lauantai 29. marraskuuta 2014

Tyttären kaverit

Lauantain kauppareissun jälkeen tyhjentelin kauppakasseja ja lämmitteli pakastepitsoja. Tytär touhusi vieressä omiaan ja höpötteli itsekseen.

"Eetu ja Venla on mun kavereita."

"Aijaa, kiva! Mistä sä ne tunnet, muskarista vai? Vai tarkoitatko sitä naapurin Venlaa?"

"Eii...! Sit on kans Pirkko, Sissi ja Napoleon."

"Aaa..."




maanantai 24. marraskuuta 2014

Pikkukokin patalaput

Esikoinen seuraa mielellään, kun laitan ruokaa. Hän raahaa tuolin hellan viereen, kiipeää siihen ja tarkkailee mitä teen. Apuakin olisi kovasti saatavilla, mutta toistaiseksi sipulin pilkkomiset ja kiehuvan liemen hämmentämisen olen pitänyt omana tehtävänäni. Hän on kyllä saanut lisätä aineksia ruokiin ja noutaa vaikka oikean kannen kattilaan. Pieni apukokki on kyllä ollut apuna leivonnassa ja keittelee isänsä kanssa päivittäin kahvit!

Hän leikkii mielellään myös kokkileikkejä. Hän pilkkoo puisia leikkikasviksia ja -hedelmiä ja keittelee niillä ruokia. Hellan ja uunin virkaa on toimittanut kyljelleen käännetty lelukoppa. Monesti hän huomauttaa ottaessaan "uunista" kattilaa, että ei saa koskea kattilaan, se on kuuma!

Siitä se idea sitten lähti. Pienen kokin omat patalaput! Kankaat ovat muista projekteista jääneitä puuvillajämätilkkuja ja värikkäät kuviovinonauhat ovat Eurokankaan herkkutiskiltä löydettyjä. Välissä on levyvanua.




Tää veitsi on tosi tevärä. Pitää leikata tässä.




torstai 20. marraskuuta 2014

Ikuisuusprojekti: puhelinpöydän entisöinti

Muutettuani lähes kahdeksan vuotta sitten Oulusta takaisin Helsinkiin sain uuteen yksiööni vanhan matalan puhelinpöydän. Tai pieneksi senkiksikin sitä voisi kutsua? Pöytä on ollut vanhempieni kotona ja peräisin se on äitini isän kotoa. Sen tarkkaa ikää tai valmistusvuotta on vaikea sanoa, mutta sata vuotta tuskin on kovin kaukana totuudesta.

Uudessa Lauttasaaren asunnossani sain hienon idean alkaa entisöidä vanhaa puhelinpöytää. Valkoinen maali oli lohkeillut ja jostain kohin se irtosi houkuttelevasti ihan kynnellä. Kaivoin esiin mattoveitsen ja työnsin sen terän maalin alle. Kuinka hauskasti se lohkeillen irtosi kämpän lattialle!



Mutta sitten koitti hetki, kun vanha maali ei enää kivasti ja helposti irronnutkaan ja projeti jäi niille sijoilleen (kuvat yllä). Samoihin aikoihin olin tavannut isännän ja ensimmäisenä jouluna sain häneltä lahjaksi (muun muassa) hiomakoneen! Kaunis ajatus projektini loppuunviemisestä sai kuitenkin odottaa vielä seitsemän vuotta! Se vaati yhteenmuuttamisen kerrostaloon ja myöhemmin vielä omakotitaloon, autotallilliseen omakotitaloon.

Inspiraatio projektin loppuunsaattamiseen seitsemän vuoden jälkeen sen aloittamisesta lähti siitä, kun tytär alkoi kiinnostua huoneessaan olevasta nukkekodista. Se on ollut korkean lipaston päällä ja hän on alkanut raahata vessan jakkaraa yltääkseen leikkimään nukkekodilla. Lupasin hänelle uuden ja matalamman pöydän, jotta leikkiminen olisi helpompaa. Kyseinen nukkekoti on äitini lapsuudesta ja hänen Olof-isänsä tekemä. Sama nukkekoti oli kuutisenkymmentä vuotta sitten saman puhelinpöydän päällä!

Entisöintiprojektin loppuunsaattaminen vaati myös sen, että isäntä kantoi puhelinpöydän kellarista autotallin puolelle ison pahvin päälle, asetti esille kaksi toimintakuntoista hiomakonetta, toinen pölynimuriin liitettynä. Esillä oli myös hiomapapereita eri karheuksilla, terävä tapetinpoistolasta, hengityssuojain sekä kuulosuojaimet. Emäntä on hyvä vaan ja käy hommiin!

Koska projekti oli minulle laatuaan ensimmäinen, piti kaikki aloittaa mm. hiomakoneen käytön itsenäisestä opettelusta. Enimmäkseen maali lähti sillä tapetinpoistolastalla. Hioa jurrutin molemmilla koneilla (ei vieläkään käynyt selväksi mitä eroa niillä on), mutta niilläkään en saanut irrotettua vanhaa maalia joka kolosta. Jos ei lähde, saa olla! Alla kuva hiotusta ja uutta maalia vailla olevasta versiosta.




Hain ihan itse rautakaupasta maalia: valkoinen kiiltävä Helmi-kalustemaali. Maalasin sitä telalla ja pensselillä kahteen kertaan, maalausväli oli noin vuorokausi. Puhelinpöydän kaappi oli sisältä puunvärinen, mutta innostuksissani halusin maalata myös sen. Laatikon sisuksen puolestaan jätin entiseen kuntoonsa... Takalevy oli alkuperäisessä kunnossaan tummaa vaneria ja myös sen maalasin.

Toki viimeistelykin vaati jotain epämiellyttävää ja ylitsepääsemätöntä, että (melkein) valmis pöytä jäi autotalliin moneksi päiväksi. Puhelinpöydän ovi ei mennyt enää kiinni! Saranat olivat ajan saatossa hieman löystyneet ja maaliakin taisi ovenraossa olla paksulti. Kaiken lisäksi olin maalannut saranoiden ruuvien päältä. Minun olisi pitänyt isännän autotallista löytää jotain jolla olisin keplotellut ruuvit ruuvattavaan kuntoon sekä mahdollisesti taas hioa tietystä kohdasta ja taas maalata vähän. Ääähh, liian vaikeaa...

Mutta eräänä iltana tultuani jostain kotiin puhelinpöytä oli kannettu sisälle eteiseen. Sen ovi oli nätisti kiinni ja avattavissa! Isäntä oli taikonut sen käyttökuntoon! Tyttären nukkekoti siirrettiin arvoiselleen paikalle paremman leikkietäisyyden päähän.

Olofille terveisiä pilvenreunalle!




 

perjantai 14. marraskuuta 2014

Tytär kysyy

Aamun hämärissä hipsimme tyttären kanssa pisulle. Olin hädin tuskin saanut silmiäni auki, kun enemmän hereillä oleva kaksivuotias tytär kysyy potallaan istuen:
 
"Äiti, mistä se vauva tuli sun mahaan?" Jaahas.. nytkö se oikea kyselykausi sitten alkaa..? Tähän asti on kyselty lähinnä missä isi on tai missä lehmä asuu?
 
Noh, mitäs äiti sitten tyttären mieltä askarruttaneeseen kysymykseen vastasi?
 
"Isi laittoi äidin mahaan vauvasiemenen ja siitä se vauva kasvoi" ja tämä vastaus oli sopiva kaksivuotiaan mieleen eikä (onneksi!!) aiheuttanut vielä jatkokysymyksiä.
 
 
Samana aamuna tytär totesi aamiasta laittaessamme, että:
 
"Äiti, me voitais joku päivä mennä ravintolaan pillimehulle!"
"Voi rakas, totta kai mennään!"
 
 
Viikko takaperin olin tekemässä lähtöä kauppaan ja isännän kanssa mietittiin mitä sieltä pitäisi ostaa. Kysyin mielipidettä myös tyttäreltä ja hän kaikista maailman vaihtoehdoista toivoi:
 
"Mannariineja ja päämää, iiisooja päämää!"
 
Pienet on lapsen toiveet, mandariineja ja isoja päärynöitä.
 
 

torstai 13. marraskuuta 2014

Tukkapyyhe

Sinä pitkähiuksinen! Inhottaako sinuakin suihkunjälkeiset märät ja valuvat hiukset? Kyllästyttääkö sinuakin pestyihin ja märkiin hiuksiin kiedottu iso ja paksu kylpypyyhe? Pyyhe, joka ei pysy päässä jalkoja rasvatessa vaan aukeaa ja humpsahtaa lattialle? Ratkaisu tähän on tukkapyyhe! Mainio keksintö, jonka olen aikoinaan naapurin Irmalta pöllinyt.

Pieni ja froteinen pyyhe mahtuu kätevästi mukaan treenikassiin, uimakassiin, saunakamoihin, mökille saunan naulaan ja etenkin kodin kylppäriin. Ja on niin kätevä arjen apu!





Ja päähän se puetaan näin. Tai siis minä puen, jotkut laittavat "kupin" otsalle ja hännän töröttämään ylöspäin.










 

Edit. 9.4.2015
Lukijan pyynnöstä mittoja tukkapyyhkeeseen! Korkeus siis 66 cm ja leveys leveimmästä kohdasta mitattuna 26 cm. Loput muodot fiilispohjalta.. Kuvassa juuri märistä hiuksista lattialle nakattu pyyhe!


tiistai 11. marraskuuta 2014

Tekstiilikaksoset, kettusisarukset

Kangasostoksia on nykyään mukavaa tehdä, kun voi ostaa kaikille sopivia kankaita. Vaikka pinkkiä prinsessakangasta, sinistä autokangasta ja vaikka tällaista ihanaa keltaruskeaa kettukangasta! Kätevää, kun samasta kankaasta saa molemmille lapsille vaatteita.

Kyseisestä kettutrikoosta ompelin tyttärelle rimpsuhelmaisen mekon. Alempi rimpsu on ruskeaa trikoota ja ylempi keltaista tähtitrikoota. Poika sai potkupuvun, jossa on pitkät ruskeat resorit lahkeissa sekä keltaisesta tähtitrikoosta vuori rinnan ja henkselien kohdalla. Potkupuvussa ei ole saumoja keskellä vatsaa, vaikka kuvassa siltä näyttää... Tuli aika reilu puku! Kettukangas on tilattu Kestovaippakaupasta.

Tästä lähtien lapsemme kulkevat aina mätsäävissä asuissa. Heheh!






maanantai 10. marraskuuta 2014

Vessapaperiteline kankaasta (ohje)

Eilen vietimme isänpäivää käymällä vanhempieni luona päivällisellä. Olin ommellut isälleni lahjaksi kankaisen vessapaperitelineen. Onhan hänellä sentään oma vessa, johon sen voi ripustaa! Vinkkasin myös, että jos sille tulee parempaa käyttöä vaikka mökin hyyskässä, niin sinne vaan!

Valitsin kankaaksi melko luirua kangasta, materiaalista en sen tarkemmin osaa sanoa. Päädyin tekemään telineen neljälle rullalle. Leikkasin kankaasta noin 170 cm pitkän suikaleen, joka oli suurinpiirtein tuplasti vessapaperirullan levyinen. Taitoin pitkittäin kahtia ja ompelin pitkät reunat yhteen nurjalta puolelta. Käänsin kangaspötkön oikein päin. Silitin pötkön niin, että sauma tuli keskelle, jotta sitä ei valmiista telineestä näy ollenkaan.


Taitoin telineen (onko sille parempaa nimeä?!) puoliksi, mittasin omat kotelot rullille 20 cm välein, laitoin nuppineulat merkeiksi. Ompelin nuo kolme poikittaista ommelta. Ompelin ripustusnarun ja kiinnitin sen telineen yläsaumaan, jonka ompelin samalla. Vessapaperit vaan telineeseen ja tadaa, kätsä systeemi on valmis!





lauantai 8. marraskuuta 2014

Kaksikuinen pikkuveli

Kokonaiset kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun esikoistyttären ihana pikkuveli syntyi tähän maailmaan. Kaksi kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta poika on niin tuttu ja rakas, että tuntuu että hän olisi kuulunut perheeseemme huomattavasti pidempään! Aika menee kuin siivillä ja pelkään, etten saa jotenkin tallennettua kuopuksen vauva-aikaa muistiini.


Miten meillä on mennyt? Ihan hyvin, ellei jopa oikein hyvin. Ei kai sitä ääneen saisi sanoa, mutta kuopus on kyllä helppo ja ihanan tyytyväinen poika. Sisarusten suhde on kehittynyt silminnähden. Nyt tyttärenkin uskaltaa (useimmiten) jättää pieneksi toviksi pikkuveljen kanssa kaksin ilman valvovaa silmää. Alkuviikkoina kohtelu ei nimittäin ollut kovin hellää. Nyt pojan itkiessä isosisko hyssyttelee ja laittaa tuttia suuhun. Lattialla pötkötellessään poika hakee katseellaan siskoaan, seuraa hänen puuhiaan ja hymyilee valloittavasti. Siskon jutut viihdyttävät selkeästi! Toinen vakkari hymypaikka on pesukoneen päällä oleva hoitopöytä. Seinällä olevat kuvat saavat aina hymyn huulille, vaikka harmituksen vallitessa siihen pötkölleen laitettaisiin.

Kasvusta en osaa vielä tarkemmin sanoa, ensi viikolla on kaksikuisneuvola. Vaatteita jää kovaa vauhtia pieneksi eli eiköhän poika kasva! Rintamaitoa riittää ja imetyskin on sujunut pitkään ilman itkua ja irvistyksiä (minun osaltani siis). Myös rintakumeille, veren tihkumiselle ja jatkuvalle rasvaamiselle on saatu heittää hyvästit.


Vauvan päivärytmi on solahtanut isosiskon rytmiin mitä mainioimmin. Aamulla hän heräilee seitsemän-kahdeksan maissa ja on pari tuntia hereillä aamutoimien ajan. Kun teemme lähtöä aamupäiväulkoilulle, poika menee vaunuihin ulos nukkumaan. Hän nukkuu kahdesta neljään tuntia. Ensimmäisten unien jälkeen hän herää noin tunniksi ja menee taas ulos vaunuihin nukkumaan siinä kolmen hujakoilla. Tässä välissä isosisko herää omilta päiväuniltaan ja itselläni on monesti tunti (ellei pari) ihan hiljaista omaa aikaa. Tai ainakin henkilökohtaista aikaa pojan kanssa, kun isosisko nukkuu.

Nukkuva poika kulkee mukana isosiskon iltapäiväulkoilujen aikaan ja heräilee siinä viiden kuuden maissa. Iltasella hän jaksaa olla muutaman tunnin hereillä ennen yöunia, joille hän menee yhdeksän kymmenen maissa. Yöherätyksiä on yhdestä neljään. Poika ääntelee, imetän häntä viitisen minuuttia sängynlaidalla istuen, laitan pojan omaan sänkyyn unia jatkamaan ja käyn itsekin taas nukkumaan. (Kuulostaapa helpolta, ensi yö varmasti sitten valvotaan!)


Mitä temppuja tämä kaksikuinen osaa? Ainakin hymyilyn! Hymyjä väläytellään ja ne ovat aina niiiiiin pakahduttavia! Poika jaksaa olla jonkin aikaa vatsallaan, mutta väsyy pian. Muutaman kerran hän on (vahingossa?) käännähtänyt vatsalta selälleen. Kuopus on ruumiinrakenteeltaan aivan erilainen kuin siskonsa oli vauvana. Tytär oli hento ja syliinmukautuva, poika puolestaan jopa tönkkö! Sylittelyasennotkin ovat välillä koomisia, kun poika jäykistelee itseään.
 



Kaksi ensimmäistä kuukautta kahden lapsen äitinä ovat menneet paremmin kuin odotin. Pojan levollinen olemus ja tyttären nopea(hko) sopeutuminen uuteen tilanteeseen ovat ilahduttaneet minua kovasti. Toki odotan töistä saapuvaa isäntää päivittäin ja iloitsen hänen vapaapäivistään. Kaikki neljä isovanhempaa ovat olleet korvaamaton apu näinä alkukuukausina (ja -vuosina). Synnytyksestä palautuminen ja parantuminen on sujunut huomattavasti nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Ja imetyskidutuksen nopeampi vaihtuminen siihen autuaaseen imetykseen, huh!

Elämä tuntuu tasaiselta ja turvalliselta. Olen niin onnellinen ja kiitollinen näistä kahdesta pallerosta!




sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Reunapehmuste lastensänkyyn

Naapuritalossa asuu tyttäremme ikätoveri. Loppukesästä hän muutti tyttäremme lailla pinnasängystä ison pojan sänkyyn. Heidän pinnasängyn reunapehmusteensa oli ohut ja roikkuva, joten siitä ei ollut suojaamaan unissaan möyrivän pojan päätä enää lastensängyssä.

Naapurin rouva nakitti minut ompelemaan uuden pehmusteen (vävy)pojan sänkyyn ja minä passitin heidät listan kanssa kangaskauppaan. He toivat mukanaan ihanaa Pöllölaakso-nimistä jämäkkää puuvillakangasta, paksua levyvanua sekä valkoista kanttinauhaa.

Kuvan pehmusteeseen kangasta sekä levyvanua meni metrin verran. Lisäksi neljään kohtaan ompelin kanttinauhaa kiinnitystä varten sekä pehmusteen alareunaan sinistä vinonauhaa siistimään saumurijälkeä.

Oivallinen pehmuste, sanoisin! Kelpasi myös pienelle nukkujalle.

Sänky ennen pehmustamista.

Sänky pehmustettuna.   
 
 
 

lauantai 1. marraskuuta 2014

Vetoketjullinen päiväpeitto (ohje)

Tytär muutti kaksi vuotta täytettyään ja ennen isosiskoksi tulemistaan pinnasängystä ison tytön sänkyyn. Tyttö on ollut uudesta sängystä aivan mielissään ja siinä nukkuminen on sujunut loistavasti (kopkop). Ensimmäiset pari kuukautta olen pedannut sängyn vain oikomalla nukkumispeiton. Haaveilin jonkinlaisesta päiväpeitosta, koska sängyssä kuitenkin leikitään ja peuhataan, joten peitto ja unilelut ovat hetkessä mullin mallin.

Tavallinen sängyn päälle heitettävä päiväpeitto ei kuitenkaan olisi ollut mielestäni toimiva, koska sängyssä on reunat. Ja peiton päälle laitattava peitto olisi ollut vain... hmm... ylimääräinen? Olin bongannut muutamista blogeista vetoketjulla suljettavia päiväpeittoja ja viimeistään ystäväni lastensängyissä sellaiset nähdessäni päätin ommella tyttären sänkyyn samanlaisen. Päiväpeitto tulee siis olemaan kiinteä(hkö) osa sänkyä ja se tulee myös patjan alle. Päiväpeitto avataan ja suljetaan kahdesta pitkillä sivuilla olevasta vetoketjusta.

Ostin Eurokankaasta Mollamaija-tikkikangasta, jota päätin käyttää väärin päin! Tilasin netistä neljämillistä metrivetoketjua ja siihen vetimiä, koska peiton sivuihin tulee kaksi 120 senttimetrin pituista vetoketjua, joita ei ihan hyllystä löydä (Metrivetoketju on Eurokankaassa tilaustavaraa).


1. Aloitetaan projekti läväyttämällä lapsen patja (80 x 120 cm) peittoineen eteisen lattialle. Mallataan päiväpeiton ala- ja yläosaan sopivat palat. Alaosan kooksi tuli 96 x 148 cm ja yläosan 84 x 144 cm. Yläosan tyynypääty jää auki ja sinne jää hieman pidempi lirpake pedattavaksi.
Alakangas muodostaa siis patjalle "laatikon", siksi se on isompi.

2. Saumuroidaan/huolitellaan kaikki reunat ja ommellaan yhteen ylä- ja alakankaan jalkopäädyn. Huomaa, että palat ovat erikokoiset eli mittaa keskikohdat, jotta molempiin reunoihin jää saman verran tilaa.

3. Nupitetaan alakankaan neljä kulma niin, että ne muodostavat istuvan kotelon patjalle.
Kolme ensimmäistä kuvaa jalkopäästä ja neljäs tyynypäädystä, jossa reuna taitetaan.

4. Ommellaan kulmat kiinni innokas apuri sylissä. Yllä olevissa kuvissa nuppineulat ovat harhaanjohtavasti väärällä puolella kangasta eli keplottele ne nurjalle puolelle, jolta ompelu tapahtuu.

5. Mitataan metrivetoketjusta kaksi 130 senttimetrin pituista pätkää ja kikkaillaan niihin kiinni vetimet. Netissä on siihen useita (kummallisia) ohjeita, mutta minä käytin apunani vain kahta kättä ja hampaita.
Ei haittaa vaikka menee väärille jengoille.

6. Kiinnitetään vetoketjut pitkille sivuille parhaaksi katsomalla tavalla, joko kiroillen tai hymyillen.
Taitava tekee ne samaan aikaan.

7. Pedataan sänky! 







Kuten varmasti huomasit, ohje ei ollut järin yksityiskohtainen, mutta toivottavasti antaa osviittaa päiväpeiton ompeluun! Toki voin antaa lisää vinkkejä ja neuvoja. Tämä versio on melko tilava, mutta kuitenkin tarpeeksi napakka, jotta vetoketjut saa sujautettua kätevästi kiinni ja auki. Joissain versioissa vetoketjut ommellaan myös jalkopäätyyn, jotta päiväpeiton kannen saa kokonaan irti (ja kätevästi pesuun). Mutta itse en ryhtynyt kikkailemaan vetoketjua kulmiin, niin hyviä ystäviä vetoketjun kanssa emme vielä ole...!

Uuden ja kätevän päiväpeiton kunniaksi hankimme myös uudet sävyihin sopivammat ja ilmavammat verhot. Päiväpeiton omistaja sekä valmistaja ovat varsin tyytyväisiä lopputulokseen!