Ja se oli viime lauantai. Päivä alkoi sillä, että isäntä nousi tyttären kanssa aamutoimiin. En varsinaisesti jatkanut enää nukkumista, mutta yhtä virkistävää oli jäädä peiton alle vain pötköttelemään. Virkistäväksi sen teki se, että joku muu otti vastaan esiuhmaikäisen ajatukset ja iteite-toiveet. Vessassakäynnit ja pukemiset ovat alkaneet pikkuhiljaa muuttua tapahtumiksi, jotka mielelläni skippaisin. Kyseisten tapahtumien kuitenkin ollessa pakollisia ne on elettävä ja otettava ilolla vastaan.
Vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen tyttö on oppinut hienoja taitoja, mutta joskus olisi vain kätevämpää ja nopeampaa, että äiti/isi pukisi vaatteet (oikeassa järjestyksessä) tai riisuisi vaatteet vaippoineen. Olin ajatellut uhmaiän ja omien hermojen koettelu -vaiheen tulevan vasta loppuvuodesta, mutta kappas, sieltähän se ryminällä tulee jo!
Mutta siihen lauantaihin. Ajattelin ensin kirjoittaa otsikoksi Voimaannuttava lauantai, mutta ensimmäisessä sanassa on jotenkin ällöttävä huuhaa-lataus, joten päädyin arkisempaan virkistävä-sanaan. Isäntä teki toiveestani aamupalaksi puuroa, koska se on yksinkertaisesti parempaa ja pehmeämpää kuin minun keittämäni. Aamupalan jälkeen tytär kiikutettiin yökyläkamoineen mummolaan. Ja se oli yksi asia mikä teki viikonlopusta virkistävän (tai voimaannuttavan).
 |
| "Vaamiss!" |
Tähän on varmasti turhaa edes alkaa jauhaa mitään itsestäänselvyyksiä äidinrakkaudesta tai siitä miten voi tuntua hyvältä viedä lapsi välillä (yö)hoitoon. Olen varmasti parempi äiti, kun lapsi on välillä toisaalla.
Kotiintultuamme teimme lounassalaatit ja söimme ne letkeästi sohvalla digiboksin hömppäaarteita katsellen (tais olla Hyvät ja huonot uutiset sekä Poliisit...). Sohvalla ja television ääressä syöminen on jäänyt lapsiarjessa enää iltoihin tytön ollessa nukkumassa, joten valoisaan aikaan sohvalla mässäily tuntui jo lähes rikokselta. Lounaan jälkeen isäntä katosi autotallin ja kellarin uumeniin ja minä aloitin haahuilun. Mitäs sitä tekis? Blogia, ääh. Ompelen? En keksi mitä. Mutta en todellakaan siivoo!
Lopulta otin vajaan puolen tunnin päiväunet! Unien jälkeen tartuin sittenkin saumuriin ja tuunasin vanhoja housuja. Ompeluprojektin jälkeen aurinkoinen ilma alkoi pitkästä aikaa houkuttaa. Isäntä lähti mukaan kiertämään Bisajärveä! En edes muista milloin olisimme olleet viimeksi kahdestaan lenkillä. Ilma oli mainio ja maaston kunto metsäpoluilla tuntematon. Reitin varrelta löytyi leskenlehtiä, mutaa, jäätä, lunta, kuivaa maata ja lahoavat pitkospuut. Bisajärvi oli enimmäkseen jäässä.
Lauantain kruunasi kaverin 31-vuotisyllätysjuhlat Ravintola Salvessa. Läsnä oli parikymmentä juhlijaa ja tunnelma oli hilpeä. Salven ruoka ei jättänyt ketään nälkäiseksi, sen verran täyttäviä satavuotiaan seiloriravintolan annokset olivat. Omalta lautaseltani löysin alkupalaksi suolakurkkuja smetanan ja hunajan kanssa, pääruoaksi läjän perunamuusia, lihapullia ja suolakurkkuja sekä jälkiruoaksi vadelmasorbettia kinuskikastikkeella. Nälissäni unohdin ottaa kuvia annoksista, mutta kyllä kaikki tietävät miltä lihapullat näyttävät...
Seurueen loput jäsenet taisivat jatkaa iltaa vielä aikaiseen, mutta isännän ja minun piti kiirehtiä kotiin keskiyön paikkeilla. Aamulla odotti aikainen herätys ja sunnuntaivuorot töissä. Kesäaikaan siirtyminen meinasi myöhästyttää meidän töistä, mutta onneksi älykkäät puhelimemme tajusivat itse siirtää aikansa kesään päin ja herättää meidät oikeaan aikaan!
Otsikko olisi voinut olla Virkistävä viikonloppu, mutta sunnuntain aamuvuoro rokotti toisen päivän pois. Aamuvuoron jälkeen juhlimme vielä siskonpojan synttäreitä, onnea vielä huomiselle aprillisankarille!
