Nelikuinen pikkuveli

Oikeasti pikkuveli on jo neljä kuukautta ja kaksitoista päivää vanha. Kuopuksen pikkuvauva-aika on mennyt huomattavasti nopeammin kuin esikoisen. Muistan kuinka tyttären kanssa kärryteltiin vanhan kodin maisemissa Oulunkylässä päivittäin. Ja kuinka tulimme ja menimme, luuhasimme siellä ja täällä. Esikoinen oli kolmen ja puolen kuukauden ikäinen, kun muutimme tänne Itä-Vantaalle. Ja missä kuopuksen pikkuvauva-aikana on käyty? Ei misssän.

No ollaan me oikeasti käyty ja luuhattu, mutta ei ihan samaan tahtiin. Menoa on toki rajoittanut isosiskon päivärytmi päiväunineen. Pojan päivärytmi on edelleen sama kuin kaksi kuukautta sitten. Pari kuukautta sitten päiväunet saattoivat venähtää jopa kuuteen tuntiin, mutta nyt ne ovat säntilliset kaksi-kolme tuntia per päiväuni. 

Kuulumisia kyselleille olen lähiaikoina vastannut, että päivisin menee oikein hyvin ja öisin huonosti. Öistä mainitsinkin jo vuoden ensimmäisissä kuulumisissa. Välillä poika on herännyt jopa vartin välein narisemaan ja se jos mikä on raskasta (okei ei ole kokemusta mm. koliikista). Kun narina yltyy huudoksi, ovat kirosanat välillä öisin kuuluneet ja fiiliksistä päällimmäisinä ovat olleet ärtymys, turhautuminen ja raivostuminen. Kesken syvän unen herääminen on niin vastenmielistä ja kellon katsominen niin karmeaa, kun huomaa sen madelleen vain vartin. Isännällekin olen monesti sanonut, etten uskalla mennä nukkumaan, koska ihan pian täytyy kuitenkin herätä.

Eikä siinä mitään, jos pojalle kelpaisi heti vaikka tissi vaimentimeksi, mutta kun välillä on kokeiltu kymmenen eri imetysasentoa (molemmilla tisseillä), erilaiset sylissähyssytystahdit ja -asennot, tutti, peittokapaloon kääriminen ja peitto pois ja kun koko rumba aloitetaan alusta niin se ensimmäinen kelpaa sittenkin. Näihin yörähinöihin on varmasti vaikuttanut myös kuukautisteni alkaminen (yhyy, nyt jo?!). Poika maistaa sen maidossa ja tuntee hormooneissa ja missä lie.

Tällaiset yöt ovat onneksi (toistaiseksi?) takanapäin, koska olen alkanut antaa pojalle öisin korviketta ja se jos mikä maistuu oitis! Ja lisäksi hän nukkuu vieressäni. Ehkä se oli myös se mammankaipuu, jota ystäväni ehdotti. Yöt ovat ehkä ihan vähän rauhoittuneet, jos sen nyt tässä uskaltaa mainita.

Jos yöt ovat hulinaa niin päivät ovat ihanan seesteisiä. Kuopus on maailman valloittavin ja tyytyväisin poika. Hän viihtyy hereillä ollessaan lattialla, sitterissä, sylissä, kannossa ja vaunuissa. Toki hän nauttii viihdykkeistä, joita äiti, isä tai isosisko tarjoaa. Hymyjä hän jakelee auliisti, mutta naurua vielä pidätellään. Toisaalta hän on kyllä hymyillyt ääneen, mutta varsinaista kikatusta vielä odotellaan. Vatsalleen kääntyminen on ihan siinä hilkulla! Leluja hän vaihtaa taitavasti kädestä toiseen ja ne löytävät tiensä aina suuhun.

Viikko sitten poika sai ensimmäiset maistiaiset soseita. Ensimmäisenä makuna illallislistalla oli porkkana. Sitä hän nautiskeli mielellään kuutena päivänä, kunnes eilen vaihdoimme maun bataattiin. Sama lusikallinen seilaa edestakaisin, mutta hyvin suu aukeaa aina kun lusikka lähestyy.

Tänään kävimme nelikuisneuvolassa ja -lääkärissä. Painoa pojalla tällä hetkellä on 6460 g ja pituutta 67,5 cm. Painoa on tullut viime kuiseen punnitukseen nähden liian vähän, vain 160 g. Lääkärin mukaan mainio tahti olisi puolisen kiloa kuukaudessa! Saimme siis suositukseksi antaa lisämaitoa sekä kasvattaa pikkuhiljaa soseannoksia.

Väsyneet itkuntirautuksethan siellä neuvolan käytävillä piti vääntää. Vauva ei käsistä nostaessa kannattele tarpeeksi hyvin päätään, ei käänny, ei naura, ei vielä puhukaan. Ja kaiken lisäksi maitoa tulee liian vähän, se on liian laihaa, poika ei malta/jaksa/halua imeä tarpeeksi eikä paino siis nouse. Haikeasti hyvästelin jo koko hiton imetyksen! Ei pojalle enää taatusti tissi maistu, jos pullon makuun pääsee!

Kuten arvaatte, nyt ne neuvolan käytävän itkut tuntuu aika kaukaisilta ja jopa naurettavilta. Ei poika tietenkään vielä päätään nostele, eikä käänny eikä naura eikä juttele. Hän tekee ne sitten kun hänelle sopii. Eikä siis kukaan mitenkään torunut tai arvostellut, hyvänen aika. Kehuja kyllä sai hyvästä kehityksestä! Väsyneenä kaikki vaan tuntuu hippusen vaikeammalta ja raskaammalta... Ja mitä siihen tuplaruokkimiseen tulee, äitinikin osasi jo jatkaa lausettani.

"...mutta toisaalta tämä tarkoittaa enemmän vapautta minulle itselleni..."

"...ja enemmän töitä mummolle!"

Vaikka oikeasti ajattelin kyllä sitä, että pian isäntäkin saa ottaa osuutensa poikansa ruokkimisesta.

Aivan hyvin meillä menee. Vaiheet ovat ohimeneviä ja olen kovin optimistinen öiden suhteen. Kuopushan on vasta nelikuinen vauva. Minulla on maailman ihanin poika!

Tytär kysyy

Aamun hämärissä hipsimme tyttären kanssa pisulle. Olin hädin tuskin saanut silmiäni auki, kun enemmän hereillä oleva kaksivuotias tytär kysyy potallaan istuen:

 

"Äiti, mistä se vauva tuli sun mahaan?" Jaahas.. nytkö se oikea kyselykausi sitten alkaa..? Tähän asti on kyselty lähinnä missä isi on tai missä lehmä asuu?

 

Noh, mitäs äiti sitten tyttären mieltä askarruttaneeseen kysymykseen vastasi?

 

"Isi laittoi äidin mahaan vauvasiemenen ja siitä se vauva kasvoi" ja tämä vastaus oli sopiva kaksivuotiaan mieleen eikä (onneksi!!) aiheuttanut vielä jatkokysymyksiä.

 

 

Samana aamuna tytär totesi aamiasta laittaessamme, että:

 

"Äiti, me voitais joku päivä mennä ravintolaan pillimehulle!"

"Voi rakas, totta kai mennään!"

 

 

Viikko takaperin olin tekemässä lähtöä kauppaan ja isännän kanssa mietittiin mitä sieltä pitäisi ostaa. Kysyin mielipidettä myös tyttäreltä ja hän kaikista maailman vaihtoehdoista toivoi:

 

"Mannariineja ja päämää, iiisooja päämää!"

 

Pienet on lapsen toiveet, mandariineja ja isoja päärynöitä.

 

 

Kaksikuinen pikkuveli

Kokonaiset kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun esikoistyttären ihana pikkuveli syntyi tähän maailmaan. Kaksi kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta poika on niin tuttu ja rakas, että tuntuu että hän olisi kuulunut perheeseemme huomattavasti pidempään! Aika menee kuin siivillä ja pelkään, etten saa jotenkin tallennettua kuopuksen vauva-aikaa muistiini.

Miten meillä on mennyt? Ihan hyvin, ellei jopa oikein hyvin. Ei kai sitä ääneen saisi sanoa, mutta kuopus on kyllä helppo ja ihanan tyytyväinen poika. Sisarusten suhde on kehittynyt silminnähden. Nyt tyttärenkin uskaltaa (useimmiten) jättää pieneksi toviksi pikkuveljen kanssa kaksin ilman valvovaa silmää. Alkuviikkoina kohtelu ei nimittäin ollut kovin hellää. Nyt pojan itkiessä isosisko hyssyttelee ja laittaa tuttia suuhun. Lattialla pötkötellessään poika hakee katseellaan siskoaan, seuraa hänen puuhiaan ja hymyilee valloittavasti. Siskon jutut viihdyttävät selkeästi! Toinen vakkari hymypaikka on pesukoneen päällä oleva hoitopöytä. Seinällä olevat kuvat saavat aina hymyn huulille, vaikka harmituksen vallitessa siihen pötkölleen laitettaisiin.

Kasvusta en osaa vielä tarkemmin sanoa, ensi viikolla on kaksikuisneuvola. Vaatteita jää kovaa vauhtia pieneksi eli eiköhän poika kasva! Rintamaitoa riittää ja imetyskin on sujunut pitkään ilman itkua ja irvistyksiä (minun osaltani siis). Myös rintakumeille, veren tihkumiselle ja jatkuvalle rasvaamiselle on saatu heittää hyvästit.

Vauvan päivärytmi on solahtanut isosiskon rytmiin mitä mainioimmin. Aamulla hän heräilee seitsemän-kahdeksan maissa ja on pari tuntia hereillä aamutoimien ajan. Kun teemme lähtöä aamupäiväulkoilulle, poika menee vaunuihin ulos nukkumaan. Hän nukkuu kahdesta neljään tuntia. Ensimmäisten unien jälkeen hän herää noin tunniksi ja menee taas ulos vaunuihin nukkumaan siinä kolmen hujakoilla. Tässä välissä isosisko herää omilta päiväuniltaan ja itselläni on monesti tunti (ellei pari) ihan hiljaista omaa aikaa. Tai ainakin henkilökohtaista aikaa pojan kanssa, kun isosisko nukkuu.

Nukkuva poika kulkee mukana isosiskon iltapäiväulkoilujen aikaan ja heräilee siinä viiden kuuden maissa. Iltasella hän jaksaa olla muutaman tunnin hereillä ennen yöunia, joille hän menee yhdeksän kymmenen maissa. Yöherätyksiä on yhdestä neljään. Poika ääntelee, imetän häntä viitisen minuuttia sängynlaidalla istuen, laitan pojan omaan sänkyyn unia jatkamaan ja käyn itsekin taas nukkumaan. (Kuulostaapa helpolta, ensi yö varmasti sitten valvotaan!)

Mitä temppuja tämä kaksikuinen osaa? Ainakin hymyilyn! Hymyjä väläytellään ja ne ovat aina niiiiiin pakahduttavia! Poika jaksaa olla jonkin aikaa vatsallaan, mutta väsyy pian. Muutaman kerran hän on (vahingossa?) käännähtänyt vatsalta selälleen. Kuopus on ruumiinrakenteeltaan aivan erilainen kuin siskonsa oli vauvana. Tytär oli hento ja syliinmukautuva, poika puolestaan jopa tönkkö! Sylittelyasennotkin ovat välillä koomisia, kun poika jäykistelee itseään.

 

Kaksi ensimmäistä kuukautta kahden lapsen äitinä ovat menneet paremmin kuin odotin. Pojan levollinen olemus ja tyttären nopea(hko) sopeutuminen uuteen tilanteeseen ovat ilahduttaneet minua kovasti. Toki odotan töistä saapuvaa isäntää päivittäin ja iloitsen hänen vapaapäivistään. Kaikki neljä isovanhempaa ovat olleet korvaamaton apu näinä alkukuukausina (ja -vuosina). Synnytyksestä palautuminen ja parantuminen on sujunut huomattavasti nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Ja imetyskidutuksen nopeampi vaihtuminen siihen autuaaseen imetykseen, huh!

Elämä tuntuu tasaiselta ja turvalliselta. Olen niin onnellinen ja kiitollinen näistä kahdesta pallerosta!

Kaksivuotisneuvola ja -hammastarkastus

Tyttäremme täytti kaksi vuotta jo elokuun puolessa välissä, mutta vasta tällä viikolla oli kaksivuotisneuvola. Oikeastaan sen piti olla jo pari viikkoa sitten, mutta pikkuveli varasti sen ajan ruuhkaisen vastaanottotilanteen vuoksi (emme siis saaneet vastasyntyneen kotikäyntiä, nyyh..).

Tytär oli odottanut omaa neuvolakäyntiä jo pitkään. Toki hän oli päässyt mukaan raskausajan neuvolakäynneille ja osasi jo kertoa, että äiti pötköttää sängyllä ja kuunnellaan ääniä. Nyt hän pääsi näyttämään omia taitojaan. Ja niitähän äiti ylpeydenkyynel silmäkulmassa katseli vieressä. Terveydenhoitaja istui tytön kanssa pienen pöydän ääreen ja puuhailivat kaikenlaista. Tyttö laitteli erimuotoisia palikoita alustalle ja tarkkana tyttönä huomasi kertoa vajavaisesta pelistä että tuosta puuttuu palikka ja tuosta! Kakki puuttuu! 

Mummo, huomaathan isopapan kielen!

Terveydenhoitaja huomasi tyttären työskentelevän tarkkuutta vaativissa jutuissa oikealla kädellä. Myös pieni palikkatorni piti rakentaa. Hän sai myös pallon potkittavakseen sekä kyniä ja paperia piirtämistä varten. Äidille yllätyksenä tuli se, että tyttö sai sakset käteensä. Ensimmäistä kertaa elämässään! Niillä leikkaaminen sujui yllättävän hyvin: välillä yhdellä kädellä ja välillä kahdella. Terkkari lupasikin, että äiti ostaa sitten lapselle omat askartelusakset, kun niin taitavasti leikkaa...

Painoa tytöllä on komeat kymmenen kiloa, tasan! Pituutta 84 cm. Käyrät kulkevat alhaalla ja miinuksilla, mutta kasvua on silti tullut tasaiseen omaan tahtiin. Kiivetessään tuolille pöydän ääreen tyttö totesi, että **** ei yllä, täytyy tulla lähemmäs. Silloin terkkari mainitsi, että kyllä tyttö osaa upeasti ilmaista itseään!

Itse juttelin terkkarin kanssa pitkät tovit siitä miten suhtautua kaksivuotiaan raivostuttaviin ja jopa autistispiirteisiin minä itse -kohtauksiin, jotka harmillisen usein ovat päätyneet äidin ja lapsen kilpahuutoon, kiroiluun ja hermojen menetykseen. Jos saan asiat jäsenneltyä päässäni, kirjoitan aiheesta oman postauksen. Mutta sain terkkarin "siunauksen" ajatuksilleni ja tunteilleni.

Tänään perjantaina tyttärellä oli myös ensimmäinen hammaslääkärikäynti. Olimme jutelleet tytön kanssa viikkoja aikaisemmin hammaslääkärissä käynnistä ja siitä mitä siellä tapahtuu. Ystäväni kertoi taannoin, että hänen kaksivuotiaan tyttärensä hammaslääkärikäynti oli mennyt mainiosti siihen asti, kunnes lääkäri oli laittanut valkoisen suusuojan kasvoilleen. Sitten oli päässyt valtava parku.

Keksin harjoitella ja leikkiä hammaslääkäriä niin, että laitoin suuni eteen (puolikkaan) talouspaperipalan ja tutkin lapsen ammollaan olevaa suuta teelusikalla. Kerroin, että se on pieni peili, jolla hammaslääkäri hampaita katsoo. Kerroin myös, että hän saa pötköttää isolla hammaslääkärin penkillä. Tämänpäiväisellä käynnillä hammaslääkäri haastatteli meitä ruokailu- ja juomatottumuksista, xylitolin käytöstä ja hampaidenharjaamisesta.

Ruokailut meillä on säännölliset eikä aterioiden välissä napsita (yleensä) mitään. Karkkipäivää ei ole, koska lapsi ei ole syönyt karkkia. Muita sokerisia herkkuja syödään lähinnä kyläillessä tai kahvitellessa. Ruokajuomana on maito ja janojuomana vesi. Limpparia tyttö ei ole koskaan maistanut, mehua juodaan kahvipöydässä, retkellä tai muissa spesiaalitilanteissa. Hammaspastilli(t) otetaan aina aterian jälkeen happohyökkäystä estämään, tyttö pitää itse pastillien otosta huolen. Lähes päivittäin tyttö keksii pyytää (täysxylitoli)purkkaa ja sen hän myös saa (paitsi jos olemme juuri lähdössä autolla johonkin). Pitäisi vielä opetella kantamaan hammaspastilleja mukana repussa, että ne tulisi otettua myös reissun päällä!

Meillä hampaat harjataan aamuin illoin. Nykyään homma sujuu ihan kivasti eikä se enää kuulu inhottaviin ja pakollisiin lapsenhoitotoimenpiteisiin. Tähän asti olemme käyttäneet Elmexin lasten hammastahnaa, jossa on fluoria 500 ppm (mitä se ikinä tarkoittaakaan). Mummilta saimme Oxygenolin Muumi-hammastahnaa, jossa tuo lukema on 1000. Molemmat edellä mainitut tahnat ovat käytössä, vuorotellen. Koska en ole fluoriasioihin niin kovin perehtynyt, en niitä tässä uskalla alkaa ruotia.

Hammaslääkäri kertoi, että juuri tällä viikolla on tullut uudet käypähoitosuositukset, joiden mukaan alle kolmevuotiaan lapsen hampaat harjataan kahdesti päivässä, mutta vain kerran fluorihammastahnalla! Eli aamulla harjataan vain veden kanssa ja illalla sillä "tonnisella" hammastahnalla. Me saimme kuitenkin luvan jatkaa 500 ja 1000 -tahnojen sekakäyttöä, koska tarkan kaksivuotiaan elämänhallinta menisi kovin sekaisin, jos yhtäkkiä ei enää saisikaan laittaa tahnaa harjaansa, huh! 

Mutta itse hammastarkastus, se meni loistavasti! Tyttö kapusi hammaslääkärituoliin pötköttämään. Lääkäri asetteli suojan kasvojensa eteen ja selitti miksi se siinä on. Tyttö sai silmilleen aurinkolasit (niistä juttelu unohtui täysin). Lääkäri esitteli pienen peilin sekä pienen taskulampun sekä pieniäänisen puhaltimen sekä esitteli kirkkaan lampun (sekin unohtui). Mikään ei jännittänyt, joten likka avasi suunsa hienosti ammolleen! Hampaat olivat hammaslääkärin mukaan loistavassa kunnossa. Puhjenneita oli kahdestakymmenestä hampaasta yhdeksäntoista (ja puoli..). Hän kysyi luvan fluorilakan laittamiseen ja ihmetellen annoin luvan. Hän mainitsi, että hyvin harva kaksivuotias on enää siinä vaiheessa tutkimusta yhteistyökykyinen, että sitä onnistuisi laittamaan.

Äiti oli jälleen pakahtua ylpeydestä.

Tyttären oivalluksia ja havaintoja

Kaksivuotias tyttäremme on kova juttelemaan ja kommentoimaan. Hänellä on mahtavia oivalluksia ja niitähän pitäisi kirjoittaa ylös mahdollisimman pian. Muutamia (viimeisimpiä) viihdyttäviä kommentteja on jäänyt mieleen ja haluan ne teille jakaa.

Kesällä ollessani vielä raskaana puhuimme tytön kanssa useasti pikkuveikan syntymästä. Puheenaiheen tullessa esille tytär monesti mainitsi:

"Äiti menee sairaalaan synnyttämään. Äiti on hyvä synnyttämään!" Niisk!

Tässä parin viikon sisällä olimme kävelyllä meidän peltomaisemissa. Tyttö mietti missä läheisen tilan hevoset ovat ja kerroin niiden olevan laitumella.

"Ei ne varmaan oo pellolla."

Ei, ne on siellä laitumella. Tuolla pellolla on kasvanut kauraa ja nyt se on puitu pois. Tai olikohan se kauraa tai jotain muuta viljaa. Äiti ei nyt osaa sanoa mitä viljaa se oli. Siitä tehdään sitten leipää ja puuroa.

"Se oli varmaan muropelto!"

Pari päivää sitten vaihdoin vauvalle vaippaa ja tytär halusi tulla hoitopöydälle vaihtoa seuraamaan.

"Pikkuveikalla on pippeli."

Joo niin on.

"Ja kato äiti, iso möykky!"

Rakas kaksivuotias tyttäremme

Rakas esikoistyttäremme täytti eilen kaksi vuotta. Juhlimme tänä vuonna hieman pienemmällä porukalla kuin yksivuotisjuhlia eli paikalla olivat vain perheet, kummit ja parhaat kaverit naapurista. Ilma oli juhlien alkaessa aurinkoinen, mutta rankkasade viilensi ilmaa mukavasti/kamalasti, riippuu keneltä kysyy... Synttärijuhlat olivat mielestäni mukavan rennot ja onnistuneet, kiitos vieraille!

Vieraita odotellessa.

Ihana lahja!

Eniten tyttö taisi juhliltaan odottaa, että saa herkutellakseen kakkua ja  puhaltaa kynttilän, kakh kynttilää! Nostaen samalla pystyyn noin kolme sormea. Kaikki lahjat olivat pienelle sankarille mieluisia ja tarpeellisia. Äidin mieltä eniten liikuttaa mummolta saatu (ja toivottu) iso pino ison tytön pikkupikkuhousuja! Pienen päivänsankarin peppu vaan on niin pieni, että markkinoiden pienimmätkin pikkarit putosivat päältä.

Tyttö on ollut noin kuukauden ilman vaippaa, lukuunottamatta yö- ja päiväunia sekä automatkoja. Yövaippa on märkä, päiväunivaippa yleensä aina kuiva. Helteillä on ollut kätevää harjoitella, kun on voinut hengailla pihalla pelkässä mekossa tai paidassa. Pisuhädän yllättäessä on voinut käydä missä vain pisulla. Muistuttamista tämä toki vaatii. Hurautin pikkuhousuja pienemmiksi saumurilla ja nyt pysyvät päällä.

Puhetta tulee jatkuvalla syötöllä ja se kyllä ilahduttaa ja helpottaa arkea. Tyttö poimii puheestamme uusia sanoja ja toistaa mielellään vieraita sanoja. Tyttö on todella vitsikäs ja viihdyttävää juttuja tulee lähes päivittäin. Toissapäivänä hän nosti paitani ylös moikatakseen isoa mahaani ja sanoi: Kato äiti, vauvalla on hieno tu(r)kki! ..pystyssä olevat ihokarvat ovat hupaisa juttu.

Yöunet sujuvat edelleen mainiosti. Iltasatu, nosto (pinna)sänkyyn, hyvät yöt ja ovi kiinni. Tyttö saattaa jäädä höpisemään itsekseen, mutta nukahtaa omia aikojaan. Toisinaan on toki hankalampia iltoja ja huoneessa on käytävä paijailemassa. Pahimmilla helteillä tyttökin nukkui välillä huonosti ja yöllä oli saatava vettä. Omista huonoista yöunista voi syyttää jo seuraavaa lasta... Ja niitä helteitä, huhh!

Päiväunille tyttö täytyy käydä "rullailemassa" vaunuilla uneen eli terassilla edestakaisin työntely ei enää toimi. Mutta onneksi koko päiväuniaikaa ei tarvitse tuhlata ulkoiluun vaan heti nukahtamisen jälkeen käännyn takaisin ja tuon vaunut terassille. Omassa sängyssään hän ei ole oikeastaan koskaan nukkunut päiväunia, joten katsotaan miten päiväunikuviot menevät vauvan synnyttyä.

Monet asiat hän haluaa ehdottomasti tehdä ite!! Jos itselläni riittää hermoja ja pinnaa, annan hänen ropeltaa kenkiä jalkaansa itse, mutta monesti hän luovuttaa ja haluaa, että äiti auttaa. Lähes kaikkeen ensimmäinen vastaus on ei ja raivokkaat vastustamisetkin kuuluvat jo päivärutiineihin. Oma kadoksissa oleva pinna yhdistettynä tähän on melko räjähdysaltis setti.

Kaiken kaikkiaan tyttö on ihanan sydämellinen, empaattinen ja huumorintajuinen. Hän on taitava ja innokas leikkimään, pitää kirjojen lukemisesta ja palapelien rakentamisesta, yksin ja aikuisen kanssa. Hän innostuu höpsöttelemään ja pelleilemään, muistaa hauskat jutut ja ilahduttaa niillä myöhemminkin. Hän on kovin tarkkaavainen ja poimii sananparsia ja tekemisiä omiin touhuihinsa. Kesällä pesin keittiön isot ikkunat, seuraavana päivänä oli myrsky, joka lennätti ikkunat täyteen koivun siemeniä. Tyttö muistuttaa lähes päivittäin ruokaillessaan ja ulos katsellessaan, että ikkunoissa pilkkuja, äitiä haamittaa! Totisesti harmittaa (kevyt ilmaisu), ja lisäksi ikkunat ovat sisäpuolelta täynnä kärpäsenkakkaa ja muuta hyönteisroipetta.

Ihanaa ja jännittävää seurata millainen isosisko hänestä aikanaan tulee. Hänelle tulee välittömästi tarve päästä syliin, jos itse otan toisen lapsen syliini. Hän on myös kovin tarkka leluistaan ja tavaroistaan, mutta jakamista, yhdessä leikkimistä ja elämän sääntöjä harjoitellaan päivittäin. Toivottavasti hän sopeutuu hyvin muuttuvaan perhetilanteeseen.

Tänäkin vuonna jätimme lahjan hankkimatta, mutta päätin taas ommella tyttärelle juhlamekon. Malli on sama kuin yhdessä toisessa ompelemassani kesämekossa, mutta lisäsin helmaan vielä yhden rimpsun. Kankaan olen saanut jokunen vuosi sitten lapsuudenkodin naapuriltamme ja kangas on odottanut juuri tätä hetkeä! Kankaan värikin on niin sävy sävyyn tytön silmien kanssa!

Onnea vielä, rakas!

 

Lorut, numerot ja mystinen M

Tyttäremme täytti puolivälissä toukokuuta vuoden ja yhdeksän kuukautta. Hän on ollut kova höpöttämään ja juttelemaan jo kuukausia. Nyt puheeseen on ilmestynyt erikoinen m-kirjain. Se päättää monet sanat, joiden lopussa kuuluisi olla n-kirjain. ****m huoneeseem leikkimääm! Nukkumaam. Äitim puhelim. Isim autoom. Tästä erikoisuudesta emme siis tosiaankaan ole huolissamme. Eiköhän se ämmä joskus ännäksi vaihdu. Puheen lauseet ovat jo monisanaisia ja niissä on hämmästyttävän paljon (totuudenmukaista) sisältöä. Äiti pussaa isiä.

Numerot ovat tarttuneet puheeseen myös. Kyse on varmasti lähinnä lorurimpsun osaamisesta ulkoa. Ykki, kakki, koome, neejä, viisi, kuusi, seitsemäm, kahekkam, yhekkäm. Joissain numeroissa ässä suhahtaa hienosti, toisissa ei. Tyttö taitaa kyllä erottaa yhden ja kahden kappaleen eron: poimiessaan maasta kaksi kiveä hän tokaisee kakki kiveä. 

Yhtä taivavasti hän lausuu muutamia loruja tai lauluja (laulamatta tosin).

Ha'akka huttua keittää, hännällänsä hämmentää. Antaa yhdelle pojalle, toiselle pojalle...

Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hiinahtaa, ihanaa, ihanaa onhan rattastaa. Juokke hepo hiijaa, kanna pikku Siljaa..

Nyt saa todellakin olla tarkkana mitä itse päästää suustaan ja jopa mitä tekee! Tytär on jo monet kerrat raportoinut isovanhemmilleen äitinsä vessakäynneistä, vessan oven auki jättämisestä... Esimerkillistä elämää on vietettävä! Pikkulikan muisti on myös hämmästyttävä. Kuukausia sitten tapahtuneet jutut ovat mielessä edelleen ja niistä jutellaan vieläkin: Pattei ikki puistossa (Valtteri itki puistossa, vaikka oikeasti itkijä oli meidän oma tyttö..). Mettui kaataa puita tontilla. (Naapurin tontilla metsuri kaatoi puita.)

Tytön juttuja on niin mielenkiintoista kuunnella. Uutta sisältöä tulee jatkuvasti, vaikka samoja vanhoja juttujakin toki jauhetaan. Äiti rakastaa!

Puketaan ja luketaan

Päälle puolitoistavuotiaan tyttäremme juttuja on mielenkiintoista kuunnella. Puheenkehitys on ollut (käsittääkseni) melko aikaista ja mitä kummallisimpiakin sanoja on tarttunut tytön puheeseen. Monet sanat ovat abstrakteja ja useimmiten tyttö käyttää niitä oikeissa paikoissa... Toki monet sanat ovat vielä jotain sinne päin, mutta monesti tunnistettavissa.

Lempihedelmä on edelleen banni. Ruokalautasella saattaa olla peunaa, pappia ja kuukkua. Juomaksi hän pyytää monesti maitoa tai vettä, lasista. Ruokapöydän ääreen hän istuutuu omalle paikalle. Päiväkahvileikeissä hän kaataa kahvia, tss. Omenasosetta hän halusi puuon vie'een, ei keskelle tai sekaan.

Kun lähdetään ulos, tytön mielestä puketaan. Jos harakka raakkuu pihalla, tyttö pudistaa päätään ja sanoo peekätä haakka (ei tarvitse pelätä harakkaa). Sisälle tultuamme hän tarttuu kirjaan ja sitten luketaan kiijaa ja myöhemmin mahdollisesti kaivetaan esille papeia ja **** piitää. Paperille taiteillaan esimerkiksi kukka, kettu, koia tai kissa. Tytön saadessa pallon käteensä hän heittää kauass. Illalla kuiviin poskiin laitetaan pepanttea.

Välillä tytön jutut naurattavat tosissaan. Bussissa keskusteltiin eräänä päivänä näin:

Tytär: Kuumetta.

Äiti: Ai, missä sinulla on kuumetta?

Tytär: Nenässä, täällä. (työntää sormen nenään)

Äiti: Voi pientä, ootko ihan kipeä?

Tytär: Jooo, kesällä! (nyökyttelee vakavana)
Äiti: Kesällä olet kipeä?

Tytär: Jooo, kesällä lehmiä. Lehmällä kuumetta kesällä.

Isille kahvia, tss.

Kakki kuppia, vie'ekkäin. Vauva, tutti, ei oo!

 Kuppi, päälle, noin. Luikka, noin.
Kuvassa myös vauvan vaapaat.

Jaajai istuu. Vaippa pois, potalle.

Puolitoistavuotias

Tyttärestäni kirjoittamat kuukausipostaukset ovat jääneet pikkuhiljaa vähemmälle. Jotenkin säännöllinen ja yksityiskohtainen kirjoittaminen hänen kasvustaan ja kehityksestään ei ole enää tuntunut tarpeelliselta tai edes mielekkäältä. Jonkinlainen uutuudenviehätys vauva-asioista ja tarve puida niitä julkisesti on vähentynyt. Toki hämmästelemme, ihmettelemme ja ihailemme tyttäremme isoksi tytöksi kasvamista, puheen kehitystä ja upeita uusia taitoja joka päivä.

 

 

Marjatta-nukke saa pian peiton ylleen.

 

Äidin ylpeys kuitenkin ajoi minut (taas) kirjoittamaan tyttäremme kuulumisista. Hän täytti lauantaina puolitoista vuotta. Emme ole vielä käyneet puolitoistavuotisneuvolassa, joten tarkkoja mittoja tai esimerkiksi lääkärin kommentteja ei ole tässä nyt jakaa. Kotivaa'alla tyttö painaa yhdeksän kiloa ja vaatekoko keikkuu naftien seiskanelosten ja reilujen kasikymppisten välillä.

 

Marjatta-nukke ja Tompa-nalle saavat hoitoa/kyytiä.

 

Pikapäivityksistä kerrottakoon sen verran, että tyttö nukkuu vanhempiaan ilahduttaen oikein hyvin (kopkop). Yöunille mennään iltapalan, -pesujen ja -sadun saattelemana. Hän nukahtaa itsekseen höpisten omassa huoneessaan olevaan pinnasänkyyn ja nukkuu yleensä koko yön, 10-12 tuntia. Joskus hän saattaa elämöidä keskellä yötä, jolloin hän on unissaan möngertänyt sängyn kulmaan eikä pääse eteenpäin. Tilanteeseen auttaa tytön siirtäminen "alaspäin" sängyssään. Päiväunia hän nukkuu parvekkeella tunnista kahteen, mutta ei missään nimessä enempää.

 

"****, kiipee!"

 

Hän on puolisen vuotta syönyt samaa ruokaa vanhempiensa kanssa. Verrattuna tytön aikaisempaan soseruokavalioon kasvisten osuus on jäänyt huomattavasti vähemmälle. Emännän tulisi terästäytyä tässä suhteessa ja kasviksia pitäisi ehdottomasti lisätä koko perheen aterioihin. Ruokahalu on hyvä ja mitä tahansa ateriaa ehdottaessa tyttö kipittää innokkaasti syöttötuolinsa ääreen. Hedelmät ovat suurta herkkua, joista lemppareiksi mainittakoon banni, appe, kiivi, uumu ja omena. Tuttipullo jätettiin kokonaan kuvioista noin kuukausi sitten, mutta sen myötä syntyi pieni huoli siitä saako tyttö tarpeeksi nestettä.

 

Vuoden takaisista vatsavaivoista ei ole tietoakaan. Vatsa toimii lähes joka päivä ja iso hätä toimitetaan joka kerta pottaan. Useasti päivässä potasta löytyy myös pisut.

 

 

"****, piitää, kukka!"

Tyttö on alkanut leikkiä omatoimisesti ja itsenäisesti ihan viime viikkoina. Rakas nukke Marjatta tai Maija on usein leikeissä mukana. Toinen tärkeä lelu on Tompa-nalle. Marjattaa tyttö laittaa usein nukkumaan kärryihin tai nuken sänkyyn, peittelee ja peittelee, aa-aa! Hän on lukenut rakkaille leluilleen myös useasti. Talosta löytyvät lukuisat nuppipalapelit hän on rakentanut useaan kertaan ja uusia haasteita haetaan erilaisista palikkaleluista ja -peleistä. Mieluisia ovat muun muassa leikattavat puiset vihannekset, korkeaksi torniksi kasattavat palikat, Duplot ja parit muut palikkalelut.

 

"Tompa, lukee, kala!"

Tyttö höpöttää paljon. Tälläkin hetkellä hän touhuaa eteisen matolla kenkiensä ja päiväunivaatteidensa kanssa ja selostaa jatkuvasti tekemisiään: "Kantaa kengät, noin. Kiitos! Kaappiin, kaappiin. Äiti, avaa! Tossu, hankka, kaappiin..." Sanavarasto on uskomattoman laaja ja hän toistelee puheestamme uusia sanoja jatkuvasti. Pitääkin olla tarkka omista sanomisistaan... Hän selvästi nauttii kahdenkeskisestä juttelusta. Joka päivä käymme (monesti) läpi läheiset ja heidän sijaintinsa: "Mummo, pappa, koto. Aava, Kaissa, koto! Teemu, töissä! Isi, nukkuu. Bami, vuhvuh koto!!"

 

Tytöltä löytyy paljon jo omaa tahtoa ja myös kummallisia päähänpinttymiä. Välillä tulee käsittämätön itku ja hätä, jos menen sekoittamaan myslin viiliin tai alan pestä tytön peppua ennen kuin kakka kipataan pönttöön. Likka osaa myös koetella vanhempiensa hermoja. Varsinkin uloslähtötilanteessa tyttö pistää monesti parastaan. Hän kyllä mielellään pukee hattua, hanskoja ja kenkiä itse, mutta äidin istuuduttua lattialle haalarin ääreen likka kipittää tiehensä hymynkare huulillaan ja katse silmäkulmasta vilkkuen!

 

Kuinka rakas pieni ihminen voikaan olla!

 

 

Viidestoista kuukausi

Tyttäreni täyttäessä vuoden jätin kuukausittaiset kuulumiskertomukset vähemmälle. Puoliksi vahingossa ja puoliksi ajatuksen kanssa. Nyt tekee pitkästä aikaa mieli kirjoittaa äidin ylpeydellä isosta pienestä Inkasta. Inka on tänään siis vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Pienestä puhumattomasta pallerosta on yhtäkkiä kasvanut kävelevä, paljon sanoja puhuva ja ymmärtäväinen lapsi.

 

Inka on taitava nuppipalapeleissä!

 

Ymmärrys hämmästyttää eniten. Vaikkei Inka vielä varsinaisesti puhukaan, hän ymmärtää hänelle kerrottuja asioita. Kun pyytää osoittamaan ovea, reppua, sohvaa, banaania tai Inkan omaa tuolia, hän kyllä löytää ne. Kysyessämme häneltä missä vaippa vaihdetaan, hän käppäilee päättäväisesti kylpyhuoneen ovelle. Pyytäessämme pyyhkimään suun hän huitoo paperilla tai harsolla naamaansa. Kun ystävä pyytää salaattibaarissa Inkaa keräämään äidin bonuskortit takaisin kukkaroon, pienet kädet alkavat poimia kortteja kasaan pöydältä ja tököttää niitä kukkaron sisään (sillä aikaa, kun äiti hakee lounasta). Kun hän tökkii huonekasvin multaa sormellaan, hänen toisen kätensä etusormi on toruvasti pystyssä ja likka sanoo "Eei, eei..!" Huikeat älynlahjat, äiti on niin ylpeä!

 

Sanavarasto alkaa olla jo ihanan pitkä. Ensimmäiset "sanat" olivat eri eläinten ääntelyääniä, mutta nyt varsinaisia sanoja on pitkä lista: äiti, mummo, pappa, vauva, moi, hei hei, anna, otan, tänne, kato, kukka, kakku, kakka, hattu, pupu. Myös hylje ja pöllö ovat tunnistettavia. Kukka, kakku ja kakka ovat samantapaisia sanoja, mutta Inka ääntää ne selkeästi ja erottaa niiden merkityksen. Äiti-sanaa ei viljellä kovin usein, mutta kerran oli niiiiin ihanaa tulla työkeikalta kotiin, kun oven avattuani syöttötuolista kuuluu iloinen ääni: äiti! Isi tai isä ei ole vielä edes ääntelyvaiheessa...

 

Syömisen Inka hoitaa pääasiassa itse. Varsinkin, jos on selkeästi sormin syötävää ruokaa. Lusikoimiseen tarjoan usein apuani, etenkin puuron tai märempien ruokien kanssa. Inka syö täysin samaa ruokaa meidän kanssa mausteineen päivineen. Aamu- ja iltapuuro maistuu parhaiten mansikoiden tai kiivin kanssa. Myös kaikenlainen muu itsepopsittava hedelmä tai marja maistuu puuron kaverina, kunhan on jotain... Yleensä äiti/isi lusikoi puuroa suuhun ja Inka popsii itse jotain hedelmänpaloja.

 

Joskus puuro todella tökkii ja silloin kaivamme esille Weetabixiä tai Muru-muroja. Inkan herkkua ovat kaikenlaiset hedelmät. Tällä hetkellä ykkösiä ovat kiivi, banaani, persimon ja verigreippi (äitiinsä tullut!). Ruokajuoman nauttimista on nyt harjoiteltu mukista, mutta tänään viimeksi puolet puolikkaasta mukillisesta kaatui pöydälle. Ei se mitään, äiti pyyhkii. Pääasiallisesti Inka nauttii maitonsa tuttipullosta, varsinkin ennen päivä- ja yöunia.

 

Kaurapuuroa, mustikoita, vadelmia ja mansikoita.

Aamupalan kiivijälkkäri. Melkein koko puuroannos upposi.
Marjat hävisivät toki ensimmäisenä.

 

Erityistä ylpeyden aihetta tyttäremme antaa vanhemmilleen potta-asioinneilla. Inka ei ole kahteen viikkoon tehnyt isompaa hätäänsä vaippaan! Iso pikku tyttö tekee sen pottaan lähes päivittäin. Pissinyt hän on pottaan jo puolisen vuotta. Inka saattaa sanoa kakka-sanan monesti päivässä, mutta vasta ähinän jälkeen on tosi kyseessä. Inkan jähmetyttyä keskittyneenä seisomaan hän aina mainitsee sanan kakka. Sitten kipitämme kylpyhuoneeseen potalle. Tulosta ei aina tule ensimmäisellä istumisella, joten joskus Inka käppäilee kylpyhuoneessa viitisen minuuttia ilman vaippaa, roplaa pesukoneen nappeja tai tutkii lattialastaa. Heti seuraavan jähmettymisen ja ähkäisyn jälkeen istutan tytön taas potalle ja tadaa! "Waaa! Kato!" Ja tuotosta ihastellaan ylpeänä! Ihastelun jälkeen Inka osoittaa vessan ovea "tänne, tänne!", kakka pitää käydä kippaamassa heti pönttöön. "Hei hei!" ja vilkutus perään. Kyläpaikassa tilannetta ei ole tullut eteen, mutta toimisin silti samoin. Jos pottaa ei löydy niin yrittäisin pitää pöntön reunalla. Saa nähdä!

 

Hampaiden pesu on ehdottomasti nihkein hoitotoimenpide. Käytössämme on kaksi lasten pehmeää ja kivanväristä hammasharjaa sekä Elmexin lasten hammastahnaa. Inka yleensä imaisee tahnanökäreet harjoista ja sen jälkeen suu onkin aika pitkälti supussa. Vaatii superhermoja ja kykyä kaikenlaiseen maanitteluun, että tyttö avaisi suunsa. Yleensä hampaidenharjaus tarkoittaa muutamaa sohaisua hampaiden pinnalle. Joskus onnistuu useampi sohaisu ja joskus ei yhtäkään, jos Inka saisi päättää.

 

Aikaisemmin harjaus onnistui mukavasti, mutta myös hampaita oli vähemmän. Tiedä sitten ovatko ikenet niin arat puhkeavien hampaiden vuoksi, että harjaus sattuu? Joskus hammashuolto menee sydäntäraastavaan itkuun asti, mutta heti toimenpiteen päätyttyä likka on taas iloinen oma itsensä. Toki yritämme parhaamme mukaan pitää hammastuokion positiivisena ja iloisena asiana (mutta joskus se on vaan niin helv...). Hampaita on tällä hetkellä kaksitoista, noin. Hampaita on nyt hoidettu yhdeksän kuukautta aamuin illoin ja alusta asti olemme aina laulaneet jotain itsekeksittyä hampaidenpesulaulua. Isällä ja äidillä on omat versionsa.

 

Ulkovaatteiden pukemisessa likka on varsinainen lurjus. Hän kyllä mielellään peuhaa eteisen lattialle kerättyjen ulkovaatteiden kanssa, hakee kengät, laittaa ne käsiinsä, pukee hatun päähänsä ja asettelee kaulahuivin, mutta kun pukija istuutuu lattialle, likka livahtaa tiehensä! Hän taistelee tosissaan fleecehaalarin kanssa, mutta kun sen pukeminen on saatu aluille homma yleensä etenee mukavasti. Loppuvaiheessa tytöllä toki menee hermo ja monesti myssy viritetään lattialla venkoilevan lapsen päähän...  Ja kyllä, äidilläkin on jo hiki. Ulkona taas kaikki on hyvin.

 

Inka puki hatun itse.



"Soo, soo!" Tytär puri äitiään käsivarteen. Taas.



"Kakku, kakku!"

 

 

Inkan kävely on kehittynyt hienosti. Vauvakirjaan merkitsin Inkan oppineen kävelemään ollessaan vuoden ja puolitoista kuukautta. Meni tovi ennen kuin hän suostui kävelemään ulkona kenkineen ja haalareineen, mutta nyt sekin sujuu todella hienosti. On hämmästyttävää, että vielä pari viikkoa sitten kanniskelin ja siirsin puistossa rähjäävää ja kitisevää tyttöä paikasta toiseen, mutta nyt hän kipittää omin jaloin oikein reippaasti. Viime kerralla Inka pelasi puistossa palloa viisivuotiaiden poikien kanssa. Hän lähinnä hihkui, huitoi ja hihitti, kun pallo meni ohi. Pallonpotkiminen on kyllä Inkan lempipuuhaa ulkona, mutta pojat olivat hieman vikkelämpiä... Kyseiset pojat ovat viihdyttäneet Inkaa puistossa ennenkin: "Inkka, Inkka, kato! Osaaksä tällee?" "Inkka, kato tee näin!"

 





Lentokone!



Inka on kyllä viihdyttävää seuraa. Hän on huumorintajuinen ja kujeileva. Päättäväinen ja itsepäinen. Hän on niin mainio osoittaessaan jotain haluamaansa esinettä ja nyökytellessään vakavana, että tuon minä haluan. Kun hän sen saa, on virnistys niin ihanan voitonriemuinen, että jes, äiti tajusi! Inkalla on myös kummallisia haluamisia: oman huoneen korkean lipaston päälle on päästävä istumaan joka päivä (kuka lie hänet on sinne joskus nostanut?) ja selaamaan kirjoja. Jos hän näkee tuttipullossa ja nokkamukissa korkin, on hänen itse saatava nostaa se pois paikaltaan, muuten juomisesta ei tule mitään. Inka hauskuuttaa joka päivä jollain hassulla jutullaan, oli se sitten sama kuin eilen, mutta hauska tyttö sen on! Ja niiiiiin rakas.







Kahdestoista kuukausi

Tasan vuosi sitten pötköttelin Kätilöopiston perhehuoneessa. Seuranani minulla oli ihana uusi ihminen, ensimmäinen lapseni, rakas tyttäreni. Viereeni vedetyllä sängyllä samaa ihanuutta ihmetteli isäntä, tuore isä. Maailmani mullistui, minusta oli tullut äiti!

 

Tytär syntyi kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Hän viihtyi kohdussani niin hyvin, että häntä sai houkutella ulos ballongilla, kalvojen puhkaisulla, oksitosiinilla ja imukupilla. Siinä synnytystarinani lyhykäisyydessään.

 

Inka täytti torstaina vuoden. Hän on jo iso tyttö, jolla on ison tytön eleet ja vinkeet. Hän kävelee reippaasti tukia pitkin ja kärryn kanssa, mutta ilman tukea jalat ovat kuin lattiaan liimatut. Kaikenlaiset palikkapelit näyttävät olevan mieluisia ja niiden pelaaminen onnistuu joka kerta paremmin. Kirjojen lukeminen ja katselu kiinnostaa kovasti edelleen. Hän höpöttelee omiaan jatkuvasti. Uusia ymmärrettäviä sanoja on ei, otan ja maitoo. Sormi ojossa Inka sanoo "Otan, otan!" tai reippaalla pään pudistuksella höystettynä "Eei, eei..".

 

Kuukaudessa ei ole sen kummemmin tullut uusia näkyviä taitoja. Toisaalta ymmärrys on selkeästi kehittynyt. Inka osaa näyttää kirjasta muutamia tuttuja kuvia ja kertoa paremmin tarpeistaan. Tai sitten äidin ja isän ymmärrys tyttären tarpeita kohtaan on kehittynyt... Inka nukkuu pääasiassa yhdet päiväunet noin puolestapäivästä kahteen.

 

Inka sai ensimmäistä kertaa tavallista maitoa viime lauantaina. Muutamana päivänä annettiin maitoa ja korviketta vuoroaterioin, mutta nyt päämaitona on perustölkkimaito. Hoitolaukun pohjalla tosin kulkee edelleen Tuuti kätevän säilyvyytensä vuoksi. Inka on saanut maistella paljon ruokia meidän lautasilta, mutta pääosin hän saa vielä oman version aikuisten ruoasta, vähemmän suolatun ja maustetun.

 

Yksivuotisneuvola on loppukuusta. Siellä saadaan tarkempia mittoja meidän hentoisesta neidistä. Heinäkuussa olleessa ylimääräisessä neuvolakerrassa molemmat mitat, sekä pituus että paino, alkoivat vihdoin seiskalla.

 

Kavereiden hiekkalaatikolla tänään.

 

 

Yhdestoista kuukausi

Äidin pikkuvauva alkaa muistuttaa ihanasti/pelottavasti jo taaperoa. Likka täyttää kuukauden päästä vuoden, hullua! Vuosi sitten odoteltiin vauvan syntyvän parin viikon sisällä, mutta saatiinkin odottaa kuukausi... Lähipiiristä löytyy heinäkuisia laskettuja aikoja enemmänkin ja muistuu niin elävästi mieleen viime kesä. Odotus oli niin ihanaa ja jännittävää. Mutta palataan aiheeseen: Inkan yhdenteentoista kuukauteen.

 

Taidot karttuvat huimaa vauhtia ja kehitystä on hauskaa seurata vanhempien ylpeydellä. Tyttö seisoskelee ilman tukea pitkiäkin aikoja, mutta askelia ei (todistettavasti) ole vielä ottanut. Pappa kyllä sanoi Inkan ottaneen askeleen häntä kohti, mutta se jäi äidiltä näkemättä... Seisoskelun mukava sivutaito on roikkua äidin lahkeessa tai helmassa varsinkin silloin, kun kädet on taikinassa, tiskeissä tai muuten vain varatut. Isin lahkeesta en ole tyttöä löytänyt, mutta kuulemma on silloin, kun äidin lahje ei ole paikalla...

 

Terassin matalahkoja betoniportaita tyttö kulkee ketterästi kontaten ylös ja alas. Aluksi Inka meni myös alaspäin pää edellä, mutta pienen ohjauksen jälkeen portaita mennään nyt alas pylly edellä. Inkan ollessa sohvalla tai sängyllä hän osaa peruuttaa laidalle ja aikuinen tukee selästä, kun tyttö luiskahtaa jalat edellä lattialle. Muista kiipeilykohteista tiskikone olisi edelleen ykkönen, mutta nihkeä äiti onkin tajunnut täyttää ja tyhjentää sitä silloin, kun tyttö on päiväunilla, unilla tai syöttötuolissa, hähää! (Isin kanssa tiskikoneen luukku ei taida aueta ollenkaan...)

 

Inka käy (hänet laitetaan..) useasti päivässä potalla ja lähes joka kerta sinne pissi lirahtaa. Tänään viimeksi pottaan tuli myös isompi hätä. Aamupalalla alkoi kova ähistys ja kiiruhdimme potalle. Hienoa tuotosta ihasteltiin ja isikin herätettiin katsomaan! Kestovaippojen käyttö on jäänyt vähemmälle tylsästä ja itsekkäästä syystä. Tytön vaipanvaihto on jo sellaista taiteilua muutenkin, että kestovaippojen tiheämpi vaihtoväli ei houkuta yhteenkään ylimääräiseen vaipanvaihtoon.

 

Vaipanvaihto ei enää suju leppoisasti selällä maaten, vaan hoitopöydällä/sylissä/lattialla tytön täytyy ehdottomasti nousta seisomaan ja katselemaan kaikkea muuta. Joskus tytön mielenkiinnon saa naulittua ja hän pysyy kätevästi selällään, mutta näitä on harvassa. Käytämme kestovaippoja edelleen muutaman päivässä. Lähinnä silloin, kun tietää, että vaippa pitää vaihtaa, mutta tietää että pian se täytyy taas vaihtaa... Siihen väliin sopii kestot oikein hyvin. Nykyään olemme ulkona ja menossa niin paljon, että rimpuileva vaipanvaihto puistonpenkillä ei houkuttele... Odotan kyllä innolla, että vaipoista pääsee kokonaan eroon.

 

Odotan myös, että Inka voi alkaa juoda aikuisten maitoa. Korvikkeita ei tarvitse rahdata kaupasta kuin kuukausi ja siinä samalla voi maistella maitoa isosta tölkistä. Täten voisin julistaa imetyksen päättyneeksi. Ristiriitaisilla tunteilla sen teille kerron. Toisaalta olen ylpeä, että näinkin pitkälle pääsin/jaksoin/halusin, mutta toisaalta harmittaa ettei Inka enää koskaan saa rintamaitoa (ellen minä joskus tarjoa hörpyt mahdollisen toisen vauvan aikana, hahah!). Joskus suunnittelin, että haluan imettää tytärtäni ainakin vuoden ikäiseksi, mutta toisin kävi. Inka vieroitti oikeastaan itse itsensä rinnasta.

 

Korvikemaisteluiden jälkeen Inka hoksasi saavansa tuttipullosta huomattavasti enemmän (ja helpommin) maitoa, joten rinnan vaatiminen jäi pikkuhiljaa vähemmälle. Imetyskerrat harvenivat varkain ja pitkään imetin vain aamuin ja illoin. Välillä imetin aamulla tai illalla. Tyttö ei vain vaatinut rintaa ja silloin kun minä hänelle sitä tarjosin, hän saattoi vain puraista nänniä kahdeksalla piraijan hampaallaan. Tämä puraisun pelkääminen luonnollisesti edesauttoi sitä, etten vähitellen edes tarjonnut hänelle rintaa. Nyt pohdiskelen, milloin se viimeinen imetys sitten oli? Ei mitään tietoa. Ehkä viime viikolla?

 

Toisaalta olen todella tyytyväinen, että tämä meni näin. Muistan ajatelleeni Inkan ollessa noin puolivuotias, että mitä jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen, että pitäisi päättää, että tämä on nyt se viimeinen imetys, koskaan et enää saa. Aloin itkeä sen ajattelemisesta. Toinen kurja lopetustapa olisi myös ollut se, että tyttö olisi pureskellut sapelihampaineen tissini verille ja lopetus olisi tapahtunut kivussa, säryssä ja kirosanoin. Taisi viimeinen kerta kyllä päättyä puraisuun, mutta ei enää muistella sitä...

 

Tässä pohdin, että mistä vielä kirjoittaisin, mutta tyttö juuri parahti itkemään pinnasängyssään, joten hän itse muistutti kirjoittaa yöunistaan! Inka nukkuu siis omassa huoneessaan. Hän nukkuu yöt pääsääntöisesti kokonaan, mutta harvakseltaan on kummallisia hulinaöitä, jolloin häntä saa olla hyssyttelemässä useaan otteeseen. Muutamia yhdentoista tunnin yöunia on ollut peräkkäin ja niinä aamuina minä olen hädissäni herännyt ennen tyttöä. (Isäntä raportoi: kesken unien itkemään parahtanut tyttö rauhoittui heti, kun röyhtäisy tuli...) Joinain öinä kuulemme tytön ääntelevän, mutta hän rauhoittuu usein itsekseen ja jatkaa uniaan ilman hyssyttelyntarvetta.

 

Tytön ymmärrys ja muisti ovat myös kehittyneet. Uusia sanoja alkaa pikkuhiljaa tulla. Inka tykkää todella paljon kirjojen katselusta ja muutama kirja on ylitse muiden. Kahta kirjaa yhdistää pahvisissa sivuissa olevat reiät, joista äiti työntää oman sormensa ja se on joka kerta hauskaa ja yllättävää. Kahta muuta kirjaa yhdistää eläinten kuvat. Kun koirasivu tulee esille, tyttö saattaa ihan täristä innosta! Koirasivun kohdalla hän sanoo innoissaan uhh, uhh!! (Vuh, vuh.) Lampaan ja lehmän kohdalla tyttö sanoo määkivästi ja ammuvasti mmm, mmm, mmm! Kanan kohdalla tulee ujosti, mutta selkeästi kotkotkotkot. Myös koiran näkeminen livenä saa aikaan vilpittömän innostuksen ja haukkumisen, uhh, uhh! Uhh, uhh!

 

Jokaisen päivän ykkössana on ehdottomasi kato. Jokaisen kato-sanan kohdalla pikkuruinen etusormi osoittaa milloin mihinkin. Kun edellistä katoa ollaan katsomassa, on jo uusi kato osoitettuna. Kato, kato! Eilen aamulla pötköttelimme koko porukka meidän sängyllä. Sängyn vieressä oli yksi Inkan lempparikirjoista. Tyttö konttasi reunalle, osoitti lattialle ja sanoi: "kiija!"

 

Eilen meinasi unohtua rokotuskäynti! Käytämme kahta kalenteria ja omaani olin unohtanut merkata rokotuksen. Soittelin jo siirtoaikaa, mutta olisi mennyt liian hankalaksi. Olemme siis osallistuneet rokotetutkimukseen ja Inka saa kaikki rokotteensa Kaisaniemessä. Tämänkertaiseen käyntiin kuului myös verikokeiden otto. Kolmesta (!!) yrityksestä huolimatta verikokeet jäivät saamatta. Inka parkui niin sydäntäsärkevästi, että teki mieli huutaa laboranttia ottamaan neula pois tyttäreni käsivarresta. Välillä paikalle kutsuttiin myös lääkäri ohjaamaan näytteenottoa! Välillä sitä mietti mihin onkaan lapsensa laittanut ja miksi... Molemmat reidet saivat rokotepiikit, joten jälleen kerran kaikki raajat olivat piikitetyt. Jälkioireita ei onneksi ole tullut. Rokotteiden jälkeen kävimme kiinalaisessa ravintolassa (kana kung po, ahh) syömässä ja myöhemmin Inka pääsi kavereiden uima-altaaseen lotraamaan.

 

 

Leikkipuistossa naapurin Simon kanssa.

 

 

 

 

Palikkahommia Nean ja Nellan kanssa.

Ikivanhat taaperokärryt. Ilmeestä huolimatta tyttö viihtyi kärryissä isin työntämänä.

 



Naapurilta saadun kriikunapuun vierellä.