torstai 20. marraskuuta 2014

Ikuisuusprojekti: puhelinpöydän entisöinti

Muutettuani lähes kahdeksan vuotta sitten Oulusta takaisin Helsinkiin sain uuteen yksiööni vanhan matalan puhelinpöydän. Tai pieneksi senkiksikin sitä voisi kutsua? Pöytä on ollut vanhempieni kotona ja peräisin se on äitini isän kotoa. Sen tarkkaa ikää tai valmistusvuotta on vaikea sanoa, mutta sata vuotta tuskin on kovin kaukana totuudesta.

Uudessa Lauttasaaren asunnossani sain hienon idean alkaa entisöidä vanhaa puhelinpöytää. Valkoinen maali oli lohkeillut ja jostain kohin se irtosi houkuttelevasti ihan kynnellä. Kaivoin esiin mattoveitsen ja työnsin sen terän maalin alle. Kuinka hauskasti se lohkeillen irtosi kämpän lattialle!



Mutta sitten koitti hetki, kun vanha maali ei enää kivasti ja helposti irronnutkaan ja projeti jäi niille sijoilleen (kuvat yllä). Samoihin aikoihin olin tavannut isännän ja ensimmäisenä jouluna sain häneltä lahjaksi (muun muassa) hiomakoneen! Kaunis ajatus projektini loppuunviemisestä sai kuitenkin odottaa vielä seitsemän vuotta! Se vaati yhteenmuuttamisen kerrostaloon ja myöhemmin vielä omakotitaloon, autotallilliseen omakotitaloon.

Inspiraatio projektin loppuunsaattamiseen seitsemän vuoden jälkeen sen aloittamisesta lähti siitä, kun tytär alkoi kiinnostua huoneessaan olevasta nukkekodista. Se on ollut korkean lipaston päällä ja hän on alkanut raahata vessan jakkaraa yltääkseen leikkimään nukkekodilla. Lupasin hänelle uuden ja matalamman pöydän, jotta leikkiminen olisi helpompaa. Kyseinen nukkekoti on äitini lapsuudesta ja hänen Olof-isänsä tekemä. Sama nukkekoti oli kuutisenkymmentä vuotta sitten saman puhelinpöydän päällä!

Entisöintiprojektin loppuunsaattaminen vaati myös sen, että isäntä kantoi puhelinpöydän kellarista autotallin puolelle ison pahvin päälle, asetti esille kaksi toimintakuntoista hiomakonetta, toinen pölynimuriin liitettynä. Esillä oli myös hiomapapereita eri karheuksilla, terävä tapetinpoistolasta, hengityssuojain sekä kuulosuojaimet. Emäntä on hyvä vaan ja käy hommiin!

Koska projekti oli minulle laatuaan ensimmäinen, piti kaikki aloittaa mm. hiomakoneen käytön itsenäisestä opettelusta. Enimmäkseen maali lähti sillä tapetinpoistolastalla. Hioa jurrutin molemmilla koneilla (ei vieläkään käynyt selväksi mitä eroa niillä on), mutta niilläkään en saanut irrotettua vanhaa maalia joka kolosta. Jos ei lähde, saa olla! Alla kuva hiotusta ja uutta maalia vailla olevasta versiosta.




Hain ihan itse rautakaupasta maalia: valkoinen kiiltävä Helmi-kalustemaali. Maalasin sitä telalla ja pensselillä kahteen kertaan, maalausväli oli noin vuorokausi. Puhelinpöydän kaappi oli sisältä puunvärinen, mutta innostuksissani halusin maalata myös sen. Laatikon sisuksen puolestaan jätin entiseen kuntoonsa... Takalevy oli alkuperäisessä kunnossaan tummaa vaneria ja myös sen maalasin.

Toki viimeistelykin vaati jotain epämiellyttävää ja ylitsepääsemätöntä, että (melkein) valmis pöytä jäi autotalliin moneksi päiväksi. Puhelinpöydän ovi ei mennyt enää kiinni! Saranat olivat ajan saatossa hieman löystyneet ja maaliakin taisi ovenraossa olla paksulti. Kaiken lisäksi olin maalannut saranoiden ruuvien päältä. Minun olisi pitänyt isännän autotallista löytää jotain jolla olisin keplotellut ruuvit ruuvattavaan kuntoon sekä mahdollisesti taas hioa tietystä kohdasta ja taas maalata vähän. Ääähh, liian vaikeaa...

Mutta eräänä iltana tultuani jostain kotiin puhelinpöytä oli kannettu sisälle eteiseen. Sen ovi oli nätisti kiinni ja avattavissa! Isäntä oli taikonut sen käyttökuntoon! Tyttären nukkekoti siirrettiin arvoiselleen paikalle paremman leikkietäisyyden päähän.

Olofille terveisiä pilvenreunalle!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti