Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Loppukesän hedelmät soseeksi

Rakastan loppukesää ja luonnon antimia. Tänä vuonna loppukesän herukkasato on harmikseni jäänyt kovin pieneksi. Omalta pihalta saimme herkutellaksemme muutaman desin mustaviinimarjoja ja isännän mökiltä ei valitettavasti liiennyt yhtään. Oman pihan marjat herkuttelimme ihan sellaisenaan. Kerran kävin poimimassa villivadelmia, mutta olosuhteet sallivat silloinkin vain muutaman desin herkuttelusaaliin.

Bongasin ystävän FB-seinältä luumuhillokeskustelun, jossa kutsuttiin poimimaan takapihan puista luumuja. Ja minähän oitis sinne itseni ämpäreineni kutsuin! Sain saaliiksi viitisen litraa luumuja, joista haaveilin tekeväni sosetta. Aloin kaivata niiden kaveriksi omenoita ja nykyajan nuorena kyselin niiden perään niin ikään FB:ssa. Pian sain ilmoituksen notkuvista omenapuista ja ajelimme koko perheen kesken pääkaupungin puolelle entisen naapurini pihalle omenoita poimimaan. Minä ja tytär keskityimme lähinnä maistelemaan omenoita ja poimimaan jokusia maasta, kun meidän isäntä ja talon emäntä poimivat herkkuja puista. Saimme saaliiksi kaksi viiden kilon mansikkalaatikollista sekä yhden kahdeksan litran ämpärillisen täyteen omenoita! Niiden tullessa täyteen piti jo poiminnasta innostunutta isäntää toppuutella, että eiköhän nämä riitä...



Tänään aloitin sosesavotan. Päätin olla tekemättä hilloja, koska perheessä on pian neljä suuta, jotka eivät niinkään liikoja sokereita kaipaa. Pesin ensin omenat ja luumut, tosin kasteluksikin sitä voisi kutsua. Lohkoin omenat suoraan valtavaan kattilaan eli jätin vain siemenkodat pois. En siis kuorinut. Luumuista poistin kivet käsin. Luumutkin laitoin kuorineen omenoiden sekaan. Sekaan jokunen desi vettä ja kiehumaan. En yhtään tiedä kuinka kauan annoin omenalohkojen ja luumuraatojen kiehua, mutta arviolta vartista puoleen tuntiin? Ensimmäinen satsi näytti olevan turhan nestemäistä, joten ennen survomista kauhoin mehua talteen. Ja sitten vain sauvasekoittimella sileäksi!

Keittämäni omenat olivat eri lajikkeita ja varmasti eri kypsyisiäkin, joten osasta soseista tuli karkeampia kuin toisista. Myös osa omenalohkoista saivat kypsyä pidempään, koska annoin lohkojen jo kiehua kun vielä pilkoin seuraavia päälle. Yhden satsin sain suureksi järkytyksekseni palamaan pohjaan!! Luumujen kivien kaivelun lomassa aloin haistaa kitkerää hajua ja ei perk..!! Isäntä ei maistanut kyseisen satsin maussa mitään kummallista, joten sekin surullinen palovammasatsi päätyi pakastimeen. (Kyseisen erän pakkasin pusseihin ja se taitaa jäädä syöntijärjestyksessä viimeiseksi...)



Keitin sosetta myös pelkistä luumuista, mutta siitä tuli jopa minun makuun liian kirpsakkaa ja kummallista. Laitoin senkin toki pakastimeen, mutta luulen, että se vaatii hieman jatkojalostusta ja vaikka mansikkaa kaverikseen. Ennen survomista talteen kauhottu omenaluumumehu oli aivan taivaallisen hyvää ja maistui myös tyttärelle. Huomenna ohjelmassa on vielä pelkän omenasoseen teko. Silloinkin omenalohkot saavat kaverikseen pelkästään tilkan vettä, mutta myös ripauksen kanelia.





tiistai 26. marraskuuta 2013

Feta-punajuuririsotto

Rakas ystäväni teki eräänä päivänä tietämättään upean palveluksen. Olimme menossa heille Inkan kanssa kyläilemään ja hän oli (perinteisesti) valmistanut meille lounasta. Udellessani mitäs me tänään syödään sain vastaukseksi sanan punajuuririsotto. Sydän jätti yhden lyönnin välistä, kielelleni ja mielelleni tuli muistikuva kamalista säilykepunajuurista. Kiva, en ookaan koskaan maistanut, taisin sopertaa.
 
Ensinnäkin täytyy myöntää, että edes näin kypsään ikään päässeenä en ole tainnut koskaan syödä oikeaa risottoa. Risottoihin ei siis lasketa sitä ala-asteen riisi-herne-maissi-paprika-settiä, joksi minäkin risottoa joskus luulin. Ei siinä mitään, sekin oli kyllä hyvää. Toisekseen, en luonnollisesti ole oikeaa risottoa koskaan tehnytkään. Olen jotenkin kuvitellut sen olevan monimutkaista ja vaikeaa. Mutta pah, kätevin ruoka pitkään aikaan! Kaiken maailman pastasetit on kyllä kokeiltu, mutta nyt ruokarepertuaariini tulevat risottosetit!
 
Ystäväni punajuuririsotto fetalla ilahdutettuna oli taivaallista! Taisin pari kukkurallista sitä syödä. Se niistä punajuuriennakkoluuloista. Feta kuului annokseen kuin voisilmä puurooni, samoin kuin smetana borssikeittoon. Lyömättömiä yhdistelmiä.
 
Viime viikolla sain vihdoin hankittua ainekset punajuuririsoton valmistusta varten. Ennen kokkausta konsultoin vielä ystävääni tarkemmista yksityiskohdista. Ohje on osittain hänen päästään, minun päästäni ja osittain risottoriisipaketin kyljestä, olkaa hyvät!
 
 
Feta-punajuuririsotto
 
  • noin 8 punajuurta
  • juoksevaa hunajaa
  • oliiviöljyä
  • 3 dl risottoriisiä
  • 1 sipuli silputtuna
  • 2 valkosipulinkynttä silputtuna
  • 4 dl kasvislientä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 1 dl parmesaanijuustoa raastettuna
  • 1 dl kermaa
  • 2 rkl voita
  • suolaa
  • mustapippuria
 
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori punajuuret ja pilko ne kuutoiksi. Lado ne pellille. Levitä päälle juoksevaa hunajaa sekä oliiviöljyä. Kypsennä punajuurikuutioita uunissa puolisen tuntia.
 
Punajuurten kypsyessä pilko sipulit ja mittaa valmiiksi muut ainekset. Soseuta sauvasekoittimella puolet punajuurista ja jätä loput kuutiot lämpimään uuniin. Keitä kasvis- tai kanaliemi.
 
 
Kaada kattilaan muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä ja lisää riisit. Kattilan lämmettyä lisää silputut sipulit. Sipuleiden pehmennettyä kaada joukkoon desin verran kasvislientä. Sekoita, kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Lisää taas joukkoon desi kasvislientä ja desi valkkaria. Anna riisin kypsyä miedolla lämmöllä koko ajan hämmentäen.
 
Lisää pikkuhiljaa loput kasvisliemet ja valkkarit. Jatka risoton keittämistä, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää kerma, raastettu parmesaani ja voi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi punajuurisose sekä uunissa olleet kypsät kuutiot. Sekoita.
 
Lisää annoksen päälle murustettua fetaa ja nauti!
 
 
Kaikkiruokainen tytär sai risottonsa seuraksi raejuustoa fetan sijaan.
Hän söi pelkät raejuustot.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Lauantain lihapata

Viime viikolla kävimme koko perheen voimin kaupassa. Jälleen mietimme mitä ruokia on olemassa ja mitä olisi kiva kokata. Pitkästä aikaa mieleeni tuli lihapata. Sellainen monta tuntia uunissa uinunut tomaattinen sekametelisoppa. Minulla ei ole kovin hyvää tietämystä (tai kiinnostusta) erilaisista lihaklönteistä, joten annoin isännän vastuulle lihanvalinnan. Hän metsästi hyllystä (Pirkan) porsaan uunilihan. Mötikkä oli vajaan kilon painoinen.
 
Lihan laittaminen jäi ja jäi, koska olin keskiviikosta perjantaihin töissä enkä halunnut tehdä ruokaa iltaa tai yötä vasten. Tänään oli vapaapäivä ja aamupäivällä laitoin isännän veitsen varteen ja paloittelemaan lihan. Itse keräsin kaapeista kaikkea pataan sopivaa. Ei varsinaisesti ostettu pataan muuta lihan lisäksi, joten höysteet valittiin lennosta.
 
Lihapatamme sisälsi tänään:
  • porsaan uunilihaa
  • sipulia
  • vihreää paprikaa
  • parsakaalia
  • porkkanaa
  • valkosipulia (2 isoa kynttä)
  • herkkusieniä
  • vihreitä oliiveja
  • maustekurkkua
  • tomaattimurskaa
  • 2 tl sokeria
  • lihaliemikuutio (Reformin luomu)
  • mausteet:
    • suolaa
    • mustapippuria
    • chiliä
    • Kreikasta ostettua lihapatamaustetta
    • paprikajauhetta
 
Pyöräytin lihapalat kuumalla pannulla, maustoin suolalla ja pippurilla. Paistoin samalla pannulla sipulia ja vihreää paprikaa. Heitin ainekset pataan ja lisäsit loput höysteet ja mausteet. Pata oli uunissa kolmisen tuntia. Kerran hämmensin ja maistoin, jolloin lisäsin ripauksen sokeria. Lihapadan kaveriksi keitin kvinoaa. Tekisin mielelläni tällaisia patoja useammin, myös ilman lihaa. Höystelista on kyllä  lähes loputon ja variaatioita niin monta kuin kokkiakin. Kyllä oli maukas setti!
 
 



 
 
 
 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pestolohi katkaravuilla

Vaikka perheemme rakastaa kalaruokia, en ymmärrä miksi kalaa tulee syötyä niin harvoin. En edes keksisi kahta tai kolmea kalaruokaa jokaiselle viikolle..! Mutta yksi vakiokalaruoka löytyy pääni sisällä olevasta menusta: pestouunilohi katkarapujen kanssa. Se on helppo, kätevä ja nopea. Rakastan pestoa, joten voisin läträtä sitä joka ruokaan. Katkaravut ovat toisille herkkua, toisille ne ovat inhottavaa kissanruokaa. Meidän perhe kuuluu ensimmäiseen ryhmään. Pestouunilohi maistuu mainiosti myös perheemme pienimmälle, katkarapuineen. Pestoa en ole koskaan loihtinut itse, joten tässäkin ruoassa se on kotoisin kaupanhyllyltä.
 
 
Pestolohi katkaravuilla
  • lohifile
  • pestoa
  • katkarapuja
  • 2 dl kuohukermaa
  • (meri)suolaa
  • kuivattua tilliä
 
Laita lohifile laakeaan uunivuokaan (nahkapuoli alaspäin). Levitä makusi mukainen pestokerros kalan pintaan. Heitä mukaan jäiset katkaravut. Ripottele kuivattua tilliä katkarapujen päälle. Lisää merisuolaa makusi mukaan. Lorauta purkillinen kuohukermaa kalan ympärille ja katkarapujen päälle. Kypsennä koko komeus 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Kypsennysaika riippuu kalan paksuudesta. Tämän kalan kanssa tarjoilin perunaporkkanabataattimuusia.
 
Rouva V, tämä on sulle!
 


 

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lipstikkakeitto

Tutustuin lipstikkaan ensimmäisen kerran viime kesänä, kun anoppi teki siitä keittoa. Maku oli minulle täysin uusi. Lipstikan maku ja tuoksu ovat todella vahvoja ja tuoreeltaan maistettuna sen maku jää suuhun pitkäksi aikaa (piti siitä tai ei). Lipstikka lukeutuu yrtteihin ja sen oikea nimi on liperi.
 
Anoppi toi mökiltään muutama päivä sitten tuoretta lipstikkaa ja ajattelin tehdä siitä keittoa. Anopilla ei ollut sillä hetkellä antaa muuta ohjetta kuin katso netistä. Ja minähän katsoin. Halusin löytää sellaisen reseptin, jossa ei ole käytetty suurusteena jauhoja. Olen ollut kokeilumielessä gluteenittomalla ruokavaliolla tämän viikon ja onnekseni heti toinen ohje oli jauhoton.
 
En sen tarkemmin avaa lipstikan ominaisuuksia, mutta jonkun lähteen mukaan lipstikka on lihaliemikuutioiden alkuperäinen mauste ja siinä on lihaisa maku. Lipstikka lisää kuulemma myös ruokahalua. Olen käyttänyt raastettua perunaa aikaisemmin vain jauhemaksapihveissä, mutta nyt törmäsin ensimmäistä kertaa keittotarkoitukseen. Jauhoisen perunan tärkkelys ilmeisesti teki keitoksesta paksua ja suurustetun tuntuista. Omaan makuuni soppa oli aivan todella hyvää! Jos törmäätte lipstikkaan niin kokeilkaa ihmeessä!
 
Vanhempani olivat tänään viihdyttämässä tytärtämme sillä aikaa, kun pesimme isännän kanssa koko talon ikkunat. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja sopivan lämmin. Halusin kattaa pöydän pihalle. Istuutuessamme ulos syömään ja maisteltuamme soppaa osasin odottaa isännältä tietynlaista kommenttia. Ja sieltähän se tuli: "Tähän vois laittaa nakkeja!"
 
 
Lipstikkakeitto (isot annokset neljälle)
 
3 kevätsipulia varsineen
3 isoa jauhoista perunaa
lautasellinen silputtuja lipstikan lehtiä
voinokare kuullottamiseen
litra vettä
2 kasvisliemikuutiota (itse käytin Reformin luomukuutioita)
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
 
  • Kuori ja raasta perunat karkeaksi raasteeksi.
  • Silppua sipuli ja lipstikan lehdet.
  • Kuullota voinokareen kanssa sipulisilppu.
  • Heitä kaveriksi perunaraaste ja lipstikkahakkelus.
  • Keitä kattilassa vesi ja lisää kasvisliemikuutiot.
  • Lisää kattilaan sipulit, perunaraaste ja lipstikat.
  • Keitä vartin verran.
  • Soseuta sauvasekoittimella.
  • Lisää suolaa, pippuria ja kerma.
  • Kiehauta ja maista.
  • Nauti!
 
 
 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Viikon soseet

Tyttären nukkuessa terassilla päiväuniaan tein hänelle kahta erilaista ruokaa pakastimeen. Aikaisemmin tein jääpalamuotteihin eri kasviksista ja lihoista soseita, joita sekoittelin keskenään. Nykyään, kun Inka syö huomattavasti enemmän, on helpompi tehdä suoraan isompia satseja ja valmiita annoksia pakastimeen. Isäntä jäi vähän kaipaamaan sosenappeja ja niiden miksailuja. Hän yhdisti surutta muun muassa kanaa, kasviksia, luumua ja poroa. Samaa ennakkoluulottomuutta näkee myös hänen omissa kokkailuissaan. (Jauhelihakastikkeeseen ei voi laittaa ananasta!)
 
Toiseen kattilalliseen nakkelin
  • pienen kukkakaalin
  • pari porkkanaa
  • pari perunaa
  • yhden palsternakan
  • kaksi tomaattia
  • pari ruokalusikallista jauhelihaa (nauta-sika)
  • mustapippuria
  • paprikamaustetta
  • tilliä
Toisessa keitoksessa oli
  • porkkanaa
  • palsternakkaa
  • paprikaa
  • täysjyvämakaronia
  • tomaattimurskaa
  • pari ruokalusikallista jauhelihaa (nauta-sika)
  • mustapippuria
Molemmissa oli siis toki myös vettä... Keitin ensin kasviksia, lopuksi lisäsin keitokseen lihat. Toisessa ruoassa lisäsin makaronit siinä jossain puolivälissä. Sauvasekoittimella sekoittelin soseeksi, johon jäi vielä hyvin suutuntumaa. Aikaa meni kaikkinensa noin tunti, ei paha! Kippoihin jaettuna annoksia tuli yli viikon tarpeisiin. Toki pakastimessa on myös kala- ja kasvisruokia eli Inka ei vuorottele näillä kahdella koko viikkoa. Silloin tällöin joudumme turvautumaan kuivakaapista löytyviin einespurkkeihin, jotka on toisinaan ihan käteviä.
 
Sain keitoksista vilpittömän palautteen hetki sitten. Inka söi hetkessä ison annoksen sitä kukkakaalihässäkkää. En tiedä minkä verran tuon ikäiset (8,5kk) yleensä syövät, mutta Inka välillä hämmentää ruokahalullaan ainakin (iso)vanhempiaan. Edellisessä ylimääräisessä neuvolassa kysyin kannattaako ruokaan lisätä öljyä ja hoitaja suositteli sitä. Olen sitten lorauttanut (aina kun muistan) Inkan annokseen tilkan rypsiöljyä. Rypsiöljyssä on vähemmän sitä huonoa kovaa rasvaa verrattuna esimerkiksi oliiviöljyyn.
 
Vaaleampi sose on kukkakaalihässäkkää ja tummempi makaroniversiota.

Silikoninen muffinsivuoka toimii mainiosti, kun jääpala-
muotit ovat jääneet liian pieniksi.


Nam nam!
 

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Lohta kvinoalla

Muutama viikko sitten kirjoitin pihallamme käyneestä Kala-autosta ja siitä ostetun kalan kokkailusta. Toiseksi kalaksi valitsin kylmäsavustettua lohta, koska viimeiseksi jäävästä graavilohesta en vaan keksinyt mitään erikoista. Minun onnekseni kaikki kolme pakettia kalaa oli valmiiksi fileoituja (vai mikä se sana on?). Meiltä ei ensinnäkään löydy tarpeeksi terävää veistä kalan siivuttamiseen ja toisekseen se taitokin taitaa uupua. Kun kalan ottaa edellisenä iltana sulamaan niin siivut irtoavat täydellisesti toisistaan.
 
Vanhempani toivoivat saavansa kalaa myös sellaisenaan, lisukkeiden kera. Olen lukenut jokusia kertoja quinoasta/kvinoasta ja ajattelin kokeilla sitä. En ole varma olenko sitä joskus syönyt. Olen kyllä saattanut lapata suuhuni pieniä ja hauskannäköisiä pallerokiekuroita jonkun ruoan seassa, mutta en ole tiennyt mitä syön. Ostin kaupasta GoGreenin kvinoaa kokeilumielessä ja tutustuin sen valmistamiseen. Paketin kyljessä lukee, että kvinoaa käytetään yleensä kuskusin, riisin tai pastan sijaan, mutta sitä kannattaa kokeilla myös salaatteihin ja keittoihin. Kvinoan kerrotaan sisältävän paljon kuitua ja rautaa sekä proteiinia.
 
Etsin netistä kvinoaohjeita ja päädyin ottamaan mallia Kauhaa ja rakkautta -blogin ohjeesta. Kuten on todettu, olen malttamaton ohjeiden noudattaja, joten tästäkin reseptistä poimin minua miellyttävät kohdat. Lisukkeeksi kylmäsavustetun lohen kanssa siis valikoitui uunissa paahdetut kasvikset kvinoan kanssa ja kermaviilikastike. Lisähöysteeksi suola-addiktille oli vielä oliiveja ja fetaa. Kasviksiksi laitoin porkkanaa, parsakaalia, kirsikkatomaatteja, sipulia ja kesäkurpitsaa. Porkkana osoittautui sikäli heikoimmaksi lenkiksi, koska sen kypsyminen kesti muita kauemmin ja sitä kypsytellessä parsakaali otti nokkiinsa ja vähän kärvähti. (Jostain syystä alkuperäisessä ohjeessa porkkanaa ei ollutkaan...) Kasvisten päälle lorautin oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, mustapippuria, paprikamaustetta ja rosmariinia. Uuniin kahteensataan asteeseen, paistoaika riippuu rehuista...
 
Kylmään kastikkeeseen laitoin kermaviilin kaveriksi sinappia, sitruunamehua, suolaa, sokeria, kuivattua tilliä sekä musta- ja sitruunapippuria. Keitin kvinoan paketin ohjeen mukaan ja heitin hieman pestoa mukaan. Sekoitin lämpimät uunikasvikset ja kvinoan keskenään. Lohen tarjoilin ihan sellaisenaan. Toisaalta en tiedä mikä oli minkäkin lisuke, lohi kasvisten vai kasvikset lohen. Entä se kvinoa? Hyvää oli, vaikka kärähtänyt parsakaali vähän latisti makuelämystä.
 

 
 

 


 
Tämä ateria tarjoiltiin siis viikko sitten lauantaina. Kutsuin vanhempani eilen syömään viimeisen lohen. Vähän myös sillä varjolla, että hyppäisin ompelukoneen ääreen... Kala-auton viimeisestä kalasta tulikin kesäateria: graavilohta tuoreen tillin kanssa, keitettyjä perunoita, raikasta salaattia fetoineen ja tuoretta leipää. Aurinko paistoi ulkona. Kuvittelimme olevamme mökillä ulkoilmassa, nuotiopaikan viereisen pöydän ääressä, aurinkovarjon alla ja linnun laulua kuuntelemassa. Sitä odotellessa!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Vauvan bolognese

Joskus ala-asteikäisenä kirjoiteltiin ystäväkirjoihin. Kun kysyttiin lempiruokaa, taisin joka kerta kirjoittaa spaketti ja jauhelihakastike. Lempiruoka on tainnut pysyä samana näihin päiviin asti, mutta nyt ystäväkirjan lempiruokariville kirjoittaisin pasta bolognese tai yleensä ottaen pastaruoat. Ah, niin parhaita! Ajattelin tartuttaa lempiruoan myös tyttäreeni. Eilen ruokalistalla oli yllätys-yllätys spagetti bolognesea. Kokkasin samalla vaivalla tytölle oman version bolognesea sekä muita soseita pakastimeen.

Tyttäremme on pääsääntöisesti syönyt itsetehtyä ruokaa. Poikkeuksena ovat hedelmäsoseet, joita olemme antaneet purkista. Nykyään kaapista löytyy myös muutamia valmiita ruokaruokia hätävaraksi tai reissuruoaksi. Jos lapsi on jo pakattuna turvakaukaloon, itsellä on kengät jalassa ja pää on lyönyt tyhjää, on kätevämpi napata mukaan ruokapurkki kuin etsiä ensin rasia ja sitten noukkia pakastimesta eri pakasterasioista erilaisia ruokanappeja. Vaikka jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu vaivalloisemmalta, teen sen silti mielelläni. Jos olemme lähdössä tytön kanssa kyläilemään, otan kyllä rasiaan pakasteesta ruokaa. Jos olemme lähdössä jonnekin, enkä ole varma päivän kulusta otan mieluummin "kuivan" purkkiruoan mukaan, koska sen voi tuoda kaappiin takaisin.

Mutta siihen vauvan bologneeseen. Silmäilin joitakin ohjeita, mutta lopulta tein ruoan ihan oman pääni mukaan. Keitin pienessä kattilassa vettä ja laitoin kiehuvaan veteen pari ruokalusikallista jauhelihaa kypsymään. Sekaan heitin pätkittyä spagettia, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, tomaattimurskaa ja tuoretta tomaattia. Mausteeksi ripsautin mustapippuria sekä lopuksi tuoretta persiljaa. Soseutin lopputuloksen sauvasekoittimella. En soseuttanut mössöä ihan sileäksi vaan jätin tarkoituksella pientä suutuntumaa ja karheutta. Spagetti bolognese maistui tytölle loistavasti ja äiti oli iloinen!




Kaikkien ruoka samalla liedellä. Kannen alla kypsymässä vauvan porkkanat.




Kokkauksen vaikein ja sotkuisin osuus.

Samalla vaivalla kun tein aikuis- ja vauvabolognesea keitin myös muita juureksia. Porkkanaa keitin soseeksi sellaisenaan. Toiseen satsiin keitin bataattia ja kesäkurpitsaa. Kun ne olivat kypsiä, soseutin osan bataatista ja kesäkurpitsoista sellaisenaan. Lopusta keitinvedestä otin osan talteen ja heitin mukaan kuskusia. Kansi kiinni ja hetken muhiminen. En osannut arvioida kuskusin turpoamista, siksi keitinvettä oli tallessa. Soseutusvaiheessa tallessa ollut vesi olikin tarpeen, koska mössöstä meinasi tulla jankkia. Liemellä oli hyvä hieman notkeuttaa sosetta. Kuskusmössö pääsi tänään lounaslautaselle avokadon kanssa ja hyvin maistui sekin.


Soseet jäähtymässä ja pakastusta odottamassa.


Seuraavaksi keittelyä odottaa parsakaali, lohi ja kvinoa. Pakastimesta löytyy valmiiksi soseutettuina muun muassa kanaa ja poroa, joita on kätevä laittaa kasvisnappien kaveriksi. Minusta tuntuu hyvältä tarjota lapselle kotiruokaa, koska sitähän hän tulee syömään myöhemminkin. Tyttö tottuu ruoan rakenteeseen ja oikeisiin makuihin. En ole suurempia laskeskelmia tehnyt, mutta voisin kuvitella, että itsekeitetyt kasvikset ja aikuisten ruokaan päätyvistä lihoista talteenotetut palat tulevat myös halvemmiksi kuin pelkkien valmisruokien ostaminen. Pidän muutenkin kokkailusta ja perustyytyväinen lapsemme antaa ruoan (myös omansa) valmistamiseen hyvän mahdollisuuden. Kahdessa viikossa tytön ruokien tekoon menee tunti-pari, kun kerralla tekee isomman satsin. Täytyy kyllä myöntää, että tarjoamme tyttärellemme huomattavasti parempaa ja ravitsevampaa ruokaa kuin mitä itse syömme... Täytynee siis pian alkaa syödä samaa ruokaa kuin mitä tyttäremme syö, kuin että antaisi samaa ruokaa tyttärelle mitä me syömme.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kesäsalaatit mielessä

Olen aikaisemminkin kirjoittanut salaateista. Salaattien pääpointti on ehdottomasti niiden herkulliset suolaiset täytteet. Salaateissa pitää olla sopivassa suhteessa suolaisia sattumia ja terveellisiä kasviksia ja hedelmiä. Jokaiseen suupalaan pitää riittää jotain pientä suolaista tai mausteista tomaattien ja kurkkujen kaveriksi, mutta suola ei saa kuitenkaan ottaa täyttä valtaa. Tässä tapauksessa on kyse siis pääruokana syötävästä salaatista eikä lisukesalaatista, jolla on lupa olla vähän ankeampi.
 
Meidän pihaan ajoi jokunen viikko sitten Kala-auto, jonka kuski kauppasi kalaa ovelta ovelle. Hänellä oli mukanaan pitkä luettelo erilailla valmistettuja kaloja ja äyriäisiä, jotka kulkivat mukana pakastettuina. Tunnustan olevani huono ostamaan kalaa, vaikka rakastankin kalaruokia. Ensimmäisenä silmään ottivat hinnat, jotka tuntuivat korkeilta. Myyjä vakuutti niiden olevan samaa tasoa markettihintojen kanssa, mutta eihän minulla ole päässä markettien kalatiskien kilohintoja...  Vanhempani olivat silloin kylässä ja päätimme ostaa puoliksi setin, johon kuului yhteensä lähes kaksi kiloa lämmin- ja kylmäsavulohta sekä graavilohta (49€). Otin kalat omaan pakastimeen ja lupasin loihtia niistä ruokaa myös vanhemmilleni.
 
Hämmennys oli kieltämättä suuri, kun pihalle peruutti iso pakettiauto kalaa kauppaamaan! Kala-auton saapumisesta ei ollut mitään tietoa. En edes tiennyt sellaisen olemassaolosta -ei näkynyt sellaisia Oulunkylässä... Firmasta saa kuulemma tilata kotiinkuljetuksella pakastettua kalaa millaisia satseja vaan! Eli jos tänään tekee mieli skamppeja, saapuu paketti kotiisi viikon sisällä ilman toimituskuluja. Tokihan ne bensakulut sun muut on tuotteiden hinnoissa...
 
Mutta takaisin salaattiin! Vanhempani olivat eräänä päivänä leikkimässä tyttäremme kanssa ja lupasin ruokkia heidät kalalla. Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi lämminsavulohi. Tein lounaaksi lohisalaattia ja päivälliseksi lohipastaa. Kastikkeessa oli yksinkertaisesti vain kuohukermaa, Koskenlaskija-juustoa, lämminsavulohta, sitruuna- ja mustapippuria ja tuoretta tilliä. Omaan annokseen taisin ripotella vielä lisäpippurit sekä suolaa. Salaatissa oli perusrehujen lisäksi avokadoa, pinjansiemeniä ja viinirypäleitä. Omaan annokseeni lisäsin oliiveja (ah, taas suolaa!).
 
 
 


 
Innostuin viikon sisään tarjoilemaan kanasalaattia kahdelle eri vieraalle. Tytön kummitäti sai osansa sunnuntaina ollessaan meillä yökyläilemässä. Toinen satsi valmistettiin eilen Oulusta tulleelle ystävälle. Raikkaista salaateista tulee usein kesä mieleen, vaikka niitä syödään myös talvella. Varsinkin eilisen salaatin halloumijuusto saa aikaan kaihon grillaamiseen. Vaikka juusto paistuu mainiosti myös liedellä kuumalla paistinpannulla, on ensisijainen valmistustapa minusta silti grillaaminen. Pohjalla on mizunaa, rucolaa, punajuuren lehtiä, pinaattia ja jääsalaattia. Kirsikkatomaattien ja kurkun kaverina on myös cashewpähkinöitä, viinirypäleitä ja kuivattuja karpaloita. Taisi omalle lautaselle eksyä taas muutama iso ja muhkea oliivi... Päälle vielä loraus oliiviöljyä ja ripaus pippuria.
 
 


 
Ps.  Kummallisia ovelta-ovelle-myyjiä on meillä näkynyt enemmänkin. Viime viikolla odotin saapuvaksi isännän polkupyöräilyrojuja, mutta ovikelloa soittikin sitä ennen ihan muu kuin paketintuoja. Mies esitteli itsensä ja näytti tabletilta helikopterista otettua kuvaa meidän talosta! Kuvasta oli tarkoitus tehdä taulu. Kuva oli kieltämättä hauska ja ennen kaikkea aurinkoinen ja kesäinen! Muuton jälkeen on näkynyt vain luminen piha. Tuli mieleen usein maataloissa näkemäni maalaukset tai valokuvat maatilasta, mutta en silti omalle seinälle ehkä laittaisi (ehkä kellariin..?). Ennen kuin mies alkoi esitellä erilaisia tauluvaihtoehtoja, keskeytin hänet ja kysäisin missä hintaluokassa pyöritään.
 
"Pari-kolme sataa euroa."
"Ahaa.. Kiva idea, mutta ei kiitos..."
 
 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Ystävälle piirakkaa

Ensimmäisen vauvakuukauden aikana kylässä käyneet ystävät ja perheenjäsenet ovat välillä joutuneet/saaneet turvautua joko omiin herkkutuomisiinsa tai sitten valmiisiin pakastepulliin. Joskus on tainnut joku jäädä ilman mitään suuhunpantavaa. Ja sekös harmittaa Pingalea, jonka luota ei nälkäisenä lähdetä! Vähitellen olen osannut suunnitella arkemme niin, että kaupassakin käydään... Joko käymme koko porukalla isommin kaupassa, tytön kanssa lähikaupassa tai minä piipahdan itsekseni. Isäntä vähän harvemmin...

Sunnuntaina kylässä käyneelle ystävättärelle pyöräytin suolaisen piirakan. Normaalisti tekisin pohjan itse, mutta nyt oikaisin ja käytin valmista pakastepiirakkapohjaa. Täytteeksi paistoin sipulia, kesäkurpitsaa ja kinkkusuikaleita mausteilla höystettynä. Kermaviilin sekaan laitoin kaksi kananmunaa ja taas mausteita. Täytteeseen olisi ehdottomasti kuulunut myös paprika, mutta kunnioitin ystäväni makumieltymyksiä jättämällä sen pois. Päälle vielä oman parvekkeen tomaatteja sekä juustoraastetta. Suunnittelin piirakkaan myös oliiveja, mutta unohdin laittaa ne!




perjantai 14. syyskuuta 2012

Lasagnea nälkäisille

Aloitin ruoanlaiton heti aamupäivästä, jotta uimahallilta kylään tuleva nälkäinen mummo saadaan ruokittua. Vauvakin oli suotuisalla tuulella antaessaan äidin kokkailla pidemmän kaavan mukaan. Hän viihtyi keittiön lattialla sitterissään löhöillen, pupu kainalossa. Toki hytkyttelin sitteriä toisella jalalla aika ajoin, koska muuten hän kyllä ilmaisi olevansa vailla huomiota. Pidemmän kaavan mukaan tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että on aikaa kuoria ja pilkkoa erinäisiä tuoreita ainesosia ruokaan. Tällä kertaa lasagnekastikkeeseen päätyi perinteisen sipulin ja jätelih.. jauhelihan kaveriksi porkkanasuikaleita ja kerrosten väliin kesäkurpitsasiivuja.

Myöhemmin soitti pappa, jonka kotimatka keilahallilta koukkasi kätevästi tyttärentyttären kautta. Pappakin oli nälkäinen, joten onneksi isosta vuoasta riitti myös hänelle. Myöhemmin tänään syömään tulee ystävätär työpäivänsä jälkeen ja myös iltamyöhään töistä palaavalle isännälle olisi ruoasta tarkoitus riittää. Ruokatarjoilu on kaukana hienostelusta, kun mikron kautta sitä tarjotaan, mutta tärkeintä on saada kaikkien vatsat täyteen. Pidemmän kaavan mukaan sen varsinaisessa merkityksessä syödään sitten joskus.

Äitikin söi. Paljon.