Kolme vuotta sitten minusta tuli äiti ja isännästä isä. Esikoisemme oli juuri syntynyt ja olimme aivan myytyjä saamastamme ihanuudesta! Emme tienneetkään mitä kaikkea uutta tulisimme oppimaan ja millaisia tunteita tulisimme kokemaan. Mutta nyt, kolme vuotta on yhtäkkiä vierähtänyt tyttären syntymästä!
Tytär on jo iso tyttö. Taitava monenlaisissa asioissa ja kova puhumaan. Hän päräytti puheeseensa r-kirjaimen pari viikkoa sitten. Nyt se r-kirjain vilahtelee oikeissa sanoissa ja välillä niissä missä ei tarvitsisikaan: "Äiti, mennään ulos, jos ei siellä sara!". Tytön jutut ovat välillä todella viihdyttäviä, hauskoja ja ennen kaikkea teräviä! Yhtenä aamuna hän kyseli onko äidin leivän päällä sammalta. Olin sipaissut leipäni päälle vihreää pestoa. Mutta yleisimmin kuullut sanat ovat ehdottomasti ei ja en.
Tyttö on herkkä, tunteellinen, valoisa ja jääräpäinen. Hän leikkii mielellään kotia, hoitaa vauvaa ja tekee ruokaa. Hän osallistuu mielellään keittiöhommiin ja siirtää tuolin sen tason ääreen missä jotain tapahtuu. Mahdollisimman paljon yritän antaa hänen osallista kokkaamiseen ja leipomiseen, mutta välillä kaikkien vatsojen kurniessa on vaan parempi pilkkoa ne paprikat ihan itse..
Kirjojen lukeminen (=kuunteleminen) on edelleen yksi lempiasioista ja olemmekin alkaneet käydä säännöllisesti kirjastossa. Tyttären lempikirjoja ovat tällä hetkellä muun muassa Tatu ja Patu, Aino-kirjat, Elmeri- ja Barbapapa-kirjat. Telkkariohjelmista Kaapo on edelleen suosikki sekä lisäksi muun muassa Anniina Ballerina ja tietenkin ikisuosikki Pikku Kakkonen.
Hän aloitti tänään kirkon kerhon! Kerho on kaksi kertaa viikossa ja kestää kerrallaan kaksi ja puoli tuntia. Hän ei ole koskaan ollut hoidossa kenenkään tuntemattoman luona (tuttujen luona kyllä senkin edestä), mutta ensimmäinen kerhopäivä meni aivan mainiosti. Reipas tyttö jäi kerhon tiloihin innoissaan ja vilkutteli heiheit äidille ja pikkuveljelle.
Hän on myös isosisko. Tekisi mieli sanoa ylpeä isosisko, mutta ehkä se aika koittaa joskus myöhemmin... Tytär on pikkuveljestään kovin mustasukkainen, mutta sehän toki kuuluu asiaan. Ainakin jossain määrin. Vaikea sanoa onko pahin mustasukkaisuusvaihe jo mennyt, koska se tuntuu muuttavan jatkuvasti muotoaan. On heillä toisinaan ja välillä jopa päivittäin hauskaakin yhdessä! Pikkuveli kasvaa ja oppii uusia asioita jatkuvasti, joten hänestä on enemmän ja enemmän seuraa ja hyötyä isosiskon leikeissä.
Isosisko saa pikkuveljensä nauramaan ja osaa nauttia siitä. Miten ihmeessä hänet saisi pitämään siinä "moodissa"? Hän saattaa harmistuksissaan tehdä kovin kurjiakin asioita pikkuveljelleen ja häntä harmittaa vielä enemmän, kun otan pikkuveljen syliin ja lohdutan. Ja äidin syliinhän ei tytön mielestä mahdu kahta lasta. Mutta kunhan pikkuvelikin kasvaa niin uskon, että lapsukaisista tulee oikein ihana ja toistensa seurassa viihtyvä parivaljakko!
Tyttären kolmivuotissynttäreitä juhlittiin lauantaina melko pienellä porukalla. Paikalla olivat meidän molempien vanhemmat, siskot, pari lasten serkkua, kummit ja ystäväperhe naapurista. Tytär sai ihania ja toivomiaan lahjoja: poneja, Barbien, nuken ja nukenvaatteita, lautapelin, leikkiruokia, värityskirjan, ammeen ja isoja Legoja.
Isäntä antoi tyttärelleen synttärilahjaksi jo tovin kellarissa lojuneen tiipii-putki-teltta-hässäkän. Sen väriyhdistelmä on minun silmiini ehkä maailman hirv.. epämieluisin, mutta väliäkös sillä. Lapset viihtyivät teltassa loistavasti ja kaikki lahjatkin avattiin sen sisällä. Minä ompelin tyttärelle perinteisesti synttärilahjamekon. Kangaskaapin siivouksen ansiosta löysin ihanan raikasta ja kesäistä Paratiisin Maijat -luomutrikoota, josta ompelin lyhythihaisen frillamekon. Mekon lisäksi annoin lahjaksi kätköistä löytyneen Pupu Tupuna -tyynyliinan, joka oli tytön mieleen.
Päivänsankari toivoi herkkupöytään mustikkakakkua. En tiedä mitä hän varsinaisesti toivoi tai odotti, mutta minä kunnostauduin kokeilemaan ensimmäistä kertaa raakakakun leipomista! Olin perjantaina työkeikalla iltavuorossa ja sieltä kotiuduttuani ja mummon kotiin päästettyäni aloin valmistelemaan juhlia! Päätin mennä suosiolla kylpyhuoneeseen surruuttamaan pähkinöitä sileäksi lasten jo nukkuessa... Kaapissa seissyt tehosekoitin oli niin epäilyttävän näköinen, että päädyin mörssäämään pähkinät sauvasekoittimella. Iltamyöhällä leivoin valmiiksi vielä kaksi gluteenitonta piirakkapohjaa. Ja ompelin sen mekon.
Kakusta ei taida sen kummoisempaa postausta tulla, mutta alla on kuva jämistä ja muistutus itselleni siitä, että otan ensi kerralla kakun sulamaan monta tuntia ennen vieraiden saapumista. Tällä kertaa kakun leikkaamiseen olisi tarvinnut moottorisahan ja jäisiä kakunpaloja lenteli lautasilta lattialle... Illalla vieraiden lähdettyä mustikkaraakakakku oli todella maukasta!
Kakku on tehty Syötävän hyvä -blogista löytyneellä ohjeella. Jätin pois aitovaniljajauheen/vaniljatangon ja laitoin raakakakun aatteiden vastaisesti teelusikallisen vaniljasokeria. Tein kakun kaksin-kolminkertaisena ohjeeseen verrattuna, jotta siitä varmasti riittäisi kaikille. Täytteessä on tuoreita kotimaisia metsämustikoita ja koristeena pensasmustikoita ja oman pensaan vadelmia. Oikein hyvä ja herkullinen kakku (kun se oli sulanut..) ilman vilja- ja maitotuotteita sekä sokeria. Uusi kokeilu pikkuveljen synttäreillä muutaman viikon päästä..?
Kolmevuotias keijukaisemme on niin rakas tyttö. Ainoa ja paras tytär. Kun häneltä kysyi mitä hän toivoisi synttärilahjaksi, hän vastasi "Pikkuveljelle poni. Mulle kaksi ponia ja pikkuveljelle kaksi ponia".
