Trikoonleikkuuta yövuorossa

Sain viime maanantaina kutsun kahteen yövuoroon, alkaen vielä samana iltana. Pohdin hetken, soitin mummolle varmistaakseni yövuoron jälkeiset uneni ja lupauduin töihin. Yövuorot olivat yllättävän rankat! Valvottavat asiakkaat nukkuivat oikein hyvin, mutta ongelmia tuotti lähinnä itseni pitäminen hereillä. Vaikka kotona on pieni lapsi, voin ilokseni todeta, etten ole tottunut valvomaan. Olen tehnyt yövuoroja viimeksi puoli vuotta sitten, joskus loppukesästä. Unet yövuorojen välissä jäivät vähälle, vaikka olisi ollut todella hyvä mahdollisuus nukkua vaikka koko päivä. Pakkaspäivän pilkistävät auringonsäteet oli vain nähtävä!

 

Olin sentään hitusen viisas ajatellessani yövuoron ajanvietettä. Otin töihin taas kasan kankaita ja parit kaavat. Yövuorossa on aina mainio tilaisuus levittää kankaat isoille ruokapöydille ja aikaa on vaikka muille jakaa. Saman tein edellisissä yövuoroissa. Kankaiden levittely, kaavojen kiinnitys ja kankaiden leikkely on ompelutöiden aikaavievin ja erityisesti tylsin osuus. Kun kankaat on leikattu valmiiksi, kotona muutama pikkuinen vaate valmistuu tuossa tuokiossa.

 

Leikkelin yövuorossa valmiit palat mekkoon, paitaan ja kolmiin (yllätys yllätys) legginseihin. Muutaman päivän päästä yövuoroista hurautin vaatteet saumurilla yhdessä illassa. Mekon punainen Bloombird-luomupuuvillakangas on tilattu Royal-tuotteelta, samoin paidan Little Forest -kangas. Yksiväriset trikoot ovat Royal-tuotteelta ja Käpyseltä.

 

Paidasta tuli liian lyhyt. Joko jatkan paitaa mekoksi tekemällä siihen helman tai sitten
annan paidan sitä hamuavalle.



Tompa-nallen päälle oli ilmestynyt mekko sillä aikaa, kun äiti räpsi kuvia pöksyistä.

 

Hiipivä syksy ja ajatuksia työstä

Syksy on tullut meidän perheelle kuin varkain. Yhtäkkiä pihan pensaat ovat punertuneet ja harventuneet. Ylikasvanut nurmikko on saanut kaverikseen (naapurin) keltaisia lehtiä. Jotenkin nämä syksyn piirteet ovat yllättäneet, koska on ollut niin uskomattoman lämpimiä päiviä, ettei uskoisi olevan syyskuu. Syksy on päässyt tulollaan yllättämään luultavasti myös siksi, että olen taas keikkaillut pari viikkoa eli ollut pois kotoa melko paljon.

Vaikka sitä kulkee töihin ja takaisin ihan samoja reittejä, ei puita ja maisemia tule samalla tavalla vahdattua kuin vaikka vaunulenkillä. Iltavuoroista palatessani olen huomannut iltojen pimenneen ja autolla on jotenkin todella vierasta ajaa pimeässä. Odotan tämän viikon menevän ohi, jonka jälkeen ei ole työkeikkoja tiedossa. Pienen lapsen kanssa yhdenkin viikon ylihyppääminen tuntuu karulta, kun taaperon elämässä se viikkokin on paljon. Viikossa voi oppia ihan mitä tahansa uutta ja harmittaisi kovasti, jos jotain tärkeää missaisin.

Toisinaan saattaa mennä vuorokausi, etten näe Inkaa hereillä. Jos peräkkäisinä päivinä on iltavuoro ja aamuvuoro, on tyttö jo nukkumassa tullessani ja nukkuu edelleen lähtiessäni. Vielä tällä hetkellä isännän(kin) kolmivuorotyö on kätevää, koska lapsenvahtia tarvittaisiin luultavasti huomattavasti enemmän, jos hänellä olisi säännöllinen päivätyö. Olen aina vaan niin uskomattoman onnellinen ja kiitollinen, että lähimmäisistä löytyy joustavia lapsenvahteja.

Syksyn hiipiessä ja iltojen pimetessä olen myös ajatellut töissäkäynnin kannattavuutta, järkevyyttä ja perusteluja. Toisaalta poden huonoa omaatuntoa siitä, että hylkään vuoden ikäisen tyttäreni isänsä tai mummonsa hoiviin ja menen tienaamaan asuntolainarahoja. Toisaalta koen tilanteen etuoikeutetuksi, koska minulla on mahdollisuus käydä töissä juuri sen verran kuin intoa ja kiinnostusta riittää. Tytär viihtyy todella hyvin ilman minuakin ja minusta on ihanaa, että hän saa viettää aikaa isänsä, isovanhempiensa, tätiensä ja serkkujensa kanssa. En ole hänen ainoa hoivaajansa.

En ole vielä kertaakaan elänyt pelkällä kotihoidontuella. Vanhempainvapaan päättyessä oli vielä täydet vuosilomat lomarahoineen ja sen perään aloinkin jo tehdä töitä keikkaluontoisesti. Minulle riitti opiskeluaikojen kitkuttelu ja vanhempieni lompakolla norkoilu. Olemme myös tehneet valinnan asua omakotitalossa, joten sen tuomat yllätykset vaativat myös pientä sukanvarsisäästöä. Minusta on myös tärkeää olla omien varojeni herratar ja käyttää niitä juuri niinkuin haluan. Voin tehdä, tulla ja mennä (melkein) kuten parhaaksi katson. Minussa on aina kuitenkin piillyt jonkinlainen jyväjemmari enkä omasta mielestäni osta koskaan mitään.

Monet varmasti ajattelevat, että asuntolainaa voi lykätä ja lapset ovat niin vähän aikaa pieniä. Totta molemmat. Minulle taas on tärkeää olla taloudellisesti vapaampi ja enhän minä siellä töissä kuitenkaan ympäri vuorokauden ole. Paitsi että äsken taisin juuri niin mainita... Tällä hetkellä käytän yöaikaa tehokkaasti hyödyksi bloggaamiseen. Olen nimittäin yövuorossa. Jos voisin valita, olisin tietenkin käymättä töissä, viettäisin aikaa tyttäreni kanssa ja ottaisin saman korvauksen mitä työssäkäynnistä saisin (tai toki enemmän), mutta tämä yhtälö taitaa olla mahdoton.

Toisaalta töissäkäyminen antaa minulle paljon. Juuri tällä alalla ei ehkä niin paljon kuin haluaisin ja tarvitsisin, mutta riittävästi. Ja kun töitä on taas tehty, voin tehdä sitä mitä eniten rakastan. Viettää aikaa tyttäreni ja mieheni kanssa sekä tavata tärkeitä ystäviä ja perheenjäseniä. Työkeikat vähentävät treffailun määrää, mutta vapaalla niitä järjestetään sitäkin tehokkaammin.

Tässä postauksessa saattaa olla pientä selittelyn makua. Maku tulee kuitenkin aidoista ajatuksista. Alkavan viikon jälkeen olen taas vapaa hoitovapaalainen (ellei mehukkaita työtarjouksia tule ovista ja ikkunoista). Osaan ja haluan nauttia tästä vapaudesta. Vapaudesta käydä tai olla käymättä töissä sekä vapaudesta hoitaa omaa pientä kultapiiskuani.

Lisää tunteja vuorokauteen, kiitos

Olen pari viikkoa miettinyt, että mitä näistä päivistä puuttuu. Jotain pientä eikä edes niin kauhean oleellista. Tajusin sen olevan tämä kirjoittaminen. Välillä on ollut hyviä ja joutavia hetkiä, jolloin olisin aivan hyvin ehtinyt kirjoittaa, mutta en ole oikein löytänyt hyvää aihetta. Toisaalta tämä kertoo myös siitä, etten ole joutanut esimerkiksi ompelemaan, joten ei ole ollut mitään esiteltäviä ompeluksiakaan.

 

Isännällä on takana isäkuukausi sekä puolet kesälomasta. Seuraavat kaksi viikkoa ovat hänellä vielä vapaita. Toisaalta hän itse tuskin kokee ne vapaiksi, koska tyttären hoito on aika pitkälti hänen kontollaan. Itse olen tehnyt monta viikkoa keikkatöitä ja keikkaa pukkaa edelleen. Olen tehnyt sekä aamu- että iltavuoroa ja muutama yövuorokin on tiedossa. Työmatkoihin täytyy varata tunti suuntaansa, mutta nihkeiden liikenneyhteyksien vuoksi olen yleensä töissä joko myöhässä tai liian ajoissa.

 

Tämän päivän seitsemän ja puolen tunnin työpäivään kului aikaa kymmenen ja puoli tuntia! Itse matka kestää vain tunnin, mutta bussi saattaa saapua työpisteelle 45 minuuttia ennen työvuoron alkua...  Tänään käytin hyväkseni huonot liikenneyhteydet ja kävin ensimmäisen bussinvaihdon jälkeen luuhaamassa puolisen tuntia alennusmyynneissä. Löytyi yksi musta trikoopaita, jota en ole vieläkään kokeillut.

 

Olen iloinen, että isäntä viettää aikaa tyttären kanssa. Heillä on jo omat jutut ja kuviot eikä tytär näytä olevan moksiskaan, että äiti on välillä monta tuntia pois. Taitaa hänkin aavistaa, että tämä tekee äidin päälle oikein hyvää. Vaikka Inka-tytär on mielestäni aina ollut melko iisi tapaus, tekee mielelle hyvää tehdä ja ajatella välillä jotain ihan muuta. Keikkatöissä minulla on onneksi vapaus säädellä töiden määrää juuri sellaiseksi kuin haluan ja tähän asti olen ottanut isompia työryppäitä kerralla ja taas pitänyt viikon-pari taukoa. Syksy näyttää miten keikkatyöt maistuvat, kun isäntäkin on taas töissä.

 

Tämän kirjoittamisen lisäksi kaipaan jo edellä mainittua ompelua. Joskus aikoja sitten se onnistui melkein milloin vain, kun Inka ei vielä liikkunut. Nyt likka konttailee ympäriinsä, seisoskelee ja roikkuu lahkeessa, joten kankaiden levittäminen lattialle on enää haave vain. Haave silloin, kun tyttö on hereillä. Mutta nyt ei voi turvautua edes päiväuniaikaan, koska päiväuniakaan ei ole enää kuin yhdet.

 

Helppo on taas tytärtä syyttää omasta aikaansaamattomuudestani... Aivan hyvin pääsisin ompelemaan, jos leikkelisin kankaani pöydällä ja keksisin tytölle jotain erikoisempaa puuhaa. Erikoisemmaksi puuhaksi riittää muun muassa konttailu edes takaisin parvekkeelle ja sisälle, kuuskytluvun ompelukonematkalaukun roplailu tai vaikka isännän treenikassin kaivelu. Ompelussa kaipaan nimenomaan nopeasti valmistuvia pieniä vaatteita ja iloisia kankaita. Ompelulistalla ovat muun muassa mekko Inkalle omiin yksivuotisbileisiinsä sekä mekko itselle ystävän syyshäihin. (Nyt varsinkin mekot on tehtävä, kun tänne sen kirjoitin.)

 

Nyt keikkatöitä tehdessä kaipaan taas lukuhetkiä Inkan kanssa, yhteistä aikaa perheen kesken, vaunulenkkejä, hiekkalaatikkoleikkejä, ystävien tapaamisia ja jopa kotitöitä. Toki muutamia näistä joutaa/joutuu tehdä nytkin, mutta odotan taas ensi viikkoa, kun on kunnolla joutoaikaa. Välillä poden jostain syystä huonoa omaatuntoa siitä, että käyn töissä. Ehkä eniten arveluttaa tai mietityttää se, että Inka jotenkin vaurioituisi kaikkivoipan äidin poissaolosta. Mutta toisaalta tiedän ja tunnen, että toinen hänelle yhtä tärkeä ihminen pitää hänestä hyvää huolta. Minua ei millään tavalla epäilytä se, etteikö isäntä pärjäisi tyttärensä kanssa. Olen ylpeä heidän tiimistään! Luotan siihen ajatukseen, että kun vanhemmat voivat hyvin, niin silloin voi lapsikin.

 

Minua harmittaa myös se, ettemme ole ehtineet tehdä isännän yhdeksän viikon loman aikana oikein mitään yhdessä. (Isännän loma sisälsi mm. 10 päivän poikain Ruotsin-reissun.) Toki olemme hengailleet kotona, tehneet yhdessä arkiaskareita ja piipahtaneet päiväreissuilla mökeillämme, mutta kuvittelin yhdeksään viikkoon mahtuvan vielä lisää kaikkea kivaa. Kyllä tässä vielä ehtii!

 

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut valittaa. Olen todella onnellinen tämän hetkisestä elämästäni ja elämäntilanteestani, valinnoista ja valinnanvapaudesta. Joskus olisi tarpeellista saada muutama lisätunti päivään, mutta monet asiat ovat kiinni järjestelystä ja omasta halusta. Luulenpa, että ne lisätunnit ovat oikeasti tarpeen vasta sitten, kun lapsia on mahdollisesti enemmän, he käyvät koulussa ja harrastuksissa ja itse olemme kokopäiväisesti töissä. Elämä on valintoja täynnä. Onneksi joitain valintoja voi vielä hienosäätää matkan varrella.

 

Lämmin kesäpäivä mökillä. Pappa laittoi uima-altaan!

Terassin tonttua tervehtimässä. Tontun nenä löytyi ihan oikeasta paikasta!

Ruoka-aika.

 

 

 

Kiirettä pukkaa kesäkeikkailijalla

Tekisi mieli kirjoittaa miljoonasta asiasta, mutta oikeat työt painavat päälle. Olen tehnyt nyt kolmena viimeisenä viikkona keikkatöitä pariin erilaiseen asumisyksikköön. Töitä on tiedossa lisää monelle viikolle. Suurin (ja oikeastaan ainoa) motivaattori keikkatöihin on palkkapäivä. Vaikka palkan suuruus ei sosiaalialalla (lue: hoitotyössä) päätä huimaa, on se mukava lisä kotihoidontuen päälle.

 

Toki on ollut virkistävää tutustua uusiin ihmisiin, niin kollegoihin kuin erilaisiin asumisyksiköiden asukkaisiin. Huomaan miten usean vuoden kokemus tältä alalta alkaa näkyä. Uuteen paikkaan meneminen ei jännitä ja työtehtäviin tarttuminen tulee luonnostaan. Minua on pyydetty keikalle myös omaan työpaikkaani, mutta toistaiseksi olen ystävällisesti kieltäytynyt. Olen kokenut, että toiset asumisyksiköt sopivat mielelleni nyt paremmin. Sikäli onnekasta, että on mahdollista myös kieltäytyä!

 

On ollut ihanaa huomata tietäväni paljon asioista, osaavani ottaa kantaa erilaisiin pohdintoihin ja neuvoa kollegoita heidän omassa työpaikassaan. Kaikki minut tuntevat tietävät, että nautin edellä mainituista todella! Toisaalta minua harmittaa, etten keikkalaisena voi tehdä niitä työtehtäviä, joista eniten nautin. Sellaisia tehtäviä on esimerkiksi työvuorolistojen laatiminen, ohjaussuunnitelmien teko, asukasvarojen hoitaminen ja erilaisten tilausten tekeminen. Eniten minua ilahduttaa, että kotona vietetty vuosi ei ole lahottanut päätäni (kovin paljoa). Vuosi on varmasti muuttanut minua johonkin suuntaan. Aikuisempaan, kypsempään, itsevarmempaan?

 

Isäntä on tänä kesänä peräti yhdeksän viikkoa kotona. Hän pitää isäkuukauden ja vuosiloman putkeen, joten voin huoletta ottaa keikkoja vastaan isän hoitaessa tytärtään. Olen ollut töissä viimeiset neljä päivää ja huomaa kyllä miten sitä kaipaa taas kotiin makaamaan. Kaipaan pitkiä ulkoilulenkkejä ja tapaamisia ystävien kanssa. Mutta tämä ei tosiaankaan ole valittamista. Olen todella kiitollinen ja iloinen, että minulla on mahdollisuus tehdä töitä haluamani määrä ilman, että Inkaa tarvitsee laittaa (vielä) päiväkotiin.

 

Olen ilmoittanut olevani hoitovapaalla ensi kevääseen asti. Toivon saavani keikkoja myös syksyllä ja talvella, mutta silloin hoitokuvioiden järjestäminen onkin monimutkaisempaa. Aiomme kyllä käyttää tarjotut lapsenhoitoavut hyväksemme!

 

Ps. Ompelujuttuja tulossa lähipäivinä!

Viimeinen vanhempainvapaapäivä

Tosiaan, tänään on viimeinen vanhempainvapaapäivä ja huomenna alkaa kituuttelu kotihoidontuella. Olen ilmoittanut töihin olevani (ainakin?) vuoden hoitovapaalla eli ensi kevääseen asti. Työni sosiaalialalla mahdollistaa kuitenkin keikkatyön ja mitä ilmeisimmin teen jo kesällä työkeikkoja. Isäntä on kesällä yhdeksän viikkoa kotona pitäen isäkuukauden sekä vuosilomaa. Tästä yhdeksästä viikosta tosin poisluetaan puolitoista viikkoa kestävä poikain pyöräilyreissu...

 

Mukava lisä vanhempainvapaan perään on täydet vuosilomat. Pidän siis kesäloman tässä kesänkorvalla ennen kuin lähden keikkailemaan. Täytynee pomolle soitella, että milloin kesälomani tarkalleen ottaen on, ettei sitä vaan vahingossa lomalla töitä tee! Ammatinvalintani on sikäli kätevä, ettei minun tarvitse mennä kokonaan töihin vaan voin keikkailla mieleni mukaan, tosin sillä edellytyksellä, että keikkoja on tarjolla... Voin tehdä keikkaa myös myöhemmin isännän palattua töihin. Keikkailua edesauttavat isännän kolmivuorotyö sekä lähellä asuvat ja eläkkeellä olevat isovanhemmat, jotka toivottavasti ovat olleet tosissaan mainitessaan innostuksestaan lapsenhoitoon.

 

Juhlistin viimeistä paremman rahan päivää viettämällä sen hyvän ystävän sekä tämän kuusiviikkoisen pojan kanssa. Päivä oli kaikenkaikkiaan aivan ihana! Kävimme Marimekon ystävänmyynnissä ja mukaan tarttui verhokangasta (Satumetsä, vihreällä pohjalla), kasvo- ja käsipyyhkeitä sekä erivärisiä resoreita sisältänyt paketti. Haaveilin myös jonkun ihanan tarjottimen löytämisestä, mutta esillä olleet kuosit eivät hivelleet silmää. Haavekuvaan kuuluu ihanalla Marimekon tarjottimella aurinkoiselle terassille kannetut kylmät limonadit ja täytetyt patongit. Tarjottimella saattaa olla myös jotan pientä makeaa. Vaikka jotain minttusuklaaylläreitä tai kirpeää verigreippi- tai viinimarjasorbettia...

 

Matka jatkui nappaamalla mukaan kotipaketti kiinalaista ruokaa ja syömällä se ystävättären luona. Ai että oli hyvää, mums mums! Tulinen versio kungpo-kanaa lisämaustekastikkeella hiveli makunystyröitä täydellisesti. Inkan kanssa jatkettiin matkaa Lanttila-itsepalvelukirppikselle, jonne vein maanantaina vaatteita myyntiin. Pöytä oli jo myllätty ylösalaisin ja ilokseni osa vaatteista oli kadonnut -toivottavasti kassan kautta! Kiersimme Inkan kanssa kirpputorin läpi ja silmiin osui vanha lasten keinutuoli. Hetken harkittuani ja jopa ystävääni puhelimitse konsutoituani päätin tehdä kirppishankinnan ja ostaa Inkalle oman pienen kiikkustuolin. Tuoli kaipaa pientä tuunausta, mutta toivottavasti pääsee käyttöön! Tai ainakin esille...

 

 

 

 

Piipahdimme vielä Ikeaan ostamaan muun muassa petauspatjan ja pari tyynyä vierashuoneen sänkyyn. Ajatuksena oli myös löytää verhokangasta, mutta pikavilkaisulla katsottuna tarjolla olleet kuosit menivät jälleen ohi omista mieltymyksistäni eivätkä mätsänneet olemassaolevaan päiväpeittoon. Törmäsimme kattilaosastolla ihanaan ystävään, jonka kanssa sovimme treffit ensi viikolle (muistin aikana kirjoitanpa kalenteriin..). Toteutuisikohan silloin tuo tarjotin-terassi-haavekuva?

 

Kirjoittaessani tätä isäntä oli kylvettämässä Inkaa ja yhtäkkiä huusi minut paikalle. Siellä Inka seisoskeli kylpyämpärissään naama innostuneessa virneessä! Hän oli itse noussut seisomaan ämpärin laitoja vasten. Seisonta oli hieman huojuvaa ja vaarana oli toki kaatua yhdessä ämpärin kanssa. Mutta kuitenkin! Äitin pikkuvauva seisoo...! Pitäisikö kohta harkita pinnasängyn pohjan laskemista...