maanantai 23. helmikuuta 2015

Pojalle huppari ja äidille mekko

Siivosin taannoin komeroita ja purkasin viimeisen muuttolaatikon (kyllä, muutosta yli kaksi vuotta aikaa..). Laatikosta löytyi kolme ystävältä saatua Ottobre-lehteä, jotka olin sinne heittänyt odottamaan tutustumista. Silloin yli kaksi vuotta sitten. Sama ystävä antoi minulle pari viikkoa sitten myös uusimman Ottobre-lehden ja muistin taas ne kolme aiempaa. Niihin oli siis tutustuttava!

Tähän asti olen ommellut lasten vaatteet enimmäkseen ottamalla mallia vanhoista vaatteista. Olen ajatellut kaavojen olevan niin hankalia ja aikaavieviä. Selatessani edellä mainittuja lehtiä huomasin ajattelevani: "Ton mä teen, oh, ihana, toiki pitää tehdä. Joo, totakin kokeilen!" Tänään tartuin tuumasta toimeen ja piirsin kaavat Ottobre 1/15-lehden Crocodile-hupparista. (Mallista tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on nimensä mukaisesti krokotiilihuppari, mutta itse tein erikuvioisella kankailla.) Jemmassa oli toiselta ystävältä saatu jättirulla kaavapaperia, joka helpotti kaavojen piirtämistä huomattavasti.



Muokkasin kaavaa sen verran, että tein hihat vain yhdestä kappaleesta enkä erikseen etu- ja takakappaleesta. Hupun reunaan ompelin resorin. Hupparin etu- ja takakappaleet sekä huppu ovat Pappatunturi-nimistä luomujoustocollegea (Verson Puoti), hihat ovat samaa materaalia nimeltään Verkossa (Pehemiä) ja hupun vuori on mustaa tähtitrikoota. Hihoissa ja hupussa on mustaa resoria.

Mietin, että tällä hetkellä kokoa 68 käyttävä poikanen pukisi tämän 80 sentin kaavoilla tehdyn hupparin keväällä ja viimeistään syksyllä yllensä. Mutta mahtuihan se mukavasti myös 89-senttisen siskon päälle!




Olen saanut aikaiseksi myös mekon itselleni! Tällä kertaa mekosta ei löydy vetoketjuja eikä luukkuja. Kangas on täyttä viskoosia ja oikein mukava! Edellistä puuvillaista mekkoa pitää aina tarkistella, että onko se vaikka lattialta noustessa hilautunut pepun päälle, mutta tämä liuruisempi viskoosi laskeutuu kivemmin ja on sikäli huolettomampi. Eikä taida rypistyäkään! Tähän on otettu mallia perinteisesti vanhasta tunikasta. Kangas on  Eurokankaasta, nimeltään Beans ja halpaa kuin makkara (5,90€/m)!

 

2 kommenttia:

  1. Kiva huppari ja kaunis mekko! Itse en ilman kaavoja saisi aikaan mitään, kovasti helpottaa elämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Huomasin itsekin kuinka kätevää tuo kaavameininki on! Suurin tekijä taitaa olla leveä kaavapaperirulla, koska ennen kiroilin leivinpaperin, nitojan ja teipin kanssa! :D

      Poista