Alkukesän ommellut lahjat

Taas kameran kätköihin on jäänyt liuta kuvia yksittäisistä ompeluksista. Jaan ne nyt kahteen osaan ja ensimmäiseen postaukseen pääsee Pingalen talon ulkopuolelle lähteneet. Olen tainnut ennenkin mainita kuinka kivaa on antaa ommeltuja vaatteita tai muita juttuja lahjaksi. On kutkuttavaa miettiä mistä väristä ja kuosista lahjansaaja voisi pitää. Tähän asti useimmat ovat olleet tyytyväisiä tai sitten he ovat kovin hyviä näyttelijöitä.

Keltaista väriä rakastava ystäväni sai keväällä toisen tyttären. Ompelin uudelle tulokkaalle pienen vauvalahjan, mekkobodyn koossa 62. Kaava on perinteinen Kisuliini, jonka olen helmaa varten poikkassut. Kissaperheeseen lähti myös tuttinauha, jos vaikka tutti alkaisi pientä kiinnostaa ja tutti roikkuisi kätevästi mukana. Toki tuore isosiskokin sai isosiskonlahjan, pirteän keltaisen pipon. Sellaista saattaa jopa tarvita Suomen kesässä!

Tämä persikan värisestä Siiri ja Myyry -trikoosta ommeltu jumpsuit meni työkaverin hyvän ystävän esikoisvauvalle. Työkaveri valitsi muutamasta kangasvaihtoehdosta kankaan, hyväksytti täysin pihalla olevalla ystävällään ja minä ompelin. Kangas oli minusta mainio valinta, koska syntyvän vauvan sukupuoli ei ollut vielä tiedossa. Sittemmin sain tiedon, että pienen pojan päälle tämä koon 62 jumppis joskus pääsee! Tuore äitikin oli kuulemma tykännyt ihan kauheesti.

Tytär aloitti viime syksynä seurakunnan kerhon, joka on kaksi kertaa viikossa. Ennen joulutaukoa emme vieneet kerhon ohjaajille mitään lahjaa, mutta nyt ennen kesälomaa veimme. Pohdin kovasti annanko jotain henkilökohtaista mukaville ohjaajille vai olisiko kerholaisten yhteiseen käyttöön tulevasta lahjasta enemmän iloa. Päädyin jälkimmäiseen. Ompelin kerhon nukeille kaksi tyynyä ja peittoa. Molempien sisällä on levyvanua. (Huikkasin kyllä tytön ryhmän ohjaajalle, että jos kotoa löytyy leikki-ikäisiä niin saa nämä toki kotiinkin viedä!)

Ystävän poika täytti toukokuun lopussa kolme vuotta. Ystävä tiesi kertoa poikansa t-paitatilanteesta ja päätin ommella siihen pari lisäystä. T-paidat on ommeltu Brave Fireman -kaavalla, joka löytyy Ottobren numerosta 3/13. Hoikan pojan 98-senttisiin paitoihin nipistin vähän leveydestä ja lisäsin pari senttiä pituutta. Molempien paitojen kankaat on tilattu Ruotsista, Jonicilta sekä Elvelyckanilta.

Kangasvarastoja on niin tyydyttävää tuhota, joten kyselin siskoltani tarvitsisiko hänen pieni muutaman kuukauden ikäinen tyttönsä jotain vaatetta. Mekkoja ei kuulemma kovin montaa ollut, joten ompelin ilolla lastemme pienimmälle serkulle mekkobodyn sekä tunikan. Oranssi mekkobody on ommeltu samalla kaavalla kuin tämän postauksen keltainen mekkobody. Tunikan malli on nimeltään Birdie birdie ja se on Ottobren numerosta 1/15. Molemmat koossa 62. Sain mekoista myös ihastuttavat sovituskuvat!

On mukavaa, kun kangaskaapissa on kaikenlaisia kankaita, joista kaikkia en välttämättä näkisi itseni tai lasteni päällä. Tämä oranssi on yksi niistä. Kuosi on minusta tosi kiva, ihanan pirteä ja jotenkin iloisen raikas, mutta tämä oranssi on sävynä ehkä liian oranssi. Kyseinen kuosi on nimeltään Kayak ja tunikan kangas Siskot. Siskojemme perheisiin on kovin kiva ommella, koska heidän värimieltymyksensä on laaja he ottavat ilolla vastaan kaikenvärisiä vaatteita. Miehen siskolle ompelin samasta kankaasta aikanaan pipon ja aktiivikäytössä on näyttänyt olleen!

Ristiäislahja suvun pienimmälle

Siskoni kuopuksen ristiäisiä juhlittiin pari viikkoa sitten. Neljän lapsen perheessä vaate- ja tavaravarustelu on jo hyvällä mallilla, joten pienokaisen vanhemmat eivät oikein osanneet antaa vinkkejä ristiäislahjaan. Pikkulinnut lauloivat myöhemmin, että pieneltä neidiltä puuttuu ikioma unilelu. Täti hankki sellaisen. Ihan kaupasta ostin!

Mutta pitäähän Pingalen paketista löytyä myös jotain itseommeltua ja tuikitarpeellista. Kuten jumpsuit sekä mekkobody! Jumpsuitin kankaaksi päätyi aina niin ihana persikanvärinen Paapiin Siesta sekä mekkobodyyn saman firman vaaleanpunainen Louhikko. Jumpsuit on kokoa 62. Se on parikuiselle pienokaiselle tällä hetkellä hyvin tilava, mutta menee hyvin päälihaalarina ja myöhemmin Suomen kesässä ja syksymmällä ihan sellaisenaan. 

Jumpsuitin kaava on Ottobre-lehden numerosta 4/2012 ja mekkobodyn pohjalla on Kisuliini-body saman lehden numerosta 6/2012 koossa 74. Halkaisin bodyn etu- ja takakappaleet jälleen vaan jostain kohdasta. Ompelin bodyn yläosan ohjeenmukaisesti kasaan ikäänkuin paidaksi. Alaosasta ompelin ensin toisen sivusauman, sitten kanttasin jalantiet ja viimeisenä toisen sivusauman. Helma on kaksi pitkää suorakaitaletta ommeltuna sivuista yhteen ja rypytetty ompelukoneen harvalla tikillä yläreunasta.

Ompelin helman kiinni bodyyn niin, että helman ja bodyn sauma ei jää näkyviin vaan jää vaatteen nurjalle puolelle. Eli yläosan oikea puoli ja helman oikea puoli vastakkain ja helman nurjaa vasten alaosan oikea puoli. Ihana aivopähkinä! Koska mekkobodyn käyttäjä todennäköisesti jo istuu asun sopiessa hänelle, ei tarvitse pelätä kolmikankaisen sauman painavan pötköttelevää vauvaa.

Toinen tapa on nimittäin ommella helma kiinni niin, että sauma jää helman alle piiloon. Tällöin kappaleet asetellaan niin, että ala- ja yläosan nurjat puolet tulevat vastakkain ja helma tulee päällimmäiseksi oikea puoli yläosan oikeaa puolta vasten. Toki se sauma on siellä olemassa oli tyyli mikä hyvänsä, mutta ainakin ajatuksena se voi jotenkin lohduttaa, ettei sauma ole heti ihoa vasten vaan vasta seuraavan kankaan takana!

Tervetuloa sukuun ihana pikku-E!

Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille!

Me olemme tärkeitä.

<3

Robotti-jumpsuit

Olen seurannut jokusen vuoden jumpsuit-hullutusta. En ole ihan päässyt sinuiksi sen vaatteen kanssa. Minusta se on todella kummallinen aikuisten päällä ja epäkäytännöllinen lasten päällä. Jotenkin se käytännöllisyys-ajatus liittyy vessassa käymiseen tai vaipanvaihtoon... Koko yläosa pitää riisua pois ja roikottaa vessan (tai vaikka mökillä huussin) lattialla? Lapseltakin riisua hihat ennen kuin saa vaipan pois? Entäs ne pottahommiin opettelevat lapsukaiset...?

Noh, pitäähän minun tässäkin asiassa pyörtää puheeni, edes hitusen. Ompelin poikaselle jumpsuitin ja onhan poika aivan hullun suloinen se päällä! Bongasin keväällä Robokopla-nimisen luomutrikoon Pehemiän nettikaupasta ja näin sen sieluni silmin hauskana jumppiksena pojan päällä. Ompelevalla ystävälläni sattui juuri sopivasti olemaan valmiiksi piirretyt kaavat oikeassa koossa tästä Ottobre 4/12 -lehden Jumpsuitista. Kankaaseen olen kyllä jo kajonnut yhden bodyn ja lippapipon verran, mutta jumpsuitia en ole puoleen vuoteen saanut tehtyä!

Kun vihdoin sain kankaan leikeltyä jumppista varten, tökkäsi projekti taas siihen vetoketjuun. Miksi kankaita on kaapit väärällään (ja lisää voisi aina ostaa, aahh), mutta vetoketjuja on vain se yksi purkillinen ja nekin aina väärän värisiä ja väärän pituisia. Samalla pähkäilin sitä samaa ongelmaa, että onpa sitten hankalaa kyllä tämän kanssa vaippoja vaihtaa...

Satuin vilkaisemaan ohjetta ja siinä puhuttiin vetoketjun mittaamisesta ja vetimien kiinnittämisestä. Metrivetoketjua, tietenkin!! Eli siis metritavarana myytävää piiiiitkää vetoketjua, johon vetimet kiinnitetään itse. Sitä käytin ensimmäistä ja edellistä kertaa tyttären päiväpeittoon vuosi sitten. (Onpa jotenkin kiusallista lukea vanhoja tekstejä...)

Mutta tällä kertaa edessä oli varsinainen älykkyys- sekä voimatesti. Ensin piti pähkäillä, että miten ja missä järjestyksessä ja mistä päin ne vetimet oikein ketjuun kiinnitetään, jotta toinen sulkisi ketjun ylöspäin vedettäessä ja toinen alaspäin vedettäessä.  Sain vetimen aivan sutjakasti ketjuun kiinni, mutta toisin päin se olikin aivan todella vaikeaa saada! En tiedä (enkä oikeastaan hakenut vinkkejäkään) miten se olisi kannattanut kiinnittää, mutta ei kerrota mun hammaslääkärille miten vetimet sain kiinni... Voitte vain kuvitella sitä hiljaisen tuuletuksen määrää illan myöhäisinä tunteina, kun mulla oli käsissä kahteen suuntaan avautuva vetoketju.

Vaippaongelmakin siis ratkesi kuin itsestään!

Vauvan pehmeä jumpsuit

Hypistelin tällä kertaa vanhoja kankaita ja fiilistelin niitä ideoita etsien. Käteeni sattui vanha vihreä velourihanuus, jonka alkuperästä ei ole mitään muistikuvaa. Mutta mitä siitä tekisin? Eerolle jumpsuit eli hupullinen haalari! Harmikseni vihreää kangasta ei ollut tarpeeksi, joten aloitin kaverikankaan etsimisen. Velourpino on aika pieni ja kirjava, joten projekti meinasi tyssätä alkuunsa. Mutta mitä mitä, uusien kankaiden pinossa (kotoisasti edelleen lattialla) oli täydellisen värinen ruskea velourkangas! Olin klikannut sen heräteostoksena ostoskoriin Metsolan outlet-osastolta.

Laittaisinko vuorin, kyllä! Vuorikankaaksi päätyi ohut vaaleanvihreävalkoraidallinen trikoo, jonka alkuperä on myöskin hämärän peitossa. Sitäkin oli melko vähän, joten kikkailin haalarin molemmat etukappaleet kahdesta osasta. Raitakankaan loputtua hihojen vuoriksi päätyi sitten yksivärinen vihreä trikoo. Aikamoinen palapeli siis! Vetoketjurasiasta löytyi täydellinen vetoketju: upean keltainen ja passelin pituinen!

Jälleen kerran panostin kaavoihin, mutta toki muokattuina... Kaava on Ottobre 1/15 -lehdestä, 8. Tree Frog -haalari, koko 74. Ohjeessa haalari suljettaisiin neppareilla, mutta valitsin tosiaan vetoketjun ja lisäsin hihansuihin ja lahkeisiin resorit.

Päästessäni Facebookin Saumanvara-ryhmään sain ompeluksiini ihan uutta pontta. Siellä saan tollona myös kysellä apua hurrrjan paljon taitavammilta ja osaavammilta ompelijoilta ja niin sain tähänkin työhön. Pohdiskellessani ryhmässä ääneen kappaleiden ompelujärjestystä sain avukseni mainion linkin, jossa oli huiput ohjeet vuorillisen ja vetoketjullisen jumpsuitin ompeluun. (Ohje täällä!)

Pari mokaa kävi matkan varrella. Ensimmäisenä koko työ meinasi kaatua tukikankaaseen. Se olisi tärkeä tekijä vetoketjun alla, jotta kangas ei venyisi vetoketjua ommellessa. Kaivelin skriimiä ja siellä oli tukinauhaa! En tiennyt sellaista omistavani saatika muista ommelleeni. Nauha ajoi saman asian kuin tukikangas. Ohjeessa pyydettiin silittämään tukikangas etukappaleiden etureunoihin ja hitaalla käyvät aivoni silittivät tukinauhan loogisesti etupuolelle eli kankaan oikealle puolelle..! (Väärin.) Annoin mennä vaan, ja kerrankin vetoketjun ompeleminen venyvään kankaaseen ei aiheuttaut kirosanoja! Onneksi ylimääräisen ja näkyvän tukinauhan pystyi vain rapsuttamaan kankaasta pois. Kerran jouduin kaivamaan esille ratkojan, kun ompelin liian läheltä vetoketjua...

Kaikenkaikkiaan näin monimutkaisen haalarin ompelu oli todella ihanaa ja palkistevaa! Varsinkin hyvien ja yksinkertaisten ohjeiden kanssa, joita kerrankin maltoin lukea (saatoin skipata pari kohtaa, joita en tajunnut, haha). Erityisen ylpeä olen omasta kekseliäisyydestäni, kun lisäsin ohjeiden ulkopuolelta pienen kangaslipareen vetoketjun yläpäähän suojaamaan kaulaa tai leukaa vetoketjun hiertämiseltä.

Olen lopputulokseen varsin tyytyväinen ja niin oli jumpsuitin sisällä oleva kaverikin!

Ps. Aiemmat haalariräpellykset täällä ja täällä :)

Pps. Tykkää Pingalesta Facebookissa!