Kymmenes kuukausi

Kymmenen kuukautta on pitkä aika. Niin pitkä, ettei edes muista mitä kaikkea siihen on mahtunut! Omassa elämässäni kymmenen kuukautta on lyhyt aika, mutta se on tyttäremme koko tähän asti eletty elämä (ja yksi päivä päälle). Tytär kehittyy päätähuimaavaa vauhtia ja sitä on ilo seurata vanhemman ylpeydellä.

 

Inkalle konttaaminen on jo peruskauraa, samoin seisomaan nouseminen. Uusin villitys on kiipeily. Inkan lempikiipeilykohteita ovat äiti, isi, terassin betoniportaat ja tiskikone. Tiskikoneeseen olisi todella kiva kiivetä, polvet nousevat mainiosti luukun päälle. En ole antanut perille asti kiivetä, vaan kiikuttanut likan muualle auttamasta. Vaikka yritän kuinka hiljaa asetella likaisia kippoja tiskikoneeseen, likka kyllä kuulee sen vaikka toiselle puolelle taloa. Läps, läps, läps vaan kuuluu, kun tytär konttaa kädet lattiaa läpsien kohti keittiötä.

 

Sama juttu roskiskaapin kanssa. Mikä ihme siinä kiehtoo? Toistaiseksi vain toiseen keittiön laatikostoon on tarvinnut virittää lapsilukko: kukkakeppi laatikon kahvojen läpi. Hyvin toimii. Toinen laatikosto houkuttelee toisinaan, mutta Inka hengailee vähemmän sen luona itsekseen. Kaapinovia hän ei ole (vielä?) saanut auki, huhh.

 

Jokunen päivä sitten Inka maisteli omin sormin raejuustoa ja hyvin näytti uppoavan. Eilen hän söi tyttöjukurttia ja hyvin maistui sekin. Tänään oli lautasella maustamatonta maitorahkaa mansikoiden kera ja ai että mitä herkkua oli myös se! Olen lapsesta asti kutsunut Bulgarian jogurttia tyttöjukurtiksi, koska purkin kyljessä on tytön kuva... Omin pikku kätösin Inka nauttii muun muassa hedelmänpaloja ja makaroneja.

 

Imetän Inkaa aamuin ja illoin, mutta päivällä maito tulee kaupan tölkistä, jotta varmistan riittävän nesteen saannin. En ollut enää yhtään varma oman maidon riittävyydestä, joten päätimme antaa lisämaidot pullosta. Muutoksen myötä Inka on lähes lopettanut tissien pureskelun! Olisikohan pureskelu ollut jonkinlainen viesti äidille, että ei täältä enää mitään tuu...

 

Toisaalta näykkiminen on siirtynyt ihan muihin tilanteisiin! Inka saattaa näykkästä pohkeesta roikkuessaan lahkeessa, hartioista tai rinnasta ollessaan sylissä tai vaikka kädestä. Täytyy toivoa, että kyseessä on ohimenevä vaihe. Toisaalta yritän olla huomioimatta huonoa tapaa, jottei Inka opi saavansa sillä huomiota, mutta voin kertoa, että kaikki kahdeksan hammasta ihossa sattuu!

 

Kymmenenteen kuukauteen mahtui myös Inkan ekat festarit sekä kahden yön yli kestänyt kyläily mummon ja papan luona, mutta niistä olikin puhetta jo aikaisemmin. Suosittuja ajanvietteitä ovat muun muassa kirjojen lukeminen sekä perinteiset ensileikit: tavaroiden toistuva pudottelu sekä kiitos-ole hyvä. Inka pitää kovasti kirjojen katselusta. Hän osoittaa sormellaan kuvaa kuin vaatien kertomaan mikä se on. Onneksi myös mummo pitää huolen kirjallisuuskiintiöstä!

 

Heinäkuun alussa käymme Inkan kanssa ylimääräisellä neuvolakäynnillä. Käymme varmuuden vuoksi tsekkaamassa onko painoa ja pituutta tullut lisää.

 

Inkalla on kaksi aivan samanikäistä ystävää, Vilma ja Isli. Vilma on viisi päivää Inkaa nuorempi ja Isli viikon. Vilmaa nähdään melko useasti, mutta Isliä harvemmin. Hän nimittäin asuu USA:ssa. Olimme Inkan kanssa etuoikeutettuja, kun saimme kutsun Islin yksivuotissynttäreille, jotka pidettiin Suomessa, tosin pari kuukautta etuajassa. On ihan mieletöntä, että ystävillä on niin samanikäisiä lapsia kuin itsellä!

 

 

 

Elokuun tytöt palikkahommissa. Inka ja Vilma.

Elokuun tytöt juhlimassa. Inka ja Isli.

Nyt omalla terassillakin on keinu. Kiitos, Kaisa-täti!

"Nää portaat mä just kiipesin ylös!"