maanantai 31. joulukuuta 2012

Vanha vuosi

Vuosi 2012 on ollut täynnä isoja elämänmuutoksia. Niin isoja ei koskaan enää osu kohdalle samassa mittakaavassa. Vuosi alkoi jännityksellä ja odottelulla. Olimme isännän kanssa saaneet noin kuukautta aikaisemmin tietää odottavamme vauvaa. Tammikuussa oli ensimmäinen ultra, jossa todettiin kaiken olevan kunnossa. Tälle vuodelle osui karkauspäivä, jolloin rohkenin kosia Herra T:tä. Vähän piti perustella tätä hullutteluani, mutta vastaus oli myönteinen ja hän välttyi kangaskauppareissulta. Maaliskuun tienoilla pakkasimme matkalaukkumme ja suuntasimme kahden ystävän kanssa maapallon toiselle puolelle, Singaporeen sekä Malesiaan. Juuri ennen matkaa olimme saaneet kuulla, että salamatkustaja on tyttö! Muutaman viikon pituinen matka sujui hyvin. Tytön liikkeet alkoivat kunnolla tuntua vatsassa ja isäntäkin tunsi ne ensimmäistä kertaa, Sibun saarella.
 
Töitä oli jäljellä vielä pari kuukautta, mutta lomalla kerätyillä voimilla jaksoin ne hyvin. Työtäni kehitysvammaisten ryhmäkodissa oli kevennetty kiitettävästi ja sain nauttia niistä asioista, joista työssäni eniten nautin: toimisto- ja paperitöistä sekä ruoanlaitosta! Töissäkin huomattiin hyvä oloni ja todettiin raskauden sopivan minulle hyvin. Ennen raskautta olin pitkään ollut melko nuutunut ja kyllästynyt työhöni, mutta lähenevä äitiysloma sai minut kertakaikkiaan kukoistamaan!
 
Aloitin äitiysloman täysimittaisella kesälomalla toukokuun lopulla, joten kesä oli ihana, pitkä ja ennen kaikkea vapaa! Nautin olostani ja tein mitä lystäsi. Elokuun ensimmäistä päivää odotettiin kovasti ja tyttären tapaamista.
 
Olimme etsineet jo vuoden päivät sopivaa taloa, ja vihdoin sellainen osui kohdalle. Yli viikko lasketun ajan jälkeen jätimme tarjouksen talostamme, jonka hyväksymistä odottelimme jännityksellä Tikkurilan torilla pulla-kahveilla ja sämpylä-mehulla. Ja hyväksyttiinhän se! Muuttopäivä meni marras- ja joulukuun vaihteeseen, koska oma asuntomme oli vielä myymättä. Sekin onneksi saatiin myytyä, muistaakseni kuukaudessa?

Tytär kypsytteli itseään elokuun 15. päivään asti, jolloin hänet houkuteltiin ulos mitä moninaisimmin käynnistyskeinoin. Loppukesä ja syksy meni opetellessa vauva-arkea ja edelleen nauttiessa kotoilusta. Marraskuun lopulla aloitimme tavaroiden pakkaamisen ja laatikoiden viemisen Sotungin kotiin. Viimeiselle muuttopäivälle osui talven ensimmäinen lumimyrsky ja lunta tulikin kerralla monta kymmentä senttiä. Emme ole vieläkään täällä asuessamme kiertäneet taloa ympäri...
 
Joulukuu on mennyt hujahtaen. Omakotitalossa ja yleensäkin uudessa kodissa asumista on pitänyt opetella. Tavarat ovat väärissä, kummallisissa ja väliaikaisissa paikoissa, joten talossa tulee lompsittua päivän mittaan todella paljon. Onneksi emme hankkineet taloa, jossa asutaan kahdessa (tai kolmessa!) kerroksessa. Pieniä pintaremontteja vielä odottelemme valmistuvan, kuka ne tekisi?
 
Hyvien uutisten sekaan mahtuu aina myös ikäviä ja surullisia uutisia. Ennen joulua sain kuulla, että kummitätini on kuollut. Uusi vuosi alkaakin hänen hautajaisillaan. Anita, harmi, ettet ehtinyt tavata tytärtämme kasvotusten. Mutta oli mukavaa, että ehdit käydä katsastamassa tulevaa kotiamme asuntonäytössä.
 
Blogin perustaminen oli myös yksi iso osa tätä vuotta. Olin sitä pitkään jo miettinyt, mutta onneksi rohkenin sen perustaa. Tämän pitäminen on melko terapeuttista ja kirjoitusaiheita tulee mietittyä pitkin päivää. Jos aikaa olisi enemmän tai osaisin käyttää aikani paremmin, blogini saisi postauksia useammin. Mahtavinta kuitenkin on, että tyttären eloa ja kehitystä tulee kirjattua tänne kuvineen. Olen ajatellut teettää joistain postauksista joskus jonkinlaisen kirjan, vaikka lapselle muistoksi.
 
Toivotan kaikille lukijoille oikein ihanaa, onnellista ja turvallista tulevaa vuotta. Toivon sen tuovan kaikille uusia kokemuksia, paljon rakkautta ja iloa.
 



 
 
 

torstai 27. joulukuuta 2012

Mielen päällä

Jossain aikaisemmassa postauksessa pähkäilin sitä, että aina pitäisi olla muka yksi asia, josta kirjoittaa. Kaiken lisäksi ajattelen, että aina pitäisi laittaa kuva kirjoitusta tukemaan. No, nyt on taas mielessä monta asiaa eikä mistään kuvaa. Ensinnäkin tämä kuva-asia tuntuu aina niin monimutkaiselta. Minulla on kivikautinen puhelin, jossa on kyllä "kamera", mutta ei minkäänlaista piuhaa. En kyllä vaivaudu edes perehtymään, josko kuvien lähettäminen läppärille kamerasta mahdollista jopa ilman piuhaa... Joka tapauksessa kännykällä en kuvia edes ota. Tavallinen digikamerani on taas niin täynnä kuvia, että kuvien lataus koneelle kestää aina kauan. Olen aikaisemmin kirjoittanut isännän koneella, joka on siis oikea tietokone, joka on kytketty televisioon. Telkkari on siis toiminut ruutuna ja irtonäppäimistö sylissä tai olkkarin pöydällä. Kyllä, todella epäergonomista ja varsinkin silmille kurja systeemi. Kaiken lisäksi kaikki valokuvani on ulkoisella kovalevyllä, jonne kuvat on aina saatava talteen. Ostimme läppärin ennen joulua ja nyt olen kehittänyt taas ongelman kuvien lataamisesta. Ulkoinen kovalevy on isännän koneessa kiinni (sekä seinässä) ja tietenkin piuhat on jotenkin epäkätevästi irroitettavissa... Vali vali. Voisin siis ensitöikseni poistaa kaikki jo tallessa olevat kuvat kamerastani ja sitten ladata tähän läppärille aina julkaisua odottavat kuvat ja sitten kamerasta siirtää talteen sinne isännän ulkoiselle kovalevylle. Onko tämä oikeasti näin monimutkaista.. Huhh.

Onkohan kukaan huomannut yhteneväisyyksiä blogini otsikoissa? Kehitin blogin perustamisen alkumetreillä itselleni pakkomielteen, että jokaisen otsikon on oltava kaksisanainen. Se(kin) vaikeuttaa kirjoittamista, koska en keksi hyvää otsikkoa. Joskus ajattelin postata aiheesta jutun otsikolla Kaksisanainen otsikko, mutta avautuminen aiheesta kutistuikin näin pieneksi ja joutui muiden juttujen sekaan. Joskus taas keksin hyviä ja nasevia otsikoita, mutta en kirjoitettavaa niistä.
 
Mainitsin tytön neljännen kuukauden postauksessa, että hän osaa jo kääntyä. Hän teki sitä tosiaan silloin ensimmäisenä kertana toistamiseen, mutta taito unohtui melkein kahdeksi viikoksi! Isovanhemmat ovat odottaneet, että likka esittäisi taitojaan heillekin, mutta toistaiseksi he ovat joutuneet tyytymään kääntymisvideoon. Eilen tyttö oli itsekseen leikkimatollaan ja yhtäkkiä kuului ähinää ja puhinaa helistimen kilinän sijaan. Siellähän se neiti oli vatsallaan -jumissa. Tänään kääntyily on taas ollut päivän hauskinta antia, mutta vatsalleen päästyään alkaa kitinä ja ärinä. Siitä ei enää päästäkään mihinkään ja ilmeisesti voimat loppuvat? Voi että, äidin muru on niin taitava!
 
Sitten taas ihan muihin teemoihin. Muutimme omakotitaloomme noin kuukausi sitten ja olemme (lue olen) suunnitellut keittiön kaakeleiden maalaamista. Kokonaan uudet kaakelit vaatisivat keittiön kaappien purkamista, joten maalaaminen "ois varmaan ihan kätevää". Niin varmaan!! Tämä keittiöosuus on ollut minun vastuullani isännän epäröinnistä huolimatta. Minulla riittää intoa ja ideoita, mutta perehtyminen, taito ja huolellisuus eivät ehkä kuulu ansioihini. Ensinnäkin, kun kaakelimaalipurkin kyljessä lukee sekoita hyvin niin se ei tarkoita ravistamista! Sheikkasin purkkia oikein huolella, kun ajattelin isännän kuitenkin kysyvän myöhemmin, että sekoitinko kunnolla. Totisesti sekoitin. Ensimmäinen maalikerros olikin sitten täynnä kuplia! Seinä oli totaalisesti kaamean näköinen! Tänään maalasin kaakelipätkän uudelleen ja hmm... Nyt siinä on rösöjä ja maalivalumia. Hämärässä seinä on ihan kiva, samoin kuin valoisalla silmiä siristellen. Enkö minä ikinä opi, että maalaaminen on sikavaikeaa? Päätin nimittäin jo edellisen asunnon muutaman neliön kokoisen keittiön maalauspuuhissa, etten maalaa enää ikinä! Palataan tähän asiaan joskus myöhemmin, kunhan keksitään mitä lopuille kaakeleille tehdään tai kun uusi keittiö on laitettu tilaukseen.

Haluaisin ommella enemmän. Minulla on kaapit täynnä mitä ihanimpia kuosikankaita, mutta jotenkin en saa aikaiseksi. Helpointa olisi syyttää lasta, mutta kyllähän minä hänen puolesta varmasti saisin ommeltua. Uuteen taloon muuttaminen on muutenkin tuonut niin paljon uusia kuvioita ihan normaaliin arkeen, että ompelukoneen ääreen hyppääminen tuntuu välillä liiankin vaikealta. Kummallista. Nyt kun mietin, niin olenhan mä ommellut täällä vaikka mitä! Minulla on nyt oma ompeluhuone, mutta ompelupöytä on täynnä huonekasveja, koska talossa ei ole ikkunalautoja tai muitakaan paikkoja, mihin kukat saisin. Ompeluhuoneessani on myös ollut tiellä kaikenlaisia kodinkoneita, uusia tai vanhoja, poisvientiä tai asennusta odottamassa. Ompelukonetta ja saumuria on pitänyt kannella keittiön pöydälle ja sehän se vasta tylsää onkin. Tytön joulumekon sentään jo ompelin ompeluhuoneessa, kun työnsin kasvit kiinni toisiinsa ja koneet vierekkäin pöydän päätyyn. Kaiken lisäksi erehdyn aina menemään Metsolan tai Royal-tuotteen nettisivuille ihan vain kurkkaamaan olisiko siellä kivoja kankaita. No onhan siellä, aina!!

Onkohan mielen päällä vielä jotain. Ainahan sitä on, mutta palaan niihin taas myöhemmin, paremmalla säällä ja mielellä.

Ps. Karmea keli!! Eilen oli ihanat -17 ja tänään +3. Plus kolme?! Plussa bongattu, joukkoon sopinut otsikko.

 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Ompeluksia lahjoiksi

Lupasin palata ompelemiini joululahjoihin myöhemmin ja tässä pieni esittely. Pukinkonttiin päätyi settejä, joihon kuului kaksi keittiöpyyhettä, roskapussipussi sekä leivinliina(/pöytäliina). Pussipussi on siis pitkä putki, jonka molemmissa suissa on kuminauhakiristys. Tyhjän muovipussin saa laitettua ylhäältä sisään ja otettua alhaalta ulos. Näin pussit myös kiertävät. Samalla tyylillä voi tehdä säilytyspussin myös pumpulille, jos muovinen pussi ei sovi kylpyhuoneen sisustukseen.


 
Neliöompeleen alla on tarranauhaa.

 
 

 
Tyttären kaksivuotiaalle serkkupojalle ompelin velourisen haalarin. Sain mitat puhelimitse ja kaavan piirsin aikalailla vapaalla kädellä. Haalari taisi muuten olla sopiva, mutta olkaimet tulivat liian kauas toisistaan eli henkselit roikkuvat käsivarsilla. Sisko lupasi fiksata asian muutamalla tikillä, vaikka Pingalen tuotteissa on ikuinen fiksaustakuu!



 

Ensimmäinen joulu

Takana on ensimmäinen joulu kolmihenkisenä perheenä. Saimme viettää oikeastaan kaksi joulua samana päivänä. Ensimmäinen joulu sujui mukavasti mummolassa eli minun vanhempieni luona. Olimme leiponeet sunnuntaina siskontytön kanssa karjalanpiirakoita riisipuurolounaalle. Kokeilin karjalanpiirankoiden tekoa muutama vuosi sitten silkasta kokeilunhalusta ja nyt siitä on jo kehkeytynut perinne. Muutamina vuosina olen hyödyntänyt niiden väkertämiseen jopa työaikaa, jos olen ollut yövuorossa sopivasti ennen joulua. Riisipuuron jälkeen porukan pienimmät, tyttäremme ja kaksivuotias serkkupoika menivät päiväunille ja me muut odotimme malttamattomina tyyneinä lahjoja. Jossain vaiheessa niitä paketteja sitten alkoi ilmestyä kuusen alle ja niitä oli paljon!

 
 
 
 
Olimme kyllä olleet todella kilttejä. Saimme muun muassa toivomiamme valkoisia Iittalan Teema -astioita: syviä ja matalia lautasia. Aloitin yli kymmenen vuotta sitten keräämään tummansinistä Teemaa, mutta nyt väri ei enää hivele silmää. Saimme myös saunaan metsäntuoksua ja pitkän pellavaisen laudeliinan. Tytär sai ihania leluja, kirjoja ja vaatteita. Leluista mainittakoon mahtava Brion muurahainen, joka kantaa munaa selässään. Muurahaista vedettäessä muna pyörii! Munanpyörintä on vielä tässä vaiheessa aikuisten hupia, koska tyttö hengailee vielä lattianrajassa. Puisen kilpikonnan pyöräjalat on jo maisteltu samoin kuin tutisevan kangaskirahvin turpa. Pukki oli ajatellut myös lapsemme turvallisuutta: hän sai vaunuihin kiinnitettävän valon, jonka saa pysyvästi päälle tai vilkkumaan. Mahdottoman hyvä juttu tänne maaseudulle.
 
Toinen joulu vietettiin heti perään mummilassa eli isännän vanhemmilla. On kyllä kätevää, kun molempien perheet löytyvät samasta kaupungista vartin ajomatkan päästä. Tai siis mehän asumme eri kaupungissa kuin he... Pukki oli löytänyt mummilaankin ja Teema-keräys sai jatkoa valkoisella kulholla. Saimme lahjaksi myös muun muassa Lapsiperheen matkakäsikirjan, jonka vinkeistä on varmasti hyötyä tulevilla reissuillamme.
 
Jouluaattoon mahtui paljon suuria tunteita: iloa ja tyytyväisyyttä miellyttävistä lahjoista, lämpöä ja läheisyyttä perheen kokoontumisesta, naurua hauskoista jutuista, pettymystä ja itkua toivotun lahjan saamattomuudesta, makunystyröiden hyväilyä ja kiireettömyyttä.
 
Tytär jaksoi hyvin joulunviettoa. Hän seurasi tyytyväisenä, kun muut avasivat pakettejaan ja muuten vain nautti ihmisten läsnäolosta ja syleistä. Tein tytölle edellisenä yönä joulumekon punaisesta velourista ja tähtikuosisesta trikoosta.
 



 
 
Tyttäremme kummitäti miehineen tuli meille aattoyöksi. He saivatkin olla ensimmäiset yövieraat tässä talossa. Joulupäivänä aamupalaksi nautittiin uuniriisipuuroa. Isäntä jäi potemaan orastavaa flunssaa ja me muut lähdimme nauttimaan mahtavasta talvisäästä ja  etsimään Bisajärveä hankien takaa. Ulkoilureissun jälkeen vieraat laitettiin kolaamaan piha, nautittiin sienikeittoa ja saunottiin.
 
 

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tunnelmallista joulua!

Joulu se jo kolkuttelee ovella. Aattosuunnitelman mukaisesti menemme riisipuurolounaalle minun vanhemmilleni. Pukki taitaa tulla melko aikaisin, koska paikalla on lahjoja odottavia lapsukaisia. Siskoni miehineen ja lapsineen ovat myös perinteisesti paikalla. Vietämme isolla porukalla lapsellista joulua ja myöhemmin siirrymme Herra T:n vanhemmille, jossa vietämme aikuisten joulua ja syömme jouluillallisen. Siellä ovat paikalla T:n vanhempien lisäksi myös T:n sisko miehineen. Tytär ei taida joulusta paljoa piitata ja luultavasti lahjoista paperit ja narut ovat mielenkiintoisimpia. Ja tietenkin isompien lasten hyörinä ympärillä. Isäntä hoitelee tällä hetkellä vielä tontunhommia, mutta minä sain kerrankin kaikki lahjat hommattua, tehtyä ja paketoitua ajoissa. Perjantaina laskin viimeiset paketit säkkiin. Palaan antamiini lahjoihin vielä myöhemmin.

Oikein rauhallista, ihanaa, lämmintä ja mukavaa joulua kaikille! Kiitos, kun käyt lukemassa blogiani.


lauantai 22. joulukuuta 2012

Pinkki bostonkakku

Ystäväni tarjosi meille kerran mahtavan väristä ja suolaista bostonkakkua. Kakun väri oli suorastaan uskomattoman naurettava ja takuulla purkista! Reseptiä udellessani selvisi, että väri on silkkaa luonnonväriä: punajuurta. Taikina oli punajuuriraasteella höystettyä sämpylätaikinaa ja sisällä oli suolahullun makuun täydellisiä fetasattumia. Pitihän sitäkin kokeilla. Taikina kohosi kunnolla kulhossa, mutta rullattuani levyn ja pilkottuani rullan ja saatuani siitä bostonin näköistä unohdin kohottaa sen uudelleen ennen uuniin laittoa. Oli vähän lässähtänyt versio, mutta ulkonäöstä huolimatta tuli maukasta. Tein samasta taikinasta myös sämpylöitä, ilman fetaa. Ohje löytyy täältä.




Minttusuklaahullun herkku

Sain ystävältäni taannoin lempinimen minttusuklaahullu. En ole koskaan ollut erityisesti suklaahullu, mutta minttusuklaan valitsen makeanhimon iskiessä kerta toisensa jälkeen. Himon tyydyttämiseen riittää muutama pala Fazerin viisipalaisesta minttusuklaapatukasta tai Maraboun minttusuklaapötköstä, yksi Pätkis tai osa Marianne-Kismetistä. Maraboun Minttukrokantti on myös aivan megahyvää, mutta levy on valtava. Olen elämäni aikana ostanut vain muutamia suklaalevyjä ja nekin yleensä jonkun tapahtuman kunniaksi tarjoilua varten tai leivontatarkoitukseen. En ole koskaan syönyt kokonaista suklaalevyä yksin. Kerralla syöty ennätys yhdestä levystä taitaa olla pari riviä. Viiden palan patukasta voin hyvin jättää pari viimeistä palaa myöhemmälle syönnille. Suklaa on vaan liian makeaa!

Tutustuin jokin aikaa sitten ystäväni herkkupöydästä löytämääni Marianne-Kismettiin ja makuelämys oli mahtava! Tavallista Kismettiä olen aina pitänyt todella tylsänä: keksiä ja suklaata, yök. Raikas Marianne-maku olikin aivan loistava lisäys! Myös keksi alkoi tuntua hyvältä idealta. Keksi tekee herkusta ilmavan, koska levy ei ole pelkkää tunkkaista suklaata. Miksikään suklaan suurkuluttajaksi en itseäni laske. Ostin pari viikkoa sitten kaksi (!!) levyä Marianne-Kismettiä ja ne ovat vieläkin jääkaapissa (viileys tekee niistä jotenkin vielä raikkaampia...). Lasken itseni enemmänkin siihen oliivi-feta-meetvursti-savulohi-sarjaan. Ah, suolaa!

Mutta siihen otsikon lupaamaan herkkuun. Sitä toi minulle ystäväni, joka minulle tämän lisänimen antoi. Kyseessä on minttusuklaapähkinä-fudge. Pari palaa kyseistä fudgea totisesti riittää kerralla, koska se on ihan supermakeaa! Halusin kokeilla fudgen tekoa ja tein sitä vanhempieni luona viime lauantaina. Samalla kokeilulla tein valkosuklaalime-fudgea. Ohje minttuversioon löytyy täältä ja limevalkosuklaaversioon täältä. Iskä/pappa tuli kotiin mitä parhaimpaan aikaan. Oli nimittäin aika rouhia suklaa. Miten? Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi minttusuklaa ja laitoin iskän möyhimään suklaata morttelilla. Suklaa meni kyllä pienemmäksi, mutta se lähinnä mössääntyi. Valkosuklaan kohdalla tajusin kaivaa esille raastimen! Kiitti iskälle, kun sain ohittaa tylsimmän työvaiheen. Minttusuklaan laatua taidettiin parilla palalla testata.

Tein ensin limeversion. Jokin meni pieleen, koska fudge ei jäähdyttämisestä huolimatta hyytynyt levyksi vaan siitä tuli kaavittavaa mössöä. Maku oli silti varmaankin oikea! Minttusuklaaversio sentään onnistui ja maku oli tismalleen sama kuin ystäväni tekemässä! Namm! Satsista saivat osansa myös mummi ja ukki, joiden luona kävimme illallisella tällä viikolla. Vein onnistunutta versiota myös kiitokseksi naapurin Ailalle, jonka pakastimessa meidän pakasteet olivat evakossa. Talossamme ei siis ollut muuta pakastinta kuin jääviileäkaapin pakastelokero ja entisen kodin pakastimen sisältö oli saatava kylmään. Sienet, mehut ja marjat ovat nyt uuden pakastimemme uumenissa. Seuraa hämärä kuvakimara tekosistani.

Täydellistä valkosuklaaraastetta!
Mortteloitua minttukrokanttisuklaata.
Epäonnistunut valkosuklaalime-versio.
Ei niin kaunista, mutta hyvää!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Neljäs kuukausi

Neljä kuukautta! Pienokaisemme täytti eilen neljä kuukautta. Missä vaiheessa tyttäremme ikä alettiin mainita kuukausina eikä viikkoina? Silti neljä kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta. Tällä hetkellä aika ei tunnu menevän vauhdilla, mutta viimeistään parin vuoden päästä vauva-aika varmasti tuntuu hujahtaneen! Tämä kuukausi on ollut vauhdikas ja täynnä elämänmuutoksia. Lähinnä yksi iso kirjaimellinen muutos, muutto. Vaihdoimme kerrostaloasumisen omakotitaloasumiseen kuun vaihteessa. Olemme päässeet todenteolla tutustumaan lumitöihin ja takanlämmitykseen. Jopa minä olen lämmittänyt takkaa kaksi kertaa! Toisella kerralla savut tulivat sisälle asuntoon, ilmeisesti siksi, että laitoin takan etuluukun kiinni liian pian sytytyksen jälkeen eikä hormi ehtinyt vetää. Tai jotain. Onneksi neuvokas isäntä pelasti tilanteen ja pääsimme nauttimaan takkatulen lämmöstä. Suhteeni tuleen on aina ollut pelonsekaisen arvostava, joten kotonani ei kynttilöillä fiilistellä. Voisin kyllä opetella.

Olen kyllä tyytyväinen muuton ajankohtaan, koska yksi omakotitalon rankimmista puhteista tuli ajankohtaiseksi heti muuttopäivänä, ne lumityöt! Todella tehokasta, rankkaa ja toisaalta kivaa hommaa. Varsinkin, kun saa kolata silloin kun itselle (kröhm, lue vauvalle) sopii eikä silloin kun joku käskee. Kolaamisen ohessa tulee pällisteltyä omaa pihaa ja naapurustoa. Ei kerrostalon pihalla olisi voinut muuten vaan seisoskella ja tuijotella ympäriinsä. Olisin heti tuntenut monet katseet niskassani.

Aloitin nämä kuukausipostaukset ilmeisesti tytön elosta kertoakseni, mutta ne näköjään ovat levähtäneet myös yleiseen höpötykseen ja kuulumisien kerrontaan. Viimeksi taisin mainita tytön naureskelleen tai lähinnä repeilleen minun höpsötyksillleni. Nyt repeily on muuttunut oikeaksi nauruksi ja lyhyeksi kikatukseksi. Olemme nauraneet vedet silmissä vauvamme naurulle, se on niin hauskaa ja ihanaa! Eniten häntä naurattaa, kun naamalla möyhii hänen vartaloaan hassuja ääniä päästellen ja sitten katsoo silmiin. Kylkiluiden kutittelu aiheuttaa myös naurua. Olin tyystin unohtanut sellaisen huvin, jossa päristellään suulla toisen ihoa (kiitti, Jenni!), kunnes kokeilin sitä vauvamme vatsalle. Nauru irtosi! Nauru on vielä valitettavasti harvoille tarjottua hupia, koska ujous tai säädyllisyys iskee päälle, kun joku vieraampi katsoo vieressä.

Suurin motorinen edistysaskel on ollut selältä vatsalleen kääntyminen! Sen hän teki pari päivää ennen kuin täytti neljä kuukautta. Tilanne oli aivan mieletön! Istuin lattialla hänen seuranaan ja yhtäkkiä hän humpsautti itsensä vatsalleen saaden myös kädet rinnan alle tueksi. Toki kaivoin heti kameran esille ja onnistuin saamaan talteen toisen onnistuneen vatsalleenkääntymisen!



Kun tyttöä pitää sylissä, hän pönkää itsensä pystympään asentoon. Pää ja ylävartalo pysyy jäntevästi pystyssä, joskin pää tutisee välillä edestakaisin... Sylissä ollessaan hän ei viihdy makuuasennossa tai edes takakenossa, vaan pystympään on päästävä! Lattialla hän makoilee mielellään. Juttua riittää ja välillä hän komentelee kovalla ja korvia särkevällä äänellä. Heräillessään yöunilta hän saattaa höpötellä itsekseen pitkänkin aikaa ja aamusyötölle nostaessaan palkinnoksi äiti saa aina mitä leveimmän hymyn.

Tytär on syönyt edelleen vain rintamaitoa. Ensi viikolla on neuvola, jossa pohdimme mahdollista soseiden maistelua! Tähän asti imetys on hänen osalta sujunut hyvin, mutta nyt luulen, että tyttö saa välillä niitä kuuluisia rintaraivareita. Imetys saattaa alkaa mainiosti, mutta yhtäkkiä hän alkaa huutaa, huitoa, kiljua ja pyrkiä pois. Hän saattaa imaista rintaa vielä pari kertaa suurielkeisesti, mutta jatkaa rimpuiluaan. Olen ratkaissut asian yleensä lopettamalla imetyksen siltä erää ja kokeilemalla uudelleen myöhemmin. Nyt kun muistelen, niitä raivareita taisi olla aikaisemminkin, mutta silloin nimitin sitä tissihöpinäksi, joka ratkesi yleensä röyhtäyttämällä kesken imetyksen. Tyttö on ilmeisesti tottunut rauhalliseen imetysympäristöön, koska useimmitenhan me olemme kotosalla tai muuten suht metelittömässä ympäristössä. Nykyään hän saattaa selkeästi protestoida myös metelistä tai yhtäkkisistä äänistä. Myös asento vaikuttaa paljon. Hän pitää ilmeisesti eniten siitä, että makaamme vierekkäin ja saa imeä rentona pötkötellen. Äidin iso pikkuvauva ei enää mahdu syliin samalla tavalla kuin ennen!

Yöunet ovat pääosin samanlaisia kuin ennenkin, mutta nyt mukaan on mahtunut muutamia yöllisiä heräämisiä. Karkeasti ajatellen yöunet kestävät kuudesta kymmeneen tuntiin. Päivällä hän nukkuu muutamia päiväunia, kestoltaan puolesta tunnista tuntiin (tai harvoin kahteen). Tyttö viihtyy hyvin myös leikkimatollaan tai sitterissään eli vaikka hän ei pitkiä päiväunia nukukaan niin ehdin silti tekemään ruokaa tai käymään suihkussa tai mitä ikinä kotona tehdäänkään.

Olemme käyneet uusissa maisemissa muutamilla vaunulenkeillä, joilla tytär nukkuu hyvin. Vaunuissa uni maistuu, mutta aika pian pysähtymisen jälkeen hän herää. Julkiseen liikenteeseen emme ole ehtineet vielä kunnolla tutustua. Olemme kerran matkustaneet Vantaan sisäisen liikenteen bussilla kauppaan ja kävelleet takaisin. Taisi olla minunkin ensimmäinen kerta Vantaan bussissa! Ensi viikolla matkustetaan seutubussilla Hesaan. Kaisaniemessä on taas piikkejä luvassa, verikokeita ja rokotuksia pienelle. Voi äidin murua. Mummo lupasi tällä kertaa tulla mukaan, koska isä on töissä. Viime kerran selvisin yksin, koska oli vain rokotteita.

Tiistaina mennään ensi kertaa uuteen neuvolaan. Toivottavasti on mukava hoitaja meitä vastassa. Neljän kuukauden neuvola taitaa olla laajempi terveystarkastus, ettei olisi jopa lääkäri paikalla? Neuvokkaana tulostin neuvolan nettisivuilta etukäteen täytettäviä kuponkeja, vaikkei niistä kukaan aikaa varatessani muistuttanutkaan. Toivottavasti olen pakannut neuvolakortin johonkin loogiseen paikkaan. Täytynee pikkuhiljaa etsiä.

torstai 13. joulukuuta 2012

Baby Shower

Ystäväni kyseli keväällä ketkä kutsuisin polttareihini. Olin ihmeissäni, koska mitään häitäkään ei ollut tiedossa. Hän pysyi salaperäisenä ja pyysi minua joka tapauksessa tekemään listan lähimmistä ystävistäni sekä varaamaan erään kesäkuisen lauantain vapaaksi. Aika pian keksin, että kyseessä saattaisivat olla vauvaa odottavalle ystävälle järjestettävät baby shower -kutsut! Suomessa vauvakutsut eivät ole (vielä?) ihan niin yleisiä kuin niiden kotimaassaan Yhdysvalloissa. Baby shower on tainnut kääntyä suomeksi sanaksi vauvakutsut. Vauvakutsut järjestetään ennen kuin vauva on syntynyt (luin jostain, että perinteisesti kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa).

Suomessa perinne on oikeastaan päinvastainen. Täällä perinteenä ovat olleet rotinat, joita läheiset tuovat synnytyksen jälkeen tuoreen äidin kotiin. Rotinat ovat yleensä jotain syötävää, josta tuore äiti saa energiaa eikä hänen tarvitse huolehtia vieraiden kestitsemisestä. Alkujaan karjalainen rotina-perinne on kyllä kätevä! Osa sukulaisistani ja ystävistäni toivatkin herkut mukanaan tullessaan katsomaan vauvaa.

Olen myös kuullut, että vanhan uskomuksen mukaan vauvalle ei saanut antaa lahjoja ennen kuin se oli syntynut, koska se toisi huonoa onnea. Tämä uskomus ei taida olla enää kovin valloillaan.

Olin todella otettu minulle järjestetyistä juhlista! Ihan kaikki kutsulistalla olleet eivät päässeet paikalle, mutta kymmenkunta meitä taisi olla. Juhlat pidettiin ystäväni kotona eli minun ei tarvinnut huolehtia mistään! Ei siivoamisesta, ei tarjoiluista, ei ohjelmanumeroista... Tulin vain paikalle silloin kuin oli käsketty. Tarjolla oli ihania herkkuja, niin suolaisia kuin makeita. Vauva sai lahjaksi paljon ihania vaatteita, leluja sekä lahjakortin lastentarvikeliikkeeseen. Lahjakortti käytettiin vasta viime viikolla ja sillä ostettiin Brion valkoinen pinnasänky.

Vauvakutsuillani kaikki eivät tunteneet toisiaan, joten teimme pienen esittelykierroksen ja kerroimme mistä tunnemme toisemme. Ystäväni jakoi kaikille laput, joihin oli tarkoitus kirjoittaa minulle toivotuksia ja vinkkejä vauva-arkea ajatellen. Tyttären synnyttyä sain ihanat laput luettavaksi ja tippa linssissä niitä olen lukenut. Juhlissa yhdessäolo ja kokoontuminen ystävien kesken oli pääasia ja nautin olostani täysin rinnoin (ja vatsoin!).

Viime sunnuntaina pääsin vieraaksi ystäväni baby showereille. Hänellä on laskettu aika tammikuun alussa. Olimme lähettäneet emännälle ennakkoon omat vauvakuvamme ja juhlakalun tehtävänä oli arvuutella kuka on kuka ja samalla pidettiin esittelykierros. Arvuuttelimme kukin paperille vauvan todellista syntymäpäivää ja -kellonaikaa, painoa ja pituutta sekä kirjoitimme lisäksi mitä mieleen tuli. Tuleva äiti saa laput sitten vauvan synnyttyä. Ystäväni sai lahjaksi muun muassa mahtavan vaippakakun sekä yhteisesti kerätyn lahjakortin. Lahjakorttiin osallistumisen lisäksi halusin antaa tulevalle äidille tissipaketin. Se sisälsi kymmenen paria tissilappujatissirasvaa sekä imetystyynyn. Tyyny oli siis oma imetystyynyni, josta oli puhetta heinäkuisessa postauksessa. Lisäksi ompelin syntyvälle vauvalle potkupuvun. Tissilapuista eli liivinsuojuksista olen myös kirjoittanut aikaisemmin.

Potkupuvun velourkangas on tilattu Myllymuksuilta, samoin tissilappujen värikkäät PUL-kankaat.  Osan tilkuista sain ystäväni kestovaippakangasjämistä. Aikaisemmat tissilaput ompelin vain PUL-kankaasta sekä Ikean huovasta, mutta uusissa versioissa on niiden lisäksi myös kuivaliinakangasta. Samaa kangasta käytetään myös kestovaipoissa ja se tulee ihoa vasten. Tissirasva on Ainun PureLan-voidetta, jota itse hölvään nänneihin edelleen joka päivä.

Pahoitteluni hämäristä kuvista. (Kuvat otettu kengät jalassa juuri ennen baby showereille lähtöä...)






maanantai 10. joulukuuta 2012

Ajatuksia joulusta

Kaikki ovat varmasti jo huomanneet joulun lähestyvän. Sitä ei voi olla huomaamatta kylillä ja kaupoilla. Kauppojen käytävät ovat jo viikkotolkulla notkuneet suklaalavoista ja kinkunrotjakkeet täyttävät pakastealtaat. Suhteeni jouluun ei ole koskaan ollut erityisen kiihkeä, innostunut tai odottava. Pidän kyllä joulusta, lähinnä siitä aatosta. En juurikaan pidä joululauluista. Pystyn toki elämään niiden kanssa, mutta en ole koskaan esimerkiksi kuunnellut niitä suunnitellusti ja omasta tahdosta kotonani. En juurikaan ole koristellut kotiani joulua varten eli joulukrääsä ei ole minua varten. Ikkunaan olen laittanut (saadun) kynttelikön ja tähden. Olen kuullut joidenkin vaihtavan jouluksi eri verhot! Kauhea vaiva! Joulukoristeiden laittamattomuuteen osasyynä ovat varmasti myös saamattomuus ja laiskuus... (Eräs sievä sydän oli meillä kerran ikkunassa vuoden ympäri..)

En ole koskaan viettänyt joulua itsekseni tai kaksin puolisoni kanssa. Olen myös muualla Suomessa asuessani matkustanut aina jouluksi kotiin. Jouluna kuuluu olla yhdessä perheen kanssa ja se parasta joulussa onkin. Aikuisiällä ja samalla paikkakunnalla asuessani olen kyllä mennyt aina omaan kotiin yöksi eli joulu käsittää tässä yhteydessä lähinnä jouluaaton. Herra T:n kanssa teemme molemmat vuorotyötä, joten joinakin jouluina olemme olleet myös töissä. Vaikka työvuoro olisikin osunut joulu(aato)lle, olemme muistaakseni käyneet silti molempien vanhempiemme luona.

Joka vuosi teen ja lähetän joulukortit. Lista on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä vuonna postiin on lähdössä 36 korttia. Kaikki varmaan osaavat arvata millainen kortti on tulossa... Esittelen kortin jahka muut saavat sen ensin postitse. Mitään superkekseliästä ei ole tiedossa! Sitä söpömpää kylläkin.

Monet odottavat innolla joulupöydän antimia, ylenpalttista herkuttelua ja pohtivat jouluna kertyviä kiloja. Meidän joulupöydässämme ehdottomasti parasta on äidin tekemä kinkun paistoliemellä maustettu kermakastike. Myös peruna, kinkku, kalat ja perunalaatikko päätyvät lautaselleni joidenkin höysteiden kera. Pidän itseäni kaikkiruokaisena, mutta omasta joulukattauksestani puuttuisivat rosolli, lanttu- sekä porkkanalaatikko. Joulun lounaaksi kuuluu itsestäänselvyytenä punaiseen maitoon tehty riisipuuro kaverinaan voisilmä, kaneli ja sokeri. Ehdoton jälkiruokaherkku on äiskän tekemä luumurahka, jonka pientä tuunaamista aion tänä jouluna ehdottaa. (Äiskä, ohje löytyy täältä.) Hilpeyttä perheessämme aiheuttaa väskynäsoppa a.k.a. sekametelisoppa, joka jakaa mielipiteet. Toisten ikiherkku, jota toiset (minä) ei ymmärrä.

Tänä jouluna olen ensimmäistä kertaa saanut koristella jouluvaloin myös pihaa. Ensimmäisen valoköynnöksen heitin terassin kaiteelle katsoakseni miltä se näyttää. Puolet köynnöksestä roikkuu rumasti töpselistä ilmassa terassin poikki ja itseni tuntien siihen jääkin. Toinen ulkovalosetti odottaa vielä isännän apua, koska siinä oli kummallisia liitoskohtia ja pituutta hieman enemmän, joten lisäkädet ovat tarpeen. (Meidät tuntien se jää ensi jouluun...) Keittiöstä löytyy kynttelikkö sekä hyllyltä ystäväni tekemä tonttu. Toinen tonttu pääsi lumeen terassin kukkalaatikkoon. Haaveilen oikeasta joulukuusesta ja omista joulukuusenkoristeista. Saattaa olla, että tyttären kasvaessa joulu tulee näkymään enemmän kotonamme.

Joululahjojen antaminen on minusta mukavaa. Varsinkin silloin, kun keksii saajan näköisen tai varmasti tarpeeseen tulevan lahjan. Tykkään antaa myös elämyslahjoja, jotka eivät ole varsinaisesti tavaraa. Elämyslahjoihin lasken myös lahjakortit, koska niillä saaja saa ostaa itselleen mitä tarvitsee. Lahjakortit ovat ehkä hivenen mielikuvituksettomia tai kolkkoja, mutta kaupan valinnalla pystyy hyvin personoimaan lahjaa. Herra T antoi minulle kerran lahjakortin Eurokankaaseen ja olin ikionnellinen! 

Osa tämän vuoden joululahjoista on jo paketissa ja osa hankkimatta. Hankkimattomista osa on jo tiedossa ja osa ei... Vielä on paljon aikaa, onhan!?






torstai 6. joulukuuta 2012

Pala unelmaa

Pahoittelen hiljaiseloa postauksien osalta. Olemme olleet tietokone- ja nettipimennossa monta päivää ja ennen pimentoa pakkauspuuhat veivät kirjoitusaikani. Olen piipahtanut netissä Herra T:n kännykällä, mutta sekin on ollut minulla käytössä vain jokusen kerran. Olen sen verran vanhanaikainen, että pidän enemmän oikean tietokoneen tai läppärin käytöstä. Varsinkin kirjoittaminen kosketusnäytöllä on minusta kovin hankalaa ja hidasta. Oma kännykkäni on vuosien takaista karvalakkimallia (T:n vanha) ja painostus oman lääpintäpuhelimen hankintaan on kova. Mutta siihen unelmapalaseen.

Pääsimme muuttamaan keltaiseen taloomme viime viikolla. Ensimmäisen kuorman toimme tiistaina puolikkaan talon kokoiseen kellariimme. Keskiviikkona tehty loppusiivous kuului edellisten asukkaiden kiinteistövälityssettiin, joten ilokseni ei tarvinnut rättiä heiluttaa! Loput laatikot, nyssykät, pussukat ja huonekalut kannoimme sisään keskiviikkona ja torstaina. Tai no, minä en tainnut kantaa yhtään mitään. Kiitos raavaille herroille! Minähän hoidin lasta. Tai no, äitini oli vauvaa hoitamassa. Mitä ihmettä minä tein?!

Marraskuun viimeisen yön vietimme uudessa kodissamme. Uni tuli hyvin. Lämmityksen kanssa on ollut hieman etsimistä, mutta onneksi isäntä hallitsee lattialämmitys- ja yösähkösysteemin sekä takan lämmityksen. Minun pitäisi seuraavaksi opetella takan sytyttäminen. Terveisiä isille, olet kyllä opettanut saunan kiukaan lämmityksen mökillä, täytynee harjoitella oppeja vielä täällä... Kaikki te eränkävijät voitte nyt lopettaa hihityksen. Lumitöihin päästiin samantien, muuttohan tapahtui parhaassa/pahimmassa lumimyrskyssä. Minä vastaan portaiden talvikunnossapidosta.

Suurimmat huonekalut löysivät paikkansa heti, koska nehän oli sijoiteltu päässäni jo asuntonäytössä. Vielä on kummallisia säkkejä ja laatikoita pitkin asuntoa, joiden sisältöä en ole kaivannut viikkoon. Voisikohan ne vaan viedä pois? Keittiön järjestys hakee muotoaan, haarukkalaatikon paikkaa on jo kerran vaihdettu. Kodinkoneet vaativat päivityksen tälle vuosituhannelle. Ne saimme vihdoin valittua, hankittua ja ne tuodaan meille ensi viikolla. Rosteria ja induktiota.

Asunto ei onneksi vaadi sen suurempia remontteja. Katto ja lattia on kunnossa. Kolmen makuuhuoneen seinäpinnat menevät uusiksi. Suunnitelmissa on valkoista maalia, mutta makuuhuoneen kohdalla saatan heittäytyä villiksi ja laittaa (krhm, laitatuttaa) vähän pystyraitahenkistä tapettia. Keittiö on hieman ysärihenkinen, mutta kaapit ovat hyvässä kunnossa ja ihan ookoot, joten sen suurempaan keittiöremonttin emme ryhdy. Yläkaappien ja työtason väliin jäävä kaakeliseinä on minun silmääni täysin kummallisen värinen, joten siihen olen uskaltautumassa laittamaan kaakelimaalia. Tämä on minun projektini. Isäntä maalaa/tapetoi kolme makuuhuonetta. Täysin tasainen työnjako, eikö!

Olen ehtinyt vasta kahdelle vaunulenkille vajaan viikon sisällä. Lumiset peltomaisemat ovat mahtavat! Jonkin matkaa saa kävellä autotiellä, koska ei ole kevyenliikenteenväylää. Se ei ole koitunut ongelmaksi, koska liikenne on niin vähäistä. Pimeällä emme ole vielä vaunuilleet, mutta heijastinkokoelmaa on jo kartutettu. Huomioliivit ovat hankintalistalla.

Tässä oli pikaisia kuulumisia. Kun pintaremontti aikanaan valmistuu, suunnittelin laittavani ennen ja jälkeen -kuvia. Kamerani on vilkuttanut viikon akun kuvaa ja laturi on ollut jossain laatikkojen syövereissä, joten en ole päässyt sen kummemmin kuvaamaan mitään.