Oma viikonloppu ja Extreme Run!

Jos viime viikonloppuna tehtiin kaikkea mukavaa yhdessä lasten kanssa, oli tämä viikonloppu omistettu vanhempien omille menoille. Ja kuinka hyvältä, mukavalta ja tarpeelliselta tämä viikonloppu onkaan tuntunut!

Isäntä lähti perjantaiaamuna perinteiselle poikain mökkireissulle johonkin Mikkelin kulmille. Minä vein lapset välipalan jälkeen mummolaan. Sinne lähtivät oikein iloiset ja tyytyväiset lapsukaiset, mutta sinne jäi äidin perään hillittömästi itkevä esikoinen. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun vajaan neljän vuoden aikana tyttö olisi perääni itkenyt. Yleensä on halittu, pusittu ja toivotettu mukavat hetket mummolassa, mutta nyt lähtöni teki jostain syystä kipeää. Itku äidin perään kuulemma jatkui vielä illemmallakin. Mikä lie vaiheiden vaihe menossa?

Perjantai-iltani alkoi kauppareissulla, jossa nolojen puolieinesostosten seassa oli yksi omenasiideri. Kassa kysyi paperit, kuinka ilahduttavaa! En maininnut, että käsveskassa oli jo yksi ilman papereita ostettu saksalainen puolimakea luomuvalkoviini... Ilta jatkui päivällisellä telkkarin ääressä. Se tuntuu aina niin kielletyn hauskalta kantaa ruokalautanen sohvalle! Niin tehtiin aina ennen vanhaan, mutta ei enää lasten nähden. Jatkoin iltaa pyykinpesulla, joka oli kovin mukavaa, koska seassa oli Elvelyckanin postilaatikkoon asti kannettuja uusia kankaita!

Sitten tein sen, joka minua on joka ikinen päivä muistuttanut viime kesästä asti! Ikkunat. Nuo kuravedelle valellut neljän huoneen ikkunat! Isäntä pesi talon ulkoseinät viime kesänä ennen kuin alkoi maalaushommiin. Siitä lähtien ikkunoita on koristanut harmaa kuravesikerros sekä lisäksi maalinroiskeita ja teipinjämiä. Nyt keväällä valon lisäntyessä ikkunoiden harmaus on ottanut päähän todenteolla. Keittiön ja olohuoneen isot ikkunat sain sentään aikaiseksi pestä muistaakseni jo syksyllä, mutta makuuhuoneisiin asti into ei riittänyt. Mutta nyt riitti! Eikä siinä ikkunoiden pesemisessä kestänyt edes varmaan kuin tunti. Nyt näkyy läpi ja luontokin näyttää huomattavasti vihreämmältä, ihanaa!

Ai niin, ja illan päälle vielä imuroin koko talon.

Joka kerta, kun saa olla aivan yksin kotona, tulee sellainen puolipaniikki siitä mitä voisi tehdä. Mitä pitäisi tehdä? Siivoaminen tuntuu aina niin tylsältä ajanhukalta, mutta onhan se mukavaa viettää aikaa siistissä kodissa. Tyhjässä kodissa. Illalla on kummallista mennä nukkumaan, kun ei voi tehdä perinteistä kierrosta lastenhuoneissa. Katsoa omia rakkaita nukkuvia lapsia sydän pakahtuen ja tarkistaa onko peitot hyvin ja unilelut lähellä. Lastenhuoneiden verhot on auki ja iltamaisema on erilainen, kun "vääristä" paikoista näkee ulos. Olipahan omassa sängyssä tilaa nukkua, kun 180 cm oli varattu vain minulle.

Mutta mitä tapahtuikaan lauantaina? Ystäväni oli saanut houkuteltua minut osallistumaan Extreme Run -juoksutapahtumaan! Ja hulluhan menee lupautumaan. Kuvittelin treenaavani pari kuukautta ja olevani tikissä kisapäivänä. Kuvitteluksi se jäikin. Kävin kyllä jonkun verran lenkillä ja jumppailin toisinaan, mutta hyvin epäsäännöllistä se oli. Onneksi tapahtuman luonne salli kaikenkuntoiset osallistujat ja hauskanpito oli tärkeintä!

Olimme ystäväni kanssa ommelleet juoksuasuiksi lycramekot, joiden selkään applikoimme tekstin Sewing runs smoother. Yhdeksän hengen tyttöporukkamme teema oli aika löyhä supersankariteema ja yhdistävä asuste oli musta naamio. Extreme Run järjestettiin Hakunilan urheilupuistossa ja kokoonnuimme lähellä asuvan ystävän luokse valmistautumaan. Itse tapahtumasta ei harmikseni ole yhtäkään kuvaa, koska jätimme kaikki puhelimet ja kamerat asunnolle. Osallistujat saivat ilmoittautua joko kilpa- tai hupisarjaan ja arvaatte varmasti kumpaan me kuuluimme.

Juoksijoiden joukosta löytyi aivan kaikenlaista asua. Oli poliisia, lehmää, balleriinaa, neonvärisiä kokovartalotrikoita, keppihevosia, turtleseita... Asukattaus oli aivan huikea ja huvittava! Meininki oli kuin aikuisten naamiaisista haastavalla temppuradalla. Koko päivä oikeastaan muistutti monen tuhannen ihmisen polttareita!

Extreme Run -rata oli kahdeksan kilometriä pitkä ja sen varrella oli lähes 20 estettä. Oli muun muassa kiivettävä ja laskeuduttava rakennustelineistä kymmenen metrin korkeuteen rakennettuja Goljatin portaita pitkin,  uitava kahdesti kylmässä ja mutaisessa joessa, kontattava tunneleita pitkin, ryömittävä esteen alta, kahlattava siltojen ali kivikkoisessa joessa, kiivettävä liukkaita ja kuraisia rakennustelineitä pitkin sekä ylitettävä verkkoeste. Lisäksi oli vielä pallomeri, autonrenkaat, vaahtoeste ja Jaajon dippi, joka tarkoitti kiipeämistä vaihtolavalle kylmään vaahtoliejuun. Esteiden välillä juostiin (tai käveltiin) urheilupuiston mäkisillä pururadoilla.

Tapahtuma oli aivan hullun hauska! Sain totisesti ylittää itseni. Joissain kiipeämiskohdissa jopa pelotti, koska en vaan tajunnut miten joltain rakennustelineiltä pääsi turvallisesti alas. Onneksi ystävälliset ja tsemppaavat kanssakilpailijat neuvoivat tyylin millä pääsi etenemään. Isommilta kolhuilta selvittiin, vaikka sainkin yhden kilpasarjalaisen kengästä päähäni. Yksi ainoa este jäi suorittamatta, koska se meni rikki ja jonottaminen märissä, kylmissä ja mutaisissa vaatteissa alkoi käydä kurjaksi...

Mieletön fiilis oli kyllä maaliin päästyäni! Kahdeksan kilometrin lenkkiin, esteiden suorittamiseen (ja niissä jonottamiseen) meni aikaa pari minuuttia vajaa kaksi tuntia. Joukkomme hajaantui reitin varrella ja minä olin meidän yhdeksiköstä viides ja kaikista osallistujista sijalla 2065! Takanani oli vielä tasan kolmesataa ihmistä, jee!

Ilta jatkui vielä saunomisella, laittautumisella, pizzoilla ja niillä perjantaina ostetuilla juomilla. Meinasi vähän meno osaltani hyytyä, mutta mainiot naiset saivat houkuteltua jatkamaan vielä iltaa virallisiin after run -bileisiin Vantaan hotellille. Onneksi lähdin, koska ilta oli aivan huikea! Pidimme hauskaa hyvässä ja viihdyttävässä seurassa, tanssimme ja bailasimme lähes pilkkuun saakka. Tämä tuuletus tuli niiiiiiiiin tarpeeseen ja tätä viikonloppua muistellaan vielä monet monet kerrat.

Neljältä yöllä syöty pizzan jämä taisi hieman pelastaa tämän sunnuntain olotilaa. Kahdentoista maissa könysin hiljaisessa talossa sängystä ylös ja tunnustelin oloa, ihan jees! Suihkuun, aamupala sohvalla, tietenkin. Päädyin viettämään sunnuntaita tietokoneen ääreen. Teen kuvakirjaa viime kesästä ja päivitän blogia. Isäntä palaa reissultaan illalla ja minä haen lapsukaiset kotiin iltapalalle. Ikävähän tässä heitä jo tuli.

Mummolaan superkiitokset!

Mahtava viikonloppu pisaroista huolimatta

Toisinaan sitä rakastaa ihan sitä tavallistakin tavallisempaa arkea. Sitä, että aamupalan jälkeen puetaan ja lähdetään pihalle. Tullaan sisälle syömään lounas ja sitten lepohetki. Välipala ja pihalle. Päivällinen ja sitten ehkä vielä kerran pihalle. Iltapala, iltapesut ja nukkumaan. Jos olen tehnyt paljon työkeikkoja, nähnyt paljon ihmisiä, sitä kaipaa vain sitä omaa (tai korkeintaan naapurin) hiekkalaatikkoa.

Mutta toisinaan sitä kaipaa jotain menoa. Lauantaina isännän lähdettyä aamuvuoroon istuimme lasten kanssa aamupalapöydässä ja mietimme mitäs sitä tänään tehtäisiin. Mielessä kävi Korkeasaari, Linnanmäki, Fallkulla. Äähh, tänään on luvattu sadetta, joten ainakin kaksi ensimmäistä saa jäädä. Fallkullan kotieläintila on aika lähellä, mentäiskö sinne? Ei, se on lauantaisin kiinni. Vai pitäiskö ajaa mökille Lohjalle? Ei, mummo ja pappa tuskin lähtevät sinne sateisena päivänä.

Ehdotin lapsille menoa leikkipuistoon. Joo joo, jeee jeeee! Kuului kahdesta suusta. Pieneen ovat tyytyväisiä. Puettiin päälle ja istutin lapset tuplarattaisiin. Samalla kun jututin naapuritalon poikaa, piippasi puhelin. Mummo lähetti kukka-aiheisen kuvaviestin. Terveisiä mökiltä!

Lapset, lähdetäänkö sittenkin päiväreissulle mökille?! Joo joo, jee jee! Tehtiin kärryillä uukkari, pakkasin lapset autoon, juoksin sisälle sullomaan isoon kassiin muutaman sisä- ja ulkovaravaatekerran, edellispäivän ruoka kippoon, muutama banaani, hedelmäruutta ja välipalakeksi (onneksi isäntä käy välillä kaupassa) sekä muutama hernaripurkki varalle. Alle vartissa mummon viestistä oltiinkin matkalla jo mökille!

Onneksi mökillemme ajaa alle tunnissa ja siellä voi mainiosti käydä ihan päiväseltään. Mökki ei ole talviasuttava eikä järin tilava, mutta kesällä sopu sijaa antaa! Säätiedotus piti kutinsa ja puolenpäivän maissa alkoi sade. Lapset halusivat pihalle, siitä vaan! Tärkeänä kastelivat kukkia kaatosateessa.

Lounaan ja ulkoleikkien jälkeen kuopus pääsi verannalle päiväunille. Pappa laittoi iloksemme mökissä kaminan päälle, joten siellä oli aivan mukava viettää aikaa. Pötkötellä, roplata puhelinta ja lukea kirjoja. Kahvit juotiin ja pullat jaettiin. Kuopuksen herättyä päiväuniltaan ja sateen lakattua teimme vielä perinteisen lenkin mökkimaisemien hiekkateillä. Sade oli houkutellut ainakin sata ainakin metrin pituista kastematoa tielle. Niitä oli mielenkiintoista seurata.

Kävelylenkin jälkeen kello läheni viittä. Pakkasimme itsemme taas autoon ja ajelimme kotiin kaatosateessa Hevisauruksen soidessa taustalla. Kotona meitä odotti vaahtokylvyt ja lämmin sauna!

Sunnuntaina aamupalan nauttimista säesti jälleen kattoa ropisuttava sade. Olin suunnitellut vieväni lapset (ja miehen) Kartanon kevät -tapahtumaan Håkansbölen Kartanolle Hakunilaan. Sade tuntui lakkaavan joka toisella puurolusikallisella ja alkavan uudelleen seuraavalla. Äh, sataa aivan kaatamalla, ei kyl mennä. Hei taas se loppu, mennään sittenkin! Sataaksiellä taas? 

Joka tapauksessa lähdettiin. Puettiin ylle säänmukaiset varusteet. Vettä ei satanut tippaakaan koko kartanotapahtuman aikana! Olin tapahtuman FB-sivuilta lukenut muutamia ohjelmanumeroita ja ne saivat minut houkuteltua mukaan. Yksi niistä oli poniratsastus ja toinen ilmainen lohikeitto!

Tapahtumassa oli lisäksi muun muassa satutuokioita, teatteriesityksiä, kasvomaalausta, eläkeläisten rivitanssia ja Taika-Petteri senegalilaisen rumpalin kanssa. Teatteriesitykseen olin muka menossa, mutta missasimme sen vartilla... Taika-Petterin lapset osallistava beatbox-esitys, pikajonglööraus ja vatsastapuhuminen olivat aivan viihdyttäviä, että itseltäkin ihan äänekäs nauru pääsi!

Molemmat lapset pääsivät vetokoira-ajelulle. On se kumma miten tähän kärryyn he sopivat mainiosti, mutta talvella samassa pulkassa istuminen tuotti narinaa ja eripuraa... Äitiä niin liikutti, kun niin tärkeänä he matkaan lähtivät!

Tytär innostui oitis poniratsastuksesta! Hän on ponin kyydissä ollut kerran aiemminkin, viime syksynä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus valita kyyti ison hevosen selässä, mutta pieni poni tuntui hänelle turvallisemmalta vaihtoehdolta. Kovin tyttö ratsastamiseen keskittyi, koska fiilisten kyselyyn sain vastaukseksi lähinnä nyökyttelyä.

Pojalle suurinta antia tapahtumassa taisi olla kirmaaminen isoilla nurmikentillä ja kukkien poimiminen. Oma-aloitteisesti hän vei voikukkia temppuradan maskotillekin! Ihmisten seuraaminen ja yleinen ihmettely olivat hänelle mainioita ohjelmanumeroita.

Nälän kurniessa vatsassa suuntasimme soppatykin ääreen vain todetaksemme, että lohikeitto oli loppunut jo aikoja sitten. (Tapahtuman kesto oli 10-13 ja olimme nälkäisiä kello 12.) Tilanteen "pelasti" grillimakkara, pillimehu, korvapuusti ja kahvi, vaikka sen lohikeiton olisin kyllä oikein mielelläni nauttinut pullalounaan sijaan.

Tyttären kanssa osallistuimme vielä senegalilaisen Pape Cassen rumputyöpajaan, jossa soitimme tuttuja rytmejä. Tuli kyllä ihmeellisen ikävä afrotanssitunneille! Kellon lähennellessä yhtä lähdimme kotiin.

Sateisen, mutta todella mukavan viikonlopun kruunasi illalla pihaleikit naapurinlasten kanssa sekä serkkujen piipahdus. Se oikea kruunu oli kyllä iltapäivän auringonpaiste!

Eväsretki lähimetsään

Aivan kotimme lähellä sijaitsee upea Sipoonkorven kansallispuisto. Alueella on monipuoliset ulkoilumaastot hiihtolatuineen ja luontopolkuineen. Olen haaveillut tekevämme lasten kanssa lähimetsäämme retkiä, joilla ihmettelisimme ja ihailisimme maisemia, opettaisimme männyn ja kuusen eron, kuuntelisimme lintujen (joita emme kuitenkaan osaisi nimetä) laulua ja kasvattaisimme lapsemme arvostamaan luontoa.

Olen kansallispuiston alueellä käynyt toki monia monia kertoja, mutta lähinnä vaunu- tai juoksulenkillä. Kansallispuistosta löytyy myös Bisan maja, jolle teimme retken lauantaina. Tämä oli toinen kerta, kun pakkasimme mukaan myös eväät! Ensimmäinen eväsretki Sipoonkorpeen tapahtui pääsiäisenä pari vuotta sitten (klik!).

Olin ollut yövuorossa perjantain ja lauantain välisen yön. Yön hiljaisina tunteina selasin blogeja ja yhdestä niistä inspiroiduin (taas) hurjasti! Kirjoituksessa kuvattiin niin kivasti sitä iloa mitä pienet lapset saavat niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pillimehu kannonnokassa juoden. (Terveisiä Lähiömutsille!) Siltä istumalta päätin viedä lapset lauantaina eväsretkelle lähimetsäämme!

Reissuun lähdettiin poikasen päiväunien jälkeen, välipala-aikaan. Isosisko pakattiin pulkkaan ja pikkuveli rattaisiin. Repusta löytyi kotona paistetut juustokroisantit, pillimehua, vettä ja hedelmäruutat. Ei sen ihmeempää! Isosisko halusi pakata mukaan ämpärin, jossa oli kuulemma dinosauruksen munia sekä ystävällisesti kaksi lapiota. Kävelymatka meiltä hiihtomajalle kesti vajaan puoli tuntia. Puin itselleni vain aluskerraston sekä päälle tuulihousut ja kuoritakin, koska tulihan siinä hiki! Kaukaa viisaana otin fleecetakin sekä topparukkaset mukaan, koska hien laskeuduttua iskee aina vilu.

Bisan majan toiminta on jäänyt itselleni hieman epäselväksi, mutta metsästä polkujen varrelta löytyvältä levähdyspaikalta löytyy sen majan lisäksi myös nuotiopaikka. Halot täytyy ilmeisesti itse tuoda paikalle. Tultuamme paikalle nuotiossa hehkui vielä viimeinen kalikka edellisten piipahtajien jäljiltä. Seuraavalla kerralla mukaan voisi pakata halkojen lisäksi tikkuja ja vähän pullataikinaa...

 

Tovin leikittyämme ja peuhattuamme hangessa kävimme eväiden kimppuun. Kyllä maistui! Esikoiselle reissun kohokohta taisi olla majan läheisyydessä menevillä laduilla vilistävät hiihtäjät! "Äiti katotaan vielä vähän! Tuleeko sieltä vielä joku? Kato äiti nyt joku hiihtää!! Ei mennä vielä!" Tämä oli kovin kiehtovaa. Onhan tytöllä itselläänkin upeat mummin antamat Frozen-sukset, joilla on sinnikkään innostuneesti hiihdelty kotipihalla.

Lauantain sää oli niin kaunis! Lämpötila taisi olla siinä nollan kieppeillä, ehkä hitusen miinuksella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilmassa oli selkeästi kevättä. Auringon näkeminen lupailee kevään tuloa ja ennen kaikkea lisää valoa. Kun taivaalla ei ollut paksua pilvimassaa, saimme tepastella kotimatkankin ihanassa valossa, vaikka kello oli jo yli viiden.

Jotain äidin mieltä lämmittävää oli jäänyt tytön mieleen. Tyttö puhui illalla pappansa kanssa puhelimessa ja eväsretkestä ensimmäisenä hän halusi kertoa tämän: "Joku tyhmä aikuinen oli jättänyt sinne majalle roskan! Joo, me otettiin se mukaan ja vietiin omaan roskikseen!"

Lankalauantain retki Kalkkiruukin luontopolulle

Sipoonkorven kansallispuisto kaikkine maisemineen ja reitteineen on lähes takapihallamme. Vaikka olen kävellyt, ihastellut ja nauttinut laajasta metsäalueesta lukuisia kertoja tässä puolentoista vuoden aikana, on monipuoliselle korpialueelle tehty luontopolku jäänyt kävelemättä läpi. Isännän sisko ja mies lomailivat meillä pääsiäisenä pari yötä ja suunnittelimme tekevämme (vihdoin) retken Kalkkiruukin luontopolulle.

 

Vajaan viiden kilometrin pituinen luontopolku lähtee Kalkkiuunintien päästä Vantaan Sotungissa. Reitti on merkitty (ainakin tällä hetkellä) valkovihrein nauhoin sekä kyltein, joten vaihtelevassa ja paikoin haastavassa maastossa oli helppo pysyä reitillä. Tosin kerran erkanimme polulta ollessamme niin fiiliksissä maisemista. Reitin varrelle osuu myös Vantaan toiseksi korkein kohta, Högberget. Jotkut hullut ovat joskus suunnitelleet tälle upealle perinnemaisema-alueelle laskettelukeskusta, mutta onneksi kylän viisaimmat (eli kaikki) ovat aikanaan torpanneet idean täysin. Högbergetiltä on upeat maisemat Sotungin ylle aina Hakunilaan ja Vuosaareen asti.

Högberget.

 

Tytär viihtyi mainiosti kantorepussa ja maaston salliessa hänelle suotiin mahdollisuus tepastella ja verrytellä jalkojaan. Hänelle retken parasta antia taisivat olla lukuisat leppäkertut, pitkät havunneulaset sekä eväät. Itse innostuin eniten mahdottoman upeasta säästä, vaihtuvista ja hienoista maisemista, metsän tuoksusta, ulkona olemisesta, hyvästä seurasta ja toki niistä eväistä.

Harmiksemme repussa kulkeneet makkarat jäivät paistamatta, koska reitin varrella olleen laavun ja nuotiopaikan olivat vallanneet maailman suuurimmat ja äänekkäimmin haukkuvat koirat omistajineen ja lapsineen. Vaikka pidämmekin koirista, emme voineet kuvitellakaan jäävämme nauttimaan makkaroista vapaina säntäilevien ja louskuttavien lehmien kymmenpäisessä tapaamisessa. Eivät makkarat toki hukkaan menneet, paistoimme ne kotona uunissa!

Maisemat kylämme yli.

"Leppäkeettu!"

Pashaa korkeuksissa.

Tyttö nautti tunnin päiväunet tädin kyydissä.

 

Me taisimme kiertää reitin väärään suuntaan, koska numeroidut kyltit pienenivät loppua kohden ja vastaan tuli melko paljon muitakin reippailijoita. Se ei tietenkään luonnosta nauttimista häirinnyt millään tavalla. Reitille mahtui paljon nousuja ja laskuja, mutta se ei silti tuntunut yhtään liian raskaalta. Reitti oli pääosin kantoista ja kivikkoista polkua metsän siimeksessä. Högberget oli lähinnä tasainen kallio. Kalkkiruukin luontopolku täytyy ehdottomasti kävellä läpi uudestaan lähempänä kesää, jolloin maisemat ovat vihreämmät ja nuotiopaikkakin ehkä rauhallisempi...

Takana toiminnantäyteinen viikonloppu

Perjantaina kirjoittelin kaipaavani hieman omaa aikaa sekä toimintaa viikonloppuun. Isäntä palasi juuri virkistävältä mökkireissultaan ja tytär nukkuu omassa sängyssään, omassa huoneessaan. Olimme sopineet äitini eli Inkan mummon kanssa menevämme perjantaina piipahtamaan Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa. Itse olin lukenut siitä toisen blogin kautta ja äiti oli kuullut siitä uutisissa. Myöhästyimme kirsikkapuiden kukinnasta, mutta pääsimme sentään vaaleanpunaiseen terälehtisateeseen... Vältyimme myös tungokselta, sillä puistossa oli meidän lisäksi vain kaksi muuta äitiä vaunuineen.

 

Puisto oli kyllä upea! Siellä viihtyisi varmasti pidempäänkin ja eväät olisivat kyllä tarpeen. Olisi kyllä mahtavaa, jos omalla takapihalla olisi tuollainen puisto/puutarha. Puutarha on siisti ja hyvin hoidettu, jossa mieli lepää!

 

 

 

Puutarhaan tutustumisen jälkeen kävimme vielä viihtymässä läheisessä leikkipuistossa. Pieni lapsi sisälläni halusi keinumaan! Oli kyllä niin jännittävää ja välillä myös pelottavaa keinua niin isosti... Porukan pienin lapsi nautti keinumisesta yhtä lailla. Tosin hänen vauhtinsa olivat hieman pienemmät ja toisten antamat.

 

 

Roihuvuori-kierroksen jälkeen pakkasimme auton ja kävimme hakemassa kaupasta välipalaevästä. Mummo tiesi kivan paikan, jossa niitä voisi nauttia. Kurvasimme siis Herttoniemenrannan rantabulevardille. Ilma oli todella oikukas: auringon paistaessa oli todella lämmin, mutta auringon mentyä pilveen kaivoimme jopa sormikkaat esille! Välipalaeväiden jälkkärijäätelöt saimme onneksi nauttia auringossa. Sään ja ihmisten hulluudesta kertoi se, että samalla kun me kuljimme rantaa pitkin sormikkaat kädessä oli kolme nuorta tyttöä uimassa! Ei siis mitenkään pulahtamassa vaan siellä he telmivät ja melskasivat meressä, hrrr!!

 

 

 

Loppuillan vietimme mummolassa hengaillen. Olin varmuuden vuoksi pakannut Inkalle mukaan yökylätarvikkeet, mutta kas kummaa, ei ilmaantunut megabileitä! Vanhempani kyllä useaan otteeseen kyselivät, jos Inka jäisi yökylään, mutta en osannut lähteä yksin kotiin. Sen sijaan otin pitkät makeat päiväunet, jotka hieman kostautuivat illalla, kun uni ei niin helposti tullutkaan. Ylläri.

 

Lauantaina suuntasimme Inkan kanssa heti aamupäivästä Maailma kylässä -festareille. Halusimme ystäväni Jennin kanssa tutustuttaa lapsemme festareihin ja livekeikkoihin. Ensimmäiseksi livebändiksi Inkalle ja Peetulle osui ihana PMMP, jonka keikoilla me vanhemmat olemme muutaman kerran joranneet. Herkistelen lähes jokaisella keikalla ja tällä kertaa purskahdin kyyneliin PMMP:n Tytöt-biisin kohdalla. Oma tyttö tanssi sylissä.

 

Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa ihanaksi
ja pärjää pakon eessä
kun itsensä ne itse kasvattaa

 

 

 

 

Olimme festareilla muutaman tunnin. Nautimme Jennin kanssa burmalaista ruokaa, paistettuja nuudeleita ja kasviksia. Odotin ihanaa makuelämystä, mutta pettymys oli raju! Ruoka oli mautonta eikä pullosta kaadettu makea chilikastike pelastanut yhtään. Inkalle tarjosin kylmää vauvanruokaa, jonka tiesin maistuvan varmuudella. Ja maistuihan se. Festareillakin säätä oli laidasta laitaan. Kuten kuvista näkyy, välillä tarkeni hyvin ilman hihoja ja välillä vaatetta oli neuleesta ja kaulahuivista lähtien. Festareiden jälkeen en halunnut mennä isännättömään taloon vaan soitin Inkan kummitädille ja kutsuin meidät kylään.



Tänään sunnuntaina lähdin Inkan ensimmäisten päiväunien aikaan vaunulenkille. Päätin kävellä ensimmäistä kertaa läheiselle Kuusijärvelle. Kävelimme Kuusijärven ympäri ja samalla yritin saada selville pääsisikö (vaunuilla) Kuusijärvelle Vanhan Porvoontien kautta vai pelkästään Lahdentien varresta. Ei selvinnyt. Onko jollain sisäpiirintietoa oikoreitistä? Mittasin reitin netissä ja matkaksi tuli kymmenen kilometriä. Matkan varrella piipahdimme myös kaupassa ja moikkaamassa tulevia naapureitamme. Tällekin reissulle osui sekä lämmittävä (kuumottava) auringonpaiste sekä kotimatkalle kaatosade.

 

 

Olin kutsunut vanhempani tulemaan meille puolenpäivän jälkeen vauvanviihdytyshommiin. Sain vihdoin hankittua pimennysverhokangasta (KodinYkkösestä 4€/metri!) sekä vierashuoneeseen että Inkan huoneeseen ja nyt oli päästävä niitä ompelemaan. Nukutin eilen Inkan auringonpaisteessa ja hän heräsi auringonpaisteeseen... Mummon ja papan viihdyttäessä tyttärentytärtään sain verhot ommeltua. Verhot ovat niin ankeat, etten alkanut niitä vartavasten kuvaamaan, mutta ne saattavat vilahtaa joskus muissa kuvissa.

 

Viikonloppuun mahtui sittenkin menoa ja meininkiä. Inka oli tällä(kin) kertaa menossa mukana, mutta niinhän hänen kuuluukin. Vielä koittavat ne ajat, jolloin viipotan ihan itsekseni.