Inkan päivän haravointitalkoot

Syksy pudottelee lehtiä puista hurjaan tahtiin. Pihamme on jatkuvasti enemmän tai vähemmän lehtien peitossa. Hauskinta tässä on se, että omalla tontillamme ei ole kuin pari lehtipuuta eli haravoimme naapurin lehtiä. Mikäs siinä, mukavaa puuhaa haravointi on, mutta mihin niitä lehtiä oikein laittaisi..? Takaisin naapurin puolelle?

 

Isovanhemmat muistelivat viikko sitten, että Inkan nimipäivä lähestyy. Sovimme nimipäiväkahvit lauantaille. Raivatessani kuunliljoja jonain arkipäivänä keksin, että käytän tilaisuuden hyväksemme ja järjestänkin pienimuotoiset pihatalkoot! Inkan nimipäivän koittaessa jokaiselle isovanhemmalle löytyi harava. Toki joku sai vuorollaan (kunnia)tehtävän viihdyttää Inkaa.

Piha saatiin paraatipuolelta haravoitua ja se näytti taas ihanan vihreältä. Tänään vilkaistessani pihaa se oli jälleen keltapilkullinen... Hullunhommaahan se on haravoida samalla, kun puista putoaa lehtiä samaan tahtiin. Talkoiden pointtina olikin hengailla porukalla raittiissa syysilmassa ja vähän ulkoiluttaa vanhuksia. Ja toinen tärkeä pointti oli tietenkin ne talkookahvit...

Melkein unohtui! Nimipäiväkahvithan ne olivat! Inka vietti siis toista nimipäiväänsä eilen. Tarjolle leivoin yllätysyllätys kahta suolaista piirakkaa sekä mutakakkua. Jauhottomasta mutakakusta kirjoittelin jo aikaisemmin, joten sen ohje löytyy täältä. Suolaisten piirakoiden pohja oli tällä kertaa hieman sovellettu, koska halusin kokeilla gluteenittoman ruokavaliokokeiluni myötä kaappiin hankittuja kummallisuuksia.

Harmikseni en kirjoittanut ylös kuinka paljon mitäkin ainesosaa taikinaan laitoin, mutta lupaan tehdä piirakan ensi kerralla kynän ja paperin kanssa. Pohjasta tuli mielestäni nimittäin oikein maukas, joskin hieman mureneva. Ensimmäistä kertaa laitoin piirakkapohjataikinaan psylliumia, perunakuitua sekä pellavansiemenrouhetta. Pelkästä valkoisesta (gluteenittomasta) jauhoseoksesta tulee niin ankea ja valkoinen pohja, joten tässä oli enemmän rouheutta.

Toisessa piirakassa täytteenä oli kinkkusuikaleita, miniluumutomaattia, parsakaalia, paprikaa, oliiveja ja mausteita sekä päällä seos, jos oli munaa, kermaviiliä, ruokakermaa ja juustoraastetta. Toisessa piiraassa oli suppilovahveroita, sipulia sekä vihreitä papuja sekä sama munaseos päällä.

 

Päivänsankari oli juhlamielellä koko päivän ja saadut lahjat ilahduttivat sekä vanhempia että sankaria. Pieni nuha oli tosin vaivannut pientä jo muutaman päivän ja iltaa kohden se äityi kovaksi kuumeeksi. Tyttö oli kuuma kuin mikä ja siskoni hyvällä ohjeistuksella otettiin vaatetta vähän vähemmälle. Illemmalla annoimme Inkalle kuumetta alentavaa särkylääkettä. Nestemäisenä ja mansikkaisen makeana se upposi pikku herkkusuulle hyvin.

Inka nukkui putkeen melkein 14 tuntia. Välissä vaihdoin pinnasängyssään pötköttelevälle pienelle sairastajalle kyllä kuivan vaipan ja annoin lisää maitoa. Ja uni vaan jatkui. Tänään virtaa on riittänyt, vaikka kuume nousi taas iltaa kohden. Toivottavasti huomenna on taas parempi päivä. Harmiksemme joudumme jättämään kivan muskarin väliin, mutta tärkeämpää on, että toinen tervehtyy kunnolla.

Tämä taitaa olla Inkan ensimmäinen kunnon sairastuminen. Likka on parin päivän aikana kuolannut hämmästyttävän paljon, joten kokematonkin voisi veikata hampaiden puhkeamista. Jos kyse on hampaista, toivottavasti niitä poski- ja kulmahampaita tulisi rytinällä monta. Kaikki aiemmat hampaat ovat tainneet tulla ihan vaivihkaa ilman mitään (huomattuja) ongelmia tai ilmoituksia.

Kiitos talkoolaisille ja myöhemmin tulleille juhlijoille! Ensi vuonna uudet talkoot pystyyn! (Ja sitä ennen viikon päästä?)

Ihana syksy ja ensimmäiset miinukset

Nyt on taas se aika vuodesta, kun alan bongailla ensimmäistä miinusta. Viime vuonna ensimmäinen pakkaslukema tuli näköjään yhtä yllättäen kuin tänä syksynä. Joka aamu käymme Inkan kanssa katsomassa keittiön lämpömittarista kuinka paljon on asteita. Ensimmäisen miinuksen bongasin viime viikolla, harmikseni en muista päivää. Lukema oli vain -0,0 ja seuraavalla silmänräpäyksellä se muuttuikin plussan puolelle.

 

Kunnolla miinusta bongasimme tämän viikon keskiviikkona (2.10.), jolloin mittari näytti puoli kahdeksan aikaan aamulla -4,3! Ennen kuin sain kameran kaivettua esille niin ilma oli jo hitusen lämmennyt. Pihan (rehottava) nurmikko oli kauniin valkoinen ja aurinko paistoi. Sittemmin emme ole miinuksia mittarissa nähneet.

 

 

 

 



Olen saattanut aikaisemminkin fiilistellä sitä, että vaikka tuntuu että olemme asuneet täällä maalla pitkään, emme ole asuneet täällä vielä yhtäkään syksyä. Muutto tapahtui marraskuun lopussa ja ensilumi satoi iloksemme maahan samana päivänä. Sen jälkeen maata näkyikin seuraavan kerran vasta keväällä. Ensimmäistä kertaa näen pihan kuihtuvan ja maiseman muuttuvan kirjavaksi. Kesällä olin ajatuksissani hyppäämässä suoraan talveen, kunnes muistin syksyn olevan vielä edessä!

 

Tämä syksy on kyllä ollut ainakin tähän asti todella kaunis. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on ollut paljon ja toivottavasti myös edessäpäin. On suorastaan hykerryttävää seurata maisemien muuttumista ja puiden riisuuntumista. Ensimmäisten miinusten jälkeen alan tietenkin odottaa ensimmäisiä lumisateita. Jokunen päivä sitten satoi kummallinen pieni raekuuro, mutta se taisi mennä ohi ennen kuin ehti alkaakaan.

 

Talomme pihan suhteen olemme melko rennoin mielin (ainakin minä). Kesä meni katsoessa mitä mistäkin nousee ja tämä syksy taitaa mennä katsoessa mikä mihinkin laskee... Kuihtuvat kuunliljat päätin pätkäistä pois, koska pitkät lehdet ovat niin rumia maatessaan pitkin kivetyksiä. Varsinkin jos ensilunta saadaan odotella pitkään. Naapurilta utelin oikeaa toimintatapaa kuunliljojen kanssa niin hän totesi tekevän milloin mitenkin. Hyvä periaate.

 

Lähipellon lehmät ovat olleet jo monta päivää (ellei viikkoa?) näkymättömissä. Ovatkohan ne jo navetan lämmössä? Viereisen niityn monikymmenpäinen lammaslauma rouskuttelee vielä heinää tyytyväisenä. Milloinkohan niillä on kotiinmenoaika? Lampaita käydään tervehtimässä harva se ilta ja lehmiäkin vielä pari viikkoa sitten, mutta pian taitavat lampaatkin häipyä maalaismaisemasta.

 

Huomenna on taas aika tarttua haravanvarteen. Onneksi on hieman apujoukkoja tiedossa! Ihanaa syksyä kaikille!

 

Kukkia omalta pihalta.

 

Upea ja kukkiva puutarhamme

Aika moni meillä käynyt löysi otsikosta himpun verran ironiaa. Pihaltamme löytyy sopivasti nurmikkoa, pusikkoa, kukkia ja hiekkaa... Kukkivat kukat ovat lähinnä puutarhakaupasta ostettuja "parvekekukkia", mutta muutama yllätys puski mullasta kesän korvalla. Uusille tai satunnaisille lukijoille tiedoksi, että muutimme taloon marraskuun lopulla eli kesä tässä pirtissä on ensimmäinen.

Silmäniloksi olen istuttanut muutamia värikkäitä kesäkukkia. Terassin laatikot saivat keväällä ilokseen orvokkeja, mutta niiden ulkomuoto alkoi pikkuhiljaa näyttää melko surulliselta, joten eräitä juhlia varten vaihdoin orvokit muualle ja istutin tilalle muutaman pelargonian ja marketan. Marketat ovat tosin tätä nykyä kompostikamaa. Puulaatikossa on vanhoja orvokkeja sekä uusia petunioita ja hmm.. joku sinihörsyke? Erästä valmiina ollutta kivillä rajattua kukkapenkkiä laajensin kesän alussa ja työnsin multaan auringonkukansiemeniä. Nyt penkissä on komeita minun mittaisia auringonkukkarankoja! Keltaisia kukkia odotellessa.

 

Orvokkeja, petuniaa ja jotain sinistä.

 

Pelargonia peltiämpärissä terassin portailla.

 

Pelargoniat ja onnettomat marketat rivissä.



Orvokit roskakatoksessa.

Auringonkukat ja kuunliljat.

 

Mielenkiintoinen leikkimökki multavarastona.

 



Pihoja ja puutarhoja voisi varmasti tuunata ja hoitaa loputtomasti, mutta meidän virerpeukalointimme on melko satunnaista. En jouda kökkimään mullassa päivittäin, joten edellisten asukkaiden istuttamat perennat ovat olleet meidän taidoillemme ja innokkuudelle oikein mainioita puutarhakasveja. En itse(kään) ennen tiennyt mitä perenna tarkoittaa, mutta nykyään termi on tutumpi. Perennat ovat laiskan puutarhurin kasveja, joille ei tarvitse tehdä (juuri) mitään. Ne kuolevat syksyllä, kasvavat keväällä ja kukoistavat kesällä. Yksinkertaista!

Meidän pihasta olen bongannut perennoista lähinnä kuunliljoja ja kevätesikkoja. Yhden kiemurtelevan kasvin sain kuulla olevan kuusama. Lisäksi on pari syyshortensiaa (minipuskissa vain lehtiä tällä hetkellä) ja kaksi alppiruusua, jotka kukkivat aivan upeasti ennen juhannusta. Siis oikeasti! On jotain tuijaa, sireeniä ja angervoa. Kaikenlaista muutakin rehua löytyy, mutta en tunnista niitä. Edellämainittujen kasvien tunnistamisessa ovat auttaneet äiti, naapurit sekä joidenkin kasvien rungoissa olevat lippulaput.

Kuunliljan kukka.

 

Kuusama kiemurtelee mielipiteitä jakavassa puuhökötyksessä.



Kuusaman kukka.

Hyötykasvien istuttaminen (ja hoitaminen) on tänä vuonna jäänyt vähemmälle. Viime vuonna istutin parvekkeelle vaikka mitä, mutta nyt olen keskittynyt ihmettelemään kaikkea muuta. Sain ystävältä mansikan, chilin ja tomaatin taimia, jotka istutin pihalle ruukkuihin. Itse kasvatin siemenistä basilikaa ja papuja, rucolan olen jo tappanut... Siemenistä istutin myös jotain kukkivaa köynnöskasvia, josta suunnittelin tulevan upea, värikäs ja tuuhea viherseinämä. Toisin kävi... Kasvin ovat vallanneet inhottavat pienet mustat ötökät, niisk ja yök.

Hyötykasvien kukoistus.

Mun upea viherseinä.



Upean viherseinän kukka.

Saimme jokunen viikko sitten naapurilta kaksi kriikunapuun taimea. Toinen saatiin aikaiseksi istutettua tontin rajalle, mutta toinen on vielä ämpärissä. Muita tuottoisia puskia tontilla ovat kaksi mustaviinimarjapensasta sekä kaksi karviaispensasta. Tai no, toinen karviaispensas käsittää yhden kuivan rangan ja toinen peräti kaksi. Jälkimmäisessä on jopa kymmenkunta marjaa! Mustaviinimarjapensaista toisessa on monen monta marjaterttua, mutta toinen kasvattaa vain lehtiä. Ihmekös, kun entiset omistajat puhuivat tontilla olevan vain yksi marjapuska.


Kriikunapuu.

Pikku puutarhuri ja upeat marjapensaat.

Se tuuheampi karviaispensas.

 

Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen pihaamme. Jo pelkkä nurmikon ajaminen tekee pihasta siistin. Isäntä hoitaa nurmikonleikkuun sekä muut isommat linjat ja minulle jää (halutessani) kaikki muu pikkukuopsutus. Tänään esimerkiksi leikkasin (vihdoin) kääpiövuorimännyn ylikasvaneet oksat. Suositusten mukaan leikkuu pitäisi hoitaa juhannuksen tienoilla, mutta ei kai siitä niin pitkä aika vielä ole...

Onneksi pihan- ja puutarhanhoito ei ole mielestäni mitenkään pakollista. Jos rehottaa niin rehottaa, sen kanssa voi kyllä elää. Enemmänkin se on viihtyisyys- ja ulkonäkökysymys. Toki jos haluaa kasvattaa tuottoisasti hyötykasveja niin niiden eteen täytyy varmasti jotain tehdäkin. Rikkaruohojakin kuulemma kiskotaan irti... Talvella lumenluonti on jokseenkin pakollisempaa hommaa, jos mielii turvallisesti ja kuivin lahkein esimerkiksi autolle ja pihalta tielle. Sitäkään ei ole onneksi ollut vielä pakko tehdä kiireessä ennen töihinlähtöä kello kuusi aamulla vaan juuri silloin kuin itselle sopii. Puutarhanhoidon kanssa on ollut vähän sama juttu. Katsomme ensin tämän kesän mihin rahkeet riittää ja ensi kesänä (tai sitä seuraavana) voidaan mittailla vatupassin kanssa lumimarjapensaan leikkuujälkeä.

 

 

Kaunis yllätys keskellä kuunliljoja!

 

 



Elämä siirtyy pihalle

Olen aina pitänyt talvesta, kylmästä ja lumesta. Tämä talvi oli yksi niistä harvoista, joina todella odotin kevään tuloa ja lumien sulamista. Tämä oli ensimmäinen kevät tässä talossa ja ensi kertaa näemme pihamme heräävän talven jäljiltä. Kirjoitin aiheesta pari viikkoa sitten ja silloin pihallamme oli vielä nökäre lunta!! Enää lumesta ei ole tietoakaan, kun pihamaalla on jo makoiltu ja leikitty.

 

Haaveilin vieväni herkutteluevästä tarjottimella ulos ja haave on toteutunut! Ei tosin samoilla herkuilla mitä kuvailin, mutta ulkona on syöty välipalavoikkareita, päivällisiä ja jätskiä. Tarjottimella kannettuna! Vielä en ole löytänyt (enkä etsinyt) sitä unelmieni kuositarjotinta, mutta joskus sillä vielä sorbetit ulos kannan.

 

Taloamme kiertää pehmeä nurmikko, joka on paikkapaikoin sammaloitunut. Etupihalla on hiekkapohjainen parkkipaikka, johon mahtuu mukavan rennosti ajettuna ainakin viisi autoa. Edellisten asukkaiden jäljiltä on jäänyt tontin rajalle isot sora-, hiekka- ja multakasat, jotka toivottavasti hyödynnetään ennen kuin naapuritontille rakennetaan talo. Toistaiseksi niitä on hyödynnetty vain kiipeämistarkoituksessa. Isäntä pyöritteli ja kantoi ison röykkiön jättikiviä meidän puolelle turvaan... Meidän tontilta ne tosin ovat peräisinkin.

 

Tontti tuntuu kevään tullen huomattavasti isommalta, koska nyt pystyy kiertämään tontin rajat ja talon näkee hieman kauempaa. Talvella taloa näki tasan yhdestä suunnasta, parkkipaikalta.

 

Lämpiminä päivinä olen ollut niin fiiliksissä, kun talossamme on ollut ystäviä ja sukulaisia. Olen varmaan hokenut kyllästymiseen asti, että "Ompa ihanaa! Ai että, ompa ihanaa vaan olla ja hengailla! Ihanaa, että olette täällä! Vitsi mikä ihana ilma!" Ystäväni mainitsi kertoneensa meiltä lähdettyään miehelleen, että "Olipa ihanaa nähdä Pingale niin onnellisena".

 

Olemme hengailleet erilaisilla kokoonpanoilla pihalla, portailla, hiekkakasoissa. Inka on saanut ensikosketuksensa tonttiimme (joka on itse asiassa tila...) ja on aivan mielissään uusista maisemista ja tuntemuksista, joita saa peuhatessaan nurmikolla. Kaikkea pitää maistaa, mutta toistaiseksi suuhun ei ole eksynyt kuin sammaleen riekaleita, kuivuneita lehtiä tai pikkurisuja. Etanoita ja kotiloita löytyy aivan puistattavan paljon, mutta vielä ei ole neidin suusta tarvinnut sellaista kaivaa. Kopkop.

 

Valitettavasti kuvat ovat todella yksitoikkoisia... Voin joku päivä kuvata pihaa enemmänkin. Puissa ja pensaissa on jo isot silmut, nurmi vihertää ja maasta on noussut vaikka mitä!

 

 

"Oho, kuivunut lehti...

...maistan...

...njääh... Kuivaa".

 

Ystävän lapset valloittavat hiekkakasat. Inka tyytyy konttaamaan nurtsilla.



Mummo on leikittämässä Inkaa, kun äiti muka siistii pihaa...

Hei Hiekanmuru, kiitos piposta!

Ps. Inka konttaa, nukkuu yönsä ja on ollut jo yökylässä. Niistä lisää perinteisessä kuukausipostauksessa!

Huhtikuun viimeinen

No jopas näitä postauksia tulee tänään kuin krookuksia keväällä. Ja niitähän tulee! Kevät on ihanaa uuden elämän aikaa, kun luonto alkaa taas elää ja kukoistaa. Tämä kevät on minulle erilainen kuin mikään aikaisempi. Ensinnäkin tämä on tyttäreni ensimmäinen kevät ja toiseksi tämä on ensimmäinen kevät tässä talossa -tai lähinnä pihassa. Muutimme tähän taloon marras-joulukuun vaihteessa ja samana iltana satoi monta kymmentä senttiä lunta. Ensimmäistä kertaa pihaan tulee kiinnitettyä enemmän huomiota (lumenluonnin lisäksi) ja on jännittävää seurata mitä mistäkin puskee ylös.

 

Olemme ajatelleet, että katsomme tämän kevään ja kesän millainen piha on sellaisenaan. Sellaisenaan, eli toki haravoimme ja siistimme pensaita, mutta emme ala myllätä jokaista kukkapenkkiä auki, koska emme tiedä mitä sieltä saattaa nousta. Toki istutan tuttuja "parvekekukkia" ja muuta kivaa silmäniloksi ja mahdollisesti myös joitain hyötykasveja. Naapurin Ailalta (60+) olen saanut paljon vinkkejä pihamme hoitoon liittyen. Hänhän tuntee naapurinsa pihan paremmin kuin me!

 

Kuvasin muutamia keväänmerkkejä pihastamme. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä ja välillä molempia! Yritin bongata jopa sateenkaarta, mutta sellainen ei näyttäytynyt meidän kulmilla.

 

Orvokkeja terassin laatikoissa.



Orvot orvokit.

Tunnistan.



En tunnista. Joku puska, pensas.

 

En tunnista, mutta hauskalta näyttää.

Nää on niitä krookuksia, kuulemma.

Ankealta ja harmaalta näyttää, toistaiseksi?

Luntakin löytyy...



Hankien alta ja haravoinnin jälkeen löytyi hauska kukkapenkki!

Ja kukkapenkissä jälleen krookuksia.

 

Huhtikuun viimeisenä päivänä voi myös toivottaa hauskaa vappua! Tätä vappua on vietetty kokaten, blogaten, haravoiden, valokuvaten, herkutellen siskon tekemiä ja tuomia munkkeja sekä kiinnitellen sormet jäässä nipsuja vaunuverhoihin... Hieman erilainen vappu kuin monet aikaisemmat.

 

Inkaltakin vapputerveisiä!

 

Ihana tädin tuoma leppispallo!