maanantai 27. tammikuuta 2014

Trikoonleikkuuta yövuorossa

Sain viime maanantaina kutsun kahteen yövuoroon, alkaen vielä samana iltana. Pohdin hetken, soitin mummolle varmistaakseni yövuoron jälkeiset uneni ja lupauduin töihin. Yövuorot olivat yllättävän rankat! Valvottavat asiakkaat nukkuivat oikein hyvin, mutta ongelmia tuotti lähinnä itseni pitäminen hereillä. Vaikka kotona on pieni lapsi, voin ilokseni todeta, etten ole tottunut valvomaan. Olen tehnyt yövuoroja viimeksi puoli vuotta sitten, joskus loppukesästä. Unet yövuorojen välissä jäivät vähälle, vaikka olisi ollut todella hyvä mahdollisuus nukkua vaikka koko päivä. Pakkaspäivän pilkistävät auringonsäteet oli vain nähtävä!
 
Olin sentään hitusen viisas ajatellessani yövuoron ajanvietettä. Otin töihin taas kasan kankaita ja parit kaavat. Yövuorossa on aina mainio tilaisuus levittää kankaat isoille ruokapöydille ja aikaa on vaikka muille jakaa. Saman tein edellisissä yövuoroissa. Kankaiden levittely, kaavojen kiinnitys ja kankaiden leikkely on ompelutöiden aikaavievin ja erityisesti tylsin osuus. Kun kankaat on leikattu valmiiksi, kotona muutama pikkuinen vaate valmistuu tuossa tuokiossa.
 
Leikkelin yövuorossa valmiit palat mekkoon, paitaan ja kolmiin (yllätys yllätys) legginseihin. Muutaman päivän päästä yövuoroista hurautin vaatteet saumurilla yhdessä illassa. Mekon punainen Bloombird-luomupuuvillakangas on tilattu Royal-tuotteelta, samoin paidan Little Forest -kangas. Yksiväriset trikoot ovat Royal-tuotteelta ja Käpyseltä.
 






Paidasta tuli liian lyhyt. Joko jatkan paitaa mekoksi tekemällä siihen helman tai sitten
annan paidan sitä hamuavalle.


Tompa-nallen päälle oli ilmestynyt mekko sillä aikaa, kun äiti räpsi kuvia pöksyistä.
 

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Potkupuku, housut ja pussipussi

Lähiviikkoihin on osunut paljon juhlia. Ne ovat enimmäkseen olleet syntymäpäiväjuhlia, niin aikuisten kuin lasten. Yhdet juhlat olivat nimiäiset ja minä olen pienen tytön ylpeä kummike. Saumuri ja ompelukone ovat päässeet taas toimintaan ja useat lahjat ovat olleet ommeltuja.
 
Nimiäisiin ei kaivattu sen kummempia lahjoja, mutta jotain halusin antaa. Päätin ommella ihanasta marjapuuron värisestä pilkkukankaasta tytölle potkupuvun. Yläosaan ompelin tähtikankaiset vuorin. Lahkeissa on mustat pitkät resorit. Sekä pilkku- että tähtikangas ovat Eurokankaasta.
 



 
Toisissa kekkereissä juhlittiin ystävieni yksivuotista tytärtä. Hänen äitinsä oli vinkannut tyttärensä tarvitsevan villasukkia. Äiti osasi kertoa myös tyttärensä lempivärit: keltainen, oranssi, punainen ja pinkki. Näppäränä likkana värväsin äitini neulomaan villasukat. Sen verran täytyy kertoa, että olin kyllä aloittamassa sukkien neulomista, mutta puikkopussistani löytyi vain neljä oikeankokoista puikkoa! Viides puikko on siis karkuteillä.
 
Vein siis lankakerän äidilleni ja seuraavana iltana taisi olla jo kaksi sukkaparia valmiina! Siinä välissä hän kävi vielä ostamassa ohuempaa pinkkiä lankaa... Siinä ohessa taisi valmistua myös muutama ristisanatehtävä.
 
Halusin kuitenkin antaa pienelle sankarille jotain itsetehtyäkin, joten ompelin pöksyt. Ihana trikookangas on tilattu Royal-tuotteelta ja on nimeltään Little Forest (Lillestoff). Aika moni lempivärikin taisi osua kankaaseen? Samasta luomupuuvillakankaasta ompelin myös oman tyttäreni joulumekon.
 


 
Sankarin pöksyjä ommellessa hurautin omallekin tyttärelle parit housut. Toiset ovat samaa kangasta potkupuvun kanssa ja toiset ovat söpöä norsukangasta. Norsukangas on luomutrikoota. Se on tilattu Käpynen-nettikaupasta ja on nimeltään Kurbits Elephants (Znok).




 
Viimeisenä esittelen pussipussin, josta tulee itse asiassa kangaskassipussi. Ystävä tilasi sellaisen kotiinsa. Pussipussi tulee oikeastaan hänen miehensä 30-vuotissynttärilahjan kylkiäiseksi. Pussipussi on heidän taloudessaan jo kolmas! Yksi isoille muovipusseille, toinen pienille muovipusseille ja hedelmäpusseille ja tämä kolmas kuulemma tulee eteiseen kangaskasseille. Sinivalkoinen puuvillaraitakangas on Eurokankaasta.

Punasävyinen on miedän täpötäysi roskapussipussi.


 
 
 

torstai 16. tammikuuta 2014

Aikuistumisen selvät merkit

Olen selvästi huomannut elämässäni aikuistumisen merkkejä. Täytin viime marraskuussa kolmekymmentä. Luku ei sinänsä kerro mitään, mutta pieniä yksityiskohtia elämässä on muuttunut. Listaan huomioistani nyt muutaman.
 
Lapsen saamisen myötä moni asia on muuttunut. Äitiyttä en varsinaisesti tässä ota esille, mutta maininnan se toki ansaitsee. Arki lapsen kanssa on tuonut elämääni monia muutoksia. Yksi niistä on puuron lisukkeet. Puurooni on aina kuulunut voisilmä (voi tai margariini, se ja sama) ja puurolautasen kaveriksi maitolasi. Olen kammonnut ajatusta puuroon sekoitettavista marjoista ja varsinkin hedelmistä. Voin toki syödä ne erikseen, omalta lautaseltaan. Mutta kuka nyt laittaa suolaisen puuron joukkoon jotain makeaa??
 
Noh, lapsen kanssa sitä yrittää olla esimerkillinen terveellisten elämäntapojen suhteen, joten olen useaan kertaan uhrautunut laittamaan voisilmällisen puurolautaselliseni reunalle marjoja. Olen jopa nauttinut puuromarjayhdistelmästä, järkyttävää! Hedelmillä sotkettuihin puuroihin en kyllä kajoa. Vielä?
 
Seuraava aikuistumisseikka koskee pyykinpesua. Tässä kohdassa mainittakoon, että nämä huomaamani seikat voivat olla järkytyksiä monelle lukijalle. Ne saattavat tuntua jopa paljastuksilta, noloilta ja oudoilta. Takaisin pyykinpesuun. Sain noin kuukausi sitten anopilta (tietääkseni) elämäni ensimmäisen tahranpoistoaineen. Olen käyttänyt sitä kerran. Kokeilin tahranpoistoainetta samassa koneellisessa kahteen eri vaatteeseen. Valkoisessa isännän t-paidassa oli mustikkakeittoa, tuli puhdasta. Valkoisessa bodyssa oli mandariinin mehua, läikkä jäi. Saatan kokeilla toistekin.
 
Kynttilät! En ole koskaan ollut kynttilänpolttaja, fiilistelijä, tunnelmoija. Kynttilät ovat pelottavia ja aiheuttavat heti tulipalon, kun silmä välttää. Kerran Oulun aikana luin tenttiin ruokapöydän äärellä ja kynttilä paloi vieressä. Vessaan mennessäni sammutin sen. Parvekkeella olen jokusen kerran lyhdyssä polttanut kynttilää, kivalta on kyllä näyttänyt! Olen vuosien saatossa saanut lahjoiksi lukuisia kynttilöitä ja kauniita kynttilänpolttoastioita. Valitettavasti ne olivat pitkään koristeina kirja(hylly)kaapissa.
 
Nyt talossamme on takka, jonka päälle on kertynyt upea kokoelma erilaisia kynttilöitä. Olen polttanut niitä talven aikana lähes päivittäin! Oikein nautin niiden luomasta tunnelmasta ja välkkyvästä valosta. Mutta en edelleenkään voisi edes harkita laittavani palavaa kynttilää muualle. Takan päällä ne ovat tarpeeksi korkealla lapsesta käsistä ja omista huitomisistani. Jalusta on palamaton eikä lähellä ole verhoja. Metrin päässä oleva kangastaulu kyllä vähän arveluttaa. Kaiken tämän hulluttelun lisäksi olen ihan itse ostanut kynttilöitä, kun edelliset ovat palaneet loppuun!

(Myös takan sytyttämisessä olen nykyään melko pro.)
 
Kuva marraskuulta. Nyt kokoelmaa on kasvatettu
kaapeista kaivetuilla kynttilöillä.
 
Olen aina nukkunut ilman rihmankiertämää. Olen järkyttyneenä kuunnellut tarinoita villasukat jalassa nukkuvista ihmisistä. Ei sukat jalassa yksinkertaisesti voi nukkua! Lapsen saavuttua elämäämme oma yöllisten sängystänousujen määrä kasvoi huimasti eikä talossa hyppely ilman vaatteita tuntunut enää mukavalta. Lisäksi nyt talvella torpassamme on niin viileää, että nukun mielelläni jotain ylläni. Ja villasukat jalassa. Tähän asti yöpukunani on ollut mikä lie toppi ja trikoohousut. Ennen joulua ostin aikuisiäin ensimmäisen pyjamani.

Lähikesinä olen huomannut laittavani grillimakkaran kaveriksi sinappia. Sinappia, sitä pahaa, mutta kauniinväristä mönjää. Mutta ketsuppia silti suurempi osa, hyvänen aika!

Ruoista puheenollen, olen aina pitänyt kaikista kirpeistä hedelmistä. Edelleen rakastan verigreippiä ja kiiviä, mutta omenoissa makuni on mennyt nössömpään suuntaan. Ennen valitsin aina vihreitä omenoita, niitä tummemman vihreitä, ei mitään hailakoita. Nykyään pussiin sujahtaa melko usein jauhoisempia ja valjummanmakuisia punaisia omenoita. Niitä rouskuttelemme tyytyväisinä koko perhe.

Ystäväni kanssa tuli tämä aihe puheeksi ja hänkin on tehnyt terävän huomion koskien aikuistumista. Ennen vanhaan silloin nuoruudessa useat tapaamiset, näkemiset ja treffit keskittyivät erinäisten nesteiden nauttimiseen, mutta nykyään suurta pääosaa esittää ruoka. Joko itsetehty tai ravintolassa nautittu. Monien ystävien kanssa ruoan nauttiminen yhdessä on itsestäänselvyys, tapahtui se sitten kylillä tai jonkun kotona. Pingalen luota ei saa lähteä nälkäisenä.

Yksi varma aikuisuuden merkki on se millä termillä puhuu puolisostaan. Pitkään selitin poikaystävästäni, mutta nyt se tuntuu kaukaiselta ja jopa vähän hihityttävältä. Emme ole naimisissa, mutta en silti kerro tutuille kuinka ihana avomieheni on. Terminvaihtamisvaihe kesti jonkun aikaa, mutta nyt se tuntuu jo tutulta. "Mun poikaystävä, tai siis kai se niinku mun mies on nykyään, niin harrastaa sellaista jotain polkupyö..." Mutta mitä termiä mieheni minusta käyttää..?

Jännityksellä, pelolla ja kauhulla odotan milloin alan pitää kahvista, oluesta, punaviinistä tai suklaasta.

Oletteko te, arvon lukijani, huomanneet yhtä merkittäviä tai huolestuttavia aikuisuuden merkkejä omassa elämässänne?

 

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pingale heräilee pimeyskoomasta

Pingale on ollut hieman talvilomalla. Tai pikemminkin talvikoomassa. Talvi taitaa olla väärä sana, koska takana on ollut puolen vuoden pimeä syksy. Mutta tänään on talvi ja minä olen imenyt koko aamupäivän lumen tuomaa valoa itseeni! Hyvänen aika miten valkea maisema voi vaikuttaa mieleen näin paljon. Pessimistisenä skeptikkona toki uskon pienen lumipeitteen sulavan tuotapikaa, vaikka kuka lupaisi mitä...
 
Tyttö sai taannoin serkkupoikansa vanhan istumapulkan käyttöönsä, mutta se on odottanut käyttöönottoa jo liian pitkään. Olimme eilen kaksissa ihanissa juhlissa ja kotiintullessa aivan hihkuin, kun lunta oli maassa! Pulkka kaivettiin esille samantien. Vaikka talvi on tyttömme elämän toinen, hän pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa pulkan kyytiin vasta eilen. Kovin innoissaan hän ei siitä aluksi ollut, mutta kyytiin päästessään ja vauhdin loppuessaan likka nyökytteli innoissaan: "Tiä, tiä!!" eli lisää, lisää tai vielä, vielä.
 
Vielä pari päivää sitten tyttö laski hiekkatien mäkeä alas potkuautolla. Isäntä oli löytänyt autotallista edellisten asukkaiden edesmenneen susikoiran nahkaremmin ja oli virittänyt sen muoviauton rattiin. Likka istui auton kyydissä ja isä tai äiti veti autoa kuraista hiekkatietä edestakaisin. Välillä laskettiin mäkeä hurjaa vauhtia. Peruspuuhaa tammikuussa...
 
Isäntä huomasi myös pihan pensaiden kasvattavan silmuja! Lämpimät ja kosteat säät ovat ilmeisesti pistäneet luonnon sekaisin. Vuodenvaihteessa istutimme kukkasipuleita maahan. Isäntä tökki satakunta reikää rautakangella maahan ja minä heittelin sipuleita koloihin. Katsotaan kukkivatko ne keväällä vai ensi jouluna.
 
Olen ollut parin viimeisen viikon aikana jonkun verran myös töissä. Muun muassa viime vuoden viimeinen ja tämän vuoden ensimmäinen päivä meni töissä. Vuosi vaihtui kuitenkin isännän kainalossa kotisohvalla. Joka ikkunasta näkyi upeita ilotulituksia, naapuri-isännät pistivät parastaan.
 
Pienen bloggaustauon jälkeen olen taas terässä. Ompelukone on surrannut eli tulossa on ainakin postaus vauvan- ja lastenvaatteista. Aikuistuminen on ollut myös mielen päällä monta viikkoa. Siitäkin lisää, kunhan lumen ihastelulta joudan!
 
Viikko sitten maisema oli vielä lumeton.

Naapurin koira.

Lähitienoon leikkipaikka...

"Äiti kantaa" oli tytön ensimmäinen lause!
 
"Lunta, lunta!"

Hiekka hieman rohisi pulkan alla...


Naapuritkin tulivat rohisevaan pulkkamäkeen.

Lehtiä pukkaa?


Auto lumettumassa "tallissaan".