perjantai 10. heinäkuuta 2015

Blue Rain -bodyt

Tilasin puolisen vuotta sitten Ottobre-lehden ja siitä klikkaukselta lähtien ompelukseni ovat päässeet ihan nekstille levelille! Alkuvuodesta pääsin myös Facebookin Saumanvara-ryhmään, joka on täynnä taitavia ompelijoita: sekä tällaisia kotiharrastelijoita että aivan rautaisia ammattilaisia. Ryhmässä olen saanut lukuisia arvokkaita vinkkejä, neuvoja, inspiraatioita ja tsemppauksia ompeluksieni suhteen. Nyt sitä huomaa itsekin kuinka ompelemani vaatteet ovat kehittyneet!


Ottobre-lehden myötä olen innostunut kaavoista. Ennenhän en juurikaan niitä käyttänyt. Koska niitä ei ollut... Olihan minulle tullut vuosikausia Suuri Käsityö -lehti, mutta se keskittyy minun makuun liiaksi neulomiseen, virkkaamiseen ja muuhun värkkäämiseen (SK:n kestotilauksen viimeinen numero tulee minulle syyskuussa). 

Uusimmasta Ottobrestä (4/15) ompelin ensimmäisenä Blue Rain -bodyn koossa 86. Päätin kaivella kangasvarastojani ja sieltä löytyi vartavasten pojallemme hankitut trikoot. Kankaat on ostettu yli vuosi sitten enkä valitettavasti yhtään muista mistä. Nyt vasta sain aikaiseksi ommella hänelle ihan oikeilla kaavoilla tehdyt bodyt. Yhden bodyn pojalle tein sairaalastalähtövaatteeksi ja se on kyllä.. miten sen sanoisi... hellyyttävä. Ei kaavoja, ei kanttauksia. Nytkin resorikanttaukset ovat mitä ovat, mutta ne sentään ovat.

Ja mitkä bodyjen sivusaumoista pilkistävätkään?! Pingale-nimilaput! (Niistä lisää myöhemmin!)






3 kommenttia:

  1. Kivannäköinen malli tuo, pitänee laittaa kokeiluun myös :) odotan mielenkiinnolla onpelumerkeistä lisätietoa, jossain vaiheessa olisi niitä tarkoitus tilailla.

    VastaaPoista
  2. Kivannäköinen malli tuo, pitänee laittaa kokeiluun myös :) odotan mielenkiinnolla onpelumerkeistä lisätietoa, jossain vaiheessa olisi niitä tarkoitus tilailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin se malli kovasti houkutteli ja neppareiden vähyys ilahdutti! (Mallissa taisi tosin olla kolme nepparia..) Tuo kirjekuoripääntie voi olla ryömivälle vauvalle käsittääkseni vähän tylsä, jos ryömii ulos liian löysästä pääntiestä :D Mutta toivottavasti kyseiset bodyt pysyvät meidän konttivan ja seisoskelevan kaverin päällä :)

      Poista