Vuoden ensimmäinen

Oikein rapsakkaa alkanutta vuotta arvon lukijat! Täällä ulkolämpömittari näyttää -25,5 astetta ja sisällä on parikymmentä astetta lämmintä. Lattialämmitys napsautettiin toimimaan ympäri vuorokauden (normaalisti on päällä vain öisin) ja syksyllä hankittu ilmalämpöpumppu hönkii ihanasti lämmintä ilmaa.

Poikanen nukkuu päiväuniaan totutusti parvekkeella. Hankin alkuviikosta hänelle lämpöpussin. Raukka on tähän asti nukkunut päiväunensa äitiyspakkauksen toppahaalarissa ja makuupussissa sekä viltit ympärillään. Muuten aivan toimiva setti, mutta toppahaalari alkoi kinnaamaan jo haaruksista ja nilkat pilkistävät... Esikoinen taisi mahtua toisenkin talvensa aivan hyvin kyseiseen toppahaalariin enkä silloin kaivannut koko lämpöpussia! Pojalla on sisävaatteidensa päällä fleece- ja villahaalarit, paksu kypärämyssy, villasukat ja -tumput sekä äitiyspakkauksen toppatöppöset ja -tumput. Toivottavasti tarkenee!

Minulla joulunaika ja vuodenvaihde ovat menneet aika pitkälti töissä. Eilen loppui kuuden keikkatyöpäivän putki. Tällekin päivälle olisi riittänyt hommia, mutta sitten putki olisi paisunut kahdeksan päivän pituiseksi huomisen iltavuoron kanssa. Sunnuntaina menen vielä yhdeksi yöksi valvomaan neljäntoista ihmisen unta. Sen jälkeen onkin kalenterissa taas muutama viikko aivan tyhjää ennen loppukuun viikonloppuyövuoroja.

On tämä keikkalaiselo jotenkin niin ihanaa! Aikamoinen palapeli miehen kolmivuorotyön, isovanhempien (osa-aika)eläkepäivien ja vesijumppien, lapsen kerhopäivien ja omien yhtäkkiä ilmaantuvien keikkojen kanssa. Mutta ainakin minä nautin tästä poukkoilevasta arjesta ja vapaudesta tehdä töitä tai olla tekemättä. Toivottavasti myös muut tämän palapelin jäsenet nauttivat...

Ompeluhommat ovat olleet monta päivää, elleivät jopa viikon tauolla. Viikko sitten hain Postista Paapiin paksun kangaspaketin, mutta katsotaan milloin ryhdyn kankaita silppuamaan. Paketissa oli kaksi kangasta minullekin ja mitäs muuta niistä onkaan tulossa, kuin mekkoja luottokaavalla! Sellainen minulla varmaan nyt on, Stunning Rosy omilla muokkauksilla. Pian saan taas alkaa ommella myös pikkuruisia vauvanvaatteita, kun suku saa uuden jäsenen. (Ei siis tähän taloon!)

Tänään alkoi esikoisen kerho joulutauon jälkeen. Lapsi oli lähdössä sinne innoissaan aamulla. Eväät repussa ja joulupukin tuoma mekko päällä. Auto oli ollut tolppalämmityksessä pari tuntia ja käynnissäkin tovin, kunnes isäntä huomasi auton pukanneen öljyt maahan. Tunnin välein kulkevaan bussiinkaan ei enää ehditty, joten se siitä kerhopäivästä! Päätettiin tytön kanssa tehdä jotain mukavaa, joten päädyttiin leipomaan korvapuusteja. Ensin syötiin lounas, sitten laitettiin pikkuveli pakkaseen nukkumaan ja sitten herkuteltiin pullalla. Lohtusyöminen opetetaan siis pienestä pitäen..!

Tästä uusi vuosi taas pikkuhiljaa alkaa. Miten sinun vuotesi on alkanut?

Vuoden ensimmäiset terveiset

Edellinen blogikirjoitukseni näyttää olevan tasan kuukauden takaa! Bloggaushiljaisuus kulkee käsi kädessä väsymyksen kanssa. Ne harvat hetket, jolloin molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan olen itsekin käyttänyt nukkumiseen. 

Isompi nukkuu yönsä edelleen oikein mainiosti. Pienempi sen sijaan on nyt parin kuukauden ajan nukkunut öisin vain vartista pariin tuntiin. Toisinaan hän vain narisee ja toisinaan on täysi rähinä päällä. Mitään johdonmukaisuutta rauhoitttumiseen ei ole. Välillä maistuu maito, välillä riittää syli, välillä tutin laitto suuhun, välillä peittokapalon kiristäminen. Kaikenlaisia kikkakolmosia on nukkumisen kanssa kokeiltu. Pääsääntöisesti poika on nukkunut omassa sängyssään, mutta nyt kainalopaikkaa kokeillaan. Näyttää kelpaavan! Isäntä nukkuu vierashuoneessa ja esikoinen omassa huoneessaan.

Olen kuitenkin hyvin optimistinen kaiken maailman rintaraivareiden, tiheän imun kausien, imemislakkojen ja muiden räyhäämisien suhteen. Ne kuulunevat asiaan ja poika on kuitenkin vain nelikuinen pikkuvauva. Kaudet ja vaiheet vaihtuvat toisiin. Pahemminkin voisi mennä ja rankempaa olla. Onnekseni meillä on uskomattoman ihana tukiverkosto!

Esikoisen vauva-aika oli erilaista kuopuksen eloon ja oloon verrattuna. Vauvat ovat tavoiltaan niin erilaisia, että sen oppimiseen, ymmärtämiseen ja hyväksymiseen on mennyt tovi! Ajattelin kirjoittaa asiasta joku kerta erikseen (jos muistan).

Yövalvomisista huolimatta meille kuuluu aivan hyvää. Jostain syystä en kuitenkaan ole megarättiväsynyt. Ihan peruspikkuvauva-aikaväsynyt vain. Jos keskellä päivää sohvalle pötkähdän, siihen hyvin todennäköisesti myös nukahdan. Lapset nukkuvat päiväunensa yleensä täysin vuorotellen. Poika herää ensimmäisiltä uniltaan, kun tyttö nukahtaa ja poika menee toisille päiväunille, kun tyttö herää... Joskus ehdin vartin makoilla, ennen kuin itkuhälytin kutsuu. Isännän vapaapäivät ovat asia erikseen.

Yksi syy blogihiljaisuuteen on myös se, että läppärini oli kaksi pitkää viikkoa jossain lopputarkastuksessa. Kone ostettiin kaksi vuotta sitten ja settiin kuului joku tarkastus, jonka luvattiin kestävän 3-5 päivää. Kahteen viikkoon venähti. Annoin palautetta!

Joulukin taisi ohi hujahtaa, samoin vuodenvaihde. Joulua vietimme ensimmäistä kertaa omassa kodissa. Oli ihanaa saada omaan kotiin oikean kuusen tuoksua! Jouluaattoma paikalla olivat myös isännän vanhemmat sekä hänen siskonsa miehineen. Pukki ja muorikin löysivät tiensä perille! Joulupäivänä söimme meillä minun vanhempani seuranamme.

Tässä kuukauden aikana olen ehtinyt myös ommella. Saumuri on surruttanut muun muassa mekon, hameita ja yöasuja. Enemmänkin tekisi mieli ommella, mutta kaksi pientä lasta huolehtivat siitä, ettei äiti liiemmin vietä aikaansa (itsekseen) ompeluhuoneessa.

Tänä vuonna aion pitää parempaa huolta fyysisestä kunnostani ja nauttia perhe-elämästä. Suunnittelen myös nukkuvani ainakin yhden kokonaisen yön putkeen!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Pingale heräilee pimeyskoomasta

Pingale on ollut hieman talvilomalla. Tai pikemminkin talvikoomassa. Talvi taitaa olla väärä sana, koska takana on ollut puolen vuoden pimeä syksy. Mutta tänään on talvi ja minä olen imenyt koko aamupäivän lumen tuomaa valoa itseeni! Hyvänen aika miten valkea maisema voi vaikuttaa mieleen näin paljon. Pessimistisenä skeptikkona toki uskon pienen lumipeitteen sulavan tuotapikaa, vaikka kuka lupaisi mitä...

 

Tyttö sai taannoin serkkupoikansa vanhan istumapulkan käyttöönsä, mutta se on odottanut käyttöönottoa jo liian pitkään. Olimme eilen kaksissa ihanissa juhlissa ja kotiintullessa aivan hihkuin, kun lunta oli maassa! Pulkka kaivettiin esille samantien. Vaikka talvi on tyttömme elämän toinen, hän pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa pulkan kyytiin vasta eilen. Kovin innoissaan hän ei siitä aluksi ollut, mutta kyytiin päästessään ja vauhdin loppuessaan likka nyökytteli innoissaan: "Tiä, tiä!!" eli lisää, lisää tai vielä, vielä.

 

Vielä pari päivää sitten tyttö laski hiekkatien mäkeä alas potkuautolla. Isäntä oli löytänyt autotallista edellisten asukkaiden edesmenneen susikoiran nahkaremmin ja oli virittänyt sen muoviauton rattiin. Likka istui auton kyydissä ja isä tai äiti veti autoa kuraista hiekkatietä edestakaisin. Välillä laskettiin mäkeä hurjaa vauhtia. Peruspuuhaa tammikuussa...

 

Isäntä huomasi myös pihan pensaiden kasvattavan silmuja! Lämpimät ja kosteat säät ovat ilmeisesti pistäneet luonnon sekaisin. Vuodenvaihteessa istutimme kukkasipuleita maahan. Isäntä tökki satakunta reikää rautakangella maahan ja minä heittelin sipuleita koloihin. Katsotaan kukkivatko ne keväällä vai ensi jouluna.

 

Olen ollut parin viimeisen viikon aikana jonkun verran myös töissä. Muun muassa viime vuoden viimeinen ja tämän vuoden ensimmäinen päivä meni töissä. Vuosi vaihtui kuitenkin isännän kainalossa kotisohvalla. Joka ikkunasta näkyi upeita ilotulituksia, naapuri-isännät pistivät parastaan.

 

Pienen bloggaustauon jälkeen olen taas terässä. Ompelukone on surrannut eli tulossa on ainakin postaus vauvan- ja lastenvaatteista. Aikuistuminen on ollut myös mielen päällä monta viikkoa. Siitäkin lisää, kunhan lumen ihastelulta joudan!

 

Viikko sitten maisema oli vielä lumeton.

Naapurin koira.

Lähitienoon leikkipaikka...

"Äiti kantaa" oli tytön ensimmäinen lause!

 

"Lunta, lunta!"

Hiekka hieman rohisi pulkan alla...



Naapuritkin tulivat rohisevaan pulkkamäkeen.

Lehtiä pukkaa?

Auto lumettumassa "tallissaan".

 

Valoisa vaunulenkki

En ole varmaan ensimmäinen, joka on huomannut päivien pidentyneen monella tunnilla, aurinko paistaa korkeammalla ja valoa riittää. Kotona on yhtäkkiä muka enemmän pölyä kuin talvemmalla ja joku on sotkenut ikkunat. Aikaisemmin yritin tähdätä vaunulenkit aina ensimmäisille päiväunille, ettei tarvitsisi pimeässä kulkea, mutta nyt ulkoilun voi lykätä jo kakkospäikkäreillekin. Tänään lähdimme kulkemaan keskipäivän auringon kanssa ja seuranamme oli aivan mieletön tuuli.

 

 

Neljäs kuukausi

Neljä kuukautta! Pienokaisemme täytti eilen neljä kuukautta. Missä vaiheessa tyttäremme ikä alettiin mainita kuukausina eikä viikkoina? Silti neljä kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta. Tällä hetkellä aika ei tunnu menevän vauhdilla, mutta viimeistään parin vuoden päästä vauva-aika varmasti tuntuu hujahtaneen! Tämä kuukausi on ollut vauhdikas ja täynnä elämänmuutoksia. Lähinnä yksi iso kirjaimellinen muutos, muutto. Vaihdoimme kerrostaloasumisen omakotitaloasumiseen kuun vaihteessa. Olemme päässeet todenteolla tutustumaan lumitöihin ja takanlämmitykseen. Jopa minä olen lämmittänyt takkaa kaksi kertaa! Toisella kerralla savut tulivat sisälle asuntoon, ilmeisesti siksi, että laitoin takan etuluukun kiinni liian pian sytytyksen jälkeen eikä hormi ehtinyt vetää. Tai jotain. Onneksi neuvokas isäntä pelasti tilanteen ja pääsimme nauttimaan takkatulen lämmöstä. Suhteeni tuleen on aina ollut pelonsekaisen arvostava, joten kotonani ei kynttilöillä fiilistellä. Voisin kyllä opetella.

Olen kyllä tyytyväinen muuton ajankohtaan, koska yksi omakotitalon rankimmista puhteista tuli ajankohtaiseksi heti muuttopäivänä, ne lumityöt! Todella tehokasta, rankkaa ja toisaalta kivaa hommaa. Varsinkin, kun saa kolata silloin kun itselle (kröhm, lue vauvalle) sopii eikä silloin kun joku käskee. Kolaamisen ohessa tulee pällisteltyä omaa pihaa ja naapurustoa. Ei kerrostalon pihalla olisi voinut muuten vaan seisoskella ja tuijotella ympäriinsä. Olisin heti tuntenut monet katseet niskassani.

Aloitin nämä kuukausipostaukset ilmeisesti tytön elosta kertoakseni, mutta ne näköjään ovat levähtäneet myös yleiseen höpötykseen ja kuulumisien kerrontaan. Viimeksi taisin mainita tytön naureskelleen tai lähinnä repeilleen minun höpsötyksillleni. Nyt repeily on muuttunut oikeaksi nauruksi ja lyhyeksi kikatukseksi. Olemme nauraneet vedet silmissä vauvamme naurulle, se on niin hauskaa ja ihanaa! Eniten häntä naurattaa, kun naamalla möyhii hänen vartaloaan hassuja ääniä päästellen ja sitten katsoo silmiin. Kylkiluiden kutittelu aiheuttaa myös naurua. Olin tyystin unohtanut sellaisen huvin, jossa päristellään suulla toisen ihoa (kiitti, Jenni!), kunnes kokeilin sitä vauvamme vatsalle. Nauru irtosi! Nauru on vielä valitettavasti harvoille tarjottua hupia, koska ujous tai säädyllisyys iskee päälle, kun joku vieraampi katsoo vieressä.

Suurin motorinen edistysaskel on ollut selältä vatsalleen kääntyminen! Sen hän teki pari päivää ennen kuin täytti neljä kuukautta. Tilanne oli aivan mieletön! Istuin lattialla hänen seuranaan ja yhtäkkiä hän humpsautti itsensä vatsalleen saaden myös kädet rinnan alle tueksi. Toki kaivoin heti kameran esille ja onnistuin saamaan talteen toisen onnistuneen vatsalleenkääntymisen!

Kun tyttöä pitää sylissä, hän pönkää itsensä pystympään asentoon. Pää ja ylävartalo pysyy jäntevästi pystyssä, joskin pää tutisee välillä edestakaisin... Sylissä ollessaan hän ei viihdy makuuasennossa tai edes takakenossa, vaan pystympään on päästävä! Lattialla hän makoilee mielellään. Juttua riittää ja välillä hän komentelee kovalla ja korvia särkevällä äänellä. Heräillessään yöunilta hän saattaa höpötellä itsekseen pitkänkin aikaa ja aamusyötölle nostaessaan palkinnoksi äiti saa aina mitä leveimmän hymyn.

Tytär on syönyt edelleen vain rintamaitoa. Ensi viikolla on neuvola, jossa pohdimme mahdollista soseiden maistelua! Tähän asti imetys on hänen osalta sujunut hyvin, mutta nyt luulen, että tyttö saa välillä niitä kuuluisia rintaraivareita. Imetys saattaa alkaa mainiosti, mutta yhtäkkiä hän alkaa huutaa, huitoa, kiljua ja pyrkiä pois. Hän saattaa imaista rintaa vielä pari kertaa suurielkeisesti, mutta jatkaa rimpuiluaan. Olen ratkaissut asian yleensä lopettamalla imetyksen siltä erää ja kokeilemalla uudelleen myöhemmin. Nyt kun muistelen, niitä raivareita taisi olla aikaisemminkin, mutta silloin nimitin sitä tissihöpinäksi, joka ratkesi yleensä röyhtäyttämällä kesken imetyksen. Tyttö on ilmeisesti tottunut rauhalliseen imetysympäristöön, koska useimmitenhan me olemme kotosalla tai muuten suht metelittömässä ympäristössä. Nykyään hän saattaa selkeästi protestoida myös metelistä tai yhtäkkisistä äänistä. Myös asento vaikuttaa paljon. Hän pitää ilmeisesti eniten siitä, että makaamme vierekkäin ja saa imeä rentona pötkötellen. Äidin iso pikkuvauva ei enää mahdu syliin samalla tavalla kuin ennen!

Yöunet ovat pääosin samanlaisia kuin ennenkin, mutta nyt mukaan on mahtunut muutamia yöllisiä heräämisiä. Karkeasti ajatellen yöunet kestävät kuudesta kymmeneen tuntiin. Päivällä hän nukkuu muutamia päiväunia, kestoltaan puolesta tunnista tuntiin (tai harvoin kahteen). Tyttö viihtyy hyvin myös leikkimatollaan tai sitterissään eli vaikka hän ei pitkiä päiväunia nukukaan niin ehdin silti tekemään ruokaa tai käymään suihkussa tai mitä ikinä kotona tehdäänkään.

Olemme käyneet uusissa maisemissa muutamilla vaunulenkeillä, joilla tytär nukkuu hyvin. Vaunuissa uni maistuu, mutta aika pian pysähtymisen jälkeen hän herää. Julkiseen liikenteeseen emme ole ehtineet vielä kunnolla tutustua. Olemme kerran matkustaneet Vantaan sisäisen liikenteen bussilla kauppaan ja kävelleet takaisin. Taisi olla minunkin ensimmäinen kerta Vantaan bussissa! Ensi viikolla matkustetaan seutubussilla Hesaan. Kaisaniemessä on taas piikkejä luvassa, verikokeita ja rokotuksia pienelle. Voi äidin murua. Mummo lupasi tällä kertaa tulla mukaan, koska isä on töissä. Viime kerran selvisin yksin, koska oli vain rokotteita.

Tiistaina mennään ensi kertaa uuteen neuvolaan. Toivottavasti on mukava hoitaja meitä vastassa. Neljän kuukauden neuvola taitaa olla laajempi terveystarkastus, ettei olisi jopa lääkäri paikalla? Neuvokkaana tulostin neuvolan nettisivuilta etukäteen täytettäviä kuponkeja, vaikkei niistä kukaan aikaa varatessani muistuttanutkaan. Toivottavasti olen pakannut neuvolakortin johonkin loogiseen paikkaan. Täytynee pikkuhiljaa etsiä.

Pala unelmaa

Pahoittelen hiljaiseloa postauksien osalta. Olemme olleet tietokone- ja nettipimennossa monta päivää ja ennen pimentoa pakkauspuuhat veivät kirjoitusaikani. Olen piipahtanut netissä Herra T:n kännykällä, mutta sekin on ollut minulla käytössä vain jokusen kerran. Olen sen verran vanhanaikainen, että pidän enemmän oikean tietokoneen tai läppärin käytöstä. Varsinkin kirjoittaminen kosketusnäytöllä on minusta kovin hankalaa ja hidasta. Oma kännykkäni on vuosien takaista karvalakkimallia (T:n vanha) ja painostus oman lääpintäpuhelimen hankintaan on kova. Mutta siihen unelmapalaseen.

Pääsimme muuttamaan keltaiseen taloomme viime viikolla. Ensimmäisen kuorman toimme tiistaina puolikkaan talon kokoiseen kellariimme. Keskiviikkona tehty loppusiivous kuului edellisten asukkaiden kiinteistövälityssettiin, joten ilokseni ei tarvinnut rättiä heiluttaa! Loput laatikot, nyssykät, pussukat ja huonekalut kannoimme sisään keskiviikkona ja torstaina. Tai no, minä en tainnut kantaa yhtään mitään. Kiitos raavaille herroille! Minähän hoidin lasta. Tai no, äitini oli vauvaa hoitamassa. Mitä ihmettä minä tein?!

Marraskuun viimeisen yön vietimme uudessa kodissamme. Uni tuli hyvin. Lämmityksen kanssa on ollut hieman etsimistä, mutta onneksi isäntä hallitsee lattialämmitys- ja yösähkösysteemin sekä takan lämmityksen. Minun pitäisi seuraavaksi opetella takan sytyttäminen. Terveisiä isille, olet kyllä opettanut saunan kiukaan lämmityksen mökillä, täytynee harjoitella oppeja vielä täällä... Kaikki te eränkävijät voitte nyt lopettaa hihityksen. Lumitöihin päästiin samantien, muuttohan tapahtui parhaassa/pahimmassa lumimyrskyssä. Minä vastaan portaiden talvikunnossapidosta.

Suurimmat huonekalut löysivät paikkansa heti, koska nehän oli sijoiteltu päässäni jo asuntonäytössä. Vielä on kummallisia säkkejä ja laatikoita pitkin asuntoa, joiden sisältöä en ole kaivannut viikkoon. Voisikohan ne vaan viedä pois? Keittiön järjestys hakee muotoaan, haarukkalaatikon paikkaa on jo kerran vaihdettu. Kodinkoneet vaativat päivityksen tälle vuosituhannelle. Ne saimme vihdoin valittua, hankittua ja ne tuodaan meille ensi viikolla. Rosteria ja induktiota.

Asunto ei onneksi vaadi sen suurempia remontteja. Katto ja lattia on kunnossa. Kolmen makuuhuoneen seinäpinnat menevät uusiksi. Suunnitelmissa on valkoista maalia, mutta makuuhuoneen kohdalla saatan heittäytyä villiksi ja laittaa (krhm, laitatuttaa) vähän pystyraitahenkistä tapettia. Keittiö on hieman ysärihenkinen, mutta kaapit ovat hyvässä kunnossa ja ihan ookoot, joten sen suurempaan keittiöremonttin emme ryhdy. Yläkaappien ja työtason väliin jäävä kaakeliseinä on minun silmääni täysin kummallisen värinen, joten siihen olen uskaltautumassa laittamaan kaakelimaalia. Tämä on minun projektini. Isäntä maalaa/tapetoi kolme makuuhuonetta. Täysin tasainen työnjako, eikö!

Olen ehtinyt vasta kahdelle vaunulenkille vajaan viikon sisällä. Lumiset peltomaisemat ovat mahtavat! Jonkin matkaa saa kävellä autotiellä, koska ei ole kevyenliikenteenväylää. Se ei ole koitunut ongelmaksi, koska liikenne on niin vähäistä. Pimeällä emme ole vielä vaunuilleet, mutta heijastinkokoelmaa on jo kartutettu. Huomioliivit ovat hankintalistalla.

Tässä oli pikaisia kuulumisia. Kun pintaremontti aikanaan valmistuu, suunnittelin laittavani ennen ja jälkeen -kuvia. Kamerani on vilkuttanut viikon akun kuvaa ja laturi on ollut jossain laatikkojen syövereissä, joten en ole päässyt sen kummemmin kuvaamaan mitään.

Miinus bongattu

Nyt se on nähty. Nämän syksyn ensimmäinen pakkaslukema lämpömittarissa! Kyseinen kyttäämisleikki kuuluu jokaiseen syksyyni. Odotan innolla viileitä ilmoja ja talven tuloa. Ensimmäiset pakkaset saavat minut kummallisesti ja lapsenomaisesti innnostumaan. Syksyn ensimmäinen miinus-lukema tuli kuitenkin aika yllättäen. Yleensä kyttään muutamassa asteessa keikkuvaa digitaalista lämpömittaria monena iltana peräkkäin, mutta nyt miinus pääsi yllättämään. Bongasin miinuksen tänä aamuna puoli seitsemän maissa, kun tytär ilmoitti sievästi haluavansa aamupalaa (noin seitsemän tunnin katkeamattomien yöuniensa jälkeen). Lukema makuuhuoneessa sijaitsevassa ulkomittarissa oli -0,7 astetta. Taisi isäntäkin herätä, kun hihkuin vauvalle syksyn ensimmäistä pakkaslukemaa. Tällä hetkellä (torstai-iltana klo 23:03) mittari näyttää -2,9 astetta ja olen aivan fiiliksissä! Kävimme tänään koko perheen voimin iltalenkillä, mutta silloin lämpötila taisi olla nollan tietämillä.

Seuraava odotus koskee ensilunta. Se tuntuu aina jotenkin niin puhtaalta ja uudelta. Tekee mieli varmistaa, että näkeehän kaikki ensimmäisen lumisateen! Tulevaan talveen liittyy paljon myös jännittäviä käytännön asioita. Miten pärjäämme omakotitalon lumenluonnin kanssa, pääsenkö vaunuillani verantaa pidemmälle, lämpeneekö talo varmasti, juuttuuko auto lähimpään mäkeen... Nämä ajatukset liittyvät toki kylmään ja runsaslumiseen talveen, jota odotan mahdollisista haasteista huolimatta. Talvi on ihana vuodenaika ja syksy on siihen miellyttävä siirtymävaihe. Syyspäivien iloksi talvikuva parin vuoden takaa.

Talvimaisema parvekkeeltamme 7.12.2010.