotti kokeilemaan mallasuutetta. Neuvolan lääkäri taas oli sanonut, että Levolac on tehokkaampaa (mahdollisesti, tarpeeksi jättimäisinä annoksina). Mallasuutettahan yritin aikaisemmin jo ostaa, mutta se oli lähiapteekista loppu. Perjantaina kävin eri apteekissa ja sieltä sain viimeisen pullon! Onko pääkaupunkiseudulla niin paljon tukkoisia lapsia vai onko se niin suosittua leivonnassa..?

Mallasuute on siis siirappimaista makeaa töhnää, jota lääkäri ehdotti sekoitettavan maidon joukkoon. Lapsen voinnin murehtimisen sijaan aloin miettiä rintapumpun käytön opettelua sekä tuttipulloihin tutustumista. Käyttöohjeisiin tutustuttuani keitin tarpeelliset osat, kokosin vehkeen ja pumppasin tyttärelleni ensimmäiset maidot. Tyttö ei siis ole tähän asti saanut koskaan maitoa tuttipullosta. Ajattelin maistattaa hänellä pullosta ensin pelkkää maitoa, jottei hän kuvittele saavansa jatkossa aina tuttipullosta herkullista makeaa mallasmaitoa. Tyttöhän ei ostanut tuttipulloa ollenkaan! Lopulta mallasmaito lusikoitiin sekä hörpytettiin suuhun. Hyvin maistui.

Muutaman tunnin päästä alkoi leikkimatolta kuulua rupsuttelua. Sitten vähän märempää rupsuttelua!! Voi sitä iloa ja riemua, siis minun! Tyttäremme kakkasi ihan ite ilman apuja kolmen viikon tauon jälkeen. Eilen kävimme mummolassa, jonne otin mallasuutteen sekä rintamaidon jämän mukaan. Keittiön kaapeista löytyi serkkujen vanha nokkamuki, joka olikin ihan huippukapistus! Neiti otti sen heti omakseen ja ymmärsi käyttötarkoituksen oitis: kahvoista kiinni ja nokka suuhun. Pohjaa nostamalla hieman autoin, jotta viimeisetkin herkut menisivät sinne minne pitää. Illalla vatsa taas toimi, jee!

Kiinteät ruoat ovat olleet nyt pari viikkoa tauolla. Neuvolan lääkäri "antoi luvan" niiden jatkamiseen hissukseen heti kun vatsa toimii, mutta olemme odotelleet siihen asti, kunnes vatsa toimii omin voimin ja ilman apuja. No ihan ilman apuja se ei ole vielä toiminut, mutta tänään annoin teelusikallisen verran tytön herkkua porkkanasosetta. Toivottavasti äiti ei ole pilannut rakaskultamussukkansa suolistoa lappaamalla liikaa ruokaa suuhun. Neidille vaan näytti niin maistuvan, että olisi tuntunut kurjalta lopettaa herkuttelu yhteen lusikalliseen. No, nyt on opeteltava sekin.

Tämän viikon torstaina menemme silti vielä käymään lastentautien poliklinikalla tarkistuttamassa, että kaikki on varmasti kunnossa.

"Mä mistään tuttipullosta juo, mä mikään vauva oo!"





tiistai 22. tammikuuta 2013

Perheemme hiustilanne

Pahoittelen jo alkuun, että käsittelemäni aihe kuvineen saattaa inhottaa jotakuta. En edes tajunnut pahoitella käsitellessäni vatsantoiminta-asiaa, mutta hiusasia on ihan eri. Hiusaihe kumpusi omasta päästäni ja se tulee eteen useasti päivässä. Ongelma on siis hiustenlähtö. Niitä lähtee hiuksia harjatessa, pestessä, hipelöidessä, vauvan vetäessä ja varmaan ihan ajatuksestakin. Ongelma on ilmeisesti ihan yleinen synnyttäneillä ja imettävillä äideillä. Olin kyllä kuullut, että hiustenlähtö kuuluu tähän äitiyspakettiin, mutta sen suuruus hieman yllätti. Kuten eräs ystäväni sanoi ollessaan saman tilanteen äärellä: "Hiuksia on ihan joka paikassa paitsi päässä!" Ja siltä tuntuu! Hiustenlähtö alkoi noin kuukausi sitten, neljä kuukautta synnytyksen jälkeen. Huomasin myös hiusrajani pakenevan! Pakenevilla alueilla on nyt parin sentin pituisia hiuksia komea rypäs...
 
Keskustelin aiheesta (kampaaja)ystäväni kanssa ja hänellekin asia oli oikein tuttu. Hän myös mainitsi, että pitkissä hiuksissa hiustenlähtö näkyy ja tuntuu enemmän kuin lyhyemmissä. Se varmasti pitää paikkaansa. En ole leikannut hiuksiani pariin vuoteen, joten nyt jos milloin olisi hyvä aika hieman nipsaista. Hiukseni ovat muutenkin kasvaneet kuin varkain. Muistan ajatelleeni ala-asteella ystäväni kanssa, että jos hiukset näkyvät kainaloista käsiä nostaessa ovat hiukset todella pitkät! Ja silloin päätä kallistettiin vielä taakse ja kenoon, jotta varmasti joku hiustupsu sieltä näkyisi. Olen huomannut tekeväni samaa "testiä" edelleen peilin edessä ja hitto vie, pitkät ne ovat! Eikä tarvitse edes päätä kallistaa.
 
Minulla oli vuosia tumma polkkatukka, joka tuntui aina sikapitkältä kasvaessaan olkapäille. Silloin leikkautinkin hiuksiani usein, jotta kiva malli pysyisi. En ole vieläkään sisäistänyt pitkähiuksisen identiteettiä ja kuvailisin varmaan itseäni edelleen lyhyt- ja tummahiuksiseksi, jos jossain sitä kysyttäisiin... Minulla on suomalaiset maantienharmaat hiukset, melko ohuet ja pumpuliset. Värjäsin hiuksiani monta vuotta tummien eri sävyillä, mutta muutama vuosi sitten kyllästyin värikypärään ja päätin tyytyä omaan väriini. Hiuksia piti olla värjäämässä kuukauden välein, koska muuten jakauksen kohdalla näytti olevan neljän sentin levyinen kalju. Minua pidempi Herra T joskus naureskeli "pälvikaljulleni", joka loisti päälaella: "Sori, se olikin vaan toi sun juurikasvu".
 
Pitkät hiukset eivät lopu tähän. Herra T:llä on nimittäin pidemmät hiukset kuin minulla. Hiusten kunnossa saatan kyllä voittaa, koska T on minuakin laiskempi leikkauttamaan hiuksiaan. Hän on ollut pitkähiuksinen aina kun olemme tunteneet. Häneltä löytyy myös parta sekä viikset. Herra T pitää hiuksiaan aina kiinni, nutturalla. Itselläni hiukset ovat useimmiten jonkunlaisella sykeröllä päälaella. Sykeröä selvitellessä hiuksia lentelee entistä enemmän! Joskus väsään ranskalaisen letin tai kaksi. En kuitenkaan sellaista, joka tekee minusta dinosauruksen näköisen (ranskis otsalta niskaan). Auki en oikein osaa hiuksiani pitää, varsinkaan, kun tyttö on innokas niihin tarttumaan. Isän parta saa myös kyytiä pieniltä kätösiltä.
 
Kahden pitkähiuksisen taloudessa kylpyhuoneen viemäri on tyhjennettävä aika ajoin. Se ei ole kovin miellyttävää puuhaa, kun sitä hiusliejua tuntuu tulevan loputtomasti. Pitkät irtohiukset myös näkyvät asunnossa huomattavasti helpommin kuin lyhyet. Ennen irtohiuksista pystyi syyttämään aina Herra T:tä, koska omanihan olivat lyhyet ja mustat...
 
Luin muinoin jostain, että erityisen massiivinen ja poikkeava hiustenlähtö imetyksen aikana on oikeastaan harhaa. Raskauden aikana hiukset kuulemma vahvistuvat eikä hiuksia juurikaan irtoile. Synnytyksen jälkeen ja imetettäessä eli raskaushormonien kadotessa hiuksia sitten lähteekin koko raskauden edestä ja lopputulos on lopulta plus-miinus-nolla. Tämä on siis yksi teoria. Toki kaikki on yksilöllistä ja hiusten kanssa voi tapahtua mitä vaan milloin vaan... Uusia hiuksia odotellessa!
 
 
Yhden harjauksen jäljiltä.


Tästä kuvasta vasta huomasin, että myös katkenneita hiuksia
on runsaasti...


Herra T ja hiukset.


Ainiin, onhan perheessämme myös kolmas pitkähiuksinen!

Neiti Kakadu.
 

perjantai 18. tammikuuta 2013

Viides kuukausi

Meinasi päästä unohtumaan viidennen kuukauden kuulumiset! Parissa viimeisessä postauksessa onkin ollut päällimmäisenä olevat kakkakuulumiset, joihin palaan myöhemmin. Takana on tyttären ensimmäinen joulu ja uudenvuoden vietto. Joulusta kerroinkin jo aikaisemmin. Uutta vuotta vietimme Vaaralassa, jossa isäntäväkeen kuuluu vanhempien lisäksi yksivuotias neiti. Meidän kolmikon lisäksi paikalla oli vielä kolmas kolmikko, jonka nuorempi herra on myös pian yksivuotias. Rentoa meininkiä herkku-tacojen äärellä. Jostain kumman syystä miesväki söi kaksin käsin, kun naisväki sai esitellä syömistaitojaan yhdellä kädellä -lapsi sylissä.
 
Olimme hankkineet tytölle kuulosuojaimet siltä varalta, jos innostumme menemään ulos ihastelemaan raketteja. Koskaan kun ei tiedä mikä kissanpierupapatti hyppää kulman takaa... Päädyimme kuitenkin ihastelemaan upeita raketteja ikkunasta. Kuulosuojaimet sopivat päähän vaikka ensi kesän festareilla!
 
Heti uuden vuoden alussa oli kummitätini hautajaiset. Kappelissa pidetyt, mutta vapaa-ajattelijan "pitämät" hautajaiset olivat kyllä tunteelliset. Itken herkästi tilanteessa kuin tilanteessa, mutta hautajaiset saivat kyllä nessupaketin tyhjenemään. Ensimmäiset kyyneleet valuivat jo kappelin pihalla, kun edellisen tilaisuuden ruumisarkkua vietiin saattueessa kohti hautaa. Kappelin penkissä istuessani alan väistämättä ajatella, että arkussa voisi olla kuka tahansa. Karmaisevin ajatuskin mieleen ajautuu: mitä jos arkku olisi pienen pieni lapsen arkku? Pala tulee kurkkuun pelkästä ajatuksesta. Tyttömme nukkui tilaisuuden ajan tyytyväisenä päiväunia vaunuissaan, joita kärräsi hänen 13-vuotias serkkutyttönsä (minun rakas kummityttöni) pitkin kirkkomaita. Olipa kätevää, kun muistotilaisuudessa sai syödä kaksin käsin, kun oli lapsenlikka paikalla!
 
Talon toiset yövieraat olivat tyttäremme kaksi serkkua (edellä mainittu kummityttöni sekä hänen 11 vuotta täyttävä veljensä), jotka pitivät tytölle seuraa. Molemmilla oli lapsenhoito hanskassa eikä minun tarvinnut kurkkia kulman takaa mitä he keskenään kihersivät. Jos tyttö oli jäänyt minun syliini vaikka imetyksen jäljiltä, hyvin nopeasti hän katosi pienempiin syleihin! Kavereita on myös käynyt paljon. Moni haluaa käydä tsekkaamassa tilukset, mikä on tosi kivaa. Vieraat ovat aina tervetulleita!
 
Motorisesta kehityksestä mainittakoon, että kääntyily on edelleen ykkösjuttu. Mutta vain vasemman kyljen kautta! Hänen eteensä hilatut lelut saavat nopeasti kyytiä ja pian nenän edessä on kuin tuulilasin pyyhkimillä puhdistettu alue eikä yhteenkään leluun enää yllä. Ja sekös hermostuttaa. Hermostumista aiheuttaa myös väsyminen ja/tai turhautuminen, kun ympäri ei osaakaan enää kääntyä! Muutaman kerran tyttö on kyllä takaisin selälleen kääntynyt, mutta kääntymiset ovat näyttäneet lähinnä vahingoilta... Kaikki minkä hän käteen saa, menee myös suuhun. Ja kuten lääkäri sanoi: "Kannattaahan sitä kaikkea maistaa, jos vaikka joku olisi suklaata!" Lääkäri antoi myös luvan istuttamiseen. Tytön selkäranka pysyy kuulemma tarpeeksi suorana, kun istuttamista kokeili.
 
Lääkärissä kävimme tänään ummetus-asian vuoksi. Kakkaa siis tuli toissapäivänä! Mutta vain pari lusikallista eikä tosiaankaan yli viikon satsia... Neuvolan lääkäri totesi vatsan olevan melko pinkeä ja suoliston olevan täynnä, ylläri! Hän kirjoitti lähetteen Peijakseen, josta he ottavat yhteyttä, jos tarpeelliseksi näkevät... Levolacia lisää ja isompina annoksina! Kaikki soseet jäävät nyt tauolle, paitsi tytön epäherkku luumusose. Tänään koitin antaa Levolacia luumusoseen seassa, kun ruiskulla antaminen on aika hankalaa ja suurin osa valuu suupielistä pitkin kaulapoimuja.  Ja siihen sokeriliemeen jää kaikki tytön pitkät hiuksetkin kiinni! Huomenna mennään neuvolaan uudestaan, mutta normaalille viisikuukautiskäynnille.
 
Tytär on ollut edelleen supertyytyväinen ja helppo vauva. Hän viihtyy paljon leikkimatollaan (kun välillä käy ojentelemassa leluja tai kääntämässä ähisevän vauvan takaisin selälleen) tai sitterissä istuen. Useimmiten saan siis ruoan tehtyä loppuun tai syötyä rauhassa, kunhan osaan ajoittaa oikein... Päiväunet maistuvat sekä omassa pinnasängyssä että ulkona vaunuissa. En ole pitkään aikaan koittanut nukuttaa häntä ulos ilman vaunulenkkiä, joten paikallaan nukutuista ulkounista en tiedä. Yritän lähteä tytön kanssa päiväunikävelylle valoisaan aikaan päivittäin, ellei ohjelmassa ole kyläilyä tai treffejä vaikka luuhauskeskuksessa. Usein hän jatkaa unia vielä vaunulenkin jälkeen terassilla tai sisällä, kun päällimmäisiä vaatteita vähän riisuu tai aukoo.
 
Olen hieman haaveillut tuttipullon käyttöönotosta. Tähän asti tyttö on syönyt vain rintaa sekä muutamia soseita. Tutitkin ovat vielä paketeissaan. Rintamaidon pumppaaminen ja juottaminen tuttipullosta mahdollistaisi itselleni omaa aikaa, jota toisinaan kaipaan. Mutta toisaalta en keksi oikein mitään, mitä olisi ehdottomasti saatava tehdä juuri nyt ja ilman vauvaa. Jos vauva olisi haastavampi ja vaativampi, uskoisin että olisin harkinnut pulloa jo paljon aikaisemmin. Toisaalta tuttipulloon totuttaminen olisi myös varokeino, jos minulle sattuisi jotain. Maitoa olisi pakastimessa tallessa ja tyttö tietäisi mistä on kyse, kun maito tulisikin kumin läpi. Tämäkin on toisaalta sellaisia aikaansaamisasioita, koska rintapumppu täytyisi kaivaa esille, pestä ja ottaa selvää miten se toimii, hankkia minigrip-pusseja maidolle, tutkia tuttipullojen ominaisuuksia, katsoa sellainen ajankohta, että isäntä on paikalla, koska tämänkin asian haluan kokea hänen kanssaan yhdessä... Huhh, ehkä joku päivä!
 
Tyttö nauttii yleisestä höpsöttelystä ja peuhaamisesta meidän kanssamme. Nauru tulee herkimmin niin, kun nostan hänet pääni yläpuolelle ja ääntelen kummallisesti hänen vatsaansa vasten. Nauru on oikein räkäinen, käkättävä ja todella tarttuva! Hymy välähtelee jatkuvasti päivän aikana, kunhan palvelu pelaa sujuvasti. En tiedä voiko oman kielen löytää, mutta tyttö on ilmeisesti löytänyt. Hän pitää kieltään useasti keskellä suuta ja liikuttelee sitä. Suosittu juttu tytöllä on myös puhaltaa kieli keskellä suuta ja erityisesti silloin, kun tissi on siinä sentin päässä. Rintaraivareita ei ole oikeastaan ollut pitkään aikaan (kopkop). Iltaimetys ennen nukkumaanmenoa on välillä tooodeeellaa raivostuttavaa, kun neiti mieluummin meuhkaisi siinä kainalossani sängyllä kuin söisi kivasti ja rauhallisesti. Hän heiluttaa päätään rintaa vasten, heiluttelee käsiää, kääntyilee ja puhaltelee. Kaikki tämä siis hyväntuulisesti eikä huudon kanssa. Tänä iltana meuhkaamiseen auttoi se, että kävin välillä tyhjentämässä pyykkikoneen ja lataamassa sen uudelleen ja palasin takaisin itsekseen höpisevän neidin luokse. Maito maistui taas ja uni tuli hetkessä.

Tyttö höpöttelee jo paljon! Ääntely ei ole enää vauvamaista jokeltelua vaan kuulostaa jo jonkin maan kieleltä! "Sanavarastoon" kuuluu jo sanat äijä ja blaablaa. Juttelua kuulee erityisesti aamuisin heräämisen jälkeen sängyllä pötkötellessä.
 
Ensimmäistä kertaa isojen lasten penkissä. Täti toi omat nyklat!


Varsinaiset pehmusteet vielä työn alla...
Ps. Onko joku nähnyt mun vauvaa?! 

tiistai 15. tammikuuta 2013

Luumusosetta umpisolmuun

Ei, ei vieläkään. Ystävät ja isovanhemmat kyselevät, että joko joko? Nyt ei kysellä synnytyksen vaan tyttäreni vatsantoiminnan perään. Viisikuinen lapsemme on ollut kakkaamatta 11 päivää ja minua hirvittää! Hän on edelleen hyväntuulinen, syö, nukkuu ja leikkii normaalisti, mutta kakkavaippoja ei ole tarvinnut vaihtaa puoleentoista viikkoon. Tyttö kyllä rupsuttelee lupaavasti useasti päivässä, että sikäli hyvä, etteivät kaasut keräänny vatsaan! Mainitsin edellisessä kakkapostauksessa, että jätin soittopyynnön neuvolaan perjantaina. Hoitaja soitti eilen ja kyseli tilannetta, joka oli siis sama kuin perjantaina. Hän lupasi konsultoida lääkäriä tänään ja soittaa sitten. Soitettuaan tänään hän kertoi, että pari viikkoa alkaa olla jo liikaa, mutta katsotaan vielä pari päivää. Hoitaja varasi kuitenkin ajan lääkärille torstaille. Tämä siis sillä edellytyksellä, että lapsen vointi jatkuu hyvänä. Toki lähdemme tikkana päivystykseen, jos tyttö tuskastuu.
 
Mutta minä tuskastuin jo! Ajatus siitä, ettei vatsa toimi yli viikkoon tuntuu vaan sietämättömältä. Olemme kokeilleet kaikki mahdolliset kakkakikat eikä mitään tapahdu. Olemme kylvettäneet lämpimässä vedessä, mitanneet pepusta lämpöä (pointti ei siis ole siinä lämmön mittaamisessa vaan ulostusrefleksissä), syöttäneet Levolacia lauantaista lähtien, jumpanneet, hieroneet sekä kokeilleet ruiskuttaa suolaliuosta peppuun pehmentämään kakkamassaa. Osa vaihtoehdoista kuulostaa kieltämättä aika brutaaleilta, mutta samoja neuvolantätikin ehdotti. Lasta on kannettu sellaisisssa asennoissa, joissa luulisi kakkaamisen olevan helpompaa. Eilen maisteltiin luumusosetta, samoin kuin tänään. Nyt niitä viihdyttäviä ilmeitäkin tuli...
 
Ei ole luumusosekaan tehnyt tehtäväänsä. Keitin kuivattuja luumuja melko pitkään ja soseutin keittoveden kanssa. En tiedä onko tämä mikään valtavirran tapa, mutta helpoimmalla pääsin, kun avaamattomia luumupusseja oli kaapissa kolme ja kauppa kaukana. Pussi lupasi, että niissä on vain hedelmän luonnollinen sokeri eikä siis lisättyä sokeria. Yhdestä pussillisesta tuli kaksi jääpalamuotillista sosetta.
 
 
 
 
 









 
 

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Synttärilahja vauvakaverille

Ystäväni vauva täyttää huomenna yhden vuoden. Tosiaan, vauva. Vastahan se pikkuruinen Sara syntyi! Kävin tapaamassa häntä Kätilöopistolla viime vuoden tammikuussa. Tyttö oli pieni, tyytyväinen, ihana ja suloinen. Tapaamisemme hissiaulassa on jäänyt mieleeni myös siksi, että minulla oli ensimmäinen ultraäänitutkimus samana päivänä. Olin samalla innoissani ja haltoissani saadessani pidellä uutta pientä ihmistä, mutta samalla tuleva tutkimus jännitti. Kohtaamiseen Saran kanssa tiivistyi kaikki se jännitys, into, pelko, odotus ja toivo: onkohan siellä mahassani ketään?
 
No olihan siellä! Oli todella liikuttavaa nähdä tietokoneen ruudulta mahassani majaileva pieni toukka, jolla sykki pikkuruinen sydän. Siitä on nyt (vajaa) vuosi. Saraa ja toukkaa juhlimme tänään!
 
Lahjaksi viehättävälle yksivuotiaalle vein keltaisen kaurishaalarin, vaaleanpunaisen apinaruokalapun sekä pienen Puppe-kirjan. Kangasta leikellessäni hoksasin hauskan yhteensattuman: Sara on horoskoopiltaan kauris! Enhän mä mitään horoskooppeja ulkoa muista, mutta netistä tsekkasin... Samalla tein tyttärelle ruokalapun ja potkupuvun.
 


Synttärisankarin kaurishaalari.
 
 
Inkan vuodenaikapotkupuku.
 
Pienempi ruokalappu meidän tytölle, isompi sankarille.
 
Takakankaana PUL-kangasta.
Nepparikiinnitys. Toiseen ompelin epäonnistuneen tarranauhaviritelmän,
joka ei ansaitse lähikuvaa.

Uudet haalarit tositoimissa päivänsankarin yllä.
 
 


Keltainen kauriskangas ostettu Piilo-kirppikseltä. Vaaleansinipohjainen Vuodenaika-kangas sekä vaaleanpunainen apinakangas on tilattu Royal-tuotteelta. Toisen ruokalapun kangas on nimeltään Nalle kävelyllä, tilattu Metsolasta. PUL-kankaat Myllymuksujen valikoimista.
 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Soseiden maistelua

Tästä aiheesta olisi luultavasti pitänyt kirjoittaa ennen edellistä vauvan-kakka-ei-tuu-postausta. Tämän aiheen hehkutuksesta meni ehkä se viehkoin kärki edellisen myötä, mutta unohdetaan se hetkeksi, jooko? Päätimme aloittaa kiinteiden maistelun pari viikkoa sitten, tytön ollessa neljä ja puoli kuukautta vanha. Ajatus siitä, etten olekaan täysimettänyt vauvaani puolivuotiaaksi, on välillä kalvanut mieltäni. Mutta kun ajattelen järjellä, emme aloittaneet soseiden maistelua vain viihdyttääksemme itseämme. Tytön yöunet olivat muuttuneet hieman katkonaisemmiksi ja päiväunet pieniksi torkuiksi. Toisaalta myös muutto on saattanut vaikuttaa nukkumiseen. Tai uusi pinnasänky. Tai Vantaan ilmasto tai naapuritalon keltainen väri.
 
Ajattelimme tytön saavan paremmat unet täydemmällä vatsalla. Ja niin on käynytkin! Molemmat päiväunet ovat venyneet sekä sisällä että ulkona nukkuessa. Yöllä tyttö saattaa herätä kerran tai sitten nukkuu kuudesta kymmeneen tuntia putkeen. Aloitimme soseiden maistelun perunalla. Toiselle viikolle valikoitui kesäkurpitsa, kun sen päiväiseen ruokaan sitä kuului. Tänään keittelin luomuporkkanaa. En tiedä kuinka yleistä vatsantoiminnan jumahtaminen on kiinteiden aloitettua, mutta olen alkanut miettiä onko mössöissäni ollut jotain "vikaa". Onko koostumus ollut sittenkin liian kiinteää, vaikka yritin tehdä siitä melko vetelää. Olisiko kesäkurpitsa pitänyt sittenkin kuoria vai riittikö piiiiitkä keittäminen pehmittämään kuoret? Sauvasekoittimella kesäkurpitsa meni pieneksi hötöksi ja löysä liuru istui kätevästi jääpalamuottiin.
 
Tyttö on ollut alusta alkaen todella innoissaan soseista. Mitään ihmeellisiä ja viihdyttäviä ilmeitä ei ole tullut vaan tyttö on syönyt kuin vanha tekijä kaikkea mitä suuhun on lapattu. Välillä hän jää oikein maiskuttamaan lusikallista niin että huuli menee suuhun. Hän tarttuu monesti lusikkaan kiinni ja vie sen itse suuhun. Ruoka on todella maistunut ja välillä olen miettinyt onko ruokaa annettu liikaa! Annokset ovat olleet parin ruokalusikallisen luokkaa. Nyt harkitsen luumusoseen keittämistä, jos se auttaisi vatsantoimintaan jatkossa. Joululta on jäänyt pari pussillista luumuja, jospa niistä saisi herkullista ja tehokasta luumumössöä.
 
 
 






Porkkanasosekeot odottavat pääsyä pakastimeen.
 


Jäisiä perunasosekekoja sekä kesäkurpitsaplussia.

 
 
 

Kakkavaipan kaipuu

En olisi koskaan kuvitellut, että tulisin joku päivä kaipaamaan kakkaisten vaippojen perään. Nyt on käynyt niin. Tyttären vatsa on aikaisemmin toiminut joka päivä. Aloitimme soseiden maistelun pari viikkoa sitten hienolla menestyksellä, mutta suolisto ei tainnutkaan pysyä muutoksessa mukana. Lapsen vatsa on toiminut viimeksi viime viikon perjantaina! Viimeisin vaippapyykkikin on ollut ihan kakaton, niisk. Tyttö ei ole mielestäni vaikuttanut kivuliaalta tai tuskaiselta, mutta eilen illalla oli jo huomattavasti levottomampi ja kaipasi syliä normaalia enemmän. Meistä kahdesta (tai kolmesta) tuskaisin taidan olla minä! Hän on syönyt ja nukkunut ihan normaalisti. Soitin perjantaina neuvolaan soittoaikaan ja jätin soittopyynnön, mutta eipä sieltä kukaan takaisin soitellut. Olemme kokeilleet kakkajumppaa viikon mittaan ja eilen kuumeen mittaamista pepusta. Jälkimmäinen sai aikaan puolikkaan peukalon kokoisen määrän kiinteähköä sinappia.

Tähän asti ei ole juurikaan tullut eteen vauvan terveyteen liittyviä asioita, joita en olisi omin tai lähiaivoin selvittänyt tai mitä ei olisi seuraavaan neuvolakertaan voinut odottaa. En ole paljoa vatsantoiminta-aiheesta googlaillut, koska mun googlausmaltilla ei löydetä asianmukaisia sivuja vaan vain niitä olet-paska-äiti-teet-mitä-hyvänsä-keskustelupalstoja. Kysäisin asiasta muutamalta äitiystävältä ja yksi vinkkasi soittamaan terveysneuvontaan. Neuvontaan voi soittaa ympäri vuorokauden ja siellä vastaa sairaan- tai terveydenhoitaja. Hieno palvelu on valitettavasti tarkoitettu vain pääkaupunkiseutulaisille. Soitin sinne tänä aamuna. Ystävällinen hoitaja ehdotti (kakka)jumppaa, kuumeenmittaamista, mallasuutetta, perunamössön laittamista tauolle sekä lämpimässä kylvyssä istuttamista. Pakkasin tytön vaunuihin ja lähdimme seuraavalla bussilla ihastuttavaan Hakunilaan tarkoituksenamme ostaa apteekista mallasuutetta. Se olikin ollut niin suosittua, että hylly oli tyhjä. Apteekkari suositteli Levolacia, josta parilla ystävällä olikin ollut lupaavia kokemusta vauvojensa kanssa.

Seuraava bussi olisi tullut peräti kymmenen minuutin päästä, mutta päätimme (ihan kuin tytöltä olisi kysytty) kävellä kotiin. Ilma oli mitä ihanin! Pakkasta päälle kymmenen astetta ja aurinko paistoi, täydellistä! Kävelymatka kesti vajaan tunnin, kun mukaan laskettiin pari kännykkäkamerakuvaushetkeä. Kotiin palatessamme makuupussissa tuoksui lupaavasti kaipaamani kakanhaju, mutta se olikin vain pieru. Levolacia ruutalla suuhun ja nyt odottelemme tuloksia. En valitettavasti laita otsikkoon sopivia kuvia, mutta talvimaisevat apteekki- ja kauppareissulta kelvannevat.



tiistai 1. tammikuuta 2013

Tunnustus blogille

 
Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.
 
Kiitos Paloma, kun annoit minulle blogitunnustuksen! Tunnustan puolestani, että luen melko vähän muita blogeja, joten annan tunnustuksen neljälle seuraamalleni pienelle blogille. Paloma, olet yksi heistä!
 
Annan palkinnon eteenpäin seuraaville blogeille:
 
Ananas ja Kookos
Mangrovemetsä
Projektina mökki
Matkalla äidiksi
 
Säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
 
Saamaani tunnustukseen kuului myös lisähaaste, johon osallistuin pilke silmäkulmassa. Vastaukset sisältävät myös kliseitä ja ennalta-arvattavia vastauksia. Olisin halunnut olla nokkelampi ja hauskempi, mutta nämä saavat kelvata. (Hyvin todennäköisesti mietin vastauksia loppuillan ja yön ja keksin nasevampia vastauksia...) Meinasin menettää järkeni haasteen ulkomuodon muotoilussa! Vaikka kuinka yritin muotoilla kaikki tekstit samankokoisiksi ja välit samankokoisiksi, lopputulos on karmea. Yhyy, sen siitä saa, kun kopioi alkuperäisen ja muokkaa sitä... Antakaa anteeksi.
 


Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
  • tyytyväinen tytär ja tyytyväinen mies
  • läheisten hyvä mieli ja vointi
  • kun saan aikaan jotain kivaa
  • hyvä ruoka, riittävä uni
  • ystävien tapaaminen
 
Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
  • halaus, katse, kosketus
  • riittävästi ruokaa ja unta
  • raitis ulkoilma
  • huulirasva
  • sanoja (luettuna, kuultuna, puhuttuna)
 
Viisi kirjaa, joita suosittelet muille: (ei tule mikään kepeä lista..)
  • Khaled Hosseini: Leijapoika
  • Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
  • Torey Haydenin tuotanto
  • Kim Edwards: Muisto tyttärestäni
  • Ishmael Beah: Leikin loppu
 
 
Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä: (mitä nyt mieleen tuli ja tosiaankin kaikkien aikojen..)
  • Paleface
  • YUP
  • Ultra Bra
  • Fatboy Slim
  • Muse
  • kuudennen maininnan saa Stig!

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
  • Iittalan valkoisia Teema-lautasia
  • saman sarjan kulho
  • ei taidettu muuta toivoa
 

Viisi lempiruokaasi:
  • pastaruoat (paitsi ne pastakököt, joissa on mössöä sisällä, iuu)
  • kiinalainen ruoka
  • makkara- ja nakkiruoat
  • pizzerian pizza
  • savustettu lohi
 
Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
  • Etelä-Amerikka
  • Borneo
  • Japani
  • Islanti
  • Pohjois-Norja
 
Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
  • itsepäinen
  • suurpiirteinen (mutta samalla pedantti)
  • sopeutuva
  • ekologinen (toivoisin olevani enemmän)
  • empaattinen

 
Viisi asiaa, joista unelmoit:

  • remontin valmistuminen osallistumatta siihen itse
  • itseni ja läheisten pysyminen terveinä ja elämäntahtoisina
  • matkustelu maailmaan ääriin
  • yhteinen vapaa-aika Herra T:n kanssa
  • sopivankokoinen lottovoitto
 

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:
  • Kohtele muita niinkuin haluaisit sinua kohdeltavan
  • Älä pue korviksia vessanpöntön tai lavuaarin yllä
  • Ole hieromatta silmiä tai muita ruumiinpaikkoja chilin pilkkomisen jälkeen
  • Maailmassa on yhtä monta tapaa tehdä asiat oikein kuin on tekijöitäkin
  • Asioita voi ymmärtää, mutta niitä ei tarvitse hyväksyä

Vehreä ompeluhuoneeni

Ajattelin näyttää millaisissa tiloissa ompeluksiani tällä hetkellä teen. Aikaisemmin jo kerroin, että ompelukoneeni on kasvien valtaamalla pöydällä. Kaikki kasvini eivät elä ihan kukoistuskauttaan, varsinkaan tuo punaisessa ruukussa oleva vehka... Osa kasveista on jo löytänyt paikkansa, mutta nämä taitavat odottaa vielä ikkunalautojen tai kukkajakkaroiden ilmestymistä. Peilikin hengaa kotoisasti seinää vasten. Heti  oikealla on ovi parvekkeelle. Huoneessa on myös kaappipakastin, vesivaraaja sekä karmeat ikivanhat ruskeat (kiinteähköt) kaapit, jotka toimivat siivoussilitystyökaluvessapaperiyleisrojukaappeina.
 
 


 


Tämä senkki oli edellisessä asunnossa keittiössä. Nyt se joutui ei-niin-paraatipaikalle ompeluhuoneeseeni keittiön oven taakse. Puisesta ovesta pääsee kylpyhuoneeseen ja saunaan. Ja kylppäristä vessaan ja siitä meidän tulevaan makuuhuoneeseemme. Ja makkarista olkkariin ja siitä eteisaulaan ja taas keittiöön... Senkki on täynnä kankaita, lankoja ja ompelutarvikkeita. Vihreät korit odottavat jatkosijoituspaikkaa, mutta en kuvausta varten alkanut siloitella totuutta.
 
Ompelutarvikelaatikko eli skriimi on joululahja äidiltäni monen vuoden takaa. Nyt se alkaa pullistella liitoksistaan, mutta kuuluu ehdottomasti ompeluhuoneeni sisustukseen. Stereot ovat ikivanhat, mutta (jokseenkin) toimivat. Radio särisee ja levyt soivat valikoidusti. Vehje ei ole ollut vuosiin käytössä, mutta mikä ilo olikaan kaivaa CD-levyt kaapeista ja kuunnella ommellessa hyviä biisejä. Minä niin nautin!! Ihan parasta on laittaa hetkeksi ovet kiinni, laittaa musiikki täysille ("täysille") ja kaivaa kankaat esille. Myös tyttö on päässyt katselemaan lattiantasosta äidin jorausta ja fiilistelyä musiikin ja ompeluksien kanssa. Pikkuinen hihkuu ja katselee silmät pyöreinä äidin ketkutusta.
 
 

Vihreät eläinpotkupuvut

Viimeksi kitisin aikaansaamattomuudestani ja ompelemattomuudestani. Nyt asia on korjattu ja neidillä on lisää vaatetta kahden potkupuvun verran. Olen jotenkin innostunut potkupukujen pitämisestä ja tekemisestä. Nyt hoksasin taas uuden kikan, miten sivusaumat eivät jääkään näkyviin. Tämä jos mikä saa välillä niin höttöisen pään vähän skarpimmaksi. Talossamme on aika ajoin melko viileää, joten potkupuku lämmittää jalkojen lisäksi myös rintaa ja selkää. Ja nyt niitä epäkäytännöllisiä (mutta niin söpöjä!) huppareitakin on tullut puettua tytölle. Lapsi on huomaamattani mennyt kasvamaan pituutta ja tein potkupuvut samoilla 62cm-kaavoilla, joilla olen tehnyt aikaisemmin ja vielä aikaisemmin. Kankaita leikellesäni kuvittelin laittaneeni vähän kasvunvaraa, mutta tosiaan laitoin vain vähän. Puvut ovat tällä hetkellä just sopivia, mutta tuskin enää parin viikon päästä..
 


Ihana bambikangas on Nosh Organicsin luomukangasta, PaaPii Designin suunnittelema kuosi.
Trikookangaspala ostettu Piilo-kirppikseltä.




Ihana velourkangas tilattu Metsolasta.