tiistai 26. marraskuuta 2013

Feta-punajuuririsotto

Rakas ystäväni teki eräänä päivänä tietämättään upean palveluksen. Olimme menossa heille Inkan kanssa kyläilemään ja hän oli (perinteisesti) valmistanut meille lounasta. Udellessani mitäs me tänään syödään sain vastaukseksi sanan punajuuririsotto. Sydän jätti yhden lyönnin välistä, kielelleni ja mielelleni tuli muistikuva kamalista säilykepunajuurista. Kiva, en ookaan koskaan maistanut, taisin sopertaa.
 
Ensinnäkin täytyy myöntää, että edes näin kypsään ikään päässeenä en ole tainnut koskaan syödä oikeaa risottoa. Risottoihin ei siis lasketa sitä ala-asteen riisi-herne-maissi-paprika-settiä, joksi minäkin risottoa joskus luulin. Ei siinä mitään, sekin oli kyllä hyvää. Toisekseen, en luonnollisesti ole oikeaa risottoa koskaan tehnytkään. Olen jotenkin kuvitellut sen olevan monimutkaista ja vaikeaa. Mutta pah, kätevin ruoka pitkään aikaan! Kaiken maailman pastasetit on kyllä kokeiltu, mutta nyt ruokarepertuaariini tulevat risottosetit!
 
Ystäväni punajuuririsotto fetalla ilahdutettuna oli taivaallista! Taisin pari kukkurallista sitä syödä. Se niistä punajuuriennakkoluuloista. Feta kuului annokseen kuin voisilmä puurooni, samoin kuin smetana borssikeittoon. Lyömättömiä yhdistelmiä.
 
Viime viikolla sain vihdoin hankittua ainekset punajuuririsoton valmistusta varten. Ennen kokkausta konsultoin vielä ystävääni tarkemmista yksityiskohdista. Ohje on osittain hänen päästään, minun päästäni ja osittain risottoriisipaketin kyljestä, olkaa hyvät!
 
 
Feta-punajuuririsotto
 
  • noin 8 punajuurta
  • juoksevaa hunajaa
  • oliiviöljyä
  • 3 dl risottoriisiä
  • 1 sipuli silputtuna
  • 2 valkosipulinkynttä silputtuna
  • 4 dl kasvislientä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 1 dl parmesaanijuustoa raastettuna
  • 1 dl kermaa
  • 2 rkl voita
  • suolaa
  • mustapippuria
 
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori punajuuret ja pilko ne kuutoiksi. Lado ne pellille. Levitä päälle juoksevaa hunajaa sekä oliiviöljyä. Kypsennä punajuurikuutioita uunissa puolisen tuntia.
 
Punajuurten kypsyessä pilko sipulit ja mittaa valmiiksi muut ainekset. Soseuta sauvasekoittimella puolet punajuurista ja jätä loput kuutiot lämpimään uuniin. Keitä kasvis- tai kanaliemi.
 
 
Kaada kattilaan muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä ja lisää riisit. Kattilan lämmettyä lisää silputut sipulit. Sipuleiden pehmennettyä kaada joukkoon desin verran kasvislientä. Sekoita, kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Lisää taas joukkoon desi kasvislientä ja desi valkkaria. Anna riisin kypsyä miedolla lämmöllä koko ajan hämmentäen.
 
Lisää pikkuhiljaa loput kasvisliemet ja valkkarit. Jatka risoton keittämistä, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää kerma, raastettu parmesaani ja voi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi punajuurisose sekä uunissa olleet kypsät kuutiot. Sekoita.
 
Lisää annoksen päälle murustettua fetaa ja nauti!
 
 
Kaikkiruokainen tytär sai risottonsa seuraksi raejuustoa fetan sijaan.
Hän söi pelkät raejuustot.

maanantai 25. marraskuuta 2013

30+6+1

Otsikosta voisi päätellä ihan mitä vaan. Selvennettäköön heti alkuun, että otsikon numerot ovat vuosia. Kyseiset numerot tarkoittavat parin lähimmän viikon sisään mahtuvia merkkipaaluja. Suurin luku tarkoittaa ikääni. Täytin viikko sitten kolmekymmentä vuotta. Olen siis aikuinen. Nuoruus loppui oikeastaan jo lokakuun lopussa, kun olin ystäväni kanssa PMMP:n viimeisellä keikalla. Fiilis jäähallilla oli ihan mieletön, nessut loppuivat jo muutaman ekan biisin kohdalla.
 
 
Muistelen kaiholla menneiden vuosien kesäfestareita, eturiviin ryysimistä ja telttaelämää. Festarivuodet alkoivat yli kymmenen vuotta sitten maailmaan luottavalla telttahippeilyllä, jatkuivat mukavuudenhaluisilla kotimajoituksilla ja ovat nyt hiipuneet kaupunkifestereihin. Tänä kesänä kävin Flow-festareiden avajaiskonsertissa, joka oli sanalla sanoen p***a. (Sain sinne ilmaislipun.)
 
Festarointi tuntuu olevan niin minua, mutta silti se tuntuu nyt niiiiin vieraalta ja kaukaiselta ja nuoruuden hömpötykseltä. Minusta on tullut nihkeä aikuinen. En varsinaisesti pode kolmenkympin kriisiä, mutta päivittelen sitä numeroa jatkuvasti. Yksi perspektiiviä antava ajatus on se, että sain 15-vuotiaana ihanan kummitytön Ellan. Tänä vuonna sain ihanan Max-kummipojan. En voi (=uskalla) käsittää, että kummilapsieni ikäero on 14 vuotta! Miten minulla parikymppisellä voi olla jo niin vanha kummityttö? Ella-kulta, milloin sinä oikein kasvoit..? (Puss!)
 
Synttärisankari kakunleikkuussa.
Kaikesta päivittelystä huolimatta minusta tuntuu hyvältä olla tämän ikäinen. Huomaan jatkuvasti ajattelevani samalla tavalla kuin oma rakas äitini. Käytän samanlaisia fraaseja samanlaisissa tilanteissa. Joskus ihan läpällä ja joskus huomaamattani. Toisaalta olen aivan järkyttynyt, mutta toisaalta samanlainen ajattelutapa tuntuu turvalliselta. Olemme eri sukupolvea ja olemme myös monesta asiasta täysin eri mieltä, mutta huomaan muun muassa kauhistelevani tiettyjä asioita samalla tavalla kuin äitini. Joskus se ärsyttää ja joskus huvittaa. Ai kauhee!
 
Voisin kirjoittaa syvimmistä tunnoistani loputtomasti, mutta se taitaisi mennä henkilökohtaisen terapiaistunnon kaltaiseksi lätinäksi. Mennään seuraavaan numeroon, kutoseen.
 
Kuusi vuotta sitten tapasin isännän. Olen avovaimo. I-kirjaimen lisäisin muiden kirjainten kaveriksi mielelläni, mutta luulen saavani odottaa sitä vielä pitkän tovin. Samasta sukunimestä olen haaveillut jo pitkään, mutta isäntä tiesi kertoa, että nimen voi kuulemma vaihtaa ensimmäisellä kerralla ilmaiseksi. Romanttista! Ehkä juuri tämän takia häntä niin rakastan.
 
Viimeinen numero, ykkönen, liittyy taloomme. Muutimme tänne maaseudun rauhaan (pilkkopimeyden keskelle) vuosi sitten. Suunnittelimme tekevämme pientä pintaremonttia pikaisesti muuton jälkeen, mutta se on edelleen kesken. Tärkeimmät saimme (lue: isäntä sai) tehtyä noin puolen vuoden asumisen jälkeen, mutta ne surullisen kuuluisat keittiön kaakelit on edelleen harmaanlikaisenkamalat. Paitsi se yksi seinä, joka on jo maalattu. Aika jännä, tollanen rustiikkinen!
 
Päätimme juhlia ystävien kesken samalla kertaa sekä vuosieni karttumista että tupaantuliaisia. Taisin markkinoida juhlia myös jonkinlaisina pikkujouluina, mutta juhlissa tuskin oli häivähdystäkään joulusta. Paitsi ne joulutortut! Gluteeniton valmistaikina käyttäytyi varsin kummallisesti, joten päädyin leipomaan luumupalleroita (kakkukuvassa ne vaaleat kikkareet). Glögiäkin oli kaapissa, mutta unohdin kaiken tohinan keskellä tarjota sitä, sorry Mr. Lace!
 
Kiitos vielä kaikille rakkaille juhlijoille, ilo oli puolellamme!
 
Lahjakasseja penkomassa.
Paras tuparilahja ikinä! Nämä nautittiin seuraavana päivänä mikrotettuina
ketsupin kanssa kotisohvalla. Vuosipäivän aamupala.
Viimeistään nyt neljättä vuosikymmentä käyvänä on opeteltava
polttamaan kynttilöitä. Hienoja lahjoja, kiitos!

torstai 21. marraskuuta 2013

Petivaatteet nuken kerrossänkyyn

Setäni raivasi taannoin kellarikomeroaan ja perkasi kolmen enemmän ja vähemmän teini-ikäisen lapsen vanhoja leluja. Komeron uumenista löytyi muun muassa nuken valkoinen kerrossänky, jonka serkkuni halusi luovuttaa Inkalle. Kiitos vielä sinne Vantaan toiselle laidalle! Kerrossänkyyn kuului vaaleanpunaiset petivaatteet, mutta ajattelin tuunata ne enemmän oman.. siis Inkan näköisiksi ompelemalla peitteisiin uudet kankaat. Kangas löytyi omista kangasvarastoista, Marimekkoa yllättäen. Kuosin nimi on Poukama.
 
Oulunkylässä asuessamme keittiön kappa oli samasta punasävyisestä kankaasta. Inkalle ompelemani leikkimaton toinen puoli on myös Poukamaa, tosin vihreänä versiona. Peiton pitsin on virkannut Ilmi-mummo monta vuosikymmentä sitten.
 
Vanhat peitteet.


Uudet peitteet.


Kyllä Marjatta-nuken kelpaa nyt nukkua uusissa lakanoissa!



Ps. Voit seurata Pingalen postauksia myös Facebookissa, täältä!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Lauantain lihapata

Viime viikolla kävimme koko perheen voimin kaupassa. Jälleen mietimme mitä ruokia on olemassa ja mitä olisi kiva kokata. Pitkästä aikaa mieleeni tuli lihapata. Sellainen monta tuntia uunissa uinunut tomaattinen sekametelisoppa. Minulla ei ole kovin hyvää tietämystä (tai kiinnostusta) erilaisista lihaklönteistä, joten annoin isännän vastuulle lihanvalinnan. Hän metsästi hyllystä (Pirkan) porsaan uunilihan. Mötikkä oli vajaan kilon painoinen.
 
Lihan laittaminen jäi ja jäi, koska olin keskiviikosta perjantaihin töissä enkä halunnut tehdä ruokaa iltaa tai yötä vasten. Tänään oli vapaapäivä ja aamupäivällä laitoin isännän veitsen varteen ja paloittelemaan lihan. Itse keräsin kaapeista kaikkea pataan sopivaa. Ei varsinaisesti ostettu pataan muuta lihan lisäksi, joten höysteet valittiin lennosta.
 
Lihapatamme sisälsi tänään:
  • porsaan uunilihaa
  • sipulia
  • vihreää paprikaa
  • parsakaalia
  • porkkanaa
  • valkosipulia (2 isoa kynttä)
  • herkkusieniä
  • vihreitä oliiveja
  • maustekurkkua
  • tomaattimurskaa
  • 2 tl sokeria
  • lihaliemikuutio (Reformin luomu)
  • mausteet:
    • suolaa
    • mustapippuria
    • chiliä
    • Kreikasta ostettua lihapatamaustetta
    • paprikajauhetta
 
Pyöräytin lihapalat kuumalla pannulla, maustoin suolalla ja pippurilla. Paistoin samalla pannulla sipulia ja vihreää paprikaa. Heitin ainekset pataan ja lisäsit loput höysteet ja mausteet. Pata oli uunissa kolmisen tuntia. Kerran hämmensin ja maistoin, jolloin lisäsin ripauksen sokeria. Lihapadan kaveriksi keitin kvinoaa. Tekisin mielelläni tällaisia patoja useammin, myös ilman lihaa. Höystelista on kyllä  lähes loputon ja variaatioita niin monta kuin kokkiakin. Kyllä oli maukas setti!
 
 



 
 
 
 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Viidestoista kuukausi

Tyttäreni täyttäessä vuoden jätin kuukausittaiset kuulumiskertomukset vähemmälle. Puoliksi vahingossa ja puoliksi ajatuksen kanssa. Nyt tekee pitkästä aikaa mieli kirjoittaa äidin ylpeydellä isosta pienestä Inkasta. Inka on tänään siis vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Pienestä puhumattomasta pallerosta on yhtäkkiä kasvanut kävelevä, paljon sanoja puhuva ja ymmärtäväinen lapsi.
 
Inka on taitava nuppipalapeleissä!
 
Ymmärrys hämmästyttää eniten. Vaikkei Inka vielä varsinaisesti puhukaan, hän ymmärtää hänelle kerrottuja asioita. Kun pyytää osoittamaan ovea, reppua, sohvaa, banaania tai Inkan omaa tuolia, hän kyllä löytää ne. Kysyessämme häneltä missä vaippa vaihdetaan, hän käppäilee päättäväisesti kylpyhuoneen ovelle. Pyytäessämme pyyhkimään suun hän huitoo paperilla tai harsolla naamaansa. Kun ystävä pyytää salaattibaarissa Inkaa keräämään äidin bonuskortit takaisin kukkaroon, pienet kädet alkavat poimia kortteja kasaan pöydältä ja tököttää niitä kukkaron sisään (sillä aikaa, kun äiti hakee lounasta). Kun hän tökkii huonekasvin multaa sormellaan, hänen toisen kätensä etusormi on toruvasti pystyssä ja likka sanoo "Eei, eei..!" Huikeat älynlahjat, äiti on niin ylpeä!
 
Sanavarasto alkaa olla jo ihanan pitkä. Ensimmäiset "sanat" olivat eri eläinten ääntelyääniä, mutta nyt varsinaisia sanoja on pitkä lista: äiti, mummo, pappa, vauva, moi, hei hei, anna, otan, tänne, kato, kukka, kakku, kakka, hattu, pupu. Myös hylje ja pöllö ovat tunnistettavia. Kukka, kakku ja kakka ovat samantapaisia sanoja, mutta Inka ääntää ne selkeästi ja erottaa niiden merkityksen. Äiti-sanaa ei viljellä kovin usein, mutta kerran oli niiiiin ihanaa tulla työkeikalta kotiin, kun oven avattuani syöttötuolista kuuluu iloinen ääni: äiti! Isi tai isä ei ole vielä edes ääntelyvaiheessa...
 
Syömisen Inka hoitaa pääasiassa itse. Varsinkin, jos on selkeästi sormin syötävää ruokaa. Lusikoimiseen tarjoan usein apuani, etenkin puuron tai märempien ruokien kanssa. Inka syö täysin samaa ruokaa meidän kanssa mausteineen päivineen. Aamu- ja iltapuuro maistuu parhaiten mansikoiden tai kiivin kanssa. Myös kaikenlainen muu itsepopsittava hedelmä tai marja maistuu puuron kaverina, kunhan on jotain... Yleensä äiti/isi lusikoi puuroa suuhun ja Inka popsii itse jotain hedelmänpaloja.
 
Joskus puuro todella tökkii ja silloin kaivamme esille Weetabixiä tai Muru-muroja. Inkan herkkua ovat kaikenlaiset hedelmät. Tällä hetkellä ykkösiä ovat kiivi, banaani, persimon ja verigreippi (äitiinsä tullut!). Ruokajuoman nauttimista on nyt harjoiteltu mukista, mutta tänään viimeksi puolet puolikkaasta mukillisesta kaatui pöydälle. Ei se mitään, äiti pyyhkii. Pääasiallisesti Inka nauttii maitonsa tuttipullosta, varsinkin ennen päivä- ja yöunia.
 
Kaurapuuroa, mustikoita, vadelmia ja mansikoita.


Aamupalan kiivijälkkäri. Melkein koko puuroannos upposi.
Marjat hävisivät toki ensimmäisenä.
 
Erityistä ylpeyden aihetta tyttäremme antaa vanhemmilleen potta-asioinneilla. Inka ei ole kahteen viikkoon tehnyt isompaa hätäänsä vaippaan! Iso pikku tyttö tekee sen pottaan lähes päivittäin. Pissinyt hän on pottaan jo puolisen vuotta. Inka saattaa sanoa kakka-sanan monesti päivässä, mutta vasta ähinän jälkeen on tosi kyseessä. Inkan jähmetyttyä keskittyneenä seisomaan hän aina mainitsee sanan kakka. Sitten kipitämme kylpyhuoneeseen potalle. Tulosta ei aina tule ensimmäisellä istumisella, joten joskus Inka käppäilee kylpyhuoneessa viitisen minuuttia ilman vaippaa, roplaa pesukoneen nappeja tai tutkii lattialastaa. Heti seuraavan jähmettymisen ja ähkäisyn jälkeen istutan tytön taas potalle ja tadaa! "Waaa! Kato!" Ja tuotosta ihastellaan ylpeänä! Ihastelun jälkeen Inka osoittaa vessan ovea "tänne, tänne!", kakka pitää käydä kippaamassa heti pönttöön. "Hei hei!" ja vilkutus perään. Kyläpaikassa tilannetta ei ole tullut eteen, mutta toimisin silti samoin. Jos pottaa ei löydy niin yrittäisin pitää pöntön reunalla. Saa nähdä!
 
Hampaiden pesu on ehdottomasti nihkein hoitotoimenpide. Käytössämme on kaksi lasten pehmeää ja kivanväristä hammasharjaa sekä Elmexin lasten hammastahnaa. Inka yleensä imaisee tahnanökäreet harjoista ja sen jälkeen suu onkin aika pitkälti supussa. Vaatii superhermoja ja kykyä kaikenlaiseen maanitteluun, että tyttö avaisi suunsa. Yleensä hampaidenharjaus tarkoittaa muutamaa sohaisua hampaiden pinnalle. Joskus onnistuu useampi sohaisu ja joskus ei yhtäkään, jos Inka saisi päättää.
 
Aikaisemmin harjaus onnistui mukavasti, mutta myös hampaita oli vähemmän. Tiedä sitten ovatko ikenet niin arat puhkeavien hampaiden vuoksi, että harjaus sattuu? Joskus hammashuolto menee sydäntäraastavaan itkuun asti, mutta heti toimenpiteen päätyttyä likka on taas iloinen oma itsensä. Toki yritämme parhaamme mukaan pitää hammastuokion positiivisena ja iloisena asiana (mutta joskus se on vaan niin helv...). Hampaita on tällä hetkellä kaksitoista, noin. Hampaita on nyt hoidettu yhdeksän kuukautta aamuin illoin ja alusta asti olemme aina laulaneet jotain itsekeksittyä hampaidenpesulaulua. Isällä ja äidillä on omat versionsa.
 
Ulkovaatteiden pukemisessa likka on varsinainen lurjus. Hän kyllä mielellään peuhaa eteisen lattialle kerättyjen ulkovaatteiden kanssa, hakee kengät, laittaa ne käsiinsä, pukee hatun päähänsä ja asettelee kaulahuivin, mutta kun pukija istuutuu lattialle, likka livahtaa tiehensä! Hän taistelee tosissaan fleecehaalarin kanssa, mutta kun sen pukeminen on saatu aluille homma yleensä etenee mukavasti. Loppuvaiheessa tytöllä toki menee hermo ja monesti myssy viritetään lattialla venkoilevan lapsen päähän...  Ja kyllä, äidilläkin on jo hiki. Ulkona taas kaikki on hyvin.
 
Inka puki hatun itse.


"Soo, soo!" Tytär puri äitiään käsivarteen. Taas.



"Kakku, kakku!"

 
 
Inkan kävely on kehittynyt hienosti. Vauvakirjaan merkitsin Inkan oppineen kävelemään ollessaan vuoden ja puolitoista kuukautta. Meni tovi ennen kuin hän suostui kävelemään ulkona kenkineen ja haalareineen, mutta nyt sekin sujuu todella hienosti. On hämmästyttävää, että vielä pari viikkoa sitten kanniskelin ja siirsin puistossa rähjäävää ja kitisevää tyttöä paikasta toiseen, mutta nyt hän kipittää omin jaloin oikein reippaasti. Viime kerralla Inka pelasi puistossa palloa viisivuotiaiden poikien kanssa. Hän lähinnä hihkui, huitoi ja hihitti, kun pallo meni ohi. Pallonpotkiminen on kyllä Inkan lempipuuhaa ulkona, mutta pojat olivat hieman vikkelämpiä... Kyseiset pojat ovat viihdyttäneet Inkaa puistossa ennenkin: "Inkka, Inkka, kato! Osaaksä tällee?" "Inkka, kato tee näin!"
 


Lentokone!

Inka on kyllä viihdyttävää seuraa. Hän on huumorintajuinen ja kujeileva. Päättäväinen ja itsepäinen. Hän on niin mainio osoittaessaan jotain haluamaansa esinettä ja nyökytellessään vakavana, että tuon minä haluan. Kun hän sen saa, on virnistys niin ihanan voitonriemuinen, että jes, äiti tajusi! Inkalla on myös kummallisia haluamisia: oman huoneen korkean lipaston päälle on päästävä istumaan joka päivä (kuka lie hänet on sinne joskus nostanut?) ja selaamaan kirjoja. Jos hän näkee tuttipullossa ja nokkamukissa korkin, on hänen itse saatava nostaa se pois paikaltaan, muuten juomisesta ei tule mitään. Inka hauskuuttaa joka päivä jollain hassulla jutullaan, oli se sitten sama kuin eilen, mutta hauska tyttö sen on! Ja niiiiiin rakas.




torstai 14. marraskuuta 2013

Pimeyden valopilkkuja

Tämän syksyn pimeys on yllättänyt minut täysin. Elämäni aiemmat syksyt olen elänyt kaupungissa paremmin valaistuissa olosuhteissa. Muutettuamme viime marraskuun lopussa tänne harvempaan asutulle alueelle ensilumi satoi iloksemme maahan muuttopäivänä. Kerralla taisi tulla pari-kolmekymmentä senttiä lunta, jotka jäivät pysyäkseen maahan. Lumi tunnetusti valaisee maisemaa pimeälläkin.
 
Tämän syksyn ruska oli upean värikäs ja loistava, aurinkokin helli. Päivät ovat lyhentyneet huomattavasti ja pimeä tulee aikaisin. Vielä vuosi sitten takissani roikkui yksi heijastin. Nykyään heijastimen lisäksi takintaskusta löytyy minikokoinen taskulamppu sekä reppuni taskusta nilkkaan tai käsivarteen viritettävä vilkkuva heijastinnauha. Ne kulkevat aina mukana ja ne kaivetaan esille heti kun alkaa hämärtää. Nämä taskuvalot ovat lähinnä hämärällä tolppabussipysäkillä sekä pimeällä hiekkatiellä näkymistä varten. Mielelläni näytän vilkkuvalta joulukuuselta ja näyn hyvin kuin että... No, jokainen keksiköön itse kauhuskenaarionsa.
 
Jos lähden tienvarteen kulkemaan pimeällä on ylläni toki heijastinliivi. Inkan rattaista löytyy heijastin sekä vilkkuva led-valo. Vaunujen sadesuojassa on lisäksi todella hyvät heijastinnauhat. Helsingin keskustaan en heijastinliivi ylläni välttämättä lähtisi, mutta täällä siitä on mahdottomasti hyötyä. Meillä päin ei ole kevyenliikenteenväyliä, joten vaunu- ja muut lenkit tehdään enimmäkseen autoteillä.
 
Joinakin päivinä aurinko on ilahduttanut loistollaan. Tällaisena synkkänä vuodenaikana otan auringonpaisteesta kaiken irti! Tämän viikon maanantaina taivas oli lähes pilvetön ja aurinko paistoi. Piristi kummasti! Lähdimme ystävättäreni ja hänen poikansa kanssa vaunulenkille Herttoniemestä kohti Viikin peltoja. Olin aivan fiiliksissä pääkaupungin maalaismaisemista. Olen asunut niillä kulmilla koko elämäni, mutta peltolenkit ovat jääneet ala-asteella käytyyn pakolliseen lintubongauskertaan.
 
Blogiani lukeneet tuntevatkin haltioitumiseni kaikkiin uusiin (vaunu)reitteihin ja uusiin maisemiin. Olin niin ilahtunut ja innoissani, että ihan tunsin auringon energian kertyvän sisälleni. Akut latautuivat. Voitte varmasti uskoa kuinka paljon odotan ensilunta ja sen pysymistä maassa. Odotan jopa lumitöitä!

Valoa päiviinne!







 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Sohva- ja lattiatyynyt Marimekon kankaista

Olin eilen herkullisessa karkkikaupassa. Valikoimaa oli kiusaksi asti, valinnanvaikeus oli suuri ja päätöksenteko vaikeaa. Olin nimittäin kangashyllyjen äärellä Marimekon myymälässä. Olen pitkään suunnitellut ja jahkaillut tekeväni lattiatyynyjä, koska olohuoneestamme on puuttunut jotain. Olohuoneessamme on isot ikkunat, mutta ei verhoja, joten jotain väriä halajan ruskean sohvan kaveriksi. En ole oikeastaan koskaan omistanut lattiatyynyjä, mutta ystävien luona olen sellaisten päällä istunut lukuisia kertoja.
 
Talossamme on kuitenkin jostain syystä ollut neljä isoa sisätyynyä, mutta hyvät päälliset ovat uupuneet. Eilen luuhasimme (pallomahaisen) ystäväni kanssa Kampissa, kun ykskaks sain päähäni ne lattiatyynyt! Käväisimme ensin Indiskassa, mutta valikoimassa oli lähinnä pieniä sohva- ja koristetyynyjä. Muutama pastellinsävyinen lattiatyyny löytyi alekorista, mutta sinne saivat hintoineen jäädäkin.
 
Lopulta päädyimme Marimekkoon, jonka kangasvalikoimaan voin aina luottaa. Sekä Inkan että meidän makuuhuoneista löytyy Marimekon verhot. Huomasin Marimekkoa löytyvän myös vaunujen tavarakorista, käsilaukusta, kotoa vessoista... Se täydellinen tarjotin on edelleen hakusessa! Se tarjotin, jolla tarjoilen kesällä rakkaille ihmisille pihalle kylmiä juotavia ja pientä naposteltavaa. Samalla tarjottimella kantaisin iltapalamussutettavat olohuoneeseen.
 
 
 
Myyjän leviteltyä pöydälle useita kangasvaihtoehtoja päädyin kahteen silmää eniten miellyttävään. Kankaiden nimet ovat Vanhakaupunki ja Räsymatto. Vanhakaupunki-kangasta myytiin kuvio kerrallaan, joten päädyin ottamaan kangasta vain yhden kuvion verran (olin siis kitsas). Muistelin tyynyjen olevan kooltaan 60x60 cm ja kahden niistä olevan melko lurppanoita. Päätin tehdä kahdesta tyynynpäällisestä vähän kapeammat ja tunkea ne huonommat tyynyt niihin.
 
 
 
Suunnittelin ompelevani tyynynpäällisen toisen puolen yksivärisestä kankaasta, joten suuntasin Eurokankaaseen. Ostin sieltä kuusenvihreää puuvillakangasta sekä siihen täysin mätsäävät vetoketjut. Kotona huomasin niiden lurppanoiden tyynyjen olevankin 70x70 cm, joten päätin muuttaa suunnitelmia lennossa. Päädyin ompelemaan kaksi sohvatyynyä ja kaksi lattiatyynyä. Luulen, että joskus ompelen vielä kaksi lattiatyynyä lisää. Niitä voisi säilyttää komerossa, mutta ottaa esille tarpeentullen. Pääsen siis uudelleen karkkikauppaan! Pienistä suunnitelmanmuutoksista huolimatta olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Tyynyt ovat ihanat!
 



perjantai 8. marraskuuta 2013

Lisää kirjavia trikoovaatteita

Ompelukoneen ja saumurin seurassa olen päässyt ilokseni olemaan lähipäivinä. Yhtenä iltana ajattelin pyöräyttää jälleen kerran parit legginsit ja yhden tunikan. Kaposet housut ovat niin kätevät nyt kun päälle täytyy pukea monta muutakin kerrosta. Tunikat ovat ensimmäistä kertaa käytännöllisiä. Aiemmin ne menivät vain runttuun pikkuvauvaa sylitellessä ja helmat jäivät konttaavan vauvan polvien alle. Kävelevän likan päällä tunikat pääsevät oikeuksiinsa. Taas mietin onko oikea termi legginit vai onko tunika sittenkin mekko? Termeistä innostunut saa sivistää minua.
 
Pienten lasten vaatteet valmistuvat niin ihastuttavan nopeasti, että niitä kyllä joutaisi tehtailemaan enemmänkin. Kaapissa on jos jonkinlaista kangasta, mutta jostain syystä ne vähän tökkivät. Olen myös alkanut hieman kaivata sievempiä sävyjä... En (vielä) tunnusta, että kyse olisi vaaleanpunaisesta, mutta rajut väriyhdistelmät alkavat ottaa silmiin. Kirjavan ja värikkään vaatteen kanssa pitää ehdottomasti olla hillitty toinen vaate. Kirjavat housut ja yksivärinen body tai yksiväriset housut ja kirjava body. Jos mekko on kirjava niin sukkisten ja bodyn täytyy olla yksiväriset. Jos mekko on yksivärinen niin kirjava... Pääsitte kärryille.
 
Olen hämmästyksekseni ostanut lähipäivinä muutaman valkoisen bodyn, jotka tunnetusti ovat kovin käytännöllisiä syömään opettelevan yllä. Noh, suojaus ennen kaikkea! Valkoinen sopii niin kivasti värikkäiden pöllöjen ja kirjavien kauriiden kaveriksi.
 
En enää muista mistä olen näiden vaatteiden kankaat tilannut tai kenen suunnittelema kuosi on kyseessä. En ole moneen moneen kuukauteen tilannut uusia kankaita, joten kangassenkin hyllyiltä nämäkin (tutut) trikookankaat on kaivettu.
 
 
 

"Tänne, tänne!" Lipaston päälle pitäisi päästä. Ja isihän nostaa...
 


Sukka isin suuhun.


Laiskan ompelijan huolittelut. Saumurin reunaompeleella saa kivat ja helpot kiemurareunat.