Tasan vuosi sitten pötköttelin Kätilöopiston perhehuoneessa. Seuranani minulla oli ihana uusi ihminen, ensimmäinen lapseni, rakas tyttäreni. Viereeni vedetyllä sängyllä samaa ihanuutta ihmetteli isäntä, tuore isä. Maailmani mullistui, minusta oli tullut äiti!
Tytär syntyi kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Hän viihtyi kohdussani niin hyvin, että häntä sai houkutella ulos ballongilla, kalvojen puhkaisulla, oksitosiinilla ja imukupilla. Siinä synnytystarinani lyhykäisyydessään.
Inka täytti torstaina vuoden. Hän on jo iso tyttö, jolla on ison tytön eleet ja vinkeet. Hän kävelee reippaasti tukia pitkin ja kärryn kanssa, mutta ilman tukea jalat ovat kuin lattiaan liimatut. Kaikenlaiset palikkapelit näyttävät olevan mieluisia ja niiden pelaaminen onnistuu joka kerta paremmin. Kirjojen lukeminen ja katselu kiinnostaa kovasti edelleen. Hän höpöttelee omiaan jatkuvasti. Uusia ymmärrettäviä sanoja on ei, otan ja maitoo. Sormi ojossa Inka sanoo "Otan, otan!" tai reippaalla pään pudistuksella höystettynä "Eei, eei..".
Kuukaudessa ei ole sen kummemmin tullut uusia näkyviä taitoja. Toisaalta ymmärrys on selkeästi kehittynyt. Inka osaa näyttää kirjasta muutamia tuttuja kuvia ja kertoa paremmin tarpeistaan. Tai sitten äidin ja isän ymmärrys tyttären tarpeita kohtaan on kehittynyt... Inka nukkuu pääasiassa yhdet päiväunet noin puolestapäivästä kahteen.
Inka sai ensimmäistä kertaa tavallista maitoa viime lauantaina. Muutamana päivänä annettiin maitoa ja korviketta vuoroaterioin, mutta nyt päämaitona on perustölkkimaito. Hoitolaukun pohjalla tosin kulkee edelleen Tuuti kätevän säilyvyytensä vuoksi. Inka on saanut maistella paljon ruokia meidän lautasilta, mutta pääosin hän saa vielä oman version aikuisten ruoasta, vähemmän suolatun ja maustetun.
Yksivuotisneuvola on loppukuusta. Siellä saadaan tarkempia mittoja meidän hentoisesta neidistä. Heinäkuussa olleessa ylimääräisessä neuvolakerrassa molemmat mitat, sekä pituus että paino, alkoivat vihdoin seiskalla.
 |
| Kavereiden hiekkalaatikolla tänään. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti