tiistai 15. joulukuuta 2015

Tärkeä oivallus ja kuvakimara pikkuvaatteista

Välillä hämmästelen (itsekin) sitä kuinka paljon saan aikaiseksi valmiita ja käyttökelpoisia vaatteita. Meillä on kuitenkin kaksi pientä lasta ja mies käy kokopäivä(vuoro)töissä. Kun sitä kuuluisaa omaa aikaa on vähän, on valittava mihin sen käyttää. Kesällä koin suuren ahaa-elämyksen ja oivalsin mikä tässä ompelussa niin kiehtoo.

Mies oli kesällä yhteensä yhdeksän viikkoa kotona pitäen vuosiloman ja isäkuukauden putkeen. Hän pesi ja maalasi (kahdesti) talomme ulkoseinät ja teki pihahommia. Minä hoidin lapset ja tiskit ja pyykit. Ja taas ne samat tiskit ja pyykit. Ja taas ne samat tisk.. Ikinä ei tullut valmista. Mies kertoi väliaikatietoja ja iloitsi taas yhden puolen talosta tulleen valmiiksi.

Tottakai minullakin olisi ollut mahdollista tehdä vaikka mitä. Lenkkeillä, liikkua, urheilla, harrastaa. Mutta mitä siitä olisi saanut? Hien, hyvän mielen ja olon? Olisiko hetihetiheti näkynyt tuloksia? Minä mitään liikkunut, minä ompelin! Ja ompelen edelleen. Tajusin ompelun antamat kiksit siinä, kun ihailin valmiiksi saamiani vaatteita ja esittelin niitä lapsen innokkuudella miehelle. Ja suurta mielihyvää sain, kun leikkelin kappaleiksi pinon kankaita ompelua odottamaan. Siinä ne herkulliset vaatteiden kappaleet odottavat minua ja vain minua. Osaan taikoa ne ihan oikeaksi vaatteeksi!

Kotiäitinä ollessani tarvitsen omia projekteja ja onnistumisen kokemuksia. Tottakai lapset ovat se projekti numero yksi, mutta kyllähän te tiedätte. Ihminen tarvitsee muutakin, eikö niin? Kankaat ja ompelua odottavat kangaskappaleet eivät kiukuttele, itke, intä vastaan. Ne (useimmiten) tottelevat ja käyttäytyvät mallikkaasti. Ja jos eivät, vika on minussa. Ja mikä ihaninta, ne voi pistää kiertoon, jos eivät miellytä..! Ompelu antaa paljon ja harvemmin kuluttaa. Ompelu on niin tyydyttävää! Tärkein pointti on se, että työn edistymisen ja valmiin tuotteen näkee heti. Uhraan aikaani liikunnalle sitten taas joskus. Ja tiedän varsin hyvin, että pitäisi jo nyt.

Tähän tuskin tarvitsee kirjoittaa, että lapseni ovat minulle rakkainta maailmassa enkä ikinä laittaisi heitä kiertoon. No, varmuuden vuoksi kirjoitin.

Näitä ompeluksia on tässä syksyn mittaan kerääntynyt ja kuvia sai kaivella tietokoneen kansioista. Kuvissa olevista vaatteista kaikki on ommeltu omille lapsille paitsi viimeisen kuvan pipo ja toiseksi viimeisen kuvan harmaa peplum-tunika. Kansioihin jäi vielä vino pino kuvia vaatteista, jotka odottavat vielä pääsyä saajilleen. Kuvakimara luvassa siis myös joulun jälkeen!
















6 kommenttia:

  1. Niin samaistun sun ajatuksiin :) Ja ihania vaatteita oot tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ihan yksin aatosteni kanssa!

      Poista
  2. Mä niin tiedän, mistä puhut! Ompelusta ja blogista on tullut mulle mielekkään työn korvike. Saa käyttää aivojaan, kokea onnistumisen tunteita ja iloita edistysaskeleista. Ja kaikki pätee tietty myös lapsiin, mutta niin eri tavalla ;)
    Kauniita vaatteita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, blogikin vielä! Hyvä mieli tulee, kun painaa julkaise-nappulaa :) Se, että heti näkee kättensä jäljen on kyllä niin palkitsevaa. Ja lasten kanssa sitä ei ihan hetihetiheti näe.. :D

      Poista
  3. Miun on pitänyt juuri tämä kirjoittaa, mutta teitkin sen puolestani :D ihan juuri noin ajattelen!! Ihana saada ommella ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Samat ajatukset samaan aikaan eri päissä :) Kirjoita ihmeessä tästä aiheesta. Varmasti tulisi vielä uusia nyansseja ja vivahteita, lukisin mielelläni :)

      Poista