Neljä kuukautta! Pienokaisemme täytti eilen neljä kuukautta. Missä vaiheessa tyttäremme ikä alettiin mainita kuukausina eikä viikkoina? Silti neljä kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta. Tällä hetkellä aika ei tunnu menevän vauhdilla, mutta viimeistään parin vuoden päästä vauva-aika varmasti tuntuu hujahtaneen! Tämä kuukausi on ollut vauhdikas ja täynnä elämänmuutoksia. Lähinnä yksi iso kirjaimellinen muutos, muutto. Vaihdoimme kerrostaloasumisen omakotitaloasumiseen kuun vaihteessa. Olemme päässeet todenteolla tutustumaan lumitöihin ja takanlämmitykseen. Jopa minä olen lämmittänyt takkaa kaksi kertaa! Toisella kerralla savut tulivat sisälle asuntoon, ilmeisesti siksi, että laitoin takan etuluukun kiinni liian pian sytytyksen jälkeen eikä hormi ehtinyt vetää. Tai jotain. Onneksi neuvokas isäntä pelasti tilanteen ja pääsimme nauttimaan takkatulen lämmöstä. Suhteeni tuleen on aina ollut pelonsekaisen arvostava, joten kotonani ei kynttilöillä fiilistellä. Voisin kyllä opetella.
Olen kyllä tyytyväinen muuton ajankohtaan, koska yksi omakotitalon rankimmista puhteista tuli ajankohtaiseksi heti muuttopäivänä, ne lumityöt! Todella tehokasta, rankkaa ja toisaalta kivaa hommaa. Varsinkin, kun saa kolata silloin kun itselle (kröhm, lue vauvalle) sopii eikä silloin kun joku käskee. Kolaamisen ohessa tulee pällisteltyä omaa pihaa ja naapurustoa. Ei kerrostalon pihalla olisi voinut muuten vaan seisoskella ja tuijotella ympäriinsä. Olisin heti tuntenut monet katseet niskassani.
Aloitin nämä kuukausipostaukset ilmeisesti tytön elosta kertoakseni, mutta ne näköjään ovat levähtäneet myös yleiseen höpötykseen ja kuulumisien kerrontaan. Viimeksi taisin mainita tytön naureskelleen tai lähinnä repeilleen minun höpsötyksillleni. Nyt repeily on muuttunut oikeaksi nauruksi ja lyhyeksi kikatukseksi. Olemme nauraneet vedet silmissä vauvamme naurulle, se on niin hauskaa ja ihanaa! Eniten häntä naurattaa, kun naamalla möyhii hänen vartaloaan hassuja ääniä päästellen ja sitten katsoo silmiin. Kylkiluiden kutittelu aiheuttaa myös naurua. Olin tyystin unohtanut sellaisen huvin, jossa päristellään suulla toisen ihoa (kiitti, Jenni!), kunnes kokeilin sitä vauvamme vatsalle. Nauru irtosi! Nauru on vielä valitettavasti harvoille tarjottua hupia, koska ujous tai säädyllisyys iskee päälle, kun joku vieraampi katsoo vieressä.
Suurin motorinen edistysaskel on ollut selältä vatsalleen kääntyminen! Sen hän teki pari päivää ennen kuin täytti neljä kuukautta. Tilanne oli aivan mieletön! Istuin lattialla hänen seuranaan ja yhtäkkiä hän humpsautti itsensä vatsalleen saaden myös kädet rinnan alle tueksi. Toki kaivoin heti kameran esille ja onnistuin saamaan talteen toisen onnistuneen vatsalleenkääntymisen!
Kun tyttöä pitää sylissä, hän pönkää itsensä pystympään asentoon. Pää ja ylävartalo pysyy jäntevästi pystyssä, joskin pää tutisee välillä edestakaisin... Sylissä ollessaan hän ei viihdy makuuasennossa tai edes takakenossa, vaan pystympään on päästävä! Lattialla hän makoilee mielellään. Juttua riittää ja välillä hän komentelee kovalla ja korvia särkevällä äänellä. Heräillessään yöunilta hän saattaa höpötellä itsekseen pitkänkin aikaa ja aamusyötölle nostaessaan palkinnoksi äiti saa aina mitä leveimmän hymyn.
Tytär on syönyt edelleen vain rintamaitoa. Ensi viikolla on neuvola, jossa pohdimme mahdollista soseiden maistelua! Tähän asti imetys on hänen osalta sujunut hyvin, mutta nyt luulen, että tyttö saa välillä niitä kuuluisia rintaraivareita. Imetys saattaa alkaa mainiosti, mutta yhtäkkiä hän alkaa huutaa, huitoa, kiljua ja pyrkiä pois. Hän saattaa imaista rintaa vielä pari kertaa suurielkeisesti, mutta jatkaa rimpuiluaan. Olen ratkaissut asian yleensä lopettamalla imetyksen siltä erää ja kokeilemalla uudelleen myöhemmin. Nyt kun muistelen, niitä raivareita taisi olla aikaisemminkin, mutta silloin nimitin sitä tissihöpinäksi, joka ratkesi yleensä röyhtäyttämällä kesken imetyksen. Tyttö on ilmeisesti tottunut rauhalliseen imetysympäristöön, koska useimmitenhan me olemme kotosalla tai muuten suht metelittömässä ympäristössä. Nykyään hän saattaa selkeästi protestoida myös metelistä tai yhtäkkisistä äänistä. Myös asento vaikuttaa paljon. Hän pitää ilmeisesti eniten siitä, että makaamme vierekkäin ja saa imeä rentona pötkötellen. Äidin iso pikkuvauva ei enää mahdu syliin samalla tavalla kuin ennen!
Yöunet ovat pääosin samanlaisia kuin ennenkin, mutta nyt mukaan on mahtunut muutamia yöllisiä heräämisiä. Karkeasti ajatellen yöunet kestävät kuudesta kymmeneen tuntiin. Päivällä hän nukkuu muutamia päiväunia, kestoltaan puolesta tunnista tuntiin (tai harvoin kahteen). Tyttö viihtyy hyvin myös leikkimatollaan tai sitterissään eli vaikka hän ei pitkiä päiväunia nukukaan niin ehdin silti tekemään ruokaa tai käymään suihkussa tai mitä ikinä kotona tehdäänkään.
Olemme käyneet uusissa maisemissa muutamilla vaunulenkeillä, joilla tytär nukkuu hyvin. Vaunuissa uni maistuu, mutta aika pian pysähtymisen jälkeen hän herää. Julkiseen liikenteeseen emme ole ehtineet vielä kunnolla tutustua. Olemme kerran matkustaneet Vantaan sisäisen liikenteen bussilla kauppaan ja kävelleet takaisin. Taisi olla minunkin ensimmäinen kerta Vantaan bussissa! Ensi viikolla matkustetaan seutubussilla Hesaan. Kaisaniemessä on taas piikkejä luvassa, verikokeita ja rokotuksia pienelle. Voi äidin murua. Mummo lupasi tällä kertaa tulla mukaan, koska isä on töissä. Viime kerran selvisin yksin, koska oli vain rokotteita.
Tiistaina mennään ensi kertaa uuteen neuvolaan. Toivottavasti on mukava hoitaja meitä vastassa. Neljän kuukauden neuvola taitaa olla laajempi terveystarkastus, ettei olisi jopa lääkäri paikalla? Neuvokkaana tulostin neuvolan nettisivuilta etukäteen täytettäviä kuponkeja, vaikkei niistä kukaan aikaa varatessani muistuttanutkaan. Toivottavasti olen pakannut neuvolakortin johonkin loogiseen paikkaan. Täytynee pikkuhiljaa etsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti