keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tilkkupeittoja ja muita lahjoja pienille

Olen ilokseni saanut taas lahjoa pikkuväkeä: pian syntyvää, vastasyntynyttä, vuosikasta ja neljävuotiasta! Tilkkupeittojen ompelun kätevyyden olin jo melkein unohtanut, kunnes erään keikkatyöpaikkani kollegan kanssa asia tuli puheeksi. Kyseisestä paikasta toinen kollega oli jäämässä ensimmäiselle äitiyslomalleen ja he olivat järjestämässä lahjaa. Halusin osallistua mukavan työkaverin lahjaan jollain ihanan pienellä vaatteella, mutta työkaveri kysyi osaisinko ommella tilkkupeittoa?

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Onhan tilkkuviltistä huomattavasti enemmän ja kauemmin iloa ja hyötyä, kuin vaikka 50-senttisestä bodystä (vaikka ne suunnattoman ihania ovatkin). Tästä postauksesta löytyy kolme erilaista tilkkuvilttiä. Ne kaikki on ommeltu 10x10 senttimetrin kokoisista paloista.

Alla olevan kuvan setti meni kummityttöni tulevalle pikkuveljelle. Perhe pitää neutraaleista väreistä ja kovasti yritin saada tästä setistä sellaisen! Laitoin vilttiinkin jopa muutaman yksivärisen palan! Jumpsuit on kokoa 62 ja sen kaava on Ottobren numerosta 4/12. Body on laiskan ompelijan Happy Squirrel -kietaisubody (Ottobre 1/12) tai oikeastaan valekietaisubody. Etukappaleet eivät aukea, koska ne ovat sivusaumoissa kiinni, mutta puettaessa pääntie aukeaa isoksi. Ei minulla tämän pukemisesta omakohtaista kokemusta ole, mutta voisin kuvitella sen olevan ihan kätevä!


Opettelin ihan uuden jutun, nimittäin pääntiesauman piilottamisen! Komeasti näkyy kyllä muut saumat, mutta olipahan helppo ja tulipahan hieno! Opin tämän Villa Kianan blogista, klik! Ripustuslenkinkin muistin. Ja kokomerkin!




Tämä tilkkuviltti meni alussa mainitsemalleni työkaverille. Samaan osoitteeseen meni myös meidän neljä vuotta loistavasti palvellut pinnasänky, sniff! 



Naapuritaloon syntyi kolmisen viikkoa sitten vauva. Olin ennen syntymää kysynyt varmaan viisi kertaa, että kumpi se sieltä olikaan tulossa..? Sävyjen varmistelua. Arvanette varmasti kumpi siis tuli! Naapurin tytölle tuli sama syntymäpäivä kuin meidän pojallamme. Välissä vain kaksi vuotta!



Seuraavat kolme vaatetta ompelin lahjaksi lastemme serkulle, joka täytti vuoden. Kysyin kälyltäni lahjatoiveita ja hän kertoi lapsensa toivovan mitä tahansa Pingalea. Vapaat kädet värikkäistä vaatteista pitävän perheen lahjoissa ovat parasta! Ompelin Helicopter Fox -trikootakin ihanasta Verson Puodin Poutapilvistä. Jätin takin ilman vuoria.



Lisäksi ompelin kauan marinoituneesta nallekankaasta Birdie Birdie -mekon koossa 80. Muistan tämän kankaan olleen ensimmäisiä netistä ostamiani kankaita sieltä neljän vuoden takaa, mutta en kuollaksenikaan muista kankaan nimeä saatika kauppaa, josta sen ostin! Muistatko sinä? Olen ommellut tyttärelleni tästä samantapaisen tunikan (ilman kaavoja..) ja sekin taisi aikanaan päätyä käytettynä samaan perheeseen.

Vihreä Paapiin Käki-kankaasta ommeltu vaate on samaten Birdie Birdie -kaavalla ommeltu, mutta helmaa on jatkettu niin pitkälle kuin kangasta riitti eli se on nalleversiota lyhyempi. Kankaiden reilut värit eivät ollenkaan pääse kuvissa oikeuksiinsa, pelleilin näköjään liikaa valon kanssa. Samaan lahjapakettiin sujahti myös muutama meidän tytön vanha vaate, jokunen nuppipalapeli sekä läjä kuvakirjoja.



Tämän viimeisen lahjan ompelin tyttäreni neljä vuotta täyttäneelle ystävälle. Heillä on viisi päivää ikäeroa ja he ovat aina tunteneet toisensa. Some-linnut kertoivat tämän pienen ystävän saaneen lahjaksi Baby Born -nuken, joten ompelin nukelle kaksi mekkoa. Meidänkin talosta löytyy kyseinen nukke, nimeltään Reiska, joten kaavottaminen oli kätevää. Ei ehkä helppoa, mutta kätevää. Mekoiksi päätyivät Paapiin trikoista Siesta sekä Sprinkles. Toisen mekon helmaan ompelin mustaa pampulanauhaa ja toiseen tyllinauhaa. Nukenvaatteet ovat nopeita ja kivoja ommella, mutta miksi tästä talosta löytyy vain yksi ja ainoa itse ommeltu nukenvaate..?



maanantai 12. syyskuuta 2016

Vartalonmallille sopivat tunikat

On kyllä todellinen vaatekaappielämän lottovoitto, kun löytää omalle vartalolle sopivan ja omaa silmää miellyttävän kaavan. Kaavan, jonka avulla tehdyssä vaatteessa viihtyy ja tuntee olonsa hyväksi. Asu, joka toimii tietyssä elämäntilanteessa. Ei tarvitse miettiä vilkkuuko persvako liian lyhyessä paidassa lasten perässä kontatessa tai kiristääkö paitapuseron napit.
 
Meinasin ensin laittaa otsikoksi Sata mekkoa samalla kaavalla. Sitten tajusin, että eihän näitä olekaan kuin kolme, plus ne edelliset vähän pidemmät. Mitäs sitä hyväksi havaittua muuttamaan! Alla olevassa kuvassa ainakin vasemmanpuoleinen vilahti blogissa jo aiemmin, mutta näyttäväthän nuo niin ihanilta vierekkäin!

 
Kaava on siis piirretty kahdesta eri vaatteesta. Yläosa on piirretty ostotopista ja helma skater dress -mallisesta mekosta. Mekkoja voi käyttää kummin päin vain, mutta jos monta päivää käyttää putkeen niin huomaa kyllä kumpi puoli on ollut edessä (vrt. polvipussit, hahah). Myös mekon toisella puolella oleva kuvio saattaa olla enemmän edukseen kuin toinen, mutta kovin pahoja kohdistuskukkasia ei näihin ole tainnut osua.

Vasemmanpuoleisen tunikan kangas on Pehemiän Kosmos, keskimmäisen Majapuun Hortensia ja oikean on Verson puodin Vierivät vuodet. Niin kauniita kuoseja ja miellyttäviä värejä!









Suunnittelimme naapurin rouvan kanssa hänellekin tunikaa tai toppia. Oli hyvin mielenkiintoista huomata, ettei samanmalliset (vaikka olisivatkin oikean kokoiset) vaatteet sovi kaikille. Tässä tutkimuksessa oli luotettava kahden naisen otanta, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Omassa vartalossani paino keskittyy selvästi lantioon ja riesiin, kun taas naapurin rouvalla hieman ylemmäs. 

Hänelle minulle edellisissä kuvissa näkyvä malli ei sopinut alkuunkaan, joten täytyi etsiä toinen malli. Bongasin eräästä ompeluryhmästä kuvan topista, joka oli ommeltu Tyyne-Esterin kaavalla nimeltä Aino. Ehdotin mallia naapurille ja kyseinen kaava laitettiin tilaukseen! Ompelin hänelle Aino-kaavalla kaksi toppia, joista toisen pidensin kymmenellä sentillä tunikaksi. Lyhyemmän version (eli tismalleen kaavan mukaisen) ompelin Vierivistä vuosista ja pidemmän version Majapuulta ostetusta kukkatrikoosta.




Aino-topin etuosa on leveämpi kuin takaosa ja se tekee etuosasta hieman hulmuavan. Kokeilin itsekin naapurin lyhyempää toppia ja totesin, ettei se kaava ole minulle tarkoitettu. Hulmuava helma on naapurille juuri hyvässä kohdassa, mutta minua se ei imarrellut. Pidän siis jatkossakin hulmuavat helmani hieman alempana!


lauantai 10. syyskuuta 2016

Kaksivuotias pikkuisäntä

Loppukesämme ja alkusyksymme on juhlia täynnä! Muutama viikko sitten juhlittiin neljävuotiasta isosiskoa, eilen juhlimme kaksivuotiasta pikkuveljeä ja viikon päästä pääsemme juhlimaan toiseksi nuorimman serkun ensimmäistä syntymäpäivää!

Tosiaan, kuopuksemme täytti kaksi vuotta. Yksivuotisjuhlissa tuuletin salaa mielessäni, että ihanaa, vauvavuosi on ohi. Nyt onnittelen kuitenkin pienellä haikeudella jo kaksivuotiasta vauvaamme, koska yhtään nuorempia ei taideta tässä talossa enää päästä onnittelemaan. Mutta tuntuuhan se mukavalta, hyvältä ja ylpeältä, kun lapset hienosti kasvavat ja kehittyvät. Aika aikaansa kutakin, sama juttu vauvavuosien kanssa... (Ajatteleekohan kukaan muu näin?) 


Juhlimme pientä sankaria isovanhempien, tätien ja heidän perheidensä kanssa. Kummitkin löytyvät samasta jengistä eikä juhlijoita laajennettu tällä(kään) kertaa lapsen tai vanhempien kavereihin. Olin kysynyt pojalta minkä makuista kakkua hän haluaisi ja toive oli yksioikoinen: sitruuna! Äiti toteutti poikasen toiveen ja leipoi sitruunatuorejuustokakun (ilman liivatetta). Nappasin Suklaapossun blogista ohjeen, jota muokkasin sen verran, että korvasin puolet maustamattomasta tuorejuustosta appelsiinituorejuustolla, namm!!


Lahjoimme päivänsankaria keltaisella rekalla, jota halutessaan saa tuunata erilaisilla tarroilla. Pihaltamme on löytynyt pari pienempää autoa, mutta olen huomannut pojan lastausinnon leikkipuistossa, jossa on päässyt leikkimään isompien rekkojen kanssa (vai mitä lava-autoja nämä nyt on). Vierailta hän sai lahjaksi muun muassa puskutraktorin, ison bussin, työkalupakin surruuttavine porineen ja dinosauruskirjan! Kyllä oli pienelle miehelle ihmeteltävää!



Lisäksi ommella hurautin poikaselle ihan tarpeeseen pari trikoopuseroa. Kaava on jo niin monesti hyväksi havaittu Raide (Ottobre 6/12) koossa 92. Pituutta taisin lisätä pari senttiä. Valastrikoon tilasin Elvelyckanilta ja kanoottitrikoon Jyväskylän kangaskaupasta. Harmaassa kanoottipaidassa on raikkaan limenvihreät kanttaukset, vaikka ne kuvassa ovatkin vähän palaneet. 

Onnea, onnea meidän rakkaalle poikaselle! <3






perjantai 2. syyskuuta 2016

Muistamisia lähipiiriin

Niin se syyskuu sieltä vaan saapui! Onko se kesä virallisesti nyt ohi? Olen jälleen saanut kaivaa muun muassa pipokaavat esille. Olen myös opetellut ihan uuden jutun, vuorillisen tuubihuivin ompelun! Se ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen asia kuin voisi kuvitella ja purkuri pääsi käyttöön. Mutta onneksi on ihania kanssaompelijoita, joiden blogeista löytyy vinkkejä niiden ompeluun.

Halusin muistaa kolmea pientä kummilastani päiväkodin aloituksessa. Kaksi kolmesta jatkoi päiväkotia kesäloman jälkeen, mutta kolmannelle aloitus oli ihan ensimmäinen. Konkaritytöille ompelin Käpysen kauniista Sadepilvet-trikoosta lyhythihaiset mekot. Mekko on enimmäkseen Lionella-kaavaa, mutta olen muokannut sen takaosan tampittomaksi sekä hihat yksinkertaisiksi. Ihana kaava, kaunis kangas ja suloiset tytöt, paras yhdistelmä!




Reippaalle päiväkodin vasta aloittaneelle kummipojalle ompelin Noshin Kolmipyörä-trikoosta pitkähihaisen paidan. Kaava on Ottobren Buttoned up. Keltaiset kanttaukset raikastavat harmaan paidan ilmettä minusta mainiosti!


Pitkästä aikaa pääsin ompelemaan pikkuruisia vaatteita koossa 56! Ompelin nämä ystävän vauvalle ja toiveena oli terälliset potkuhousut. En löytänyt omista lehdistä toiveenmukaista kaavaa, joten päädyin penkomaan kaverin kaavalehtikokoelmia! Onni on naapurissa (viiden kilometrin päässä) asuva ompelukaveri! Vihreä Siiri ja Myyry -potkari on ommeltu Crawler-kaavalla ja sininen Twigs on yhdistelmä Koalaa ja Crawleria. Paapiin kankaita molemmat. (Unohdin näköjään kuvata potkarit, joten pahoittelut huuruisesta kännykuvasta..)


Olin taannoin elämäni ensimmäisillä kangasvaihtareilla siellä viiden kilometrin päässä asuvalla ompelukaverinaapurilla (terkkuja Eitsulle!). Sieltä ostin muun muassa tämän Paapiin okranvärisen Dino-trikoon. Talossamme asuvalle dinosaurusfanille se oli huippulöytö! Kangasta oli melko vähän ja t-paidankin siitä olisi varmasti saanut, mutta päätin kokeilla vaimista. Tämä hihaton paita on ommeltu Viktor-kaavalla. Ja on kyllä takuulla pähein vaimis meidän kulmilla!


Pipoasiat tosiaan vaativat taas päivitystä. Poikanen käytti koko viime talven isosiskonsa pinkkiä kaulahuivi-buffia ja sehän toimi mainiosti. Nyt sain itseäni niskasta kiinni ja ompelin hurjan suuren ponnistuksen vaatineen harmaan buffin. Siinä on peräti yksi sauma ja kaksi raakareunaa. Siis kyllä, yksi sauma! Se on siis vain korkea/pitkä tuubi, joka myttynä lämmittää kaulaa ja niskaa. Harmaan buffin kaveriksi ompelin tiikeripipon.

Tytär sai Käpysen pop up -liikkeessä itsevalitsemastaan Vesimelonit-trikoosta pipon. Kankaasta leikkelin myös palat puseroon, mutta se valmistuu aikanaan. Elvelyckanin valaat pääsivät kolmevuotiaan kaverin päähän. Onnea huomiselle päivänsankarille, toivottavasti pipo on sopiva!




Viimeisen kuvan suloisuudet eivät kyllä mitenkään pääse oikeuksiinsa kuvassa. Pipon laen leikkaus (sama kuin valas- ja tiikeripipoissa) on hankala kuvattava, joten kuvassa se näyttää jotenkin epämuodostuneelta myssyltä. Kuten alussa mainitsin, vuorillisen tuubihuivin ompelun sain opetella ihan alusta. Kaksinkertainen rengas vaikuttaa kovin yksinkertaiselta ommella, mutta eipä se sitä ollutkaan... Kerran jos toisenkin nupitin tai ompelin itseni umpikujaan! Nämä ihanuudet lähtivät ystävän kaksivuotiaalle väritietoiselle neidille.


Isännällä oli keskiviikkona vapaapäivä. Onneksi oli aivan upea ilma, josta minä sain ilokseni nauttia sisällä ja loppuperhe ulkona. Ompelupöydälle nimittäin kertyi herkullinen pino leikeltyjä paloja odottamaan vaatteiksi pääsyä! Tässä niistä tosin osa on jo valmiina. On miellyttävä tunne, kun tietää, että jossain joku odottaa minua ja juuri minua innolla, maltillisena ja vilpittömänä, mutta ei vaatien eikä painostaen.