torstai 16. tammikuuta 2014

Aikuistumisen selvät merkit

Olen selvästi huomannut elämässäni aikuistumisen merkkejä. Täytin viime marraskuussa kolmekymmentä. Luku ei sinänsä kerro mitään, mutta pieniä yksityiskohtia elämässä on muuttunut. Listaan huomioistani nyt muutaman.
 
Lapsen saamisen myötä moni asia on muuttunut. Äitiyttä en varsinaisesti tässä ota esille, mutta maininnan se toki ansaitsee. Arki lapsen kanssa on tuonut elämääni monia muutoksia. Yksi niistä on puuron lisukkeet. Puurooni on aina kuulunut voisilmä (voi tai margariini, se ja sama) ja puurolautasen kaveriksi maitolasi. Olen kammonnut ajatusta puuroon sekoitettavista marjoista ja varsinkin hedelmistä. Voin toki syödä ne erikseen, omalta lautaseltaan. Mutta kuka nyt laittaa suolaisen puuron joukkoon jotain makeaa??
 
Noh, lapsen kanssa sitä yrittää olla esimerkillinen terveellisten elämäntapojen suhteen, joten olen useaan kertaan uhrautunut laittamaan voisilmällisen puurolautaselliseni reunalle marjoja. Olen jopa nauttinut puuromarjayhdistelmästä, järkyttävää! Hedelmillä sotkettuihin puuroihin en kyllä kajoa. Vielä?
 
Seuraava aikuistumisseikka koskee pyykinpesua. Tässä kohdassa mainittakoon, että nämä huomaamani seikat voivat olla järkytyksiä monelle lukijalle. Ne saattavat tuntua jopa paljastuksilta, noloilta ja oudoilta. Takaisin pyykinpesuun. Sain noin kuukausi sitten anopilta (tietääkseni) elämäni ensimmäisen tahranpoistoaineen. Olen käyttänyt sitä kerran. Kokeilin tahranpoistoainetta samassa koneellisessa kahteen eri vaatteeseen. Valkoisessa isännän t-paidassa oli mustikkakeittoa, tuli puhdasta. Valkoisessa bodyssa oli mandariinin mehua, läikkä jäi. Saatan kokeilla toistekin.
 
Kynttilät! En ole koskaan ollut kynttilänpolttaja, fiilistelijä, tunnelmoija. Kynttilät ovat pelottavia ja aiheuttavat heti tulipalon, kun silmä välttää. Kerran Oulun aikana luin tenttiin ruokapöydän äärellä ja kynttilä paloi vieressä. Vessaan mennessäni sammutin sen. Parvekkeella olen jokusen kerran lyhdyssä polttanut kynttilää, kivalta on kyllä näyttänyt! Olen vuosien saatossa saanut lahjoiksi lukuisia kynttilöitä ja kauniita kynttilänpolttoastioita. Valitettavasti ne olivat pitkään koristeina kirja(hylly)kaapissa.
 
Nyt talossamme on takka, jonka päälle on kertynyt upea kokoelma erilaisia kynttilöitä. Olen polttanut niitä talven aikana lähes päivittäin! Oikein nautin niiden luomasta tunnelmasta ja välkkyvästä valosta. Mutta en edelleenkään voisi edes harkita laittavani palavaa kynttilää muualle. Takan päällä ne ovat tarpeeksi korkealla lapsesta käsistä ja omista huitomisistani. Jalusta on palamaton eikä lähellä ole verhoja. Metrin päässä oleva kangastaulu kyllä vähän arveluttaa. Kaiken tämän hulluttelun lisäksi olen ihan itse ostanut kynttilöitä, kun edelliset ovat palaneet loppuun!

(Myös takan sytyttämisessä olen nykyään melko pro.)
 
Kuva marraskuulta. Nyt kokoelmaa on kasvatettu
kaapeista kaivetuilla kynttilöillä.
 
Olen aina nukkunut ilman rihmankiertämää. Olen järkyttyneenä kuunnellut tarinoita villasukat jalassa nukkuvista ihmisistä. Ei sukat jalassa yksinkertaisesti voi nukkua! Lapsen saavuttua elämäämme oma yöllisten sängystänousujen määrä kasvoi huimasti eikä talossa hyppely ilman vaatteita tuntunut enää mukavalta. Lisäksi nyt talvella torpassamme on niin viileää, että nukun mielelläni jotain ylläni. Ja villasukat jalassa. Tähän asti yöpukunani on ollut mikä lie toppi ja trikoohousut. Ennen joulua ostin aikuisiäin ensimmäisen pyjamani.

Lähikesinä olen huomannut laittavani grillimakkaran kaveriksi sinappia. Sinappia, sitä pahaa, mutta kauniinväristä mönjää. Mutta ketsuppia silti suurempi osa, hyvänen aika!

Ruoista puheenollen, olen aina pitänyt kaikista kirpeistä hedelmistä. Edelleen rakastan verigreippiä ja kiiviä, mutta omenoissa makuni on mennyt nössömpään suuntaan. Ennen valitsin aina vihreitä omenoita, niitä tummemman vihreitä, ei mitään hailakoita. Nykyään pussiin sujahtaa melko usein jauhoisempia ja valjummanmakuisia punaisia omenoita. Niitä rouskuttelemme tyytyväisinä koko perhe.

Ystäväni kanssa tuli tämä aihe puheeksi ja hänkin on tehnyt terävän huomion koskien aikuistumista. Ennen vanhaan silloin nuoruudessa useat tapaamiset, näkemiset ja treffit keskittyivät erinäisten nesteiden nauttimiseen, mutta nykyään suurta pääosaa esittää ruoka. Joko itsetehty tai ravintolassa nautittu. Monien ystävien kanssa ruoan nauttiminen yhdessä on itsestäänselvyys, tapahtui se sitten kylillä tai jonkun kotona. Pingalen luota ei saa lähteä nälkäisenä.

Yksi varma aikuisuuden merkki on se millä termillä puhuu puolisostaan. Pitkään selitin poikaystävästäni, mutta nyt se tuntuu kaukaiselta ja jopa vähän hihityttävältä. Emme ole naimisissa, mutta en silti kerro tutuille kuinka ihana avomieheni on. Terminvaihtamisvaihe kesti jonkun aikaa, mutta nyt se tuntuu jo tutulta. "Mun poikaystävä, tai siis kai se niinku mun mies on nykyään, niin harrastaa sellaista jotain polkupyö..." Mutta mitä termiä mieheni minusta käyttää..?

Jännityksellä, pelolla ja kauhulla odotan milloin alan pitää kahvista, oluesta, punaviinistä tai suklaasta.

Oletteko te, arvon lukijani, huomanneet yhtä merkittäviä tai huolestuttavia aikuisuuden merkkejä omassa elämässänne?

 

7 kommenttia:

  1. Jep, ostin JOULUVERHON! Sain sen alas jo tänään. Ja normiverhon SILITETTYNÄ tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Rouva V. Kertomasi seikat ovat todella huolestuttavia. Jouluverhot ja silitys, huhh!

      Poista
    2. Onko "aikuistuminen" vaan hiukan parempi tapa sanoa "ikääntyminen"?

      Poista
  2. Apua, mähän olen aikuistunut näiden merkkien mukaan jo vuosia sitten! Mutta puuroon en kyllä marjoja tai soppia sotke, silloin harvoin kun sitä syön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oletkin aina ollut vähän kypsemmän oloinen. Todella hyvällä tavalla. Ainoa puuro johon sotketaan soppaa on peruskoulun ohrapuuro eikä sitäkään enää mistään saa...

      Poista
  3. Mun aikuisuus alkoi jo vuosikymmen sitten, kun en enää tunnistanut ihmisiä Suosikin ja Demin kansikuvista. Se oli kova isku vanhalle populaarikulttuurin (musiikki ja leffat) suurkuluttajalle.

    Sen sijaan viime vuosina en ole huomannut oikein mitään orastavaan seniiliyteen viittaavaa. Mutta se johtuu varmaan siitä, että oon ollut jo viimeiset 5 vuotta aikamoinen epä-bailaaja, joka arvostaa maailman eniten mm. rutiineja, säännöllisyyttä ja aikaisia aamuja. Noi mainitsemasi muutokset makumieltymyksissäkin on jo koettu, joten nyt odotan enää sitä päivää, kun alan pitämään kettukarkeista ja ligöörikonvehteista.

    Hauska muuten toi puurojuttu. Mä en voi sietää voisilmää puurossa ja olenkin aina mieltänyt sen vanhojen ihmisten hommaksi isovanhempieni harrastettua sitä. a.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuvien tuntemattomat ihmiset, kuulostaa tutulta! Stigin ja Robinin saatan vielä tunnistaa. Kettukarkit ja konvehdit, yyhh!!

      Poista