Omakotitaloasumisen (ensimmäinen) yllätys

Pitikin edellisessä postauksessa mennä mainitsemaan yllätyksistä, joita omakotitalossa asuminen saattaa tuoda tullessaan. Nukuin toisen ja viimeisen yövuoron jälkeisiä unia maanantaina. Isäntä tuli herättämään kertoen, että vedet on poikki. "Häähh, miten niin..?!" mongersin peiton alta keskellä päivää. Hän oli käynyt talon kellarissa sijaitsevassa autotallissa ja kuullut pahaenteisen tip-tip-tip-äänen. Hän oli kävellyt veden pääkatkaisijan (vai mikä se on..?) luokse ja  huomasi jostain liitoksesta tiputtavan vettä. Onni onnettomuudessa katkaisijan vai minkä lie alla oli ollut vati, koska vati oli pullollaan vettä. Seinään oli ilmeisesti hieman roiskunut, mutta toivotaan sen kuivuvan itsekseen...

 

Näppärä isäntä katkaisi vedet ja rupesi roplaamaan liittimiä ja mitä siinä nyt on. (Huomatkaa asiantuntevat termit tämän postauksen yhteydessä!) Kävi ilmi, että vakiopaineventtiilistä joku kenno vai harso vai joku oli murtunut ja tiputti asiaankuulumattomasti vettä. Isäntä irrotti venttiilin ja alkoi metsästää uutta. Toinen onni oli, että olin käynyt aamulla yövuorosta tultuani suihkussa...

 

Olimme sopineet menevämme mummilaan/anoppilaan Inkan päiväunien jälkeen kolmen maissa. Inka tietenkin veteli hirsiä normaalia pidempään. Isäntä oli siinä uskossa, että putkimieskauppa oli menossa neljältä kiinni, joten sinne pitäisi kiiruhtaa ennen mummilaa. Onneksi Inka heräsi kuin ajatuksen voimasta vähän kolmen jälkeen. Päälle puhdas vaippa, maitoa suuhun ja autoon. Köröttelimme Mönkköselle, josta löytyi oikea osa, uusi vakiopaineventtiili (tämän termin opettelin). Pikku mötikkä maksoi 180 euroa!! Satakahdeksankymmentä! Ja liike olisi ollut viiteen asti auki...

 

Isäntä heitti meidät tytöt mummilaan ja lähti asentamaan uutta vakiopaineventtiiliä sinne autotallin perukoille. Oikea venttiili, mutta ei sovi, väliin saatava lisää tavaraa. Jotain välipaloja... Isäntä lähtee K-Rautaan, löytää välipalan. Ei sovi, väärä koko. Ottaa kotoa mukaan Inkan yökkärin. Isäntä lähtee Bauhausiin, löytää toisen kokoisen välipalan. Laskun päälle muutama kymppi lisää. Isäntä hakee meidät kotiin, kello on lähempänä yhdeksää.

 

Tulemme vedettömään taloon, kannan Inkan suoraan sänkyyn nukkumaan. Itsekin olen aivan poikki yövuorojen jälkeen ja menen kymmeneltä nukkumaan epätietoisena siitä onko huomenna vettä. Isäntä kömpii sänkyyn puolen yön jälkeen. Mongerran taas peiton alta:

"..toimiiks vesi?"

"Toimii."

"Vähänkö sä oot paras!"

 

Se on!

Upea ja kukkiva puutarhamme

Aika moni meillä käynyt löysi otsikosta himpun verran ironiaa. Pihaltamme löytyy sopivasti nurmikkoa, pusikkoa, kukkia ja hiekkaa... Kukkivat kukat ovat lähinnä puutarhakaupasta ostettuja "parvekekukkia", mutta muutama yllätys puski mullasta kesän korvalla. Uusille tai satunnaisille lukijoille tiedoksi, että muutimme taloon marraskuun lopulla eli kesä tässä pirtissä on ensimmäinen.

Silmäniloksi olen istuttanut muutamia värikkäitä kesäkukkia. Terassin laatikot saivat keväällä ilokseen orvokkeja, mutta niiden ulkomuoto alkoi pikkuhiljaa näyttää melko surulliselta, joten eräitä juhlia varten vaihdoin orvokit muualle ja istutin tilalle muutaman pelargonian ja marketan. Marketat ovat tosin tätä nykyä kompostikamaa. Puulaatikossa on vanhoja orvokkeja sekä uusia petunioita ja hmm.. joku sinihörsyke? Erästä valmiina ollutta kivillä rajattua kukkapenkkiä laajensin kesän alussa ja työnsin multaan auringonkukansiemeniä. Nyt penkissä on komeita minun mittaisia auringonkukkarankoja! Keltaisia kukkia odotellessa.

 

Orvokkeja, petuniaa ja jotain sinistä.

 

Pelargonia peltiämpärissä terassin portailla.

 

Pelargoniat ja onnettomat marketat rivissä.



Orvokit roskakatoksessa.

Auringonkukat ja kuunliljat.

 

Mielenkiintoinen leikkimökki multavarastona.

 



Pihoja ja puutarhoja voisi varmasti tuunata ja hoitaa loputtomasti, mutta meidän virerpeukalointimme on melko satunnaista. En jouda kökkimään mullassa päivittäin, joten edellisten asukkaiden istuttamat perennat ovat olleet meidän taidoillemme ja innokkuudelle oikein mainioita puutarhakasveja. En itse(kään) ennen tiennyt mitä perenna tarkoittaa, mutta nykyään termi on tutumpi. Perennat ovat laiskan puutarhurin kasveja, joille ei tarvitse tehdä (juuri) mitään. Ne kuolevat syksyllä, kasvavat keväällä ja kukoistavat kesällä. Yksinkertaista!

Meidän pihasta olen bongannut perennoista lähinnä kuunliljoja ja kevätesikkoja. Yhden kiemurtelevan kasvin sain kuulla olevan kuusama. Lisäksi on pari syyshortensiaa (minipuskissa vain lehtiä tällä hetkellä) ja kaksi alppiruusua, jotka kukkivat aivan upeasti ennen juhannusta. Siis oikeasti! On jotain tuijaa, sireeniä ja angervoa. Kaikenlaista muutakin rehua löytyy, mutta en tunnista niitä. Edellämainittujen kasvien tunnistamisessa ovat auttaneet äiti, naapurit sekä joidenkin kasvien rungoissa olevat lippulaput.

Kuunliljan kukka.

 

Kuusama kiemurtelee mielipiteitä jakavassa puuhökötyksessä.



Kuusaman kukka.

Hyötykasvien istuttaminen (ja hoitaminen) on tänä vuonna jäänyt vähemmälle. Viime vuonna istutin parvekkeelle vaikka mitä, mutta nyt olen keskittynyt ihmettelemään kaikkea muuta. Sain ystävältä mansikan, chilin ja tomaatin taimia, jotka istutin pihalle ruukkuihin. Itse kasvatin siemenistä basilikaa ja papuja, rucolan olen jo tappanut... Siemenistä istutin myös jotain kukkivaa köynnöskasvia, josta suunnittelin tulevan upea, värikäs ja tuuhea viherseinämä. Toisin kävi... Kasvin ovat vallanneet inhottavat pienet mustat ötökät, niisk ja yök.

Hyötykasvien kukoistus.

Mun upea viherseinä.



Upean viherseinän kukka.

Saimme jokunen viikko sitten naapurilta kaksi kriikunapuun taimea. Toinen saatiin aikaiseksi istutettua tontin rajalle, mutta toinen on vielä ämpärissä. Muita tuottoisia puskia tontilla ovat kaksi mustaviinimarjapensasta sekä kaksi karviaispensasta. Tai no, toinen karviaispensas käsittää yhden kuivan rangan ja toinen peräti kaksi. Jälkimmäisessä on jopa kymmenkunta marjaa! Mustaviinimarjapensaista toisessa on monen monta marjaterttua, mutta toinen kasvattaa vain lehtiä. Ihmekös, kun entiset omistajat puhuivat tontilla olevan vain yksi marjapuska.


Kriikunapuu.

Pikku puutarhuri ja upeat marjapensaat.

Se tuuheampi karviaispensas.

 

Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen pihaamme. Jo pelkkä nurmikon ajaminen tekee pihasta siistin. Isäntä hoitaa nurmikonleikkuun sekä muut isommat linjat ja minulle jää (halutessani) kaikki muu pikkukuopsutus. Tänään esimerkiksi leikkasin (vihdoin) kääpiövuorimännyn ylikasvaneet oksat. Suositusten mukaan leikkuu pitäisi hoitaa juhannuksen tienoilla, mutta ei kai siitä niin pitkä aika vielä ole...

Onneksi pihan- ja puutarhanhoito ei ole mielestäni mitenkään pakollista. Jos rehottaa niin rehottaa, sen kanssa voi kyllä elää. Enemmänkin se on viihtyisyys- ja ulkonäkökysymys. Toki jos haluaa kasvattaa tuottoisasti hyötykasveja niin niiden eteen täytyy varmasti jotain tehdäkin. Rikkaruohojakin kuulemma kiskotaan irti... Talvella lumenluonti on jokseenkin pakollisempaa hommaa, jos mielii turvallisesti ja kuivin lahkein esimerkiksi autolle ja pihalta tielle. Sitäkään ei ole onneksi ollut vielä pakko tehdä kiireessä ennen töihinlähtöä kello kuusi aamulla vaan juuri silloin kuin itselle sopii. Puutarhanhoidon kanssa on ollut vähän sama juttu. Katsomme ensin tämän kesän mihin rahkeet riittää ja ensi kesänä (tai sitä seuraavana) voidaan mittailla vatupassin kanssa lumimarjapensaan leikkuujälkeä.

 

 

Kaunis yllätys keskellä kuunliljoja!

 

 



Elämä siirtyy pihalle

Olen aina pitänyt talvesta, kylmästä ja lumesta. Tämä talvi oli yksi niistä harvoista, joina todella odotin kevään tuloa ja lumien sulamista. Tämä oli ensimmäinen kevät tässä talossa ja ensi kertaa näemme pihamme heräävän talven jäljiltä. Kirjoitin aiheesta pari viikkoa sitten ja silloin pihallamme oli vielä nökäre lunta!! Enää lumesta ei ole tietoakaan, kun pihamaalla on jo makoiltu ja leikitty.

 

Haaveilin vieväni herkutteluevästä tarjottimella ulos ja haave on toteutunut! Ei tosin samoilla herkuilla mitä kuvailin, mutta ulkona on syöty välipalavoikkareita, päivällisiä ja jätskiä. Tarjottimella kannettuna! Vielä en ole löytänyt (enkä etsinyt) sitä unelmieni kuositarjotinta, mutta joskus sillä vielä sorbetit ulos kannan.

 

Taloamme kiertää pehmeä nurmikko, joka on paikkapaikoin sammaloitunut. Etupihalla on hiekkapohjainen parkkipaikka, johon mahtuu mukavan rennosti ajettuna ainakin viisi autoa. Edellisten asukkaiden jäljiltä on jäänyt tontin rajalle isot sora-, hiekka- ja multakasat, jotka toivottavasti hyödynnetään ennen kuin naapuritontille rakennetaan talo. Toistaiseksi niitä on hyödynnetty vain kiipeämistarkoituksessa. Isäntä pyöritteli ja kantoi ison röykkiön jättikiviä meidän puolelle turvaan... Meidän tontilta ne tosin ovat peräisinkin.

 

Tontti tuntuu kevään tullen huomattavasti isommalta, koska nyt pystyy kiertämään tontin rajat ja talon näkee hieman kauempaa. Talvella taloa näki tasan yhdestä suunnasta, parkkipaikalta.

 

Lämpiminä päivinä olen ollut niin fiiliksissä, kun talossamme on ollut ystäviä ja sukulaisia. Olen varmaan hokenut kyllästymiseen asti, että "Ompa ihanaa! Ai että, ompa ihanaa vaan olla ja hengailla! Ihanaa, että olette täällä! Vitsi mikä ihana ilma!" Ystäväni mainitsi kertoneensa meiltä lähdettyään miehelleen, että "Olipa ihanaa nähdä Pingale niin onnellisena".

 

Olemme hengailleet erilaisilla kokoonpanoilla pihalla, portailla, hiekkakasoissa. Inka on saanut ensikosketuksensa tonttiimme (joka on itse asiassa tila...) ja on aivan mielissään uusista maisemista ja tuntemuksista, joita saa peuhatessaan nurmikolla. Kaikkea pitää maistaa, mutta toistaiseksi suuhun ei ole eksynyt kuin sammaleen riekaleita, kuivuneita lehtiä tai pikkurisuja. Etanoita ja kotiloita löytyy aivan puistattavan paljon, mutta vielä ei ole neidin suusta tarvinnut sellaista kaivaa. Kopkop.

 

Valitettavasti kuvat ovat todella yksitoikkoisia... Voin joku päivä kuvata pihaa enemmänkin. Puissa ja pensaissa on jo isot silmut, nurmi vihertää ja maasta on noussut vaikka mitä!

 

 

"Oho, kuivunut lehti...

...maistan...

...njääh... Kuivaa".

 

Ystävän lapset valloittavat hiekkakasat. Inka tyytyy konttaamaan nurtsilla.



Mummo on leikittämässä Inkaa, kun äiti muka siistii pihaa...

Hei Hiekanmuru, kiitos piposta!

Ps. Inka konttaa, nukkuu yönsä ja on ollut jo yökylässä. Niistä lisää perinteisessä kuukausipostauksessa!

Huhtikuun viimeinen

No jopas näitä postauksia tulee tänään kuin krookuksia keväällä. Ja niitähän tulee! Kevät on ihanaa uuden elämän aikaa, kun luonto alkaa taas elää ja kukoistaa. Tämä kevät on minulle erilainen kuin mikään aikaisempi. Ensinnäkin tämä on tyttäreni ensimmäinen kevät ja toiseksi tämä on ensimmäinen kevät tässä talossa -tai lähinnä pihassa. Muutimme tähän taloon marras-joulukuun vaihteessa ja samana iltana satoi monta kymmentä senttiä lunta. Ensimmäistä kertaa pihaan tulee kiinnitettyä enemmän huomiota (lumenluonnin lisäksi) ja on jännittävää seurata mitä mistäkin puskee ylös.

 

Olemme ajatelleet, että katsomme tämän kevään ja kesän millainen piha on sellaisenaan. Sellaisenaan, eli toki haravoimme ja siistimme pensaita, mutta emme ala myllätä jokaista kukkapenkkiä auki, koska emme tiedä mitä sieltä saattaa nousta. Toki istutan tuttuja "parvekekukkia" ja muuta kivaa silmäniloksi ja mahdollisesti myös joitain hyötykasveja. Naapurin Ailalta (60+) olen saanut paljon vinkkejä pihamme hoitoon liittyen. Hänhän tuntee naapurinsa pihan paremmin kuin me!

 

Kuvasin muutamia keväänmerkkejä pihastamme. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä ja välillä molempia! Yritin bongata jopa sateenkaarta, mutta sellainen ei näyttäytynyt meidän kulmilla.

 

Orvokkeja terassin laatikoissa.



Orvot orvokit.

Tunnistan.



En tunnista. Joku puska, pensas.

 

En tunnista, mutta hauskalta näyttää.

Nää on niitä krookuksia, kuulemma.

Ankealta ja harmaalta näyttää, toistaiseksi?

Luntakin löytyy...



Hankien alta ja haravoinnin jälkeen löytyi hauska kukkapenkki!

Ja kukkapenkissä jälleen krookuksia.

 

Huhtikuun viimeisenä päivänä voi myös toivottaa hauskaa vappua! Tätä vappua on vietetty kokaten, blogaten, haravoiden, valokuvaten, herkutellen siskon tekemiä ja tuomia munkkeja sekä kiinnitellen sormet jäässä nipsuja vaunuverhoihin... Hieman erilainen vappu kuin monet aikaisemmat.

 

Inkaltakin vapputerveisiä!

 

Ihana tädin tuoma leppispallo!

 





Vehreä ompeluhuoneeni

Ajattelin näyttää millaisissa tiloissa ompeluksiani tällä hetkellä teen. Aikaisemmin jo kerroin, että ompelukoneeni on kasvien valtaamalla pöydällä. Kaikki kasvini eivät elä ihan kukoistuskauttaan, varsinkaan tuo punaisessa ruukussa oleva vehka... Osa kasveista on jo löytänyt paikkansa, mutta nämä taitavat odottaa vielä ikkunalautojen tai kukkajakkaroiden ilmestymistä. Peilikin hengaa kotoisasti seinää vasten. Heti  oikealla on ovi parvekkeelle. Huoneessa on myös kaappipakastin, vesivaraaja sekä karmeat ikivanhat ruskeat (kiinteähköt) kaapit, jotka toimivat siivoussilitystyökaluvessapaperiyleisrojukaappeina.

 

 

 

Tämä senkki oli edellisessä asunnossa keittiössä. Nyt se joutui ei-niin-paraatipaikalle ompeluhuoneeseeni keittiön oven taakse. Puisesta ovesta pääsee kylpyhuoneeseen ja saunaan. Ja kylppäristä vessaan ja siitä meidän tulevaan makuuhuoneeseemme. Ja makkarista olkkariin ja siitä eteisaulaan ja taas keittiöön... Senkki on täynnä kankaita, lankoja ja ompelutarvikkeita. Vihreät korit odottavat jatkosijoituspaikkaa, mutta en kuvausta varten alkanut siloitella totuutta.

 

Ompelutarvikelaatikko eli skriimi on joululahja äidiltäni monen vuoden takaa. Nyt se alkaa pullistella liitoksistaan, mutta kuuluu ehdottomasti ompeluhuoneeni sisustukseen. Stereot ovat ikivanhat, mutta (jokseenkin) toimivat. Radio särisee ja levyt soivat valikoidusti. Vehje ei ole ollut vuosiin käytössä, mutta mikä ilo olikaan kaivaa CD-levyt kaapeista ja kuunnella ommellessa hyviä biisejä. Minä niin nautin!! Ihan parasta on laittaa hetkeksi ovet kiinni, laittaa musiikki täysille ("täysille") ja kaivaa kankaat esille. Myös tyttö on päässyt katselemaan lattiantasosta äidin jorausta ja fiilistelyä musiikin ja ompeluksien kanssa. Pikkuinen hihkuu ja katselee silmät pyöreinä äidin ketkutusta.

 

 

Mielen päällä

Jossain aikaisemmassa postauksessa pähkäilin sitä, että aina pitäisi olla muka yksi asia, josta kirjoittaa. Kaiken lisäksi ajattelen, että aina pitäisi laittaa kuva kirjoitusta tukemaan. No, nyt on taas mielessä monta asiaa eikä mistään kuvaa. Ensinnäkin tämä kuva-asia tuntuu aina niin monimutkaiselta. Minulla on kivikautinen puhelin, jossa on kyllä "kamera", mutta ei minkäänlaista piuhaa. En kyllä vaivaudu edes perehtymään, josko kuvien lähettäminen läppärille kamerasta mahdollista jopa ilman piuhaa... Joka tapauksessa kännykällä en kuvia edes ota. Tavallinen digikamerani on taas niin täynnä kuvia, että kuvien lataus koneelle kestää aina kauan. Olen aikaisemmin kirjoittanut isännän koneella, joka on siis oikea tietokone, joka on kytketty televisioon. Telkkari on siis toiminut ruutuna ja irtonäppäimistö sylissä tai olkkarin pöydällä. Kyllä, todella epäergonomista ja varsinkin silmille kurja systeemi. Kaiken lisäksi kaikki valokuvani on ulkoisella kovalevyllä, jonne kuvat on aina saatava talteen. Ostimme läppärin ennen joulua ja nyt olen kehittänyt taas ongelman kuvien lataamisesta. Ulkoinen kovalevy on isännän koneessa kiinni (sekä seinässä) ja tietenkin piuhat on jotenkin epäkätevästi irroitettavissa... Vali vali. Voisin siis ensitöikseni poistaa kaikki jo tallessa olevat kuvat kamerastani ja sitten ladata tähän läppärille aina julkaisua odottavat kuvat ja sitten kamerasta siirtää talteen sinne isännän ulkoiselle kovalevylle. Onko tämä oikeasti näin monimutkaista.. Huhh.

Onkohan kukaan huomannut yhteneväisyyksiä blogini otsikoissa? Kehitin blogin perustamisen alkumetreillä itselleni pakkomielteen, että jokaisen otsikon on oltava kaksisanainen. Se(kin) vaikeuttaa kirjoittamista, koska en keksi hyvää otsikkoa. Joskus ajattelin postata aiheesta jutun otsikolla Kaksisanainen otsikko, mutta avautuminen aiheesta kutistuikin näin pieneksi ja joutui muiden juttujen sekaan. Joskus taas keksin hyviä ja nasevia otsikoita, mutta en kirjoitettavaa niistä.

 

Mainitsin tytön neljännen kuukauden postauksessa, että hän osaa jo kääntyä. Hän teki sitä tosiaan silloin ensimmäisenä kertana toistamiseen, mutta taito unohtui melkein kahdeksi viikoksi! Isovanhemmat ovat odottaneet, että likka esittäisi taitojaan heillekin, mutta toistaiseksi he ovat joutuneet tyytymään kääntymisvideoon. Eilen tyttö oli itsekseen leikkimatollaan ja yhtäkkiä kuului ähinää ja puhinaa helistimen kilinän sijaan. Siellähän se neiti oli vatsallaan -jumissa. Tänään kääntyily on taas ollut päivän hauskinta antia, mutta vatsalleen päästyään alkaa kitinä ja ärinä. Siitä ei enää päästäkään mihinkään ja ilmeisesti voimat loppuvat? Voi että, äidin muru on niin taitava!

 

Sitten taas ihan muihin teemoihin. Muutimme omakotitaloomme noin kuukausi sitten ja olemme (lue olen) suunnitellut keittiön kaakeleiden maalaamista. Kokonaan uudet kaakelit vaatisivat keittiön kaappien purkamista, joten maalaaminen "ois varmaan ihan kätevää". Niin varmaan!! Tämä keittiöosuus on ollut minun vastuullani isännän epäröinnistä huolimatta. Minulla riittää intoa ja ideoita, mutta perehtyminen, taito ja huolellisuus eivät ehkä kuulu ansioihini. Ensinnäkin, kun kaakelimaalipurkin kyljessä lukee sekoita hyvin niin se ei tarkoita ravistamista! Sheikkasin purkkia oikein huolella, kun ajattelin isännän kuitenkin kysyvän myöhemmin, että sekoitinko kunnolla. Totisesti sekoitin. Ensimmäinen maalikerros olikin sitten täynnä kuplia! Seinä oli totaalisesti kaamean näköinen! Tänään maalasin kaakelipätkän uudelleen ja hmm... Nyt siinä on rösöjä ja maalivalumia. Hämärässä seinä on ihan kiva, samoin kuin valoisalla silmiä siristellen. Enkö minä ikinä opi, että maalaaminen on sikavaikeaa? Päätin nimittäin jo edellisen asunnon muutaman neliön kokoisen keittiön maalauspuuhissa, etten maalaa enää ikinä! Palataan tähän asiaan joskus myöhemmin, kunhan keksitään mitä lopuille kaakeleille tehdään tai kun uusi keittiö on laitettu tilaukseen.

Haluaisin ommella enemmän. Minulla on kaapit täynnä mitä ihanimpia kuosikankaita, mutta jotenkin en saa aikaiseksi. Helpointa olisi syyttää lasta, mutta kyllähän minä hänen puolesta varmasti saisin ommeltua. Uuteen taloon muuttaminen on muutenkin tuonut niin paljon uusia kuvioita ihan normaaliin arkeen, että ompelukoneen ääreen hyppääminen tuntuu välillä liiankin vaikealta. Kummallista. Nyt kun mietin, niin olenhan mä ommellut täällä vaikka mitä! Minulla on nyt oma ompeluhuone, mutta ompelupöytä on täynnä huonekasveja, koska talossa ei ole ikkunalautoja tai muitakaan paikkoja, mihin kukat saisin. Ompeluhuoneessani on myös ollut tiellä kaikenlaisia kodinkoneita, uusia tai vanhoja, poisvientiä tai asennusta odottamassa. Ompelukonetta ja saumuria on pitänyt kannella keittiön pöydälle ja sehän se vasta tylsää onkin. Tytön joulumekon sentään jo ompelin ompeluhuoneessa, kun työnsin kasvit kiinni toisiinsa ja koneet vierekkäin pöydän päätyyn. Kaiken lisäksi erehdyn aina menemään Metsolan tai Royal-tuotteen nettisivuille ihan vain kurkkaamaan olisiko siellä kivoja kankaita. No onhan siellä, aina!!

Onkohan mielen päällä vielä jotain. Ainahan sitä on, mutta palaan niihin taas myöhemmin, paremmalla säällä ja mielellä.

Ps. Karmea keli!! Eilen oli ihanat -17 ja tänään +3. Plus kolme?! Plussa bongattu, joukkoon sopinut otsikko.

 

Pala unelmaa

Pahoittelen hiljaiseloa postauksien osalta. Olemme olleet tietokone- ja nettipimennossa monta päivää ja ennen pimentoa pakkauspuuhat veivät kirjoitusaikani. Olen piipahtanut netissä Herra T:n kännykällä, mutta sekin on ollut minulla käytössä vain jokusen kerran. Olen sen verran vanhanaikainen, että pidän enemmän oikean tietokoneen tai läppärin käytöstä. Varsinkin kirjoittaminen kosketusnäytöllä on minusta kovin hankalaa ja hidasta. Oma kännykkäni on vuosien takaista karvalakkimallia (T:n vanha) ja painostus oman lääpintäpuhelimen hankintaan on kova. Mutta siihen unelmapalaseen.

Pääsimme muuttamaan keltaiseen taloomme viime viikolla. Ensimmäisen kuorman toimme tiistaina puolikkaan talon kokoiseen kellariimme. Keskiviikkona tehty loppusiivous kuului edellisten asukkaiden kiinteistövälityssettiin, joten ilokseni ei tarvinnut rättiä heiluttaa! Loput laatikot, nyssykät, pussukat ja huonekalut kannoimme sisään keskiviikkona ja torstaina. Tai no, minä en tainnut kantaa yhtään mitään. Kiitos raavaille herroille! Minähän hoidin lasta. Tai no, äitini oli vauvaa hoitamassa. Mitä ihmettä minä tein?!

Marraskuun viimeisen yön vietimme uudessa kodissamme. Uni tuli hyvin. Lämmityksen kanssa on ollut hieman etsimistä, mutta onneksi isäntä hallitsee lattialämmitys- ja yösähkösysteemin sekä takan lämmityksen. Minun pitäisi seuraavaksi opetella takan sytyttäminen. Terveisiä isille, olet kyllä opettanut saunan kiukaan lämmityksen mökillä, täytynee harjoitella oppeja vielä täällä... Kaikki te eränkävijät voitte nyt lopettaa hihityksen. Lumitöihin päästiin samantien, muuttohan tapahtui parhaassa/pahimmassa lumimyrskyssä. Minä vastaan portaiden talvikunnossapidosta.

Suurimmat huonekalut löysivät paikkansa heti, koska nehän oli sijoiteltu päässäni jo asuntonäytössä. Vielä on kummallisia säkkejä ja laatikoita pitkin asuntoa, joiden sisältöä en ole kaivannut viikkoon. Voisikohan ne vaan viedä pois? Keittiön järjestys hakee muotoaan, haarukkalaatikon paikkaa on jo kerran vaihdettu. Kodinkoneet vaativat päivityksen tälle vuosituhannelle. Ne saimme vihdoin valittua, hankittua ja ne tuodaan meille ensi viikolla. Rosteria ja induktiota.

Asunto ei onneksi vaadi sen suurempia remontteja. Katto ja lattia on kunnossa. Kolmen makuuhuoneen seinäpinnat menevät uusiksi. Suunnitelmissa on valkoista maalia, mutta makuuhuoneen kohdalla saatan heittäytyä villiksi ja laittaa (krhm, laitatuttaa) vähän pystyraitahenkistä tapettia. Keittiö on hieman ysärihenkinen, mutta kaapit ovat hyvässä kunnossa ja ihan ookoot, joten sen suurempaan keittiöremonttin emme ryhdy. Yläkaappien ja työtason väliin jäävä kaakeliseinä on minun silmääni täysin kummallisen värinen, joten siihen olen uskaltautumassa laittamaan kaakelimaalia. Tämä on minun projektini. Isäntä maalaa/tapetoi kolme makuuhuonetta. Täysin tasainen työnjako, eikö!

Olen ehtinyt vasta kahdelle vaunulenkille vajaan viikon sisällä. Lumiset peltomaisemat ovat mahtavat! Jonkin matkaa saa kävellä autotiellä, koska ei ole kevyenliikenteenväylää. Se ei ole koitunut ongelmaksi, koska liikenne on niin vähäistä. Pimeällä emme ole vielä vaunuilleet, mutta heijastinkokoelmaa on jo kartutettu. Huomioliivit ovat hankintalistalla.

Tässä oli pikaisia kuulumisia. Kun pintaremontti aikanaan valmistuu, suunnittelin laittavani ennen ja jälkeen -kuvia. Kamerani on vilkuttanut viikon akun kuvaa ja laturi on ollut jossain laatikkojen syövereissä, joten en ole päässyt sen kummemmin kuvaamaan mitään.

Viisi vuotta

Tasan viisi vuotta sitten elelin sinkkuna. Päätimme eräänä marraskuisena lauantaina lähteä parhaan ystäväni kanssa "vähän ulos". Yön hämärissä Helmen tanssilattialla Häneen törmäsin, Herra T:hen. Olimme tavanneet hänen kanssaan yhteisten ystäviemme juhlissa puoli vuotta aikaisemmin. Jo silloin pitkähiuksinen ja -partainen hoitoalalla työskentelevä T kiinnosti, mutta kiinnostus tuntui olevan yksipuolista. Helmessä kohtalo tuntui puuttuvan peliin, koska kirjaimellisesti törmäsimme toisiimme. Yhteistä eloa on nyt takana tasan viisi vuotta.

Asuimme omissa yksiöissämme ennen kuin muutimme yhteen puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Olemme asuneet samassa kerrostalokolmiossa nyt kolme ja puoli vuotta. Viikon päästä asumme omakotitalossa! Omakotitaloasuminen on ollut haaveissani aina ja nyt se vihdoin toteutuu pitkän säästämisen jälkeen. Etsimme sopivaa taloa vuoden verran. Kävimme katsomassa erilaisia omakotitaloja yhdessä ja erikseen varmaankin monta kymmentä! Lopulta löysimme molempia miellyttävän talon, jonka omistajat osoittautuivat lopulta minun tutuiksi. Kuinka pieni on maailma.

Herra T:n kanssa olemme matkustelleet melko paljon. Ensimmäinen ulkomaanmatkamme suuntautui Egyptiin maaliskuussa 2009. Olimme juuri muuttaneet yhteen. Seuraavana keväänä kävimme muutaman päivän lomalla ihanassa Lissabonissa ja saman vuoden kesänä teimme pikkuruisen Eurooppa-tourin, jolla kävimme Liettuan Kaunasissa, Italian Milanossa sekä Espanjan Malagassa. Matkakohteet valitsimme siis jonkun halpalentoyhtiön valikoimista, koska lennot olivat todella edulliset. Reissu kesti muistaakseni pari viikkoa ja ajoittui keskikesälle. Silloin päätin, etten enää ikinä lähde kaupunkilomalle keskellä kesää. Helle oli tukahduttava, varsinkin Milanossa! Seuraavana vuonna lähdimme muutaman viikon matkalle keväällä ja silloin kävimme Hongkongissa sekä kiertelimme Filippiinejä. Samana syksynä 2011 kävimme kahden muun pariskunnan kanssa Berliinissä viikonloppureissulla. Tänä keväänä lomailimme parin ystävän kanssa Singaporessa sekä Malesiassa muutaman viikon. Ensi keväänä reissu Madeiralle onkin hieman erilainen, kun mukana on puolivuotias tyttäremme, isovanhemmat sekä kummitäti miehineen.

Näiden vuosien aikana olen edellä mainittujen kohteiden lisäksi käynyt siskontytön (kummitytön) kanssa Kanarialla (Maspalomas), siskonpojan kanssa Kreikassa (Lefkas), äidin kanssa Prahassa sekä ystävien kanssa Rodoksella, Espanjan Fuengirolassa ja New Yorkissa. Tallinnassa ja Tukholmassa on taidettu piipahtaa myös jokunen kerta. Myös Herra T on käynyt omien kavereidensa kanssa useilla eri ulkomaanmatkoilla. Minusta on (ollut) tärkeää reissata sekä kaksistaan, että omilla kokoonpanoillamme. Matkailu on sydämessä. Edellisen matkan päätyttyä tulee olla jo seuraava matka vähintään mielessä! Saa nähdä syökö talon ylläpito velkoineen koko omaisuuden vai saammeko säästettyä sukanvarteen hieman reissaamista varten.

Viimeisen viiden vuoden sisään olemme toivoneet lasta, odottaneet sitä ja saaneet sellaisen, maailman ihanimman. Kosin Herra T:tä tämän vuoden karkauspäivänä ja pienen harkinnan jälkeen hän päätti välttyä hamekankaiden ostolta ja joutui kanssani kihloihin. Samaa sukunimeä odotellessa!

Toivon, että seuraavat viisi vuotta (ja vuosikymmenet!) tulevat olemaan yhtä ihania kuin edellisetkin. Suhde Herra T:n kanssa on tasavertainen, kunnioitamme toisiamme. Olemme lapsenkasvatuksessa samoilla linjoilla (ainakin vielä tässä vaiheessa) ja uskon, että tulemme vähintään sopeutumaan molempien periaatteisiin. Nyt tehdyt päätöksethän on helppo kumota sitten käytännössä... Itse olen luonteeltani melko huomionkipeä ja kohteliaisuuksia saa kalastella, mutta niistä harvoista spontaaneista kerroista tulee ottaa kaikki irti. Oma toiveeni, päätökseni ja haasteeni on pitää itseni samana naisena kuin olen aina ollut, enkä ole pelkkä äiti. Toivon osaavani puhua edelleen muustakin kuin vauvan yöunista ja vaipoista.  Uskon tämän olevan yksi asia, jota myös Herra T toivoo.Olen sama Pingale, mutta nykyään myös äiti.

Kuvakimara yhteisiltä matkoiltamme, olkaa hyvät.

 Helsingin Liuskasaari 2008

Egypti, Sharm El Sheikh 2009

Lissabon 2010

Kaunas 2010

Milano 2010

Malaga 2010

Hongkong 2011

Filippiinit, Panglao 2011

Berliini 2011

Singapore 2012

Malesia, Tioman 2012