Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuttinauha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuttinauha. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. maaliskuuta 2016

Lahjat uudelle sukulaiselle

Sukuni sai viime perjantaina uuden jäsenen, kun siskoni vauva syntyi laskettuna aikana. Täsmällinen tyttö! Pääsimme eilen ihastelemaan viiden päivän ikäistä tädin tuoreinta mussukkaa. Ai että hän oli pieni, siro ja sievä!


Tottakai ompelin pienelle vähän jotain pientä. Siskon pyynnöstä ompelin jokusen tuttinauhan sekä samanlaisen rapistelulelun, jonka hän oli blogistani bongannut. Hätäisenä lukijana hän oli kuvitellut sen olleen minun ompelemani, mutta rapistelulelu olikin ostettu Roosanauha-hyväntekeväisyyshuutokaupasta.

Kopiointiyritykseni rapistelulelusta on aivan onneton, mutta kehtasinpa sen vauvalle antaa. Ja teille näyttää!! Kankaiden välissä on sellofaania. Ompelukaverini vinkkasi tämän nähtyään ja kuultuaan laittamaan rapistelulelun väliin kinkkupussia, koska se kestää hyvin mm. silitystä. Ja silitystähän tämä olisi kaivannut, mutta olisi sellofaani ollut sulaa sen jälkeen. Kokeilukappale...
 

Onnistuneempia lahjuksia olivat sen sijaan tilkkuviltti sekä vaatesetti. Tilkkuviltin kaikki tilkkukankaat löytyivät omista varastoista, mutta kehys- ja taustakankaan ostin erikseen. Pohdinta oli pitkä ja päädyin kahden myyjän avustuksella tähän violettiin viskoositrikooseen. Materiaalina se on minulle vähän turhan haastava, koska viskoositrikoo on niin ohutta, laskeutuvaa ja liurua. Jämäkämmissä puuvillaelastaanitrikoissa ei oikein ollut mieluisaa, sointuvaa ja rauhallista sävyä. Takaa viltti on siis pelkkää violettia.



Mutta oikein oikein ihana tuli tästä body-housu-setistä! Bodyn kaavana on laiskan ompelijan valekietaisubody nimeltään Happy Squirrel (Ottobre 1/12) ja koko 56. Suloinen pienokainen mahtuisi varmaan yhteen hihaan, niin tilavalta tämä näytti! Pöksyjen mallina käytin Giant Triangle -kaavaa (Ottobre 6/13, koko 56 cm), mutta laitoinkin vyötärölle resorin. Bodyn kangas on Paapiin kaunista Sammalpolkua ja pöksyissä (sekä bodyn alemmassa etukappaleessa) saman firman Herttanen.


Kun näitä pienen pieniä vaatteita tehtailee ystävien ja sukulaisten vauvoille, tulee ihan harmitus ettei näitä muka osannut ommella omien lasten ollessa pikkuruisia! Ja mikä kummallisinta, kuopuskin on vasta puolitoistavuotias... Lähinnä se kaavoihin tutustuminen ja kanttauksen opettelu ovat vieneet ihan uusiin ulottuvuuksiin. Taas olen haastanut itseäni ja ompelupöydällä odottaa vaate, jossa on nappihalkio. Huhhuh!

Onnea vielä rakkaan siskon rakkaaseen perheeseen! <3

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pingalea Lanttilassa!

Viikon päästä keskiviikkona minun tekemiäni pipoja ja tuttinauhoja pääsee ostamaan Lanttilasta! Pöydästäni löytyy myös käytettyjä raskaus- sekä imetysvaatteita, jotka lähtevät kiertoon pienellä rahalla. Myyntipöydältä löytyy muitakin vaatteita ja kaikkea (noloa) rojuakin, mutta toisen romu on toisen aarre, eikö niin!

Aarteet löytyvät Vantaan Lanttilasta keskiviikosta 15.4. keskiviikkoon  22.4. myyntipöydältä numero 103 eli aivan kierroksen alusta. Vuorittoman pipon saat omaksesi seitsemällä eurolla, vuorillisen kahdeksella eurolla ja tuttinauhan vitosella.

Vantaan Lanttila löytyy nykyään Jumbon takaa, osoitteesta Antaksentie 4, Pakkalanrinteen Retail -alue.