Lapsiperhe Pärnussa osa 1/4

Maleksimme alkuvuodesta lapsinemme naapurin rouvan kanssa ulkona, kun aloimme haaveilla ulkomaanmatkasta. Jonnekkin etelään, lentämättä, autolla, vajaaksi viikoksi ja kahden perheen voimin. Ideaa pyöriteltyämme päädyimme Pärnuun! Moni ystäväni on käynyt siellä (lapsineen) kesälomalla ja suositellut lämmöllä. Nyt minäkin liityn näihin suosittelijoihin!

Eräänä iltana monta kuukautta sitten kokoonnuimme naapuriperheen luo, tilattiin perinteisesti pizzat ja varattiin Pärnusta majoitus! Kaikille sopivan ajankohdan löytäminen ei sikäli ollut vaikeaa, koska molemmat emännät ovat hoitovapaalla, meillä isäntä on kotona vuosiloma-isäkuukausi-yhdistelmällä yhdeksän viikkoa ja naapurin isäntä pitää lomansa silloin kun niin ilmoittaa. Päädyttiin neljään yöhön sekä lähtemään sunnuntaina viikkoa ennen juhannusta. Ettei oltaisi heinäkuun ryysiksessä eikä reissua tarvitsisi niin kauaa odottaa... Molemmat perheet siis omiin autoihin, laivalla Tallinnaan ja Tallinnasta autolla pari tuntia Pärnuun! 

Laivamatkojen ajankohdat valitsimme niin, että molempien perheiden lähes kolmivuotiaat lapset nukkuisivat päiväunensa ajettaessa väliä Tallinna-Pärnu. Suunnitelma onnistui mennen tullen jopa niin hyvin, että myös meidän perheen vauva ja naapuriperheen viisivuotias nukkuivat automatkat! Matkasimme siis Helsingistä kello 10.30 lähtevällä Viking Linen Gabriellalla, joka oli Tallinnassa kello 13.15.

Nautimme loistavasta laivalounaasta Ella's-ravintolassa, jossa oli kätevästi buffet lapsille ja aikuisille ruoat tilattiin listalta. Malttamattomimmat saivat siis ruokansa heti ja aikuiset saivat nauttia lounaansa rauhassa, kun lapset herkuttelivat ruokailun jälkeen buffaan kuuluneet jäätelöannokset sekä saivat talon puolesta piirustusvihot sekä kynät! Seuraavana torstaina koittanut paluumatka taitettiin Viking XPRS -laivalla, joka lähti Tallinnasta iltakuudelta ja oli Helsingissä kaksi ja puoli tuntia myöhemmin.

Päädyimme Ringi 6 Apartment -nimiseen majoitukseen. Kirjoitan majoituksesta myöhemmin lisää, mutta lyhyesti kerrottuna molemmilla perheillä oli oma tilava kolmio vanhassa puutalossa Pärnun keskustassa. Kerrankin kävi niin päin, että mainoskuvat näyttivät ankeammilta kuin mitä asunnot livenä olivat!

Pärnussa kävellessä ei voi muuta kuin ihastella ja fiilistellä satavuotiaita puutalojavanhuksia, jotka hallitsevat katukuvaa. Monet talot ovat loistokkuutensa jo nähneet ja lahoavat silmissä, mutta onneksi monia monia taloja on restauroitu. Olisi niin kiehtovaa päästä kurkkaamaan sadan vuoden taakse ja nähdä millaista elämää puutalojen täyttämillä kaduilla elettiin. Olisin voinut räpsiä kuvia näistä taloista koko kameran täyteen. Enkä edes tajunnut kuvata talojen takapihojen puutarhoja, vajoja ja pihan periä vaan huokailin ajankulua ihastellen ja ihmetellen.

 

Yksi isoimmista syistä ja kohteista tulla Pärnuun on sen pitkä hiekkaranta. Pärnua kutsutaan Viron kesäpääkaupungiksi ja sen väkiluku kuulemma kuusinkertaistuu kesäkuukausina. Meilläkin oli haaveena päästä loikoilemaan hiekkarannalle lasten leikkiessä rantahiekassa ja juostessaan aaltoja karkuun. Todellisuudessa me kaikki juoksimme koko rantaa karkuun. Merivesi oli vielä näin kesäkuun puolessa välissä jäätävän kylmää! Ranta oli autio ja aurinkotuolit siisteissä pinoissa odottamassa helteitä. Vaikka aurinko paistoi, oli tuuli niin navakka, että useimmiten teki mieli kaivaa pitkää hihaa ylle.

Pärnu on tunnettu myös lukuisista kylpylöistään, mutakylvyistään, hemmotteluhoidoistaan ja kauneussalongeistaan, mutta me luotimme oman viehätysvoimamme ikuisuuteen ja jätimme ne väliin. (Vaikka hyvää olisi kyllä varmasti tehnyt, ahh.)

Päiväunikävelyllä tallustellessamme törmäsimme isännän kanssa pieneen Vana Turg -toriin (osoitteiden Karja ja Suur-Sepa risteyksessä). Siellä myytiin puutarhakasveja, hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Meille tarttui mukaan herkuteltavaksi vadelmia, mansikoita ja kirsikoita. Viereisessä kauppahallissa oli liha- ja kalatiskejä sekä perinteisiä virolaisia käsityö- ja vaatekojuja. Hintataso oli hämmästyttävän korkea: lasten "Minni Hiiri" -legginsit maksoivat rättejä pursuavassa kojussa kahdeksan euroa. Toki hintataso on noussut sitten entisajan, mutta kauppahallin hinnat yllättivät.

Itse en löytänyt kaupungista oikeastaan mitään ostettavaa. Paitsi sitten kun isäntä huomasi lähellä olevan kangaskaupan (Kangadzungel, Karja 6) oli minun ihan vähän piipahdettava siellä. Ostin edullisia kirjavia puuvillakankaita mahdollisesti omiin kesämekkoihini, pompom-nauhaa ja resoreita. Jo kassalla ihmettelin, että olinpa laskenut päässäni ihan väärin mahdollisen loppusumman, joka olikin huomattavasti laskemaani pienempi. Isäntä tiesi kertoa, että siinähän se seinässä isolla luki, että kaikki on puoleen hintaan! Eipä auttanut muu kuin mennä seuraavana päivänä uudestaan uusin silmin. Ostin lisää edellä mainittuja sekä sellaista kuminauhaa, jossa on tyllirimpsu..? Viidessä eri sävyssä!

Mutta tokihan suomalaisina molempien autoihin päätyi jokunen pullo, tölkki ja tonkka aikuisten juomaa.

Sää nelipäiväisen reissumme aikana oli hyvin vaihteleva. Ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä vettä satoi kaatamalla eli automatkat sujuivat pyyhkijät viuhuen. Väliin jäävät päivät olivat poutapäiviä, tuulisia, aurinkoisia, pilvisiä. Välillä tarkeni mainiosti ilman pitkähihaisia, välillä kiedoin huivin kaulaan. Ei ollut mitenkään liioittelua pitää lapsille makuupusseja mukana! Tuplavankkurimme olivat välillä niin koomisen näköiset, koska niissä roikkui milloin sateenvarjoja, milloin takkeja, ostospusseja...

Pärnujoen rannalla saimme ihastella mahtavaa sääilmiötä. Omalla puolellamme oli aurinkoista ja poutaista ja toisella puolella ukkosti ja salamoi mustien pilvien alla.

Kaikenkaikkiaan reissu oli vallan mainio ja onnistunut. Jäimme kaipaamaan lämpimämpiä säitä, meressä uimista ja rannalla makoilua. Mutta eipä tarvinnut huolehtia polttavassa paahteessa leikkivien lasten ihosta tai omasta naamahiestä... Toisaalta kaupunkiin voisi aivan hyvin mennä uudestaan ja mahdollisesti tähdätä reissun heinä- ja elokuulle. Eli aikaan, jolloin muutkin tähtäävät.

Ps. Tulossa vielä postaukset meidän reissun majoituksesta ja parista ravintolasuosituksesta sekä lasten ajanvietteistä.

Vuoden ensimmäiset terveiset

Edellinen blogikirjoitukseni näyttää olevan tasan kuukauden takaa! Bloggaushiljaisuus kulkee käsi kädessä väsymyksen kanssa. Ne harvat hetket, jolloin molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan olen itsekin käyttänyt nukkumiseen. 

Isompi nukkuu yönsä edelleen oikein mainiosti. Pienempi sen sijaan on nyt parin kuukauden ajan nukkunut öisin vain vartista pariin tuntiin. Toisinaan hän vain narisee ja toisinaan on täysi rähinä päällä. Mitään johdonmukaisuutta rauhoitttumiseen ei ole. Välillä maistuu maito, välillä riittää syli, välillä tutin laitto suuhun, välillä peittokapalon kiristäminen. Kaikenlaisia kikkakolmosia on nukkumisen kanssa kokeiltu. Pääsääntöisesti poika on nukkunut omassa sängyssään, mutta nyt kainalopaikkaa kokeillaan. Näyttää kelpaavan! Isäntä nukkuu vierashuoneessa ja esikoinen omassa huoneessaan.

Olen kuitenkin hyvin optimistinen kaiken maailman rintaraivareiden, tiheän imun kausien, imemislakkojen ja muiden räyhäämisien suhteen. Ne kuulunevat asiaan ja poika on kuitenkin vain nelikuinen pikkuvauva. Kaudet ja vaiheet vaihtuvat toisiin. Pahemminkin voisi mennä ja rankempaa olla. Onnekseni meillä on uskomattoman ihana tukiverkosto!

Esikoisen vauva-aika oli erilaista kuopuksen eloon ja oloon verrattuna. Vauvat ovat tavoiltaan niin erilaisia, että sen oppimiseen, ymmärtämiseen ja hyväksymiseen on mennyt tovi! Ajattelin kirjoittaa asiasta joku kerta erikseen (jos muistan).

Yövalvomisista huolimatta meille kuuluu aivan hyvää. Jostain syystä en kuitenkaan ole megarättiväsynyt. Ihan peruspikkuvauva-aikaväsynyt vain. Jos keskellä päivää sohvalle pötkähdän, siihen hyvin todennäköisesti myös nukahdan. Lapset nukkuvat päiväunensa yleensä täysin vuorotellen. Poika herää ensimmäisiltä uniltaan, kun tyttö nukahtaa ja poika menee toisille päiväunille, kun tyttö herää... Joskus ehdin vartin makoilla, ennen kuin itkuhälytin kutsuu. Isännän vapaapäivät ovat asia erikseen.

Yksi syy blogihiljaisuuteen on myös se, että läppärini oli kaksi pitkää viikkoa jossain lopputarkastuksessa. Kone ostettiin kaksi vuotta sitten ja settiin kuului joku tarkastus, jonka luvattiin kestävän 3-5 päivää. Kahteen viikkoon venähti. Annoin palautetta!

Joulukin taisi ohi hujahtaa, samoin vuodenvaihde. Joulua vietimme ensimmäistä kertaa omassa kodissa. Oli ihanaa saada omaan kotiin oikean kuusen tuoksua! Jouluaattoma paikalla olivat myös isännän vanhemmat sekä hänen siskonsa miehineen. Pukki ja muorikin löysivät tiensä perille! Joulupäivänä söimme meillä minun vanhempani seuranamme.

Tässä kuukauden aikana olen ehtinyt myös ommella. Saumuri on surruttanut muun muassa mekon, hameita ja yöasuja. Enemmänkin tekisi mieli ommella, mutta kaksi pientä lasta huolehtivat siitä, ettei äiti liiemmin vietä aikaansa (itsekseen) ompeluhuoneessa.

Tänä vuonna aion pitää parempaa huolta fyysisestä kunnostani ja nauttia perhe-elämästä. Suunnittelen myös nukkuvani ainakin yhden kokonaisen yön putkeen!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Lankalauantain retki Kalkkiruukin luontopolulle

Sipoonkorven kansallispuisto kaikkine maisemineen ja reitteineen on lähes takapihallamme. Vaikka olen kävellyt, ihastellut ja nauttinut laajasta metsäalueesta lukuisia kertoja tässä puolentoista vuoden aikana, on monipuoliselle korpialueelle tehty luontopolku jäänyt kävelemättä läpi. Isännän sisko ja mies lomailivat meillä pääsiäisenä pari yötä ja suunnittelimme tekevämme (vihdoin) retken Kalkkiruukin luontopolulle.

 

Vajaan viiden kilometrin pituinen luontopolku lähtee Kalkkiuunintien päästä Vantaan Sotungissa. Reitti on merkitty (ainakin tällä hetkellä) valkovihrein nauhoin sekä kyltein, joten vaihtelevassa ja paikoin haastavassa maastossa oli helppo pysyä reitillä. Tosin kerran erkanimme polulta ollessamme niin fiiliksissä maisemista. Reitin varrelle osuu myös Vantaan toiseksi korkein kohta, Högberget. Jotkut hullut ovat joskus suunnitelleet tälle upealle perinnemaisema-alueelle laskettelukeskusta, mutta onneksi kylän viisaimmat (eli kaikki) ovat aikanaan torpanneet idean täysin. Högbergetiltä on upeat maisemat Sotungin ylle aina Hakunilaan ja Vuosaareen asti.

Högberget.

 

Tytär viihtyi mainiosti kantorepussa ja maaston salliessa hänelle suotiin mahdollisuus tepastella ja verrytellä jalkojaan. Hänelle retken parasta antia taisivat olla lukuisat leppäkertut, pitkät havunneulaset sekä eväät. Itse innostuin eniten mahdottoman upeasta säästä, vaihtuvista ja hienoista maisemista, metsän tuoksusta, ulkona olemisesta, hyvästä seurasta ja toki niistä eväistä.

Harmiksemme repussa kulkeneet makkarat jäivät paistamatta, koska reitin varrella olleen laavun ja nuotiopaikan olivat vallanneet maailman suuurimmat ja äänekkäimmin haukkuvat koirat omistajineen ja lapsineen. Vaikka pidämmekin koirista, emme voineet kuvitellakaan jäävämme nauttimaan makkaroista vapaina säntäilevien ja louskuttavien lehmien kymmenpäisessä tapaamisessa. Eivät makkarat toki hukkaan menneet, paistoimme ne kotona uunissa!

Maisemat kylämme yli.

"Leppäkeettu!"

Pashaa korkeuksissa.

Tyttö nautti tunnin päiväunet tädin kyydissä.

 

Me taisimme kiertää reitin väärään suuntaan, koska numeroidut kyltit pienenivät loppua kohden ja vastaan tuli melko paljon muitakin reippailijoita. Se ei tietenkään luonnosta nauttimista häirinnyt millään tavalla. Reitille mahtui paljon nousuja ja laskuja, mutta se ei silti tuntunut yhtään liian raskaalta. Reitti oli pääosin kantoista ja kivikkoista polkua metsän siimeksessä. Högberget oli lähinnä tasainen kallio. Kalkkiruukin luontopolku täytyy ehdottomasti kävellä läpi uudestaan lähempänä kesää, jolloin maisemat ovat vihreämmät ja nuotiopaikkakin ehkä rauhallisempi...

Virkistävä lauantai

Ja se oli viime lauantai. Päivä alkoi sillä, että isäntä nousi tyttären kanssa aamutoimiin. En varsinaisesti jatkanut enää nukkumista, mutta yhtä virkistävää oli jäädä peiton alle vain pötköttelemään. Virkistäväksi sen teki se, että joku muu otti vastaan esiuhmaikäisen ajatukset ja iteite-toiveet. Vessassakäynnit ja pukemiset ovat alkaneet pikkuhiljaa muuttua tapahtumiksi, jotka mielelläni skippaisin. Kyseisten tapahtumien kuitenkin ollessa pakollisia ne on elettävä ja otettava ilolla vastaan.

Vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen tyttö on oppinut hienoja taitoja, mutta joskus olisi vain kätevämpää ja nopeampaa, että äiti/isi pukisi vaatteet (oikeassa järjestyksessä) tai riisuisi vaatteet vaippoineen. Olin ajatellut uhmaiän ja omien hermojen koettelu -vaiheen tulevan vasta loppuvuodesta, mutta kappas, sieltähän se ryminällä tulee jo!

Mutta siihen lauantaihin. Ajattelin ensin kirjoittaa otsikoksi Voimaannuttava lauantai, mutta ensimmäisessä sanassa on jotenkin ällöttävä huuhaa-lataus, joten päädyin arkisempaan virkistävä-sanaan. Isäntä teki toiveestani aamupalaksi puuroa, koska se on yksinkertaisesti parempaa ja pehmeämpää kuin minun keittämäni. Aamupalan jälkeen tytär kiikutettiin yökyläkamoineen mummolaan. Ja se oli yksi asia mikä teki viikonlopusta virkistävän (tai voimaannuttavan).

"Vaamiss!"

Tähän on varmasti turhaa edes alkaa jauhaa mitään itsestäänselvyyksiä äidinrakkaudesta tai siitä miten voi tuntua hyvältä viedä lapsi välillä (yö)hoitoon. Olen varmasti parempi äiti, kun lapsi on välillä toisaalla.

Kotiintultuamme teimme lounassalaatit ja söimme ne letkeästi sohvalla digiboksin hömppäaarteita katsellen (tais olla Hyvät ja huonot uutiset sekä Poliisit...). Sohvalla ja television ääressä syöminen on jäänyt lapsiarjessa enää iltoihin tytön ollessa nukkumassa, joten valoisaan aikaan sohvalla mässäily tuntui jo lähes rikokselta. Lounaan jälkeen isäntä katosi autotallin ja kellarin uumeniin ja minä aloitin haahuilun. Mitäs sitä tekis? Blogia, ääh. Ompelen? En keksi mitä. Mutta en todellakaan siivoo!

Lopulta otin vajaan puolen tunnin päiväunet! Unien jälkeen tartuin sittenkin saumuriin ja tuunasin vanhoja housuja. Ompeluprojektin jälkeen aurinkoinen ilma alkoi pitkästä aikaa houkuttaa. Isäntä lähti mukaan kiertämään Bisajärveä! En edes muista milloin olisimme olleet viimeksi kahdestaan lenkillä. Ilma oli mainio ja maaston kunto metsäpoluilla tuntematon. Reitin varrelta löytyi leskenlehtiä, mutaa, jäätä, lunta, kuivaa maata ja lahoavat pitkospuut. Bisajärvi oli enimmäkseen jäässä.

 

Lauantain kruunasi kaverin 31-vuotisyllätysjuhlat Ravintola Salvessa. Läsnä oli parikymmentä juhlijaa ja tunnelma oli hilpeä. Salven ruoka ei jättänyt ketään nälkäiseksi, sen verran täyttäviä satavuotiaan seiloriravintolan annokset olivat. Omalta lautaseltani löysin alkupalaksi suolakurkkuja smetanan ja hunajan kanssa, pääruoaksi läjän perunamuusia, lihapullia ja suolakurkkuja sekä jälkiruoaksi vadelmasorbettia kinuskikastikkeella. Nälissäni unohdin ottaa kuvia annoksista, mutta kyllä kaikki tietävät miltä lihapullat näyttävät...

Seurueen loput jäsenet taisivat jatkaa iltaa vielä aikaiseen, mutta isännän ja minun piti kiirehtiä kotiin keskiyön paikkeilla. Aamulla odotti aikainen herätys ja sunnuntaivuorot töissä. Kesäaikaan siirtyminen meinasi myöhästyttää meidän töistä, mutta onneksi älykkäät puhelimemme tajusivat itse siirtää aikansa kesään päin ja herättää meidät oikeaan aikaan!

Otsikko olisi voinut olla Virkistävä viikonloppu, mutta sunnuntain aamuvuoro rokotti toisen päivän pois. Aamuvuoron jälkeen juhlimme vielä siskonpojan synttäreitä, onnea vielä huomiselle aprillisankarille!

Väritön ja ankea maisema

Jotain tästä loppuvuodesta on puuttunut. Upean syksyn jälkeen olen innolla ja ulkolämpömittaria vahdaten odottanut pakkasta ja lunta. Syksy jatkuu ja jatkuu ja jatkuu eikä talvesta ole tietoakaan. En vieläkään voi käsittää, että muutaman päivän päästä on tammikuu. Joulukin kuulemma meni jo?

 

Mielen vetää apeaksi tämä jatkuva pimeys ja hämäryys. Keskellä päivääkin joutuu pitämään valoja päällä, että näkee mihin astuu. Joulunpyhinä oli onneksi aikuista seuraa isännän ollessa töissä. Silti iski jonkinlainen mökkihöperyys, kun hengaili vain kotona ja omalla pihalla. Tuntui kuin reviiri pienenisi ja pienenisi ja se kupla oli vain puhkaistava, happi loppui! Eilen illalla puoli tuntia ennen iltapalaa puettiin tytön kanssa ulkovaatteet päälle ja lompsittiin ulos. Vaikka oli säkkipimeää ja vettä satoi, ulos oli päästävä.

 

Illalla muuallepääsemisentarve oli niin voimakas, että kysyin keskustassa asuvalta ystävältäni seuraa tälle sunnuntaille. Onneksi sitä oli tarjolla! Luuhaamme Inkan kanssa normaalisti vaikka missä, mutta joulunpyhät tuntuvat olevan niin pyhiä ja arvokkaita, ettei muka kehtaa vaivata ketään. Luultavasti moni muukin on tössöttänyt vain kotona tekemättä mitään. Onneksi alkaa taas arki ja normaalit päivät.

 

Kävimme ystäväni ja lapsukaistemme kanssa päiväunikävelyllä merellisissä maisemissa. Käppäilimme Uunisaareen ja hieman Liuskasaareen. En ole koskaan ajatellut/tiennyt, että Uunisaari koostuu eteläisestä ja pohjoisesta osasta, kaksi eri saarta siis. Pohjoiseen Uunisaareen pääsee kätevästi siltaa pitkin ja siitä edelleen pienen kanavan yli Eteläiseen Uunisaareen. Kolmannelle saarelle eli Liuskasaarelle pääsee aallonmurtajan päälle rakennettua betonilaattatietä pitkin.  Liuskasaareen päästäkseen kannoimme kahdet rattaat kaksien portaiden yli. Saarella huomasimme maaston olevan niin vaikeakulkuista ja monitasoista, että päädyimme tulemaan uudelleen, kun lapset ovat kannossa tai kävelevät itse.

 

Ystäväni oli melko haltioissaan, kun huomasi Uunisaaren uimarannan, joka on kävelymatkan päässä hänen kotoaan. Niin sitä vaan löytyy taas uusia paikkoja itse kullekin omasta kotikaupungistaan! Suunnittelimme jo kesäreissua ja piknikkiä uimarannalle. Ensimmäistä kertaa itsekin kaipasin kesää tämän loputtoman syksyn jälkeen. Jos talvea ei tule niin kesä sitten, kiitos.

 

Miljoonannen kerran olin taas fiiliksissä "uusista" ulkoilumaastoista. Kyseiset saaret ovat kallioisia ja näillä keleillä liukkaita eikä niillä sinänsä voi lenkkeillä. Saaret sopivat mainiosti virkistäytymiseen, merimaiseman tuijottamiseen ja Merikadun upeiden talojen ihailuun. Harvemmin tulee käytyä päiväunikävelyllä keskustan edustalla olevilla saarilla, Kaivopuistossa tai Tehtaankadulla. Ilma vaan oli yksinkertaisen harmaa ja ankea. Ei sentään vettä satanut, jos jotain ilon aihetta siltä saralta haetaan. Toisaalta eipä se lumihanki sinänsä väriä tuo, mutta kaipaamaani valoa kyllä.

 

Kiitos ystävä hyvä piristävästä päivästä!