lauantai 18. heinäkuuta 2015

Salaisia ompeluksia

Kuulun Facebookissa ihanaan ompeluryhmään nimeltä Saumanvara. Ryhmässä järjestetään mielenkiintoisia ompeluhaasteita ja niihin saa osallistua halutessaan (ja ompeluajan riittäessä..). Kesän alussa ryhmässä käynnistettiin Salainen ompeluvaihto, jossa oli kaksi sarjaa: lasten ja aikuisten. Minä osallistuin lasten sarjaan yhdellä paketilla.

Haasteessa ommeltiin annetulle henkilölle kaksi tuotetta ja samaten itse sai kahden ompeluksen paketin. Tuotteen ei tarvinnut olla vaate, mutta ommeltu kuitenkin. Paketin saajasta annettiin tietoja, muun muassa koko, mittoja, värimieltymyksiä ja muita mielenkiinnon kohteita. Minä lähetin pakettini kolmevuotiaalle tytölle Oulun seudulle. Meille, tarkemmin ottaen tyttärelle, saapui paketti Seinäjoelta. Paketissa ei saanut paljastaa kuka sen on tehnyt ja lähettänyt. Paketin sai avata vasta sovittuna päivänä ja ryhmään ladattiin kuva saadusta asusta kantajansa päällä. Yhdessä sitten arvuuteltiin pakettien lähettäjiä. Kuinka jännittävää!

Lähettämäni paketti sisälsi t-paidan ja tyllihameen. T-paita on ommeltu Ottobren (3/12) Hoops-kaavalla ja kankaana on Paapiin ihana Linnea. Pienenä yksityiskohtana ompelin yhdelle paidan pupulle myöskin tyllihameen! Olin yksityiskohdan keksimisestä niin innoissani, että teki mieli taputtaa itseäni olalle!


Hameessa on alimpana kerroksena trikoohame ja vyötäröllä joustava resori. Ompelin tylliröyhelön kaveriksi vielä joustavaa tyllinauhaa (?). Käsittelin elämäni ensimmäistä kertaa tylliä ja vaikka ompelin ensin harjoituskappaleen omalle tyttärelle (vihreä hame, kuva alempana) ei ompelu sujunut mitenkään laulellen... Monta kerrosta tylliä, tyllinauha ja kaksinkertainen resori samanaikaisesti paininjalan alla oli aika rasittava tilanne. Ensi kerralla ehkä eri tekniikalla!

Näin kuvan tytöstä ompelemani asu yllään. Vaatteet näyttivät sopivilta ja tyttö iloiselta! Tytön äiti kertoi paketin saajan olleen hämmästynyt ikiomista vaatteista, koska hän oli kuulemma tottunut saamaan isosiskonsa vanhoja vaatteita. Toivottavasti asu pääsee käyttöön!




Omalle tyttärelle tein siis harjoituskappaleen samalla kaavalla Pupu Tupuna -trikoosta. Vihreä tyllihame ei ole niin liehuva kuin salaiseen pakettiin ommeltu. Paita on yksi tytön suosikeista ja hameen perään kysellään lähes päivittäin. Valitettavasti se ei ole paras hame tämän kesän pihaleikkeihin!
 

Tyttö sai siis oman salaisen pakettinsa Seinäjoelta. Olin aivan myyty heti kun näin pelkän kankaan! Paketista paljastui todella kaunis mekko sekä raitalegginsit ja tyttö ihasteli niitä oitis! Asu oli todella taidokkaasti ommeltu. Legginsien lahkeissa oli kaunis tähti- ja timanttiyksityiskohta. Harmikseni housuissa oli vähän liikaa kasvunvaraa meidän hoikkeliinille, meinasivat pudota päältä. Kankaita oli yhdistelty tosi kivasti. Tunnistaako joku tuon balleriinakankaan? Entä mekon kaavan? Sivuissa oli vielä hauskat pyöreät raitataskut.




Osallistuin salaiseen ompeluvaihtoon ensimmäistä kertaa. Kokemus oli kaikenkaikkiaan hauska ja jännittävä. Sinänsä oli onni ja helpotus, että minulle osunut kohde oli samanikäinen kuin meidän talosta löytynyt tyttö. Jos kohteeksi olisi sattunut vaikka jonkun ompeluryhmäläisen kouluikäinen poika, olisi haaste ollut huomattavasti vaikeampi!

Jos ja kun salainen ompeluvaihto järjestetään uudelleen, mietin tarkasti uskaltaisinko osallistua myös aikuisten sarjaan. Ventovieraalle naiselle ompeleminen ilman toisen näkemistä voisi olla jopa liian vaikeaa.. Ja kuinka tarkasti kuvailisin omia pukeutumismieltymyksiäni ilmoittautumisen yhteydessä..? Itsekään en oikein tiedä ja tunne omaa tyyliäni. Mutta joka tapauksessa lähtisin uudelleen tähän tempaukseen!


Ps. Järjestäjille iso kiitos!

2 kommenttia:

  1. Todella kivoja vaatteita nuo kaikki! Siis tekemäsi ja saamaan! Ja tuo tyllipupu on hieno keksintö. Minä ja ompelukone ei tulla ollenkaan toimeen, joten voin vain ihastella muiden ompeluksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Minna M! Minuakin ilahduttavat nämä kaikki :) Ainahan sitä voi viritellä suhdetta ompelukoneen kanssa uudelleen!

      Poista