Ensimmäinen kuukausi

Rakas tyttäremme täytti lauantaina yhden kuukauden. Juhlistimme sitä käymällä ystäväperheen luona päivällä sekä illemmalla mummila-ukkilassa. Ensimmäinen kuukausi on mennyt todella nopeasti ja pelkään, että seuraavat kuukaudet menevät vielä nopeammin. Yksi palkitsevimmista asioista ensikuukauden aikana on ollut tyttäremme hymy! En nyt tarkoita sitä maitokooman aiheuttamaa ilmerallia, jossa vauva käy tahattomasti läpi ihan kaikki mahdolliset ilmeet, silmät kiinni. Vaan sitä, kun vauva ottaa hienosti katsekontaktia ja tarkkailee toisten kasvoja. Kun hänelle hymyilee, hän vastaa siihen maailman hellyyttävimmällä hymyllä! Äidin sydän on pakahtua sellaisesta ilmeestä. Miksi siitä hymystä on niin vaikeaa saada valokuvaa? Kun niitä hymyjä on jo väläytelty tovi niin keksin vasta sitten hakea kameran esille. Hymyt loppuvat yleensä siihen tai sitten en vaan ehdi painaa nappia ajoissa.

Kuukauden aikana olen saanut rutkasti itsevarmuutta vauvan kanssa toimimiseen. Vauvalla alkaa olla jonkinlaista rytmiä päivässään, joka helpottaa menojen suunnittelua. Kuukauteen mahtuu ihan muutama päivä, kun olemme olleet koko päivän näkemättä yhtäkään ystävää tai sukulaista. Lähes joka päivä joku on käynyt ihastelemassa uutta perheenjäsentä tai me olemme vuorostamme kyläilleet muualla. Minulla on pieni (turha?) pelko, että nyt kun vauva on kerran nähty niin vierailut vähenevät. Kalenterini on kyllä lähes täyteen buukattu ensi viikollekin... Toki minunkin täytyy olla aktiivinen rakkaiden ystävieni tapaamisessa eikä vain odottaa, että he kutsuvat itsensä meille kylään. Kun vauvan tarpeet tunnistaa, on helpompaa myös vierailla ystävien luona. On ihanaa, kun ystäväpiiriin mahtuu sekä lapsellisia että lapsettomia. Kuulumiset ja puheenaiheet ovat erilaisia ja se on kätevää myös ajankäytön kannalta: lapsellisia kavereita nähdään yleensä arkipäivisin ja muita iltaisin töiden jälkeen.

Kaiken kaikkiaan tyttäremme on ollut tähän asti mielestäni helppo vauva. Hän ei itke eikä kitise turhaan eikä "kiusallaan". Itku on useimmiten nälän merkki. Yöt menevät yleensä yhdellä tai kahdella heräämisellä. Silloinkaan hän ei itke kopassaan, vaan ääntelee ja lutkuttaa vaikka yöpuvun hihaansa. Itku alkaa yleensä sitten, kun vauva saadaan sänkyyn äidin viereen eikä maitobaari aukeakaan tarpeeksi nopeasti. Pitää asetella peitot ja tyynyt ja rätit ja kirja ja vauva ja paita ja tissit... Kirjaa olen lukenut imetyksen aikana, muka pitääkseni itseni hereillä. Imetyslukemisena on jo mennyt Riikka Pulkkisen Totta ja tällä hetkellä luen Khaled Hosseinin Leijapoikaa.

Tuttia emme ole vielä(kään) antaneet vauvalle. On kyllä ollut tilanteita, jolloin tutti olisi varmasti ollut paikallaan. Onkohan se ollut vain aikaansaamattomuutta, kun ei olla saatu avattua tuttipakettia ja keitettyä niitä.. Pitääkö tutit edes keittää? Mutta kokonaisuutta ajatellen emme ole todenneet neidin sitä tarvitsevan.

Kestovaippoja olemme käyttäneet kuukauden aikana kymmenkunta kertaa. Sehän tekee siis reilusti enemmän kuin yksi viikossa! Tulisi varmasti enemmänkin käytettyä, mutta (nyt tulee hyvä tekosyy) asunnossamme pidetyt näytöt ovat häirinneet suuresti pyykinpesurutiineja. Ei tunnu järin mukavalta ripustella juuri käytettyjä kuoria ja imuja kuivumaan pitkin vessaa tai yleensäkin jättää pyykkejä narulle kuivumaan näytön ajaksi. Ihan kuin en voisi hetkeksi jemmata niitä likaisia vaikka pyykkikoriin... Toinen (teko)syy on se, että en vielä täysillä luota kestovaippojen vaatteidenkuivanapysymiskykyyn, joten en ole käyttänyt kestovaippoja muuten kuin kotona ollessa. Eikä tarvitse kannella märkiä vaippoja pitkin kyliä. Itsetehdyt ja pestävät liivinsuojukset ovat kyllä ympäri vuorokauden käytössä!

Ensimmäiseen kuukauteen on mahtunut myös ristiäisten järjestämistä. Ne pidetään muutaman viikon päästä perheen kesken. Nimi on ollut päätettynä varmaan puoli vuotta, mutta minä haluaisin vielä yhden ihan lyhyen nimen sinne rimpsun keskelle.. Isillä taitaa nytkin olla jo vaikeuksia muistaa mikä se ensimmäinen nimi oli. Isi ehti olla kotona meidän tyttöjen kanssa vain viikon ennen kuin palasi taas töihin. Isyyslomia ei ole vielä pidetty. Koitamme tähdätä ne samaan ajankohtaan muuton kanssa. Kunhan joku ensin ostaisi tämän meidän hyvillä kulkuyhteyksillä varustellun ja mahtavalla paikalla sijaitsevan ihanan kerrostalokolmiomme!

Sunnuntaikävelyllä Taivaskalliolla.

Lapsukaisten kuosimyssyt

Kun kylään tullut mummo oli ruokittu ja pieni tytär saanut seuraa oli äidillä aikaa ommella. Minulla ei ollut tällä kertaa edes tarkkaa suunnitelmaa seuraavaksi projektiksi. Uusi ja isompi vuorillinen velourhaalari kävi mielessä, mutta en edes aloittanut, koska muistin vetoketjun uupuvan. Päädyin (liian) helppoon ratkaisuun ja ompelin muutaman pipon. Malli on äärimmäisen yksinkertainen: suurinpiirtein neliön muotoinen pala taitetaan pituussuunnasta kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain, ommellaan kiinni ylä- ja sivusauma, käännetään pötkö oikein päin ja ommellaan kiinni alasauma. Alapuoli taitetaan myssyn sisään puolesta välistä pötköä ja tadaa! Se on valmis! Pipo on siis kaksinkertainen eli hitusen lämpimämpi yksinkertaiseen trikoopipoon verrattuna. Haasteellisin osuus tässä on se, että osaa arvioida lapsen pään koon ja leikata sen mukaisen palan. Mitään mittoja käytetä...

Trikookankaat ovat Metsolan valikoimista. Alimman kuvan kuvatekstistä paljastuu myssyjen saajat. Toivottavasti sopivat päähän! Pingalen tuotteilla on muokkaustakuu...

Pienin meidän tytölle, keskikokoiset Vaaralan kavereille ja isoin serkkupojalle.

Lasagnea nälkäisille

Aloitin ruoanlaiton heti aamupäivästä, jotta uimahallilta kylään tuleva nälkäinen mummo saadaan ruokittua. Vauvakin oli suotuisalla tuulella antaessaan äidin kokkailla pidemmän kaavan mukaan. Hän viihtyi keittiön lattialla sitterissään löhöillen, pupu kainalossa. Toki hytkyttelin sitteriä toisella jalalla aika ajoin, koska muuten hän kyllä ilmaisi olevansa vailla huomiota. Pidemmän kaavan mukaan tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että on aikaa kuoria ja pilkkoa erinäisiä tuoreita ainesosia ruokaan. Tällä kertaa lasagnekastikkeeseen päätyi perinteisen sipulin ja jätelih.. jauhelihan kaveriksi porkkanasuikaleita ja kerrosten väliin kesäkurpitsasiivuja.

Myöhemmin soitti pappa, jonka kotimatka keilahallilta koukkasi kätevästi tyttärentyttären kautta. Pappakin oli nälkäinen, joten onneksi isosta vuoasta riitti myös hänelle. Myöhemmin tänään syömään tulee ystävätär työpäivänsä jälkeen ja myös iltamyöhään töistä palaavalle isännälle olisi ruoasta tarkoitus riittää. Ruokatarjoilu on kaukana hienostelusta, kun mikron kautta sitä tarjotaan, mutta tärkeintä on saada kaikkien vatsat täyteen. Pidemmän kaavan mukaan sen varsinaisessa merkityksessä syödään sitten joskus.

Äitikin söi. Paljon.

Kaksi potkupukua

Vuosiloman alkaessa toukokuun lopulla minulla oli aikaa ommella yhtä sun toista. Piirtelin myös kaavoja, muun muassa yhden Metsolasta ostetun potkupuvun mallia mukaillen. Ompelin potkupukukaavoista kaksi eri versiota. Toisen puvun lahkeisiin ompelin resorit ja toiseen "tossut". Eteen tuli totuttuun tapaan myös ongelmia. On todella haasteellista ommella henkseleiden kaarteita ensinnäkin saumurilla ja toiseksi kaksoisneulalla... Ensi kerralla teen henkselit varmasti toisella tavalla. Siitä sitten lisää, jos ensi kerta tulee.

Vihreä kangas on tilattu Metsolan nettikaupasta ja valkoinen kangas löytyi Vuosaaren Piilo-kirppikseltä.

Kun tyttäremme syntyi ja hypistelin hänen vaatteitaan huomasin kuinka valtavia useat vaatteet ovat. "Tämä menee vasta monen kuukauden päästä" ja "Tämä laitetaan pinon alimmaiseksi, kun on niin iso!" Mitä vielä, onneksi on tullut hypisteltyä vaatteita uudemman kerran! Jotkut isolta tai pitkiltä näyttävät vaatteet menevät juuri nyt, muun muassa se Metsolan potkupuku. Tässähän tulee ihan hätä, että ehdinhän pitää kaikkia ihania vaatteita! Tai siis vauva ehtii pitää...

Olen taas tilannut mummon hoitam... tai siis minun seurakseni huomiselle. Suunnitelmissa olisi saada jotain ommeltua, mutta katsotaan meneekö aika sittenkin pikku kauneusuniin tai kodin järjestelyyn.

Resoriversio.

Kasvunvaraa.

Tossumalli.

Pirteä velourhaalari

Vihdoin olen päässyt rakkaan harrastukseni pariin. Kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia uusista ompeluprojekteista on ilmoilla, mutta yllättäen päiväni täyttävät yhden pienen ihanuuden hoito. Kuinka suuri kynnys onkaan soittaa hoitoapua paikalle, kun isi on töissä ja ompelemaan on päästävä! Mielelläni tekisin ompelutyöt alusta loppuun asti samantien, koska monesti työ jää kesken juuri sellaiseen liian haasteelliseen kohtaan, josta on vaikea jatkaa. Ja kuten olen tainnut mainita, ohjeiden seuraaminen ei ole minun juttuni, joten tämäkin projekti meni muokaten ja jatkaen vanhoja kaavoja ja tyylillä oho, eiku. Kun olin jo leikannut taka- ja etukappaleet tajusin kokeilla paloja vauvan päälle. Liian pieni! Keksin ommella haarakiilan, jonka avulla sain vähän lisää pituutta pukuun. Lopputulokseen olen silti tyytyväinen, joskin haalarista tuli silti vähän liian lyhyt eikä se taida kovin kauaa mahtua päälle. Hihoissa sen sijaan on pituutta yllin kyllin..! Miten ne kangasriekaleet näyttävät niin isoilta pöydällä? Eihän vauvat kasva kovi nopeasti, eihän..?

Ihana velourkangas on Myllymuksujen valikoimasta ja nimeltään Kaverit. Vetoketju löytyi onneksi omista kätköistä, koska haalarin valmistuminen olisi totisesti kaatunut sen hankintaan... Vetoketju on tosin tarkoitettu koristetyynyyn, mutta ei kerrota sitä vauvalle.

Suuri kiitos mummolle, joka tuli meille ihan vaan seuraksi. Saattoihan vauva jokusen tunnin mummon sylissä viihtyä ja vaipatkin vaihtuivat ihan itsestään! Kestovaipoistakin mummo suoriutui kuin vanha tekijä, vaikka aluksi pitikin kauhistella, kun on niin monta osaa. Välillä istahdin sohvalle ruokkimaan pienokaista ja sitten taas saumurin ääreen! Kiitos, mummo! 

Malli oli nälkäinen...

Suolaherkkujen salaatti

Eilen oli mukavasti aikaa askarrella iltapalaksi herkkusalaatti. Tyttö oli nukkumassa ja samoilla unilla ehdimme jopa nauttia iltapalamme. Monesti tuntuu, että kun avaan jääkaapin, rottinkikehdon pohjalta kuuluu linnunpoikasen vaativaa ääntelyä ja oma syömiseni siirtyy taas tovilla. Tiedä sitten johtuivatko hyvät iltaunet pitkästä ulkoilulenkistä, joka alkoi tytön ensimmäisellä bussimatkalla sekä sisälsi ensimmäisen ulkoruokinnan! Tapasimme isin matkan varrella ja kävimme Käpylän ihanalla lippakiskalla herkuttelemassa. Minä söin käsittämättömän hyvää sitruunasorbettia ja isi valitsi kahvin sekä hillittömän kokoisen kroisantin, jonka lisukkeena oli mitä ilmeisimmin itsetehtyä omenahilloa. Kesällä tuli muutamia kertoja piipahdettua kyseisellä kiskalla ja maistettua muun muassa greippisorbettia sekä minttusuklaajäätelöä. Herkulliset jäätelöt ja sorbetit ovat käsittääkseni itsetehtyjä eikä siis minkään ison firman tuotteita. Ensimmäinen bussimatka meni itkien, mutta heti kyydistä poistuttuamme neiti nukahti. Kyydissä oli vain muutama matkustaja ja pienokaisen vaimea itkukin hukkui bussin hurinaan, joten kauhean suuria traumoja ei ensikyydistä jäänyt. Eikä kukaan kaikkitietävä tullut neuvomaan vauvanhoidosta! Neidin nälkä ajoittui kätevästi, kun sorbetti oli mennyt parempiin suihin ja äiti sai ensikertaa kokeilla imettämistä julkisella paikalla, puistossa. Hyvin sujui!

Käpylän lippakiskalla.

Ai niin, se salaatti! Olen monesti miettinyt, että pitävätkö ihmiset oikeasti salaateista, joissa ei ole mitään "sattumia"? Sattumilla tarkoitan kaikkea niitä suolaisia herkkupaloja, joilla salaatti tehdään maistuvaksi. Eiliseen iltapalasalaattiin kuului pakollisen rehupohjan lisäksi fetaa (ei mitään rasvatonta kumiversiota), oliiveja, salamia ja saunapalvikinkkua sekä piristykseksi tuoretta luumua. Päälle vielä oliiviöljyä sekä mustapippuria. Itse pidän paljon salaateista, varsinkin, kun kasvisten ja sattumien suhde on oikea. Suolapaloja ei kuitenkaan saa olla liikaa ja erilaisia kasviksia tulee olla riittävästi. Eilinen iltapala oli kieltämättä menestys!

Haaveista totta

Loppukesä on ollut ihanien elämänmuutosten aikaa. Minusta on tullut äiti. Loppuvuosi totutellaan vauvanhoidon lisäksi asumaan omakotitalossa! Olemme jo vuoden päivät etsineet sopivaa taloa. Monia hyviä vaihtoehtoja on tullut vastaan, mutta aina niistä on löytynyt jotain mikä ei miellytä. Tai sitten talo on ollut vain toisen mieleen. Yhdestä talosta ehdimme tehdä tarjouksen alkukesästä, mutta se meni toiselle perheelle. Välillä ehti iskeä jo epätoivo, että olemmeko tosiaan näin ronkeleita, kun mikään ei kelpaa. Toisaalta, kun kyse on elämäni suurimmasta hankinnasta niin itse en ole valmis muuttamaan taloon, jossa jo valmiiksi todella moni asia vaivaisi. Toki kompromisseja on tehtävä ja kun jotain saa niin jostain pitää luopua. Monen asian kanssa oppii elämään, mutta kyse onkin siitä haluaako.

Itse en ollut kovin innokas tekemään suurta remonttia, joten löytämämme talo oli siinä(kin) suhteessa löytö. Toki remontoitavaa vuosien varrella taatusti tulee, mutta on mukavaa muuttaa, kun hetiheti-listalla on lähinnä seinäpintojen ja kodinkoneiden päivittämistä. Kyseessä on siis vuonna -97 rakennettu puuverhoiltu talopaketti. Kuinka idyllisempää on puhua keltaisesta puutalosta? Ja miten talo vuodelta 1997 tuntuu olevan paljon nuorempi kuin jos sen mainitsee olevan 15 vuotta vanha? Uusi kotimme sijaitsee hiekkatien varrella Itä-Vantaalla. Sipoo taitaa häämöttää peltojen ja metsien takana. Miljöö on väljää omakotitaloaluetta peltojen keskellä. Mutta mikä tärkeintä, julkinen liikenne kulkee ihan vierestä!

Pääsemme muuttamaan marraskuun loppuun mennessä. Toki toivoisin asuvamme siellä mahdollisimman pian! Olemme laittaneet nykyisen kerrostalokolmiomme myyntiin ja ensimmäinen näyttö oli sunnuntaina. Kuinka kummalliselta tuntuukaan päästää ventovieraita ihmisiä pällistelemään omaa kotiamme. Noh, sitä juuri olemme itsekin tehneet viime syksystä asti. Käyneet pällistelemässä muiden koteja. Itse ainakin olen joihinkin komeroihin ja keittiönkaappeihin kurkistellut, mutta kurkistelivatko he myös minun kaappeihini?! Toivottavasti eivät joutuneet sullomaan lattialle pudonneita yläkaapin täkkejä takaisin...

Se toinen haave, vauva! Kuinka käsittämättömän määrän rakkautta tuo pieni ihminen on tuonut? Pientä tulokasta on odotettu kauan ja nyt ei sitä malttaisi päästää silmistään. Kahden tunnin päiväunet saavat aikaan mielettömän ikävän. Tunnemyllerryksissä on itketty ja naurettu vuorotellen. Itkun aiheeksi käy ihan mikä vain. Vaikka se, että pienimmät vaipat jäävät kohta pieneksi tai että tykkäävätkö kaikki varmasti hänen nimestään. On ihanaa oppia tunnistamaan lapsensa tarpeet. Hän on nälissään kuin pieni linnunpoikanen aukoessaan suutaan. Voisimme tuijotella pientä tyttöämme loputtomasti, niin ihana hän on!

Käsityöharrastukseni on jostain kumman syystä jäänyt toviksi taka-alalle. Jossain vaiheessa varmasti tartun taas kankaisiin ja saumurini pääsee vauhtiin! Pikkuhiljaa olemme saaneet päiviimme jotain rytmiä, mutta nälkäisen linnunpoikasen ruokkiminen vie oman aikansa. Olemme jo pari kertaa käyneet kahdestaan vaunuilemassa. Vaunulenkkejä olenkin pitkään odottanut, koska ulkoilumaastot nykyisen kotimme lähellä ovat mielettömät. Niistä nyt joudumme luopumaan, mutta toivottavasti uusi kotiseutumme tarjoaa uusia polkuja!

Maisemia vaunulenkiltä.