torstai 25. heinäkuuta 2013

Millainen olin, mitä ajattelin

Puutalobaby-blogin Kristaliina heitti ilmoille haasteen, joka oli lähes otettava vastaan. Häneltä oli kysytty millainen hän on ollut ja mitä hän on aikoinaan ajatellut ennen nykyistä elämäänsä. Hän oli pyytänyt lukijoiltaan sattumanvaraisia ajankohtia, joista kirjoittaisi ja sai päivämääriksi elokuun 1999, huhtikuun 2003, maaliskuun 2009 sekä 18.9.2009 ja 17.7.2010. Nyt hän haastoi lukijansa kirjoittamaan samoista ajanjaksoista. Muutin itse kaksi viimeistä ympäripyöreimmiksi ajoiksi, syyskuuksi 2009 sekä heinäkuuksi 2010.
 
Hänen muistelutekstinsä ovat todella kiehtovaa ja jopa koukuttavaa luettavaa. Himoitsin itsekin päästä tonkimaan vanhoja valokuvia ja miettimään millaista elämää kyseisinä ajanjaksoina elin ja mitä elämästä ajattelin. Kristaliina kirjoitti viisi eri postausta, mutta en usko, että ryhdyn niin syväluotaaviin muisteloihin, että riittäisi tekstiä viiteen postaukseen. Tai sitten tästä yhdestä tulee todella pitkä...
 
 
Pingale elokuussa 1999
 
Elämässä alkoi täysin uusi vaihe. Takana oli peruskoulu ja edessä lukio. Tiesin ja tunsin tulevasta lukiostani muutaman ihmisen, mutta toki minua jännitti tulenko saamaan uusia ystäviä. Jännitin suotta. En silloin vielä tiennyt, että kahden ihanan nuoren naisen kanssa olen läheisiä ystäviä vielä 14 vuoden päästä.
 
Lukio tuntui oikealta paikalta. En ole koskaan ollut luokan priimus (paitsi ehkä kässässä, heh) enkä se surkeinkaan. Sellainen keskiverto-opiskelija, melko huomaamaton. En riekkunut tunneilla ja vastasin, kun kysyttiin. Luin kokeisiin, jos harrastuksiltani jaksoin, ja useimmiten läpi meni. Muistaakseni jonkun pakollisen matikankurssin kokeen pääsin vasta uusinnan jälkeen läpi, se otti koville.
 
Olin kiltti ja nuhteeton, opiskelin ja urheilin. Lukio oli vasta aluillaan, mutta urheilu-ura oli jo pitkällä. Harrastin (muodostelma)luistelua yhdeksättä vuotta. Päätin katsella ensimmäisen lukiovuoden, että jaksanko jatkaa vielä luistelua. Treenejä saattoi olla parhaimmillaan/pahimmillaan kahdettoista (12!!) viikossa, joten toinen piti valita. Valitsin kauden loputtua opiskelun.
 
Elokuussa 1999 syntyi myös rakas ja ihana kummityttöni, jonka kanssa on neljäntoista vuoden aikana vietetty paljon mukavia hetkiä ja jaettu valtavasti elämänviisauksia.
 

Kesällä 1999 mulla oli vielä kaksi eri jalkaa ja päässä tosi makeet arskat.
 
Pingale sylissään kummityttö Ella. Kaulassa luistinkoru, vielä tovin.


 
Huhtikuu 2003
 
Olin valmistunut lukiosta keskinkertaisin arvosanoin vuotta aikaisemmin. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen olin päättänyt, etten enää ikinä opiskele. En ikinä avaa yhtäkään kirjaa enkä tasan lue yhtäkään opiskeluun liittyvää opusta. Olin ollut parina edellisenä vuonna isäni siivellä kesätöissä varastohommissa ja ajattelin uran urkenevan logistiikka-alalla. Kirjoitusten jälkeen asuin edelleen vanhempieni helmoissa ja tein vuoden kokopäivätöitä mattoja, kännyköitä ja tyynyliinoja pakkaillen. Alkoi pikkuhiljaa puuuuuduuuttaa... Työporukka varastolla oli mitä mielenkiintoisin ja hauskin, mutta itse duuni alkoi ottaa päähän. Ehkä minusta sittenkin olisi johonkin muuhunkin!
 
Luistelu-ura oli mennyttä elämää, mutta ihan muut elämät alkoivat. Lähes jokainen viikonloppu taisi mennä enemmän ja vähemmän kreisibailatessa ja viikot taas töissä. Taisin olla jo tutustunut erääseen Lapin mieheen, joka vielä silloin asui Helsingissä, mutta oli muuttamaisillaan takaisin pohjoiseen. Olin ihastunut ja hämilläni elämästäni. Helsinki alkoi käydä ahtaaksi, pieneksi ja tylsäksi. Jotain uutta ja erilaista olisi nyt saatava.
 
Keväällä 2003 sain käsiini yhteishakuoppaan vai minkä lie. Yliopisto tuntui liian teoreettiselta ja ympäripyöreältä luonteelleni ja ammattikoulu... liian amikselta. Jäljelle jäi ammattikorkeakoulujen selaus. Luin sosionomi-kohdan moneen kertaan ja pikkuhiljaa se alkoi kuulostaa omalta. Tonne mennään! Mutta entä tämä tylsä Helsinki? Hakupapereihin rustasin paikkakunniksi Oulun, Tampereen, Jyväskylän ja Lahden. Isä vinoili: Et sitten Rovaniemelle vielä hakenut?
 
Yökerhon uumenista, ystävä kainalossa.

Siskonpojan synttäreillä. Miksi näin nyrpeä naama?

Vapun 2003 ryhmäkuvasta.

Maaliskuu 2009
 
Takana on kolme ja puoli vuotta Oulun aikaa sekä kaksi ja puoli vuotta uutta Helsingin aikaa. Asuin Helsingin Lauttasaaressa ihanassa vuokrayksiössä, josta lopulta tuli kaksio! Naapurissa asuivat asuntoni omistajat ja he olivat aikoinaan ottaneet asumastani asunnosta huoneen, mutta nyt yksi oviaukko muurattiin umpeen ja minun asuntoni puolelta avattiin muinoin muurattu oviaukko. Sain siis makuuhuoneen ja kaupan päälle vaatehuoneen!
 
Olin tavannut puolitoista vuotta aikaisemmin kiinnostavan pitkätukkaisen ja partasuisen röntgenhoitajan, jonka kanssa oltiin pidetty tiiviisti yhtä. Lähes jokainen yö oli saatava viettää toisen kainalossa, joten majailimme vuorotellen minun kämpässä Lauttasaaressa tai hänen luonaan Herttoniemessä. Maaliskuun puolessavälissä oli tapahtumaisillaan jotain jännittävää. Puolentoista vuoden asuntohyppelyn jälkeen muutto yhteiseen kotiin oli edessä! Ensimmäistä kertaa elämässäni olin jakamassa asuntoni jonkun muun kuin perheenjäsenteni kanssa (ellei niitä paria ikimuistoista kesäratkaisua oteta huomioon.) En siis ehtinyt nauttia uudesta laajentuneesta asunnostani paria kuukautta kauempaa.
 
Olin saanut vakituisen työpaikan Helsingin kaupungilta silloisen sosiaaliviraston puolelta. Sosionomiksi valmistumisen jälkeen ja ennen vakkaripestiä minulla oli määräaikaisia työsuhteita toisessa yksikössä. Saatuani vakkaripestin olin huojentunut ja onnellinen. Omat vanhempani ja muu vanhempi väki olivat hämmentävän innoissaan saamastani eläkevirasta.
 
Ammatillinen kehitykseni pääsi täysin eri sfääreihin päästyäni toiseen työpaikkaan. Minua kohdeltiin eri tavalla ja osasin itsekin markkinoida taitojani, jotka tällä kertaa otettiin tosissaan. Vielä tällöin olin tyytyväinen (kolmivuoro)työhöni.
 
Maaliskuun lopussa olimme jo muuttaneet yhteen Oulunkylään. Pahvilaatikoiden seasta lähdimme lomalle Egyptiin. Se oli ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka isännän kanssa Ruotsin risteilyn jälkeen. Kohde Sharm el Sheikh oli toisaalta erilainen ja kaunis, mutta kulttuurin ja ahdistelevien paikallisten vuoksi en menisi enää ikinä uudelleen. Vedenalainen maailma oli uskomaton!  Sukelluskonkari-isäntä ei ollut tuntevinaan minua, kun hihkuin uima-altaalla snorkkelimaski naamalla, että täällä vedessä voi hengittää! Ensimmäistä kertaa harrastin snorklausta (sitten lapsuuden?) ja olin aivan villinä ajatuksesta, että veden alla voi tosiaan hengittää. Laitesukeltamaan en kuitenkaan uskaltautunut. Veden pinnalla oli turvallisempaa olla.
 
Äiskän kanssa matkalla Tukholmaan (tammikuussa -09).

Pakollinen ja perinteinen Tukholman katuleijonakuva.
Ensimmäinen (ja viimeinen) pakettimatka isännän kanssa Egyptin Sharm el Sheikhiin.


Syyskuu 2009
 
Elämä oli aika pitkälti töitä ja matkustelua. Olin jollain tasolla tyytymätön elämääni ja mietin mistä se voisi johtua. Kolmivuorotyö oli fyysisesti rankkaa ja itse työ henkisesti. Mikään ei ollut säännöllistä, ei nukkuminen, ei syöminen, ei edes vatsantoiminta. Toisaalta pidin mahdollisuudesta nukkua pitkään monena päivänä viikossa, tavata ystäviä (kotiäitejä) vaikka keskellä päivää ja keskellä viikkoa. Mutta jokin mätti. Pikkuhiljaa uskalsin myöntää sen itselleni. Olin lihonnut järkyttävän monta kiloa pikkuhiljaa (vertaa esimerkiksi kymmenen vuoden takaiseen kuvaan).

En ollut sinut itseni kanssa enkä viihtynyt vartalossani. Toisaalta en välittänyt, mutta toisaalta inho itseä kohtaan oli yllättävää. Työnantajani tarjosi minulle kuntoremonttia ja tartuin tilaisuuten ilomielin. Kävin työterveyshoitajan pakeilla keskustelemassa tilanteestani ja työkunnostani. Pääsin marraskuussa viikon kestävään kuntoremonttiin Siuntion kylpylään. Siitä tuli yksi elämäni pienistä käännekohdista.

Syyskuussa kävin myös Oulussa. Oulun aikaiset ystävät olivat (ja ovat) edelleen rakkaita ja tärkeitä ja heitä oli päästävä moikkaamaan tasaisin väliajoin. Vietin siellä kuusi päivää.

Syyskuussa 2009 kävin paljon uimassa ja aloitin afrotanssin. Kävin tanssitunneilla kerran-pari viikossa ja pidin lajista todella paljon. Hermostuin ja ärsyynnyin, jos en tajunnut tanssikuviota ja -askelia heti, mutta päästyäni juonen päästä kiinni olin aivan liekeissä. Ainakin mielen tasolla. Harkitsin jopa lähteväni seuran jokavuotiselle tanssimatkalle Länsi-Afrikkaan, mutta jänistin. Esiinnyin myöhemmin jopa seuran kevätjuhlissa muun ryhmän kanssa. Se jos mikä oli itseni ylittämistä. Ja se oli ihanaa!


Siuntion kylpylän ovella marraskuussa -09.


Heinäkuu 2010
 
Tämän vuosi oli kaikenkaikkiaan ihana. Viimesyksyinen kuntoremontti oli tuottanut tulosta ja laittanut elämäntapoja uusiksi. Ei mitenkään tiukkapipoisesti, mutta juuri sopivalla tavalla minulle. Vuoteen mahtui paljon rakastamaani reissaamista. Alkuvuonna olimme Kanarialla kahdestaan kummitytön kanssa, maaliskuussa isännän kanssa pitkä viikonloppu ihanassa ja sympaattisessa Lissabonissa, huhti- ja marraskuussa Oulussa, syksyllä kymmenen päivää New Yorkissa rakkaan ystävän kanssa moikkaamassa toista rakasta ystävää.
 
Heinäkuussa lähdimme isännän kanssa parin viikon Eurooppa-tourille. Lensimme Tampereelta Liettuaan Kaunasiin. Kaunas oli jotenkin miellyttävä ja söpö. Harhailimme siellä muutaman päivän. Osuimme sattumalta ikivanhalle stadionille, jossa näytti olevan Liettuan puolustusvoimien voimamieskilpailut. Oli köydenvetoa ja painonnostoa, laskuvarjohyppyä ja kylmää olutta (join, kun ei ollut muuta). Kävimme myös melko surullisen näköisessä eläintarhassa. Iso ja komea kotka ison häkin alanurkassa kyyhöttämässä oli mieleenpainuvaa sillä ikävällä tavalla.
 
Kaunasin (vai Kaunaksen?) jälkeen lensimme Italiaan, Milanoon. Mahtava kaupunki, mutta väärä ajankohta. Heinäkuussa sisämaan kaupunki oli sellainen pätsi, ettei turistiharhailu ollut tälle helposti hikoilevalle miellyttävää. Vajaa +40 astetta oli nähtävyyksien katsomiseen aivan liikaa minulle! Isäntä taisi nauttia mukavasta lämmöstä. Milanon jälkeen viimeinen etappi oli Espanjan Malaga. Lämpötila oli samaa luokkaa, mutta merituuli oli hikinaaman pelastus! Päällimmäisenä Malagasta jäi mieleen mahtava ikivanha linnoitus, josta näki kaupungin ylle.
 
Heinäkuussa nautin Musen keikasta Kaisaniemessä ja perinteiset itkut muutaman biisin kohdalla taisin tirauttaa. (Katsotaan tapahtuuko sama heinäkuussa 2013). Loppukuussa lähdin viettämään viikonloppua isännän kaverin mökille ilman isäntää. Mukana oli monta isännän kaveria tyttöystävineen, joten en ihan miesporukassa lähtenyt. Tosin sekin olisi minulle sopinut vallan hyvin.
 
Jotain uutta ja muuta olin taas pitkään kaivannut elämääni. Molemmilla oli vakituiset työpaikat, asuimme mukavassa kerrostalokolmiossa mukavassa Oulunkylässä ja elämä oli (tylsän) stabiilia. Se tarve oli vauva. Olin jo pitkään lämmitellyt isäntää vauva-aikeista, mutta hän lähinnä nauroi asialle. Vauvatarve alkoi olla jo kova ja isännän sit joskus aikuisena -ajatukset ahdistivat. Keväällä isäntä oli sanonut, että katsotaan. Ja syksyisen New Yorkin matkan jälkeen isännän suusta tuli joo. Siitä alkoi odotuksen odottaminen.


Malagassa heinäkuussa 2010.
 
Isännän kaverin mökillä jossain saaressa jossain päin Suomea.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Upea ja kukkiva puutarhamme

Aika moni meillä käynyt löysi otsikosta himpun verran ironiaa. Pihaltamme löytyy sopivasti nurmikkoa, pusikkoa, kukkia ja hiekkaa... Kukkivat kukat ovat lähinnä puutarhakaupasta ostettuja "parvekekukkia", mutta muutama yllätys puski mullasta kesän korvalla. Uusille tai satunnaisille lukijoille tiedoksi, että muutimme taloon marraskuun lopulla eli kesä tässä pirtissä on ensimmäinen.

Silmäniloksi olen istuttanut muutamia värikkäitä kesäkukkia. Terassin laatikot saivat keväällä ilokseen orvokkeja, mutta niiden ulkomuoto alkoi pikkuhiljaa näyttää melko surulliselta, joten eräitä juhlia varten vaihdoin orvokit muualle ja istutin tilalle muutaman pelargonian ja marketan. Marketat ovat tosin tätä nykyä kompostikamaa. Puulaatikossa on vanhoja orvokkeja sekä uusia petunioita ja hmm.. joku sinihörsyke? Erästä valmiina ollutta kivillä rajattua kukkapenkkiä laajensin kesän alussa ja työnsin multaan auringonkukansiemeniä. Nyt penkissä on komeita minun mittaisia auringonkukkarankoja! Keltaisia kukkia odotellessa.
 
Orvokkeja, petuniaa ja jotain sinistä.
 
Pelargonia peltiämpärissä terassin portailla.
 
Pelargoniat ja onnettomat marketat rivissä.

Orvokit roskakatoksessa.
Auringonkukat ja kuunliljat.
 
Mielenkiintoinen leikkimökki multavarastona.
 

Pihoja ja puutarhoja voisi varmasti tuunata ja hoitaa loputtomasti, mutta meidän virerpeukalointimme on melko satunnaista. En jouda kökkimään mullassa päivittäin, joten edellisten asukkaiden istuttamat perennat ovat olleet meidän taidoillemme ja innokkuudelle oikein mainioita puutarhakasveja. En itse(kään) ennen tiennyt mitä perenna tarkoittaa, mutta nykyään termi on tutumpi. Perennat ovat laiskan puutarhurin kasveja, joille ei tarvitse tehdä (juuri) mitään. Ne kuolevat syksyllä, kasvavat keväällä ja kukoistavat kesällä. Yksinkertaista!

Meidän pihasta olen bongannut perennoista lähinnä kuunliljoja ja kevätesikkoja. Yhden kiemurtelevan kasvin sain kuulla olevan kuusama. Lisäksi on pari syyshortensiaa (minipuskissa vain lehtiä tällä hetkellä) ja kaksi alppiruusua, jotka kukkivat aivan upeasti ennen juhannusta. Siis oikeasti! On jotain tuijaa, sireeniä ja angervoa. Kaikenlaista muutakin rehua löytyy, mutta en tunnista niitä. Edellämainittujen kasvien tunnistamisessa ovat auttaneet äiti, naapurit sekä joidenkin kasvien rungoissa olevat lippulaput.

Kuunliljan kukka.
 
Kuusama kiemurtelee mielipiteitä jakavassa puuhökötyksessä.


Kuusaman kukka.


Hyötykasvien istuttaminen (ja hoitaminen) on tänä vuonna jäänyt vähemmälle. Viime vuonna istutin parvekkeelle vaikka mitä, mutta nyt olen keskittynyt ihmettelemään kaikkea muuta. Sain ystävältä mansikan, chilin ja tomaatin taimia, jotka istutin pihalle ruukkuihin. Itse kasvatin siemenistä basilikaa ja papuja, rucolan olen jo tappanut... Siemenistä istutin myös jotain kukkivaa köynnöskasvia, josta suunnittelin tulevan upea, värikäs ja tuuhea viherseinämä. Toisin kävi... Kasvin ovat vallanneet inhottavat pienet mustat ötökät, niisk ja yök.


Hyötykasvien kukoistus.

Mun upea viherseinä.


Upean viherseinän kukka.

Saimme jokunen viikko sitten naapurilta kaksi kriikunapuun taimea. Toinen saatiin aikaiseksi istutettua tontin rajalle, mutta toinen on vielä ämpärissä. Muita tuottoisia puskia tontilla ovat kaksi mustaviinimarjapensasta sekä kaksi karviaispensasta. Tai no, toinen karviaispensas käsittää yhden kuivan rangan ja toinen peräti kaksi. Jälkimmäisessä on jopa kymmenkunta marjaa! Mustaviinimarjapensaista toisessa on monen monta marjaterttua, mutta toinen kasvattaa vain lehtiä. Ihmekös, kun entiset omistajat puhuivat tontilla olevan vain yksi marjapuska.

Kriikunapuu.

Pikku puutarhuri ja upeat marjapensaat.

Se tuuheampi karviaispensas.
 
Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen pihaamme. Jo pelkkä nurmikon ajaminen tekee pihasta siistin. Isäntä hoitaa nurmikonleikkuun sekä muut isommat linjat ja minulle jää (halutessani) kaikki muu pikkukuopsutus. Tänään esimerkiksi leikkasin (vihdoin) kääpiövuorimännyn ylikasvaneet oksat. Suositusten mukaan leikkuu pitäisi hoitaa juhannuksen tienoilla, mutta ei kai siitä niin pitkä aika vielä ole...

Onneksi pihan- ja puutarhanhoito ei ole mielestäni mitenkään pakollista. Jos rehottaa niin rehottaa, sen kanssa voi kyllä elää. Enemmänkin se on viihtyisyys- ja ulkonäkökysymys. Toki jos haluaa kasvattaa tuottoisasti hyötykasveja niin niiden eteen täytyy varmasti jotain tehdäkin. Rikkaruohojakin kuulemma kiskotaan irti... Talvella lumenluonti on jokseenkin pakollisempaa hommaa, jos mielii turvallisesti ja kuivin lahkein esimerkiksi autolle ja pihalta tielle. Sitäkään ei ole onneksi ollut vielä pakko tehdä kiireessä ennen töihinlähtöä kello kuusi aamulla vaan juuri silloin kuin itselle sopii. Puutarhanhoidon kanssa on ollut vähän sama juttu. Katsomme ensin tämän kesän mihin rahkeet riittää ja ensi kesänä (tai sitä seuraavana) voidaan mittailla vatupassin kanssa lumimarjapensaan leikkuujälkeä.

 
 
Kaunis yllätys keskellä kuunliljoja!
 
 


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Yhdestoista kuukausi

Äidin pikkuvauva alkaa muistuttaa ihanasti/pelottavasti jo taaperoa. Likka täyttää kuukauden päästä vuoden, hullua! Vuosi sitten odoteltiin vauvan syntyvän parin viikon sisällä, mutta saatiinkin odottaa kuukausi... Lähipiiristä löytyy heinäkuisia laskettuja aikoja enemmänkin ja muistuu niin elävästi mieleen viime kesä. Odotus oli niin ihanaa ja jännittävää. Mutta palataan aiheeseen: Inkan yhdenteentoista kuukauteen.
 
Taidot karttuvat huimaa vauhtia ja kehitystä on hauskaa seurata vanhempien ylpeydellä. Tyttö seisoskelee ilman tukea pitkiäkin aikoja, mutta askelia ei (todistettavasti) ole vielä ottanut. Pappa kyllä sanoi Inkan ottaneen askeleen häntä kohti, mutta se jäi äidiltä näkemättä... Seisoskelun mukava sivutaito on roikkua äidin lahkeessa tai helmassa varsinkin silloin, kun kädet on taikinassa, tiskeissä tai muuten vain varatut. Isin lahkeesta en ole tyttöä löytänyt, mutta kuulemma on silloin, kun äidin lahje ei ole paikalla...
 
Terassin matalahkoja betoniportaita tyttö kulkee ketterästi kontaten ylös ja alas. Aluksi Inka meni myös alaspäin pää edellä, mutta pienen ohjauksen jälkeen portaita mennään nyt alas pylly edellä. Inkan ollessa sohvalla tai sängyllä hän osaa peruuttaa laidalle ja aikuinen tukee selästä, kun tyttö luiskahtaa jalat edellä lattialle. Muista kiipeilykohteista tiskikone olisi edelleen ykkönen, mutta nihkeä äiti onkin tajunnut täyttää ja tyhjentää sitä silloin, kun tyttö on päiväunilla, unilla tai syöttötuolissa, hähää! (Isin kanssa tiskikoneen luukku ei taida aueta ollenkaan...)
 
Inka käy (hänet laitetaan..) useasti päivässä potalla ja lähes joka kerta sinne pissi lirahtaa. Tänään viimeksi pottaan tuli myös isompi hätä. Aamupalalla alkoi kova ähistys ja kiiruhdimme potalle. Hienoa tuotosta ihasteltiin ja isikin herätettiin katsomaan! Kestovaippojen käyttö on jäänyt vähemmälle tylsästä ja itsekkäästä syystä. Tytön vaipanvaihto on jo sellaista taiteilua muutenkin, että kestovaippojen tiheämpi vaihtoväli ei houkuta yhteenkään ylimääräiseen vaipanvaihtoon.
 
Vaipanvaihto ei enää suju leppoisasti selällä maaten, vaan hoitopöydällä/sylissä/lattialla tytön täytyy ehdottomasti nousta seisomaan ja katselemaan kaikkea muuta. Joskus tytön mielenkiinnon saa naulittua ja hän pysyy kätevästi selällään, mutta näitä on harvassa. Käytämme kestovaippoja edelleen muutaman päivässä. Lähinnä silloin, kun tietää, että vaippa pitää vaihtaa, mutta tietää että pian se täytyy taas vaihtaa... Siihen väliin sopii kestot oikein hyvin. Nykyään olemme ulkona ja menossa niin paljon, että rimpuileva vaipanvaihto puistonpenkillä ei houkuttele... Odotan kyllä innolla, että vaipoista pääsee kokonaan eroon.
 
Odotan myös, että Inka voi alkaa juoda aikuisten maitoa. Korvikkeita ei tarvitse rahdata kaupasta kuin kuukausi ja siinä samalla voi maistella maitoa isosta tölkistä. Täten voisin julistaa imetyksen päättyneeksi. Ristiriitaisilla tunteilla sen teille kerron. Toisaalta olen ylpeä, että näinkin pitkälle pääsin/jaksoin/halusin, mutta toisaalta harmittaa ettei Inka enää koskaan saa rintamaitoa (ellen minä joskus tarjoa hörpyt mahdollisen toisen vauvan aikana, hahah!). Joskus suunnittelin, että haluan imettää tytärtäni ainakin vuoden ikäiseksi, mutta toisin kävi. Inka vieroitti oikeastaan itse itsensä rinnasta.
 
Korvikemaisteluiden jälkeen Inka hoksasi saavansa tuttipullosta huomattavasti enemmän (ja helpommin) maitoa, joten rinnan vaatiminen jäi pikkuhiljaa vähemmälle. Imetyskerrat harvenivat varkain ja pitkään imetin vain aamuin ja illoin. Välillä imetin aamulla tai illalla. Tyttö ei vain vaatinut rintaa ja silloin kun minä hänelle sitä tarjosin, hän saattoi vain puraista nänniä kahdeksalla piraijan hampaallaan. Tämä puraisun pelkääminen luonnollisesti edesauttoi sitä, etten vähitellen edes tarjonnut hänelle rintaa. Nyt pohdiskelen, milloin se viimeinen imetys sitten oli? Ei mitään tietoa. Ehkä viime viikolla?
 
Toisaalta olen todella tyytyväinen, että tämä meni näin. Muistan ajatelleeni Inkan ollessa noin puolivuotias, että mitä jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen, että pitäisi päättää, että tämä on nyt se viimeinen imetys, koskaan et enää saa. Aloin itkeä sen ajattelemisesta. Toinen kurja lopetustapa olisi myös ollut se, että tyttö olisi pureskellut sapelihampaineen tissini verille ja lopetus olisi tapahtunut kivussa, säryssä ja kirosanoin. Taisi viimeinen kerta kyllä päättyä puraisuun, mutta ei enää muistella sitä...
 
Tässä pohdin, että mistä vielä kirjoittaisin, mutta tyttö juuri parahti itkemään pinnasängyssään, joten hän itse muistutti kirjoittaa yöunistaan! Inka nukkuu siis omassa huoneessaan. Hän nukkuu yöt pääsääntöisesti kokonaan, mutta harvakseltaan on kummallisia hulinaöitä, jolloin häntä saa olla hyssyttelemässä useaan otteeseen. Muutamia yhdentoista tunnin yöunia on ollut peräkkäin ja niinä aamuina minä olen hädissäni herännyt ennen tyttöä. (Isäntä raportoi: kesken unien itkemään parahtanut tyttö rauhoittui heti, kun röyhtäisy tuli...) Joinain öinä kuulemme tytön ääntelevän, mutta hän rauhoittuu usein itsekseen ja jatkaa uniaan ilman hyssyttelyntarvetta.
 
Tytön ymmärrys ja muisti ovat myös kehittyneet. Uusia sanoja alkaa pikkuhiljaa tulla. Inka tykkää todella paljon kirjojen katselusta ja muutama kirja on ylitse muiden. Kahta kirjaa yhdistää pahvisissa sivuissa olevat reiät, joista äiti työntää oman sormensa ja se on joka kerta hauskaa ja yllättävää. Kahta muuta kirjaa yhdistää eläinten kuvat. Kun koirasivu tulee esille, tyttö saattaa ihan täristä innosta! Koirasivun kohdalla hän sanoo innoissaan uhh, uhh!! (Vuh, vuh.) Lampaan ja lehmän kohdalla tyttö sanoo määkivästi ja ammuvasti mmm, mmm, mmm! Kanan kohdalla tulee ujosti, mutta selkeästi kotkotkotkot. Myös koiran näkeminen livenä saa aikaan vilpittömän innostuksen ja haukkumisen, uhh, uhh! Uhh, uhh!
 
Jokaisen päivän ykkössana on ehdottomasi kato. Jokaisen kato-sanan kohdalla pikkuruinen etusormi osoittaa milloin mihinkin. Kun edellistä katoa ollaan katsomassa, on jo uusi kato osoitettuna. Kato, kato! Eilen aamulla pötköttelimme koko porukka meidän sängyllä. Sängyn vieressä oli yksi Inkan lempparikirjoista. Tyttö konttasi reunalle, osoitti lattialle ja sanoi: "kiija!"
 
Eilen meinasi unohtua rokotuskäynti! Käytämme kahta kalenteria ja omaani olin unohtanut merkata rokotuksen. Soittelin jo siirtoaikaa, mutta olisi mennyt liian hankalaksi. Olemme siis osallistuneet rokotetutkimukseen ja Inka saa kaikki rokotteensa Kaisaniemessä. Tämänkertaiseen käyntiin kuului myös verikokeiden otto. Kolmesta (!!) yrityksestä huolimatta verikokeet jäivät saamatta. Inka parkui niin sydäntäsärkevästi, että teki mieli huutaa laboranttia ottamaan neula pois tyttäreni käsivarresta. Välillä paikalle kutsuttiin myös lääkäri ohjaamaan näytteenottoa! Välillä sitä mietti mihin onkaan lapsensa laittanut ja miksi... Molemmat reidet saivat rokotepiikit, joten jälleen kerran kaikki raajat olivat piikitetyt. Jälkioireita ei onneksi ole tullut. Rokotteiden jälkeen kävimme kiinalaisessa ravintolassa (kana kung po, ahh) syömässä ja myöhemmin Inka pääsi kavereiden uima-altaaseen lotraamaan.
 
 
Leikkipuistossa naapurin Simon kanssa.
 
 
 
 
Palikkahommia Nean ja Nellan kanssa.
Ikivanhat taaperokärryt. Ilmeestä huolimatta tyttö viihtyi kärryissä isin työntämänä.
 

Naapurilta saadun kriikunapuun vierellä.
 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Gluteenittomat oliivipallerot

Anoppi meni kerran tarjoamaan maailman herkullisimpia pikkusuolaisia. Taisin syödä niitä yhdellä istumalla kymmenkunta... Kyseessä on suussasulavat oliivipallerot. Anopin tarjoamat ja myöhemmin itse leivotut versiot sisälsivät vehnäjauhoa, mutta nyt kun kokeilen elämää ilman gluteenia, halusin kokeilla myös oliivipalleroita ilman gluteenia.
 
Jos tarjoiluistasi puuttuu jotain pientä ja suolaista naposteltavaa ja haluat sen valmistuvan nopeasti, tässä on täydellinen vastaus! Kyseisiä palleroita voi tuunata loputtomasti esimerkiksi vaihtamalla tuorejuuston johonkin toiseen makuun tai oliivit mihin tahansa muuhun suolaherkkuun. En ole kyllä kokeillut, mutta varmasti aion! Olen tehnyt näitä palleroita aikaisemmin vain vehnäjauholla, mutta tällä kertaa laitoin taikinaan Semperin karkeaa jauhoseosta. Leivoin kyseiset oliiviherkut entisten ja nykyisten työkavereiden saaristolaishenkiselle piknikille dippivihannesten kaveriksi.
 
 
Oliivipallerot (noin pellillinen)
 
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
n. 2 ½ dl Semperin karkeaa jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
 
oliiviviipaleita
 
1 kananmuna
seesaminsiemeniä
 
  • Sekoita keskenään tuorejuusto ja pehmeä voi.
  • Sekoita keskenään osa jauhoista ja leivinjauhe, lisää jauhoseos juustovoiseoksen joukkoon.
  • Lisää vähitellen loput jauhoista ja sekoita hyvin. (Oma taikinani tarttui hiukan sormiin eli taikinasta ei ole tarkoitus tulla sileää pizzataikinapalloa.)
  • Ota yhteen palleroon noin peukalon verran taikinaa ja laita sisään muutama oliiviviipale ja muotoile palloksi. 
  • Lado pallerot pellille, voitele munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
  • Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
 




 
 
Upeat piknikmaisemat Lauttasaaressa.
 
 

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lipstikkakeitto

Tutustuin lipstikkaan ensimmäisen kerran viime kesänä, kun anoppi teki siitä keittoa. Maku oli minulle täysin uusi. Lipstikan maku ja tuoksu ovat todella vahvoja ja tuoreeltaan maistettuna sen maku jää suuhun pitkäksi aikaa (piti siitä tai ei). Lipstikka lukeutuu yrtteihin ja sen oikea nimi on liperi.
 
Anoppi toi mökiltään muutama päivä sitten tuoretta lipstikkaa ja ajattelin tehdä siitä keittoa. Anopilla ei ollut sillä hetkellä antaa muuta ohjetta kuin katso netistä. Ja minähän katsoin. Halusin löytää sellaisen reseptin, jossa ei ole käytetty suurusteena jauhoja. Olen ollut kokeilumielessä gluteenittomalla ruokavaliolla tämän viikon ja onnekseni heti toinen ohje oli jauhoton.
 
En sen tarkemmin avaa lipstikan ominaisuuksia, mutta jonkun lähteen mukaan lipstikka on lihaliemikuutioiden alkuperäinen mauste ja siinä on lihaisa maku. Lipstikka lisää kuulemma myös ruokahalua. Olen käyttänyt raastettua perunaa aikaisemmin vain jauhemaksapihveissä, mutta nyt törmäsin ensimmäistä kertaa keittotarkoitukseen. Jauhoisen perunan tärkkelys ilmeisesti teki keitoksesta paksua ja suurustetun tuntuista. Omaan makuuni soppa oli aivan todella hyvää! Jos törmäätte lipstikkaan niin kokeilkaa ihmeessä!
 
Vanhempani olivat tänään viihdyttämässä tytärtämme sillä aikaa, kun pesimme isännän kanssa koko talon ikkunat. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja sopivan lämmin. Halusin kattaa pöydän pihalle. Istuutuessamme ulos syömään ja maisteltuamme soppaa osasin odottaa isännältä tietynlaista kommenttia. Ja sieltähän se tuli: "Tähän vois laittaa nakkeja!"
 
 
Lipstikkakeitto (isot annokset neljälle)
 
3 kevätsipulia varsineen
3 isoa jauhoista perunaa
lautasellinen silputtuja lipstikan lehtiä
voinokare kuullottamiseen
litra vettä
2 kasvisliemikuutiota (itse käytin Reformin luomukuutioita)
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
 
  • Kuori ja raasta perunat karkeaksi raasteeksi.
  • Silppua sipuli ja lipstikan lehdet.
  • Kuullota voinokareen kanssa sipulisilppu.
  • Heitä kaveriksi perunaraaste ja lipstikkahakkelus.
  • Keitä kattilassa vesi ja lisää kasvisliemikuutiot.
  • Lisää kattilaan sipulit, perunaraaste ja lipstikat.
  • Keitä vartin verran.
  • Soseuta sauvasekoittimella.
  • Lisää suolaa, pippuria ja kerma.
  • Kiehauta ja maista.
  • Nauti!
 
 
 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mangotuorejuustokakku

Toiseksi makeaksi herkuksi ystäväni vauvakutsuille leivoin mangotuorejuustokakun. Olen näistä tuorejuustokakuista täällä ennenkin jauhanut, mutta nyt ryhdistäydyn kirjoittamaan ohjeenkin. Alkuperäinen ohje on limejuustokakulle, mutta olen muokannut siitä useita versioita. Tämä mangoversio on yksi niistä. Nam, nam!
 
 
Mangotuorejuustokakku
 
Pohja:
puoli pakettia murskattuja Digestive-keksejä
50 g sulaa voita
 
Täyte:
5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g sitruunatuorejuustoa
200 g mangotuorejuustoa
½ dl sitruunamehua
3 kananmunan valkuaista
 
Kiille:
1 tuore mango
2 dl nestettä (sitruunamehua, makuvichyä ja/tai keltaista mehua...)
3 liivatelehteä
1 rkl sokeria

  • Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita.
  • Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin.
  • Painele keksivoiseos tasaisesti vuoan pohjalle.
  • Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
  • Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuustot.
  • Kiehauta/lämmitä mikrossa kuumaksi sitruunamehu.
  • Puristele lionneista liivatelehdistä vesi pois ja sekoita kuumaan mehuun.
  • Kaada mehuliemi ohuena nauhana vaahdon joukkoon. Sekoita hyvin!
  • Erottele valkuaiset, vatkaa ne kovaksi vaahdoksi.
  • Nostele valkuaisvaahto varovasti toisen vaahdon joukkoon.
  • Kaada vaahtoseos keksimurskan päälle.
  • Anna hyytyä viileässä vähintään kaksi tuntia (Itse teen tähän asti edellisenä päivänä ja viimeistelyn seuraavana)


  • Kun vaalea vaahto-osuus on kokonaan hyytynyt, valmista kiille.
  • Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
  • Kuori ja pilko tuore mango haluamasi kokoisiksi paloiksi.
  • Kuumenna tilkka nestettä (itse käytin kirpeän ystävänä sitruunamehua) ja lisää sokeri.
  • Purista liiat vedet lionneista liivatelehdistä ja sekoita kuuman nestetilkan joukkoon.
  • Lisää loput nesteestä ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä, muttei jähmettyä!
  • Asettele mangokuutiot hyytyneen vaahtoseoksen päälle ja levitä jäähtynyt kiilleneste mangokuutioiden päälle.
  • Jäähdytä hyvin kylmässä, jotta kiille hyytyy.
  • Asettaessasi kakun tarjolle, irrota varovasti irtopohjavuoan reunat kakun reunoista. Itse käytän veistä apuna.

Tuorejuustokakusta voi tehdä lukemattomia määriä erilaisia variaatioita. Tuorejuustoja voi vaihdella esimerkiksi maustamattomaan tai marjaisiin. Kiilteeseen voi laittaa mitä vain marjoja tai hedelmiä tai tehdä kiilteen ilman sattumia (kuten limejuustokakussa). Valitettavasti en muistanut ottaa tästä(kään) kakusta kuvaa, mutta onneksi postauksen tilkkeeksi löytyy vanhoja kuvia samalla reseptillä tehdystä kakusta. Kuvat ovat tosin julkaistu jo aiemmin täällä. Vauvakutsujen kakkuun pilkoin mangot pienemmiksi. 
 


 
 

 
 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Jauhoton mutakakku

Yksi taannoisten baby shower -juhlien leipomuksistani oli mutakakku. En ollut koskaan aikaisemmin sellaista leiponut, mutta nyt halusin kokeilla. Jauhottomasta mutakakusta tuli puhetta isännän siskon kanssa ja innostuin testaamaan. Tiesin vauvakutsujen osallistujissa olevan jauhorajoittuneita ystäviä, joten ohje tuli puheeksi kuin tilauksesta! Vaikka en ole erityisesti suklaan ystävä, voin kertoa, että tämä mutakakku oli törkeän hyvää.
 
Jauhoton mutakakku
 
100 g voita
3 keltuaista
3 valkuaista
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria
 
  • Asettele leivinpaperi irtopohjavuoan sisälle. (Itse laitoin leivinpaperin pohjan ja reunan väliin, voitelin reunat ja ripottelin reunoille gluteenitonta jauhoseosta. Eli täysin jauhoton tekemäni versio ei ollutkaan...)
  • Sulata voi ja lisää sinne tumma suklaa paloiteltuna.
  • Anna suklaan sulaa voin joukkoon. Anna jäähtyä.
  • Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
  • Vatkaa valkuaiset ilmavaksi vaahdoksi.
  • Vatkaa keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi.
  • Vatkaa suklaavoiseos keltuaisvaahdon joukkoon.
  • Nostele seoksen joukkoon valkuaisvaahto. Älä sekoita voimakkaasti, ettei vaahdot lässähdä!
  • Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  • Voit kokeilla esim. hammastikulla kakun kypsyyttä. Tikkuun kuuluu jäädä taikinaa.
  • Halutessasi koristele tomusokerilla.
 
Olin aluksi hieman huolissani, koska kakku ei kohonnut ollenkaan. Sitten  tajusin, ettei siihen edes tullut mitään nostatusaineita! Littana ulkomuoto hieman epäilytti, mutta mutakakkuasiantuntijat vakuuttivat sen olevan täysin normaalin näköinen. En tunne mutakakun tarjoamisetikettiä, mutta itse tarjoilin sen jääkaappikylmänä, koska valmistin sen edellisenä päivänä.
 
Kuva: Johanna Löyhkö
 
 

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Vauvakutsujen lahjojen tarkempi esittely

Edellisessä postauksessa kerroin rakkaan ystäväni baby shower -juhlista. Ompelin uudelle ihmiselle pehmeän leikkimaton, jolla hän saa köllötellä ensimmäiset kuukaudet, opetella kääntymään ja myöhemmin rapistella ja kilistellä mattoon kuuluvilla leluilla.
 
Ystäväni värimaailma on mielestäni kovin rajoittunut. Hän luetteli miellyttäviksi kotona näkyviksi väreiksi mustan, valkoisen ja harmaan. Hän vilautti muutamia vauvalleen hankkimiaan vaatteita, joista yksi oli ihana vanhanajan sininen ja mainitsi myös pitävänsä mintunvihreästä. Siitäs sait. Kuvioista ei puhuttu mitään!
 
Yritin kovasti tehdä leikkimatosta hillityn ja sisustukseen sopivan ja jännitin kovasti pitääkö lahjansaaja matosta. Tulevan isän mielipiteellähän ei ole merkitystä, eikä varsinkaan vauvan. Kauppojen puuhamatot ovat useaan kotiin täysin sopimattomia kirjavuutensa vuoksi, mutta tyttärelleni tekemä hengailualusta ei ole kirjavuutta nähnytkään...
 
Löysin mielestäni aivan ystäväni näköisiä kankaita. Matto koostuu yhdestätoista puuvillakangassuikaleesta sekä yhtenäisestä takakappaleesta. Maton pehmusteena on vanha kaksinkerroin laitettu päiväpeitto. Ompelin maton yläreunaan lenksuja, joissa lelut ovat kiinni. Lelut voi irrottaa tarranauhakiinnityksen ansiosta ja koko maton leluineen voi pestä koneessa.
 
Joidenkin lelujen sisällä on kiliseviä kulkusia tai rapisevaa muovikäärettä servettipaketista. Kahdessa on hipelöitävänä mustaa purkaantumatonta nahkanarua ja toisessa puisia imeskeltäviä helmiä. Kaikkien lelujen sisällä on pehmusteena vanua.
 
 
 
Venyvän renkaan sisällä kulkusia, vanua ja kuminauha.

Sinisissä ulokkeissa rapisevaa kääremuovia.

Rapiseva auto.

Näpelöitäviä nahkanaruja.

 Liikkuvia hipelöitäviä helmiä ja sisällä kilisevä kulkunen.



Koristeviirejä samoista kankaista (paitsi mustavalkoinen rengaskangas).
 
 
Ompelin vauvalle myös valkean froteehaalarin sekä värikkäät pöksyt. Haalarin kangas on IvanaHelsingin kangasta, jonka kuvioinnista löytyy hauskoja yksityiskohtia.
 
Juhannuksen ompelupaja.