perjantai 29. maaliskuuta 2013

Lohta kvinoalla

Muutama viikko sitten kirjoitin pihallamme käyneestä Kala-autosta ja siitä ostetun kalan kokkailusta. Toiseksi kalaksi valitsin kylmäsavustettua lohta, koska viimeiseksi jäävästä graavilohesta en vaan keksinyt mitään erikoista. Minun onnekseni kaikki kolme pakettia kalaa oli valmiiksi fileoituja (vai mikä se sana on?). Meiltä ei ensinnäkään löydy tarpeeksi terävää veistä kalan siivuttamiseen ja toisekseen se taitokin taitaa uupua. Kun kalan ottaa edellisenä iltana sulamaan niin siivut irtoavat täydellisesti toisistaan.
 
Vanhempani toivoivat saavansa kalaa myös sellaisenaan, lisukkeiden kera. Olen lukenut jokusia kertoja quinoasta/kvinoasta ja ajattelin kokeilla sitä. En ole varma olenko sitä joskus syönyt. Olen kyllä saattanut lapata suuhuni pieniä ja hauskannäköisiä pallerokiekuroita jonkun ruoan seassa, mutta en ole tiennyt mitä syön. Ostin kaupasta GoGreenin kvinoaa kokeilumielessä ja tutustuin sen valmistamiseen. Paketin kyljessä lukee, että kvinoaa käytetään yleensä kuskusin, riisin tai pastan sijaan, mutta sitä kannattaa kokeilla myös salaatteihin ja keittoihin. Kvinoan kerrotaan sisältävän paljon kuitua ja rautaa sekä proteiinia.
 
Etsin netistä kvinoaohjeita ja päädyin ottamaan mallia Kauhaa ja rakkautta -blogin ohjeesta. Kuten on todettu, olen malttamaton ohjeiden noudattaja, joten tästäkin reseptistä poimin minua miellyttävät kohdat. Lisukkeeksi kylmäsavustetun lohen kanssa siis valikoitui uunissa paahdetut kasvikset kvinoan kanssa ja kermaviilikastike. Lisähöysteeksi suola-addiktille oli vielä oliiveja ja fetaa. Kasviksiksi laitoin porkkanaa, parsakaalia, kirsikkatomaatteja, sipulia ja kesäkurpitsaa. Porkkana osoittautui sikäli heikoimmaksi lenkiksi, koska sen kypsyminen kesti muita kauemmin ja sitä kypsytellessä parsakaali otti nokkiinsa ja vähän kärvähti. (Jostain syystä alkuperäisessä ohjeessa porkkanaa ei ollutkaan...) Kasvisten päälle lorautin oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, mustapippuria, paprikamaustetta ja rosmariinia. Uuniin kahteensataan asteeseen, paistoaika riippuu rehuista...
 
Kylmään kastikkeeseen laitoin kermaviilin kaveriksi sinappia, sitruunamehua, suolaa, sokeria, kuivattua tilliä sekä musta- ja sitruunapippuria. Keitin kvinoan paketin ohjeen mukaan ja heitin hieman pestoa mukaan. Sekoitin lämpimät uunikasvikset ja kvinoan keskenään. Lohen tarjoilin ihan sellaisenaan. Toisaalta en tiedä mikä oli minkäkin lisuke, lohi kasvisten vai kasvikset lohen. Entä se kvinoa? Hyvää oli, vaikka kärähtänyt parsakaali vähän latisti makuelämystä.
 

 
 

 


 
Tämä ateria tarjoiltiin siis viikko sitten lauantaina. Kutsuin vanhempani eilen syömään viimeisen lohen. Vähän myös sillä varjolla, että hyppäisin ompelukoneen ääreen... Kala-auton viimeisestä kalasta tulikin kesäateria: graavilohta tuoreen tillin kanssa, keitettyjä perunoita, raikasta salaattia fetoineen ja tuoretta leipää. Aurinko paistoi ulkona. Kuvittelimme olevamme mökillä ulkoilmassa, nuotiopaikan viereisen pöydän ääressä, aurinkovarjon alla ja linnun laulua kuuntelemassa. Sitä odotellessa!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Vauvan bolognese

Joskus ala-asteikäisenä kirjoiteltiin ystäväkirjoihin. Kun kysyttiin lempiruokaa, taisin joka kerta kirjoittaa spaketti ja jauhelihakastike. Lempiruoka on tainnut pysyä samana näihin päiviin asti, mutta nyt ystäväkirjan lempiruokariville kirjoittaisin pasta bolognese tai yleensä ottaen pastaruoat. Ah, niin parhaita! Ajattelin tartuttaa lempiruoan myös tyttäreeni. Eilen ruokalistalla oli yllätys-yllätys spagetti bolognesea. Kokkasin samalla vaivalla tytölle oman version bolognesea sekä muita soseita pakastimeen.

Tyttäremme on pääsääntöisesti syönyt itsetehtyä ruokaa. Poikkeuksena ovat hedelmäsoseet, joita olemme antaneet purkista. Nykyään kaapista löytyy myös muutamia valmiita ruokaruokia hätävaraksi tai reissuruoaksi. Jos lapsi on jo pakattuna turvakaukaloon, itsellä on kengät jalassa ja pää on lyönyt tyhjää, on kätevämpi napata mukaan ruokapurkki kuin etsiä ensin rasia ja sitten noukkia pakastimesta eri pakasterasioista erilaisia ruokanappeja. Vaikka jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu vaivalloisemmalta, teen sen silti mielelläni. Jos olemme lähdössä tytön kanssa kyläilemään, otan kyllä rasiaan pakasteesta ruokaa. Jos olemme lähdössä jonnekin, enkä ole varma päivän kulusta otan mieluummin "kuivan" purkkiruoan mukaan, koska sen voi tuoda kaappiin takaisin.

Mutta siihen vauvan bologneeseen. Silmäilin joitakin ohjeita, mutta lopulta tein ruoan ihan oman pääni mukaan. Keitin pienessä kattilassa vettä ja laitoin kiehuvaan veteen pari ruokalusikallista jauhelihaa kypsymään. Sekaan heitin pätkittyä spagettia, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, tomaattimurskaa ja tuoretta tomaattia. Mausteeksi ripsautin mustapippuria sekä lopuksi tuoretta persiljaa. Soseutin lopputuloksen sauvasekoittimella. En soseuttanut mössöä ihan sileäksi vaan jätin tarkoituksella pientä suutuntumaa ja karheutta. Spagetti bolognese maistui tytölle loistavasti ja äiti oli iloinen!




Kaikkien ruoka samalla liedellä. Kannen alla kypsymässä vauvan porkkanat.




Kokkauksen vaikein ja sotkuisin osuus.

Samalla vaivalla kun tein aikuis- ja vauvabolognesea keitin myös muita juureksia. Porkkanaa keitin soseeksi sellaisenaan. Toiseen satsiin keitin bataattia ja kesäkurpitsaa. Kun ne olivat kypsiä, soseutin osan bataatista ja kesäkurpitsoista sellaisenaan. Lopusta keitinvedestä otin osan talteen ja heitin mukaan kuskusia. Kansi kiinni ja hetken muhiminen. En osannut arvioida kuskusin turpoamista, siksi keitinvettä oli tallessa. Soseutusvaiheessa tallessa ollut vesi olikin tarpeen, koska mössöstä meinasi tulla jankkia. Liemellä oli hyvä hieman notkeuttaa sosetta. Kuskusmössö pääsi tänään lounaslautaselle avokadon kanssa ja hyvin maistui sekin.


Soseet jäähtymässä ja pakastusta odottamassa.


Seuraavaksi keittelyä odottaa parsakaali, lohi ja kvinoa. Pakastimesta löytyy valmiiksi soseutettuina muun muassa kanaa ja poroa, joita on kätevä laittaa kasvisnappien kaveriksi. Minusta tuntuu hyvältä tarjota lapselle kotiruokaa, koska sitähän hän tulee syömään myöhemminkin. Tyttö tottuu ruoan rakenteeseen ja oikeisiin makuihin. En ole suurempia laskeskelmia tehnyt, mutta voisin kuvitella, että itsekeitetyt kasvikset ja aikuisten ruokaan päätyvistä lihoista talteenotetut palat tulevat myös halvemmiksi kuin pelkkien valmisruokien ostaminen. Pidän muutenkin kokkailusta ja perustyytyväinen lapsemme antaa ruoan (myös omansa) valmistamiseen hyvän mahdollisuuden. Kahdessa viikossa tytön ruokien tekoon menee tunti-pari, kun kerralla tekee isomman satsin. Täytyy kyllä myöntää, että tarjoamme tyttärellemme huomattavasti parempaa ja ravitsevampaa ruokaa kuin mitä itse syömme... Täytynee siis pian alkaa syödä samaa ruokaa kuin mitä tyttäremme syö, kuin että antaisi samaa ruokaa tyttärelle mitä me syömme.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Keltainen pääsiäinen

Minulle kaikenlaiset juhlapyhät ovat yleensä olleet aika yhdentekeviä. Parasta niissä kuitenkin on, että niihin kuuluvat yleensä perheenjäsenten tapaaminen. Miettiessäni mistä juhlapyhistä edes puhun mieleeni tulivat vain joulu ja pääsiäinen. Lapsuudessa perheen kesken on toki vietetty vaput, juhannukset ja uudet vuodet, mutta nyt puhun ajasta kotoamuuttamisen jälkeen. Muutin 19-vuotiaana Helsingistä Ouluun opiskelemaan ja tulin sieltä aina pidemmiksi pyhiksi kotikotiin. Joskus myös venytin viikonloppua päästäkseni kotiin äidin lihapatojen ääreen. Harvemmin halusin istua junassa seitsemää tuntia parin päivän vuoksi.
 
Teini-iän jälkeen perhepyhiksi ovat tosiaan jääneet vain joulu ja pääsiäinen. Toki pitkät pyhät ovat myös olleet otollisia aikoja bilettämiseen, mutta ne ajat ovat (toistaiseksi?) mennyttä elämää. Viime joulu oli sikäli erilainen, että se oli tyttäreni ensimmäinen joulu. En ole koskaan ollut erityisesti jouluihminen enkä todellakaan fiilistele joulua viikko- saatika kuukausitolkulla. Nyt olen huomannut olevani aika fiiliksissä pääsiäisestä! Tämä on lähes hämmentävää. Perjantaina kaupasta oli saatava rairuohon ja ohran siemeniä sekä ihania keltaisia pikkutipuja! Siemeniä sitten kylvettiin "yhdessä" tytön kanssa. Vanhemmat toivat lauantaina ihanan keltaisen pegonian, joka pääsi kaapista sattumalta löytyneeseen keltaiseen ruukkuun. Tumma keittiönpöytä sai pari keltaista tablettia kaverikseen.
 
Perjantain kauppareissulla muistin (huhh!) ostaa myös mahdollisille virpojille suklaamunia. Ostin myös pari pussia pääsiäiskarkkeja (onneksi). Ensimmäinen pussi meni kyllä parempiin suihin heti samana päivänä, kun isäntä maistoi pari ja antoi minullekin muutaman. Tänään odottelin jännityksellä, tuleeko noitia soittamaan ovikelloa vai joudunko syömään kaikki Kinderit ihan itsekseni. Olin kuin pikkutyttö jouluaattona -tai oikeastaan aikuinen nainen Palmusunnuntaina, kun kurkistelin ikkunoista hiekkatielle. No tulihan niitä noitia! Ensimmäisessä satsissa oli viisi noitaa, josta pienin oli taapertamassa sisälle asti ennen kuin isoveli veti hupusta takaisin terassille. Hetken päästä tuli vielä kaksi ja myöhemmin kolme virpojaa. Kinderit loppuivat kesken ja jouduin avaamaan hätävarakarkkiraepussin. Ihania ja kohteliaita lapsia löytyy meidän lähitaloista!
 
Virvon varvon -veisua en olekaan kuullut vuosikausiin. Oulun aikoina taisin olla pääsiäiset Helsingissä ja lapsuudenkodin kerrostalo-taloyhtiöstä ovat lapset hävinneet! Lapsuudessani piha oli täynnä leikkiviä ja virpovia lapsia, itseni mukaan lukien. Oulun ajan jälkeen muutin Helsingin Lauttasaareen. Kerrostalossa ei tainnut paljoa lapsia olla, koska sielläkään ei ovikello soinut. Tai sitten ne eivät vain soittaneet minun ovikelloani... En kyllä muista olisiko ensimmäisessä yhteisessä kodissamme Oulunkylässäkään käynyt virpojia. Voi myös hyvin olla, että olemme olleet Palmusunnuntaina töissä tai matkalla ja virpojat ovat turhaan soitelleet ovikelloa. Tiedä häntä. Mutta tänään virpojia kävi ja onneksi olin aikuisena ja mukavana naapurin tätinä varautunut! Vitsat ovat kauniita ja tuovat mieleen lapsuuden vitsatalkoot.
 
Luulen, että tähän pääsiäisintoon osansa tuo myös valo. Kevätauringolla on kyllä uskomaton voima. Vielä voin tovin ihastella ihanassa valossa näkymää, joka aukeaa keittiön ikkunoista. Lehti tulee puuhun yllättävän nopeasti ja maisema jää lyhyeksi. Jospa tuo lumikin pian sulaisi! Jännityksellä jäämme odottamaan kasvavatko ruohot ja ohrat.
 
Täytyy vielä tunnustaa, että lunttasin kalenterista tuon Palmusunnuntai-termin. Äidiltäkin piti kysyä, että onko se tänä viikonloppuna se virpomissunnuntai... Että näin hyvin on hallussa nämä pyhät. Ensi viikonloppuna on tiedossa pääsiäispäivälliset sekä mummolassa että mummilassa!
 
 
 



 
 
 
 

torstai 21. maaliskuuta 2013

Villaa Viljalle

Uudelle vauvalle on kiva tehdä jotain uutta. Tiedustelin ystävältäni Marilta löytyykö heidän suvuistaan tai ystäväpiiristään himoneulojia eli tuleeko sukkia ja lapasia ovista ja ikkunoista. Ei kuulemma tule, ja Marinkin käteen sopii paremmin kauha kuin sukkapuikot. Pieniä neulomistöitä on kiva tehdä, kun ne valmistuvat niin nopeasti. (Kunhan niitä vain tekisi!)
 
Ajattelin neuloa samanlaisen setin kuin äitini neuloi meidän tytölle. Siis ilman housuja ja takkia!! Kaverini päivitteli blogissaan, että häntä riepoo, kun jotkut eivät laita ohjeita töihinsä. Täällä on siis bloggaaja, joka yleensä vain esittelee eikä kerro miten ne tehdään... Yksi syy on se, etten itsekään juuri lue ohjeita. Nämä villasukat ja tumput on tehty äidin malleilla, silmukkamäärää vähän tuunattu lankaan sopivaksi. Lanka on (ehkä) Seitsemää Veljestä, puikot kokoa 2,5. Puikot olivat ehkä turhan pienet, joten neuloksesta tuli melko tiivistä ja tiheää.
 
 
 
 
Vauvan tumput:
  • aloitettu 44 silmukalla
  • parin sentin resori tyylillä 1 oikein, 1 nurin
  • viitisen senttiä sileää neuletta
  • toisen resorin alussa kavennettu joka puikolta 2 yhteen
  • kolmisen senttiä resoria 40 silmukalla
  • viitisen senttiä sileää neuletta
  • kavennus: joka toinen kierros puikon alusta kaksi oikein yhteen ja joka toinen puikon lopusta
  • kun jokaisella puikolla kaksi silmukkaa, katkaise lanka ja pujota silmukoiden läpi
  • päättele
 
 
Vauvan villasukat:
  • aloitettu 48 silmukalla
  • parin sentin resori tyylillä 1 oikein, 1 nurin
  • seitsemisen senttiä sileää neuletta
  • toisen resorin alussa kavennettu joka puikolta 2 yhteen
  • kolmisen senttiä resoria 44 silmukalla
  • kantapää (heh, älä edes odota ohjetta tähän...)
  • kahdeksisen senttiä jalkapohjaa kantapää mukaan luettuna
  • kavennus sama kuin tumpuissa
 
 
Vauvan myssy on tehty Novitan ohjeella
 
 

Myssyn muoto ennen kokoonompelua.

 
Neulomukset ihanan Viljan yllä.
 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Lettuja iltapalanälkään

Isäntä pohdiskeli eilen illalla, että jotain hyvää tekisi mieli. Kaapeista löytyi mm. vispikermaa, hilloja, munia, marjoja, turkkilaista jogurttia, keksejä ja maitoa. Ehdotin, että tekisin partajogurtista, vispikermasta ja hunajasta sekoituksen ja niiden kaverina tarjoisin Digestive-keksimuruja ja pakastimesta otettuja marjoja. Isäntä siihen: "Hmm... Ei sellasta, jotain muuta.. Tehää lettuja!" Tuo tehäälettuja tietenkin tarkoittaa, että minä tekisin ne ihan keskenäni.
 
Päädyin siis tekemään lettutaikinaa kymmenen jälkeen illalla. Olen edelleen vähän huono/laiska katsomaan ohjeita, mutta sentään vilkaisin jotain netistä löytyvää lettutaikinaohjetta, jotta muistan kaikki oleellisimmat ainekset. Ennen ohjeenvilkaisua olin jo ladannut kulhoon puolisen litraa maitoa, kolme munaa (ohjeen mukaan kaksi riitti) ja jauhoja. Ohje muistutti vielä sokerista, suolasta ja rasvasta. Lisäsin vielä hyppysellisen vaniljasokeria. Taikinan olisi pitänyt turvota puolisen tuntia, mutta se sai turvota vain sen aikaa, kun vatkasin vispikerman vaahdoksi.
 
Paistettujen lettujen päälle löytyi kahden Ailan hilloa. Naapurin Ailan omenahilloa ja Jyväskylän Ailan lakkahilloa. Lakkahillosta kaavittiin purkinpohjat eli hyvin on maistunut! Kyllä oli ravitseva ja terveellinen iltapala, että!
 


 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Maalismatka Madeiralle

Vihdoin koitti kauan odotettu ja jo perinteeksi muodostunut maalismatka. Tällä kertaa kokoonpano oli täysin erilainen kuin aiemmilla matkoillamme. Kaksi edellistä maaliskuun matkaa suuntautuivat Aasiaan, mutta tänä vuonna suuntasimme Atlantilla sijaitsevalle Madeiran saarelle. Luonnollisesti tyttäremme muutti perinteistä kokoonpanoamme, mutta tällä matkalla mukana olivat myös tytön mummi ja ukki sekä täti poikaystävineen (eli isännän vanhemmat ja sisko). Seitsemän hengen porukka toimi hyvin, kun välillä vietimme aikaa myös itseksemme.
 
Luonnollisesti matkan kulkuun, ohjelmistoon ja rytmiin vaikutti tytön mukana olo. Termi lapsen ehdoilla tuntuu minusta liian kärkevältä matkailuperiaatteelta. Itsestäni tuntui, että matkailimme kuten ennenkin, mutta otimme lapsen huomioon. Termit taitavat olla melko lähellä toisiaan, mutta ehto-sana tuntuu jotenkin negatiivisemmalta.
 
Tytöllä ei ole (vielä?!) minuutintarkkaa päivärytmiä. Kotona ollessaankaan hänellä ei ole ruoka-aikoja tai uniaikoja, lähinnä ruokarytmi, josta joustetaan tarpeen tullen. Matkalla yritettiin pitää kiinni ruokarytmistä, mutta päiväunia hän veteli ihan milloin vain hänelle sopi. Yöunetkin tulivat ajallaan samanlaisine heräämisineen kuin kotona. Kaikenkaikkiaan tyttö sopeutui viikon reissulla loistavasti kaikkiin muutoksiin ja oli yhtä tyytyväinen hengailija kuin normaalisti.
 
Lensimme Madeiralle Lissabonin kautta. Mennessä aikaa lentojen välissä oli sopivasti vähän yli tunti, mutta kotimatkalla jouduimme odottelemaan nelisen tuntia. Noh, ei pahimmasta päästä, mutta kotiin olisi aina kiva päästä sukkelasti. Neljästä lennosta kolme sujui uskomattoman helposti, mutta viimeinen pätkä Lissabonista Helsinkiin oli haastavin. Aikaisemmat lennot tyttö nukkui suurimmaksi osaksi ja onneksemme jokaiselle lennolle viereemme oli jätetty sylilapselle ylimääräinen penkki. Viimeinen lento ajoittui "sopivasti" myöhäiselle illalle, joten olin kuvitellut neidin vetävän sikeitä koko matkan. Toisin kävi. Hän nukahti noin sata kertaa syliin ja penkille, mutta joka kerta joku sai hänet hereille ja itkemään. Vaikka itkua kesti yhteensä varmaan viisi minuuttia, tuntui se vähintään triplasti pidemmältä ajalta niin pienessä tilassa ja niin ison ihmismäärän keskellä. Lopulta tyttö nukahti keskellämme olleelle penkille eikä herännyt, vaikka hänet nostettiin syliin ja asenneltiin turvavöitä edestakas laskeutumisen ajaksi.
 
Mutta sinne Madeiralle! Monille tulee Madeirasta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen levadat ja niiden äärellä kulkevat kävelypolut. Levadareitit kulkevat vuoristossa upeissa maisemissa ja kävely niitä pitkin houkutteli. En kuitenkaan jaksanut nähdä niin paljon vaivaa varusteiden, reittiselvityksien ja maidonpumppausten kanssa, että olisin lähtenyt muiden matkaan. Toki tytön olisi voinut kietoa mukaan, mutta katsoimme isännän kanssa helpommaksi jättää kyseinen kokemus väliin. Levadat tuskin katoavat...
 
Jokaisella ulkomaanmatkallani yksi lähestulkoon pakkomielle on ollut päästä näkemään kaupunki jostain korkealta. Toteutuneeseen ohjelmistoomme kuului cable car -ajelu ylös vuoristoon. Köysiradan kopista näkyi upeasti pääkaupunki Funchal ja sen valko-oranssit talot. Vaikka korkeat paikat saavat vatsani kääntymään ylösalaisin, on korkealle päästävä näkemään kaupunki kokonaisuudessaan yhdellä silmäyksellä.
 


 
 
Korkeuksiin pääsimme myös muualla vuoristossa. Vuokrasimme nuorison kesken auton kahdeksi päiväksi ja ajelimme saarta ympäri. Sää autonvuokrauspäivinä ei ollut kovin otollinen maisemien katseluun. Oli todella pilvistä/sumuista ja sateista, joten näkyvyys korkealla oli paikoitellen todella huono. Suurta hupia saimme silti käydessämme saaren kuuluisalla näköalatasanteella (Cabo Girão), jolta on 580 metrin pudotus mereen. Pilvetön maisema näyttää hieman erilaiselta.
 

 

Veimme nuorenparin erään levadareitin alkupäähän ja haimme heidät 11 kilometrin päästä. Tosin oma autoreittimme oli moninkertainen mutkikkaiden teiden ansiosta. Tyttö kulki mukana vuokratussa turvakaukalossaan ja nukkui suurimman osan ajomatkoista. Hän ruokaili muiden kanssa samaan aikaan paikallisissa ravintoloissa omilla eväillään. Pari kertaa ajon aikana imetin turvakaukalossa istuvaa lasta istuessani itse hänen vieressään. Molemmat olimme turvavöissä ja asento oli maailman epäergonomisin, mutta lapsi oli tyytyväinen!
 
Vaipanvaihtoa auton takakontissa.
Saaren pohjoisrannalla.



Kävimme opastetulla kierroksella São Vicenten laavaluolissa. Luolat ovat syntyneet tulivuorenpurkauksien yhteydessä ja ne olivat todella vaikuttavia. Kahdeksan euroa maksaneeseen esittelyyn kuului puolisen tuntia kestänyt kierros luolassa, tutustumista tulivuorien syntyyn näyttelytilassa, "hissimatka" maapallon kuumaan ytimeen sekä 3D-elokuva Madeiran saaren synnystä tulivuoren purkauksesta miljoonia vuosia sitten.


São Vicenten laavaluola.




 
Tarkoituksenamme oli mennä tutustumaan saareen mereltä käsin Santa Maria -laivalle, mutta "vapaille" päiville osui niin kurjat kelit, ettei laivalla olosta olisi tullut mitään. Olisi ollut upeaa nähdä saaren rantaviivaa myös toisesta näkövinkkelistä.
 

 
Reissumme aikana saimme kokea säitä laidasta laitaan. Alkuviikosta oli aurinkoista, mutta tuulista. Viikon keskivaiheilla oli pilvistä ja ajoittain satoi. Sää vaihteli suuresti saman päivän aikana ja varsinkin eri puolilla saarta saattoi olla ihan eri sää. Viimeisenä päivänä aurinko lämmitti jopa kuumasti!

Tytön varusteista mainitakseni meillä oli mukana Emma-merkkiset matkarattaat, jotka olimme ostaneet kolmellakympillä vaunukauppojen ohessa. Rattaat kaivettiin ensimmäistä kertaa esille pari viikkoa ennen reissua, jotta tyttö tottuisi erilaiseen menopeliin. Kotona tyttö nukkuikin niissä muutamat sisäpäikkärit ja otti ne heti omikseen. Madeiralla tiet ovat todella hyvässä kunnossa, joten rattaat olivat käytössä päivittäin. Mukana oli myös rintareppu ja kantoliina, jotka olivat myös käytössä, muun muassa laavaluolassa ja cable car -retkellä. Ykkösjuttu oli siskoltani saama kankainen matkasyöttötuoli, jonka saa viritettyä tuolinkarmille. Ainoa miinuspuoli oli, että tuolin selkänojan piti olla tietynlainen, jotta systeemi istuu karmille. Esimerkiksi hotellihuoneemme tuoleissa oli liian leveät selkänojat ja joskus kasasimme vaatteita tytön pepun alle, jos selkänoja oli liian korkea ja syöttötuoli jäi liian ylös. Useimmiten kangas kuitenkin istui hyvin ja tyttö istui siinä tyytyväisenä muiden seurassa.

"Syöttötuoli" mahtui kätevään pikkupussukkaansa.



Rattaiden oiva apuväline on aurinkovarjo (kiitos vinkistä T!). Omistamamme
versio oli jo niin lötköä kamaa, että varjo piti virittää mun kaulahuivilla kiinni...
Huivi toi myös tyylikästä lisäsuojaa!
 

Otimme kotoa mukaan kertisvaippoja muutamaksi päiväksi ja loput ostimme paikanpäältä. Luin Lapsiperheen matkakäsikirjasta, että ulkomailla vaipat ovat monesti hajustettuja. Yritimme löytää sensitive-vaippoja, mutta marketista löytyi vain väärää kokoa. Onneksi tyttömme ei ole herkkäihoinen, joten ostimme sopivia vaippoja, jotka tosiaan tuoksuivat kummalliselle. Iho ei onneksi sanonut mitään. Ruokapurkkeja otimme Suomesta muutamaksi päiväksi. Jos olisin tiennyt, että lähimarketista saa vain yhtä ja samaa lihakasvisruokaa, olisin napannut Suomesta mukaan purkkeja enemmän. Myöhemmin tajusimme, että ulkomailla lasten purkkiruokia myydään usein apteekeissa, mutta lähimarketin nelikuisille (!) tarkoitettu kanakasvismössö upposi joka kerta niin hyvin, ettei lähdetty apteekkiin. Pakkasin mukaan kotona valmiiksi hienonnettuja kaura- ja ruishiutaleita, joista sai keitettyä aamu- ja iltapuurot hotellilla. Itkuhälytin kannettiin mukaan lähes turhaan, sitä käytettiin kerran. Paluulennoille tajusin ottaa patterit irti toisesta hälyttimestä, koska menomatkalla lentokentän laukkuhihnalla pyöri tuuttaava matkalaukku...

 

Kasvislasagne ja mustekalarisotto. Kukaan ei varmaan arvaa kumpi söi kumman?





Reissu oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut. Aurinkoisia päiviä olisin suonut pari lisää, mutta eipä siellä palella tarvinnut! Aurinkoa onneksi piisaa täällä koto-Suomessa, joten kotiin oli hyvä tulla. Uudet ihanat villasukat odotti pöydällä, piha oli kolattu aivan viimeisen päälle ja postit säntillisissä ja lajitelluissa pinoissa, kiitos! Nyt remontoimaan tyttären huonetta, kun isyyslomaakin on vielä jäljellä.