lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kiehtova autiotalo ja surulliset rauniot

Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että lähellä olevan kallioisen metsän läpi menee polku, jota pitkin pääsee oikaisemaan toiseen kaupunginosaan. Siellä on muun muassa meidän neuvola sekä toinen lähikauppa. Kalliolle vie puiset portaat, joten se reitti ei sentään ole edes Emmaljungien mentävä. Toki Inkan olisi voinut kääräistä mukaan, mutta jotenkin olen saanut päähänpinttymän mennä sinne aikuisten kesken.

Kalliolla on (ollut) autiotalo, jota olen suunnitellut meneväni katsomaan lumien sulettua. Olen vain odottanut hyvää hetkeä, johon liittyy lapsenhoitaja sekä hyvä seuralainen. Lumien sulamisesta ehti vierähtää tovi, kunnes tapahtui jotain todella järkyttävää. Eräänä iltana kalliolla ollut punainen rintamamiestalo paloi täydellä roihulla. Päivittelin asiaa jo taannoin aikaisemmassa postauksessa, mutta edelleen olen hämilläni niin lähellä tapahtuneesta tulipalosta.

Olen maailman huonoin polttamaan edes kynttilöitä, koska jotenkin pelkään liekin hyppäävän metrien päässä oleviin verhoihin ja sohvaan... Lähivuosina olen ryhdistäytynyt pelkoni kanssa, mutta ennen saatoin sammuttaa kynttilän vessassakäynnin takia. Nyt olen joutunut opettelemaan myös takan sytyttämistä ja se jos mikä on vaatinut minulta perehtymistä ja tsemppaamista! Kyseinen autiotalon tulipalo oli siksi niin koskettava, koska todella pelkäsin tulen leviävän meidän taloon asti ja tuhoavan kaiken omaisuuden ja vaarantavan henkemme. Onneksi naapurin Aila lohdutti ja takoi järkeä päähäni, ettei muutaman sadan metrin päässä olevasta talosta leviä tyynellä ja kostealla säällä tulipaloa minun talooni.

Autio rintamamiestalo jäi siis uteliaalta ihastelematta, koska jäljellä ovat enää kivijalka ja savupiippu. Naapurit tiesivät kertoa, että talossa on monta kymmentä vuotta sitten asunut perhe, jonka tytär oli todella allerginen. He olivat rakentaneet talon kalliolle, jotta siitepölyt ja mitkä lie heinät eivät vaivaisi tytärtä. Talolle ei vienyt tietä, pelkkä polku sekä pitkät puuportaat. Talo oli ollut pitkään tyhjillään vakituisista asukkaista ja jää vain arvailujen varaan mikä valtavan tulipalon oli sytyttänyt.



Viime viikolla vietimme rakkaan kummityttöni Ellan kanssa yhteisen päivän ihan kahdestaan. Keksimme käydä yhdessä katsomassa metsäoikoreitti lähikauppaan sekä samalla raunioita. Reitti oli hämmästyttävän ja ilahduttavan lyhyt, vaikka se kestikin mennen tullen melko pitkään. Matkan varrella oli kaikenlaista mielenkiintoista pällisteltävää ja ihmeteltävää. Sekä ne naapurit, jotka talon historiasta kertoivat.





Kaupassakäynti oli reissun sivuseikka. Kotiintulomatkalla popsimme kahdestaan puoli kiloa mansikoita. Ihaninta oli viettää aikaa Ellan kanssa ja höpistä kaikkea mitä teinin ja tädin mieliin tulee. Ella yritti löytää kuvattavaksi ötököitä ja elukoita. Taisi hän saada ainakin vikkelän sammakon sekä valtavan ja vastenmielisen etanan kuvattua!

Matkan varrella löytyi myös pari maahan kaivettua koloa tai onkaloa. Tiedä sitten onko ne aikoinaan olleet maakellareita vai mitä lie poteroita. Ella oli kyllä huomattavasti minua rohkeampi menemään kurkistelemaan onkaloihin ja raunioihin. Oma mielikuvitukseni kehitteli kaikenlaista ja tyydyin pysyttelemään kauempana. Hitto mikä arkajalka mä kyllä olen!







Otsikon kiehtova autiotalo viittaa oikeastaan toiseen lähimailla olevaan autiotaloon. Sen ohi olen kulkenut monesti ja joka kerta tekisi mieli mennä pällistelemään lähemmäksi, mutta ensinnäkään en kehtaa ja toiseksi en uskalla...! Talo on tien varrella ja lähellä on asuttuja taloja, joten autiotalo on hyvin todennäköisesti jonkun lähellä asuvan tontilla ja omistaja kyttää kiväärin kanssa tai pihalla on ansa tai talossa on mörköjä tai...





 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Uudet vihreät lenkkeilymaisemat

Oulunkylässä asuessamme olin todella tyytyväinen monipuolisiin lenkkeilymaisemiin. Kun muutimme Vantaalle maaseudun rauhaan, olin hieman huolissani lenkkeilyreiteistä. Karttaa tutkiessani en keksinyt kuin muutaman reitin ja kuvittelin joutuvani kävelemään pellonreunaa ja maantien laitaa edestakas vuosikaudet. Aluksi en uskaltautunut lähteä kovin pitkälle omalta torpalta. Talvella ja hangessa viereisen hiekkatien päähän kävely tuntui sopivalta lenkiltä, mutta samalla harmittelin, että maantien laitaa on käveltävä jompaankumpaan suuntaan, jos haluan uusia maisemia.
 
Nyt alun arastelu hieman huvittaa, koska hiekkatielenkkiin verrattuna uusia maisemia on loputtomasti! Toki lumien sulaminen on vaikuttanut hurjasti, koska eteneminen on kevyempää. Nykyään myös luotan siihen, että tiedän tyttäreni viihtyvän vaunuissa maisemia katsellen, jos lenkki venyisikin yli unien. Kuukausia sitten pikkuvauva-aikana unen loppuessa ja itkun alkaessa tissibaarin palvelu oli oltava nopeaa, mutta nyt tytön ruokarytmi on harvempi ja pelkkä vesihuikkakin riittää pahimpaan hätään.

Rakastan näitä maisemia!

Rauhalliset tiet.

Ihanat naapurin lehmät!

Takkiheppaa katselemassa.
 
Muutaman kilometrin päässä sijaitseva iso risteys oli aikasemmin kaukana ja siitä käännyttiin takaisin kotiin. Nykyään lenkki vasta alkaa siitä! Eräs kartasta katsottu ympyrän muotoinen reitti aiheutti aluksi naurunpyrskähdyksen, että ton voi mennä vain autolla! Nyt kyseinen lenkki on peruskauraa, jota jatketaan vielä muutamalla koukkauksella.
 
Uudet kulmat ovat todella tulleet tutuiksi ja välimatkat ovat lyhentyneet huimasti. Aivan kevyesti voimme kävellä Inkan kanssa viereiseen kaupunginosaan kavereille kylään ja vielä takaisinkin. Osa reitistä on käveltävä autotietä, mutta siihen on jo tottunut. Liikenne on onneksi vähäistä ja nopeusrajoituskin 40 tai 50 km/h.
 
Lumien sulettua myös erilaiset metsäreitit ovat auenneet. Olen kartasta niitä talven aikana katsellut, mutta on jäänyt epäselväksi pääseekö niitä kulkemaan vaunujen kanssa. Pääseehän niitä! Inkan vaunut ovat sellaiset maastojyrät, että niillä pääsee eteenpäin lähes missä vain ryteikössä...! Siskoni on lastentarvikkeiden käytännön asiantuntija ja valitsi minulle maailman parhaat vaunut. Toisaalta minulla ei ole muista kärryistä kokemusta, mutta näillä Emmaljungilla pääsee mainiosti kulkemaan maastossa kuin maastossa ja olen ollut niiden käyttöön todella tyytyväinen. (Olenkohan edes kiittänyt valinta-avusta, kiitos sisko hyvä!)

Olen ollut aivan mielissäni metsäreittien aukeamisesta. Rakastan metsissä haahuilua, kunhan reitti on selvä eikä tarvitse pelätä eksymistä. Odotan innolla sitä, että voimme Inkan kanssa muutaman vuoden päästä kävellä metsien pienempiä polkuja ja ihmetellä ja ihastella luontoa. Toki nytkin Inkan voisi laittaa johonkin kantovehkeeseen, mutta vaunut tuntuvat silti kätevämmiltä, koska suurin osa lenkeistämme on hyvää tietä. Myöhemmin kuvioon kuuluvat oleellisena osana myös eväät, mutta nyt retkemme eväät ovat lähinnä vesipullo ja hätävarabanaani.







Etsi kuvasta lätäkön kiertäjät.


 
Joidenkin reittien varrella olen kokenut valtavia puistatuksia ja inhotuskohtauksia... Tänä vuonna tuomenkehrääjäkoit ovat vallanneet kaikki tuomet ja minua nämä valkoiset haamupuut etovat todella paljon! Muistan jo lapsuudesta, että eräällä lähellä sijaitsevalla hiekkatiellä oli joskus valtavasti valkoisia kuolleen näköisiä puita, kunnes tajusin niiden olevan täynnä valkeaa seittiä. Puut ovat yksinkertaisesti niin inhottavia, että niiden ohi kävellessä ihan puistattaa.

Yhden uuden vaunureitin varrella löytyi reitin kannalta oleellinen kinttupolku ja se oli inhottavien haamupuiden katveessa! Päätin silti mennä niiden ohi ja ali. Laitoin hupun päähän, loin katseen maahan ja selkäpiitä karmien luikin vaunuja työntäen polun loppuun. Turvallisille vesille päästyämme karistin mielessäni (ja varmaan myös todellisuudessa) kaikki ne housunlahkeisiin ja vaatteisiin ja hiuksiin ja sormiin kietoutuneet valkoiset harsot perhosineen irti minusta... Onneksi tuomi ei kärsi tästä inhottavasta tuholaisesta vaan kesän kuluessa kasvattaa uudet lehdet syötyjen tilalle. Minun mieleni kärsii!


 
 

Uusiin lenkkeilymaisemiin kuuluvat myös Hakunilan urheilupuiston koukeroiset reitit. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy valinnanvaraa reiteistä löytyy. Jyrkkää ja loivaa mäkeä, pururataa ja hiekkatietä. Olemme kävelleet urheilupuiston pururadoille vain kerran, mutta varmasti menemme sinne vielä monta kertaa ennen kuin latukoneet ja hiihtäjät valtaavat reitit.



 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kymmenes kuukausi

Kymmenen kuukautta on pitkä aika. Niin pitkä, ettei edes muista mitä kaikkea siihen on mahtunut! Omassa elämässäni kymmenen kuukautta on lyhyt aika, mutta se on tyttäremme koko tähän asti eletty elämä (ja yksi päivä päälle). Tytär kehittyy päätähuimaavaa vauhtia ja sitä on ilo seurata vanhemman ylpeydellä.
 
Inkalle konttaaminen on jo peruskauraa, samoin seisomaan nouseminen. Uusin villitys on kiipeily. Inkan lempikiipeilykohteita ovat äiti, isi, terassin betoniportaat ja tiskikone. Tiskikoneeseen olisi todella kiva kiivetä, polvet nousevat mainiosti luukun päälle. En ole antanut perille asti kiivetä, vaan kiikuttanut likan muualle auttamasta. Vaikka yritän kuinka hiljaa asetella likaisia kippoja tiskikoneeseen, likka kyllä kuulee sen vaikka toiselle puolelle taloa. Läps, läps, läps vaan kuuluu, kun tytär konttaa kädet lattiaa läpsien kohti keittiötä.
 
Sama juttu roskiskaapin kanssa. Mikä ihme siinä kiehtoo? Toistaiseksi vain toiseen keittiön laatikostoon on tarvinnut virittää lapsilukko: kukkakeppi laatikon kahvojen läpi. Hyvin toimii. Toinen laatikosto houkuttelee toisinaan, mutta Inka hengailee vähemmän sen luona itsekseen. Kaapinovia hän ei ole (vielä?) saanut auki, huhh.
 
Jokunen päivä sitten Inka maisteli omin sormin raejuustoa ja hyvin näytti uppoavan. Eilen hän söi tyttöjukurttia ja hyvin maistui sekin. Tänään oli lautasella maustamatonta maitorahkaa mansikoiden kera ja ai että mitä herkkua oli myös se! Olen lapsesta asti kutsunut Bulgarian jogurttia tyttöjukurtiksi, koska purkin kyljessä on tytön kuva... Omin pikku kätösin Inka nauttii muun muassa hedelmänpaloja ja makaroneja.
 
Imetän Inkaa aamuin ja illoin, mutta päivällä maito tulee kaupan tölkistä, jotta varmistan riittävän nesteen saannin. En ollut enää yhtään varma oman maidon riittävyydestä, joten päätimme antaa lisämaidot pullosta. Muutoksen myötä Inka on lähes lopettanut tissien pureskelun! Olisikohan pureskelu ollut jonkinlainen viesti äidille, että ei täältä enää mitään tuu...
 
Toisaalta näykkiminen on siirtynyt ihan muihin tilanteisiin! Inka saattaa näykkästä pohkeesta roikkuessaan lahkeessa, hartioista tai rinnasta ollessaan sylissä tai vaikka kädestä. Täytyy toivoa, että kyseessä on ohimenevä vaihe. Toisaalta yritän olla huomioimatta huonoa tapaa, jottei Inka opi saavansa sillä huomiota, mutta voin kertoa, että kaikki kahdeksan hammasta ihossa sattuu!
 
Kymmenenteen kuukauteen mahtui myös Inkan ekat festarit sekä kahden yön yli kestänyt kyläily mummon ja papan luona, mutta niistä olikin puhetta jo aikaisemmin. Suosittuja ajanvietteitä ovat muun muassa kirjojen lukeminen sekä perinteiset ensileikit: tavaroiden toistuva pudottelu sekä kiitos-ole hyvä. Inka pitää kovasti kirjojen katselusta. Hän osoittaa sormellaan kuvaa kuin vaatien kertomaan mikä se on. Onneksi myös mummo pitää huolen kirjallisuuskiintiöstä!
 
Heinäkuun alussa käymme Inkan kanssa ylimääräisellä neuvolakäynnillä. Käymme varmuuden vuoksi tsekkaamassa onko painoa ja pituutta tullut lisää.
 
Inkalla on kaksi aivan samanikäistä ystävää, Vilma ja Isli. Vilma on viisi päivää Inkaa nuorempi ja Isli viikon. Vilmaa nähdään melko useasti, mutta Isliä harvemmin. Hän nimittäin asuu USA:ssa. Olimme Inkan kanssa etuoikeutettuja, kun saimme kutsun Islin yksivuotissynttäreille, jotka pidettiin Suomessa, tosin pari kuukautta etuajassa. On ihan mieletöntä, että ystävillä on niin samanikäisiä lapsia kuin itsellä!
 
 
 
Elokuun tytöt palikkahommissa. Inka ja Vilma.
Elokuun tytöt juhlimassa. Inka ja Isli.
Nyt omalla terassillakin on keinu. Kiitos, Kaisa-täti!
"Nää portaat mä just kiipesin ylös!"

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kirjavat synttäripöksyt päivänsankareille

Ystäväni ihastuttavat kaksostyttäret täyttävät perjantaina vuoden. Päivänsankareita juhlittiin jo viime viikonloppuna, mutta minulla oli jo muuta menoa enkä päässyt osallistumaan kekkereihin. Tänään pääsin onnittelemaan sankareita ja lahjaksi olin ommellut heille tutut ja ihanat legginsit! Ainoa jännitysmomentti liittyi housujen kokoon: tuleeko sopivat tai edes tarpeeksi isot. En ollut sen koommin kysellyt mittoja tai vaatteiden kokoa. Edellisten treffien valokuvista olin vähän mallannut, että ompelen hippusen isommat kuin tekisin Inkalle.
 
Sankarit kokeilivat pöksyjä ja sopivathan ne! Onnea tytöille!
 
Vauhdikasta menoa!
 

 


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Perheemme uusi hiustilanne

Edellisen kerran leikkautin hiuksiani joskus pari vuotta sitten. Silloin malliksi leikattiin kutakuinkin polkkatukka, jota piristettiin vaaleilla raidoilla. Silloinen hiustenväri oli hyvin tumma ja luonnollinen värini on omasta mielestäni lähinnä maantienharmaa. Ajattelin silti kasvattaa oman värini takaisin, koska noin viidentoista vuoden värikypäräkierre alkoi ottaa päähän, kirjaimellisesti. Se oli viimeinen hiustenvärjäys (ikinä?). Samalla hiustenleikkuu jotenkin jäi...
 
Hiukset kasvoivat kuin varkain! Parissa vuodessa hiuksistani tuli aivan sikapitkät. Kampaaja-ystävänikin päivitteli kuinka outoa on edes harjata niin pitkiä hiuksiani, koska edellinen kosketus on niihin polkkapituisiin. Rahisevat ja onnettomat latvat saivat minut vihdoin sopimaan leikkuuajan luottokampaajani kanssa. Nyt hiuksiini on saatu jälleen uutta eloa latvojen nipsaisun myötä! Pituutta ei lähtenyt paljon yhtään, mutta paksuutta tuntui tulevat huimasti! Ponnari heiluu eloisasti ja kauniisti, edellinen ponnariköntti vaan rahisi pitkin selkää... Miten voikaan olla näin fiiliksissä vajaan kymmenen sentin hiustenleikkuusta! Sain isännältä luvan käydä ulkoiluttamassa ponnariani yksin ja hyvin heilui hölkätessä!

Hiustenlähdön jälkeisiä uusia hiuksia on kasvanut ohimoille komeasti. Noin viiden sentin korkuiset hiustupsut taittuvat välillä kivasti kampauksen joukkoon, mutta yläponnarille kammattaessa ne töröttävät pystyssä todella komeasti! Kirjoitin hiustenlähdöstä tammikuussa.
 
Samalla kampausreissulla hoidettiin kuntoon myös perheen pienimmän kuontalo. Jo syntymästä asti olleet niskahiukset pääsevät vauvakirjan väliin sekä ristiäislahjaksi saatuun rasiaan talteen. Niskatukan lisäksi kyytiä saivat silmiä kiusannut otsatukka. Inkan kampauksesta tuli todella kaunis ja tyttö näyttää huomattavasti siistimmältä ja asiallisemmalta. Mutta toisaalta myös jo isolta tytöltä!
 
Inkan ensimmäinen hiustenleikkuu sujui todella mallikkaasti! Tyttö istui syöttötuolissa ja edessä oli kaikkea kummallista katseltavaa, kolisteltavaa, imeskeltävää ja pureskeltavaa. Päällä oleva kappa ei haitannut likkaa ollenkaan. Ihan kuin olisi siinä alvariinsa istunut leikeltävänä! Kiitos taitavalle luottokampaajalle hyvästä ensikokemuksesta!
 
Isäntä halusi pitää vielä rahisevamman olki-jouhi-tukkansa, vaikka kuinka yritin suostutella hieman siistimään sitä... En kohta erota häntä pellon heinäseipäästä. Omapa on päänsä. Mutta pääasia, että me tytöt ollaan nyt hienoja!
 
Hiustilanne ennen...
...ja jälkeen.
 
Inkan kiva vanha otsis.
Takatukan sai hienosti myös letille.
 






 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sain mitä tarvitsin

Nyt sitä on saatu koko viikonlopun edestä. Sitä minkä perään olen täällä huudellut alvariinsa... Sain omaa aikuisten aikaa. Perjantai alkoi matkasängyn ostamisella mummon ja papan kanssa. Olin jonkun verran keskustellut käyttökokemuksista ja saanut vinkkejä erilaisista matkasängyistä. Osa piti sängyn päädyssä olevaa vetoketjuaukkoa ehdottoman hyvänä ominaisuutena, toiset taas tyrmäsivät sen täysin.
 
Päädyimme ostamaan ihan tavallisen Emma-merkkisen matkasängyn, jossa ei ole luukkua. Ajattelin, että sängystä pois haluava lapsi voidaan kyllä nostaa itse sieltä pois. Koko sängyn idea menee siinä, kun hän kuitenkin omilla pikkukätösillään saa roplattua (ulkoa avattavan) vetoketjun auki ja pakenee sängystään. Isompana lapsi voi taas nukkua patjalla lattialla. Vetoketjuun on varmasti hyviä perusteluja, mutta päätimme pärjätä ilman sitä. Voi olla, että joskus vielä kaipaan sitä vetoketjua, mutta ainakin kaksi edellistä yötä sujuivat mainiosti ilman sitäkin.
 
Päivittelimme mummon ja papan kanssa matkasängyn kokoamisen helppoutta! Koko sänky oli kantokassissa yhdessä osassa ja ohut patja sen ympärillä. Ostimme lisäksi petauspatjan hieman pehmittämään petiä. Kokoaminen sujui (harjoittelun jälkeen) parilla käden liikkeellä! Edellinen matkasängynkokoamiskokemukseni ajoittuu tämän vuosituhannen alkuun ja siinä sängyssä oli arviolta miljoona eri osaa. Sänky piti koota sadasta eri putkenpätkästä, jotka piti tunkea kymmeneen jalkaan ja päälle virittää vielä kangasosuus. Sängyn kantolaukku painoi tonnin. Kyseistä sänkyä kokosin nuoruudessani muutaman kerran, kun siskon lapset olivat mummolassaan yökylässä.
 
Tähän väliin mainittakoon, että ihan meidän lähellä palaa tällä hetkellä autiotalo!! Talo on onneksi sen verran kaukana, ettei ole mitään hätää (naapurin Aila vakuutti), mutta olen aivan järkyttynyt! Meidän lintukodossa! Paloautoja vilisee ja liekit ovat jo madaltuneet kiitettävästi.
 
Palataan aiheeseen. Inka jäi siis matkasängynostoreissulta mummolle ja papalle hoitoon kahdeksi yöksi! Heidän viikonloppunsa oli mennyt kuulemma oikein hyvin. He olivat leikkineet useaan otteeseen hiekkalaatikolla ja keinuneet. Inka nukkui mainiosti uudessa matkasängyssä, joka oli sisustettu muutamalla oman pinnasängyn pehmolelulla ja kotona käytössä olevalla pussilakanalla. Tuuti oli maistunut pullosta pelottavan hyvin, mutta (purkki)ruoka ei niinkään.
 
Pohdimme, että Inka on mahdollisesti saanut viikonlopun aikana enemmän maitoa kuin normaalisti imetyksen kautta ja mahdollisesti tämän vuoksi ruoka ei ole maistunut samaan malliin. Toisaalta Inka syö pääasiassa minun tekemiä ruokia ja viikonlopun aikana söi kaupan tekemiä, joten sekin voi osaltaan vaikuttaa. Aamu- ja iltapuuro olivat maistuneet, joten kyllä likka oli saanut tarpeeksi murua rinnan alle!
 
Tämä maitoasia jäi kyllä mietityttämään. Oma maidontuotanto on ollut selvästi ehtymään päin. Kahden yön erossaolossa minua huolestutti eniten se, että minun pitäisi olla muka jatkuvasti pumppaamassa, koska muuten tapahtuisi maitoräjähdys... Viimeisen imetyksen ja ensimmäisen pumppaamisen välillä oli noin 20 tuntia ja saldona oli muutama tippa! Rinnat eivät olleet lähellekään täydet ja siksi menin nukkumaankin ilman pumppaamisia. Ihmekös jos neiti vetelee puuroa ja ruokaa rekkamiehen annoksina, kun maitoa tulee muutama tippa?!
 
Olemme antaneet nyt parin viikon ajan Inkalle iltaisin korviketta, mutta jatkossa taidamme antaa sitä myös päivisin. Haluaisin silti pitää imetystä yllä edes rauhoittumisen ja läheisyyden vuoksi. Toisaalta olen salaa toivonut, että likka ilmoittaisi haluavansa vain pulloa, koska lähes päivittäiset puraisut eivät tunnu kovin kivoilta. Kahdeksanhampainen piraija nännissä ja ilkikurinen irvistys päälle, kiitos kulta. Toisaalta tavalliseen maitoon siirtymiseen ei ole enää pitkä aika. Tuli muuten ihan puun takaa kuinka kallista korvike on!! Onneksi jatkoin imetystä alkuviikkojen itkuista huolimatta, koska piiiitkä sentti on kyllä säästetty.
 
Mutta palataan vielä siihen pääaiheeseen! Vietin siis koko viikonlopun ilman kullannuppuani. Saanhan myöntää, että se tuntui todella hyvältä, saanhan? Perjantaina ohjelmassa oli ystäväni häiden suunnittelua tyttöjen kesken (tuleva sulho oli kyllä paikalla, mutta enimmäkseen luurit korvilla, joten häntä ei lasketa). Suunnitelmat taisivat olla hieman sivuosassa kaikesta muusta puhumisen ohella. Pinkki poreileva juoma oli kylmää ja sitä oli riittävästi. Innostuimme muun muassa soittamaan ikivanhoja biisejä ja muistelemaan menneitä. Häiden suunnittelua varten voidaan varata muutama muukin ilta! Kotiuduin puolen yön jälkeen ja törsäsin taksiin muutaman kympin...
 
Lauantaina nukuin pitkään, söin pihalla aamupalaa pitkään, luin pihalla lehteä rauhassa pitkään, söin lounasta ja jälkkäriä rauhassa ja pitkään ja pihalla. Taisin kitkeä rikkaruohojakin, mutta ilman keskeytyksiä tai muiden tarpeita. Isäntä oli ollut yövuorossa ja nukkui kaiken tämän ajan. Iltapäivällä teimme yhdessä lähtöä ystävän valmistujaisiin. Vaikka juhlissa oli muiden lapsia, otin reilusti itsekkään asenteen ja päätin olla viihdyttämättä yhtäkään. Toki vaaranpaikassa olisin lapsia kaitsenut, mutta halusin ottaa omasta aikuisten ajasta kaiken irti.
 
Harmikseni lauantai-ilta päättyi melko lyhyeen ja olin jo kymmenen jälkeen kotona. Vasta päästyäni kotiin sain selville, että eräs ystävä oli juuri matkalla keskustaan, josta minä juuri tulin, mutta en enää jaksanut lähteä köröttelemään kylille. Toisaalta päätös oli loistava, koska sain hyvät ja pitkät yöunet ja nehän ovat kultaakin arvokkaammat.
 
Tänä aamuna heräsin jo kahdeksan maissa eikä uni enää tullut, koska tytärtä oli jo niin iso ikävä! Nautin silti rauhassa aamupalaa ja laittelin pyykkejä. Mummolaan päästyäni Inka oli päiväunilla, mutta hän heräsi onnekseni pian. Heräilevän tyttären hymy oli maailman ihanin ja äidin sydän oli jälleen pakahtua. Halailimme ja sylittelimme pitkään.
 
Hetket aikuisten seurassa oli ehdottomasti viikonlopun parasta antia ja teki kyllä päälle ja mielelle hyvää. Oikeastaan parasta antia oli hyvin hoidettu ja viihdytetty, tyytyväinen ja äitinsä tunnistanut tyttäreni.
 
Samalla hiekkalaatikolla olen itsekin leikkinyt parikymmentä vuotta sitten!

Mummolan hiekkalaatikolla oli paljon jänniä leluja.
 

torstai 6. kesäkuuta 2013

Roskapussipussi

Appiukkokokelas tilasi mökilleen pussin tyhjille roskapusseille. Tein heille sellaisen joululahjaksi ja on kuulemma niin kätevä käytössä, että mökille on saatava oma. Ei kuulemma tarvitse enää taitella käytettyjä kauppakasseja pieniksi, jotteivät veisi tilaa mökin muutenkin niin rajoitetuissa säilytystiloissa. Ehdotin myös pienempää pussukkaa tyhjille hedelmäpusseille ja sellainenkin tilattiin.
 
Valitsin kankaaksi kesäistä puuvillakangasta. Yhden pussukan ompeluun menee kymmenisen minuuttia. Pisin aika taitaa mennä kuminauhan pujotukseen. Pussukka on sikäli mukava ommella, ettei siihen tarvitse kaavoja ja voi tehdä juuri sen kokoisen kuin itselle sopii! Itselläni on käytössä sekä ompelukone että saumuri, joten sepustin ohjeen niin kuin itse tein. Pussukan voi toki ommella myös jommallakummalla. Samanlaisia roskapussipusseja löytyy viime joulun lahjoista.
 
 
Säilytyspussi tyhjille roskapusseille
  • Mallaa kangasta pituussuunnassa kaksinkerroin, jotta näet pussin valmiin leveyden
  • Leikkaa yksi suorakaiteen muotoinen pala, joka siis taitetaan kaksinkerroin
  • Leikkaa yksi pitkä muutaman sentin levyinen kangassuikale ripustuslenkiksi (mikä tahansa naru tai nauha käy myös)
  • Huolittele saumurilla ala- ja yläreuna
  • Ompele saumurilla yhteen pitkät reunat
  • Ompele ripustuslenkkikangas siten, että taita pitkät reunat keskitaitteelle ja ompele ompelukoneella "nätit" reunat kiinni (hämmästyttävän vaikeaa selittää...)
  • Taita alareunaa pari senttiä ja ompele kuminauhalle kuja. Muista jättää ompeleeseen kolo hakaneulalle ja kuminauhalle!
  • Tee sama yläreunalle, mutta ompele samalla saumalla kiinni ripustinlenkki
  • Pujota molempiin kujiin kuminauha, kiristä sopivalle kireydelle ja solmi kuminauha
  • Täytä pussukkaa pusseilla yläpäästä ja ota alapäästä...!
 
 





"Mä tulen auttamaan sua äiti kuvien ottamisessa..

...eiku katselenkin vähän kukkia..!"