Lasten viikonloppu ja Helsinki Design Week 2015

Tänään oli mitä upein ilma lähteä talosta ihmisten ilmoille ja ihan pääkaupunkiin asti! En ole kahden lapsen kanssa käynyt kovin monissa yleisötapahtumissa, mutta tänä lauantaina jouduin ihan valitsemaan. Päätin eilen, että kivan ilman koittaessa lähden lasten kanssa lähiötapahtumaan nimeltä Hakunila-päivä! Vaikka läheisellä ja kyseisellä vantaalaisella kaupunginosalla ei ole niin kovin mairitteleva maine, eivät lapset sitä olisivat osanneet ehkä aistia. Olisi ollut Kengurumeininkiä ja pomppulinnaa. (Pomppulinnassa käytiin pari viikkoa sitten paikallisessa kyläriehassa! Jopas on osut menoa lyhyen ajan sisään.)

Mutta sitten Facebook kertoi sen, sen ja sen osallistuvan lähistölläni tänään olevaan tapahtumaan. Onks nekin menossa Hakunila-päiville, ajattelin. Ei todellakaan, he olivat menossa Helsinki Design Week 2015 -Lasten viikonloppuun! Suunnitelmiin tuli siis pieni muutos ja jatkammekin maisemabussin kyydissä Sörnäisiin asti Hakunilan sijaan.

Ilmainen tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa ja on avoinna kaikille vielä huomenna sunnuntaina klo 10-16. Paikka on Kattilahalli, osoitteessa Sörnäisten rantatie 22. Koko perheen tapahtuman työpajoissa minimuotoilijat pääsevät testaamaan muotoilijan työtä alan ammattilaisten johdolla. Linkin takana on tarkempaa tietoa ja aikataulua tapahtumasta.

Vaunut ja rattaat täytyi turvallisuussyistä jättää ulkona olevaan parkkiin. Ystävän kanssa naurettiin, että on vain tovi vierähtänyt siitä, kun veskasta pengottiin yhdellä silmällä narikkalappua ja nyt sieltä pengotaan vauva kainalossa vaununarikkalappua! Lämpimästi suosittelen kävelemättömille jälkeläisille kantovehjettä. Nimim. Innokas yksivuotias kainalossa ja jännittävä kolmevuotias paidanhelmassa ja hiki.

Kun niin harvoin missään yleisötapahtumissa käymme ja tuplarattailla on totuttu puistoon jyräämään niin ei käynyt mielessäkään ottaa pojalle reppua mukaan. Jos olisin tuon kantovehjejutun älynnyt, olisimme varmasti saaneet tapahtumasta enemmän irti. No, näillä mentiin.

Muotoilutapahtumassa oli paljon erilaisia työpajoja, joihin sai vapaasti tilan riittäessä osallistua. Käsittääkseni vain Lego-aikakonetyöpajaan oli joku kiintiö ja "portsari". Meidän tyttö osallistui muun muassa astioiden suunnitteluun piirtämällä paperille värikynillä värikkään lautasen. Poika keskittyi sillä aikaa konttimaan pöydän alla ja imeskelemään lattialle pudonneita kyniä.

Yhdessä työpajassa kasattiin isoja palikoita ja tietenkin kiipeiltiin niiden päällä. Tämä taisi olla yksivuotiaan lempipaja! Laatikoiden päälle oli ihanaa kiivetä ja huojua niiden reunoilla. Pää edellä poika ei tullut alas kertaakaan.

 

Viereisessä työpajassa sai muodostaa erilaisia kuvioita, hahmoja ja muotoja valmiista tarroista. Se se vasta oli kolmevuotiaan näpertäjän ihannepaja! Ja voi sitä keskittymisen määrää pöydän ympärillä.

Silja Linen työpajassa rakennettiin erilaisista materiaaleista laivoja, veneitä, aluksia ja lauttoja. Tyttären laivan materiaaleiksi valikoitui (äidin pienellä ohjauksella) iso kansi, Viilis-purkki, mastoksi puulastu ja kangastilkku lipuksi. Tyttö valitsi matkustajiksi/koristeiksi kaksi käpyä. Minä autoin kuumaliiman kanssa aluksen rakentamisessa. Ja millä tarkkuudella tyttö kantoi aluksen kohti allasta ja millä ylpeydellä se laskettiin vesille! Äiti, se kelluu!!

Silja Linen iso hylje oli aika jännittävä ja siitä kerrottiin kotona isillekin. Siellä on oikea ihminen sisällä ja sen selässä on vetoketju ja Ville Viikinki on sen kaverri! Kesällä mentiin tosiaan Viikkarilla Tallinnan kautta Pärnuun ja laivalla oli jännittävä Ville Viikinki. Hahmosta on puhuttu kerta jos toinenkin. Työpajalta saatiin myös risteilyetukortti.

Meilläkin oli nälkä samaan aikaan kuin kaikilla muillakin ja jonotimme sata tuntia Pipsan pop up -ravintolaan. Osa ruoista oli loppumaisillaan tai loppu ja annokset pieniä. Lapsille tarkoitettuja toki, mutta aikuisillakin on nälkä. Tytär sai herkutellakseen kanapullia, kookosriisiä ja parsakaalia (7€). Todella maukasta! Yhteiseksi maistelulautaseksi otin kurpitsasosetta (3€), joka oli myös erittäin maukasta. Poika maisteli sitä oman naps-ruokansa lisäksi puolen annoksen verran ja äidille jäi pari lusikallista... Juomaksi valitsimme mustikkasmoothien (3€), josta osa valui pillistä imevän ja samalla pulloa kaatavan tyttären rinnuksille... Ruokailupaikaksi saimme retkeilyhenkisen patjapaikan auringosta.

Hikisen ja hauskan aamupäivän jälkeen pakkasimme jälkikasvun rattaisiin ja suuntasimme nälkäiset napamme lähellä sijaitsevan Teurastamon alueella sijaitsevaan kiinalaiseen ravintolaan nimeltään Ho's Food. Matkalla tuplarattaista alkoi kuulua korvilleni niin ihana tuhina ja kuorsaus! Harvinaista herkkua nykyään. Valitsin listalta paistettua nuudelia kanalla (12€) ja ateriaan sisältyi perinteinen kinkkijälkkäri jäätelöä ja friteerattua banaania, nam. Ystävä valitsi listalta kolmea erilaista dim sumia ja/tai dumplingseja samaan hintaan ilman jälkiruokaa. Minä en niitä päin edes katsonut... (Kahta muinaisen New York -reissun ystävääni saattaa hymyilyttää pari viimeistä lausetta luettuaan.)

Seurueemme toisista rattaista ei kuulunut tuhinaa laisinkaan ja 2,5-vuotias poika touhusi Teurastamon viihtyisällä alueella omiaan. Alueen riippukeinut olivat täysi hitti ja poika viihtyi sellaisessa keinuen vaikka kuinka pitkään! Puolentoista tunnin päiväunien jälkeen tuplarattaista könysi ylös poikanen. Välipalan jälkeen hän oli taas valmis touhuamaan ja hiekkaa maistelemaan.

Tytön herättyä kävimme myös samaiselta Teurastamon alueelta löytyvässä Jädelino-jäätelöbaarikahvilassa. Jäätelöt tehdään käsityönä paikan päällä (?) ja ovat muutaman lusikallisen verran maisteltuna huippuherkullisia. Tänään sain lusikkaani mansikka- ja kookosjäätelöitä, maidottomia molemmat.

Lähes kolmen vartin hikinen, heiluva ja jarrutteleva bussimatka kotiin tangoissa roikkuen ei ehkä ollut päivän kivoin osuus. Omalle hiekkatielle päästyämme lapsillakin oli taas aivan eri mieli kuin kotimatkalla. Kelluvaa laivaansa tyttö näytti isälleen ylpeänä heti kotiin päästyämme. Iltasadun jälkeen juteltiin päivän reissusta. Jäätelö oli kuulemma hyvää, palikat hauskoja, mutta eniten tytön mieleen jäi iso valkoinen hylje.

Taaperoiden taidepaja Kiasmassa

Tyttäremme sai ystävältään mahtavan joululahjan. Kuoressa oli pääsylippu Kiasman taidepajaan! Oikeasti lippu oikeutti Kiasman näyttelyihin yhden aikuisen, mutta se nyt on sivuseikka... Taaperoiden piipahduspaja on tarkoitettu 1-4-vuotiaille ja lapsi pääsee sinne näyttelylipun maksaneen aikuisen seurassa. Ilmoittautumista ei tarvita ja nimensä mukaisesti siellä voi vaikka vain piipahtaa. (Tarkemmat tiedot, aukioloajat ja vinkit löytyvät Kiasman sivuilta.)

 

Eilen tytär pääsi käyttämään joululahjakorttinsa taidepajaan ihailemansa ystäväpojan (ja äitien) kanssa. Treffasimme Kiasmalla heti pajan auettua kymmeneltä. Samaan aikaan sisään ryysäsi päiväkotiryhmä. Pajan vetäjä totesi paikkaa esitellessään, ettei paja ole varsinaisesti tarkoitettu päiväkotiryhmille, koska heille on käsittääkseni järjestetty omat aukioloajat (?). Vetäjä tiesi kuitenkin kertoa, että päiväkotiryhmien piipahdukset ovat tehokkaita ja he ovat ulkona jo puolen tunnin sisällä. Ja yhtäkkiä ryhmä olikin kadonnut johonkin!

 

Taidepajassa oli (lopulta) rauhallista eikä mihinkään tarvinnut jonottaa eikä pensseleistä tarvinnut tapella. Pajan tila oli jaettu kahteen osaan, kuivaan ja märkään. Kuivalla puolella oli mahdollista tehdä taidetta kangassuikaleilla ja pilleillä ison peilin eteen asetettuun läpinäkyvään laatikkoon. Keskellä oli häkki, jonka sisällä pystyi tuottamaan erilaisia ääniä.

 

Sivupöydälle oli koottu erikokoisia rasioita, joiden sisälle kurkkaamalla löysi ihan mitä vaan. Oli Barbien jalkoja, helmiä, sudenkorentoja, höyheniä.. Kuivalla puolella oli myös värikkäitä muoviastioita, joilla sai ilmeisesti tehdä mitä keksi. Väliseinällä oli neliönmallisia magneetteja, joita sai siirrellä ja liikutella.

 

Märälle puolelle riisuttiin sukat ja puettiin essu. Aikuiset olivat nihkeitä ja pukivat kenkien päälle asuntonäyttötossut ja päällensä essun. Samalla pelkäsin saavani uuden värityksen housuihini, vaikka olin varautunut myös omilla vaihtohousuilla... Onneksi maalit pysyivät pensseleissä, kupeissa ja tauluissa. Lasten oli mahdollista maalata joko (pestäville) seinäpinnoille tai sitten valmiiksi maalatuille kankaille. Lisäksi sai maalata vaahtomuovin palasia, joilla sai leimata seinälle oman merkkinsä. Tai sitten ihan vaan telalla suoraan seinään...

 

 

Kokemus oli hauska ja lapsetkin näyttivät viihtyvän! Tunnelma oli leppoisa eikä millään lailla kilpaileva tai painostava. Pajassa sai hengailla miten lystäsi eikä vetäjä sinänsä vetänyt pajan toimintaa vaan oli läsnä ja apuna tarvittaessa. Tytär toki maistoi maalia heti pensselin käteen saatuaan, mutta kysyessäni maali oli(kin) vain sormiväriä eikä sinänsä vaarallista. Pääosin savea tai jotain.

 

Emme ole käyneet tytön kanssa värikylvyissä, taidepajoissa tai paljon muissakaan kulttuuririennoissa aikaisemmin, joten Kiasman taidepaja oli kyllä mainio paikka aloittaa. Suosittelemme lämpimästi! Pajan jälkeen oli kätevä käydä lounaalla alakerran Cafe Kiasmassa. Toiseen kertaan kuitenkin jäi tutustuminen Kiasman varsinaisiin näyttelyihin. Tyttö jäi luultavasti eniten kaipaamaan portaissa kiipeämistä ja juoksentelua alakerran isolla käytävällä, jossa pääsi "LUJAA!!".

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

Pitkästä aikaa Linnanmäellä

On ehtinyt vierähtää todella monta vuotta siitä, kun olen viimeksi käynyt Lintsillä. Kesällä kävi monesti mielessä mennä sinne, mutta mielen tasolle se jäi. Ilahduttavinta olisi ollut se, että Lintsille olisi päässyt sisään ilmaiseksi ja jokuset taaperoille suotuisat laitteet olisivat olleet maksuttomia. Päiväsaikaan olisi saattanut olla mukavan väljää ja kesäpäivää olisi vietetty tietenkin kauniissa säässä.

 

Olen vanhetessa tullut huomattavasti järkevämmäksi (lue pelokkaammaksi) huvipuistojen laitteissa käynnin suhteen. Ajatuskin jossain hullussa kiepsuttimessa käymisestä saa vatsani muljahtamaan. Linnanmäen uudet laitteet näyttävät ja kuulostavat aivan järkyttävän kammottavalta. Uusilla tarkoitan lähimmän kymmenen vuoden aikana ilmestyneitä... Niin korkeitakin ne vehkeet ovat! Korkeissa paikoissa tulee tarve päästä tukevasti maankamaralle, koska lattia varmasti pettää alta tai kaide katkeaa tai koko vehje kaatuu. Luultavasti näistä syistä olen vältellyt Linnanmäelle menemistä vuosikaudet. Kyllähän sitä teininä tuli pyörittyä joka laitteessa useampaan kertaan eikä tuntunut missään! Muuten kuin hyvällä tavalla.

 

Olin viime viikolla muutaman päivän keikkatöissä ja sain sitä kautta kolme lippua Linnanmäellä järjestettyyn yksityistilaisuuteen. Kaikki laitteet olivat vapaassa käytössä, joten rannekkeita tai lippuja ei tarvinnut ostaa. Porukkaa oli aivan sikana! Tosin vertailukohtaa minulla ei ole. Minulla ei ole mitään hajua kuinka paljon porukkaa Lintsillä olisi hienona kesälauantaina...

 

Seuranani minulla oli viidesluokkalainen siskonpoika ja hänen kaverinsa sekä Inka. Pojat juoksivat ensimmäisenä Kirnuun ja heidän jonottaessaan ehdimme Inkan kanssa katsella laitteen hytkymistä ja kummallisia ääniä tovin. En ikinä menisi siihen! Ympärilleni katsellessa bongasin vanhan tutun Enterprisen! Käsittääkseni laite on ollut vuosia poissa, mutta taas ilmestynyt ihmisten iloksi Linnanmäelle. Pienen googlailun jälkeen paljastui, että Linnanmäen vanha Enterprise on nykyään Tykkimäellä ja yleisön toiveesta Linnanmäki hankki uuden tilalle. Linnanmäen kaikkien laitteiden nimet näyttävät olevan nykyään suomenkielisiä ja uusi Enterprise on nimeltään Kehrä.

 

 

 

Enterprisen bongaamisen jälkeen tapahtui jotain kummallista. Jäin itselleni kiinni ajatuksesta Mä haluun tohon.. Mä niiiin haluun tohon! Olimme sopineet poikien kanssa, että he saavat kierrellä keskenään laitteissa ja että näemme tiettynä kellonlyömänä tietyssä paikassa. Poikien kiertäessä missä lie vetkuttimissa ja kieputtimissa kiertelimme Inkan kanssa muutamia taaperolaitteita läpi. Oli Kotkot-junaa ja Vankkuripyörää, Rumpukarusellia ja Panoraama-tornia.

 

Jotain muutakin tapahtui. Panoraama-näköalatorni ei tuntunut missään. En tiedä johtuiko se siitä, että olen käynyt siinä ennenkin tai sitten huomioni vei lattialle halajava tytär ja yleensäkin hänestä huolehtiminen. Ei tuntunut vatsanpohjassa eikä huolestuttanut lattian pettäminen. Kummallista!

 

 

Inka oli mielissään lasten laitteissa, kato, kato! Kotkot-juna oli ehdottomasti mielenkiintoisin, koska maisemat ja katseltavat vaihtuivat ja matkalla oli tuttuja eläimiä. Miniminimaailmanpyörän oloinen Vankkuripyörä oli ehkä vähän tylsä, koska Inka ei malttanut istua sylissä vaan halusi seisoskella itsekseen vaunun lattialla ja penkillä. Sama juttu oli Rumpukarusellissa. Panoraamassa maisemia oli saatava katsoa itse lasia vasten seisten. Ilmeisesti korkeanpaikankammo ei tyttöä vaivaa!

 

 

 

 

Mutta se Enterprise. Treffasimme poikien kanssa ja kerroin heille hämmästyttävän haluni (ellei jopa tarpeeni) päästä Enterpriseen! Valjastin heidät hetkeksi viihdyttämään Inkaa laitteen juurelle. Laitteeseen pääsyä sain odottaa tovin, oli muutama muukin siihen haluava. Jonottaessani ja laitteeseen istuessani hieman jännitti... Mutta laitteen käynnistyttyä mieleni ja kroppani palasivat jonnekin 90-luvulle! Voi että mitä vauhdin hurmaa! Pelotti tietenkin aivan sikana ja taisin jokusen kerran kiljuakin, mutta minä niiiiiin nautin!

 

 

Seuraavaksi järkytyin siitä, että huomasin haluavani Top Spiniin! (joojoo, mikä lie Kieputin se on nykyään..) Pojat suunnittelivat sopivasti menevänsä jätskille, joten minä hyppäsin Top Spinin jonoon! Kiljuin samalla lailla kuin silloin 90-luvulla ja kikatin yhtä paljon! Laitteesta pois loikkiessani hihitin pojille nuortuneeni juuri ainakin kymmenellä vuodella. Siskonpoika laskeskeli, että sittenhän sä olet nyt joku 18-vuotias? Hih, kiitos!

 

Ilma oli todella kaunis! Ilta-aurinko helli juhlijoita ja kaikilla oli riemumieli. Jäin miettimään menisinkö paremmalla ajalla ja enemmillä lapsenvahdeilla useampaankin laitteeseen. Varmasti menisin! Ihan niihin uusimpiin tuskin uskaltautuisin, mutta vanhat tutut voisin jopa kiertää läpi. Kun niistä on ennenkin selvitty hengissä niin miksei nytkin. Oli todella virkistävä ilta, kiitos Helsinki! 

 

 

Ensimmäistä kertaa sirkuksessa

Katujen varsilla näkyy silloin tällöin kylttejä kiertävistä sirkuksista, jotka parkkeeraavat jollekin pienelle urheilukentälle päiväksi pariksi. Olen joskus harkinnut meneväni sellaiseen, mutta emmäsitkuitenkaa... Joskus olen saanut päähäni, että sirkukset olisivat jotenkin epäeettisiä ja eläinten kohtelu olisi jotenkin epäilyttävää. Jotenkin olen myös toivonut pääseväni katsomaan jotain oikeaa ja isoa sirkusta, mutta niiden lippujen hinnat ovat hieman toista luokkaa kuin näiden lähiösirkusten.

 

Nyt päiviäni valaisee pieni kaveri, joka alkaa pikkuhiljaa tajuta kulttuurin ja sirkushuvien päälle. Itsehän olen kulttuurin suurkuluttaja, öhh. Äitikaveri naapurista (sieltä muutaman kilsan päästä) oli myös bongannut katujen varsilla sirkuskylttejä ja ehdotti yhteistä kulttuuririentoa. Pakkasimme tänään kolme lasta takapenkille ja ajoimme Vantaan Rajakylään, jossa Sirkus Florentino esiintyi. (Missasimme lähikentällä olleen esityksen, kun kotiäideillä meni vähän päivät ja numerot sekaisin...)

 

Tämän päivän sirkusta kuvaisin sanoilla sympaattinen ja jokseenkin nukkavieru. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, vaikka joidenkin eläinnumeroiden kohdalla teki mieli laittaa silmät kiinni. Lankkukatsomo ei ollut ehkä mukavimmasta päästä. Metrin päässä ollut aitio muovisine ja pehmustettuine terassituoleineen olisi saattanut olla miellyttävämpi istua, mutta lankkukatsomossa minulla oli mahdollisuus laskea kyllästyvä ja kaikesta muusta kiinnostunut taapero hiekkaiselle käytävälle hengailemaan.

 

Inkaa sirkuksessa kiinnosti ennen kaikkea hiekkamaan pikkukivet ja seurueen pikkupojan vilkkuva ja kieppuva valohässäkkälelu. Itse esityksistä häntä taisi kiinnostaa ohjelmanumerot, joissa oli mukana koiria. Yllättävän hyvin tyttö kyllä jaksoi istua sylissä ja seurata esityksiä. Muutaman kerran hän vönkyröi maahan, mutta viimeistään kun valaistusta laitettiin hämärämmäksi esitysten välissä halusi likka kavuta taas syliin. Myös seurueen nuorin (lähes 9-kuinen) jaksoi seurata menoa ja meininkiä vallan mainiosti.
 

 

 

Itseäni kiehtoi ilma-akrobatiaesitykset, jotka näyttävät niin hämmästyttävän helpoilta ja kepeiltä. Siellä ne vaan liitelivät nauhojen ja metallihäkkyrän varassa. Harmillista dramatiikkaakin oli matkassa, kun yksi naisesiintyjä loukkasi jalkansa heti esityksen alussa. Hänen oli tarkoitus esitellä jalkajonglöörausta sekä tasapainoilua trapetsilla.

 

 

Näytösten välissä oli pieni tauko, jolloin käppäilimme sirkusalueella. Pihalla sai käydä ihastelemassa kamelia, dromedaaria, laamoja/alpakoita, pieniä poneja, papukaijaa ja komeita valkoisia kissoja. Tauolla oli mahdollisuus myös ratsastaa pienellä ponilla. Lisämaksua vastaan oli tarjolla myös pomppulinnaa ja possujunaa.

 

 

 

Mikä ihaninta, nauroin monta kertaa aivan vilpittömästi! Se taitaa olla yksi sirkuksen pääpointeistakin... Minut saivat nauramaan Klovni Florin temput sekä "tilannekomiikka" esimerkiksi silloin, kun esiintyjä keräsi roskia lattialta ja koira kävi salaa kaatamassa roskiksen. Kyllä emäntää hihitytti! Klovnin viimeinen taikatemppu - levitaatio - oli kyllä vertaansa vailla! Hän keräsi yleisöstä neljä miestä ja asetti heidät jakkaroille istumaan. He nojautuivat taaksepäin toistensa reisiä vasten. Klovni nappasi jakkarat miesten peppujen alta ja tadaa! Ilmassa leijuvat miehet!

 

 



Eka kerta

En ole kertomassa eräästä määrittelemättömän ajan takaisesta uudesta vuodesta vaan viime tiistaista. Sille päivälle osui kaksi ekaa kertaa. Ystäväni Oulusta oli tulossa Helsinkiin (ja tänne Vantaalle!) talvilomallaan ja hän pyysi minua mukaan katsomaan Kansallisbaletin esitystä. Innostuin suunnattomasti, koska en ole koskaan käynyt katsomassa balettia, puhumattakaan Kansallisbaletista. Oopperatalossakaan en ollut koskaan käynyt, vaikka kulmilla olen aina asunutkin.

 

Pian tajusin, että tyttöämme tuskin kiinnostaa moinen kultturelli tapahtuma. Ei häntä varmaan olisi edes päästetty sisään eli minun olisi jätettävä hänet ensimmäistä kertaa ilman korvaamatonta ja kaikkivoipaa itseäni! Isäntä oli iltavuorossa, joten hänkään ei voinut jäädä tyttärensä kanssa kaksin. Onneksi äitini oli sinä iltana jouten, joten hän tuli isäni kanssa vauvaa hoitamaan. Jos äitini ei olisi päässyt, olisi baletti saattanut jäädä väliin. En ollut todellakaan huolissani miten mummo pärjää tyttärentyttärensä kanssa tai tyttäremme mummonsa kanssa. Suurin huoli oli, että miten minä pärjään! Huoli oli täysin turha. Osasin nauttia illasta täysin rinnoin (heheh, kirjaimellisesti) ja salaa jo odotan seuraavaa. En soittanut tai tekstannut kotipuoleen kertaakaan.

 

Ensimmäistä kertaa lähes seitsemään kuukauteen jätin siis tytön useaksi tunniksi hoitoon ja ensimmäistä kertaa kävin katsomassa balettia. Kuvittelin jännittäväni lähestyvää tiistaita enemmän, mutta olin yllättävän rauhallisin mielin. Ennen lähtöäni tyttö söi soseillallisen sekä jälkkärimaitohörpyt ja jatkoi leikkejään mummon ja papan kanssa. Olin pumpannut maitoa jääkaappiin ja pakkaseen, mutta tuttipulloon tottumaton tytär kuulemma lähinnä leikki pullolla "pureskellen" tuttiosaa. Iltapalapuuro hedelmäsoseineen oli maistunut normaaliin tapaan. Palatessani tyttö oli nukkumassa matkarattaissa, joihin hän oli lyhyen heijaamisen jälkeen simahtanut.

 

Illan esitys oli nimeltään Bella Figura, joka koostui kolmesta erillisestä teoksesta. Koska en ole nähnyt muita balettiesityksiä on vertaaminen vaikeaa. Tästä ei siis ole tulossa mikään balettiarvio. Olin viehättynyt ja vaikuttunut tanssijoiden liikkeistä, vartaloista, eläytymisestä ja siitä käsittämättömästä harjoittelun määrästä. Kahden ystävättären seura oli mitä parasta ja iltaani kuului ehdottomana osana lasi valkoviiniä. Keskustellessamme teoksista huomasimme kukin miettineemme onko niissä jokin juoni. Pieni perehtyminen teoksiin olisi ollut varmasti paikallaan, mutta verekseltään katsominen oli varmasti yhtä sykähdyttävää. Sen verran esitys minua vavahdutti, että joskus on päästävä katsomaan balettia uudelleen. Tämän vähän erikoisemman teoksen jälkeen esimerkiksi tutummat Joutsenlampi tai Pähkinänsärkijä voisivat olla paikallaan.