sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Eväsretki lähimetsään

Aivan kotimme lähellä sijaitsee upea Sipoonkorven kansallispuisto. Alueella on monipuoliset ulkoilumaastot hiihtolatuineen ja luontopolkuineen. Olen haaveillut tekevämme lasten kanssa lähimetsäämme retkiä, joilla ihmettelisimme ja ihailisimme maisemia, opettaisimme männyn ja kuusen eron, kuuntelisimme lintujen (joita emme kuitenkaan osaisi nimetä) laulua ja kasvattaisimme lapsemme arvostamaan luontoa.


Olen kansallispuiston alueellä käynyt toki monia monia kertoja, mutta lähinnä vaunu- tai juoksulenkillä. Kansallispuistosta löytyy myös Bisan maja, jolle teimme retken lauantaina. Tämä oli toinen kerta, kun pakkasimme mukaan myös eväät! Ensimmäinen eväsretki Sipoonkorpeen tapahtui pääsiäisenä pari vuotta sitten (klik!).

Olin ollut yövuorossa perjantain ja lauantain välisen yön. Yön hiljaisina tunteina selasin blogeja ja yhdestä niistä inspiroiduin (taas) hurjasti! Kirjoituksessa kuvattiin niin kivasti sitä iloa mitä pienet lapset saavat niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pillimehu kannonnokassa juoden. (Terveisiä Lähiömutsille!) Siltä istumalta päätin viedä lapset lauantaina eväsretkelle lähimetsäämme!


Reissuun lähdettiin poikasen päiväunien jälkeen, välipala-aikaan. Isosisko pakattiin pulkkaan ja pikkuveli rattaisiin. Repusta löytyi kotona paistetut juustokroisantit, pillimehua, vettä ja hedelmäruutat. Ei sen ihmeempää! Isosisko halusi pakata mukaan ämpärin, jossa oli kuulemma dinosauruksen munia sekä ystävällisesti kaksi lapiota. Kävelymatka meiltä hiihtomajalle kesti vajaan puoli tuntia. Puin itselleni vain aluskerraston sekä päälle tuulihousut ja kuoritakin, koska tulihan siinä hiki! Kaukaa viisaana otin fleecetakin sekä topparukkaset mukaan, koska hien laskeuduttua iskee aina vilu.


Bisan majan toiminta on jäänyt itselleni hieman epäselväksi, mutta metsästä polkujen varrelta löytyvältä levähdyspaikalta löytyy sen majan lisäksi myös nuotiopaikka. Halot täytyy ilmeisesti itse tuoda paikalle. Tultuamme paikalle nuotiossa hehkui vielä viimeinen kalikka edellisten piipahtajien jäljiltä. Seuraavalla kerralla mukaan voisi pakata halkojen lisäksi tikkuja ja vähän pullataikinaa...

 

Tovin leikittyämme ja peuhattuamme hangessa kävimme eväiden kimppuun. Kyllä maistui! Esikoiselle reissun kohokohta taisi olla majan läheisyydessä menevillä laduilla vilistävät hiihtäjät! "Äiti katotaan vielä vähän! Tuleeko sieltä vielä joku? Kato äiti nyt joku hiihtää!! Ei mennä vielä!" Tämä oli kovin kiehtovaa. Onhan tytöllä itselläänkin upeat mummin antamat Frozen-sukset, joilla on sinnikkään innostuneesti hiihdelty kotipihalla.
Lauantain sää oli niin kaunis! Lämpötila taisi olla siinä nollan kieppeillä, ehkä hitusen miinuksella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilmassa oli selkeästi kevättä. Auringon näkeminen lupailee kevään tuloa ja ennen kaikkea lisää valoa. Kun taivaalla ei ollut paksua pilvimassaa, saimme tepastella kotimatkankin ihanassa valossa, vaikka kello oli jo yli viiden.


Jotain äidin mieltä lämmittävää oli jäänyt tytön mieleen. Tyttö puhui illalla pappansa kanssa puhelimessa ja eväsretkestä ensimmäisenä hän halusi kertoa tämän: "Joku tyhmä aikuinen oli jättänyt sinne majalle roskan! Joo, me otettiin se mukaan ja vietiin omaan roskikseen!"

4 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa! Pitäis itsekin suunnata johonkin eeväsretkelle :) En vaan heti keksi kivaa paikkaa mihin pääsis kätevästi tuplarattailla tästä kotiovelta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva paikkahan voi olla ihan mikä vaan :) En tiedä missä päin maailmaa asutte, mutta varmasti tuplaratas-kävelymatkan päästä löytyy paikka, jossa voi pillimehun ryystää ja kroisantin mussuttaa :D Lapselle tarpeeksi eksoottinen retkipaikka on vaikka lähin bussipysäkki, maitolaituri, puisto, metsä, pellonreuna.. Retkelle vaan! :D

      Poista
    2. Jyväskylässä. Kyllä aina jotai luonnon reunaa löytyy :) Oon itse maalta kotoisin, niin ehkä mulla sit oli ajatuksena et pitäis olla joku "erikoisempi" paikka :D

      Poista
    3. Heh, sepä se! Mä olen kaupunkilainen ja mikä tahansa missä on puu tai pusikko käy luonnonhelmasta :D

      Poista