Nelikuinen pikkuveli

Oikeasti pikkuveli on jo neljä kuukautta ja kaksitoista päivää vanha. Kuopuksen pikkuvauva-aika on mennyt huomattavasti nopeammin kuin esikoisen. Muistan kuinka tyttären kanssa kärryteltiin vanhan kodin maisemissa Oulunkylässä päivittäin. Ja kuinka tulimme ja menimme, luuhasimme siellä ja täällä. Esikoinen oli kolmen ja puolen kuukauden ikäinen, kun muutimme tänne Itä-Vantaalle. Ja missä kuopuksen pikkuvauva-aikana on käyty? Ei misssän.

No ollaan me oikeasti käyty ja luuhattu, mutta ei ihan samaan tahtiin. Menoa on toki rajoittanut isosiskon päivärytmi päiväunineen. Pojan päivärytmi on edelleen sama kuin kaksi kuukautta sitten. Pari kuukautta sitten päiväunet saattoivat venähtää jopa kuuteen tuntiin, mutta nyt ne ovat säntilliset kaksi-kolme tuntia per päiväuni. 

Kuulumisia kyselleille olen lähiaikoina vastannut, että päivisin menee oikein hyvin ja öisin huonosti. Öistä mainitsinkin jo vuoden ensimmäisissä kuulumisissa. Välillä poika on herännyt jopa vartin välein narisemaan ja se jos mikä on raskasta (okei ei ole kokemusta mm. koliikista). Kun narina yltyy huudoksi, ovat kirosanat välillä öisin kuuluneet ja fiiliksistä päällimmäisinä ovat olleet ärtymys, turhautuminen ja raivostuminen. Kesken syvän unen herääminen on niin vastenmielistä ja kellon katsominen niin karmeaa, kun huomaa sen madelleen vain vartin. Isännällekin olen monesti sanonut, etten uskalla mennä nukkumaan, koska ihan pian täytyy kuitenkin herätä.

Eikä siinä mitään, jos pojalle kelpaisi heti vaikka tissi vaimentimeksi, mutta kun välillä on kokeiltu kymmenen eri imetysasentoa (molemmilla tisseillä), erilaiset sylissähyssytystahdit ja -asennot, tutti, peittokapaloon kääriminen ja peitto pois ja kun koko rumba aloitetaan alusta niin se ensimmäinen kelpaa sittenkin. Näihin yörähinöihin on varmasti vaikuttanut myös kuukautisteni alkaminen (yhyy, nyt jo?!). Poika maistaa sen maidossa ja tuntee hormooneissa ja missä lie.

Tällaiset yöt ovat onneksi (toistaiseksi?) takanapäin, koska olen alkanut antaa pojalle öisin korviketta ja se jos mikä maistuu oitis! Ja lisäksi hän nukkuu vieressäni. Ehkä se oli myös se mammankaipuu, jota ystäväni ehdotti. Yöt ovat ehkä ihan vähän rauhoittuneet, jos sen nyt tässä uskaltaa mainita.

Jos yöt ovat hulinaa niin päivät ovat ihanan seesteisiä. Kuopus on maailman valloittavin ja tyytyväisin poika. Hän viihtyy hereillä ollessaan lattialla, sitterissä, sylissä, kannossa ja vaunuissa. Toki hän nauttii viihdykkeistä, joita äiti, isä tai isosisko tarjoaa. Hymyjä hän jakelee auliisti, mutta naurua vielä pidätellään. Toisaalta hän on kyllä hymyillyt ääneen, mutta varsinaista kikatusta vielä odotellaan. Vatsalleen kääntyminen on ihan siinä hilkulla! Leluja hän vaihtaa taitavasti kädestä toiseen ja ne löytävät tiensä aina suuhun.

Viikko sitten poika sai ensimmäiset maistiaiset soseita. Ensimmäisenä makuna illallislistalla oli porkkana. Sitä hän nautiskeli mielellään kuutena päivänä, kunnes eilen vaihdoimme maun bataattiin. Sama lusikallinen seilaa edestakaisin, mutta hyvin suu aukeaa aina kun lusikka lähestyy.

Tänään kävimme nelikuisneuvolassa ja -lääkärissä. Painoa pojalla tällä hetkellä on 6460 g ja pituutta 67,5 cm. Painoa on tullut viime kuiseen punnitukseen nähden liian vähän, vain 160 g. Lääkärin mukaan mainio tahti olisi puolisen kiloa kuukaudessa! Saimme siis suositukseksi antaa lisämaitoa sekä kasvattaa pikkuhiljaa soseannoksia.

Väsyneet itkuntirautuksethan siellä neuvolan käytävillä piti vääntää. Vauva ei käsistä nostaessa kannattele tarpeeksi hyvin päätään, ei käänny, ei naura, ei vielä puhukaan. Ja kaiken lisäksi maitoa tulee liian vähän, se on liian laihaa, poika ei malta/jaksa/halua imeä tarpeeksi eikä paino siis nouse. Haikeasti hyvästelin jo koko hiton imetyksen! Ei pojalle enää taatusti tissi maistu, jos pullon makuun pääsee!

Kuten arvaatte, nyt ne neuvolan käytävän itkut tuntuu aika kaukaisilta ja jopa naurettavilta. Ei poika tietenkään vielä päätään nostele, eikä käänny eikä naura eikä juttele. Hän tekee ne sitten kun hänelle sopii. Eikä siis kukaan mitenkään torunut tai arvostellut, hyvänen aika. Kehuja kyllä sai hyvästä kehityksestä! Väsyneenä kaikki vaan tuntuu hippusen vaikeammalta ja raskaammalta... Ja mitä siihen tuplaruokkimiseen tulee, äitinikin osasi jo jatkaa lausettani.

"...mutta toisaalta tämä tarkoittaa enemmän vapautta minulle itselleni..."

"...ja enemmän töitä mummolle!"

Vaikka oikeasti ajattelin kyllä sitä, että pian isäntäkin saa ottaa osuutensa poikansa ruokkimisesta.

Aivan hyvin meillä menee. Vaiheet ovat ohimeneviä ja olen kovin optimistinen öiden suhteen. Kuopushan on vasta nelikuinen vauva. Minulla on maailman ihanin poika!

Vuoden ensimmäiset terveiset

Edellinen blogikirjoitukseni näyttää olevan tasan kuukauden takaa! Bloggaushiljaisuus kulkee käsi kädessä väsymyksen kanssa. Ne harvat hetket, jolloin molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan olen itsekin käyttänyt nukkumiseen. 

Isompi nukkuu yönsä edelleen oikein mainiosti. Pienempi sen sijaan on nyt parin kuukauden ajan nukkunut öisin vain vartista pariin tuntiin. Toisinaan hän vain narisee ja toisinaan on täysi rähinä päällä. Mitään johdonmukaisuutta rauhoitttumiseen ei ole. Välillä maistuu maito, välillä riittää syli, välillä tutin laitto suuhun, välillä peittokapalon kiristäminen. Kaikenlaisia kikkakolmosia on nukkumisen kanssa kokeiltu. Pääsääntöisesti poika on nukkunut omassa sängyssään, mutta nyt kainalopaikkaa kokeillaan. Näyttää kelpaavan! Isäntä nukkuu vierashuoneessa ja esikoinen omassa huoneessaan.

Olen kuitenkin hyvin optimistinen kaiken maailman rintaraivareiden, tiheän imun kausien, imemislakkojen ja muiden räyhäämisien suhteen. Ne kuulunevat asiaan ja poika on kuitenkin vain nelikuinen pikkuvauva. Kaudet ja vaiheet vaihtuvat toisiin. Pahemminkin voisi mennä ja rankempaa olla. Onnekseni meillä on uskomattoman ihana tukiverkosto!

Esikoisen vauva-aika oli erilaista kuopuksen eloon ja oloon verrattuna. Vauvat ovat tavoiltaan niin erilaisia, että sen oppimiseen, ymmärtämiseen ja hyväksymiseen on mennyt tovi! Ajattelin kirjoittaa asiasta joku kerta erikseen (jos muistan).

Yövalvomisista huolimatta meille kuuluu aivan hyvää. Jostain syystä en kuitenkaan ole megarättiväsynyt. Ihan peruspikkuvauva-aikaväsynyt vain. Jos keskellä päivää sohvalle pötkähdän, siihen hyvin todennäköisesti myös nukahdan. Lapset nukkuvat päiväunensa yleensä täysin vuorotellen. Poika herää ensimmäisiltä uniltaan, kun tyttö nukahtaa ja poika menee toisille päiväunille, kun tyttö herää... Joskus ehdin vartin makoilla, ennen kuin itkuhälytin kutsuu. Isännän vapaapäivät ovat asia erikseen.

Yksi syy blogihiljaisuuteen on myös se, että läppärini oli kaksi pitkää viikkoa jossain lopputarkastuksessa. Kone ostettiin kaksi vuotta sitten ja settiin kuului joku tarkastus, jonka luvattiin kestävän 3-5 päivää. Kahteen viikkoon venähti. Annoin palautetta!

Joulukin taisi ohi hujahtaa, samoin vuodenvaihde. Joulua vietimme ensimmäistä kertaa omassa kodissa. Oli ihanaa saada omaan kotiin oikean kuusen tuoksua! Jouluaattoma paikalla olivat myös isännän vanhemmat sekä hänen siskonsa miehineen. Pukki ja muorikin löysivät tiensä perille! Joulupäivänä söimme meillä minun vanhempani seuranamme.

Tässä kuukauden aikana olen ehtinyt myös ommella. Saumuri on surruttanut muun muassa mekon, hameita ja yöasuja. Enemmänkin tekisi mieli ommella, mutta kaksi pientä lasta huolehtivat siitä, ettei äiti liiemmin vietä aikaansa (itsekseen) ompeluhuoneessa.

Tänä vuonna aion pitää parempaa huolta fyysisestä kunnostani ja nauttia perhe-elämästä. Suunnittelen myös nukkuvani ainakin yhden kokonaisen yön putkeen!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!