tiistai 26. helmikuuta 2013

Pyyhkeitä lahjaksi

Ompelin vuosia täyttävälle ystävättärelle pari pyyhettä syntymäpäivänsä kunniaksi. Malli on sama mikä edellisissäkin keittiöpyyhkeissä. Frotee on kierrätetty vanhoista kylpypyyhkeistä, joista loput on tarkoitus käyttää kestovaippojen imuihin. Keltainen kangas on muistaakseni Marimekkoa. Tilkut löytyivät kangasvarastoistani, mutta en saa millään mieleeni kankaan nimeä. En löytänyt kuosia edes netin kuvavalikoimasta, joten alan kohta epäillä onko se edes Marimekkoa. Tunnistaako joku kuosin?
 
Onnea torstaisen merkkipäiväsi johdosta, muru. Toivottavasti voit hyvin!
 
 
 


 

Värikkäitä vauvanpöksyjä

Lapsi ilmeisesti kasvaa, koska vaatteita on taas alkanut käydä pieneksi. Varsinkin monet housut, jotka ovat joskus olleet isoja. Neuvolassa ollaan hieman huolissaan, että tytär on muka liian lyhyt ja siro, mutta minä en osaa olla yhtään huolissani. Saimme jopa ylimääräisen neuvolakäynnin seitsenkuisena kasvun seurantaa varten. Tyttäremme on tyytyväinen lapsi ja kasvaa sitten kun joutaa! Eilen ompelin kahdet housut ja pari viikkoa sitten haalarin.
 
Vihreiden housujen velourkangas on Myllymuksujen valikoimista, nimeltään Kaverit. Kangas on sama kuin syksyisessä haalarissa. Violettien housujen joustofrotee on tilattu netistä aikaa sitten, mutta ei mitään muistikuvaa mistä firmasta. Haalarin siilikangas on Metsolasta. Resoreita olen haalinut aikojen saatossa melko paljon, joten niidenkään alkuperästä ei ole hajua.
 
Piirsin housuihin kaavat kaverin lapsen Me&i-housuja apuna käyttäen. Housuissa ei ole lainkaan sivusaumoja, joten se toi lisähaastetta piirtämiseen. Sivusaumattomuus myös kiehtoi! Housujen takaosa on selvästi korkeammalla kuin etuosa, joten ne istuvat hyvin pikku vaippapöksylle.
 




 

 
 
Haalarin punaiset napit löytyivät mummon antamasta valtavasta nappivalikoimasta.

 
 
Puolitoista viikkoa sitten juhlittiin kaveritaaperon yksivuotissynttäreitä. Ompelin Jooalle lahjaksi froteisen haalarin. Tein sen mittojen mukaan, mutta jostain syystä lahkeista tuli hassut töpöt. Vielä en ole nähnyt vaatetta lahjansaajan yllä, mutta toivottavasti on päässyt käyttöön!
 

 

 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Minttusuklaahullu ilahtui

Kävimme tänään kaupassa ja jogurttihyllyllä katse hieman harhaili myös vanukashyllyille. Pieni minttusuklaahullu sisälläni riehaantui aivan täysin! Löysin hyllystä Arla Ingmanin Susette-sarjan uuden tulokkaan: minttusuklaavanukkaan. Sanoin jopa isännälle, että olen odottanut tätä koko elämäni! Minttusuklaavanukasta, pienet on elämän odotukset. Kaksi purkkia eksyi ostoskärryihimme ja ensimmäisen tuhosin lähes heti kauppakassien purkamisen jälkeen. Maku oli reilun suklainen, mutta juuri ihanan raikas mintun ansiosta. Koko oli juuri riittävä, koska isompi törppö olisi käynyt äklöksi.
25405
Herkkukuva on lainattu täältä
Kutsuin itseni ja tyttäreni lauantaina ystävälleni kylään pääkaupunkiin. Kaupassa mietimme mitä jälkkäriä meidän tekisi mieli. Päädyimme etsimään minttusuklaajäätelöä (arvaatteko kuka sitä ehdotti?). Löytyi vain minttujäätelöä! Asia korjaantui niin, että raastoimme Fazerin sinistä jäätelön päälle. Mums!
 
Välillä kyllä huolestun tästä makeanhimostani. Olen aina lokeroinut itseni ehdottomasti enemmän suolaisten herkkujen ystäväksi. Kun tekee mieli jotain hyvää, pienikin määrä makeaa riittää tyydyttämään sokeriherkkutarpeen. Tässä samalla muuten mussutan viinikumeja, niitä ainoita oikeita Bassett'sin viinikumeja. Kirpeitä versioita tosin. Alussa mainitsin syöneeni minttusuklaavanukkaan lähes heti, mutta pitänee mainita, että sitä ennen herkuttelin lämpimillä karjalanpiirakoilla meetwurstin kera, ahhh.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Lämmikettä vauvamahalle

Neuloin ystävälle viime talvena lämmikettä hänen valtavalle vatsalleen. Vauvavatsoilla on tapana kadota ajan myötä, joten sama lämmike pääsi nyt uudelle mahalle. Kaitaleen tarkoituksena on siis lämmittää vatsaa talvella, kun takki ei mene enää vatsan kohdalta kiinni. Itse en ole neulottua lämmikettä ehtinyt pitämään, koska mahani oli isoimmillaan kesällä. Lanka on muistaakseni Seitsemää veljestä, silmukoiden määrästä ei ole mitään hajua. Takana on aina-oikeaa ja edessä palmikkokuviota. Pukemista helpottamaan ompelin sivuun napit. Lämmike on neulottu ihan Pingalen omasta päästä keksityllä ohjeella. Korkeutta olisi voinut olla kymmenisen senttiä enemmän...
 



 
 

Kuudes kuukausi

Onko kuusi kuukautta sama kuin puoli vuotta? Onko tyttäreni siis puolivuotias, jos hän on syntynyt elokuun 15. päivänä viime vuonna? Muistan, kun kirjoitin joskus blogiini, että "enää ei tytön ikää ilmoiteta viikoissa, vaan kuukausissa". Aletaanko nyt puhua jo vuosista?! Kaikki päivittelevät, että aika menee vauva-aikana niiiiiiin nopeasti. No ei se minusta nyt mitenkään niin hirvittävän paljon nopeampaa mene. Toki vauva kasvaa vauhdilla, mutta kyllä minä olen perässä pysynyt. Tulen varmasti päivittelemään ajankulua sitten muutaman vuoden päästä: "Vastahan minä sieltä Kättäriltä kotiin tulin..!"
 
Tytön kuudennessa kuukaudessa on tapahtunut paljon kaikenlaista: motorista kehitystä, sairaalakäyntejä, puhjennut hammas, auto-onnettomuus, uusi vauvakaveri, laivaristeily, kavereiden ja sukulaisten tapaamista sekä uusien ruokien maistelua. Tyttö on taas ihan erilainen vauva kuin aikaisemmin. Vuorovaikutus on kehittynyt, hänelle on kehittynyt uusia taitoja ja omia hassuja tapoja.
 
Tyttäremme ei tainnut edes tietää olleensa auto-onnettomuudessa, onneksi. Ajoimme siis koko perheen voimin ojaan isännän pakettiautolla. Keli oli koko talven karmein, lunta satoi todella sakeasti ja tie oli "siirtynyt" niin, että penkka petti. Pakettiauto ajautui ojaan ja oikea etukulma tössähti nätisti hankeen. Tyttö istui pelkääjän paikalla turvakaukalossaan ja minä keskellä. Kiipesimme kuskin puolelta ulos, kaivoimme vaununrungon adaptereineen takakontista, napsautimme lapsen istuimen siihen kiinni ja kävelimme kotiin. Tyttö nukkui koko tapahtuman ajan kotiin asti. Onneksi emme olleet ehtineet ajaa kauas. Vaatekaapinhakureissu päättyi pahanpäiväiseen säikähtämiseen! Hinausauto kävi vetämässä pakun ylös ojasta ja isäntä ajoi sen kotiin.
 
Sairaalakäynneistä olen kirjoittanut jo aiemmin. Pegorion-jauhe on selvästi auttanut, koska nyt kaipaamaamme vaipantäytettä on tullut jo monena päivänä peräkkäin! Pegorion-jauheen kanssa olen kyllä repinyt välillä (viimeisetkin) hiukset päästäni. Pieni pussillinen jauhetta pitäisi sekoittaa desiin vettä ja sekoitus juottaa sellaisenaan tai sekoittaa ruoan sekaan. Selvä, kuulostaapa kätevältä! Sellaisenaan ei mene: maku on paha eikä tyttö ole tottunut juomaan tuttipullosta eikä sillä nokkamukillakaan oikein desiä saa juotua. Jos koko nestemäärän sekoittaa ruokaan, tulos on porkkanavettä! Pituuskasvun taittamisesta ovat olleet sekä Peijaksen lääkäri että neuvolan hoitaja huolissaan. Tyttö ei siis muka ole kasvanut tarpeeksi pituutta. Lääkäri määräsi kilpirauhaskokeisiinkin, joiden tulokset olivat täysin normaalit. Jospa syömisen myötä lapsi kasvaisi kunnolla.
 
Tätä nykyä lapsi syö kiinteitä neljästi päivässä. Aamupuuro, kasvissoselounas ja -päivällinen sekä iltapuuro hedelmäsoseen kanssa. Rintamaitoa hän saa joka aterian jälkeen sekä tarvittaessa. Olen hienontanut sauvasekoittimella kaurahiutaleita ja keitellyt hieman isomman satsin, josta riittää muutamalle aamulle ja illalle. Olen viime päivinä sekoittanut Pegorion-jauhetta ohjetta pienempään vesimäärään ja sekoittanut sen jääkaapissa jankkiintuneeseen (aamu)puuroon ja tulos on ihan kätevästi lusikoitavaa.
 
Tytöllä on ollut hieman huonompia öitä. En tiedä onko se johtunut vatsavaivoista, nälästä vai mistä, mutta tissi on maistunut joinakin öinä todella monta kertaa. Hereille lapsen on saattanut saada myös ylöspuskeva hammas! Toissailtana puuroa lusikoidessani huomasin alaikenissä jotain "ylimääräistä", mutta ajattelin sen olevan vain puuroa. Syönnin jälkeen kurkistin suuhun kunnolla ja hammashan se sieltä pilkistää! Sormeenkin se jo terävänä tuntui. Tytöllä on ollut myös hassu tapa "jäykistellä" leukojaan, onkohan ikeniä kiristellyt?
 
Enää ei lasta löydä sieltä mihin hänet jättää. Hän kääntyy vatsalleen myös toisen kyljen kautta ja sieltä takaisin selälleen. Hän ei varsinaisesti kieri, mutta taidot siihen ovat hanskassa. Vatsallaan ollessaan hän pyörii napansa ympäri sekä työntää itseään taaksepäin. Välillä tyttö työntää kätensä suoraksi ja välillä taas pyllyn ylös. Samaan aikaan tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut. Olemme kutsuneet häntä lappuliisaksi, koska hän löytää kaikista leluista ja peitoista pesuohjelapun. Itse lelu ei välttämättä ole niin mielenkiintoinen, mutta se lappu! Sitä on niin ihana lussuttaa ja näpelöidä.
 
Takana on ensimmäinen ulkomaanmatka, mutta edessä on ensimmäinen oikea ulkomaanmatka. Lähdemme ensi kuussa juhlimaan vuosia täyttävää mummia Madeiralle. Mukaan lähtevät myös ukki ja kummitäti miehineen (vai poikaystävineen...?). Matkaa odotellessa!
 
Nimim. Mä millään leikkimatolla enää pysy.



Ihana uusi kaveri Vilja!

Tyttäremme ja Vilja tutustuvat.




Uusi lempileikki: "Haukkaa naamaa"

maanantai 11. helmikuuta 2013

Pingalen tarina

Monet ovat kyselleet mitä Pingale tarkoittaa, mistä nimi on tullut ja miten se lausutaan. Nimen tarina ei ole kummoinen. En osannut pienenä lausua omaa nimeäni, Elina. Nimi oli omassa suussani Enga ja siitä vääntyi Ingaksi. Äitini kutsui minua hellittelynimillä Inga-Pinga ja Pinga-Pinga. Siitä vääntyi vielä Pingale. Lempinimi on pulpahdellut aika ajoin esille ja teinivuosina ystäväni Hennu laittoi minut sillä nimellä kännykkäänsä. Ja sillä nimellä taidan olla siellä vieläkin! Pingale lausutaan ihan vaan Pingale.
 
Tein siis hyvin itsekeskeisen valinnan blogini nimen kohdalla! Blogini nimenä on siis oma lapsuuden hellittelynimeni. Se olikin oikeastaan ainoa asia, joka oli päätettynä blogin pitämisestä haaveillessani. Blogin perustamisen jälkeen haaveilen myös uusista projekteista ja Pingale-nimi taitaa liittyä niihinkin... Mutta ei siitä sen enempää.
 
Iloksi pari kuvaparia äidistä ja tyttärestä.
 
Vasemmalla Pingale 80-luvulla. Oikealla tytär äidiltään perityssä haalarissa
syyskuussa 2012.
 
Äiti ja tytär samassa potkupuvussa eri vuosituhansilla.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lastenreissu Tukholmaan

Kotiäidit Pingale ja Ninnu päättivät repäistä ja lähteä Ruotsin risteilylle. Heittäydyimme villeiksi ja otimme lapset mukaan. Tässä vaiheessa lienee paikallaan mainita matkaseurueemme nuorisosta: pian puolivuotias tyttömme, päälle vuoden ikäinen Nella sekä keväällä kolme vuotta täyttävä Nea.  Matkasimme Viikkarilla ja olimme varanneet pari neliötä normaalia hyttiä suuremman hytin, jotta mahdumme paremmin kamoinemme ja vaunuinemme.

Lähes kaikki aikaisemmat nuoruus- ja aikuisiän Ruotsin risteilyni, joita on ehkä toista kymmentä ovat noudattaneet hieman erilaista kaavaa. Kaveriporukalla satamaan, laivalle syömään (aina ei ole ollut niin oleellinen osuus) ja erityisesti juhlimaan. Aamulla parin tunnin yöunien jälkeen välteltiin eilisen illan tuttavuuksia käytävillä ja laivasta päästyään väsyneenä ja ei-niin-hyvävointisena kävellen pitkin krapulasuoraa Tukholman keskustaan. Siellä armotonta shoppailua, ehkä vierailu Burger Kingissä ja lisää shoppailua. Nuutunut taaperrus takaisin laivaan, suihkuun ja päiväunia nukkumaan. Ja kas, ihminen oli kuin uusi ja uusi bileilta edessä! En tiedä uskaltaisiko sitä enää kokeilla risteilyä samalla kaavalla!

Tällä risteilyllä korostuivat yhdellä ja välillä kahdella kädellä syöty herkullinen ruoka aamupaloineen, lasten viihtyminen sekä äitien pääsy pois kotoa. Haaveilin hyvistä yöunista laivan ihanissa lakanoissa, mutta haaveeksi jäi. Pelkäsimme lasten heräävän toistensa äännähdyksiin ja itse olin normaalia valppaampana: heti tissi tytön suuhun, kun se äännähtää, ettei herätä herkkäunisia. Mutta se oli turha pelko, lapset nukkuivat kuin pienet lapset.

Laiva keinutti mennessä siihen malliin, että minulle tuli ehkä ensimmäistä kertaa matkapahoinvointi. Lisäksi mielessä pyöri kaiken maailman titanikit ja estooniat, jääkylmä vesi, avomeri...  Kun Ninnun kanssa yön kulusta päivällä juteltiin, hänellä oli ollut mielessä ihan samat ajatukset! Mutta mikä tärkeintä, lapset olivat levänneitä eivätkä onneksi tienneet äitiensä kauhukuva-ajatuksista.

Tukholmassa meillä oli suunnitelmana käydä ainoastaan Junibackenissa. Olin kuullut sanan joskus aiemmin, mutta minulla ei ollut lopulta mitään hajua mistä oli kyse. Junibacken on siis lapsille tarkoitettu "elävä satutalo", johon on rakennettu eri saduista tuttuja ympäristöjä. Tyttöni ei luultavasti päässyt ihan jyvälle mistä oli kyse, mutta Nea ja Nella näyttivät nauttivan olostaan. Itse en liiemmin nauti tilanteista, joissa on miljoona juoksevaa ja kiljahtelevaa (eli onnellista) lasta. Paikka oli silti todella upea ja taidokkaasti rakennettu.

Talossa oli myös ravintola, jonka iso ja maukas lihapulla-annos maittoi sekä lapsille että aikuisille. Satuelämykseen kuului oleellisena osana myös satujuna, jonka skippaaminen houkutteli ennakkoluuloista. Saatuamme vatsat täyteen ja tankattuamme hieman energiaa lähdimme satujuna-ajelulle. Satujuna olikin niin kiehtova ja jännittävä, että olisin voinut mennä kierrokselle uudelleen! Olin niin lumoutunut liikkuvista satuhahmoista ja upeista pienoismalleista, että jälkikäteen kadutti että olin edes harkinnut sen väliinjättämistä. Viehätystä lisäsi junanvaunun liikkuminen myös ylös ja alas sekä suomenkielinen selostus. Junibackenissa oli myös kattava ruotsinkielisistä kirjoista koostuva kirjakauppa. Ostin tytölle tuliaisena Motsatser-nimisen kirjan, jossa on ihania kuvia erilaisista vastakohdista. Jopa minä ymmärsin koko kirjan juonen!

Menimme Djurgårdenin saarella sijaitsevaan Junibackeniin lautalla Slussenista. Viitisen euroa maksaneella lauttamatkalla säästimme aikaa sekä jalkoja. Päätimme tulla takaisin samaa reittiä, koska kuten aina Tukholmassa aika loppui kesken. Olimme satamassa kätevästi noin seitsemää minuuttia ennen porttien sulkeutumista, joten jos olisimme missanneet vartin välein kulkeneen lautan, olisi tullut vähän kalliimpi reissu...

Parasta reissussa taisi kahden isomman lapsen mielestä olla humppabaarin anti. Hytkyminen ja juoksentelu tanssilavalla sekä kanssamatkustajien ihailevat ja huvittuneet katseet. Sain laivalta ikävinä tuliaisina karmean räkätaudin, yskän, korkean kuumeen, kipeän ihon, voimattomuuden sekä yhden yön vatsataudin. Matkaseurueen toinen perhe taisi saada saman setin vähän eri aikataulussa. Olin siis varmasti sairaampi kuin ikinä minkään aikaisemman risteilyn jäljiltä!

 
Pingale ja lapset.
 
 
Tukholmassa ei koskaan sada, mutta märkää oli!

Nea ja Pingale Djurgårdenin lautassa.
 
Junibackenissa.

Ninnu ja lapset ihanassa satujunassa.

Vaahteramäen Eemeli.
 
Olikohan tämä Katto Kassisen koti?
 
Pingale ja tytär satujunassa. Kumpaa kiinnosti enemmän?
 


Humppabaarissa.
 
Nella laittaa jalalla koreasti!