Kaksi niin erilaista vauvaa

Olemme nyt puolen vuoden verran päässeet ihmettelemään eloa kahden lapsen kanssa. Puolessa vuodessa on todettu, että kyllä, samoista ihmisistä alkunsa saaneet lapset voivat olla niin erilaisia. Totta kai itsekin suhtautuu moneen asiaan rennommin, helpottuneemmin tai jopa eri tavalla kuin ensimmäisen lapsen kanssa. Mutta myös toinen lapsi opettaa vanhemmilleen uusia asioita!

Yksi iso asia, jossa Eero-kuopus on osoittanut olevansa ihan erilainen Inka-isosiskoonsa verrattuna on imetys. Jo ennen Eeron syntymää pohjustin Inkalle monet kerrat, että sitten kun vauva syntyy niin vauva on äidin sylissä syömässä tissiä usein ja tosi pitkään. Olet joka kerta tervetullut äidin syliin. Haet vain kirjan ja luetaan yhdessä ja vauva syö.

Tällainen pohjustus Inkalle siis siksi, koska sellainen rinnallaviihtyjä esikoinen oli ja sellainen oli ainoa kokemukseni imettämisestä. Tilanteessa kuin tilanteessa, kellonaikana minä hyvänsä, mielialalla millä hyvänsä, pirteänä ja väsyneenä, iltaisin tuntitolkulla, aina rinta maistui. Muutamia ensimmäisiä viikkoja Inka tunnnollisesti haki kirjan esille ja luettiin vauvan ruokaillessa. Siitä eteenpäin Inka ehti vain valita kirjansa, kunnes poika päästikin rinnasta irti, koska kiitos, söin jo. Toki kirja saatettiin silti lukea, tai sitten menin jatkamaan ruoanlaittoa.

Iltaisin esikoinen nukahti yleensä rinnalle syötyään rinnanpään aivan valkoiseksi luttanaksi. Saatoin katsoa pari jaksoa jotain hömppäohjelmaa tai sitten mennä nukkumaan vauva kyljessä syöden. Eeron ilta-ateriointi oli samaa luokkaa kuin päivällä, pikaryystö ja erikseen nukkumaan. Öisin sama homma: poika sängystään syliin, ryysk, ja takaisin sänkyynsä. Säntillisesti kahden tunnin välein. 

Kaksikuisena huomasin Eeron imetyskuviossa uuden asian. Hän syö tasan silloin kuin on nälkä. Ja silloinkin vain sen verran kuin on nälkä eikä jää rinnalle hengailemaan. Varsinkin öisin tämä oli hyvin raskasta. Yöllä rinta joko kävi tai ei, yleensä ei. Saatoin kokeilla sata erilaista imetysasentovariaatiota, hyssyttelytahtia ja laulua, mutta välillä jokin kävi, välillä ei. Jaksoin yöllisiä narinoita ja rintaraivareita pari kuukautta, kunnes nelikuisena lääkäri totesi, että painoa ei ole tullut tarpeeksi. Pojalle lisämaitoa! Päivisin poika oli (ja on) kuin maailman tyytyväisin aurinko!

Siinä kuopus onkin opettanut meille ihan uuden jutun: vauvat heräävät öisin syömään! Esikoinen veteli kaksiviikkoisesta yöt nukkuen ja syömättä noin puolivuotiaaksi asti. Kuopus ei ole vielä nukkunut yhtäkään kokonaista yötä, mutta niin, se onkin vauva.

Toinen merkittävä erilainen tapa lastemme kesken on se, että Eero nukahtaa aivan itsekseen. On aina nukahtanut. Esikoinen nukahti iltaisin, kuten edellä jo kerroin, tissille. Päivisin hän nukahti liikkuviin vaunuihin tai pienen rullaamisen jälkeen parvekkeelle. Inkan vauva-aikaan asuimme vielä kerrostalossa ja ulos lähtiessämme hän saattoi huutaa kantokopassaan niin kauan, kunnes sain puettua itseni. Kun nostin kantokopan, hän vaikeni oitis. Pari ensimmäistä kuukautta Eero saattoi nukahtaa ihan rauhassa ilman huutamista eteisen lattialle haalarinsa päälle sillä aikaa, kun taistelin kaksivuotiaalle pihatamineita päälle.

Siitä opin, että hänellä on upea taito nukahtaa ihan itse. Laittaessani Eeroa terassille päiväunille hän saattoi nukahtaa siinä vaiheessa, kun kypärämyssy vedettiin pään yli ja tutti laitettiin suuhun. Senkin opin, että joku rätti päässä auttoi häntä nukahtamaan. Pikkuvauva-aikaan Eerolle laitettiinkin harso pään ja osittain kasvojen päälle ja tsädäm! pian hän jo nukahti. Puolen vuoden aikana en ole rullannut häntä vaunuissa nukahtamisaikeissa kuin ehkä viitisen kertaa.

Inkalle ei annettu tuttia ollenkaan, Eero sai sen pariviikkoisena. Inka sai korviketta ensimmäisen kerran kymmenkuisena, Eero nelikuisena. Inkaa imetin yksitoistakuiseksi, Eeroa puolivuotiaaksi. Inkalle hienonnettiin kaurahiutaleet, Eerolle heti samat (suolattomat) puurot kuin muullekin perheelle. Hellyyttävää, huojentavaa ja huvittavaa listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle!

Maailman ihanin ja rakkain tytär. Maailman ihanin ja rakkain poika.

 

Yhdestoista kuukausi

Äidin pikkuvauva alkaa muistuttaa ihanasti/pelottavasti jo taaperoa. Likka täyttää kuukauden päästä vuoden, hullua! Vuosi sitten odoteltiin vauvan syntyvän parin viikon sisällä, mutta saatiinkin odottaa kuukausi... Lähipiiristä löytyy heinäkuisia laskettuja aikoja enemmänkin ja muistuu niin elävästi mieleen viime kesä. Odotus oli niin ihanaa ja jännittävää. Mutta palataan aiheeseen: Inkan yhdenteentoista kuukauteen.

 

Taidot karttuvat huimaa vauhtia ja kehitystä on hauskaa seurata vanhempien ylpeydellä. Tyttö seisoskelee ilman tukea pitkiäkin aikoja, mutta askelia ei (todistettavasti) ole vielä ottanut. Pappa kyllä sanoi Inkan ottaneen askeleen häntä kohti, mutta se jäi äidiltä näkemättä... Seisoskelun mukava sivutaito on roikkua äidin lahkeessa tai helmassa varsinkin silloin, kun kädet on taikinassa, tiskeissä tai muuten vain varatut. Isin lahkeesta en ole tyttöä löytänyt, mutta kuulemma on silloin, kun äidin lahje ei ole paikalla...

 

Terassin matalahkoja betoniportaita tyttö kulkee ketterästi kontaten ylös ja alas. Aluksi Inka meni myös alaspäin pää edellä, mutta pienen ohjauksen jälkeen portaita mennään nyt alas pylly edellä. Inkan ollessa sohvalla tai sängyllä hän osaa peruuttaa laidalle ja aikuinen tukee selästä, kun tyttö luiskahtaa jalat edellä lattialle. Muista kiipeilykohteista tiskikone olisi edelleen ykkönen, mutta nihkeä äiti onkin tajunnut täyttää ja tyhjentää sitä silloin, kun tyttö on päiväunilla, unilla tai syöttötuolissa, hähää! (Isin kanssa tiskikoneen luukku ei taida aueta ollenkaan...)

 

Inka käy (hänet laitetaan..) useasti päivässä potalla ja lähes joka kerta sinne pissi lirahtaa. Tänään viimeksi pottaan tuli myös isompi hätä. Aamupalalla alkoi kova ähistys ja kiiruhdimme potalle. Hienoa tuotosta ihasteltiin ja isikin herätettiin katsomaan! Kestovaippojen käyttö on jäänyt vähemmälle tylsästä ja itsekkäästä syystä. Tytön vaipanvaihto on jo sellaista taiteilua muutenkin, että kestovaippojen tiheämpi vaihtoväli ei houkuta yhteenkään ylimääräiseen vaipanvaihtoon.

 

Vaipanvaihto ei enää suju leppoisasti selällä maaten, vaan hoitopöydällä/sylissä/lattialla tytön täytyy ehdottomasti nousta seisomaan ja katselemaan kaikkea muuta. Joskus tytön mielenkiinnon saa naulittua ja hän pysyy kätevästi selällään, mutta näitä on harvassa. Käytämme kestovaippoja edelleen muutaman päivässä. Lähinnä silloin, kun tietää, että vaippa pitää vaihtaa, mutta tietää että pian se täytyy taas vaihtaa... Siihen väliin sopii kestot oikein hyvin. Nykyään olemme ulkona ja menossa niin paljon, että rimpuileva vaipanvaihto puistonpenkillä ei houkuttele... Odotan kyllä innolla, että vaipoista pääsee kokonaan eroon.

 

Odotan myös, että Inka voi alkaa juoda aikuisten maitoa. Korvikkeita ei tarvitse rahdata kaupasta kuin kuukausi ja siinä samalla voi maistella maitoa isosta tölkistä. Täten voisin julistaa imetyksen päättyneeksi. Ristiriitaisilla tunteilla sen teille kerron. Toisaalta olen ylpeä, että näinkin pitkälle pääsin/jaksoin/halusin, mutta toisaalta harmittaa ettei Inka enää koskaan saa rintamaitoa (ellen minä joskus tarjoa hörpyt mahdollisen toisen vauvan aikana, hahah!). Joskus suunnittelin, että haluan imettää tytärtäni ainakin vuoden ikäiseksi, mutta toisin kävi. Inka vieroitti oikeastaan itse itsensä rinnasta.

 

Korvikemaisteluiden jälkeen Inka hoksasi saavansa tuttipullosta huomattavasti enemmän (ja helpommin) maitoa, joten rinnan vaatiminen jäi pikkuhiljaa vähemmälle. Imetyskerrat harvenivat varkain ja pitkään imetin vain aamuin ja illoin. Välillä imetin aamulla tai illalla. Tyttö ei vain vaatinut rintaa ja silloin kun minä hänelle sitä tarjosin, hän saattoi vain puraista nänniä kahdeksalla piraijan hampaallaan. Tämä puraisun pelkääminen luonnollisesti edesauttoi sitä, etten vähitellen edes tarjonnut hänelle rintaa. Nyt pohdiskelen, milloin se viimeinen imetys sitten oli? Ei mitään tietoa. Ehkä viime viikolla?

 

Toisaalta olen todella tyytyväinen, että tämä meni näin. Muistan ajatelleeni Inkan ollessa noin puolivuotias, että mitä jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen, että pitäisi päättää, että tämä on nyt se viimeinen imetys, koskaan et enää saa. Aloin itkeä sen ajattelemisesta. Toinen kurja lopetustapa olisi myös ollut se, että tyttö olisi pureskellut sapelihampaineen tissini verille ja lopetus olisi tapahtunut kivussa, säryssä ja kirosanoin. Taisi viimeinen kerta kyllä päättyä puraisuun, mutta ei enää muistella sitä...

 

Tässä pohdin, että mistä vielä kirjoittaisin, mutta tyttö juuri parahti itkemään pinnasängyssään, joten hän itse muistutti kirjoittaa yöunistaan! Inka nukkuu siis omassa huoneessaan. Hän nukkuu yöt pääsääntöisesti kokonaan, mutta harvakseltaan on kummallisia hulinaöitä, jolloin häntä saa olla hyssyttelemässä useaan otteeseen. Muutamia yhdentoista tunnin yöunia on ollut peräkkäin ja niinä aamuina minä olen hädissäni herännyt ennen tyttöä. (Isäntä raportoi: kesken unien itkemään parahtanut tyttö rauhoittui heti, kun röyhtäisy tuli...) Joinain öinä kuulemme tytön ääntelevän, mutta hän rauhoittuu usein itsekseen ja jatkaa uniaan ilman hyssyttelyntarvetta.

 

Tytön ymmärrys ja muisti ovat myös kehittyneet. Uusia sanoja alkaa pikkuhiljaa tulla. Inka tykkää todella paljon kirjojen katselusta ja muutama kirja on ylitse muiden. Kahta kirjaa yhdistää pahvisissa sivuissa olevat reiät, joista äiti työntää oman sormensa ja se on joka kerta hauskaa ja yllättävää. Kahta muuta kirjaa yhdistää eläinten kuvat. Kun koirasivu tulee esille, tyttö saattaa ihan täristä innosta! Koirasivun kohdalla hän sanoo innoissaan uhh, uhh!! (Vuh, vuh.) Lampaan ja lehmän kohdalla tyttö sanoo määkivästi ja ammuvasti mmm, mmm, mmm! Kanan kohdalla tulee ujosti, mutta selkeästi kotkotkotkot. Myös koiran näkeminen livenä saa aikaan vilpittömän innostuksen ja haukkumisen, uhh, uhh! Uhh, uhh!

 

Jokaisen päivän ykkössana on ehdottomasi kato. Jokaisen kato-sanan kohdalla pikkuruinen etusormi osoittaa milloin mihinkin. Kun edellistä katoa ollaan katsomassa, on jo uusi kato osoitettuna. Kato, kato! Eilen aamulla pötköttelimme koko porukka meidän sängyllä. Sängyn vieressä oli yksi Inkan lempparikirjoista. Tyttö konttasi reunalle, osoitti lattialle ja sanoi: "kiija!"

 

Eilen meinasi unohtua rokotuskäynti! Käytämme kahta kalenteria ja omaani olin unohtanut merkata rokotuksen. Soittelin jo siirtoaikaa, mutta olisi mennyt liian hankalaksi. Olemme siis osallistuneet rokotetutkimukseen ja Inka saa kaikki rokotteensa Kaisaniemessä. Tämänkertaiseen käyntiin kuului myös verikokeiden otto. Kolmesta (!!) yrityksestä huolimatta verikokeet jäivät saamatta. Inka parkui niin sydäntäsärkevästi, että teki mieli huutaa laboranttia ottamaan neula pois tyttäreni käsivarresta. Välillä paikalle kutsuttiin myös lääkäri ohjaamaan näytteenottoa! Välillä sitä mietti mihin onkaan lapsensa laittanut ja miksi... Molemmat reidet saivat rokotepiikit, joten jälleen kerran kaikki raajat olivat piikitetyt. Jälkioireita ei onneksi ole tullut. Rokotteiden jälkeen kävimme kiinalaisessa ravintolassa (kana kung po, ahh) syömässä ja myöhemmin Inka pääsi kavereiden uima-altaaseen lotraamaan.

 

 

Leikkipuistossa naapurin Simon kanssa.

 

 

 

 

Palikkahommia Nean ja Nellan kanssa.

Ikivanhat taaperokärryt. Ilmeestä huolimatta tyttö viihtyi kärryissä isin työntämänä.

 



Naapurilta saadun kriikunapuun vierellä.