Kahdeksas kuukausi

Tuntuu, että olisin kirjoittanut näitä perinteisiä kuukausipostauksia ainakin sata, mutta tämä on tosiaan vasta kahdeksas! Yleensä ottaen postauksia on itse asiassa kohta sata. Uskomatonta!

 

Edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin jo, että tyttö on oppinut istumaan. Hän on istunut toki tuettuna jo pitkään ja laitettuna istumaan vaikka lattialle jo jonkin aikaa, mutta maanantaina hän yllätti ja nousi itse konttausasennosta istumaan. Tai en tiedä voiko sitä nousemiseksi sanoa, vaihtoi asentoa nyt ainakin! Itse hän ei ollut siitä moksiskaan: "Tällee mä oon äiti aina menny, mitä sä siinä hihkut". Äiti oli aivan innoissaan ja ylpeä!

 

Eteenpäin neiti pääsee jo yllättävän kovaa vauhtia. Hän hilaa itseään kämmenillä eteenpäin ja välillä innostuu nousemaan konttaus- tai karhukävelyasentoon.

 

Emme ole edelleenkään hankkineet mattoja konttaamisharjoitteluiden vuoksi. Parketti/laminaatti on liukas ja neiti mätkähtää jatkuvasti vatsalleen. Konttailuja tyttö harjoittelee mielellään kylpyhuoneen matoilla, leikkimatoilla ja kyläpaikoissa, mutta eilisessä neuvolassa hän esitteli taitojaan neuvolantädille! Neuvolan lattialla on nahkea muovimatto ja siinähän oli kätevä kontata! Tyttö otti muutamia konttausaskelia ja varmistin innoissani neuvolantädiltä, että "Voihan tuota sanoa jo konttaamiseksi?" Vastaus oli reipas "Kyllä voi!" Hyvä tyttö, äiti on taas ylpeä! Kotona taitoja ei ole sen koommin nähty...

 

Vatsantoiminta ei ole enää ongelma, eikä sitä jeesaavaa Pegorionia ole (juurikaan) tarvinnut käyttää. Toinen huolenaihe taas on painon putoaminen. Olin huomannut lapsen hoikistuneen entisestään ja neuvolassa todettiin painon pudonneen 400 grammaa! Pituutta oli tullut kuukaudessa puolitoista senttiä. Painoa oli siis 6410 g ja pituutta 68 senttiä. En sikäli ole huolissaan tytön siroudesta, mutta painon putoaminen ei kai ole järin tarpeellista... Normaalisti seuraava neuvolakerta olisi vasta neljän kuukauden päässä eli vuoden ikäisenä, mutta tyttö sai jälleen ylimääräisen seurantakerran kuukauden päähän.

 

Hetkonen! "Neljän kuukauden päässä eli vuoden ikäisenä". Täyttääkö tyttäremme neljän kuukauden päästä vuoden? Onko kesä jo ohi neljän kuukauden päästä?! Missä on edes kevät?

 

Uniasiat ovat ihan hyvin. Lapsi nukkuu parhaillaan ja itsekin voisin tehdä samaa, mutta kirjoitan vielä tämän...

 

Tyttö liikkuu ja tohottaa todella paljon ja se saattaa osaltaan selittää painon putoamista. Enää häntä ei voi huoletta jättää lelujensa pariin. Lelut ovat aivan toisarvoisia, kun paljon kiinnostavampienkin juttujen äärelle pääsee ihan itse! Kaksi ehdotonta suosikkia (minun näkökulmasta jo pakkomiellettä) ovat olohuoneessa, lelulaatikon takana jakkaralla oleva rehevä juoru-niminen huonekasvi sekä eteisessä lattialistapaketti, joka on muovikääreessä. Yhtenä iltana neidillä oli kädessä tupsu juorua ja kurkusta kaivoin yhden lehdenpalasen. Myöhemmin samana iltana kaivoin tytön  suusta palan muovia, joka oli peräisin listapaketista. Eilen laiton houkuttelevan listapaketin päähän isännän villasukan, mutta siitähän olikin kiva nyppiä pikkukätösillä sitä villanöyhtää ja laittaa suuhun. Joutais ne listat jo seinään!

 

Kyläpaikan eteisessä oli mahtavat isot peilit ja mattokin vielä!

Paras leikkikaveri!

Oho, vauvan kampaus...

Huomaa äidin imetystupsut ohimoilla. Kerrassaan valloittavat!
(Hiukset lähtivät, nyt ne kasvavat...)

 

Kahdeksannen kuukauden kuulumisiin kuuluu kahden makuuhuoneen remontin valmistuminen, wohoo! Paitsi ne listat toisesta huoneesta, heheh, legendaarista. Isännällä oli viime viikko isyyslomaa, joten "meillä" oli kätevästi aikaa remontoida. Makuuhuoneiden remontti tarkoitti siis tytön huoneen tapettien repimistä ja uudelleen maalaamista, samoin vierashuoneen. Meidän makuuhuoneen seinät valmistuivat jo aikaisemmin. Laitan kaikista kolmesta huoneesta kuvia, kunhan listat ovat paikoillaan ja kivat verhot (pestyissä?) ikkunoissa, mutta ohessa pari maistiaista vanhoista seinistä. Se keittiön kaakeleiden maalaus onkin sitten asia erikseen...

 

Vierashuone alkuperäisenä. Listat ehdittiin ottaa pois ennen kuvausta.
Yläpuoli kirjavaa tapettia, alapuoli maalia.

Lapsen huone ennen seinäpintojen uusimista. Vaalea oli tapettia, alapuoli maalia.

Nyt pää lyö sen verran tyhjää, että jätän kahdeksannen kuukauden kuulumisten kertomisen tähän. Jos joku tärkeä osio jäi kertomatta, kysy ihmeessä..

 

 

 

Rakas äitini, onnea onnea syntymäpäivänäsi! Ihanaa, että olet täällä.

 

 

Mielen päällä

Jossain aikaisemmassa postauksessa pähkäilin sitä, että aina pitäisi olla muka yksi asia, josta kirjoittaa. Kaiken lisäksi ajattelen, että aina pitäisi laittaa kuva kirjoitusta tukemaan. No, nyt on taas mielessä monta asiaa eikä mistään kuvaa. Ensinnäkin tämä kuva-asia tuntuu aina niin monimutkaiselta. Minulla on kivikautinen puhelin, jossa on kyllä "kamera", mutta ei minkäänlaista piuhaa. En kyllä vaivaudu edes perehtymään, josko kuvien lähettäminen läppärille kamerasta mahdollista jopa ilman piuhaa... Joka tapauksessa kännykällä en kuvia edes ota. Tavallinen digikamerani on taas niin täynnä kuvia, että kuvien lataus koneelle kestää aina kauan. Olen aikaisemmin kirjoittanut isännän koneella, joka on siis oikea tietokone, joka on kytketty televisioon. Telkkari on siis toiminut ruutuna ja irtonäppäimistö sylissä tai olkkarin pöydällä. Kyllä, todella epäergonomista ja varsinkin silmille kurja systeemi. Kaiken lisäksi kaikki valokuvani on ulkoisella kovalevyllä, jonne kuvat on aina saatava talteen. Ostimme läppärin ennen joulua ja nyt olen kehittänyt taas ongelman kuvien lataamisesta. Ulkoinen kovalevy on isännän koneessa kiinni (sekä seinässä) ja tietenkin piuhat on jotenkin epäkätevästi irroitettavissa... Vali vali. Voisin siis ensitöikseni poistaa kaikki jo tallessa olevat kuvat kamerastani ja sitten ladata tähän läppärille aina julkaisua odottavat kuvat ja sitten kamerasta siirtää talteen sinne isännän ulkoiselle kovalevylle. Onko tämä oikeasti näin monimutkaista.. Huhh.

Onkohan kukaan huomannut yhteneväisyyksiä blogini otsikoissa? Kehitin blogin perustamisen alkumetreillä itselleni pakkomielteen, että jokaisen otsikon on oltava kaksisanainen. Se(kin) vaikeuttaa kirjoittamista, koska en keksi hyvää otsikkoa. Joskus ajattelin postata aiheesta jutun otsikolla Kaksisanainen otsikko, mutta avautuminen aiheesta kutistuikin näin pieneksi ja joutui muiden juttujen sekaan. Joskus taas keksin hyviä ja nasevia otsikoita, mutta en kirjoitettavaa niistä.

 

Mainitsin tytön neljännen kuukauden postauksessa, että hän osaa jo kääntyä. Hän teki sitä tosiaan silloin ensimmäisenä kertana toistamiseen, mutta taito unohtui melkein kahdeksi viikoksi! Isovanhemmat ovat odottaneet, että likka esittäisi taitojaan heillekin, mutta toistaiseksi he ovat joutuneet tyytymään kääntymisvideoon. Eilen tyttö oli itsekseen leikkimatollaan ja yhtäkkiä kuului ähinää ja puhinaa helistimen kilinän sijaan. Siellähän se neiti oli vatsallaan -jumissa. Tänään kääntyily on taas ollut päivän hauskinta antia, mutta vatsalleen päästyään alkaa kitinä ja ärinä. Siitä ei enää päästäkään mihinkään ja ilmeisesti voimat loppuvat? Voi että, äidin muru on niin taitava!

 

Sitten taas ihan muihin teemoihin. Muutimme omakotitaloomme noin kuukausi sitten ja olemme (lue olen) suunnitellut keittiön kaakeleiden maalaamista. Kokonaan uudet kaakelit vaatisivat keittiön kaappien purkamista, joten maalaaminen "ois varmaan ihan kätevää". Niin varmaan!! Tämä keittiöosuus on ollut minun vastuullani isännän epäröinnistä huolimatta. Minulla riittää intoa ja ideoita, mutta perehtyminen, taito ja huolellisuus eivät ehkä kuulu ansioihini. Ensinnäkin, kun kaakelimaalipurkin kyljessä lukee sekoita hyvin niin se ei tarkoita ravistamista! Sheikkasin purkkia oikein huolella, kun ajattelin isännän kuitenkin kysyvän myöhemmin, että sekoitinko kunnolla. Totisesti sekoitin. Ensimmäinen maalikerros olikin sitten täynnä kuplia! Seinä oli totaalisesti kaamean näköinen! Tänään maalasin kaakelipätkän uudelleen ja hmm... Nyt siinä on rösöjä ja maalivalumia. Hämärässä seinä on ihan kiva, samoin kuin valoisalla silmiä siristellen. Enkö minä ikinä opi, että maalaaminen on sikavaikeaa? Päätin nimittäin jo edellisen asunnon muutaman neliön kokoisen keittiön maalauspuuhissa, etten maalaa enää ikinä! Palataan tähän asiaan joskus myöhemmin, kunhan keksitään mitä lopuille kaakeleille tehdään tai kun uusi keittiö on laitettu tilaukseen.

Haluaisin ommella enemmän. Minulla on kaapit täynnä mitä ihanimpia kuosikankaita, mutta jotenkin en saa aikaiseksi. Helpointa olisi syyttää lasta, mutta kyllähän minä hänen puolesta varmasti saisin ommeltua. Uuteen taloon muuttaminen on muutenkin tuonut niin paljon uusia kuvioita ihan normaaliin arkeen, että ompelukoneen ääreen hyppääminen tuntuu välillä liiankin vaikealta. Kummallista. Nyt kun mietin, niin olenhan mä ommellut täällä vaikka mitä! Minulla on nyt oma ompeluhuone, mutta ompelupöytä on täynnä huonekasveja, koska talossa ei ole ikkunalautoja tai muitakaan paikkoja, mihin kukat saisin. Ompeluhuoneessani on myös ollut tiellä kaikenlaisia kodinkoneita, uusia tai vanhoja, poisvientiä tai asennusta odottamassa. Ompelukonetta ja saumuria on pitänyt kannella keittiön pöydälle ja sehän se vasta tylsää onkin. Tytön joulumekon sentään jo ompelin ompeluhuoneessa, kun työnsin kasvit kiinni toisiinsa ja koneet vierekkäin pöydän päätyyn. Kaiken lisäksi erehdyn aina menemään Metsolan tai Royal-tuotteen nettisivuille ihan vain kurkkaamaan olisiko siellä kivoja kankaita. No onhan siellä, aina!!

Onkohan mielen päällä vielä jotain. Ainahan sitä on, mutta palaan niihin taas myöhemmin, paremmalla säällä ja mielellä.

Ps. Karmea keli!! Eilen oli ihanat -17 ja tänään +3. Plus kolme?! Plussa bongattu, joukkoon sopinut otsikko.