perjantai 11. syyskuuta 2015

Vaatteita ystävien lapsille ja pari omalle

Välillä huomaan ilokseni kuinka paljon oikein ompelen. Toisinaan tulee parin viikon taukoja, kun koneet pölyyntyvät surullisina, mutta yleensä ottaen koneet hurisuttavat kankaita yhteen viikottain. Kuukauden tauosta ei taida olla edes kokemusta, onneksi!

Tämä postaus on lähinnä kuvakimara vaatteista, joita olen ommellut ystävien lapsille ja omalle pojalle. Osa on lahjoja, osa tilaustöitä. Tilaustöitä pyrin tekemään melko vähän, koska niissä on aina omat haasteensa. Ajankäyttö ja hinnoittelu ovat niistä suurimmat. Lahjoiksi on ihanaa ommella vaatteita, koska niitä ei tarvitse epäonnistuessaan antaa kenellekään ja niihin saa käyttää aikaa miten lystää. Kunhan merkkipäiväksi saa valmiiksi...

Naapurin tytölle päiväkotiasuja.

Peplum-mekko venytetyllä ja rullapäärmeellä ommellulla helmalla.
Kaava Ottobre 1/15, koko 122, digitrikoo ostettu Jyväskylän kangaskaupasta.

Saman Peplum-kaavan yläosalla ommeltu ja yksiosaiseksi muokattu tunika.

Sivuissa taskut.

Ystävän pojalle 2-vuotislahjaksi paita.
Kaava Ottobre 6/12, koko 98, kangas Paapiin Siiri ja Myyry.

Kaksi vaatesettiä lähipiirin uusimmalle tulokkaalle, joka viimeisimmän tiedon mukaan vielä kohdussa viihtyy.

Warmly Wrapped -kietaisubodyn kaava Ottobre 6/13 koko 56.
Giant Triangle -housut samasta lehdestä, vyötärölle ommeltu resori kuminauhan sijaan.

Samat kaavat ja koot, myssyn kaava samasta Ottobre 6/13 -lehdestä.

Omalle poikaselle body Pehemiän Robokopla-luomutrikoosta.
Kaava Kisuliini, Ottobre 6/12, koko 86.

Samalla kaavalla ommeltu body.
Trikookangas nimeltään Poikien jutut.

9 kommenttia:

  1. Ihania :) Nyt vähän harmittaa, etten tilannut itse tuota robokoplaa. On niin kivan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kätsä! Robokopla-kangas on minustakin niiiin ihanaa! Kuvio on tosi kivan kokoista ja väri mainio. Onhan sitä vieläkin myynnissä! (Vai ehditkö siis juuri tehdä tilauksen..)

      Poista
    2. Joo Pehemiällä näyttää olevan. Tilausta siis vaan tekemään :) Robokopla on niin huippu!

      Poista
  2. Ihana tuo peplum mekko! Satutko muistamaan että mistä koosta alkoi tuon kaavat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peplum on kyllä kiva malli. Ja ihanan helppo! Ei mitään ylimääräisiä kommervenkkejä (ja riskejä, heh!). Kaavat alkavat koosta 98cm :)

      Poista
    2. ^^ Eiku anteeks, ei tarvitsekkaan vastata tähän! Oliki yhdes toises blogis ilmeisesti samal kaaval tehty ja siel olin jo kysyny asiaa :D

      Poista
    3. Oho olitki ehtiny jo vastaa. Kiitos! :) Ihania nää sun vaatteet muutenki.

      Poista
    4. Heh, ei mitään! Peplum on aika suosittu malli ja näkyy varmasti monessa blogissa :) Kiitos kommenteista Mamappétit, tule toistekin!

      Poista