Laskettu aika meni jo

Alan päivä päivältä olla enemmän siinä uskossa, että tämäkään vauva ei osaa itsekseen syntyä. Oikeastaan en syytä vauvaa vaan omaa kroppaani. Toisaalta olen ollut todella toiveikas spontaanin syntymän suhteen, mutta viimeistään tänään neuvolan terkkari vesitti haaveiluni: "Kyllä tämä siltä näyttää, että menee samalla kaavalla kuin ensimmäisen kanssa". Eihän se voi tietää! Esikoistytär syntyi siis triplakäynnistettynä ja imukupilla revittynä raskausviikolla 42+0. Äidilläni siis sama historia kahden lapsen kohdalla ja luulenpa, ettei tilasto muutu. Täytyy vain ajatella, että meidän perheen naisten kohduissa on niin hyvä olla, ettei sieltä haluta ulos.

Tänään mennään siis raskausviikoilla 40+5. Aamupäivällä oli siis neuvola, jossa kuunneltiin perinteisesti sydänäänet. Vauvan syke oli hitaampi kuin ennen, huomasin sen itse laukkaavasta äänestä heti. Oitis tuli pala kurkkuun. Viimeistään siinä vaiheessa, kun terkkari kädellään "vähän tässä herättelen vauvaa" tuli melkein hätä ja ehdin jo mielessäni suunnitella reitin Kättärille. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja syke hitaampi (135), mutta lohduttava terkkari kertoi numeron 120 olevan myös vielä normaali. Vauva taisi poikkeuksellisesti vain torkkua sydänäänten kuuntelun aikana.

Neuvolan jälkeen kävin kukkakaupassa ostamassa itselleni lohdutus- ja ilahdutuskukkia.

Eilen siivosin terassin eli lähinnä lakaisin sen ja portaat. Olimme käyneet myös hankkimassa syyskukkia terassin kukkalaatikoihin. Siirtelin kukkia ja painavia ruukkuja paikasta toiseen. Kyykin, kökin, nostelin ja kantelin. Illalla saunottiin. Vauva vatsassa meuhkasi koko illan, mutta sisällä halusi pysyä. Tänään haravoin ajetun nurmikon jämiä ja revin rehottavasta puutarhasta joutavia heiniä ja rikkaruohoja. Edes jotain puutarhaa yltää pitämään siistinä.

Vointi on edelleen ihan hyvä. Istuminen ja makaaminen käyvät sinänsä, mutta heti kun lähtee liikkeelle on lantio, nivuset ja reidet kuin tulessa. Välillä tuntuu kuin kävelisi keilapallo murtuneen lantion sisällä. Silti liikkeellä olo ja kevyt liikuskelu tuntuvat mukavimmilta. Olo on aika turpea, painoa on tullut n. 19 kiloa! Raskausarpia on tullut lähinnä kylkiin ja vatsan alle. Jostain syystä enemmän vatsan vasemmalle puolelle. Närästää aika ajoin, mutta Rennie vie vaivan pois oitis.

Taas kerran eletään elämän ainutlaatuisia hetkiä. Olen mahdollisesti viimeistä kertaa raskaana ja viimeisiä päiviä vain yhden lapsen äiti. Pienen pieni äitiyspelko kalvaa mieltäni. Esikoisen kohdalla kaikki on mennyt niin hyvin ja uskaltaako sanoa, että jopa helposti. Hän on terve ja maailman ihanin. Voiko meillä olla onni, mahdollisuus ja lupa saada toinen yhtä täydellinen lapsi? Toki haasteita varmasti tulee, mutta eihän mitään vakavaa, eihän?

Saa tulla jo!

Täällä mennään raskausviikolla 39+3. Laskettu aika on perjantaina, mutta uskon vauvan syntyvän syyskuun puolella. Esikoinen syntyi häädettynä raskausviikolla 42+0 ja äitini molemmat synnytykset on käynnistetty kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Eli jos perheemme tilastoja ja todennäköisyyksiä yhtään miettii niin vauva on sylissä vasta kahden ja puolen viikon päästä..!

Olisin kyllä aivan valmis tapaamaan uuden perheenjäsenen vaikka jo tänään. Olo on raihnainen ja paksu. Yöt ovat katkonaisia vähäisten hyvien asentovaihtoehtojen ja vessassaravaamisen kanssa. En voi ymmärtää mistä sitä pissaa riittää..? Herään yleensä 1-3 tunnin välein (aina tasatunnein!) ja jos kuvittelen kääntäväni kylkeä, on myös vessassa käytävä. Ja tyynyt järjestettävä uudelleen. Pään alla on iso imetystyyny sekä normaali tyyny. Kaareva imetystyyny tukee selkää sekä korottaa päätä "närästystä vähentämään". Mahan alla on litteä pikkutyyny, ettei vatsa roiku. Jalkojen välissä on vielä paksu tyyny. Näiden kanssa venkslataan useasti yössä...

Hankalinta yössä on se ylösnouseminen. Nousemista helpottavista vatsalihaksista ei ole tietoakaan ja kun jaloilla yrittää heilauttaa itseään ylös, nivusiin ja reisiin sattuu suunnattomasti. Edelleen joku sahaa niitä irti. Käsillä on työnnettävä koko ruho ylös. Ja kun pääsen vessareissulta ja tyynyjen uudelleenasettelulta takaisin nukkumaan, saatan valvoa pari tuntia, kun ei nyt vaan nukuta! (Tai sitten on mentävä taas vessaan, sille toiselle hädälle.)

Vatsa supistelee ja kovettuu tuon tuosta. Nämä eivät varsinaisesti tee kipeää. Sen sijaan vauvalla on työkaluinaan ainakin sukkapuikot, veitsi, leka ja vasara, joilla hän tekee reittiä ulos. Ja niiden heiluttelu alapäässä tekee päivittäin todella kipeää. Sikäli olen todella toiveikas, että kroppa osaisi itse käynnistää synnytyksen, koska se on tehnyt töitäkin huomattavasti enemmän (ja kipeämmin) kuin esikoista odottaessa. Saavillinen lapsivettä reisille ja spontaani synnytys, kiitos!

Isännällä on onneksi kesäloma meneillään. Tosin siitä on jo viikko kulutettu ja toinen menossa. Jos vauva ei synny kuun loppuun mennessä, isäntä menee takaisin töihin ja jää isyyslomalle vauvan synnyttyä. Viime viikolla kävimme kolmisin kesälomaretkellä Korkeasaaressa. Kävelimme saarelle Mustikkamaalta ja matka oli täynnä vasaranheiluttelua ja sukkapuikoilla tökkimistä. Huomaa, että olen viime aikoina tehokkaasti vältellyt kävelemistä, koska noinkin lyhyt matka teki niin kipeää. Korkeasaaressa kävely oli onneksi "luonnollisesti katkonaista", mutta välillä isäntä ja tytär saivat keskenään mennä katsomaan eläimiä, kun minä jäin odottelemaan, irvistelemään ja hengittelemään.

 

 

 

Silloin kun en makaa, istu tai kävele on olo aivan hyvä eikä mihinkään koske. Parasta on oikeastaan seisoskelu ja kevyt liikuskelu ympäriinsä. Sellaista on siis lähinnä tyttären kanssa ulkoilu. Mutta siihen monesti yhdistyy kyykistely, nostelu ja kantaminen. Odotan aivan suunnattoman paljon syksyn vaunulenkkejä ilman painavaa vatsaa ja kohenevan kunnon kera. Myös keväällä hankitut hiihtimet polttelevat kellarissa!

Eilen alkoi kyllästyttää törkyiset ikkunat. Talon jokaiset ikkunat olivat ulkopuolelta täynnä koivunsiemeniä ja sisältä kärpäsen pas.. kakkaa. Pesin siis alkukesästä jynssätyt ikkunat uudelleen sisältä ja ulkoa (kaksi välipintaa lintsasin) sekä puolet talon ikkunoista joka pinnalta. Puolet urakasta tein tänään. Ikkunanpesu saattaa kuulemma saada jotain synnytykseen liittyvää aikaan, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää kovin hiljaiselta. Sauna on päällä. Mitäs niitä muita keinoja vielä oli...

Vauvaa vaille valmista

Laskettuun aikaan on vajaat kaksi viikkoa. Pieniä valmisteluja vauvaa varten on tehty, mutta sen suurempia hankintoja ei onneksi ole tarvinnut tehdä. Pesänrakennusviettini on kyllä huomattavasti voimistunut, koska talossa on pari kaappia ja lipastoa sisältöineen vaihtanut paikkaa. Myös kellarissa sain myllättyä "omaa varastohuonettani" parempaan järjestykseen. Siellä on siis lähinnä kirppiskamoja, vauvan tarvikkeita ja tyttären pieniä vaatteita sekä muuta joutavaa rojua.

Viime viikolla sain nostettua perintökalleutemme, ihanan rottinkisängyn, kellarista. Se pääsi helteellä nurmikolle suihkuun, jotta pahimmat rutinat ja pölyt kaikkoaisivat. Kaivoin kellarista myös tyttären vauva-ajaksi sänkyyn tekemäni helmalakanan. Rottinkisänky sai patjakseen äitiyspakkauksen mukana tulleen vaahtomuovipatjan, josta siis leikkasin sänkyyn sopivan muodon. Pussilakanan ompelin itse.

 

 

Valmisteluihin kuuluu myös sairaalakassin pakkaaminen. Piti luntata edellisestä sairaalakassinpakkauskerrasta, että mitä ihmettä sinne mukaan pakkasinkaan. Mutta enpä ollut sen kummemmin siitä kirjoittanutkaan. Tällä kertaa jätän kantoliinan kotiin odottamaan ja samoin taitaa jäädä herkuille, nekin toin viimeksi avaamattomina kotiin. Sama kassi pääsee mukaan tälläkin kertaa (jos lähtö tapahtuu kotoa). Kassiin on nyt pakattu mm. hammasharja ja -tahna, deodorantti, pesuaine koko vartalolle, imetyspaita ja -liivejä sekä kestoliivinsuojia. Omat kotiutumisvaatteet pakataan mukaan, jos sopii aikatauluun tai sitten isäntä hakee ne kotoa myöhemmin.

Olin jo pakannut kassiin myös vauvan kotiinlähtövaatteet, mutta sitten tuli kriisi. Ei yhtään itseommeltua vaatetta!! Kun ensimmäiselle, niin toisellekin. Pitihän vielä hurauttaa body sekä housut. Ompelin muistaakseni ensimmäisen kietaisumallisen bodyn. Ikuiseksi murheenkryyksiksi osoittautuivat jälleen kerran nepparit. Taas muistin, miksen ole kovin montaa bodya tai yleensä neppareita vaativia vaatteita ommellut.

Yritin ensin kiinnittää bodyyn pienempiä neppareita, jotka laitetaan (kai?) kiinni nepparinkiinnityspihdeillä. Meidän kyseiset pihdit ovat huonot, väärät ja nepparit rikkovat. Osat eivät pysyneet toisissaan kiinni ja irrotusyritykset rikkoivat lopulta ohuehkon trikoon. Pussillinen nepparinosia ja kahdet erilaiset pihdit eivät taida kuulua toisilleen (eivätkä varsinkaan minun käteen ja minun olemattomille hermoille). Lopulta leikkasin haaraosan mäsine neppareineen irti ja ompelin tilalle uuden trikoon sekä seuraksi puuvillakangasta. Lopputulos on hieman palapelimäinen, mutta toiminee käytännössä! Haaraosassa on nyt siis Prymin hieman isommat nepparit, jotka hakkasin kiinni pakkauksen mukana tulleen "muovitelineen" sekä vasaran avulla.

Tämän bodyn mallin matkin valmisbodysta. Ilahduttavaa siinä oli se, että solmittavia nauhapareja oli vain kaksi. Nauhat ovat omien vaatteiden hartioissa mukana tulleita silkkinauhoja, jotka pihinä leikkaan irti ja jemmaan talteen. Nauhat ovat päässeet jo vaikka minkälaiseen käyttöön! Valitsin nauhapareiksi eriväriset nauhat, jotta isäntäkin ymmärtää näpertää oikeat narut kiinni toisiinsa...

Olen yrittänyt psyykata itseäni siihen hetkeen, kun makaan lapsivuodeosastolla vastasyntyneen kuopuksen kanssa ja tytär tulee ensimmäistä kertaa tapaamaan uutta perheenjäsentä. Olen saanut ajatuksesta monta itkua ja liikutuksen hetkeä aikaiseksi. Enkä usko, että livetilanne on yhtään helpompi. Olen jutellut asian jo kokeneiden ystävien kanssa ja tilanne on kuulemma todella liikuttava eikä (hallitsemattomalta) kyynelehtimiseltä ole vältytty. Sairaalakassin tämänkertainen erikoisuus on pieni lahjapaketti. Sen saa tuleva isosisko uudelta pienokaiselta. Paketissa on pari tyttären rakastamaa Pupu Tupuna -aiheista lahjaa.

Kolme päivää vapaata

Mummo ja pappa ilmoittivat monen viikon mökkeilynsä jälkeen, että voisivat ottaa tyttäremme pariksi yöksi heille. Olin juuri sellaisesta haaveillut, mutta silti iski tunne että eikai nyt kahdeksi yöksi, eihän mulla ole sitten mitään tekemistä..!

Lämpenin ajatukselle kuitenkin hyvin nopeasti! Isäntä säästelee lomiaan elokuun loppuun eli lähemmäksi laskettua aikaa ja ihan oma aika ilman huomiota vaativia perheenjäseniä tulisi tarpeeseen. Helteet ovat käyneet todella raskaiksi, yöt tulee nukuttua huonosti ja hermo on kireällä. Ilomielin vein tytön keskiviikkona mummolaan. Kaikki osapuolet ilahtuivat!

Aloitin kolmen päivän vapaan kangaskauppahengailulla. Leikkimattoon ja muihin tuleviin projekteihin täytyi löytää kankaat. Perustin terassin siimekseen kankaanleikkuupajan mehuineen ja karkkeineen... Leikkimatto eteni mukavasti! Isäntä jatkoi omia autotalliprojektejaan.

Aamulla kukaan ei herättänyt (paitsi vauva vatsassa) ja kömmimme isännän kanssa ylös yhdentoista maissa! Aamupalaa saimme tehtyä vasta puolenpäivän aikaan ja sen söimme kuin rikolliset television ääressä sohvalla. Kuin ennen vanhaan! Isännnän lähdettyä iltavuoroon jatkui leikkimattoprojekti. Nälkä yllätti myöhemmin ja kokkasin itselleni pakastepitsan ja jälkiruoaksi minttusuklaavanukkaan. Rikollinen elämä sohvalla siis jatkui... Ai että mitä herkuttelua, parhaassa seurassa!

Perjantai alkoi valitettavasti herätyskellon soitolla kello yhdeksän. Kymmeneltä oli oma neuvola. Vauvalla on kaikki hyvin. Pää on jo tukevasti kiinnittynyt, pyllyä tuntuu heiluttelevan puolelta toiselle. Kaikki arvot ovat kunnossa. Kysyessäni tämänhetkistä kokoarviota sain terkkarilta vastaukseksi "kolmisen kiloa, ehkä vähän päälle". Kohdunpohjan korkeus on nyt 34 cm (rv 37). Esikoinen syntyi niillä mitoilla kaksi viikkoa yliaikaisena...!

Neuvolan jälkeen ryhdistäydyin einesruokien maailmasta ja tein oikeaa kotiruokaa. Sain leikkimaton ommeltua valmiiksi. Pesin jopa vessat, vaikka olin luvannut itselleni, etten siivoa lomani aikana yhtään. Siistiydyin, hain tytön mummolasta ja kurvasimme ystävättären tyttären 2-vuotisjuhlille. Mukavan leppoisat puutarhajuhlat, tuttuja vuosien takaa ja mainiot tarjoilut.

Mummolassa kaikki oli mennyt loistavasti niin kuin aina. Kiitos mummolle ja papalle tehokkaista vapaapäivistä! Olette tärkeitä.

Hämähäkin metsästystä.

"Pehmeä kaahu. Astum päälle!"

Kesäterveisiä

Helteet ovat sumentaneet pääni ja sulattaneet aivoni. Ajatukset eivät pysy kasassa, pinna on kireällä ja vatsa tiellä. Monet edelliset yöt olen nukkunut hikilammikossa ja niin on tainnut nukkua tytärkin. Isäntä nukkuu tyytyväisenä täkkinsä alla. Viime yönä teimme tytön kanssa upean päätöksen mennä kellariin nukkumaan! Petasin rojukellarin sohvalle itselleni pedin ja tyttärelle kasasin matkasängyn. Lämpötila oli mukava 21 astetta ja yläkerrassa (eli itse asunnossa) hehkeät 28 astetta! Onneksi kellarissa on myös oma vessa, ettei tarvinnut kivuta ulkokautta kotiin moneen otteeseen keskellä yötä.

Sanotaan, ettei ihanasta hellivästä lämmöstä saisi valittaa, mutta hitto vie valitan ihan koko muhkeudellani. Kokovartalokestohiki ei ota laantuakseen, vaikka istuisin varjossa ja tuulenvireessä. Ehkä se onkin ongelma, kun tuntuu ettei ole edes tuulenvirettä. Ilma seisoo täällä meidän kulmilla. Sisällä on läpiveto, mutta lämmin ulkoilma ei paljoa naamahikeä kuivata. Sisäinen lämpöpatteri ja kannettava irtopatteri eivät tilannetta helpota. Kohta kannettavia on kaksi!

Laskettu aika on tasan kuukauden päästä. Jos vauva tekee saman kuin siskonsa niin uloshiillostus alkaa vasta puolentoista kuukauden päästä. Silloin sentään saattaisi olla jo vähän viileämpää? Tällä hetkellä vatsan koko (kohdunpohjankorkeus) on lähes sama kuin esikoista synnytettäessä, että sikäli toivoisin vauvan syntyvän ajallaan...

Tänä kesänä emme ole liiemmin reissailleet. Pikku retket ovat suuntautuneet lähinnä vanhempieni tai isännän mökille. Alkukesästä piipahdimme ystävien ja heidän lastensa kanssa Linnanmäellä ja kiersimme lähinnä lasten ilmaislaitteet. Heinäkuun alussa (jolloin näköjään sai pitää neuletakkia päällä!) tytär kävi ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa, mummo ja pappa seuranamme. Mieleenpainuvinta Suomenlinnan retkessä taisi tyttären mielestä olla, kun sai syödä papan kanssa hevneitä laivassa.

Heinäkuun puolessa välissä kävimme Korkeasaaressa niin ikään mummon ja papan sekä perhetuttujemme kanssa. Tyttären kanssa katseltuamme kuvia näin pari viikkoa jälkikäteen hän muisti hienosti mikä eläin oli kyseessä. Tiitinkukko on hiano! **** katsoo apinaa, apina kaivaa! Leijonanpoikaset syä. Mummo näkyy! Kamelia, **** syö jäkkiä! (Hän tosiaan sai maistiaisia äidin pehmiksestä kameleiden kohdalla!)

Mökkeilyä on harrastettu tänä kesänä vähemmän kuin ennen vanhaan. Olemme kuitenkin käyneet tytön kanssa muistaakseni kolmisen kertaa vanhempieni mökillä, kerran olimme jopa yötä. Tytär ensimmäistä kertaa! Mökin sijainti näppärän ajomatkan päässä mahdollistaa kätevät päiväkäynnit. Välillä mökille osuu enemmänkin porukkaa, mikä tekee menosta eläväisempää.

Isännän mökki on myös kätevän ajomatkan päässä, sielläkin olemme päiväreissuilla piipahtaneet. Parasta tämän kesän mökkeilyissä ovat omasta näkökulmastani olleet ehdottomasti lisäkädet ja viihdyttäjät. Isännän säästellessä vuosilomiaan loppukesään ovat mökkipiipahdukset olleet itselleni tarpeellisia vapaapäiviä. Järvessä lilluminen ja kirjan lukeminen ovat olleet parhaimpia aktiviteetteja.

 

Toki kesämme on sisältänyt tähän asti myös lukuisia tapaamisia rakkaiden ystävien kanssa. Toisia nähdään harvemmin ja toisia useammin. Kaikkien omat kesämenot toki laittavat aikatauluja ristiin, mutta sehän vain kuuluu asiaan. Kesää on vielä jäljellä ja kuka tietää mitä se vielä tuo tullessaan. Ainakin lisää kellarissa nukuttuja öitä!

Raskauskuulumisia

Ajattelin korkata heinäkuun ensimmäisen postauksen kertomalla omista kuulumisistani. Tämän hetken kuulumiset liittyvät aika pitkälti esikoisen hoitamiseen ja kuopuksen kasvatteluun kohdussa. Tällä hetkellä ollaan tukevasti raskausviikolla 32+2 (piti kalenterista laskea).

Moni kyselee lasketusta ajasta, jonka sentään muistan: elokuun 29. päivä. Jos joku kyselee milläs viikolla sä nyt ootkaan niin useimmiten kysyjä saa ympäripyöreän vastauksen. Viimeisimmät vastaukset ovat tainneet olla kai kolkyt ja jotain. Nyt olen taas kartalla. Ensimmäistä odottaessa olin jatkuvasti kartalla.

Raskausviikkojen seurantaa myöten tämä toinen raskaus on ollut tähän asti erilainen. Enkä usko sen enää samanlaiseksi muuttuvankaan. Alun pahoinvointi oli oikeasti raakaa pahoinvointia, eikä ensimmäisen raskauden yyh, kahvi haisee pahalta -etomista. Kummassakaan raskaudessa en onnekseni ole joutunut oksentamaan, mutta tällä kertaa se on ollut monesti lähellä. Pientä tytärtä nostellessa piti leukaa pitää ylhäällä, koska tuntui, että suusta lentää mitä vain ja milloin vain...

Pahoinvointi kaikkosi muutaman ensikuukauden jälkeen. Kävimme kolmihenkisen perheemme kesken kevätmatkalla Mallorcalla (josta olen kirjoittanut ensimmäisen, toisen ja viimeisen osan), jolloin raskaus oli mukavassa vaiheessa: ei pahoinvointia eikä muita kurjia raskausvaivoja. Ainoastaan mutkittelevat vuoristotiet saivat minut voimaan pahoin. Matkustimme 24. raskausviikon ympärillä.

Myöhemmin kuvioihin on astunut mukaan tutut suonenvedot, jotka pysyvät melko hyvin hallinnassa ja poissa tymäkällä magnesium-annoksella, jonka nappaan iltaisin. Monesti nukun (villa)sukat jalassa, jolloin peiton alta karkaavat jalat eivät pääse paleltumaan. Uutena oireena ovat ilmaatuneet liitoskivut, jotka tuntuvat minulla eniten nivusissa vihlomisena. Pahimmillaan ne ovat iltaisin sekä öisin, jolloin pitäisi vaihtaa asentoa. Kylkeä kääntäessä tuntuu kuin jalat irtoaisivat nivusista irti!

Esikoista odottaessa monet kyselivät supistuksista. Niitä tuli silloin tällöin viimeiset kuukaudet, mutta useimmiten huomasin jonkinlaisen supistuksen olevan menossa, kun kokeilin kädellä vatsaa ja se oli kova ja pinkeä. Vasta Kätilöopistolla sain tietää mitä ne supistukset oikeasti ovat! Tässä raskaudessa supistuksia tulee (lähes?) päivittäin ja välillä ne ovat niin kipeitä, että naama menee irveeseen ja henki salpautuu. Onneksi ne tulevat yleensä rasituksesta ja menevät levolla, pysähtymisellä tai hengittelyllä ohi. Neuvolassa terkkari väläytteli jo Kätilöopistokäyntiä, jos kipeitä supistuksia tulisi muuten vaan eivätkä ne menisi levolla ohi. Mutta toistaiseksi ja toivottavasti sinne mennään vasta (vajaan?) parin kuukauden päästä.

Ensimmäiseen raskauteen verrattuna nyt olen ollut myös väsyneempi. Vaikka vähän vaille kaksivuotias tytär antaa vanhempiensa nukkua pitkät ja katkeamattomat yöunet, tuntuu, etten saa tarpeeksi unta. Esikoista odottaessa töiden ulkopuolella sai nukkua vaikka kaiken vapaa-ajan tai pötköttää telkkarin ääressä mittaamattoman ajan. Nyt esikoinen tarvitsee luonnollisesti oman aikansa ja huomionsa. En toki niin väsynyt ole, että pystyyn nukahtaisin, mutta iltaisin ei kyllä lampaita tarvitse laskea.

Vatsa tuntuu myös kasvavan isommaksi kuin ensimmäisessä raskaudessa, joka käsittääkseni taitaa olla melko yleistä. Äitiyskortteja vertaillessani huomasin, että kohdunpohjan korkeus oli viime mittauksella 30 cm ja ensimmäisessä raskaudessa samoilla viikoilla (rv 30) kolme senttiä vähemmän ja lasketun ajan tienoillakin vain 34 senttiä. Keskikäyrän yläpuolella siis mennään...!

Hemoglobiini on ollut taas matalalla (alimmillaan 106 ja pari viikkoa sitten 118), joten rautalisää olen ilokseni taas nauttinut. Aluksi otin sitä melko varovasti, koska se aiheutti huonoa oloa, juuri kun siitä oli päästy. Toinen varovaisuuteen kannustanut tekijä oli se, että ensimmäisessä raskaudessa rautalisä (Obsidan Fe) sai vatsani sekaisin ja musta varpusparvi oli tuttu joka-aamuinen näky. Neuvolan terkkari kannusti nyt kokeilemaan säännöllisemmin ja katsomaan mitä oireita se saa tällä kertaa aikaan. Toteltuani huomasin, että onnekseni vain väri on sama, mutta koostumus.. hmm.. miellyttävämpi?

Verenpaine on ollut hyvä ja matalahko eli feta-oliivi-meetwursti-ruokavalio jatkukoon. Myös kahteen kertaan käydyssä sokerirasitustestissä arvot ovat olleet loistavat eli nektariini-mansikka-minttusuklaa-herkkulautanen olkoon ystäväni jatkossakin!

Vauva tuntuu liikkuvan isommin ja enemmän kuin esikoinen. Välillä maha ihan heilahtaa ja paidan kangas heiluu. Minulla ei ollut ennestään kuin puolitoista pientä raskausarpiviirua kyljissä, mutta nyt olen saattanut havaita alavatsassa uusia punaisia juovia. Rasvaus ja öljyäminen ovat olleet jokaikisen suihkun jälkeinen rutiini.

Vaikka olo on raihnaisempi ja kömpelömpi ja toisinaan kipeämpi, nautin suunnattomasti muhkeasta olomuodostani!

Kasvavan vatsan kesämekko

Niin onnellisesti on päässyt käymään. Vatsassani asuu pieni ihmisihme. Vatsa kasvaa viikko viikolta ja uusia vaatteita on hankittava. Toki tallessa on vanhojakin raskausvaatteita, mutta tiedättehän, uudetkin on kivoja. Uusi voi tarkoittaa myös vanhaa ja käytettyä! Minulle uusi. Kesää vasten kasvava vatsa (ja vaatekaappi) kaipasi hellemekkoa. Joitain kivoja olen kaupoistakin löytänyt, mutta vartavasten raskautta varten suunnitellut mekot saattavat olla kovin hintavia. Toisaalta monet tavallisetkin mekot käyvät kasvavalle vatsalle, mutta itse en halunnut esimerkiksi trikoomekkoa.

Löysin Eurokankaasta kesäisen puuvillakankaan ja näin silmissäni jo tuulessa hulmuavan kesämekon. Noh, ihan sellainen siitä ei tullut, mutta aivan käyttökelpoinen silti! Mekossa on vuorina ohutta valkoista puuvillakangasta. Vatsan yläosassa on rypytystä ja helman etukappaleen yläosa on leikattu kaarevasti eli on korkeampi kuin helman takakappale. Mekko kurotaan kasaan leveällä nauhalla rintojen alta. Helman molemmissa sivusaumoissa on halkiot (myös vuorissa), jotta juoksentelu tyttären perässä onnistuu paremmin. Kaavoja minulla ei tähän mekkoon ollut, vaan leikkelin mekon osat ottaen mallia toisesta samantapaisen yläosan omaavasta paidasta.

 Ps. Laskettu aika on elokuun lopussa.

Kestäviä vaippoja

Ei, ei vieläkään. Vauva taitaa odottaa häätöä viimeiseen asti. Maanantaina onkin ohjelmassa yliaikaiskontrolli, jos viikonlopun aikana(kaan) ei mitään tapahdu. Vauvan liikkeitä on seurattu, mutta onneksi ei ole tarvinnut laskea. Mahdottoman hyvältä tuntuu joka kerta, kun vauva liikkuu, potkii ja moukaroi. Mieltä helpottaa.

Tässä joutessa on taas ollut aikaa ommella. Vihdoin sain hankittua kaikki uupuneet tarvikkeet ja kankaat kestovaippoja varten. Olin unohtanut tilata vaippoihin kuivaliinakangasta, mutta onneksi sitä löytyi Eurokankaasta. Toistamiseen piti kangaskaupassa piipahtaa, koska olin asiaanperehtymättömänä ostanut liian vähän tarranauhan pehmeää puolta. Ei valmiita vaippoja tutkiessa tullut mieleen, että toista puolta tosiaan tarvitaan huomattavasti enemmän. Samalla ratkesi mietintä siitä, että miksi tarranauhan puolia myydään erikseen!

Aiemmin taisin jo kirjoittaa, että vaippojen imuiksi pengoin äidin liinavaatekaapista joutavia vanhoja froteepyyhkeitä. Leikkelin imut kahteen eri kokoon, jotta vaipan imua voi tilanteen mukaan säädellä. Peppua vasten tulevalle puolelle ompelin kuivaliinakangasta sekä yhteen kokeeksi sitä Ikean viltin fleeceä. Myllymuksuilta tilaamastani vaippapalakankaasta riitti kangasta vielä moneen liivinsuojuspariin, samoin kuin muista PUL-kankaan pikkutilkuista.

Nyt puuttuu enää vaippojen kantaja! Näytelmän päätähti. Edi-koira sai toimia mallina.