maanantai 23. heinäkuuta 2012

Laukku pakattuna

H-hetki lähestyy hämmästyttävää vauhtia. Kotia on laitettu pikkuhiljaa ajatellen uutta tulokasta. Aamusella järjestelin lakanakaappia uusiksi, jotta vauva saa oman hyllyn pienille lakanoilleen ja pyyhkeilleen. Kummallisia laatikoita sitä nuorten ihmisten kaapeista löytyykään. Osa yläkaappien aarteista taisi olla jopa edellisen asukkaan (sukulaisen) tavaroita.

Uuden perheenjäsenen saapumiseen on varauduttu jo pakkaamalla sairaalakassia. Onpa muuten karu termi! Kassiksi päätyi muinaisen poikaystävän entisistä vakosamettihousuista muinoin tehty kassi. Sisältönä on muun muassa kotiinlähtövaatteet vauvalle ja kantoliina. Ihastuin ajatukseen, kun synnytysvalmennuksessa tuore äiti kävi esittelemässä pienokaistaan kantoliinan uumenista. Käynnin pointti taisi olla kyllä synnytyskokemuksesta kertominen, mutta oma huomioni meni itkun pidättämiseen ja vauvan ihasteluun. Saisimmepa jo omamme ihon toiselle puolelle!



4 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa, se lähestyy! Voi olla, että oletkin jo saanut vinkin, mutta laukkuun kannattaa pakata vauvalle pipo mukaan. Sairaalan pipo oli ihan kamala verkko. Sulla varmaan on joku ihana itsetehty. :)

    VastaaPoista
  2. Myssystä mainittiinkin muutamaan kertaan synnytysvalmennuksessa. Kaksikin myssyä on pakattuna, toinen saatu ja toinen tietääkseni minun vanha :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti oot muistanut pakata itselles suklaata mukaan palkinnoksi ja energianlähteeksi ;) Mulla se ja lakritsipussi oli tärkeimmät, kun en raskausaikana lakua uskaltanut syödä (verenpaineen nousun takia siis).

    VastaaPoista
  4. Hyvänen aika, herkkuosio on unohtunut! Täytynee korjata asia pikimiten. Mulla on käynyt sikäli hyvä tuuri, että lakua ja salmiakkia on uskaltanut syödä :P

    VastaaPoista