lauantai 28. marraskuuta 2015

Jalkapeite tuplarattaisiin

Sain vajaa vuosi sitten ystävältäni huimaan suklaalevyn hintaan lapsillemme tuplarattaat (Emma Jule Twin). Viime talvena esikoinen pötkötteli tuplarattaissa kantokoppaan pakattuna ja isosiskolla oli lumisateen tai viiman yllättäessä jaloillaan huopa. Harmikseni rattaiden varusteisiin ei kuulunut jalkapeitettä. Nyt kuopuskin on jo niin iso poika, että istua nököttää rattaissa siskonsa lailla. Talven kolkutellessa ovella aloin toden teolla kaivata kyydissä pysyvää ja yhtenäistä jalkapeitettä.

Koska tuplarattaisiin kuuluva virallinen jalkapeite ei ilmaantunut itsekseen ovellemme, tein sellaisen itse! Piipahdus Eurokankaaseen, tikkikankaiden selaus ja valinta, kassalle ja kotiin. Sitten parin kuukauden odotus, että saan peitteen ommeltua!


Koska meidän kulmilla joutuu kulkemaan paljon autotien reunaa eikä meidän hiekkatielläkään ole katuvaloja, oli jalkapeiton näkyvyys ehdottoman tärkeä asia. En sentään lähtenyt edes harkitsemaan neonväristä kangasta, mutta heijastimiin panostin. Jostain syystä talostamme löytyy vino pino heijastinliivejä joka koossa, joten päätin purkaa yhdestä liivistä leveää heijastinnauhaa peitteeseen ommeltavaksi.


Peitteen päällimmäinen kangas on liukasta ja (ehkä vähän liian) kiiltävää, välissä on vanua ja lapsia vasten on fleeceä. Kaikki siis valmiiksi samassa setissä. Pitänee siis pahimmat tuulet ja lumipyryt poissa kintuilta! Malli ja tekotapa on hyvin yksinkertainen. Alla olevassa kuvassa näkyy peitteen muoto ennen ompelua. Huolittelin reunat saumurilla, ompelin parin-kolmen sentin levyisen yhtenäisen kuminauhakujan kaikkiin muihin paitsi yläreunaan. Taitoin yläreunan viitisentoista senttiä nurjalle ja ompelin kiinni. Sitten menin hiukan pylly edellä puuhun ja ratkoin pienet kolot kuminauhalle heti siihen kohtaan, johon yläreuna on taitettu (voiko vaikeammin selittää?). Pujotin kuminauhan pitkään kujaan ja ompelin ratkotut kolot kiinni. Mallasin kuminauhan kireyden peitteen ollessa rattaiden päällä ja lapset kyydissä.

Ompelin peitteen yläkulmiin tarranauhat, joilla saa peiton kiinnitettyä rattaiden runkoon. Tarranauhat asettelin päällekkäin niin, etteivät ne tartu "lepoasennossa" toisiinsa. Alemmaksi siis pehmeä puoli ja sen "selkää" vasten karhea puoli. Näin aseteltuna ne saa kätevästi kiinni runkoputken ympärille.






Ylläolevassa kuvassa näkyvät rattaiden omat heijastimet (kauniissa Suomen talvisäässä) eli jalkapeite tuo näkyvyyttä varmasti enemmän. Rattaissa on pieniä punaisia yksityiskohtia koriste- ja heijastinnauhoissa, jotka eivät ilahduta silmääni. Olen harkinnut niiden värittämistä mustalla tussilla. Onko kellään ajatuksia tai suosituksia minkälaisella tussilla ne kannattaisi peittää?

Jalkapeittoon olen varsin tyytyväinen!







tiistai 17. marraskuuta 2015

Isänpäivälahjat

Lyhyestä virsi kaunis. Tässä tämän vuoden isänpäivälahjat! Isännälle eli lasteni isälle ompelin kahdet bokserit. Oma isäni ja lasteni pappa sai keilakassiinsa ompelemani tilpehööripussukan.



 

Ps. Alimman kuvan alareunasta pilkistää syyskuussa (lähes) valmistunut pojan synttärilahja. Se on edelleen vailla viimeistelyä, mutta muistuttaa minua päivittäin. Oikeastaan sen voisi roudata kellariin loppusilausta odottamaan...

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Robotti-jumpsuit

Olen seurannut jokusen vuoden jumpsuit-hullutusta. En ole ihan päässyt sinuiksi sen vaatteen kanssa. Minusta se on todella kummallinen aikuisten päällä ja epäkäytännöllinen lasten päällä. Jotenkin se käytännöllisyys-ajatus liittyy vessassa käymiseen tai vaipanvaihtoon... Koko yläosa pitää riisua pois ja roikottaa vessan (tai vaikka mökillä huussin) lattialla? Lapseltakin riisua hihat ennen kuin saa vaipan pois? Entäs ne pottahommiin opettelevat lapsukaiset...?


Noh, pitäähän minun tässäkin asiassa pyörtää puheeni, edes hitusen. Ompelin poikaselle jumpsuitin ja onhan poika aivan hullun suloinen se päällä! Bongasin keväällä Robokopla-nimisen luomutrikoon Pehemiän nettikaupasta ja näin sen sieluni silmin hauskana jumppiksena pojan päällä. Ompelevalla ystävälläni sattui juuri sopivasti olemaan valmiiksi piirretyt kaavat oikeassa koossa tästä Ottobre 4/12 -lehden Jumpsuitista. Kankaaseen olen kyllä jo kajonnut yhden bodyn ja lippapipon verran, mutta jumpsuitia en ole puoleen vuoteen saanut tehtyä!



Kun vihdoin sain kankaan leikeltyä jumppista varten, tökkäsi projekti taas siihen vetoketjuun. Miksi kankaita on kaapit väärällään (ja lisää voisi aina ostaa, aahh), mutta vetoketjuja on vain se yksi purkillinen ja nekin aina väärän värisiä ja väärän pituisia. Samalla pähkäilin sitä samaa ongelmaa, että onpa sitten hankalaa kyllä tämän kanssa vaippoja vaihtaa...


Satuin vilkaisemaan ohjetta ja siinä puhuttiin vetoketjun mittaamisesta ja vetimien kiinnittämisestä. Metrivetoketjua, tietenkin!! Eli siis metritavarana myytävää piiiiitkää vetoketjua, johon vetimet kiinnitetään itse. Sitä käytin ensimmäistä ja edellistä kertaa tyttären päiväpeittoon vuosi sitten. (Onpa jotenkin kiusallista lukea vanhoja tekstejä...)

Mutta tällä kertaa edessä oli varsinainen älykkyys- sekä voimatesti. Ensin piti pähkäillä, että miten ja missä järjestyksessä ja mistä päin ne vetimet oikein ketjuun kiinnitetään, jotta toinen sulkisi ketjun ylöspäin vedettäessä ja toinen alaspäin vedettäessä.  Sain vetimen aivan sutjakasti ketjuun kiinni, mutta toisin päin se olikin aivan todella vaikeaa saada! En tiedä (enkä oikeastaan hakenut vinkkejäkään) miten se olisi kannattanut kiinnittää, mutta ei kerrota mun hammaslääkärille miten vetimet sain kiinni... Voitte vain kuvitella sitä hiljaisen tuuletuksen määrää illan myöhäisinä tunteina, kun mulla oli käsissä kahteen suuntaan avautuva vetoketju.

Vaippaongelmakin siis ratkesi kuin itsestään!