Oma viikonloppu ja Extreme Run!

Jos viime viikonloppuna tehtiin kaikkea mukavaa yhdessä lasten kanssa, oli tämä viikonloppu omistettu vanhempien omille menoille. Ja kuinka hyvältä, mukavalta ja tarpeelliselta tämä viikonloppu onkaan tuntunut!

Isäntä lähti perjantaiaamuna perinteiselle poikain mökkireissulle johonkin Mikkelin kulmille. Minä vein lapset välipalan jälkeen mummolaan. Sinne lähtivät oikein iloiset ja tyytyväiset lapsukaiset, mutta sinne jäi äidin perään hillittömästi itkevä esikoinen. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun vajaan neljän vuoden aikana tyttö olisi perääni itkenyt. Yleensä on halittu, pusittu ja toivotettu mukavat hetket mummolassa, mutta nyt lähtöni teki jostain syystä kipeää. Itku äidin perään kuulemma jatkui vielä illemmallakin. Mikä lie vaiheiden vaihe menossa?

Perjantai-iltani alkoi kauppareissulla, jossa nolojen puolieinesostosten seassa oli yksi omenasiideri. Kassa kysyi paperit, kuinka ilahduttavaa! En maininnut, että käsveskassa oli jo yksi ilman papereita ostettu saksalainen puolimakea luomuvalkoviini... Ilta jatkui päivällisellä telkkarin ääressä. Se tuntuu aina niin kielletyn hauskalta kantaa ruokalautanen sohvalle! Niin tehtiin aina ennen vanhaan, mutta ei enää lasten nähden. Jatkoin iltaa pyykinpesulla, joka oli kovin mukavaa, koska seassa oli Elvelyckanin postilaatikkoon asti kannettuja uusia kankaita!

Sitten tein sen, joka minua on joka ikinen päivä muistuttanut viime kesästä asti! Ikkunat. Nuo kuravedelle valellut neljän huoneen ikkunat! Isäntä pesi talon ulkoseinät viime kesänä ennen kuin alkoi maalaushommiin. Siitä lähtien ikkunoita on koristanut harmaa kuravesikerros sekä lisäksi maalinroiskeita ja teipinjämiä. Nyt keväällä valon lisäntyessä ikkunoiden harmaus on ottanut päähän todenteolla. Keittiön ja olohuoneen isot ikkunat sain sentään aikaiseksi pestä muistaakseni jo syksyllä, mutta makuuhuoneisiin asti into ei riittänyt. Mutta nyt riitti! Eikä siinä ikkunoiden pesemisessä kestänyt edes varmaan kuin tunti. Nyt näkyy läpi ja luontokin näyttää huomattavasti vihreämmältä, ihanaa!

Ai niin, ja illan päälle vielä imuroin koko talon.

Joka kerta, kun saa olla aivan yksin kotona, tulee sellainen puolipaniikki siitä mitä voisi tehdä. Mitä pitäisi tehdä? Siivoaminen tuntuu aina niin tylsältä ajanhukalta, mutta onhan se mukavaa viettää aikaa siistissä kodissa. Tyhjässä kodissa. Illalla on kummallista mennä nukkumaan, kun ei voi tehdä perinteistä kierrosta lastenhuoneissa. Katsoa omia rakkaita nukkuvia lapsia sydän pakahtuen ja tarkistaa onko peitot hyvin ja unilelut lähellä. Lastenhuoneiden verhot on auki ja iltamaisema on erilainen, kun "vääristä" paikoista näkee ulos. Olipahan omassa sängyssä tilaa nukkua, kun 180 cm oli varattu vain minulle.

Mutta mitä tapahtuikaan lauantaina? Ystäväni oli saanut houkuteltua minut osallistumaan Extreme Run -juoksutapahtumaan! Ja hulluhan menee lupautumaan. Kuvittelin treenaavani pari kuukautta ja olevani tikissä kisapäivänä. Kuvitteluksi se jäikin. Kävin kyllä jonkun verran lenkillä ja jumppailin toisinaan, mutta hyvin epäsäännöllistä se oli. Onneksi tapahtuman luonne salli kaikenkuntoiset osallistujat ja hauskanpito oli tärkeintä!

Olimme ystäväni kanssa ommelleet juoksuasuiksi lycramekot, joiden selkään applikoimme tekstin Sewing runs smoother. Yhdeksän hengen tyttöporukkamme teema oli aika löyhä supersankariteema ja yhdistävä asuste oli musta naamio. Extreme Run järjestettiin Hakunilan urheilupuistossa ja kokoonnuimme lähellä asuvan ystävän luokse valmistautumaan. Itse tapahtumasta ei harmikseni ole yhtäkään kuvaa, koska jätimme kaikki puhelimet ja kamerat asunnolle. Osallistujat saivat ilmoittautua joko kilpa- tai hupisarjaan ja arvaatte varmasti kumpaan me kuuluimme.

Juoksijoiden joukosta löytyi aivan kaikenlaista asua. Oli poliisia, lehmää, balleriinaa, neonvärisiä kokovartalotrikoita, keppihevosia, turtleseita... Asukattaus oli aivan huikea ja huvittava! Meininki oli kuin aikuisten naamiaisista haastavalla temppuradalla. Koko päivä oikeastaan muistutti monen tuhannen ihmisen polttareita!

Extreme Run -rata oli kahdeksan kilometriä pitkä ja sen varrella oli lähes 20 estettä. Oli muun muassa kiivettävä ja laskeuduttava rakennustelineistä kymmenen metrin korkeuteen rakennettuja Goljatin portaita pitkin,  uitava kahdesti kylmässä ja mutaisessa joessa, kontattava tunneleita pitkin, ryömittävä esteen alta, kahlattava siltojen ali kivikkoisessa joessa, kiivettävä liukkaita ja kuraisia rakennustelineitä pitkin sekä ylitettävä verkkoeste. Lisäksi oli vielä pallomeri, autonrenkaat, vaahtoeste ja Jaajon dippi, joka tarkoitti kiipeämistä vaihtolavalle kylmään vaahtoliejuun. Esteiden välillä juostiin (tai käveltiin) urheilupuiston mäkisillä pururadoilla.

Tapahtuma oli aivan hullun hauska! Sain totisesti ylittää itseni. Joissain kiipeämiskohdissa jopa pelotti, koska en vaan tajunnut miten joltain rakennustelineiltä pääsi turvallisesti alas. Onneksi ystävälliset ja tsemppaavat kanssakilpailijat neuvoivat tyylin millä pääsi etenemään. Isommilta kolhuilta selvittiin, vaikka sainkin yhden kilpasarjalaisen kengästä päähäni. Yksi ainoa este jäi suorittamatta, koska se meni rikki ja jonottaminen märissä, kylmissä ja mutaisissa vaatteissa alkoi käydä kurjaksi...

Mieletön fiilis oli kyllä maaliin päästyäni! Kahdeksan kilometrin lenkkiin, esteiden suorittamiseen (ja niissä jonottamiseen) meni aikaa pari minuuttia vajaa kaksi tuntia. Joukkomme hajaantui reitin varrella ja minä olin meidän yhdeksiköstä viides ja kaikista osallistujista sijalla 2065! Takanani oli vielä tasan kolmesataa ihmistä, jee!

Ilta jatkui vielä saunomisella, laittautumisella, pizzoilla ja niillä perjantaina ostetuilla juomilla. Meinasi vähän meno osaltani hyytyä, mutta mainiot naiset saivat houkuteltua jatkamaan vielä iltaa virallisiin after run -bileisiin Vantaan hotellille. Onneksi lähdin, koska ilta oli aivan huikea! Pidimme hauskaa hyvässä ja viihdyttävässä seurassa, tanssimme ja bailasimme lähes pilkkuun saakka. Tämä tuuletus tuli niiiiiiiiin tarpeeseen ja tätä viikonloppua muistellaan vielä monet monet kerrat.

Neljältä yöllä syöty pizzan jämä taisi hieman pelastaa tämän sunnuntain olotilaa. Kahdentoista maissa könysin hiljaisessa talossa sängystä ylös ja tunnustelin oloa, ihan jees! Suihkuun, aamupala sohvalla, tietenkin. Päädyin viettämään sunnuntaita tietokoneen ääreen. Teen kuvakirjaa viime kesästä ja päivitän blogia. Isäntä palaa reissultaan illalla ja minä haen lapsukaiset kotiin iltapalalle. Ikävähän tässä heitä jo tuli.

Mummolaan superkiitokset!

Yksivuotias touhutoopemme

Kuopuspoikamme ensimmäinen vuosi on vierähtänyt. Toisaalta haikeaa, toisaalta... Vauvavuosi on takana, ihanaa! Tämänhetkisen fiiliksen ja perhesuunnittelun mukaan vauva-aika oli myös viimeinen tässä talossa. Onneksi lähipiiriin on syntymässä vauvoja hetkellä millä hyvänsä, loppuvuodesta, alkuvuodesta, keväällä, joten pikkuvauvoja pääsee sylittelemään tarpeen vaatiessa.

Poikasen ensimmäinen vuosi meni kyllä siivillä. Huomattavasti nopeammin kuin esikoisen ensimmäinen vuosi. Toisen lapsen kanssa ei kaikkea tarvitse opetella, kipuilla ja ihmetellä, koska kaikki perusjutut on jo kertaalleen fiilistelty ja pohdittu. Myös kaikki vauvantarvikkeet löytyi talosta, joten sen kummempia hankintojakaan ei vuosi sitten tehty. Eli siinä sivussahan se poika on tullut! Kröhmm, tai sitten ei.

Vastasyntyneen pojan päivärytmi solahti kivasti isosiskonsa päivärytmiin ihan alusta alkaen. Aamupäiväulkoilun aikana poika nukahti liinaan tai rattaisiin ja iltapäiväulkoilun aikana samoin. Poika nukkui pikkuvauvana päivisin mainiosti ja yöt menivät lähinnä tankaten. Se siinä raskaalta juuri tuntuikin, että minun oli pysyttävä päivät hereillä esikoisen kanssa, vaikka yöt olivat pojan kanssa hyvin repaleisia. En kuitenkaan muista olleeni kuolemanväsynyt tai nukahtaneeni kesken lauseen, mutta iltaisin ei tehnyt mieli mennä nukkumaan, koska ihan kohta pitää kuitenkin herätä.

Imetys lopetettiin pojan kanssa yhteistuumin puolivuotiaana ja siirryimme korvikkeisiin. Yötarjoilu toimi yhdestä kahteen kertaa yössä kahdeksankuiseksi asti. Kahdeksankuukautisneuvolassa pohdin asiaa terveydenhoitajan kanssa ja hän kannusti lopettamaan yösyötöt kertalaakista sitten kun siltä tuntuu. Lopetettiin pulloralli samana yönä! Isäntä kanniskeli poikaa ensimmäisen yön, silitti toisena yönä ja kolmantena poika jo nukkui illasta aamuun. Ja siitä lähtien poika on nukkunut yönsä hyvin, ihanaa!

Nykyään hän nukkuu yhdet parin-kolmen tunnin päiväunet raittiissa ulkoilmassa. Yöunille hän käy kahdeksan ja yhdeksän välillä ja unta riittää 11-12 tuntia. Hän syö pääsääntöisesi samaa ruokaa kuin muukin perhe. Nykyään laitan ruokaan suolaa huomattavasti vähemmän tai en ollenkaan, ja aikuiset saavat lisäillä sitä (ja muita mausteita) makunsa mukaan. Oikeastaan kaikki ruoka hänelle maistuu eikä mitään allergioita ole ilmennyt (kopkop). Poika syö enimmäkseen omin sormin ja puurokin osuu nykyään lusikalla suuhun. Puurolusikkaa on kuitenkin ihanaa heiluttaa ja jättimäisen sotkun välttämiseksi aamu- ja iltapuuro kuitenkin hänelle syötetään...

Tänä päivänä,  viikon ja päivän yli yksivuotiaana poika on aikamoinen menijä! Poika ei ihan vielä kävele sutjakkaasti, mutta kymmenkunta askelta on jo peräjälkeen otettu. Hän on jatkuvasti kyllä pystyssä ja katselee seuraavan tuen mitä kohti pääsisi sipsuttamaan. Parasta tällä hetkellä ovat liukumäet ja niiden laskeminen mahallaan ja pää edellä! Poika kiipeää vikkelästi liukumäen portaat ylös ja äidillä on kiire ottaa vastaan.

Hän kiipeää myös sohvalle, nojatuoleihin, siskon sängylle, ilmalämpöpumppuasentajan tikkaille, rattaisiin... Poika osaa jo useimmiten laskeutua jalat edellä, mutta toki toisinaan kopsahteluja tapahtuu. Peuhaaminen ja "painiminen" isolla sängyllä on pojan mielestä aivan huippua. Hän tajuaa, että sängyllä istuessaan voi suruttaa heittäytyä selälleen eikä mihinkään satu. Hän nauttii kutittelusta, paljaan vatsan päristelystä ja laululeikeistä.

Hiekkalaatikkoleikeistä hän pitää myös kovasti. Hän istuu hiekkalaatikolla edessään paistinpannu, kädessä kansi ja toisessa kädessä lapio. Välillä sekoitetaan lapiolla pannun antimia, välillä kansi päälle, kansi pois ja taas sekoitetaan. Hiekkaa toki lapataan suuhun joka välissä. Isosiskon leikkikeittiö on myös kovassa käytössä. Vispilällä ja kauhalla kilkutetaan kattiloita kuin mikäkin huippukokki konsanaan. Ja auotaan ovia. Ja auotaan laatikoita. Ja ovia. Varsinkin oikeassa keittiössä se on ehdottomasti lempipuuhaa!

Parasta on kuitenkin katsoa mitä isosisko puuhaa. Toisinaan leikit onnistuvat tovin ihan kivasti, mutta yleensä poika houkutellaan isosiskon toimesta lelujen äärestä eteisen puolelle, sisko livahtaa takaisin huoneeseensa ja laittaa oven kiinni. Voi sitä pienen ilmettä, kun tajuaa jääneensä leikin ulkopuolelle! Odotan innolla ja hartaudella sitä aikaa, kun lapset leikkivät sulassa sovussa keskenään. Onhan sellainen aika tulossa, onhan?

On ollut ihanaa huomata, kuinka poika on alkanut ymmärtää enemmän ja enemmän. Vaikka toinen ei puhu, hän kyllä ymmärtää pyyntöjä ja kehotuksia. Pyydettäessä kaapin ovi lämähtää kiinni, lusikka menee suuhun, hattu lähtee päästä, tutti putoaa suusta pois ja niin edelleen. Sanavarastossa on monta tärkeää sanaa: äiti/äitti, kakka, pappa/pappo.

Viikko sitten juhlimme pojan yksivuotispäivää. Kutsun saivat lähimmät perheenjäsenet. Vähän eri meininki oli esikoisen yksivuotissynttäreillä, joilla oli monta kymmentä juhlijaa...! Kokeilin jälleen raakakakun tekoa, mutta tämä versio oli kyllä aika... mielenkiintoinen. Tällä kertaa vuorossa oli porkkanakakku, mutta se jäi kyllä viimeiseksi porkkanakakuksi. Kumma kyllä miten ne rippeet vaan seisoivat ja seisoivat jääkaapissa.. Onneksi mies herkkusuuna sai loputkin syötyä (kun pakkasin ne hänelle yövuoroon mukaan). Raakakakun hyvä puoli on se, että sitä voi surutta antaa myös yksivuotiaalle päivänsankarille, jos haluaa välttää turhan sokerin antamista.

 

Ja eihän se ole Pingalen postaus eikä mikään, jos ei siinä ole vähän ompelujuttuja! Ompelin päivänsankarille lahjaksi kuvissa näkyvän harmaan bodyn, johon aplikoin mintunvärisen pilkkuskragan. Kaava on Ottobre-lehden Kisuliini ja skraga piirrelty ihan itse. Toinen isompi ommeltu lahja saa oman postauksensa sitten, kun se on täydellinen. Se on eräs lastenhuoneen sisustusjuttu!

 

Pallokassit keilaajalle

Mestarikeilaaja-isäni on lähdössä ensi kuussa naapurimantereelle uusimaan maailmanmestaruuttaan. Hän halusi päivittää varusteitaan ja otettuna ompelin hänelle neljä pallokassia. Huumorimiehenä hän halusi kasseihin jotain kuvia niistä sun kankaista. Ja minähän laitoin! 

Kassien kankaana on Eurokankaan softshell ja tilkut löytyivät omista kätköistä. Kahden kassin toinen puoli on turkoosi, muuten ovat mustia. Softshell joustaa vaakasuorassa, mutta ei (juurikaan) pystysuunnassa, joten uskalsin valita kyseisen kankaan kantamaan monen kilon painoista keilapalloa. Isäni toivoi pallokassin olevan sisäpuolelta jotain fleecen tapaista. Näin ollen kassia kahvoista heilutellessa sisäkangas putsaa keilapalloa.

Ensimmäistä kertaa aplikoin oikein silitettävän tukikankaan kanssa! Kumma juttu, miten joustavan kankaan ompelu joustavalle kankaalle sujui järisyttävän paljon helpommin kuin ilman silitettävää tukikangasta... Ei tullut möykkyjä eikä ruttuja.

Kaatoja!