Loppukesän hedelmät soseeksi

Rakastan loppukesää ja luonnon antimia. Tänä vuonna loppukesän herukkasato on harmikseni jäänyt kovin pieneksi. Omalta pihalta saimme herkutellaksemme muutaman desin mustaviinimarjoja ja isännän mökiltä ei valitettavasti liiennyt yhtään. Oman pihan marjat herkuttelimme ihan sellaisenaan. Kerran kävin poimimassa villivadelmia, mutta olosuhteet sallivat silloinkin vain muutaman desin herkuttelusaaliin.

Bongasin ystävän FB-seinältä luumuhillokeskustelun, jossa kutsuttiin poimimaan takapihan puista luumuja. Ja minähän oitis sinne itseni ämpäreineni kutsuin! Sain saaliiksi viitisen litraa luumuja, joista haaveilin tekeväni sosetta. Aloin kaivata niiden kaveriksi omenoita ja nykyajan nuorena kyselin niiden perään niin ikään FB:ssa. Pian sain ilmoituksen notkuvista omenapuista ja ajelimme koko perheen kesken pääkaupungin puolelle entisen naapurini pihalle omenoita poimimaan. Minä ja tytär keskityimme lähinnä maistelemaan omenoita ja poimimaan jokusia maasta, kun meidän isäntä ja talon emäntä poimivat herkkuja puista. Saimme saaliiksi kaksi viiden kilon mansikkalaatikollista sekä yhden kahdeksan litran ämpärillisen täyteen omenoita! Niiden tullessa täyteen piti jo poiminnasta innostunutta isäntää toppuutella, että eiköhän nämä riitä...

Tänään aloitin sosesavotan. Päätin olla tekemättä hilloja, koska perheessä on pian neljä suuta, jotka eivät niinkään liikoja sokereita kaipaa. Pesin ensin omenat ja luumut, tosin kasteluksikin sitä voisi kutsua. Lohkoin omenat suoraan valtavaan kattilaan eli jätin vain siemenkodat pois. En siis kuorinut. Luumuista poistin kivet käsin. Luumutkin laitoin kuorineen omenoiden sekaan. Sekaan jokunen desi vettä ja kiehumaan. En yhtään tiedä kuinka kauan annoin omenalohkojen ja luumuraatojen kiehua, mutta arviolta vartista puoleen tuntiin? Ensimmäinen satsi näytti olevan turhan nestemäistä, joten ennen survomista kauhoin mehua talteen. Ja sitten vain sauvasekoittimella sileäksi!

Keittämäni omenat olivat eri lajikkeita ja varmasti eri kypsyisiäkin, joten osasta soseista tuli karkeampia kuin toisista. Myös osa omenalohkoista saivat kypsyä pidempään, koska annoin lohkojen jo kiehua kun vielä pilkoin seuraavia päälle. Yhden satsin sain suureksi järkytyksekseni palamaan pohjaan!! Luumujen kivien kaivelun lomassa aloin haistaa kitkerää hajua ja ei perk..!! Isäntä ei maistanut kyseisen satsin maussa mitään kummallista, joten sekin surullinen palovammasatsi päätyi pakastimeen. (Kyseisen erän pakkasin pusseihin ja se taitaa jäädä syöntijärjestyksessä viimeiseksi...)

Keitin sosetta myös pelkistä luumuista, mutta siitä tuli jopa minun makuun liian kirpsakkaa ja kummallista. Laitoin senkin toki pakastimeen, mutta luulen, että se vaatii hieman jatkojalostusta ja vaikka mansikkaa kaverikseen. Ennen survomista talteen kauhottu omenaluumumehu oli aivan taivaallisen hyvää ja maistui myös tyttärelle. Huomenna ohjelmassa on vielä pelkän omenasoseen teko. Silloinkin omenalohkot saavat kaverikseen pelkästään tilkan vettä, mutta myös ripauksen kanelia.

Viimeinen lauantai alle yksivuotiaana

Pitkästä aikaa koko perheellä oli vapaapäivä samaan aikaan. Päätin ikuistaa muutamia arkisia hetkiä ja jakaa ne kanssanne. Päivässämme ei ole (tähän mennessä) ollut mitään kovin erikoista, mutta näitä päiviä olen taas kaivannut muutaman viikon keikkailun jälkeen. Kirjoitan nyt siis tavallisesta päivästä ja karkeasti päivärytmistä. Ihmeellisintä on ollut se, että annoimme tytölle ensimmäistä kertaa tavallista maitoa. Hyvin näyttää maistuvan ja sopivan. Tämä on tosiaan Inkan viimeinen lauantai vauvana. Ensi torstaista lähtien hän taitaa olla virallisen määritelmän mukaan taapero.

Inka heräsi tänään ennen seitsemää, mutta nukahti uudelleen lyhyen sylihyssyttelyn jälkeen. Täten saimme kaikki vielä lisäunta tunnin verran, kunnes tyttö kahdeksan maissa heräsi kunnolla. Isäntä jatkoi uniaan ja me tyttöjen kesken menimme sohvalle heräilemään ja lukemaan kirjoja. "Kato, kato! Mmm.. Kot, kot, kot!"

Kirjojen jälkeen vaihdoin Inkan vaipan ja ripustin kuivumaan puhtaat pyykit, jotka oli ajastettu peseytymään aamuksi. Näin teemme lähes joka ilta. Vasta pyykkien jälkeen ryhdyimme aamupalahommiin. Inka nautti lähes koko lautasellisen kaurariisipuuroa sekä viipaleita päärynästä ja nektariinista. Osa viipaleista lensi kaaressa lattialle samalla kun Inka tuijotti minua ja odotti reaktiota. En reagoinut, viipaleet jäivät lattialle. Aamupalamaidoksi hän saa ensimmäistä kertaa sitä aikuisten maitoa.

Aamupalan jälkeen oli aamupesujen aika ja vaihdettiin päivävaatteet päälle ja heräteltiin isi-isäntä. Taisimme kyllä herättää hänet jo pariin otteeseen sitä ennen... Isin leikkiessä tyttären kanssa laitoin meille vanhemmille aamupalaa, riisikakkuja jääsalaatilla ja kalkkunameetvurstilla sekä rahkajogurttihässäkkää.

Syötyäni aamupalan tohotin tytön kanssa ja houkuttelin isäntää metsälenkille mukaan. Hän ei aluksi ollut kovin innostunut, koska hän oli jo menossa iltapäivällä kaverinsa kanssa metsärämeikköön pyöräilemään. Hyvin perustelujen jälkeen hän päätti tulla mukaamme. Ihanaa, yhteinen lenkki piiiitkästä aikaa! Ennen (päiväuni)lenkkiä Inka söi vielä lounaan. Isäntä oli edellisenä päivänä ryhdistäytynyt keittiörintamalla ja tehnyt kaksia erilaisia lihapullia sekä lohkoperunoita. Inka popsi niitä aivan innoissaan!



Isännän jalat pöydällä, telkkarista taisi tulla
Sydämen asialla?



Inka ja "auto", jolla päristellään
ympäri asuntoa.

Hurjaa menoa. Mummo, kuinka vanha tämä kärry olikaan?



Kolistelun jälkeen Inka muisti taas peilin.

Taitava hatunpukija!

 

Lempipuuhaa.

Sormet ovat vielä toistaiseksi kätevämpi aterin.
Puuronsyönti sujuu jo melko hyvin omalla lusikalla.

Isäntä kertoi tehneensä edellisenä päivänä metsälenkin, jota minä en ollut löytänyt. Kuvittelin tänne muuttaessamme, että joudun hamaan tulevaisuuteen lenkkeilemään vain maantiellä, mutta toisin kävi. Polkuja ja metsäreittejä menee uskomattoman paljon, joten tälläkin kertaa suuntasimme Sipoonkorven kansallispuistoon. Osa tämänpäivän reitistämme on talvisin hiihtolatuna, joten pääsin hieman tunnustelemaan millaisilla reiteillä joskus toivottavasti hiihdän! Toisin sanoen halusin tsekata onko reitin varrella järjettömiä mäkiä...

Ostin eilen elämäni ensimmäiset juoksutrikoot. Kynnys niiden ostamiseen on ollut järkyttävän suuri. Tai lähinnä niiden pitämiseen. Kauhulla katselen ihmisiä, jotka kulkevat kylillä pelkissä kalsareissa legginseissä ja nyt minä päätin lähteä korpeen hyllyttelemään ruhoani sellaisissa. Ensimmäiselle trikoiden ulkoilutuslenkille päätin kuitenkin pukea vähän jotain peittävää. Kaapista löytyi kiva ja värikäs kaapu trikoiden kaveriksi. Ajatus peittävyydestä oli lähinnä henkinen...

Juoksemisesta sen verran, että ennen raskautta kävin juoksemassa (hölkkäämässä) enemmänkin. Raskauden myötä se jäi kokonaan pois. Vaunulenkeillä olen hölkkäillyt silloin tällöin. Tänään olin aivan liekeissä trikoideni kanssa! Jolkottelin isännän ja vaunujen vierellä alkumatkan, kunnes pääsimme metsään. Isommalta polulta haarautui pienempiä juurakkoisia kinttupolkuja ja isäntä tiesi mihin ne johtavat. Pienen reittineuvomisen jälkeen lähdin pinkomaan pieniä polkuja pitkin ja tein noin kilometrin pituisen lenkin yksikseni, kunnes päädyin taas isommalle polulle ja lähdin kipittelemään vaunukaravaanin perään. Loikkiessani polulla (peläten nilkan nyrjähdystä ja kyyn hyökkäystä) olo oli kuin milläkin minnakaupilla. Olin vihreässä ja raikkaassa metsässä niiiin onnellinen!

"Kato, kato!"

"En mene pitkäkseni, vähän vaan laitan silmät tässä kiinni.."

Noin puolentoista tunnin lenkin jälkeen isäntä katosi autotalliin rassaamaan fillariaan ja minä jäin venyttelemään (lue makaamaan) pihalle Inkan kanssa. Tytön päiväunet jäivät vajaan tunnin mittaisiksi ja harkitsimmekin vielä toisia miniunia iltapäivälle. Poimimme Inkan kanssa puutarhamme hurjan mustaviinimarjasadon talteen ja herkuttelimme niistä noin puolet tuoreeltaan. Jäimme vielä pihalle leikkimään. Käpyjä ja kiviä Inka siirtelee paikasta toiseen. Äiti ojentaa kävyn ja sanoo "Ole hyvä" ja Inka ottaa vastaan ja sanoo hiljaa "..tish". Äidin kulta puhuu!

 

 

 

 

 

Ulkoilun jälkeen tyttö sai maitoa ja kurkkuviipaleita välipalaksi. Isäntäkin sai rassailunsa sopivasti valmiiksi, kun aloin tehdä ruokaa. Inka saa melkein saman version: kanaa, papuja, maissia, kevätsipulia, liraus kermaa, currya, mustapippuria ja jopa ripsaus suolaa. Kaveriksi kurkkua. Hyvin maistui, pari ruokalusikallista jäi tähteeksi. 

 

 



 

Isäntä katosi metsään kaverinsa kanssa. Me taisimme tehdä Inkan kanssa kaikenlaista; leikittiin lattialla, luettiin sohvalla, pestiin pyykkiä, järjesteltiin paikkoja. Melkein nukahdin lattialla loikoillessani ja Inkakin näytti väsymisen merkkejä. Päätin kuitenkin pitää tytön hereillä, koska kello oli jo kuusi. Lupasin itselleni mennä nukkumaan samaan aikaan kuin Inka, koska väsymys oli jo häiritsevää. (Kello on nyt 23.41 ja herätys töihin on 5.30, voi p***a!)

 

Miehet soittivat metsästä ja pyysivät laittamaan saunan päälle. Katseltiin nurmikolla telmien ja saippuakuplia puhallellen, kun miehet (vai pojat..) pesivät kuraisia polkupyöriään painepesurilla. Minä ja Inka saunottiin ensin, miehet sitten. Tovi leikittiin vielä pihalla, kunnes iltapalanälkä näytti merkkejään. Likka meinasi nukahtaa puurolautasensa ääreen! Koko lautasellinen kaurapuuroa mansikoineen upposi nuokkuvaan tyttöön. Äkkiä yöpuku päälle ja hätäinen hampaidenpesu itkevälle tytölle. Inka nukahti maitopullo suussa syliin.

 

 

Ripustin taas pyykit narulle ja kipitin poikien kanssa pihalle nauttimaan grilliherkuista. Ajattelin pikaisesti kirjoittaa tämän postauksen ja mennä nukkumaan. Aikaa menikin enemmän kuin pikaisesti ja yöunet jäävät (taas) pari tuntia suunniteltua lyhyemmiksi. Ehkä sitä seuraavana yönä sitten?

 

Ihana lauantai, ihanat rakkaat. Hyvää yötä.

 





Viikon soseet

Tyttären nukkuessa terassilla päiväuniaan tein hänelle kahta erilaista ruokaa pakastimeen. Aikaisemmin tein jääpalamuotteihin eri kasviksista ja lihoista soseita, joita sekoittelin keskenään. Nykyään, kun Inka syö huomattavasti enemmän, on helpompi tehdä suoraan isompia satseja ja valmiita annoksia pakastimeen. Isäntä jäi vähän kaipaamaan sosenappeja ja niiden miksailuja. Hän yhdisti surutta muun muassa kanaa, kasviksia, luumua ja poroa. Samaa ennakkoluulottomuutta näkee myös hänen omissa kokkailuissaan. (Jauhelihakastikkeeseen ei voi laittaa ananasta!)

 

Toiseen kattilalliseen nakkelin

• pienen kukkakaalin
• pari porkkanaa
• pari perunaa
• yhden palsternakan
• kaksi tomaattia
• pari ruokalusikallista jauhelihaa (nauta-sika)
• mustapippuria
• paprikamaustetta
• tilliä

Toisessa keitoksessa oli

• porkkanaa
• palsternakkaa
• paprikaa
• täysjyvämakaronia
• tomaattimurskaa
• pari ruokalusikallista jauhelihaa (nauta-sika)
• mustapippuria

Molemmissa oli siis toki myös vettä... Keitin ensin kasviksia, lopuksi lisäsin keitokseen lihat. Toisessa ruoassa lisäsin makaronit siinä jossain puolivälissä. Sauvasekoittimella sekoittelin soseeksi, johon jäi vielä hyvin suutuntumaa. Aikaa meni kaikkinensa noin tunti, ei paha! Kippoihin jaettuna annoksia tuli yli viikon tarpeisiin. Toki pakastimessa on myös kala- ja kasvisruokia eli Inka ei vuorottele näillä kahdella koko viikkoa. Silloin tällöin joudumme turvautumaan kuivakaapista löytyviin einespurkkeihin, jotka on toisinaan ihan käteviä.

 

Sain keitoksista vilpittömän palautteen hetki sitten. Inka söi hetkessä ison annoksen sitä kukkakaalihässäkkää. En tiedä minkä verran tuon ikäiset (8,5kk) yleensä syövät, mutta Inka välillä hämmentää ruokahalullaan ainakin (iso)vanhempiaan. Edellisessä ylimääräisessä neuvolassa kysyin kannattaako ruokaan lisätä öljyä ja hoitaja suositteli sitä. Olen sitten lorauttanut (aina kun muistan) Inkan annokseen tilkan rypsiöljyä. Rypsiöljyssä on vähemmän sitä huonoa kovaa rasvaa verrattuna esimerkiksi oliiviöljyyn.

 

Vaaleampi sose on kukkakaalihässäkkää ja tummempi makaroniversiota.

Silikoninen muffinsivuoka toimii mainiosti, kun jääpala-
muotit ovat jääneet liian pieniksi.

Nam nam!

 

Vauvan bolognese

Joskus ala-asteikäisenä kirjoiteltiin ystäväkirjoihin. Kun kysyttiin lempiruokaa, taisin joka kerta kirjoittaa spaketti ja jauhelihakastike. Lempiruoka on tainnut pysyä samana näihin päiviin asti, mutta nyt ystäväkirjan lempiruokariville kirjoittaisin pasta bolognese tai yleensä ottaen pastaruoat. Ah, niin parhaita! Ajattelin tartuttaa lempiruoan myös tyttäreeni. Eilen ruokalistalla oli yllätys-yllätys spagetti bolognesea. Kokkasin samalla vaivalla tytölle oman version bolognesea sekä muita soseita pakastimeen.

Tyttäremme on pääsääntöisesti syönyt itsetehtyä ruokaa. Poikkeuksena ovat hedelmäsoseet, joita olemme antaneet purkista. Nykyään kaapista löytyy myös muutamia valmiita ruokaruokia hätävaraksi tai reissuruoaksi. Jos lapsi on jo pakattuna turvakaukaloon, itsellä on kengät jalassa ja pää on lyönyt tyhjää, on kätevämpi napata mukaan ruokapurkki kuin etsiä ensin rasia ja sitten noukkia pakastimesta eri pakasterasioista erilaisia ruokanappeja. Vaikka jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu vaivalloisemmalta, teen sen silti mielelläni. Jos olemme lähdössä tytön kanssa kyläilemään, otan kyllä rasiaan pakasteesta ruokaa. Jos olemme lähdössä jonnekin, enkä ole varma päivän kulusta otan mieluummin "kuivan" purkkiruoan mukaan, koska sen voi tuoda kaappiin takaisin.

Mutta siihen vauvan bologneeseen. Silmäilin joitakin ohjeita, mutta lopulta tein ruoan ihan oman pääni mukaan. Keitin pienessä kattilassa vettä ja laitoin kiehuvaan veteen pari ruokalusikallista jauhelihaa kypsymään. Sekaan heitin pätkittyä spagettia, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, tomaattimurskaa ja tuoretta tomaattia. Mausteeksi ripsautin mustapippuria sekä lopuksi tuoretta persiljaa. Soseutin lopputuloksen sauvasekoittimella. En soseuttanut mössöä ihan sileäksi vaan jätin tarkoituksella pientä suutuntumaa ja karheutta. Spagetti bolognese maistui tytölle loistavasti ja äiti oli iloinen!

Kaikkien ruoka samalla liedellä. Kannen alla kypsymässä vauvan porkkanat.

Kokkauksen vaikein ja sotkuisin osuus.

Samalla vaivalla kun tein aikuis- ja vauvabolognesea keitin myös muita juureksia. Porkkanaa keitin soseeksi sellaisenaan. Toiseen satsiin keitin bataattia ja kesäkurpitsaa. Kun ne olivat kypsiä, soseutin osan bataatista ja kesäkurpitsoista sellaisenaan. Lopusta keitinvedestä otin osan talteen ja heitin mukaan kuskusia. Kansi kiinni ja hetken muhiminen. En osannut arvioida kuskusin turpoamista, siksi keitinvettä oli tallessa. Soseutusvaiheessa tallessa ollut vesi olikin tarpeen, koska mössöstä meinasi tulla jankkia. Liemellä oli hyvä hieman notkeuttaa sosetta. Kuskusmössö pääsi tänään lounaslautaselle avokadon kanssa ja hyvin maistui sekin.

Soseet jäähtymässä ja pakastusta odottamassa.

Seuraavaksi keittelyä odottaa parsakaali, lohi ja kvinoa. Pakastimesta löytyy valmiiksi soseutettuina muun muassa kanaa ja poroa, joita on kätevä laittaa kasvisnappien kaveriksi. Minusta tuntuu hyvältä tarjota lapselle kotiruokaa, koska sitähän hän tulee syömään myöhemminkin. Tyttö tottuu ruoan rakenteeseen ja oikeisiin makuihin. En ole suurempia laskeskelmia tehnyt, mutta voisin kuvitella, että itsekeitetyt kasvikset ja aikuisten ruokaan päätyvistä lihoista talteenotetut palat tulevat myös halvemmiksi kuin pelkkien valmisruokien ostaminen. Pidän muutenkin kokkailusta ja perustyytyväinen lapsemme antaa ruoan (myös omansa) valmistamiseen hyvän mahdollisuuden. Kahdessa viikossa tytön ruokien tekoon menee tunti-pari, kun kerralla tekee isomman satsin. Täytyy kyllä myöntää, että tarjoamme tyttärellemme huomattavasti parempaa ja ravitsevampaa ruokaa kuin mitä itse syömme... Täytynee siis pian alkaa syödä samaa ruokaa kuin mitä tyttäremme syö, kuin että antaisi samaa ruokaa tyttärelle mitä me syömme.

Kuudes kuukausi

Onko kuusi kuukautta sama kuin puoli vuotta? Onko tyttäreni siis puolivuotias, jos hän on syntynyt elokuun 15. päivänä viime vuonna? Muistan, kun kirjoitin joskus blogiini, että "enää ei tytön ikää ilmoiteta viikoissa, vaan kuukausissa". Aletaanko nyt puhua jo vuosista?! Kaikki päivittelevät, että aika menee vauva-aikana niiiiiiin nopeasti. No ei se minusta nyt mitenkään niin hirvittävän paljon nopeampaa mene. Toki vauva kasvaa vauhdilla, mutta kyllä minä olen perässä pysynyt. Tulen varmasti päivittelemään ajankulua sitten muutaman vuoden päästä: "Vastahan minä sieltä Kättäriltä kotiin tulin..!"

 

Tytön kuudennessa kuukaudessa on tapahtunut paljon kaikenlaista: motorista kehitystä, sairaalakäyntejä, puhjennut hammas, auto-onnettomuus, uusi vauvakaveri, laivaristeily, kavereiden ja sukulaisten tapaamista sekä uusien ruokien maistelua. Tyttö on taas ihan erilainen vauva kuin aikaisemmin. Vuorovaikutus on kehittynyt, hänelle on kehittynyt uusia taitoja ja omia hassuja tapoja.

 

Tyttäremme ei tainnut edes tietää olleensa auto-onnettomuudessa, onneksi. Ajoimme siis koko perheen voimin ojaan isännän pakettiautolla. Keli oli koko talven karmein, lunta satoi todella sakeasti ja tie oli "siirtynyt" niin, että penkka petti. Pakettiauto ajautui ojaan ja oikea etukulma tössähti nätisti hankeen. Tyttö istui pelkääjän paikalla turvakaukalossaan ja minä keskellä. Kiipesimme kuskin puolelta ulos, kaivoimme vaununrungon adaptereineen takakontista, napsautimme lapsen istuimen siihen kiinni ja kävelimme kotiin. Tyttö nukkui koko tapahtuman ajan kotiin asti. Onneksi emme olleet ehtineet ajaa kauas. Vaatekaapinhakureissu päättyi pahanpäiväiseen säikähtämiseen! Hinausauto kävi vetämässä pakun ylös ojasta ja isäntä ajoi sen kotiin.

 

Sairaalakäynneistä olen kirjoittanut jo aiemmin. Pegorion-jauhe on selvästi auttanut, koska nyt kaipaamaamme vaipantäytettä on tullut jo monena päivänä peräkkäin! Pegorion-jauheen kanssa olen kyllä repinyt välillä (viimeisetkin) hiukset päästäni. Pieni pussillinen jauhetta pitäisi sekoittaa desiin vettä ja sekoitus juottaa sellaisenaan tai sekoittaa ruoan sekaan. Selvä, kuulostaapa kätevältä! Sellaisenaan ei mene: maku on paha eikä tyttö ole tottunut juomaan tuttipullosta eikä sillä nokkamukillakaan oikein desiä saa juotua. Jos koko nestemäärän sekoittaa ruokaan, tulos on porkkanavettä! Pituuskasvun taittamisesta ovat olleet sekä Peijaksen lääkäri että neuvolan hoitaja huolissaan. Tyttö ei siis muka ole kasvanut tarpeeksi pituutta. Lääkäri määräsi kilpirauhaskokeisiinkin, joiden tulokset olivat täysin normaalit. Jospa syömisen myötä lapsi kasvaisi kunnolla.

 

Tätä nykyä lapsi syö kiinteitä neljästi päivässä. Aamupuuro, kasvissoselounas ja -päivällinen sekä iltapuuro hedelmäsoseen kanssa. Rintamaitoa hän saa joka aterian jälkeen sekä tarvittaessa. Olen hienontanut sauvasekoittimella kaurahiutaleita ja keitellyt hieman isomman satsin, josta riittää muutamalle aamulle ja illalle. Olen viime päivinä sekoittanut Pegorion-jauhetta ohjetta pienempään vesimäärään ja sekoittanut sen jääkaapissa jankkiintuneeseen (aamu)puuroon ja tulos on ihan kätevästi lusikoitavaa.

 

Tytöllä on ollut hieman huonompia öitä. En tiedä onko se johtunut vatsavaivoista, nälästä vai mistä, mutta tissi on maistunut joinakin öinä todella monta kertaa. Hereille lapsen on saattanut saada myös ylöspuskeva hammas! Toissailtana puuroa lusikoidessani huomasin alaikenissä jotain "ylimääräistä", mutta ajattelin sen olevan vain puuroa. Syönnin jälkeen kurkistin suuhun kunnolla ja hammashan se sieltä pilkistää! Sormeenkin se jo terävänä tuntui. Tytöllä on ollut myös hassu tapa "jäykistellä" leukojaan, onkohan ikeniä kiristellyt?

 

Enää ei lasta löydä sieltä mihin hänet jättää. Hän kääntyy vatsalleen myös toisen kyljen kautta ja sieltä takaisin selälleen. Hän ei varsinaisesti kieri, mutta taidot siihen ovat hanskassa. Vatsallaan ollessaan hän pyörii napansa ympäri sekä työntää itseään taaksepäin. Välillä tyttö työntää kätensä suoraksi ja välillä taas pyllyn ylös. Samaan aikaan tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut. Olemme kutsuneet häntä lappuliisaksi, koska hän löytää kaikista leluista ja peitoista pesuohjelapun. Itse lelu ei välttämättä ole niin mielenkiintoinen, mutta se lappu! Sitä on niin ihana lussuttaa ja näpelöidä.

 

Takana on ensimmäinen ulkomaanmatka, mutta edessä on ensimmäinen oikea ulkomaanmatka. Lähdemme ensi kuussa juhlimaan vuosia täyttävää mummia Madeiralle. Mukaan lähtevät myös ukki ja kummitäti miehineen (vai poikaystävineen...?). Matkaa odotellessa!

 

Nimim. Mä millään leikkimatolla enää pysy.

Ihana uusi kaveri Vilja!

Tyttäremme ja Vilja tutustuvat.

Uusi lempileikki: "Haukkaa naamaa"