Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mallorca. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mallorca. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. kesäkuuta 2014

Perhematka Mallorcalle (osa 3/3 Palma, Soller, Valldemossa)

Vihdoin saan aikaiseksi kirjoittaa viimeisen osan reissukertomuksestamme. Kahdentoista päivän kolme viimeistä yötä majailimme siis Mallorcan pääkaupungissa Palmassa. Majoituimme Hotel Belvederessä, joka sijaitsi keskustan länsipuolella. Hotelli oli iso ja korkea kompleksi, jossa majoittui huomattavasti vähemmän lapsiperheitä ja huomattavasti enemmän juhlivaa väkeä.
 

 

Ensimmäisenä kokonaisena Palma-päivänä suuntasimme Soller-nimiseen kylään saaren luoteisrannikolle. Vaikka käytössämme oli auto, halusimme matkustaa sinne yli sata vuotta vanhalla junalla (Ferrocarril de Sóller). Palman keskustasta lähtevä rautatiereitti oli monen muunkin turistin ajatuksissa. Onneksemme juuri lähtevä juna oli jo täynnä ja saimme liput seuraavaan junaan, jossa oli oikein mainiosti tilaa. Juna kulkee Palman ja Sollerin väliä useasti päivässä ja matka taittuu noin puolessa tunnissa. Vuoristomaisemat ovat upeat ja matkan varrella voi myös ihastella upeita puutarhoja sitruuna- ja appelsiinipuineen. Junamatkan jännittävimpiä osia olivat myös lukuisat tunnelit!






Sollerin juna-asemalta hyppäsimme niin ikään ikivanhaan (turisti)ratikkaan, joka vei meidät vartissa Port de Solleriin, Sollerin satamaan. Siellä lähinnä käppäilimme ympäriimme, kiipesimme korkealle nähdäksemme satamakaupungin kokonaisuudessaan ja kävimme kiinalaisjapanilaisessa ravintolassa syömässä. Isännän sushiannos oli todella houkutteleva ja tytärkin maistoi sitä! Parin tunnin haahuilun jälkeen hyppäsimme taas ratikkaan ja suuntasimme takaisin itse Solleriin. Siellä ihastelimme tunnelmallisia kapeita kujia, keskusaukiota ja pieniä putiikkeja. Tällä reissulla jätimme matkarattaat hotellille ja tyttö matkusti kätevästi kantorepussa, ottaen siinä myös päiväunensa.






Itse Palmaan tutustuminen jäi todella vähälle. Siirtymäpäivänä kävimme Festival Parkissa, joka oli isohko outlet-liikkeiden alue keskustan ulkopuolella. Itse taisin vihdoin ostaa ensimmäisen Desigualin vaatteeni (hihaton mahanmentävä toppi)!  Palmassa kävimme yhdessä kauppakeskuksessa (Porto Pi), josta löytyi muun muassa Disney Store. Tytär tunnisti valikoimista ainoastaan Bambin ja Rumpalin, ja sellaiset pienet pehmolelut hän itselleen valitsi. Sollerista tultuamme kävimme Palman keskustassa C&A:lla ostamassa tytölle hauskoja vaatteita. Vähälle jäi shoppailut, mutta hyvä niin.


Toisena kokonaisena Palmassa asumispäivänä lähdimme jälleen autoreissulle ja suuntasimme luoteeseen Valldemossan vuoristokylään. Matka taittui nopeasti upeiden ja vaihtuvien maisemien siivittämänä. Ensimmäisenä tyttö bongasi jälleen leikkipuiston, johon toki menimme leikkimään. Reitin varrella ja perillä Valldemossassa näimme jälleen paljon maantiepyöräilijöitä, jotka olivat uurastaneet kilometritolkulla vuoristoteitä pitkin.








Valldemossasta jatkoimme matkaa kohti saaren länsikärkeä, Sant Elmiin. Tällä etapilla kolmen hengen seurueen naisväki otti pienet päivätorkut isännän ajaessa. Sant Elmissä kävimme myöhäisellä lounaalla sekä hiekkarannalla touhuamassa. Tiet Mallorcalla ovat todella hyvässä kunnossa ja siitä toki kertoo myös pyöräilijöiden mieletön määrä. Vuoristoreitit olivat kertakaikkisen upeita, vaikka jatkuvasti tuli fiilis, että eikö me ajettu tästä samasta kohdasta jo neljästi? Johtunee tästä siunatusta tilasta, että olo autoreiteillä ei ollut kaikista parhain, mutta palasi aina pian normaaliksi saatuani jalat tukevasti maan pinnalle.






Kaiken kaikkiaan Mallorca oli miellyttävä kohde. Maisemat olivat vaihtelevia: välillä tasaista peltoa silmän kantamattomiin ja hetken päästä huikeita vuoristoja. Sää oli lomamme (4.-15.4.) aikana suotuisa. Lämpöä riitti kellonajasta riippuen kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen, mutta tuuli yleensä viilensi mukavasti. Sadetta emme saaneet niskaamme kertaakaan, vaikka pilviä toisinaan näkyi. Lapsen kanssa asiat sujuivat mallikkaasti ja Etelä-Euroopassa lapsiin yleensäkin suhtaudutaan huomattavasti leppoisammin ja lirkuttelevammin kuin esimerkiksi Suomessa.

Saa nähdä milloin on tämän perheen seuraava ulkomaanmatka ja mihin se suuntautuu. Tämän reissun kuvia ja videoita on katsottu tyttären kanssa useasti ja mieleenpainuvinta on tainnut olla: "**** puistossa! **** keinumassa! Kaloja!"





lauantai 24. toukokuuta 2014

Perhematka Mallorcalle (osa 2/3 Cala d'Or)

Mallorcan pohjoisosassa Alcudiassa viettämämme neljän päivän jälkeen suuntasimme kohti kaakkoa. Seuraava määränpäämme oli Cala d'Or -niminen rantakaupunki. Matkan varrella piipahdimme Inca-nimiseen kylään, jossa oli meneillään viikottaiset markkinat. Markkinoilla oli myynnissä kaikkea mahdollista, mutta enimmäkseen nahkatuotteita, kangaskenkiä, kukkia, käsitöitä, vaatteita ja koruja. Ostin markkinoilta itselleni kolmet korvakorut sekä kaulahuivin: asusteita, jotka eivät ole sidoksissa vartalon kokoon ja malliin...






Kadun varsilta bongasimme myös kirjakaupan, josta ostimme tytölle kaksi espanjankielistä kirjaa. Olemme ottaneet tavaksi ostaa reissuiltamme sen maan kielisen kirjan, jossa matkaillaan. Nyt tytön kirjahyllyä koristaa ruotsin-, viron-, portugalin- ja espanjankieliset tuliaiskirjat. Myös yksi englanninkielinen kuvakirja löytyy ja sen on tuonut tytön Jenkeissä asuva ikätoveri.

Takaisin Mallorcalle. Incasta suunnistimme Cala d'Oriin. Siellä meitä odotti neljän seuraavan yön ajan all inclusive -helvet.. paratiisi. Majoituimme Cala d'Or Gardens -nimisessä perheresortissa, joka oli täynnä saksalaisia lapsiperheitä. Heillä olikin varmasti varsin mukavaa, koska alueella oli saksankieliset lasten viihdyttäjät ja sitä myöden myös saksankielinen ja jokailtainen disko lapsille. Sutsi-satsi ja Huugi-guugi soivat monta päivää päässä, saksaksi...



Paikka oli meillekin varsin helppo ja mukava. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla (lähes) jatkuvasti, alueella oli leikkipuisto, pelihuone, iso uima-allasalue ja resortin läheisyyteen avautui sopivasti uusi pieni vesipuisto, jonne oli vapaa pääsy (resortin asiakkailta?). Isäntä pelasi muiden isien ja lomailijoiden kanssa jokusen kerran beach volleyta läheisellä kentällä. Neljän päivän aikana lähinnä käppäilimme lähiympäristössä, ihailimme kauniita ja jylhiä rantamaisemia. Rahaa ei mennyt erikseen ollenkaan, koska turistikylässä ei ollut mitään ostettavaa ja ateriatkin oli valmiiksi nenän edessä.






Yhtenä päivänä piipahdimme autoretkellä lähikylässä nimeltä Portocolom, jossa kävimme lähinnä päiväkahvilla ja välipalalla. Pienellä rannalla uitimme hieman varpaita sekä nautimme kauniista maisemista.






Cala d'Or on rantakaupunki, mutta korkealla merenpinnasta. Kylässä on jokusia pieniä hiekkarantoja, mutta enimmäkseen rantakallioita. Alla olevissa kuvissa olevalle rannalle oli kulku naapurihotellin uima-allasalueen ja baarien vierestä. Ranta oli kapea ja melko epäsiisti.



Neljä yötä majoituimme ja hengailimme helpossa perheresortissa, jonka jälkeen suuntasimme viimeisiksi kolmeksi yöksi saaren pääkaupunkiin Palmaan. Siitä lisää lähipäivinä!




maanantai 19. toukokuuta 2014

Perhematka Mallorcalle (osa 1/3, Alcudia)

Olemme isännän kanssa matkustelleet yhteisen taipaleemme aikana melko paljon. Lapsen saannin myötä reissut kaukomaille ovat jääneet vähemmälle, mutta on tyttäremmekin ehtinyt käydä jo Ruotsin risteilyllä sekä Madeiralla. Ja kahdesti Oulussa! Tänä keväänä päätimme lähteä Mallorcalle. Isäntä on käynyt kavereineen siellä ennenkin, mutta itselleni kerta oli ensimmäinen.

Ajattelimme ensin helppoa ja kätevää viikon pakettimatkaa, mutta saaren monipuolisuus houkutti ottamaan lisäpäiviä ja reissusuunnitelma venyi kaksitoistapäiväiseksi ja itsekootuksi matkaksi. Lennot löysimme (kröhöm, isäntä vertaili, etsi ja löysi) edullisesti Norwegianilta. Vajaan kahden viikon reissuun mahdutimme majoitukset kolmessa eri kaupungissa eri puolilla saarta (Alcudia, Cala d'Or ja Palma). Postaukset tulevat kuvaähkyn vuoksi kolmessa osassa.


Ensimmäinen majoituksemme oli monille tutussa Alcudiassa, saaren pohjoispuolella. Kaupunki on turistien ja perheiden suosima rantakaupunki, ihan kätevän kompakti. Alcudiasta löytyi myös mielenkiintoinen vanha kaupunki, joka oli vallihautojen ja muurien sisäpuolella. Vanhasta kaupungista löytyi paikallisia viehättäviä käsityöliikkeitä sekä toki turistikrääsää myyviä kojuja.

"Ihania pöllöjä!"
Majoituimme Alcudiassa hotellissa nimeltä Estrella de Mar & Spa. Houkuttelevasta nimestä huolimatta spa-osasto jäi (odotetusti) meiltä väliin ja keskityimme lähinnä ulkoaltaaseen ja merenrantaan. Tytär pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa uima-altaaseen (ellen väärin muista?) ja oli aivan tohkeissaan! Vesi oli jääkylmää, mutta eipä näyttänyt haittaavan. Meillä oli mukana kätevä uimarengashässäkkä, jossa tyttö pystyi kipittämään altaan pohjassa holahtamatta renkaan läpi.

Kaupunki oli siisti ja matkarattailla rullailu oli joutuisaa. Siistejä leikkipuistoja oli useita ja niihinhän oli päästävä heti kun sellainen näkökenttään osui.





Vuokrasimme auton koko reissun ajaksi ja se jos mikä oli kätevää saareen tutustumisen kannalta. Ajelimme Alcudian lähiympäristössä sekä saaren koilliskärkeen, Cap de Formentoriin. Sinne johti mutkitteleva vuoristotie, joka sai minut hieman pahoinvoivaksi... Kartan tuijottamista kyydissä oli vältettävä viimeiseen asti. Onneksi huono olo katosi aina, kun nousi autosta omille jaloille. Maisemat olivat aivan mielettömät!

Matkan varrella oli myös näköalapaikka, jonne sai kavuta käteviä luontoa mukailevia portaita pitkin. Kantoreppu oli tällaisella hetkellä erityisen kätevä!

Saari on erittäin suosittu maantiepyöräilijöiden keskuudessa. Maanteillä ja mutkittelevilla vuoristoteillä näkyi jatkuvasti kovakuntoisia pyöräilijöitä, joiden uurastukselle ei voi muuta kuin nostaa hattua.


Cap de Formentor

Cap de Formentor





Reissun neljä ensimmäistä päivää Alcudiassa pitivät sisällään jo paljon. Reissu tuntui jatkuvan vielä ikuisuuden! Hotellihuoneemme oli kaksio ja nukuimme koko perhe ensimmäistä kertaa samassa huoneessa ehkä vuoteen. Tytär sopeutui uuteen ympäristöön mainiosti ja otti vieraan matkasängyn heti omakseen. Toki mukana oli kaksi lempiunilelupupua, Rollo ja Pentti, jotka varmasti auttoivat nukahtamaan.

Ensimmäiset aamut likka heräsi järkytykseksemme jo kuuden jälkeen, joka on pari tuntia normaalia aikaisemmin. Onneksi televisiosta tuli heti aamusta lempipiirrettyä monta jaksoa putkeen! Eikä tyttöä lainkaan haitannut, että kyseessä oli espanjankielinen Caillou eikä tutumpi Kaapo. Näin aina toinen meistä sai nukkua tovin pidempään odottaen aamupalabuffettiin pääsyä.

Jossain vaiheessa tyttö siirtyi itsekseen kaksien päiväunien taktiikkaan, joka sopi meille mainiosti. Hän otti torkut joko autossa, rattaissa hotellin parvekkeella tai kyydissä pötkötellessä tai kantorepussa. Ruoka maistui kaikille ja tyttökin maistoi rohkeasti oikeastaan kaikkea mitä hänelle tarjosi tai mitä hän vanhempiensa lautasilta valkkasi. Mustekala upposi mainiosti, mutta oliivit olivat ihan ykkösjuttu! Itse otin aika rennon otteen raskausruokavalioni suhteen ja söin oikeastaan mitä vain (paitsi niitä mustekaloja..). Mahdollisia jälkiseuraamuksia odotellessa.

"Oliivia, kakka'apuja, nam!"
Matkakertomus jatkuu lähipäivinä!