Olemme nyt puolen vuoden verran päässeet ihmettelemään eloa kahden lapsen kanssa. Puolessa vuodessa on todettu, että kyllä, samoista ihmisistä alkunsa saaneet lapset voivat olla niin erilaisia. Totta kai itsekin suhtautuu moneen asiaan rennommin, helpottuneemmin tai jopa eri tavalla kuin ensimmäisen lapsen kanssa. Mutta myös toinen lapsi opettaa vanhemmilleen uusia asioita!
Yksi iso asia, jossa Eero-kuopus on osoittanut olevansa ihan erilainen Inka-isosiskoonsa verrattuna on imetys. Jo ennen Eeron syntymää pohjustin Inkalle monet kerrat, että sitten kun vauva syntyy niin vauva on äidin sylissä syömässä tissiä usein ja tosi pitkään. Olet joka kerta tervetullut äidin syliin. Haet vain kirjan ja luetaan yhdessä ja vauva syö.
Tällainen pohjustus Inkalle siis siksi, koska sellainen rinnallaviihtyjä esikoinen oli ja sellainen oli ainoa kokemukseni imettämisestä. Tilanteessa kuin tilanteessa, kellonaikana minä hyvänsä, mielialalla millä hyvänsä, pirteänä ja väsyneenä, iltaisin tuntitolkulla, aina rinta maistui. Muutamia ensimmäisiä viikkoja Inka tunnnollisesti haki kirjan esille ja luettiin vauvan ruokaillessa. Siitä eteenpäin Inka ehti vain valita kirjansa, kunnes poika päästikin rinnasta irti, koska kiitos, söin jo. Toki kirja saatettiin silti lukea, tai sitten menin jatkamaan ruoanlaittoa.
Iltaisin esikoinen nukahti yleensä rinnalle syötyään rinnanpään aivan valkoiseksi luttanaksi. Saatoin katsoa pari jaksoa jotain hömppäohjelmaa tai sitten mennä nukkumaan vauva kyljessä syöden. Eeron ilta-ateriointi oli samaa luokkaa kuin päivällä, pikaryystö ja erikseen nukkumaan. Öisin sama homma: poika sängystään syliin, ryysk, ja takaisin sänkyynsä. Säntillisesti kahden tunnin välein.
Kaksikuisena huomasin Eeron imetyskuviossa uuden asian. Hän syö tasan silloin kuin on nälkä. Ja silloinkin vain sen verran kuin on nälkä eikä jää rinnalle hengailemaan. Varsinkin öisin tämä oli hyvin raskasta. Yöllä rinta joko kävi tai ei, yleensä ei. Saatoin kokeilla sata erilaista imetysasentovariaatiota, hyssyttelytahtia ja laulua, mutta välillä jokin kävi, välillä ei. Jaksoin yöllisiä narinoita ja rintaraivareita pari kuukautta, kunnes nelikuisena lääkäri totesi, että painoa ei ole tullut tarpeeksi. Pojalle lisämaitoa! Päivisin poika oli (ja on) kuin maailman tyytyväisin aurinko!
Siinä kuopus onkin opettanut meille ihan uuden jutun: vauvat heräävät öisin syömään! Esikoinen veteli kaksiviikkoisesta yöt nukkuen ja syömättä noin puolivuotiaaksi asti. Kuopus ei ole vielä nukkunut yhtäkään kokonaista yötä, mutta niin, se onkin vauva.
Toinen merkittävä erilainen tapa lastemme kesken on se, että Eero nukahtaa aivan itsekseen. On aina nukahtanut. Esikoinen nukahti iltaisin, kuten edellä jo kerroin, tissille. Päivisin hän nukahti liikkuviin vaunuihin tai pienen rullaamisen jälkeen parvekkeelle. Inkan vauva-aikaan asuimme vielä kerrostalossa ja ulos lähtiessämme hän saattoi huutaa kantokopassaan niin kauan, kunnes sain puettua itseni. Kun nostin kantokopan, hän vaikeni oitis. Pari ensimmäistä kuukautta Eero saattoi nukahtaa ihan rauhassa ilman huutamista eteisen lattialle haalarinsa päälle sillä aikaa, kun taistelin kaksivuotiaalle pihatamineita päälle.
Siitä opin, että hänellä on upea taito nukahtaa ihan itse. Laittaessani Eeroa terassille päiväunille hän saattoi nukahtaa siinä vaiheessa, kun kypärämyssy vedettiin pään yli ja tutti laitettiin suuhun. Senkin opin, että joku rätti päässä auttoi häntä nukahtamaan. Pikkuvauva-aikaan Eerolle laitettiinkin harso pään ja osittain kasvojen päälle ja tsädäm! pian hän jo nukahti. Puolen vuoden aikana en ole rullannut häntä vaunuissa nukahtamisaikeissa kuin ehkä viitisen kertaa.
Inkalle ei annettu tuttia ollenkaan, Eero sai sen pariviikkoisena. Inka sai korviketta ensimmäisen kerran kymmenkuisena, Eero nelikuisena. Inkaa imetin yksitoistakuiseksi, Eeroa puolivuotiaaksi. Inkalle hienonnettiin kaurahiutaleet, Eerolle heti samat (suolattomat) puurot kuin muullekin perheelle. Hellyyttävää, huojentavaa ja huvittavaa listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle!
Maailman ihanin ja rakkain tytär. Maailman ihanin ja rakkain poika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti