Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyjama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyjama. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. elokuuta 2016

Rai rai, raikkaita raitoja!

Yöpukuja tarvitsee aina. Mutta joku niiden ompelemisessa tökkii eikä aloittaminen houkuttele. Ehkä se on se, että ne eivät ole näkyviä ompeluksia. Niitä pidetään öisin, eikä kukaan muu näe niitä kivoja kankaita. Onpa siinäkin syy, mutta taitaa se se olla!

Marimekon keväisestä ystävänmyynnistä nappasin ostoskoriin muiden aarteiden sekaan kolmen metrin raitatrikoopalan. Kolme metriä ihanaa raitaa! Ensin ajattelin ommella jommalle kummalle lapselle niistä lakanat, mutta tulin toisiin aatoksiin. Yökkäreitä, raikkaita raitayökkäreitä!


Ja kun vauhtiin pääsin, leikkelin samalla osat neljään yöpukuun! Kolmeen 98-kokoiseen mekkoyökkäriin ja yhteen pyjamaan. Kaavana mekkoversiossa käytin Ottobre 6/15 -lehden Penguin-mallia ja pyjamassa saman lehden North Pole-paitaa ja Fall Asleep -housuja koossa 92. Kätköistä löytyi pyjamaan täydellisen värinen resori!

Mekkoyökkäreistä kaksi ompelin kummitytöille nimipäivälahjaksi. Kuvissa toinen pääsikin malliksi ollessaan meillä päiväkylässä. Hauskat olivat kuvaukset ja niin paljon valinnanvaraa kuvissa! Päiväpyjamabileet!





torstai 2. huhtikuuta 2015

Ompelukimara

Eräänä päivänä lompsittiin lasten kanssa mummolaan. Minulla oli mukanani kassillinen kangasta, pari kaavaa, sakset, nuppineulat ja hillittömästi intoa. Mummolassa on kätevästi iso ja ennen kaikkea siisti pöytä, jonka päällä on kätevä leikellä kankaita. Ja muita lapsille huomiota jakavia aikuisia.

Leikkasin kankaista kappaleet kaksiin puolipotkuhousuihin, yhteen pyjamaan, legginseihin, peplum-mekkoon sekä kahteen pipoon. Sitten surauttelin niitä tässä viikon, kahden aikana.




 
 




perjantai 23. tammikuuta 2015

Raidallinen pyjama

Puolisen vuotta sitten tyttären uniasu vaihtui pikkuhiljaa haalarimallista pyjamaan. Kahden ikävuoden tienoilla kaksiosainen yöpuku alkoi olla huomattavasti kätevämpi. Muutama pyjama on jo ehtinyt jäädä pieneksi ja jostain yläosa on vielä sopiva, mutta housut ovat muuttuneet sääripituisiksi. Kangaskaapista löytyi mainio trikookangas pyjaman ompeluun. Ihana liila-ruosteenpunainen raitakangas on aikoinaan Marimekon ystävämyynnistä ostettu. 

Yhdestä ihanasta viidakkopyjamasta (Lindex) on housut jääneet lyhyiksi, mutta paita on sopiva. Ompelin paidan kaveriksi uudet housut. Oranssi kangas on ohutta, pehmeää ja melko luirua trikoota.