Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikootakki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikootakki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tilkkupeittoja ja muita lahjoja pienille

Olen ilokseni saanut taas lahjoa pikkuväkeä: pian syntyvää, vastasyntynyttä, vuosikasta ja neljävuotiasta! Tilkkupeittojen ompelun kätevyyden olin jo melkein unohtanut, kunnes erään keikkatyöpaikkani kollegan kanssa asia tuli puheeksi. Kyseisestä paikasta toinen kollega oli jäämässä ensimmäiselle äitiyslomalleen ja he olivat järjestämässä lahjaa. Halusin osallistua mukavan työkaverin lahjaan jollain ihanan pienellä vaatteella, mutta työkaveri kysyi osaisinko ommella tilkkupeittoa?

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Onhan tilkkuviltistä huomattavasti enemmän ja kauemmin iloa ja hyötyä, kuin vaikka 50-senttisestä bodystä (vaikka ne suunnattoman ihania ovatkin). Tästä postauksesta löytyy kolme erilaista tilkkuvilttiä. Ne kaikki on ommeltu 10x10 senttimetrin kokoisista paloista.

Alla olevan kuvan setti meni kummityttöni tulevalle pikkuveljelle. Perhe pitää neutraaleista väreistä ja kovasti yritin saada tästä setistä sellaisen! Laitoin vilttiinkin jopa muutaman yksivärisen palan! Jumpsuit on kokoa 62 ja sen kaava on Ottobren numerosta 4/12. Body on laiskan ompelijan Happy Squirrel -kietaisubody (Ottobre 1/12) tai oikeastaan valekietaisubody. Etukappaleet eivät aukea, koska ne ovat sivusaumoissa kiinni, mutta puettaessa pääntie aukeaa isoksi. Ei minulla tämän pukemisesta omakohtaista kokemusta ole, mutta voisin kuvitella sen olevan ihan kätevä!


Opettelin ihan uuden jutun, nimittäin pääntiesauman piilottamisen! Komeasti näkyy kyllä muut saumat, mutta olipahan helppo ja tulipahan hieno! Opin tämän Villa Kianan blogista, klik! Ripustuslenkinkin muistin. Ja kokomerkin!




Tämä tilkkuviltti meni alussa mainitsemalleni työkaverille. Samaan osoitteeseen meni myös meidän neljä vuotta loistavasti palvellut pinnasänky, sniff! 



Naapuritaloon syntyi kolmisen viikkoa sitten vauva. Olin ennen syntymää kysynyt varmaan viisi kertaa, että kumpi se sieltä olikaan tulossa..? Sävyjen varmistelua. Arvanette varmasti kumpi siis tuli! Naapurin tytölle tuli sama syntymäpäivä kuin meidän pojallamme. Välissä vain kaksi vuotta!



Seuraavat kolme vaatetta ompelin lahjaksi lastemme serkulle, joka täytti vuoden. Kysyin kälyltäni lahjatoiveita ja hän kertoi lapsensa toivovan mitä tahansa Pingalea. Vapaat kädet värikkäistä vaatteista pitävän perheen lahjoissa ovat parasta! Ompelin Helicopter Fox -trikootakin ihanasta Verson Puodin Poutapilvistä. Jätin takin ilman vuoria.



Lisäksi ompelin kauan marinoituneesta nallekankaasta Birdie Birdie -mekon koossa 80. Muistan tämän kankaan olleen ensimmäisiä netistä ostamiani kankaita sieltä neljän vuoden takaa, mutta en kuollaksenikaan muista kankaan nimeä saatika kauppaa, josta sen ostin! Muistatko sinä? Olen ommellut tyttärelleni tästä samantapaisen tunikan (ilman kaavoja..) ja sekin taisi aikanaan päätyä käytettynä samaan perheeseen.

Vihreä Paapiin Käki-kankaasta ommeltu vaate on samaten Birdie Birdie -kaavalla ommeltu, mutta helmaa on jatkettu niin pitkälle kuin kangasta riitti eli se on nalleversiota lyhyempi. Kankaiden reilut värit eivät ollenkaan pääse kuvissa oikeuksiinsa, pelleilin näköjään liikaa valon kanssa. Samaan lahjapakettiin sujahti myös muutama meidän tytön vanha vaate, jokunen nuppipalapeli sekä läjä kuvakirjoja.



Tämän viimeisen lahjan ompelin tyttäreni neljä vuotta täyttäneelle ystävälle. Heillä on viisi päivää ikäeroa ja he ovat aina tunteneet toisensa. Some-linnut kertoivat tämän pienen ystävän saaneen lahjaksi Baby Born -nuken, joten ompelin nukelle kaksi mekkoa. Meidänkin talosta löytyy kyseinen nukke, nimeltään Reiska, joten kaavottaminen oli kätevää. Ei ehkä helppoa, mutta kätevää. Mekoiksi päätyivät Paapiin trikoista Siesta sekä Sprinkles. Toisen mekon helmaan ompelin mustaa pampulanauhaa ja toiseen tyllinauhaa. Nukenvaatteet ovat nopeita ja kivoja ommella, mutta miksi tästä talosta löytyy vain yksi ja ainoa itse ommeltu nukenvaate..?



keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Lastenvaatteita Suomen suveen

Postauksen otsikossa on ripaus huumoria, sillä suurin osa tässä julkaisussa esiintyvistä vaatteista on pitkähihaisia tai lisälämmikettä. Tyttärelle kolme ja poikaselle kaksi vaatetta.

Tyttärelle ompelin trikootakin, jossa ei ole vuoria. Pohdin pitkään resorikanttauksen väriä, sillä takkiin olisi sopinut lähes mikä väri tahansa. Suurin pohdinta oli värillisen, mustan ja valkoisen resorin välillä. Musta oli ihan hilkulla pääsemässä paininjalan alle, koska ajattelin mustavalkoisen takin olevan jotenkin käytännöllisempi muuten niin värikkäiden vaatteiden kanssa. Mutta mustalla kantilla takista olisi tullut liian synkkä. Violetti vei voiton! Takin kaava on Ottobre- lehden numerosta 6/13, malli on nimeltään Heart Warmer ja kangas Paapiin Tulips-luomutrikoo.



Tytön toinen vaate on niin kivaksi havaitulla Autumn Forest -kaavalla (Ottobre 4/14) ommeltu trikoopusero. Kangas on Majapuun hauska Bears-luomutrikoo.


Poikaselle ompelin pari trikoopaitaa, molemmat samalla Raide-kaavalla (Ottobre 6/12) koossa 92. Helmaa pidensin muutamalla sentillä meidän 88-senttiselle pojalle. Molemmat luomutrikoot ovat jälleen kerran Paapiin tuotantoa, sininen on nimeltään Sade ja vihreä Ketunleipäkarkelot.



Toinen pojalle ommeltu paita aiheutti keskustelua tyttären kanssa. Hän ensin kysyi, että kenelle esittelemäni paita on. Sitten hän ihmetteli silmät pyöreinä miksi olen ommellut pikkuveljelle paidan niin tyttömäisestä kankaasta?! Hänen mielestään kankaan ketut ovat niin tyttömäisiä. Enempää en perusteluja saanut. Ehkä se on tuo ketun tanssimainen asento, ehkä kädessä olevat apilat? Meidän pikkumiehelle paita on kuin nakutettu miehen paita, eikö!



Tytär oli kovin otettu, kun hän sai samasta kankaasta oman paidan. Kaavana Hoops Ottobre 3/12 -numerosta. Julkaisin eräässä Facebookin ompeluryhmässä kuvat näistä Ketunleipäkarkelot-paidoista ja kanssaompelijat kommentoivat kenelle aikovat ommella samasta kankaasta mitäkin. Toiset pojille ja toiset tytöille. Ennen kuin keskustelu lähti tyttöjen ja poikien kankaisiin, eräs ompelijatar kiteytti minusta asian todella hyvin:

Jos se on pojan päällä, se on pojan vaate. Jos se on tytön päällä, se on tytön vaate. 

Nimenomaan!

Ps. Huomaatte varmasti haasteen alle kaksivuotiaan kuvaamisessa.. Isosisko malttaa jo (tovin, lahjottuna) pysyä paikallaan, mutta pikkuveljelle tohottaminen on vielä verissä. Toiseksi alimmassa kuvassa kysyin pojalta missä on napa? Täälllää!! Seuraavassa otoksessa paita olikin revitty jo korviin.. :'D